Featured

Tuomas Pelttari, Ari Väntänen

Tuomas Pelttari, Ari Väntänen

Kirjaston Levyhyllyt on blogi, jossa vinkataan levyjä ja lukemista. Ajankuvan lisäksi arvioissa tuodaan esiin musiikkikirjastoista löytyvää luettavaa, bokseja, videoita ja erilaisia verkkolinkkejä. Vinkkiblogia toimittavat Tuomas
Pelttari ja Ari Väntänen. Somessa #Levyhyllyt.

R.E.M. Automatic For The People – huipulla on hiljaista

R.E.M. – Automatic For The People (Warner Bros, 1992)

R.E.M. Automatic For The People (1992).Kun R.E.M. lopetti toimintansa vuonna 2011, se oli tehnyt viisitoista albumia noin kolmessakymmenessä vuodessa. Syksyllä 1992 julkaistu Automatic For The People erottuu yhtenä sielukkaan tuotannon ehdottomista huipuista.

Yhtyeen ura nousi tasaisesti aina Automatic For The Peopleen asti. Tammikuussa 1980 Georgian Athensissa perustettu bändi oli tehnyt pohjatyönsä niin hyvin, että debyyttialbumi Murmurin (1983) sinänsä vaikuttava 200 000 kappaleen myyntikin alitti levy-yhtiö IRS:n odotukset. Neljäs pitkäsoitto Lifes Rich Pageant (1986) ylitti Yhdysvalloissa 500 000 myydyn levyn kultalevyrajan, ja sen seuraaja Document (1987) oli ensimmäinen yli miljoonan myynyt R.E.M.-albumi. Kun bändi siirtyi levyttämään monikansalliselle Warner Brosille, myynnit moninkertaistuivat. Näyttävän kiertueen tuella lanseerattu Green (1988) myi useita miljoonia. Lopullisen läpimurtonsa yhtye teki kymmenvuotiaana Out Of Timellä (1990). Seitsemäs albumi myi pitkästi toistakymmentä miljoonaa, ja R.E.M. nousi maailman suurimpien bändien joukkoon Losing My Religionin ja Shiny Happy Peoplen superhittivoimilla.

Luultavasti juuri nousukiidon kymmenen vuoden kesto esti menestystä sekoittamasta laulaja Michael Stipen, kitaristi Peter Buckin, rumpali Bill Berryn ja basisti Mike Millsin konsepteja. Suosion huipulla tehty Automatic For The People on aivan toisenlainen taideteos kuin vaikkapa Guns N’ Rosesin edellisvuonna ilmestynyt Use Your Illusion -levypari. R.E.M.-levyllä ei kuule pienintäkään merkkiä suuruudenhulluudesta, egon paisumisesta, voitonriemusta tai edes kiitollisuudesta sitä kohtaan, miten hienosti bändin asiat olivat lopulta menneet. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että kaikki musiikin ulkopuolelle jäänyt oli yhtyeelle merkityksetöntä. Automatic For The People on intiimi ja introspektiivinen levy, jolla on paljon mollisointuja, kauniita melodioita ja verkkaisia tempoja. Kenties tällaisen musiikin tekemisessä auttoi se, että R.E.M. piti menestystään aina käsivarrenmitan päässä. Se ei esimerkiksi tehnyt kiertuetta Out Of Timen tueksi. Suosion hehkusta nautiskelun sijaan esi-indie-ideaaleilleen uskollinen R.E.M. jätti sen hautumaan kannen alle ja keskittyi uuden musiikin kirjoittamiseen.

Buck, Berry ja Mills sävelsivät Automatic For The Peoplen kesällä 1991, joskus soittimia keskenään vaihdellen (ja mikä lopputuloksen kannalta tärkeintä, usein ilman rumpuja). Stipe kirjoitti omat osuutensa vuoden 1992 alussa. Sanoittaessaan hän pohti henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia aiheita, mutta myös kuolemaa. Ajatukset omasta kuolevaisuudesta ja läheisten menettämisestä vaivasivat laulajaa tuohon aikaan niin, että hän on jopa kuvaillut Automatic For The Peoplea ”levylliseksi kuolonlauluja”. Elämän rajallisuus ei kuitenkaan värjää kahdeksatta R.E.M.-albumia niinkään lohduttomuudella kuin haikeudella. Automatic For The Peoplella bändin jäsenet jättivät taakse sekä nuoruutensa että musiikillisen marginaalin (”sen Hüsker Du- ja Replacements-maailman”, kuten Buck sitä luonnehti), jossa R.E.M. syntyi ja kehittyi, eivätkä he selvinneet siitä surutyötä tekemättä.

Tunnelmaa luotiin myös sovituksilla. Rumpuja ja muita perkussiivisia elementtejä käytettiin säästeliäästi ja joskus ei ollenkaan, mikä loi pysähtyneen ja pohdiskelevan tunnelman. Myös Led Zeppelin -legenda John Paul Jonesin Driveen, The Sidewinder Sleeps Toniteen, Everybody Hurtsiin ja Nightswimmingiin laatimat hillityt jousisovitukset rakensivat tuota vaikutelmaa.

