Richard Dawson & Circle: Henki – luja kuin azobehalko

Henki | Weird World/Domino 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Richard Dawson & Circle: Henki (2021).Circlen kotimaiset kriitikko-fanit muistavat yhä toistella hauras kimmellys silmissään, miten ruotsalaisen Dagens Nyheterin toimittaja kirjoitti joskus kauan sitten Circlen olevan ”maailman paras bändi”. He kaikki ovat siitä ihan samaa mieltä ironisesti ja tosissaan, koska he tietävät, että jotkut Circlen levyt ovat ”kuuntelukelvottomia” ja jotkut ”mestariteoksia”. 

Kuurouttava kuoroylistys aiheuttaa vastareaktioita ja allergiaa, joka saattaa vaikeuttaa Circleen tutustumista. Kritiikittömän vastaanoton ei kuitenkaan pidä antaa vaikuttaa asenteisiin negatiivisesti, sillä persoonallisissa porilaisissa todella on aivan omanlaistaan ainesta. Siitä kertoo ajankohtaisimmin brittiläisen Richard Dawsonin kanssa tehty uusi levy Henki

Lily. Ohjaaja: Mika Taanila.

Circlellä on hyväksi havaittu keino uudistua: aika ajoin se ryhtyy yhteistyöhön jonkun ulkopuolisen kanssa. Ensimmäisen kerran niin tapahtui vuonna 2007, jolloin julkaistu Tower tehtiin yhdessä elektronimuusikko Verden kanssa. Osapuolet palasivat kimppaan vuoden 2011 kasettialbumi Giardinolla, joka on eräänlainen kokeellinen dokumentti (mistäpä muustakaan kuin) heidän tapaamisestaan eräänä iltapäivänä. 

Sinä samana vuonna Circle teki yhteisalbumin elektronisen musiikin suomalaisen pioneerin Erkki Kurenniemen kanssa. Rakkaus tulessa julkaistiin Kurenniemen 70-vuotispäivien kunniaksi. Vuonna 2013 ilmestynyt Enharmonic Intervals (For Paschen Organ) taas on Keski-Porin kirkon hienojen urkujen ympärille rakennettu yhteisteos seattlelaisen Mamifferin kanssa.

Methuselah. Ohjaaja: Samuli Alapuranen.

Vuonna 1981 syntynyt Richard Dawson on brittiläinen kriitikoiden lemmikki, joka on julkaissut musiikkia paitsi sooloartistina, myös Eyeballs-nimen alla sekä erilaisissa yhteisprojekteissa. Maansa perinnemusiikista vaikuttuneen artistin tuotantoa voi luonnehtia kokeelliseksi folkiksi. Tällaiset Circlelle vieraat vaikutteet puhaltavat bändin uudenlaiseen, vihertävään liekkiin.

Eniten Henkeä määrittelevät samaan aikaan juurevat ja taiteelliset laulumelodiat. Ne ovat selkeästi Dawsonia, mutta ei bändikään taustalle jää: soiton hypnoottisena lipuva toisteisuus ja sulava dynamiikka on ehtaa Circleä. Richard Dawson & Circle onkin juuri oikea nimivalinta, sillä Hengellä ei fiittailla. Se on eksentrinen krautprogefolkalbumi, jolla vallitsee harras tunnelma ja jolla osapuolet täydentävät toisiaan yllättävänkin tasapainoisesti. Hyvä esimerkki tästä ovat Dawsonin ja Mika Rätön lauluäänet, jotka eivät kontrastisuudestaan huolimatta kolaroi.

Cooksonia.

Hengen on useissa arvosteluissa mainittu olevan jonkinlainen teema-albumi kasveista. Sitä ei ainakaan sanoituksista arvaisi. Esimerkiksi ’Metuselahissa’ maantieteilijä Donald Curreyn puututkimukset toimivat metaforana, ja elämän ja kuoleman rajapintaa katselevassa ’Lilyssä’ kukkaset ovat symbolien roolissa, ja ’Ivy’ on nimestään huolimatta inspiroitunut mytologiasta eikä biologiasta. ’Silene’ sentään on kirjoitettu 32 000 vanhan siemenen vinkkelistä. On hyvä, ettei kitaristi Janne Westerlundin studiossa esittämä toive Circlen kasvimaisesta soitosta toteutunut ainakaan tasolla, jolla kuulija sen huomaisi, koska kasvithan eivät varsinaisesti soita mitään vaan värähtelevät huomaamattomasti. 

Vaikka varsinaisesti teemalevystä ei ole kyse, kokonaisuus on luja ja luonnonmukainen azobehalko, josta Circlen mittava diskografia saa jämäkän ja mieleenpainuvan jatkopalan. Henki on seitsemän pitkän biisin mitassaan niin alleviivatusti kokonaisuus, että jo yksin videosinkkujen erillisjulkaisut tuntuvat rikkovan jotakin. ’Metuselah’ erottuu materiaalista muita rockimpana ja jännitteisempänä, mutta sekin tuntuu soivan oikeassa paikassa vain ’Silenen’ ja ’Lilyn’ välissä. Hengen kaltaiset julkaisut lupaavat, että albumien aikakausi ei tule koskaan olemaan lopullisesti ohi.

Ivy.

