Näyteikkuna

Tuomas Pelttari, Ari Väntänen

Tuomas Pelttari, Ari Väntänen

Levyhyllyt on blogi, jossa vinkataan levyjä ja lukemista. Levyjen rinnalla tuodaan esiin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, videoita ja erilaisia verkkolinkkejä. Vinkkiblogia toimittavat Tuomas Pelttari ja Ari Väntänen.

Arvioista tiedotetaan Musiikkikirjastot.fi:n etusivulla, Facebook-sivulla Musiikkikirjastolaiset, Twitterissä @musakirjastot sekä Musiikin ytimessä. Levyhyllyjä voi seurata myös RSS-syötteen avulla.

Haken: Affinity – juhlavan progressiivista 80-lukulaisuutta

Haken: Affinity (InsideOut Music, Century Music Media, 2016)

Haken: Affinity (2016).Brittiläinen Haken kulkee progetietään rohkeasti eteenpäin. Yhtyeen nelosalbumi Affinity on suorempi kokonaisuus kuin vuonna 2013 julkaistu edeltäjä, 70-lukulaiselta tuntuva The Mountain. Affinity on selkeästi 80-luvun estetiikkaa juhlistava kokonaisuus – runsaat koskettimet, läiskähtelevät rumpusoundit ja tietysti elämää suurempi tunne. Affinity onnistuu suoruudellaan valloittamaan itselleen uutta yleisöä.

Yhtyeen kitaristi Charles Griffiths kertoo levyn taustoista verkkofoorumilla Burning Shed:

–The 1970s was a golden age for prog music. In the past we’ve taken a lot from bands of that era, especially Gentle Giant, but this time, we’ve gone more towards the next decade for our inspiration. It means albums like 90125 from Yes, Toto IV and King Crimson’s Three of a Perfect Pair. We all love the sounds they used and we’ve incorporated some of that approach on Affinity.

Lontoolaisbändi on loihtinut taidokasta progea vuodesta 2007 lähtien. Jo ensialbumi Aquarius (2010) sai innokkaan vastaanoton. Promokuvien ja videoiden perusteella Haken-kuusikko vaikuttaa leppoisalta ryhmältä, joka ei ota itseään liian tosissaan. Totisuuden sijaan Hakenin jäsenet ovat innoissaan progemetallista. Nelosalbumi, myös nimellä HKN4 tunnettu kokonaisuus, jättää metallipainotukset hieman aiempaa vähemmälle. Affinityn ensimmäinen singleraita Initiate julkaistiin maaliskuussa 2016.

Reiluun neljään minuuttiin tiivistetty alkusoittomainen raita vaihtuu hyvin erilaiseen äänimaisemaan. Kolmosraita 1985 sukeltaa ehkä hieman kieli poskessa menneiden vuosikymmenten soundeihin. Kultainen 80-luku on isompi kehys, josta hypähdetään täysin huomaamatta hetkeksi vuosituhannen vaihteen pomppuhevin kitaramaneereihin. Korn ja Tool ovat yhtä lailla Hakenin lähteitä kuin progen kanadalainen sielunvelikokoonpano Saga. Kaikkine virikkeineen yhdeksänminuuttinen 1985 tuntuu puolta lyhyemmältä.

Yllätyksiä tarjoaa lisää nelosraita Lapse. Säkeistöjen välejä komistaa hämmästyttävän kuulaat sointukuviot – kuin suoraan Prefab Sproutin säveltäjän Paddy McAloonin mielenmaisemasta. Miten tähän yhdistyy esimerkiksi fuusiomainen kitarasooloilu? Kaikki toimii hienosti yhdessä Ross Jenningsin konstailemattoman kauniin laulun kanssa.

The Architect kumartaa Dream Theateriin päin. Haken tuo luotevasti rinnan esimerkiksi harpun ja pikametallisävyjä. Albumin pääteokseksi ponnisteleva kunnianhimoinen eepos jää Affinityn mitassa hivenen kulkevampien raitojen jalkoihin. Singleraita Earthrise valloittaa tilan niin kuin progebändin juhlavuus vain voi.

HKN4:n maisemia laventaa edelleen Red Giant. Alkuun lähes väliraidalta tuntuvan teoksen äänimaailma on taidokas. Toimii hienosti myös kuulokkeilla. Metallisävyisempi The Endless Knot on superkulkevaa virtuositeettia – ilman liikaa kikkailua tai sormiharjoitusta. Bound By Gravityn rauhallisuus korostaa Hakenin kykyä luoda varsin perinteisistä aineksista uskottava rock-anthem. Loppupuolella soitetaan tunnelmat kerrostuvat. Kuulaan haikeita kelloja, outron progetatsia. Herkistytään. Sitten kaikki on ohi.

