Näyteikkuna

Tuomas Pelttari, Ari Väntänen

Tuomas Pelttari, Ari Väntänen

Levyhyllyt on blogi, jossa vinkataan levyjä ja lukemista. Levyjen rinnalla tuodaan esiin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, videoita ja erilaisia verkkolinkkejä. Vinkkiblogia toimittavat Tuomas Pelttari ja Ari Väntänen.

Arvioista tiedotetaan Musiikkikirjastot.fi:n etusivulla, Facebook-sivulla Musiikkikirjastolaiset, Twitterissä @musakirjastot sekä Musiikin ytimessä. Levyhyllyjä voi seurata myös RSS-syötteen avulla.

Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa

Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree (Bad Seed Ltd, 2016)

Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree (2016).Skeleton Treetä on mahdotonta kuunnella ajattelematta olosuhteita, joissa se on tehty. Se on ensimmäinen albumi, jonka Nick Cave on julkaissut lapsensa kuoleman jälkeen. Hänen Arthur-poikansa putosi Brightonissa kalliolta heinäkuussa 2015 ja menehtyi saamiinsa vammoihin vain viisitoistavuotiaana.

Tuo tieto vaikuttaa jopa siihen, miltä levy näyttää. Ennen Skeleton Treen kuuntelemista vaikuttaa erehdyttävästi siltä, että sen kuvaruutukansi on musta. Ei sellainen metallicamusta, josta voisi valoa vasten tiirailemalla bongata rajun käärmeen, vaan musta kuin olemattomuus ennen elämän valonpilkahdusta ja sen jälkeen.

Nick Cave. Kuva: Kerry Brown, Playground Music.

Nick Cave. Kuva: Kerry Brown, Playground Music.

Muutaman kuuntelun jälkeen alkaa kuitenkin vaikuttaa siltä, ettei kansi ole niinkään musta kuin tyhjä. Ehkä edes tuhannen sanan veroinen kuva ei riitä kertomaan, mitä levy sisältää. Vaikka levyn avaava Jesus Alone painaa kipukohtaa heti sanoituksen alkuriveillä, kenties Cave (s. 1957) kuitenkin haluaa jokaisen kuulijan käärivän musiikin omiin mielikuviinsa.

Skeleton Tree on varmasti syntynyt suurelta osin siitä, mitä lapsen kohtalo on Cavessa herättänyt. Surun, rakkauden, tyhjyyden, raivon, syyllisyyden, ikävän ja muiden (irrationaalistenkin) tunteiden sekamelska löytyy siltä helposti. Samoin hämmennys kaiken tarkoituksettomuudesta ja siitä, ettei elämä ole enää entisellään. Cave ei ole koskaan kuulostanut yhtä hauraalta kuin Girl In Amberissa, joka on levyn riipaisevin kappale. Tapahtuneen valossa tuntuu kuitenkin tungettelevalta alkaa tehdä oletuksia siitä, mitä sanoittaja kenties on saattanut ajatella yksittäisiä rivejä kirjoittaessaan.

Rummut ja perkussiosoittimet ovat Skeleton Treellä sivuroolissa, samoin koko The Bad Seeds -bändi, ja kokonaisuutta kannattelee Caven ääni. Sillä tavalla levylle on luotu harras ja pysähtynyt tunnelma. Jokainen kappale on pinnalta hiljainen, mutta sisällä velloo tuskainen levottomuus, joka voi ilmetä yhtä hyvin Jesus Alonen painostavana dronena, Anthrocenen hiljaisena myrskynä tai I Need Youn anovana melodiana.

Skeleton Tree vie pimeisiin paikkoihin mutta johdattaa myös ulos niistä. Lopullisuus on läsnä myös Skeleton Treen toiseksi viimeisessä kappaleessa Distant Skyssa, mutta se huokuu armoa ja levollisuutta. Niin tekee myös nimikappale, joka päättää albumin valonkajastukseen. Skeleton Treen viimeiset sanat ovat ”and it’s alright now”, ja toivo on käsin kosketeltavissa.

Nick Cave – laulu, piano, sähköpiano, syntetisaattori, vibrafoni
Warren Ellis – syntetisaattori, loopit, sähköpiano, piano, baritonitenorikitara, viulu, alttoviulu, rumpuohjelmointi, taustalaulu
Martyn Casey – basso
Thomas Wydler – rummut
Jim Sclavunos – perkussiot, vibrafoni, putkikellot, taustalaulu
George Vjestica – akustinen kitara, taustalaulu

Else Torp – laulu
Ellie Wyatt – viulu
Charlotte Glason – alttoviulu
Joe Giddey – sello

Samaan aikaan albumin kanssa julkaistiin dokumenttielokuva One More Time With A Feeling, jonka tehtävänä on pitää perheen suru yksityisenä. Cave ei halua antaa haastatteluja Skeleton Treen tiimoilta, koska tragedian julkista puimista olisi vaikeata välttää.