Automatic For The Peoplen ensimmäinen single oli surumielinen avausraita Drive, joka antoi hyvän kuvan kokonaisuudesta, mutta ei muuten ollut mikään ilmeinen valinta radiosoittoa ajatellen. Eikä R.E.M. niin kuvitellutkaan: ”Tiesimme, että siinä vaiheessa voisimme julkaista sinkkuna minkä tahansa biisin, ja MTV soittaisi sitä. Meillä oli paljon valtaa, koska meistä oli tullut suosittuja”, Stipe kertoi NPR:n haastattelussa. Yleistunnelmalle loivat vastapainoa menevämmät ja positiivisemmat The Sidewinder Sleeps Tonight, Ignoreland ja Man On The Moon, jotka muistuttavat R.E.M.:n alkuperäisestä ideasta: Automatic For The Peoplesta oli alun perin määrä tulla rivakka rocklevy.

Automatic For The People osoittautui Out Of Timeakin suuremmaksi menestykseksi. Siltä lohkaistiin lokakuun 1992 ja lokakuun 1993 välisenä aikana kuusi singleä (Driven perässä tulivat reipashenkiset Man On the Moon ja The Sidewinder Sleeps Tonite, sitten balladit Everybody Hurts ja Nightswimming, ja viimeisenä Find The River). Albumi myi Yhdysvalloissa nelinkertaista, Iso-Britanniassa kuusinkertaista ja Australiassa kolminkertaista platinaa ja niitti samaan aikaan ylistäviä arvosteluja. Esimerkiksi Yhdysvalloissa merkittävä Rolling Stone myönsi sille täydet viisi tähteä.

Bändiä ei nähty lavoilla vielä Automatic For The Peoplen jälkeenkään. ”Olisi kyynistä lähteä kiertueelle vain rahan tai promootion vuoksi”, Peter Buck kommentoi vuonna 1992 LA Timesissa. ”Yksi rock’n’rollin ongelmista on se, että monet bändit kuvittelevat, että maailma loppuu, kun niiden uudet levyt päättyvät.”

R.E.M. ei selvästikään koskaan kuvitellut mitään sellaista. Kun pitää molemmat jalat maassa, on helpompi säilyttää arvokkuutensa.

Automatic For The People
Bill Berry
Peter Buck
Mike Mills
Michael Stipe

Bertis Downs
Jefferson Holt
Orkesterisovitukset: John Paul Jones
Tuottajat: Scott Litt & R.E.M.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt:
R.E.M. -studioalbumit
Murmur (I.R.S. Records, 1983)
Reckoning (1984)
Fables Of The Reconstruction (1985)
Lifes Rich Pageant (1986)
Document (1987)
Green (Warner Bros. Records, 1988)
Out Of Time (1991)
Automatic For The People (1992)
Monster (1994)
New Adventures In Hi-Fi (1996)
Up (1998)
Reveal (2001)
Around The Sun (2004)
Accelerate (2008)
Collapse Into Now (2011)

Lue lisää:
Bowler, Dave & Dray, Bryan: R.E.M. Documental, 206 sivua. (Boxtree, 1995).
Fletcher, Tony & Charlesworth, Chris: Remarks – The Story Of R.E.M., 159 sivua. (Omnibus Press, 1993).
Greer, Jim & R.E.M.: R.E.M. Behind The Mask, 139 sivua. (Little, Brown and Company 1992).
Sullivan, Denise: Talk About The Passion – R.E.M. An Oral History, 208 sivua. (Pavilion, 1995).

Hae Automatic For The People kirjastosta.

Hae R.E.M.-klassikko kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

R.E.M. Automatic For The People (1992).

R.E.M. Automatic For The People (1992).

Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle

Hector: Nostalgia (Top Voice, 1972)

Hector: Nostalgia (1972).Heikki Harmalla eli Hectorilla on meneillään merkkivuosi. Huhtikuussa 2017 seitsemänkymmentä vuotta täyttänyt laulaja-lauluntekijä juhlistaa tasalukua kiertueella, ja samaan aikaan saataville on tullut Tuula Kousan kanssa kirjoitettu elämäkerta Asfalttihippi – muistelmia putkiradiosta Ruusuportille. Siinä onkin stooria kerrakseen, ilmestyihän Hectorin ensimmäinen sooloalbumi Nostalgia jo 45 vuotta sitten.

Eikä ura siitä alkanut: Hector oli tehnyt kaikenlaista jo ennen Nostalgiaa. 14-vuotiaana hän toimi The Sharks -yhtyeen kitaristina, ja vähän myöhemmin hänen Les Mirages -bändinsä levytti singlen Polydorille. Joulukuussa 1965 Hector teki ensimmäisen soolosinglensä, sodanvastaisen käännöskappaleen Palkkasoturin, joka on alun perin Donovaninkin esittämä Buffy Sainte-Marien kappale Universal Soldier.

Hector. Kuva: Sony Music.

Hector. Kuva: Sony Music.