* * *

Haken kulkee yhä odottamattomia musiikillisia polkuja ja kiertoteitä pitkin. Musiikin painotuksen siirtymää tekee mieli verrata Rushin kehitykseen 1980-luvulla. Synat laajensivat myös kanadalaistrion levytysten sfäärejä yllättävän paljon. Hakenin avaus 80-luvun progen suuntaan onnistuu hienosti. Edellä mainittujen esikuvien lisäksi Affinity voi iskeä esimerkiksi tanskalaisbändi Mew’n tai suomalaisen The Postin faneille.

Ross Jennings – laulu
Diego Tejeida – kosketinsoittimet, sound design
Richard Henshall – kitara
Charlie Griffiths – kitara
Conner Green – bassokitara
Ray Hearne – rummut

Einar Solberg – laulu ’The Architect’
Pete Rinaldi – akustinen kitara ’Bound By Gravity’

Affinity julkaistiin CD- ja 2LP-painoksina sekä striiminä. Laajennettu 2CD sisältää albumin raidat instrumentaaliversioina. Albumi nousi Suomen virallisen listan sijalle 23, Vko 18/2016. Alkuvuodesta 2017 julkaistiin Hakenin kahden ensimmäisen albumin laajennetut uusintapainokset. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

Levyhyllyt:
Aquarius (2010, 2CD uusintapainos 2017)
Visions (2011, 2CD uusintapainos 2017)
The Mountain (2013)
Affinity (2016)

Lue lisää:
Haken kotisivu
I
nsideOut Music kotisivu

Salaliitto: Melankolia – varmaotteinen indievyöry jatkuu

Salaliitto: Melankolia (Plastic Passion, 2017)

Salaliitto: Melankolia (2017).Turkulaisen Plastic Passionin työ suomalaisen rockin julkaisijana vain komistuu. Pienkustantajan arvo kasvoi entisestään kun indienelikko Salaliitto sai ulos toisen levynsä helmikuussa 2017. Melankolia on jatkoa bändin debyytille Salaliitto. Ensimmäisen albumin lailla synkkäsävyisen kanteen pakattu Melankolia huokuu tuttua dekkarimaista tunnelmaa.

Mitä Salaliiton takana on? Raitojen mutkattomuus kuvastaa loppuun asti työstettyä sävellystyötä. Ammattitaidon ääressä on hienoa heittäytyä avoimeen musiikkimaisemaan, jossa kautta albumin väräjävä omintakeinen pahaenteisyys sekoittuu optimismiin.

Bändin professionaali ote on tärkeä elementti, mutta vielä tärkeämpää on karisma. Kitaristi-laulaja Ossi Alisaaren läsnäolo vetää puoleensa. Laulajana hän on sekä easy-going että totinen, muttei paasaa eikä vaivaannuta. Paikoin lähes alleviivaavan loppusointuiset riimit istuvat kokonaisuuteen hyvin. Alisaarta uskoo.

Salaliitto: Raine Hynninen (vas.), Mikko Saaristo, Ossi Alisaari ja Timo Kuismanen. Kuva: Sari Markus.

Salaliitto: Raine Hynninen (vas.), Mikko Saaristo, Ossi Alisaari ja Timo Kuismanen. Kuva: Sari Markus.

Salaliitto toimii suomalaisen americanatrippailun ytimessä. Tummuuden tilat tulevat esiin aiempaa tuotantoa automaattisemmin. Soundi on aikuisen täyteläinen, vailla vertailutarvetta. Vaikutteet toki ovat olemassa. mutta heijasteet esikuvista palvelevat kuuntelukokemusta. Nelikkoa tuntuu johdattavan aivan erityinen bändi-DNA. Sitä annostellaan meille salavihkaisen maltillisesti.

Raine Hynnisen paksu, väräjävä bassosoundi ohjaa videoraitaa Korpit.

Nimiraita Melankolian säkeistöissä liikutaan erityisellä jännitteellä. Mustaa uhkuva meno vaihtuu kertosäkeistössä leveisiin sointuihin, joilla jännite purkautuu. Valssi Musta risti jamittaa kohti särökitaraista väliosaa. Helpontuntuiset osaset ovat yhdessä jotain hämmästyttävää. Kuulaan poppaava Harmaa aaltoilee polttamisen ja juomisen avulla tylsyyttä vastaan. Kitaristit Timo Kuismanen ja Alisaari taitavat mestarillisen svengin.

Lisää täydellisyyttä seuraa ennen A-puolen loppua. Ollaan nuorii on mykistävää muisteloa, melko lähellä esimerkiksi Dingon koskettavimpia tekstejä:

– Seisotaan pihalla, poltetaan tupakat
ja katsellaan kuinka pommikoneet lentää 
Naapurikaupunkiin, jossa me tavattiin
Kohta sitäkään paikkaa ei oo enää.
Ollaan nuorii 
Meill’ on aikaa
Kun soitto soi ja laulu raikaa.