En katsonut elokuvaa ennen Skeleton Treen kuuntelemista enkä ole nähnyt sitä tätä kirjoittaessanikaan. Olisi kiehtovaa tietää, miltä albumi kuulostaisi, ellen tietäisi mitään Arthur Caven kohtalosta. Luultavasti se tuntuisi silloinkin hyvin henkilökohtaiselta levyltä, jota ei heitetä soimaan hetken mielijohteesta. Skeleton Tree on surun kyllästämä albumi, jonka soidessa suljetaan verhot ja hiljennytään. Se kertoo asioista, jotka on pakko hyväksyä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Nick Cave kotisivu

Levyhyllyt:
Nick Cave & The Bad Seeds
From Her To Eternity (1984)
The Firstborn Is Dead (1985)
Kicking Against The Pricks (1986)
Your Funeral… My Trial (1986)
Tender Prey (1988)
The Good Son (1990)
Henry’s Dream (1992)
Let Love In (1994)
Murder Ballads (1996)
The Boatman’s Call (1997)
No More Shall We Part (2001)
Nocturama (2003)
Abattoir Blues/The Lyre of Orpheus (2004)
Dig, Lazarus, Dig!!! (2008)
Push The Sky Away (2013)
Skeleton Tree (2016)

Lue lisää:
Kirjoja Nick Cavesta
Cave, Nick: Meet Me At The Center Of The Earth, 248 sivua. (Yerba Buena Center for the Arts, 2009).
Johnston, Ian: Bad Seed – The Biography Of Nick Cave, 344 sivua. (Little, Brown and Company 1995, Abacus 1997).
Barker, John: The Art Of Nick Cave – New Critical Essays, 282 sivua. (Intellect 2013).
Dax, Maximilian & Beck, Johannes: The Life And Music Of Nick Cave : An Illustrated Biography, 174 sivua. (Die Gestalten Verlag 1999).
Hanson, Amy: Kicking Against The Pricks – An Armchair Guide To Nick Cave, 192 sivua. (Omnibus 2005).

Nick Caven kirjoja
Cave, Nick: King Ink, 193 sivua. (Black Spring Press 1988).
Cave, Nick: Kun aasintamma näki Herran enkelin, 325 sivua. (Like 1992).
Cave, Nick: And The Ass Saw The Angel (Black Spring Press, Harper Collins 1990).
Cave, Nick: King Ink II, 193 sivua. (Black Spring Press 1997).
Cave, Nick: Bunny Munron kuolema, 238 sivua. (Like 2010).
Cave, Nick: The Death Of Bunny Munro, 278 sivua. (Canongate 2009).
Cave, Nick: The Complete Lyrics 1978–2013, 528 sivua. (Penguin Books 2013).
Cave, Nick: The Sick Bag Song, 176 sivua. (Canongate 2015).
Cave, Nick: Balladi pahasta olosta, 169 sivua. (Like 2015).

Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko

Misfits: Walk Among Us (Slash Records/Ruby Records, 1982)

Misfits: Walk Among Us (1982).Tässä kuussa tapahtui ihme: Glenn Danzig palasi Misfitsiin.

Horror punkin prototyypin klassisen kokoonpanon paluu vaikutti vuosikymmeniä hyvin epätodennäköiseltä. Laulaja Glenn Danzigin ja basisti Jerry Onlyn ei olisi uskonut mahtuvan samalle lavalle kaikkien erimielisyyksiensä ja oikeusjuttujensa jälkeen. Mutta siellä nuo lihaksikkaat ikämiespunkkarit kuitenkin pullistelivat, rinta rinnan Onlyn kehonrakentaja-kitaristiveljen Doyle Wolfgang von Frankensteinin kanssa. Ensi kertaa sitten vuoden 1983.

Jos huhuja on uskominen, Chicagossa ja Detroitissa soitetut Misfits-keikat kuuluivat Danzigin ja Onlyn välisen oikeusjutun sovitteluprosessiin. Tarunhohtoisen ryhmän paluu oli joka tapauksessa onnistunut. Slayerin entisellä rumpalilla Dave Lombardolla ja kauhurokkikitaristi Acey Sladella (mm. Murderdolls) viimeistelty bändi oli vakuuttavin Misfits-miehistö koskaan.

Misfits soittaa Skullsin Denverin Riot Festissä:

Se taas ei ollut ihme, että kolmasosa keikoilla kuulluista biiseistä oli peräisin Walk Among Usilta, onhan bändin debyyttialbumi sentään ehta klassikko.

Ensimmäisen pitkäsoiton tekeminen oli Misfitsille vaikeaa. Bändi oli yrittänyt julkaista albumia vuodesta 1978 lähtien ja äänittänytkin sellaisen kaksi kertaa, mutta kumpikin tekele jäi pöytälaatikkoon. Suurin osa Walk Among Usin kappaleista taltioitiin New Jerseyssä vuoden 1981 kuluessa. Danzig viimeisteli ne Los Angelesissa tammikuussa 1982, ja kauan odotettu albumi ilmestyi samana keväänä.