Vaikka Palkkasoturi nousi listoille, uran urkenemista hidastivat hankaluudet yhteistyössä. Levy-yhtiö ja artisti eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, millaista musiikkia Hectorin kannattaisi esittää. Laulaja itse halusi levyttää kantaaottavaa ja merkityksellistä folkia, kun taas hänen julkaisijansa olisi kuullut Hectorilta mieluummin humoristista, kansaanmenevää kupletticountrya. Tehtyään muutaman sinkun Hector puhalsi takkuisesti kulkeneen pelin poikki ja liittyi Cumulus-yhtyeeseen. Vuodet genrevapaassa yhtyeessä hioivat hänen lauluntekotaitojaan, mikä ei jäänyt alan pampuilta huomaamatta. Vuonna 1972 Hectorille ehdotettiin soololevyn tekemistä.

Syntyi Nostalgia, (yhtä lainabiisiä lukuun ottamatta) kokonainen albumillinen Hectorin kirjoittamia ja Matti ja Pirjo Bergströmin sovittamia lauluja. Nostalgia oli erikoinen avaus soolouralle: siinä missä moni omilleen lähtenyt debytantti tahtoi napata kiinni ajan hengestä tai panna palikat uuteen järjestykseen, Hector katseli Nostalgialla kaihoisasti kauniisti vääristävään taustapeiliin. Musiikista kajasti jo menneen 1960-luvun folk, ja ajan ilmiöihin kohdistuva kritiikki ilmeni vaivihkaisena kaipuuna johonkin selkeämpään, luonnollisempaan ja epätodellisempaan aikaan ja paikkaan. ”Tekniikan sukupolvi tarvitsee romantiikkaa”, Hector perusteli taiteellista tulokulmaansa Nostalgian ilmestymisen aikaan.

Nostalgia on laulelmallinen folklevy. Sen tunnelma on aina melankolinen ja romanttinen, ajoittain huoleton, ajoittain pateettinen ja naiivi. Avauskappaleessa (Yksinäinen tinasotamies) Hector murehtii kammarin nurkkaan hylättyjä leluja, joista väritelkkarin lumoamat lapset eivät enää piittaa. Kepeästi liitävässä Nostalgia 1:ssa ennen kaikki oli paremmin ja naapurille saattoi viedä mustikkapiirakkaa, mutta enää ikkunasta näkyy vain kylmä ja kova Maksi-Market. Leikkisimmillään ja positiivisimmillaan Nostalgia on kappaleessa Heinäpellolla, jossa rakkauden taika tavoittaa ihmiset kesken heinänteon. Ruotsalaisen Bernt Stafin Familjelyckasta suomennetusta Sadepäivälaulusta olisi voinut menevämmällä ja kaupallisemmalla sovituksella tulla finnhitti, mutta se tuskin oli Hectorin tavoitteissa. Synkeintä ääripäätä edustaa surullinen ja surrealistinen Karnevaalit, joka ottaa kantaa yhä raadollisemmaksi käyvään viihteeseen karnevalistisen dystopian kautta.

Neljäkymmentäviisi vuotta julkaisunsa jälkeen Nostalgia herättää ristiriitaisia tunteita. Tässä ajassa kuunneltuna sen haikailevimmat kappaleet vaikuttavat suorastaan parodisilta. Samaan aikaan tulee huomanneeksi, miten vähän ihminen muuttuu. Samankaltaista kaipuuta johonkin ymmärrettävämpään ja turvallisempaan esiintyy edelleen ja on esiintynyt aina. Nostalgia on pateettisessa turvallisuushakuisuudessaan ja perspektiiviharhaisuudessaan hyvin inhimillinen tunne. Hectorin debyytin viehättävin piirre on juuri sen vilpittömyys.

Hector: laulu, kitara, lyömäsoittimet
Matti Bergström: bassokitara, huilu
Pirjo Bergström: piano, urut, klavinetti
Aimo Hakala, Esko Rosnell: rummut
Antero Jakoila: kitara
Sakari Lehtinen: buzuki

Nostalgialla Hector ei ole vielä musiikillisella huipullaan, mutta myöhemmiltä vuosilta tuttu käsiala on jo tunnistettavissa. Merkittävimmillään Hectorin soolodebyytti on sanoituksissaan. Ne olivat aikoinaan uraauurtavia ja niistä löytää edelleen kiinnostavia viittauksia – muun muassa Peyton Place -sarja ja C.S. Lewisin Narnia on mainittu.

Läpimurtonsa Hector teki vuoden 1973 Herra Mirandos -albumilla, jolla hän kehitti nostalgiasta jännittävämpää mystalgiaa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hector kotisivu

Levyhyllyt
Nostalgia (1972)
Herra Mirandos (1973)
Hectorock I (1974)
Liisa pien (1975)
Hotelli Hannikainen (1976)
H.E.C. (1977)
Kadonneet lapset (1978)
Ruusuportti (1979)
Linnut, linnut (1980)
Eurooppa (1981)
Hyvää yötä Bambi (1982)
Hectorock II (1985)
Nuku idiootti (1987)
Varjot ja lakanat (1988)
Yhtenä iltana (1990)
In concert 1966–1991 (1992)
Ensilumi tulee kuudelta (1992)
Salaisuuksien talo (1994)
Kultaiset lehdet (1995)
Hidas (1999)
Helismaan pikajuna (2001)
Total Live 1991–2003 (2003)
Ei selityksiä (2004)
Hauras (2014)