– Tänä yönä astutaan laivaan
Tänä yönä lähdetään matkalle kauas pohjoiseen.
Tänä yönä astutaan laivaan
Tänä yönä lähdetään matkalle maahan sohjoiseen.

Lopun istrumentaalikierrossa loihditaan lisäväriä kosketinsoitinten maalailulla. Popmaisen levypuoliskon jälkeen seuraa mietteliäämpi B-puoli. Unennäkijän tiivistetty paine tuottaa hypnoottisen driven. Arpeggiot eivät ole mahtua biisikehikkoon. Säkeistöjen välissä ilmaa halkovat makeat voimasoinnut. Tempon hetkellinen puolittaminen vain korostaa tunnelmaa. Hiipivä majesteetillisuus pukee Salaliittoa täydellisesti.

Pinkfloydmaista raukeutta niistelevä Säärintamien rajalle hidastaa tahtia. Psykedelian verho laskeutuu ylle, ja läpikuultavaan kuosiin on kirjailtu merkintöjä kuten Atom Heart Mother. Rumpali Mikko Saariston elkeet tuntuvat olevan paikoin aivan Nick Masonin tavaramerkistöä. Toiseksi viimeinen raita Lamia jatkaa 70-lukulaista savun leijuttamista. Kiihkeä väliosa potkii kuin Pelle Miljoona Oy:n klassikko Moottoritie on kuuma. Ehkä Lamia viittaa myös alkuperäiseen Genesis-riffiin? Antipako rauhoittaa pistepirkkomaisen vinkeällä otteella. Lähes iskelmänkaltainen klangi valtaa tilan. Pienen tauon jälkeen lopetusbiisi starttaa vielä pitkään neilyoungmaiseen outroon. Kitarat seikkailevat taustalla kiertävän valituksen keskellä. B-puolen keskimmäiset raidat mallintavat hienosti rockpsykedeliaa vuonna 2017.

Jos et ole kokenut kahta Salaliitto-albumia, sinulla on edessä paljon mihin syventyä. Salaliitto yltää vaivatta suomalaisen classic rockin ytimeen – ja maailma olisi paljon parempi paikka jos tällaista musiikkia tehtäisiin enemmän. Melankolia on yksi vuoden 2017 parhaista rocklevyistä. Sen kanssa elämä tuntuu täydemmältä.

Raine Hynninen – bassokitara
Mikko Saaristo – rummut, lyömäsoittimet
Timo Kuismanen – kitara, kosketinsoittimet
Ossi Alisaari – laulu, kitara, lyömäsoittimet
Äänitys: Pekka Alisaari & Timo Kuismanen.

Melankolia julkaistiin ennakkotilaajille 11.2. alkaen. LP ja striimi saavat virallisen julkaisunsa 24.2. Reilua vuotta aiemmin julkaistu debyyttialbumi on saanut hienoa jatkoa.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Salaliitto: Salaliitto (LP, striimi. Plastic Passion, 2015).
Melankolia (LP, striimi. 2017).

Lue lisää:
Salaliitto Facebook
SoundCloud
BandCamp
Plastic Passion

Rush: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin

Rush: 2112 (Mercury, 1976)

Rush: 2112 (1976).Kanadalainen rocktrio Rush oli vakavan paikan edessä 70-luvun puolivälissä. Bändi oli saanut levytyssopimuksen, teki levyjä ja kiertueita tiiviiseen tahtiin. Syksyllä 1975 julkaistu kolmosalbumi Caress Of Steelin hämyisähard rockin ja progen yhdistelmä tuntui osin inspiroituneelta, osin ei. Jotain tuntui puuttuvan. Tämä huomattiin myös levy-yhtiössä. Jos Rush jäisi diskomusiikin ja punk rockin huumassa vain pienen yleisön kulttibändiksi, niin levytyssopimus olisi mennyttä.

Paineen alla vokalisti/basisti Geddy Lee, kitaristi Alex Lifeson ja rumpali Neil Peart pystyivät kuitenkin luomaan inspiroivaa musiikkia. Jotain, jolla erottua 1970-luvun hard rockin keskeltä. Rushin suurimpia valtteja eivät olleet machismo tai iskevät hittibiisit. Esimerkiksi Blue Öyster Cultin ja Kissin viehätys oli jossain muualla. Rushin esikuvana olleen Led Zeppelinin vaikutuksen vähetessä trion voimavaraksi kääntyi albumimitta, jonka kautta musiikilliset ideat ja Peartin kirjoittamat korkealla liihottavat tarinat pääsivät reilusti esiin.