Albumin julkaisun lykkääntyminen turhautti määrätietoista yhtyettä, mutta ainakin se oli valmis tositoimiin, kun aika lopulta koitti. Misfitsillä oli alusta saakka vahva konsepti, ja Walk Among Usin tullessa se oli saanut ideansa toimimaan.

Walk Among Usin valttina ovat Danzigin erinomaiset biisit. Ne ovat tyylitajuisia sekoitteita varhaisten punkbändien kiivaasta kohkauksesta, vanhojen pophittien sydämeenkäyvistä melodioista ja raskaan rockin uhkaavuudesta. Misfitsin ensimmäinen albumi ei kuulosta yhtä hurmaavan amatöörimäiseltä kuin sitä edeltäneet singlet ja ep:t, mutta ei sen rosoista soundia ja kolhoa ryskäämistä voi kaupallisenakaan pitää.

Danzigia inspiroivat kauhu- ja scifielokuvat, ja hän alleviivasi vaikutteitaan kirjoittamalla sellaisia suoraan asiaan meneviä kappaleita kuin Vampira, Night Of The Living Dead ja Astro Zombies. Sama pätee kansiin: Walk Among Usin etukannessa on The Angry Red Planet -elokuvasta (1959) tuttu avaruushirviö ja Earth vs. The Flying Saucersissa (1956) pörränneitä lentolautasia.

Walk Among Us on siitä erikoinen vuoden 1982 punklevy, että sillä ei ole yhteiskunnallista viestiä. Se on puolituntinen halloween-juhla, jossa vilisee vampyyrivamppeja, mutaatioita, marsilaisia, avaruuszombeja, aivonsyöjiä, tappajateinejä, sarjamurhaajia ja muita fiktiomuotoisina ilahduttavia asioita. Se niputtaa kolmetoista tarttuvaa rallia kahteenkymmeneenviiteen minuuttiin, ja keskellä törröttää kipeän peukalon lailla romuluinen liveversio kappaleesta Mommy Can I Go Out & Kill Tonight.

Loppukevennys Braineaters ei ole levyn edustavinta antia, mutta taatusti sen hölmöin esitys.

Walk Among Usin ilmestyessä kaikki oli valmista myös keikkarintamalla. Misfits soitti hyvänä iltana tuhatpäiselle yleisölle. Sen keikat olivat kuin pienen budjetin punkversioita Alice Cooperin friikkishowsta ja Kissin sarjakuvamaisista konserteista. Lavalla heilui bodarikummajaisia, joiden tylyjä kasvoja varjosti nenän päälle nykäisty devilock-letti.

Misfitsin ensialbumin julkaisi kalifornialaisen Slash Recordsin alamerkki Ruby Records. Varhaisia myyntilukuja ei muista enää kukaan, ja aikalaisarviot vaihtelevat viidestä tuhannesta kahteenkymmeneen tuhanteen. Mutta Walk Among Us on ollut jatkuvasti saatavilla pian 35 vuotta. Sen vaikutus on mittaamattomissa mutta taatusti suuri.

Jää nähtäväksi, onko ihmeiden aika nyt ohi, vai versooko Misfitsin paluukeikoista kiertue. Jos kokoonpano jatkaa toimintaansa, Walk Among Us on taas ajankohtainen. Ratkiriemukas Skulls, silmitön 20 Eyes ja muut mieltäylentävät kappaleet kuuluvat takuuvarmasti settiin.

Misfits: Walk Among Us
Glenn Danzig – laulu (s. 1955)
Jerry Only – bassokitara (s. 1959)
Doyle – kitara (s. 1964)
Arthur Googy – rummut (s. 1961)

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Misfits kotisivu

Levyhyllyt:
Misfitsin studioalbumit, joilla laulaa Glenn Danzig
Walk Among Us (1982)
Earth A.D./Wolfs Blood (1983)
Static Age (1997)

Lue lisää:
Vee, Tesco & Stimson, Dave & Miller, Steve (toimittajat): Touch And Go: The Complete Hardcore Punk Zine ’79-’83, 546 sivua. (Bazillion Points Books, 2010).
Greene, James Jr: This Music Leaves Stains: The Complete Story Of The Misfits, 208 sivua. (Scarecrow Press, 2013).

Håkan Hellström: Du gamla, du fria – taidetta ja stadionpoppia

Håkan Hellström: Du gamla, du fria (Woah Dad!, Warner Music Sweden, 2016)

Håkan Hellström: Du gamla du fria (2016).Du gamla, du frian ensimmäinen biisi I sprickorna kommer ljuset in taitaa viitata Leonard Coheniin. Tarkemmin sanottuna Anthem-kappaleen tunnetuimpaan kohtaan “there’s a crack in everything, that’s how the light gets in”. Cohen halusi kai sanoa sillä jotakin sellaista, että mikään ei ole täydellistä, ja että niin on hyvä, koska puutteet ovat osa kauneutta. Se tärkeä osa, joka saa kauneuden hehkumaan.