Muista boksit ja kokoelmalevyt
Hector: Hectobox – Kaikki singlet 1965–2005, 6CD.Anna mulle Lovee – Love Records – 79 rockia vuosilta 1967–79, 4CD. Sisältää 48-sivuisen liitekirjan. (Siboney, 1994. Uusintapainokset 2005, 2010).
Hector: Asfalttiprinssi (Fazer Finnlevy, 1993).
Hector: Parhaat, 2CD (Warner Music Finland, 1999).
Hector
: Hectobox – Kaikki singlet 1965–2005, 6CD. Sisältää 32-sivuisen liitekirjan. (Siboney, 2005).
Hector: Tuulisina öinä 1975–1985, 2CD (Love Records, 2010).

Lue lisää
Harma, Heikki & Kousa, Tuula: Asfalttihippi – muistelmia putkiradiosta Ruusuportille, 285 sivua. (Otava, 2017).

Hae Hectorin Nostalgia kirjastosta.

Hae Hectorin Nostalgia kirjastosta.

Hae Nostalgiaa kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

 

 

Konsertit
Hector & His Power Band
09.11.2017 Helsinki, Finlandia-talo
10.11.2017 Helsinki, Finlandia-talo
12.11.2017 Tampere, Tampere-talo
13.11.2017 Turku, Logomo

Hector: Nostalgia (1972).

Hector: Nostalgia (1972).

Francinen hauska matka

Rockbändi Francine syntyi soittamisen halusta. Sama into on pitänyt yhtyeen tien päällä jo kolmekymmentä vuotta.

Francine: NoMeansNo (2017).Tahti on kova. Francinen uusi single NoMeansNo pohjustaa keväällä 2018 julkaistavaa yhdettätoista albumia, jota seuraa kiertue, joka ulottuu ensi vuoden lopulle saakka. Se on aika hyvin rock’n’roll-bändiltä, joka on parhaillaan 30-vuotisjuhlakiertueellaan.

Pete Salomaa, sinä olet Francinen basisti ja perustajajäsen. Mikä sai perustamaan bändin?
– Francinea ei varsinaisesti perustettu, vaan se syntyi kuin itsestään, koska sisäinen tarve tehdä musiikkia oli niin kova. Meillä oli isolla jätkäporukalla tapana ottaa vähän pohjia ennen baari-iltaa. Siinä sitten keksittiin ajankuluksi, että soitellaanpa vähän kitaraa ja lauleskellaan rokkia. Joku nappasi huuliharpun, joku hakkasi rytmiä pöydän kulmaan, ja niin edelleen. Suurin osa meistä ei kauheasti osannut soittaa, mutta innostus oli valtava. Pikkuhiljaa porukasta erottuivat ne, joilla oli kovempi halu soittaa. Päätettiin ostaa oikeat soittimet ja perustaa oikea bändi. Siitä se lähti.

Francine on rokannut yli 30 vuoden ajan. Kuva: Jani Mahkonen / Lomagraphics.

Francine on rokannut yli 30 vuoden ajan. Kuva: Jani Mahkonen / Lomagraphics.

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen, kun mietit Francinen historiaa?
– Francinen taipaleeseen on mahtunut kaikenlaista, niin ylä- kuin alamäkiäkin. Pääosin kyseessä on ollut ihan helvetin hauska matka. Ensimmäinen EP ja albumi olivat aikanaan aika huima kokemus, josta oli siihen asti vain haaveillut.
– Alkuaikojen ikimuistoisin keikka oli vuonna 1990 silloisessa Neuvostoliitossa. Soitimme ensimmäisenä länsimaalaisena bändinä Zaporozhen kaupungissa lähellä Mustaa merta. Paikalla oli 15 000 ihmistä, ja konsertti keskeytettiin 20 minuutin jälkeen, kun väki sekosi musiikistamme aivan totaalisesti. Kaaos oli aivan järjetön. Miliisi saattoi meidät pikaisesti hotelliin.
– Myös reissumme Los Angelesiin vuonna 2014 oli mieleenpainuva. Meillä oli mukana vain kaksi plektraa ja rumpukapulat. Muut soittimet meille lyötiin käteen noin viisitoista minuuttia ennen keikkaa. Siinä oli ammattitaito koetuksella, mutta hengissä selvittiin siitäkin.