Vuonna -76 Rush oli jo kova ja kouliintunut livebändi. Myös seitsenosainen 2112 toimi lavalla erinoimaisesti. Svengi on kertakaikkisen kiihkeä. Singleksi lohkaistu The Temples Of Syrinx seuraa nopeatempoisella taltioinnilla hieman neljän minuutin jälkeen.

Yli 20-minuuttinen 2112 sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, jossa luova musiikinteko on harvojen etuoikeus. Kansalainen löytää kätketyn instrumentin, oppii soittamaan ja yrittää saada musiikin voimaa läpi tiukan hallinnon. Löytäjän opintietä mukaillen Rush maallisti sointiaan jopa kitaran virittämiseen. Eepoksen instrumentaalijakso Discovery tuntuu irvailevan luontoäänineen Yes-klassikolle Close To The Edge, joka oli myös levypuoliskon mittainen sävelteos. Myös The Whon ja kitaristi Pete Townshendin vaikutus paistaa läpi miellyttävästi. Kymmenen minuutin jälkeen lähtevä Presentation jytää tosissaan. Ultradynaaminen Grande Finale on aina vaikuttava. Lopun statementin viesti on tehokas:

Attention all planets of The Solar Federation – we have assumed control!

B-puolen avaava A Passage To Bangkok maistuu hitiltä. Vähemmän tunnettu täysosuma The Twilight Zone on tervetullut jäähdyttely. Monentasoisen rytmittelyn sovitus on suorastaan juhlava. Kolmeminuuttisen loppupuolella kuiskatut säkeistöt toimivat tyylikkäänä yksityiskohtana. Lessons rokkaa akustisen kitaran kanssa lähes letkeästi, kunnes jumivaihde lisää tiheyttä. Toiseksi viimeinen Tears on yksi puhdistavimmista Rush-raidoista, jostain Moody Bluesin ja King Crimsonin mellotronitunnelmien välimaastosta.

2112 on yhä moderni rocklevy. Se sisältää vankkaa 70-luvun soundimaailmaa ja jytätunnelmaa, ja on sykähdyttävän innovatiivinen. Se toi Rushille ensimmäistä kertaa toimivan konseptin areenarockin ytimeen myös levyllä. Harppaus eteenpäin oli huomattava. 2112 oli myös hartaasti odotettu kaupallinen menestys.

Kävi niin, että vuosi -76 lopulta pelasti Rushin. Sen ymmärtää myös luomistyön kautta, sillä levyltä voi edelleen tunnistaa rajattoman uskon musiikkiin ja bändin kykyihin. 2112 toi paitsi lisää faneja, myös itseluottamusta. Ja se kuulosti kivan sijaan mahtavalta.

Geddy Lee – bassokitara, laulu
Alex Lifeson – kitara
Neil Peart – rummut, lyömäsoittimet
Tuottajat: Rush & Terry Brown

2112 julkaistiin alun perin gatefold-kantisena LP-levynä vuonna 1976. Remasteroitu CD julkaistiin 1997. Albumi on mukana Rush-boksilla Sector 1 (2011). Kahden levyn Deluxe Edition Five Point One (2012) sisältää CD:n lisäksi DVD- tai Blu-ray-levyn monikanavamiksauksineen. Laajin juhlajulkaisu 40th Anniversary Super Deluxe (2016) sisältää liveraitojen lisäksi taidokkaita coverversioita, mukana esimerkiksi Alice In Chains (Tears) ja Steven Wilson (The Twilight Zone). 40-vuotisjuhlaan tuotettiin myös uusi 3LP-painos. Uusintapainoksilla on ollut mukana myös kansitaiteilja Hugh Syme. Alkuperäinen futuristista tunnelmaa sykkivä kansikuva on vaihdettu uuteen.

Rushin seuraava julkaisu oli syksyllä -76 ilmestynyt livetupla. Juhlavasti kuvitettuihin kansiin pakattu All The World’s A Stage sisältää parhaimmistoa kolmelta ensimmäiseltä studioalbumilta, mukana myös maukkaat 2112 ja Something For Nothing. Rushin progempi vaihde alkoi vuotta myöhemmin levyllä A Farewell To Kings.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Rush (1974),
Fly By Night (1975)
Caress Of Steel (1975)
2112 (1976)
All The World’s A Stage (1976)
A Farewell To Kings (1977)
Hemispheres (1978)
Permanent Waves (1980)
Moving Pictures (1981)
Exit… Stage Left (1981)
Signals (1982)
Grace Under Pressure (1984)
Power Windows (1985)
Hold Your Fire (1987)
A Show Of Hands (1989)
Presto (1989)
Roll The Bones (1991)
Counterparts (1993)
Test For Echo (1996)
Different Stages (1998)
Vapor Trails (2002)
Rush In Rio (2003)
Feedback (2004)
Snakes & Arrows (2007)
Snakes & Arrows Live (2008)
Working Men (2009)
Time Machine 2011 – Live In Cleveland (2011)
Clockwork Angels (2012)
Clockwork Angels Tour (2013)
Rush R40 (2014)
R40 Live (2015)