Se on oikein sopiva viittaus Hellströmille, jonka sydämeenkäyvän popmusiikin halkeamista tuikkii lämpöinen valo. Hänen laulunsa eivät kuulosta virheettömiltä vaan hyväntahtoisilta ja inhimillisiltä. Olennainen niistä välittyy jopa ilman sanoja. Hellströmin laulut koskettavat muuattakin bloggaria syvästi, vaikka tämän ruotsinkielentaito hipoo olemattomuutta. Ehkäpä Håkanin valo pääsee sydämeen juuri sen puutteen kohdalta.

Håkan Hellstrom. Kuva: Ellika Henrikson, 2015.

Håkan Hellstrom. Kuva: Ellika Henrikson, 2015.

Du gamla, du frian ensimmäinen videosingle Din tid kommer julkaistiin keväällä 2016.

Håkan Hellström tuli tunnetuksi Broder Daniel -yhtyeen basistina (1988–1994) ja rumpalina (1997–2003). Kulttimaineesta hän kasvoi ulos vuosituhannen vaihteessa alkaneella soolourallaan. Suosion kasvu kulminoitui tämän vuoden kesäkuussa, kun Hellström löi Göteborgin-konserteillaan Pohjoismaiden yleisöennätyksen. Hänen kahdelle stadionkeikalleen myytiin yli 140 000 lippua.

Siihen nähden, että Hellströmin edellinen albumi Det kommer aldrig va över för mig (2013) myi Ruotsissa triplaplatinaa, Du gamla, du fria voisi olla paljon yleistajuisempi levy. Esimerkiksi yllättävä Hoppas det ska gå bra för de yngre också koostuu napakasta kasaripopista ja Den inre hamnen -dokumentista (1988) samplatuista satamatyöläisten puheista. Lainkaan laulamatta Hellström heittää kauan sitten kadonneet sanat ilmaan ja jättää kuulijan miettimään, kuinka noille kavereille lopulta kävi.

Vielä hämmentävämpi raita on kaksiminuuttinen Du Gamla (That’s Alright Since My Soul Got a Seat Up in The Kingdom), jossa Hellström soinnuttelee kauniin pohjan Laura Riversin vuonna 1963 äänittämän spirituaalin alle. Se, muuttuuko taivasten valtakunnasta haaveksiva laulu Hellströmin käsissä kuningaskunnan tölvimiseksi, on täysin arvailujen varassa.

Du Gamla (That’s Alright Since My Soul Got a Seat Up in The Kingdom) soi Hellströmin uuden albumin teaser-videossa:

Pääpiirteissään Du gamla, du fria on kuitenkin poplevy, ei abstraktia äänitaidetta tai kannanottamista. Useimmat kappaleet ovat puhdasoppista populaarimusiikkia, joissa ei kaihdeta romantiikkaa tai sentimentaalisuutta. Öppen genom hela nattenin ja Din tid kommerin kaltaisten biisien soidessa Hellströmin stadionsuosio ei tunnu lainkaan ihmeelliseltä, ei sen enempää kuin Kentin.

Du gamla, du friaa on sanottu Ruotsissa Hellströmin surullisimmaksi albumiksi. Sikäläinen melankolia on sen verran lohdullisempaa laatua kuin suomalainen, että Håkan Hellströmin kahdeksas soololevy kuulostaa tällä rannalla hitusen murheelliselta mutta silti leikkisältä ja toiveikkaalta. Suomessa samankaltaista romanttista haikeutta löytää Samae Koskisen ja Olavi Uusivirran kappaleista.

Cohen-kohta ei suinkaan ole Du gamla, du frian ainoa viittaus. Hellström kytkee itsensä popin perinteeseen paitsi lauluntekotyylillään, myös biisiensa intertekstuaalisuudella. Albumilta voi löytää muun muassa palan The Churchin Under The Milky Waytä.

Håkan Hellström. ©Photo by Sören Håkanlind / COPYRIGHT

Håkan Hellström. ©Photo by Sören Håkanlind / COPYRIGHT

Du gamla, du fria vahvistaa sitä vanhaa faktaa, että helpon ei tarvitse olla yksinkertaista. Muodoltaan perinteinen pop voi olla merkityksellistä taidetta, eikä väkinäisille taiderockmutkille väännelty musiikki ole yhtään sen syvällisempää. Hellström uskaltaa pelata helpoilla peruselementeillä, koska tietää voittavansa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Håkan Hellström kotisivu

Levyhyllyt:
Håkan Hellströmin sooloalbumit
Känn ingen sorg för mig Göteborg (2000)
Det är så jag säger det (2002)
Ett kolikbarns bekännelser (2005)
Nåt gammalt, nåt nytt, nåt lånat, nåt blått (2006)
För sent för Edelweiss (2008)
Två steg från Paradise (2010)
Det kommer aldrig va över för mig (2013)
Du gamla du fria (2016)

Lue lisää:
Ekman, Klas: Klas Ekman intervjuar Håkan Hellström – samlade intervjuer 2000-2013, 97 s. (Telegram 2014)

 

Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku

Tommi Liimatta: Rokokoo Computer (Diu Dau, 2016)

Tommi Liimatta: Rokokoo Computer (2016).Tommi Liimatta tietää mitä tekee, ja se pätee myös pitkällä aikavälillä. Ulospäin tämä näkyy esimerkiksi siinä, että tuo Absoluuttisesta Nollapisteestä tuttu muusikko, kirjailija ja kuvataiteilija julkaisee sooloalbumin säännönmukaisesti kymmenen vuoden välein. Liimatan Pan Alley ilmestyi 1996, Tropical Cocktail vuonna 2006, Rokokoo Computer syyskuussa 2016.