Musiikkibisnes on muuttunut melkoisesti siitä, kun Francine aloitti. Missä huomaat sen?
– Suurin muutos on tapahtunut ihan viime vuosien aikana, kun digitaaliset musapalvelut ovat syöneet cd-myynnin. Tämä nykytrendi on outo: albumilla ei ole mitään merkitystä, vaan levy-yhtiöt hakevat pikavoittoja yksittäisillä biiseillä ja kertakäyttöratkaisuilla. Striimauksista saa nykyään kultalevyjä ja vuoden artistiksi voi päästä kolmella digisinglellä. On todella kummallista, että todellinen osaaminen jätetään kylmästi syrjään, kunhan vain saadaan rakennetuksi ilmiöitä, jotka myyvät. Isot levy-yhtiöt jylläävät ja pienet yrittävät säilyä hengissä.
Ovatko alan muutokset saaneet teidät toimimaan eri tavalla kuin ennen?
– Sen verran vanhan liiton miehiä tässä ollaan, että albumi on edelleen Francinen päätuote keikkailun ohella. Radioita vartenhan meidän ei tarvitse singlejä tehdä, koska radiot eivät enää vuosiin ole meitä soittolistoilleen kelpuuttaneet. Meillä single lähinnä mainostaa tulevaa albumia. Vasta albumi kertoo, mikä on bändin musiikillinen linja ja osaamisen taso sillä hetkellä.

Francinen miehistö on vaihtunut vuosien varrella. Miten luonnehtisit nykyistä kokoonpanoa?
– Näiden jätkien kanssa on ilo ja kunnia soittaa. Olemme soittaneet Antin (Kukkola) kanssa yhdessä jo vuodesta 1994 Ajattelemme musiikista ja sen tekemisestä aika pitkälti samalla tavalla. Hän on tyylitajuinen kitaristi-laulaja, jota arvostan erittäin paljon muusikkona, biisintekijänä ja ystävänä.
– Olen iloinen, että saimme Alecin (Hirst-Gee) takaisin rumpujen taakse. Hän on ehkä maailman mukavin mies ja tuo Francinen rytmiosastoon tarvittavan jämäkkyyden ja suoraviivaisuuden, jota ehdittiin jo kaivata. Lisäksi Alecilla on paljon hyviä ideoita, kun uusia biisejä rakennellaan tai vanhoja sovitellaan uusiksi keikkakäyttöön. Alecin biitti on vastustamattoman hyvä.

Francine soittaa nykyisin noin 30–40 keikkaa vuodessa. Millaista on keikkailevan bändin arki?
– Rundaaminen voi joskus olla aika tylsääkin touhua, hotelleissa notkumista ja odottelua. Toisaalta se puolitoista tuntia lavalla kyllä korvaa kaiken vaivan, kun näkee lavan edessä innostuneet kasvot, jotka hoilaavat täysillä biisien mukana. Faneilta saa voimaa ja innostusta jatkaa tätä touhua.

Millaisia suunnitelmia Francinella on?
– Ihan lähiaikoina viedään 30-vuotisjuhlarundi kunnialla läpi. Alkuvuodesta tulee toinen single uudelta albumilta, ja maaliskuussa pitäisi sitten pitkäsoiton olla kaupoissa, tietenkin myös cd:nä ja vinyylinä. Siihen päälle painetaan levynjulkaisukiertue, joka kestänee vuoden 2018 loppuun asti.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Francinen kotisivu ja Facebook

Levyhyllyt:
Francinen studioalbumit
Fire (1990)
Hard Enough (1990)
A Piece Of Noise (1992)
Animal Beat (1995)
The Playmate (1999)
Fullahead! (2001)
Level 8 (2003)
King For A Day (2005)
One Step Further (2008)
Still Burning (2013)

Francine keikoilla:
3.11.2017 Turku, Apollo Live Club
4.11.2017 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
17.11.2017 Iisalmi, Graceville
18.11.2017 Imatra; Nightclub Broadway
1.12.2017 Lappeenranta, Amarillo (+ Melrose)
2.12.2017 Lahti, Möysän Musaklubi

Hae Francinen levyjä kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Francine: NoMeansNo (2017).

Francine: NoMeansNo (2017).

Liam Gallagher: As You Were – pikkuveljen pelinavaus

Liam Gallagher: As You Were (Warner Bros UK, 2017)

Liam Gallagher: As You Were (2017).Rockissa on paljon esimerkkejä siitä, että parasta jälkeä tuottaa sellaisten ihmisten yhteistyö, jotka eivät tule toimeen toistensa kanssa. Britpopin mallikappale kitkaisesta riemuvoitosta ovat Gallagherin veljekset Liam ja Noel. Toisiaan täydentävä taistelupari on yhdessä yhtä kuin Oasis, valtavan suosittu myöhempien aikojen klassikkorockyhtye, jonka biisit ovat kotimaassaan painuneet kollektiiviseen tajuntaan.

Gallagherit ovat osoittaneet pystyvänsä tekemään musiikkia myös tunnetuimmasta bändistään ja toisistaan irrotettuna. Liamin vuosina 2009–2014 toiminut bändi Beady Eye julkaisi pari albumia, ja vuonna 2009 perustettu Noel Gallagher’s High Flying Birds on juuri saanut valmiiksi kolmannen albuminsa. Oasis- ja velivertailusta ei kumpikaan tule koskaan pääsemään eroon, mutta se on vähäinen tappio siihen nähden, mitä rikkonaisen manchesterilaisperheen pojat ovat musiikillaan saavuttaneet.