Lue lisää:
Banasiewicz
, Bill: Rush Visions – The Official Biography, 96 sivua. (Omnibus, 1988).
Bergamini, Joe: Taking Center Stage – A Lifetime Of Live Performance, 208 sivua. (Hudson Music, 2012).
Berti, Jim & Bowmann, Durrell (toim.): Rush And Philosophy – Heart And Mind United, 321 sivua. (Open Court, 2011).
Collins, Jon: Chemist(r)y, 288 sivua. (Helter Skelter, 2005).
Popoff, Martin (Asko Alanen, kääntäjä): Rush – 30 vuotta huipulla, 320 sivua. (Paasilinna, 2013).
Popoff, Martin: Rush – The Illustrated History, 196 sivua. (Omnibus, 2013).
Rush: Sector 1 – Rush to All The World’s A Stage, 5CD + DVD-A. (Island Def Jam Music Group, 2011). Sisältää 32-sivuisen tekstiliitteen.
Telleria, Robert: Rush – Merely Players, 396 sivua. (Quarry Press, 2002).

Katso DVD/Blu-ray:
Rush: R40, 6 Blu-ray-levyä tai 10 DVD-levyä. (Eagle Rock Entertainment, 2014). Runsaasti kuvitettu kirjamallinen kansio, jossa bändin livehistoriaa vuodesta 1974 lähtien.
Smith, Martin R., ohjaaja: Rush – 2112 & Moving Pictures, 112 min. (Eagle Rock Entertainment, 2010).

Rush kotisivu

 

Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway – Gabriel ja Rael progen huipulla

Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway (Charisma, 1974)

genesis_thelambliesYksi brittiläisen progressiivisen rockin kiehtovimmista bändeistä henkilöityi 70-luvun puoliväliin asti laulaja Peter Gabrieliin. Genesis-vokalistin äänen voima ja kohtalokkuus tulivat koskettavasti esiin näyttelijänkykyjen avulla. Poikkeuksellisen korkean draamantajun kanavoimiseksi Gabriel kehitteli erilaisia hahmoja, jotka pääsivät esiin viisihenkisen bändin kiertuieilla. Mielikuvituksellisia rooleja nähtiin ja kuultiin livenä jo vuonna -72.

Gabrielin (s. 1950) heittäytyvän persoonan välityksellä laulutekstien tarkkanäköiset ja surrealistiset tarinat olivat kaikkea muuta kuin puisevaa seurattavaa: suvereeni artisti ruumiillisti osin hankalaksi koetun progen sisintä. Kuudes Genesis-albumi The Lamb Lies Down On Broadway julkaistiin marraskuussa -74. Konsepti ja tarina olivat Gabrielin kunnianhimoisinta kirjoitustyötä.

Puertoricolaisen Raelin kertomus olisi jäänyt vaille runkoa ilman erinomaista säveltämistä, josta vastasivat Gabrielin kanssa Tony Banks, Steve Hackett, Mike Rutherford ja Phil Collins. Yhdessä tuottaja John Burnsin kanssa albumista kehkeytyi ainutlaatuinen kokonaisuus myös musiikillisesti. Äänimaisema oli uusi harppaus eteenpäin, soonisesti rohkeampi kuin vuotta aiemmin julkaistu Selling England By The Pound. TLLDOB-kiertueella albumi soitettiin kokonaan.

Puolitoistatuntinen kokonaisuus kertoo Raelin surrealistisesta seikkailusta New Yorkin Manhattanilla. Kehystarina on painettu levyn gatefold-kannen sisäsivuille, lyriikat sisäpusseihin. Peter Gabriel sai tarinaan vaikutteita erityisesti ohjaaja Alejandro Jodorowskyn elokuvasta El Topo. Tätä viitettä heijastanee myös Storm Thorgersonin (Hipgnosis) kansitaide. Konserteissa laulaja esitteli The Lambin tähän tapaan:

– It tells how a large black cloud descends into Times Square, travels out in 42nd Street, turns into wall and sucks in Manhattan Island. Our hero, named Rael, crawls out of the subways of New York and is sucked into the wall – to regains consciousness underground. This is the story of Rael.

Hektinen kosketinsoitinkuvio aloittaa nimikappaleen. Suurieleinen The Lamb Lies Down On Broadway lähtee aamutunnelman kuvauksesta. Itseriittoinen Rael rohkaistuu musiikin voimasta. Fly On A Windshield sisältää albumin komeimpia instrumentaalijaksoja. Kitara ja mellotroni luovat hienon tunnelman.