Julkaisutahdin ansiosta albumit muodostavat samankaltaisen tarinan kuin ihmisistä tasaisin väliajoin otetut valokuvat. Ne kertovat kasvusta ja ketjuuntuvat hienosti myös visuaalisesti. Jokaisessa etukannessa on taiteilijan maalaama omakuva ja takakannessa mökkilaiturilla napattu alastonkuva.

Tommi Liimatta. Kuva: Hannu Iso-Oja.

Tommi Liimatta. Kuva: Hannu Iso-Oja.

Rokokoo Computerin takakanteen vaatteeton foto sopii tavallista paremmin, sillä Liimatta ei ole ennen esiintynyt lauluissaan näin paljaana. Levyn tunnustuksellisin kappale on Peruskauhu, joka kertoo, miltä elämä tuntuu ja miten suhde siihen ja omaan elämäntyöhön ovat muuttuneet (”Niin nuori en ole, että vastauksia rakastaisin / enkä portaissa jähmety kun aikavalo sammuu”). Myös haikea Kuka mä oon (ja haluunko mä edes tietää) on hyvin suorapuheinen biisi, josta pilkottaa henkinen kodittomuus ja tyynen kuoren alla kuohuva mieli. On pysäyttävää huomata kuuntelevansa Liimatan sanoituksia, jotka uskoo ymmärtävänsä tekijän tarkoittamalla tavalla ja joihin osaa jopa samaistua.

Rokokoo Computer ei silti ole mikään tilityslevy. Liimatta osaa yhä tarkkailla ympäristöään, mutta nyt hän tekee sen nelikymppisen pitkähköllä putkella. Avausraita ja lähes nimikappale Rococo Computer on laulu nopeasti pyörivästä maailmasta, jossa historia toistaa itseään ja ilmiöt ilmestyvät, katoavat, palaavat ja kiertävät kehää. Liimatta hahmottaa kokonaiskuvan ja tunnustaa voimattomuutensa sen edessä (”En ehdi tykätä mistään”).

Aivan uudenlaista Liimattaa ovat isän ja pojan keskusteluihin perustuvat Superjätkä ja Burbujas Espaciales. Nekin heijastavat näkökulman vaihtumista, sitä, miten jälkikasvu vaihtaa maailman navan paikan ja kutsuu aivan toisenlaiseen todellisuuteen. ”Maailma on ihmisen suuri rakkaustehtävä / Haluan ehtiä kertoa kaiken mitä on mielessä”, Liimatta laulaa Superjätkän kantrahtavassa kertosäkeessä ja epäilemättä siteeraa nuorta Aapelia.

Rokokoo Computerin kolme ensimmäistä ja kolme viimeistä kappaletta ovat todellista soolomatskua – viidessä kuudesta Liimatta soittaa kaikkia instrumentteja itse. Levyn kuudessa keskimmäisessä biisissä taas esiintyy The Hot Contents -yhtye – rummuissa Absoluuttisen Nollapisteen Tomi Krutsin, bassossa ja pianossa Nightingales-mies Marko Kantola ja kitarassa Marko Ylianttila (mm. Tulenkantajat).

Sovitukset on tehty kulloisellekin esitystavalle sopiviksi. Sävykäs Kallioon maalattu tunneli hyötyy Krutsinin taitavasta rumpujensoitosta, mutta progemelodiaa ja punk-otetta yhdistelevässä En tahdo mennä kotiin -kappaleessa primitiivinen kohkaus pukee nuorisoaiheista sanoitusta. Kolmannen musiikillisen ulottuvuuden muodostavat kauniiksi riisutut pianokappaleet (Peruskauhu, Lähtökahvit). Säveltäjä-Liimatan musiikilliset hengenheimolaiset löytyvät 1970-luvulta. Kliseitä karttelevan lauluntekijän ääni on kuitenkin aina ollut niin omanlaisensa, ettei yksittäisten verrokkien mainitseminen kertoisi siitä mitään. Mutta siinä missä Absoluuttinen Nollapiste vaikuttuu 1970-luvun progesta, soolo-Liimatan hengenheimolaisia ovat saman aikakauden folkrock-aktit.