Tänä vuonna Liam otti saman askeleen kuin veljensä muutama vuosi sitten – julkaisi ensimmäisen kerran musiikkia omalla nimellään. Soolodebyytti As You Were otettiin ilolla vastaan erityisesti kotimaassaan. Se meni suoraan Britannian albumilistan ykköseksi, myi enemmän kuin muut listan top 10 -levyt yhteensä, ja sen vinyylipainos oli 16 000 kappaleen viikkomyynnillään maan myydyin vinyylilevy kahteenkymmeneen vuoteen. Kaiken kaikkiaan sitä myytiin julkaisuviikollaan yli sata tuhatta kappaletta. Mutta kuten levymyyntiluvut aina, nämäkin kertovat enemmän artistin vanhasta suosiosta ja hänen faniensa iästä kuin levyn sisällöstä.

As You Were on melkein täsmälleen sellainen levy, jota Liam Gallagherilta osasi odottaa. Hän on pitäytynyt jo Oasiksessa hyväksi havaitsemassaan tyylissä, jota leimaa ysärifiltterin läpi suodatettu 1960-luvun melodinen rock sekä kuulijaa piinaava epätietoisuus siitä, mistä klassikosta mikäkin kliseinen kappale on kiusallisen tutut vaikutteensa napannut. Liamin soololevyä ei kuitenkaan osaa pitää plagiointina tai edes omien ideoiden puutteena, ei sen enempää kuin Oasiksen tuotantoakaan. Gallagherin pojat ryhtyivät alun alkaenkin rakentamaan eteenpäin rakastamaansa brittirockin suurta perintöä. He ovat melkein kuin kansanmuusikkoja, joilla ei ole koskaan ollut minkäänlaista tarvetta kehittää popmusiikin kentällä ennenkuulumattomia asioita. Sillä tavalla he ovat pystyneet puhuttelemaan valtavaa määrää ihmisiä.

As You Were on vähemmän aggressiivinen ja röyhkeä albumi kuin mitä Liam Gallagherin imago ohjaa odottamaan. Sen lempeä yleistunnelma liippaa vaisuutta, mutta siitä oppii pitämään. Rauhalliset Liam-laulut tuntuvat 45-vuotiaan miehen esittäminä rehellisemmiltä kuin kovanaamainen kukkoilu. Mikä tärkeintä, päähenkilön paras puoli – karismaattinen ja sielukas ääni – ovat tallella. Avausbiisi Wall Of Glass sykkii vetävästi, ja For What It’s Worthin ja Boldin mollisävelten hyväiltäväksi pysähtyy mielellään. You Better Runin ja Greedy Soulin brittiboogiessa ei itsessään ole mitään ihmeellistä, mutta se on tarpeellista vastapainoa levyn seesteisille biiseille.

Toisiaan täydentävien taiteilijaparien lisäksi rockissa riittää luutuneita käsityksiä, joita selvät äänitodisteetkaan eivät pääse purkamaan. Vanhan hokeman mukaan Gallagherin rahvaanomaisista pojista Noel on se lahjakas biisintekijä ja Liam pelkkä huonotapainen laulaja, mutta As You Weren kohdalla noita asenteita voi halutessaan tarkastaa. Liam on pannut suurimman osan uusista biiseistään alulle itse, eikä materiaali ole pöllömpää. Krediittien suhteen poikkeuksia ovat (parhaiden biisien joukkoon pääsevät) kaunis Paper Crown ja intiimi Chinatown, jotka ovat kokonaan tuottaja Andrew Wyattin ja laulaja-lauluntekijä Michael Tighen tekosia. Vaikka levyn tyhjänpäiväisin rokki I Get By on Liamin tekemä, ja vaikka levyn päättävistä kappaleista jälkimmäisen olisi voinut pudottaa huoleti pois, As You Were todistaa, että Liam Gallagherilla riittää uraa myös omillaan.

Marraskuun -17 viimeisenä perjantaina on vanhemman veljen vuoro tehdä siirtonsa, kun Noel Gallagher’s High Flying Birdsin kolmas albumi Who Built The Moon? julkaistaan. Esimakua antaa single Holy Mountain, jonka hävytön riffiviittaus David Bowien Suffragette Cityyn vain korostaa tekijänsä tyylitajua. Jos Holy Mountainin laulaisi hänen veljensä, se olisi vielä parempi. Mutta sitten se olisi Oasis-biisi ja jäisi auttamatta klassikoiden jalkoihin. Monimutkaista tuo muusikon elämä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Liam Gallagher kotisivu ja Facebook

Levyhyllyt:
Liam Gallagher
As You Were, CD | LP | Deluxe: LP+7″+kirja. (Warner Bros Records, 2017)

Beady Eye
Different Gear, Still Speeding, CD | 2LP | CD+DVD (Beady Eye Records, 2011)
BE, CD | 2LP (2013)

Noel Gallagher’s High Flying Birds
Noel Gallagher’s High Flying Birds (Sour Mash, 2011)
Chasing Yesterday (2015)
Who Built The Moon? (2017)