Harvassa ovat Circlen kaltaiset yhtyeet, jotka raikastuvat vielä 33. studioalbumillaan. Bändin vanhoista krautrock-levyistä Henkeen vie pitkä tie, joka on johtanut post-rockin, elektron, heavy metalin ja ties minkä kautta. Juuri sellainen seikkailevuus on Circlen hienoin piirre. Menneen perusteella on vaikea sanoa, mitä tuleman pitää.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Henki
Pekka Jääskeläinen – kitara
Julius Jääskeläinen – kitara
Jussi Lehtisalo – bassokitara, laulu
Mika Rättö – kosketinsoittimet, laulu
Tomi Leppänen – rummut
Richard Dawson – laulu, kitara
Janne Westerlund – kitara, laulu

Richard Dawson | Facebook
Circle | Bandcamp
Circle | Facebook
Domino Recordings | kotisivu
Ektro Records | kotisivu

Levyhyllyt
Circle
Finna.fi

1990-luku

Meronia | 2LP CD Bad Vugum 1994 CD Ektro Records 2007 2LP Svart Records/Full Contact Records 2016
Zopalki | 2LP CD Bad Vugum 1996 2LP CD Ektro Records 2012
Hissi | CD Metamorphos 1996 & Ektro Records 2012 LP Full Contact Records 2014
Fraten | CD Metamorphos 1997 & Ektro Records 2012 LP Full Contact Records 2017
Pori | CD Metamorphos/Feldspar Records 1998 & Extra Records 2016 2LP Full Contact Records 2016
Andexelt | CD Metamorphos 1999

2000–2009

Prospekt | CD Ektro Records 2000 & Essence Music 20011 LP Static Caravan/Resonant 2002
Taantumus | CD Bad Vugum 2001 & Ektro Records 2009 2LP Full Contact Records/Svart Records 2011
Sunrise | CD Ektro Records 2002 & No Quarter 2007 2LP Headspin Records 2006
Alotus | CD Klangbad 2003
Guillotine | CD Ektro Records 2003 & Scratch Records 2005 2LP Full Contact Records 2014
Forest | CD Ektro Records/No Quarter 2004 LP Full Contact Records 2012
Tulikoira | CD Ektro Records 2005 & 2009 LP+7″ Headspin Records 2007
Miljard | CD Ektro Records 2006 3LP Hydra Head Records 2016
Tyrant | CD Latitudes 2007 2LP Latitudes 2009
Tower Circle featuring Verde | CD Last Visible Dog 2007 LP Full Contact Records 2011
Panic | CD Ektro Records 2007 LP Full Contact Records 2013
Katapult | CD LP No Quarter 2007
Hollywood | CD Ektro Records 2008 & Viva Hate Records 2010 2LP Full Contact Records 2014

2010-luku

Rautatie | CD Ektro Records 2010 LP Svart Records/Full Contact Records 2011
Infektio | LP & CD Conspiracy Records 2011
Noiduttu | C-kasetti Ruton Music 2011
Rakkaus tulessa Erkki Kurenniemi & Circle | LP Full Contact Records 2011
Giardino Circle featuring Verde | C-kasetti Ruton Music 2011
Manner | LP Hydra Head Records 2012 CD Ektro Records 2013
Six Day Run | LP Full Contact Records 2013
Enharmonic Intervals (For Paschen Organ)  Mamiffer & Circle | 2LP Sige 2013 CD Ektro Records 2013
Frontier Falcon (ex-Circle) | LP Full Contact Records 2013 CD Ektro Records 2013
Incarnation | LP Full Contact Records 2013 CD Ektro Records 2013
Leviatan Circle (ex-Falcon) | LP Full Contact Records 2013 CD Ektro Records 2014
Pharaoh Overlord | LP Full Contact Records 2015 C-kasetti SIGE 2015 CD Ektro Records 2015
Terminal | LP & CD Southern Lord 2017

2020-luku

Hymiö | C-kasetti Ruton Music 2020
Henki Richard Dawson & Circle | Weird World/Domino 2021

Levyhyllyt
Richard Dawson
Finna.fi

Magic Bridge | CD Pink Triangle 2011 & Domino 2015 2LP-CDr Box Records 2012 2LP Domino 2015
Nothing Important | LP & CD Weird World 2014
The Glass Trunk | 2LP & CD Domino 2015
Peasant | Weird World/Domino 2017
2020 | Domino 2019

Levyhyllyt
Hen Ogledd
[Richard Dawson Sally Pilkington Dawn Bothwell Rhodri Davies]
Finna.fi

Mogic | Domino 2018
Free Humans | Domino 2020

Kokoelma
Circle
Finna.fi

Kollekt | CD Bad Vugum 1998

DVD
Circle
Finna.fi

Saturnus Reality | DVD No Quarter 2009
Silta (live) | DVD Ektro Records 2015

Bee Gees: Bee Gees’ 1st – melankolista kamaripoppia
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
H.C. Slim: H.C. Slim Sings – valon ja varjon leikkiä
Joose Keskitalo: En lähde surussa – elämän kauneus kuoleman varjossa
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Pekka Streng – kohti unen maata
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä – avaruuden svengaava hypnoosi
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti
Wigwam & Taivaanvuohi: Pop Liisa 3 – Poplastuja Liisankadulta

Lue lisää Circlen Mika Rätöstä
Finna.fi

Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt  Tero Alanko & Petri Silas, 223 sivua | Johnny Kniga 2006. Mika Rättö on äänessä Alangon ja Silaksen ansiokkaassa haastattelukirjassa sivuilla 85–94.

Richard Dawson & Circle: Henki (2021).
Richard Dawson & Circle: Henki (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.