Tommi Liimatan (s. 1976) tuotantoon kuuluu muutakin kuin soololevyjä ja Absoluuttisen Nollapisteen albumeja: romaaneja, sarjakuvaa, antologioita ja paljon muuta. Vuonna 2016 Liimatta on tapetilla paitsi Rokokoo Computerin, myös Sami Yaffan Tie taipuu -elämäkerran ja Jeppis 2 -romaanin tiimoilta.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Tommi Liimatta – virallinen Facebook

Levyhyllyt:
Tommi Liimatan sooloalbumit
Liimatan Pan Alley (Johanna Kustannus 1996)
Tropical Cocktail (Megamania 2006)
Rokokoo Computer (Diu Dau 2016)

Absoluuttisen Nollapisteen studioalbumit
Neulainen Jerkunen (Vinylmania 1994)
Muovi antaa periksi (Johanna Kustannus 1995)
Simpukka-amppeli (Johanna Kustannus 1998)
Suljettu (Johanna Kustannus 1999)
Olos (Johanna Kustannus 2000)
Nimi muutettu (Johanna Kustannus 2002)
Seitsemäs sinetti (Johanna Kustannus 2003)
Mahlanjuoksuttaja (Johanna Kustannus 2005)
iiris (Johanna Kustannus 2007)
Musta hiekka (Johanna Kustannus 2009)
Pisara ja lammas 1 (Diu Dau 2012)
Pisara ja lammas 2 (Diu Dau 2014)

Lue lisää:
Romaaneja
Liimatta, Tommi: Jeppis 2, 568 s. (Like 2016)
Liimatta, Tommi: Jeppis, 496 s. (Like 2014)
Liimatta, Tommi: Rautanaula, 237 s. (Like 2013)
Liimatta, Tommi: Muovikorvo, 158 s. (WSOY 2010)
Liimatta, Tommi: Nilikki, 179 s. (WSOY 2009)
Liimatta, Tommi: Aksel Sunnarborgin hymy, 320 s. (WSOY 2004)

Sarjakuvia
Liimatta, Tommi: Ei vaikuta keikkaan – 48 boonus-ekstra-sivua vuosilta 1984–2010!, 96 s. (WSOY 2011)
Liimatta, Tommi: Ei vaikuta keikkaan, 48 s. (WSOY 2005)
Liimatta, Tommi: Masturbaatio Ranualla, 80 s. (WSOY 2003)
Liimatta, Tommi: Rengin tarpeet, 48 s. (Renkikustannus 2000)

Proosarunoja
Liimatta, Tommi: Avainlastu, 113 s. (WSOY 2002)

Lyriikkaa
Liimatta, Tommi: Sivuhistoria – levyttämättömiä sanoituksia 1987–2007, 207 s. (WSOY 2008)

Kirjeenvaihtoa
Liimatta, Tommi & Hynynen, Jouni: Rillipää ja läski – kirjeenvaihto 2007–2009, 270 s. (Johnny Kniga 2010)

Wigwam & Taivaanvuohi 1973 – Poplastuja Liisankadulta

Wigwam 1973, Taivaanvuohi 1973 – Pop Liisa 03/04 (Svart Records, Yle, 2016)

Pop Liisa: Wigwam & Taivaanvuohi (Svart, Yle, 2016).Heikki Poroilan kirjoitussarja Poplastuja Liisankadulta jatkuu Wigwamin ja Taivaanvuohen taltionneilla. Poplastujen ensimmäinen artikkeli kertoi CD-julkaisusta Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973.

Rinnakkaisia sarjaa Jazzlastuista Poroila veistelee artikkeleissa Unisono Quartet ja Taivaantemppeli 1973 ja Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band 1973 ja KOM Quartet 1975.

* * *

Turkulainen Svart Records on käynnistänyt äänitejulkaisuhankkeen, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa. Kysymys on musiikista, jonka olemassaolosta varsin harva on ollut tietoinen. Yleisradion Liisankadun studiosta vuosina 1972–1977 lähetetyt konsertit taltioivat merkittävän jakson suomalaisen jazzin ja progressiivisen rockin historiaa, vaikka asiaa ei aikanaan välttämättä sellaisena ymmärretty ja koettu. Näissä konserteissa esiintyivät aikakauden keskeiset muusikot ja toisaalta talteen saatiin esityksiä kokoonpanoilta, jotka eivät koskaan julkaisseet virallisia levytyksiä.

Levyjen saatetekstitkään eivät paljasta, kuka nämä suorien radiokonserttien äänitykset ”löysi” kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta kunnia alkuperäisestä ideasta kuuluu muusikko ja toimittaja Erkki Lehtolalle ja toimittajille Matti Konttinen, Matti Poijärvi ja Jaakko Tahkolahti, joiden isännöimänä 34 sessiota järjestettiin ja lähetettiin. Vuodesta 1974 tuottajana toimi Jake Nyman. Muutama alkuperäisistä nauhoista on tuhoutunut, kun niitä oli käytetty ”säästösyistä” muihin tarkoituksiin, mutta nyt useimmat konsertit on mahdollista kuunnella uudelleen 2010-luvun ihmisen aistien kautta ja moderneina tallenteina.