Oasis
Definitely Maybe (Creation, 1994)
(What’s The Story) Morning Glory (1995)
Be Here Now (1997)
The Masterplan (kokoelma, 1998)
Standing On The Shoulder Of Giants (Big Brother, 2000)
Familiar To Millions (live, 2000)
Heathen Chemistry (2002)
Don’t Believe The Truth (2005)
Stop The Clocks, 2CD | 3LP (kokoelma, 2006)
Dig Out Your Soul, CD | 2LP | 4LP+2CD+DVD (2008)
Time Flies… 1994–2009, 2CD | 3CD+DVD | 5LP (kokoelma, 2010)

Lue lisää:
Furmanovsky, Jill & Soave, Daniela: Was There Then Oasis – A Photographic Journey, 143 sivua. (Random House, 1997).
Lester, Paul & Evans, Mike: Oasis – The Illustrated Story, 80 sivua. (Hamlyn, 1996).
Robertson, Ian: Oasis – What’s the Story?, 288 sivua. (Blake, 1996).
Shaw, Harry: Oasis “Talking” – The Gallaghers In Their Own Words, 134 sivua. (Omnibus Press, 2002).

Hae As You Were kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Liam Gallagher: As You Were (2017).

Liam Gallagher: As You Were (2017).

Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla

Maija Vilkkumaa päätti keikkataukonsa Joku muu, mikä -ep:n julkaisuun ja pitkään kiertueeseen. Suosittu laulaja-lauluntekijä on etsinyt uutta inspiraatiota niin studion hämäristä kuin parrasvalojen hohteestakin.

Yllätyin siitä, miten näyttävä showsi nykyään on. Mitä ajattelet visuaalisuudesta ja viihdyttävyydestä?
– Siitä on tullut mulle viime vuosina yhä tärkeämpää. Olen aina ollut dramaattisen ilmaisun ja ison shown ystävä, mutta pidin sellaista pitkään jäähalli- ja areenatason konserttien juttuna. Olen tehnyt paljon keikkaa pelkistetyllä rock’n’roll-meiningillä, eli visuaalisuus on ollut yhtä kuin hienot valot. Joskus saatoin tehdä biisilistankin vasta pari tuntia ennen keikkaa.
– Nykyisin minusta tuntuu hyvältä suunnitella keikat perusteellisesti. Käsikirjoitan niihin draamankaaren ja mietin erilaisia tapoja hämmentää yleisöä ja korostaa erilaisia merkityksiä. Visuaalisuus tulee sen kylkiäisenä. Sillä voi tehostaa vaikka riehakasta, surullista tai haaveellista tunnelmaa sopivissa kohdissa. Tämän kiertueen keikoilla on mukana tanssijoita ja erikoistehosteita, ja minä crowdsurfaan ison pallon sisällä yleisön käsien varassa.

Maija Vilkkumaa. Kuva: Warner Music Live.

Maija Vilkkumaa. Kuva: Warner Music Live.

Päätit julkaista kiertueen alla Joku muu, mikä -ep:n, et albumia. Miten päädyit tähän ratkaisuun?
– Se lähti Kaivopuiston jää -singlestä vuonna 2016 ja kehittyi asteittain. Kun tein sen sinkun, en halunnut ajatella albumin tekemistä. Niitä rakennetaan aina kuin palatseja ja niihin liittyy usein painetta, joka saattaa kuristaa koko prosessia. Samaan aikaan halusin olla synkassa sen kanssa, millainen maailma ympärilläni on. Musabisneksen muuttuminen on hämmentävää mutta inspiroivaa. Striimiaikakauden biisilähtöinen meininki tuntuu kiehtovalta. Olen aina pitänyt sinkuista ja yksittäisistä kappaleista ja ihastunut samoihin mainstream-hitteihin kuin kaikki muutkin.
– Pidin vuoden keikkatauon, jonka aikana tein muita duuneja radiossa ja teatterissa. Tarkoitus oli pitää siinä sivussa musapuoli virkeänä julkaisemalla yksittäisiä biisejä. Sitten kuitenkin alkoi tuntua, että kappaleille tarvitaan konteksti. Päätin kirjoittaa niin monta uutta biisiä kuin luontevasti syntyy ja tehdä niistä kokonaisuuden, joka liittyy tähän kiertueeseen. Syntyi 24-minuuttinen julkaisu, jossa biisien väleissä on skitejä eli välipuheita, jotka sitovat sen yhtenäiseksi tarinaksi. Se on liian pitkä ep:ksi ja liian lyhyt albumiksi, mutta jotenkin pidän siitäkin ajatuksesta. Ep ja kiertue ovat kokonaistaideteos.

Viimeisimmän albumisi Aja!:n (2015) tuotti Hank Solo. Joku muu, mikä -ep:n teit neljän eri tuottajan eli Jurek Reunamäen, Minna Koiviston, Eppu Kososen ja Samuli Sirviön kanssa. Vaikuttaa siltä, että olet halunnut uudistaa ja päivittää soundiasi.
– Jossain uusissa biiseissä on elektronisia soundeja, mutta se ei sinänsä ole mulle uutta. Levyilläni on aina ollut hyvin monenlaisia kappaleita, joskin ne isoimmat hitit ovat olleet rockosastoa. Haluan työskennellä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tosi luovia ja joilla on omaa sanottavaa. Kun mulla on visio siitä, mitä maailmaa kappale edustaa, otan yhteyttä tuottajaan, joka mielestäni tuntee parhaiten sen maailman. Aja!:n tekeminen Henkan eli Hank Solon kanssa oli tärkeä prosessi, koska sen kautta löysin tieni uudenlaisen tuottamisen maailmaan.