Krautrockiisti junnaava Back in N.Y.C. on yksi bravuuri lisää bändille. Genesis loi elintärkeän svengin kautta jäntevää rokkaavutta. Välillä kuullaan englantilaista leikkisyyttä, josta palataan takaisin eeppisyyteen. Instrumentaali Hairless Heart johdattaa singleraitaan Counting Out Time, levyn ”rakkauslauluun”.

Kakkoslevyn avaava Lilywhite Lilith vaihtuu odotushuoneen (The Waiting Room) kokeellisuuteen. Trippi on pyörteisyydessään jännittävä. Lopulta siirrytään jälleen jazzrock-muottiin kiehtovine temponvaihdoksineen. Pianovetoinen Anyway sisältää perinteisempää Genesis-progea, samoin Hackettin kitaroinnin kulmikkuutta tarjoileva Here Comes The Supernatural Anaesthetist. Seitsenminuuttinen The Lamia on yksi vaikuttavimmista Genesis-raidoista.

Veden lailla liikkuva Silent Sorrow In Empty Boats vie kohti lyhyttä kokeellista osiota. The Colony Of Slippermenin intro vaikuttaa yhä liian eksentriseltä. Ehkä tämän vuoksi Gabriel vangitsi yleisön huomion Slippermanin epämuodostuneella lavahahmolla. Hätkähdyttävä liikehdintä toimi hyvin, mutta myös korosti laulajan erottumista bändistä. Kuilu tuntui kasvavan jo levytyksen aikana koetuista jännitteistä.

* * *

The Lamb elää konseptialbumien kirkkaimmassa kärjessä, progressiviisen rockin huipulla. Tupla-albumi on pienine heikkouksine mahtava musiikillinen vyörytys. Ilmaisu on tummaa, mutta silti kiehtovan valovoimaista. Tunnelin päässä oleva valo ei sammu koskaan.

Peter Gabriel – laulu, huilu
Tony Banks – kosketinsoittimet
Steve Hackett – kitara
Mike Rutherford – bassokitara, 12-kielinen kitara
Phil Collins – rummut

Brian Eno – Enossification
Tuottajat: John Burns & Genesis

Genesis oli lopulta hankalassa tilanteessa toukokuussa 1975 kun The Lamb -kiertue oli ohi. Aivan kuin albumin lopun eloonjäämiskamppailu olisi heijastanut tulevaa jo ennakkoon: levyllä Raelin veli Johnia uhkaa ikuinen limbo. Tyytymättömyyden ja ponnistelujen vuoksi Peter Gabriel erosi bändistä. Ensimmäinen sooloalbumi julkaistiin helmikuussa -77. Genesis jatkoi nelikkona vielä ripeämmin. The Lambin seuraaja A Trick Of The Tail ilmestyi jo vuotta aiemmin.

Genesis-julkaisuja voi lainata kirjastosta eri versioina. The Lamb Lies Down On Broadway on mukana 4CD-liveboksissa Archive 1967–75 sekä huippuluokan remaster-boksissa Genesis 1970–1975. Vihreäkantinen kooste sisältää monikanavataltiointien lisäksi yhtyeen jäsenten haastatteluja vuodelta 2007.

Genesis-julkaisuja voi lainata kirjastosta eri versioina. The Lamb Lies Down On Broadway on mukana 4CD-liveboksissa Archive 1967–75 sekä huippuluokan remaster-boksissa Genesis 1970–1975. Vihreäkantinen kooste sisältää monikanavataltiointien lisäksi yhtyeen jäsenten haastatteluja vuodelta 2007.

The Lambin CD/SACD-painos löytyy vuonna 2008 julkaistusta Genesis-boksista 1970–1975. Vihreäkantinen kuutio sisältää laajennetut versiot myös albumeista Trespass, Nursery Cryme, Foxtrot, Selling England By The Pound sekä koosteen Extra Tracks. Vuonna 2016 julkaistu laadukas uusintajulkaisusarja Genesis-vinyyleistä sisälsi myös 2LP:n TLLDOW. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

Levyhyllyt:
Genesis | studioalbumit 1969–1997
From Genesis To Revelation (1969)
Trespass (1970)
Nursery Cryme (1971)
Foxtrot (1972)
Selling England By The Pound (1973)
The Lamb Lies Down On Broadway (1974)
A Trick Of The Tail (1976)
Wind & Wuthering (1976)
…And Then There Were Three… (1978)
Duke (1980)
Abacab (1981)
Genesis (1983)
Invisible Touch (1986)
We Can’t Dance (1991)
…Calling All Stations… (1997)