Levyjen liitetekstit ovat kaikki englanninkielisiä, joten markkinoita uskotaan löytyvän Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Haluan uskoa siihen myös itse, niin kovatasoista tarjontaa levyillä on. Taustatekstit ovat Juha Henrikssonin (jazz) ja Arttu Seppäsen (proge) käsialaa. Tekstit ovat asiantuntevia ja niihin on saatu hienosti mukaan muusikoiden omia muisteluksia ja tuoreita kommentteja. Niitä on niin kiinnostavaa lukea, että kerrankin olen selvästi pettynyt siihen, ettei tekstiä ole enemmän. Tuottaja Juha Nikulainen on pitänyt lankoja kokeneissa käsissään. Kaikesta huomaa, ettei asialla olla ensimmäistä kertaa.Pauli Saastamoinen on masteroinut nauhat Finnvoxin studiossa 2015 ja jälki on hienoa, neljä vuosikymmentä kuuluu lopputuloksesta pelkästään myönteisessä mielessä.

* * *

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa varsinaisia ”levyarvosteluja”, jollaiset jätän itseäni paremmille asiantuntijoille. Haluan kuitenkin kertoa joistakin ajatuksista, joita näiden konserttien kuunteleminen noin neljä vuosikymmentä myöhemmin herättää. Olin tuolloin itse nuori aikuinen ja aktiivinen progen kuuntelija, vaikka nämä konsertit menivät kyllä aikoinaan täysin ohi korvien. Kuuntelukokemus on siksi sekä nostalginen että ajankohtainen.

1970-luvun alussa Love Records oli jo kovassa vauhdissa ja sen julkaisuohjelmaan mahtuivat ideologisesti sekä jazz että proge yhtä hyvin. Tasavallan Presidentti ja Wigwam olivat taloudellisestikin hyvin menestyneitä Loven levyttäjiä, samoin Jukka Tolonen. Sen sijaan jazz-albumien julkaiseminen oli suhteellisen verkkaista myös Lovella, vaikka taustalla häärineet Christian Schwindt ja Henrik Otto Donner epäilemättä niitäkin halusivat julkaista.

Pop Liisa 03/04: Wigwam 1973 & Taivaanvuohi 1973 (Svart Records, Yle, 2016).

Pop Liisa 03/04: Wigwam 1973 & Taivaanvuohi 1973 (Svart Records, Yle, 2016).

Wigwam – Live In Studio 1973

Turha teeskennellä, kyllä minäkin odotin suurimmalla uteliaisuudella sitä, mitä Wigwam oli saanut aikaan lyhyen session puitteissa ja keskellä hajoamisprosessiaan. Liisankadun esityksessä 7.11.1973 bändi saa paljon huomiota osakseen, mutta mukana oli myös ylimääräistä jännitettä, kun Ronnie Österbergin bassorumpu hajosi kesken harjoitusten ja soittaja uhkasi häipyä paikalta (hän olisi myös halunnut soittaa vain Jim Pembroken sävellyksiä – muistan itse Vanhalla ylioppilastalolla Wigwamin konsertin, jossa Pembroke ei päässyt missään vaiheessa laulamaan, koska muut vaan jammailivat loputtomasti ja Jim joutui tyytymään tamburiinin paukuttamiseen tuolilla istuen koko konsertin ajan!). Esityksiä nyt jälkeenpäin arvioinut Jukka Gustavson pitää niitä kokoonpanon parhaisiin live-esityksiin kuuluvina, vaikka tilanne Liisankadulla oli kireä ja osin kaoottinen. Wigwam hajosi pian tämän jälkeen, mutta ei sitä kyllä esityksistä voi kuulla.

Muista konserteista poiketen Wigwamilta on otettu mukaan myös harjoittelukappale eli John Lennonin Imagine, jota ei aikoinaan lähetetty eetteriin. Muu ohjelmisto tasapainottelee siten, että Pohjolan ja Gustavsonin (Fairyport) sävellysten välissä kuullaan kaksi Pembroken laulua (Marvelry Skimmer & Grass For Blades), kaikki tuttua albumitavaraa. Kaikki kunnia muillekin yrittäjille, mutta kyllä Wigwamiin vaan oli pakkautunut käsittämättömän paljon kunnianhimoisia säveltäjiä! En ole koskaan pitänyt Gustavsonin lauluäänestä ja -tavasta, mutta loistava säveltäjä hän on aina ollut. Pekka Pohjola ei koskaan soita huonosti ja on nytkin hyvin esillä, sillä basso on miksattu kunnolla kuultavaksi. Kun Wigwamin julkinen setti alkaa edellisenä vuonna Pohjolan soololevyllä julkaistulla Nipistyksellä, kylmät väreet kulkevat pitkin selkää. Tätä on suomalainen proge parhaimmillaan!