Esikoisromaanisi Nainen katolla ilmestyi muutama vuosi sitten. Vieläkö fiktion kirjoittaminen kiinnostaa?
– Kyllä, mutta romaania varten pitäisi ottaa vuosi tai pari vapaata kaikesta muusta, ja just nyt on tekeillä niin hirveästi kaikkea muutakin innostavaa. Nainen katolla oli minulle iso ja tärkeä prosessi, joka säteilee edelleen tekemisiini. Sen hahmot vilahtelevat Mä halusin olla suffragetti -musikaalissakin, jonka tein Radio Suomelle. Romaanin kirjoittaminen opetti paljon juonen kuljettamisesta ja erilaisten maailmojen esiin tuomisesta. Kirjoitan kyllä edelleen, tällä hetkellä näytelmää.

Kirjoitit myös oman osuutesi tänä vuonna julkaistuun Miten lauluni syntyvät -teokseen. Millaista on kuvailla prosessia, joka on ainakin osittain tiedostamaton?
– Aiemmin kieltäydyin, kun pyydettiin koutsaamaan nuoria lauluntekijöitä, koska en oikein osannut sanoa siitä asiasta mitään. Nyt ajattelen, että siihenkin työhön on keinoja olemassa ja niistä voi puhua. Pidän laulujen tekemisen analysointia silti kaksiteräisenä miekkana. Se voi olla vaarallista, koska prosessin yhteys alitajuntaan on tärkeää säilyttää. Analyysi ja järki vain sotkevat asioita. Biisien tekeminen ja sen analysointi ovat aivan eri asioita, samalla tavalla kuin kirjoittaminen ja kirjallisuustiede. Parhaiten opastaminen onnistuu, kun toinen on jo pitkällä laulunteon tiellä, käynyt taisteluja itsensä kanssa ja hakenut omaa ääntään. Yleensä niin onkin, koska siihen tarvitaan sisäinen palo. Jos ihmisellä on sellainen, hän on kyllä tehnyt lauluja jo ennen opettajan astumista luokaan.

Sinustakin on tehty kirja, Luca Garganon vuonna 2004 kirjoittama Maija. Oletko miettinyt omaelämäkerran kirjoittamista?
Maija ei ollut elämäkerta, mähän olin sen ilmestyessä kolmekymppinen. Se oli syvällinen fanikirja, jossa on eri tyyppien haastatteluja, keikkafiilistelyjä, hauskoja lapsuuskuvia ja biisien nuotteja. Elämäkerran voisin tehdä esimerkiksi 70-vuotiaana. Siinä vaiheessa tarinassa olisi varmasti tarpeeksi käänteitä. Jos joskus teen elämäkerran, haluan sen olevan syväluotaava teos, hyvää kirjallisuutta. Puolivaloilla sellaista ei kannata tehdä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Maija Vilkkumaa kotisivu
Facebook

Instagram
Twitter

Maija Vilkkumaa kiertueella:
La 21.10. Tampere, Olympiakortteli
Pe 3.11. Espoo, Sellosali
La 4.11. Mäntsälä, Coto Grill & Bar
La 18.11. Oulu, Tähti Nightclub
To 23.11. Helsinki, Viking Mariella
Pe 24.11. Helsinki, M/S Finlandia
La 25.11. Inari, Papana Bar
Ti 5.12. Joensuu, Kimmel
Pe 8.12. Jämsä, Himos Areena
La 9.12. Helsinki, Virgin Oil
Pe 15.12. Turku, Venus Nightlife
La 16.12. Eurajoki, Club8

Maija Vilkkumaa kiertueella 2017.

Levyhyllyt:
Pitkä ihana leikki (1999)
Meikit, ketjut ja vyöt (2001)
Ei (2003)
Se ei olekaan niin (2005)
Totuutta ja tehtävää (2006)
Ilta Savoyssa (2007)
Superpallo (2008)
Kunnes joet muuttaa suuntaa (2010)
Aja! (2015)
Joku muu, mikä (2017)

Hae Vilkkumaan musiikkia kirjastosta.

Hae Vilkkumaan musiikkia kirjastosta.

Hae Vilkkumaata kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Lue lisää:
Gargano, Luca & Vilkkumaa, Maija: Maija, 255 sivua. (WSOY, 2004).
Hyttinen, Heta: Rock – Tähtien elämää kulissien takana, 303 sivua. (Readme.fi, 2016).
Hämäläinen, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa, 357 sivua. (Idiootti, 2011).
Kauppinen, Eetu (toim.): Miten lauluni syntyvät?, 143 sivua. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017).
Nevalainen, Petri: Suomi-rockin tiekartta, 216 sivua. (Ajatus, 2005).
Vilkkumaa, Maija: Nainen katolla, 334 sivua. (Kaiku Books, 2013).