Lue lisää:
Banks, Tony | Collins, Phil, | Gabriel, Peter | Hackett, Steve | Rutherford, Mike & Dodd, Philip (toim.): Genesis – Chapter And Verse, 359 sivua. (Thomas Dunne Books, 2007).
Bowler, Dave: Genesis – A Biography, 294 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1992).
Drewett, Michael & Hill, Sarah & Kärki, Kimi (toim.): Peter Gabriel – From Genesis To Growing Up, 267 sivua. (Ashgate, 2010).
Genesis: 1970–1975, 7CD/SACD-levyä, 6 DVD-levyä sekä 44-sivuinen liitekirja. (Virgin, 2008).
Genesis: Archive 1967–75. 4CD ja 80-sivuinen liitekirja. (Virgin Records, 1998).
Holm-Hudson, Kevin: Genesis And The Lamb Lies Down On Broadway, 172 sivua. (Ashgate, 2008. Uusintapainos 2012).
Hewitt, Alan: Opening The Musical Box – A Genesis Chronicle, 256 sivua. (Firefly, 2000).
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua. (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2013).
Rutherford, Mike: The Living Years – The First Genesis Memoir, 241 sivua. (Thomas Dunne Books, 2014).
Snider, Charles: The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock, 362 sivua. (Strawberry Bricks, 2007).
Spencer, Bright: Peter Gabriel – An Authorized Biography, 524 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1999).

Katso DVD/Blu-ray:
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway CD/SACD + DVD sisältää kolmen vartin mittaisen haastattelukoosteen. Musiikin rinnalla bändin jäsenet kertovat albumista ja sen tekemisestä. Toimitus suosittelee lämpimästi monikanavamiksauksen lisäksi The Lambin ällistyttävää DVD-versiota (stereo ja 5.1). Se tarjoilee restauroituna albumin koko livekuvitukseen. Unohtumatonta.

Genesis & Edginton, John: Sum Of The Parts, 118 min. (Eagle Rock, 2014). Dokumentti tuo samaan huoneeseen klassisen kokoonpanon Hackett, Gabriel, Banks, Rutherford & Collins. Tapaaminen ajoittuu 40 vuoden päähän TLLDOB:n julkaisusta. Sanailu on brittiläisen välitöntä: huumoria, kritiikkiä, jopa tilannetajun puutetta. John Edgintonin ohjaama kaksituntinen dokumentti on arvokas lisä Genesis-saagaan.

YouTube:
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway
Nettifoorumilta löytyy poikkeuksellisen kiinnostava livetaltiointi. Joulukuussa -74 kuultiin TLLDOB alusta loppuun myös Torontossa. On kiinnostavaa nähdä bändin intensiteetti ja livenä tehdyn kuvaprojisoinnin tehokkuus. Kuvauksen rososta huolimatta tunnelma on maaginen. Gabrielin elekieli antaa jo viitteitä pari vuotta myöhemmin käynnistyvästä soolourasta.

Tuomas Pelttari

Blackfield: Welcome To My DNA – paossa ilkeää maailmaa

Blackfield: Welcome To My DNA (Kscope, 2011)

Blackfield: Welcome To My DNA (2011).Israelilainen Aviv Geffen ja brittimuusikko Steven Wilson perustivat Blackfield-duon vuosituhannen vaihteen jälkeen. Alun perin muusikkokaverukset aloittivat bändissä tasavertaisina. Vuosien myötä musiikillinen painotus siirtyi enemmän Geffenille – jopa niin, että Wilson taisi erota bändistä. Ero saattoi olla varsin näennäinen, sillä Wilson on ollut mukana bändin myöhemmillä levytyksillä. Palaset ovat kohdallaan jo kolmosalbumilla Welcome To My DNA. Sen eskapismi on herkkua.

Pitkän rockuran tehnyt Steven Wilson (s. 1967) oli saanut tunnustusta jo ennen yhteistyötä Geffenin kanssa. Wilsonin bändit Porcupine Tree että No-Man olivat monien musiikkidiggarien arvostamia. Welcome To My DNA:n aikaan myös Wilsonin sooloura oli jo käynnissä. Aviv Geffen (s. 1973) oli tähti omalla maallaan. Lännessä tuntemattomamman Geffenin maailmaa ja yhteiskunnallisuutta kuvataan muusikkovetoisella nettifoorumilla Burning Shed:

–The son of esteemed Israeli poet Yehonatan Geffen and the nephew of Moshe Dayan, Geffen is Israel’s leading counter-culture rock musician. A huge star in his native country, his records have been greeted with critical adulation, earning him a string of gold albums. An outspoken peace campaigner, he controversially refused to do compulsory military service, and his lyrics have been fiercely critical of the Israeli military and their actions.