Jukka Gustavson – laulu, urut
Jim Pembroke – laulu, sähköpiano
Pekka Pohjola – bassokitara
Ronnie Österberg – rummut
Juontaja: Erkki ”Unde” Lehtola

Taivaanvuohi – Live In Studio 1973

Sarjan ehdottomiin harvinaisuuksiin kuuluu Sami Hurmerinnan bändi Taivaanvuohi, joka esiintyi 5.12.1973 soittaen pelkästään Hurmerinnan sävellyksiä ja yhden Frank Zappa -coverin (Orange County Lumber Truck ei ole huono esitys, muttei tuo myöskään tuota mitään varsinaisesti uutta esiin eikä laulaja Tarmo Rosenlund oikein pärjää Napoleon Murphy Brockin matkijana). Tämän taltioinnin perusteella voi pitää jossain määrin yllättävänä sitä, että Hurmerinta pääsi tekemään oman albumin vasta viisi vuotta myöhemmin eli 1978. Soittotaito ja sävellyskyky olivat nimittäin varsin pitkällä jo Liisankadun aikoihin.

Hurmerinta muistelee itse esiintymistilanteen olleen bändin kokemattomille jäsenille kova pala, kun tuottaja Erkki Lehtola seisoi sekuntikellon kanssa odottamassa shown alkamista: ”I glanced at our drummer Ismo Räisänen and oh, he was so pale.” Taivaanvuohi teki Love Recordsille joitakin demoäänityksiä, mutta keväällä 1974 yhtye hajosi ja levytysprojekti loppui siihen. Onneksi tämä sessio kuitenkin saatiin talteen, sillä koko yhtye soittaa ammattimaisen varmasti, vaikka Hurmerinta ja Pertti ”Pepa” Päivinen ryöstävätkin pääroolin. Basisti Urpo Siitonen on rumpali Ismo Räisäsen tavoin minulle uusi nimi, mutta homma hoituu erinomaisesti molemmilta. Hurmerinnan sävellykset ovat suorastaan yllättävän hyviä ja olisivat ehkä toimineet puhtaina instrumentaaleina vielä tätäkin paremmin.

Tarmo Rosenlund – laulu
Pertti ”Pepa” Päivinen – alttosaksofoni, huilu
Sami Hurmerinta – kitara, taustalaulu
Urpo Siitonen – bassokitara
Ismo Räisänen – rummut
Juontaja: Erkki ”Unde” Lehtola

Heikki Poroila

Wigwam 1973 ja Taivaanvuohi 1973 julkaistiin LP-levyinä keväällä 2016, samaan aikaan kuuden muun livetaltioinnin kanssa. Rajoitetuissa värivinyylipainoksissa on liitteenä isokokoinen juliste. Edellä mainitut Pop Liisan osat 03/04 julkaistiin myös CD-levynä Wigwam 1973/Taivaanvuohi 1973.

Svart Records kotisivu

Lue lisää:
Poroila kirjoittaa Svartin ja Ylen julkaisuista pidemmin blogissa Musiikki kuuluu kaikille, artikkelissa Lastuja Liisankadulta – Svartin kulttuuriteko Heikki Poroilan kokemana. Kysy kirjastosta myös Mikko Meriläisen kirjoittamaa yli 500-sivuista historiikkia Wigwamista.

Gronow, Pekka & Lindfors, Jukka & Nyman, Jake: Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin, 400 s. (Tammi, 2005).
Kulluvaara, Jonne & Hilamaa, Heikki: Suomalainen progressivinen rock 1967–2001 – diskografia | Finnish Progressive Rock 1967–2001, 103 s. (Kulluvaara, Hilamaa, 2002).
Meriläinen, Mikko: Wigwam, 504 s. (Nemo, 2006).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 s. (Schildts & Söderströms, tarkistettu 2. laitos, 2014).

Levyhyllyt:
Unisono Quartet & Taivaantemppeli: Jazzlastuja Liisankadulta 1973 – Jazz Liisa 01/02
Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band & KOM Quartet 1975: Jazzlastuja Liisankadulta – Jazz Liisa 03/04
Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings 1973: Poplastuja Liisankadulta – Pop Liisa 01/02

Erilaisten kirjalähteiden lisäksi kirjastosta kannattaa kysyä suomalaisen jazzin ja progen bokseja ja erilaisia kokoelmalevyjä. Useimmissa on mukana hyvin toimitettua ja informatiivista musiikkihistoriaa.

Muista boksit ja kokoelmat:
Anna mulle lovee – 79 rockia vuosilta 1967–79
. 4CD ja 47-sivuinen liitevihko. (Love Records/Siboney, 1994. Uudet painokset 2005 ja 2010).
Donner, Henrik Otto: Parhaita ottoja. 2CD + tekstiliite. (Siboney, 2009).
Laipio, Matti: Eteenpäin! – Suomi Jazz 1960–1975. 3CD + tekstillite.
Love Proge – Love Recordsin proge-klassikot 1968–1979. 2CD ja liitevihko. (Siboney, 1996).
Love Proge 2. 2CD ja 12-sivuinen liitevihko. (Siboney, 1998).
Love Records – Kaikki singlet 1. 6CD ja 16-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 2. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).

Svart Records kotisivu

Tuomas Pelttari, toim.