Muutaman vuoden tauon jälkeen Geffen ja Wilson löysivät jälleen yhteistä aikaa Blackfieldiin. Kahteen ensimmäiseen albumiin verrattuna Welcome To My DNA välittyy keskittyneempänä. Arkisempaa poljentoa on ikään kuin jalostettu asteen verran eteenpäin. Welcome To My DNA etenee itsevarmasti raidasta toiseen, ilman täyteraitoja. Kolmoslevylle hyvin istuvat jouset kuulostavat paikoin jopa sokerisilta, mutta ne antavat kokonaisuuteen sopivan kokoista eskapismia. Blackfieldin näkemys musiikista on hioutunut. Se kumpuaa 80-lukulaisen tuotantoestetiikan ja popsensibiliteetin yhdistämisestä klassisen rockin kuvastoon.

Enemmän kuin ripaus sinfonista rock-ilmettä jykevöittää aloitusraitaa. Glass House tuo kuulijan Blackfieldin maailmaan, joka on aiempaa tuotantoa komeampaa. Albumin kansikuvan lailla eristynyttä elämänkulkua kuvaava Go To Hell nousee myös, ennen klassikkoraitaa Rising Of The Tide. Geffen ja Wilson vuorottelevat vokalisteina. Laulajat täydentävät toistensa klangia: äänet sointuvat yhteen kuin itsestään. Ero on paikoin lähes huomaamaton.

Uneliaantyylikkään videoraidan saanut Waving tuntuu loogiselta valinnalta singleksi. Ainekset ovat eeppiset, mutta toteutus on höyhenenkevyt.

Albumin B-puoli starttaa Blackfield-asteikolla liki revittelevästi. Blood iskee kelttimäiseen tapaan ilakoivaa liitoa haikean johtomelodian kylkeen. Go To Hellin tapainen tuokiomaisuus korostuu niukassa tekstissä. Zigotan lopun progehtava vääntö sopii mukavasti mukaan ennen viimeistä raitaa DNA. Kunnon rockalbumin tapaan Welcome To My DNA:n osasista muotoutuu jäntevä kokonaisuus, jossa pienestä on kiinni suuria asioita.

Yksi yhtymäkohta Blackfieldiin voisi olla poptaivaalta jo kadonnut brittiryhmä Captain, joka pyrki tosissaan popin syvään päähän albumilla This Is Hazelville. Welcome To My DNA edustaa juuri sellaista eskapismia ja eleganssia, mistä Captain-fanit eivät voineet saada tarpeekseen. On hauska huomata sekin, että albumin B-puolelta löytyvän Oxygenin on tuottanut Hazelvillen ääressä töitä tehnyt guru Trevor Horn. Klassikoksi haluava raita on mahtava.

Blackfieldillä on mitä ilmeisimmin suuri merkitys molemmille jäsenilleen. Aviv Geffen pääsee esille soolouraa näkyvämmin. Poppaavan classic rockin tekeminen näyttää olevan yksi kiireisen Wilsonin monista intohimoista. Yhtyeen viides albumi ilmestyy vuonna 2017, mukana tuottamassa Alan Parsons. Niin vähän aikaa, niin paljon musiikkia.

Tuomas Pelttari

Welcome To My DNA:n kuvitus yhdistää muusikot Steven Wilson (vas.) ja Aviv Geffen yhdeksi.

Welcome To My DNA:n kuvitus yhdistää muusikot Steven Wilson (vas.) ja Aviv Geffen yhdeksi.

Aviv Geffen – laulu, piano, kosketinsoittimet, kitara
Steven Wilson – laulu, kitara, kosketinsoittimet

Eran Mitelman – piano, urut
Seffy Efrati – bassokitara
Tomer Z – rummut, lyömäsoittimet
London Session Orchestra – jouset, johtaja Perry Montague Mason
Tuottajat: Steven Wilson, Aviv Geffen sekä Trevor Horn (raita Oxygen)

Welcome To My DNA julkaistiin keväällä 2011. CD:n rinnalla julkaistiin myös gatefold-kantinen LP-painos.

Blackfield kotisivu
Blackfield Facebook
Aviv Geffen kotisivu
Steven Wilson kotisivu
Burning Shed kotisivu

Lue lisää:
Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua. (2015). Wilsonin esipuhe ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Levyhyllyt:
Blackfield
Blackfield (Kscope, 2004)
Blackfield II (2007)
NYC – Blackfield Live In New York City (DVD 2007, laajennettu CD+DVD uusintapainos, 2009)
Welcome To My DNA (2011)
Blackfield IV (2013)
Blackfield V (2017)

Aviv Geffen
diskografia

Steven Wilson
Insurgentes (Kscope, 2008/2009)
Grace For Drowning (2011)
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) (2013)
Hand. Cannot. Erase. (2015)
4 ½ (2016)