Lopunajan merkit | Spinefarm 1999

Kauan sitten suomenkielinen hevi oli kummallinen ajatus, huono idea ja melkeinpä vitsi. Se oli (tai pikemminkin olisi ollut) koominen tyylirikko genressä, jonka teesit oli hakattu kiveen ulkomailla. Mutta aika muuttui, kuten sillä tapana on, ja 2000-luvun alussa suomenkielinen raskas rock nousi arvaamattoman suureen suosioon. Yksi ilmiön luojista oli Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, jonka debyyttialbumi Lopunajan merkit ilmestyi 1999.

Trio Niskalaukaus ei tullut tyhjästä. Laulaja-kitaristi Rautiainen oli levyttänyt heviä suomeksi jo kauan ennen suosituimman bändinsä perustamista: hänen Lyijykomppania-bändinsä oli tehnyt albumit Uimakoulu (1983) ja Viimeinen voitelu (1996). Niiden ilmestyessä maamme ei vielä suonut suomiheville kulttisuosiota kummempaa menestystä.

Rautiainen ja Lyijykomppanian basisti Arto Alaluusua perustivat Trio Niskalaukauksen vuonna 1996. Kaksi vuotta myöhemmin bändi soitti ensimmäisen keikkansa ja äänitti Lopunajan merkit. Viisihenkisessä triossa vaikuttivat tuolloin Rautiaisen ja Alaluusuan ohella kitaristit Jarkko Petosalmi ja Karri Rämö sekä rumpali Seppo Pohjolainen.

Hyvä päivä -kappaleen video kuvattiin Alaluusuan tilalla Multialla.

Lopunajan merkeiltä kajahtaa klassinen Niskalaukaus-soundi, mutta debyytiltä kuulee myös sen, ettei bändi ollut vielä jalostanut ilmaisuaan huippuunsa. Seuraavilla levyillä laulajan tulkinta syveni kohtalokkaammaksi, kitaristien jynkytys synkemmäksi ja rytmiryhmän lyönti raskaammaksi. Siinä oli kuitenkin kyse pelkästä hienosäädöstä. Konsepti oli valmis alusta asti, ja Lopunajan merkit kestää yhä kuuntelua.

Kun Trio Niskalaukauksen suosio kasvoi, kaikkialla alkoi näkyä ”Minulle ei vittuilla” -paitaisia kaljuja karpaaseja, ja äijähevistä tuli käsite. Karski yleisvaikutelma ja yleisömassat peittivät melkein alleen Trio Niskalaukauksen humaanin sanoman sekä sen, miten lämminsydäminen musiikintekijä Timo Rautiainen on. Lopunajan merkeillä hän lauloi ydinsodan uhasta, radioaktiivisesta jätteestä, ilmastonmuutoksesta, ekokatastrofeista, koulukiusaamisesta ja eläinten uhanalaisuudesta huolestuneeseen ja välittävään sävyyn. Kantaaottavuuden vaikutelmaa korosti Rautiaisen jälkikasvun piirtämä kansi, joka esitti ihmiskunnan tuhon jälkeistä maailmaa.

Kun Spinefarm julkaisi Lopunajan merkit tammikuun 1999 lopulla, apokalyptinen suomihevilevy vaikutti yhtä tuhoon tuomitulta kuin maailma sen lauluissa. Julkaisun aikaan Helsingissä tapahtuivat traagiset ampumaratasurmat, ja tragedian laaja julkisuus sai levy-yhtiön ymmärrettävästi jarruttelemaan Trio Niskalaukaus -nimisen yhtyeen mainostamista. Levynjulkaisukeikkakin meni poskelleen vireongelmien vuoksi, eikä Lopunajan merkit noussut lainkaan albumilistalle. Toisaalta levystä tuli arvostelumenestys, mikä povasi hyvää tulevalle.

Loppujen lopuksi Lopunajan merkit viitoittivat uuden ajan alkua. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus teki läpimurron vuonna 2002 kolmannella albumillaan Rajaportti. Siinä vaiheessa suomalaiset olivat jo valmiit kuuntelemaan suomiheviä vaikka millä mitalla. Uuden genren muita merkkiteoksia olivat Kotiteollisuuden Helvetistä itään (2003), Mokoman Tämän maailman ruhtinaan hovi (2004) ja Kuoleman laulukunnaat (2006) sekä Stam1nan Uudet kymmenen käskyä (2006).

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus teki kahdeksassa vuodessa neljä albumia, joista kaikki Lopunajan merkkejä lukuun ottamatta ylittivät kulta- tai platinarajan. Toimittajat Timo Isoaho ja Matti Riekki kirjoittivat yhtyeestä ja ilmiöstä kirjan, jonka Ranka Kustannus julkaisi vuonna 2003. Kahdeksan työntäyteisen vuoden uuvuttama bändi lopetti toimintansa suosion huipulla vuonna 2004, ja Rautiainen ryhtyi sooloartistiksi.

Keväällä 2017 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkisti tekevänsä festivaalikiertueen ja uuden albumin, joka ilmestyy syksyllä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Facebook | Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Amorphis-kitaristien pandemialevyt • Silver Lake by Esa Holopainen [2021] • Bjørkø: Heartrot [2023]
CMX: Veljeskunta [1991] – uuden ajan airut
In Flames • Aika on In Flamesin puolella • Foregone [2023]
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat [2016]– myötäelämisen pistämätön keveys
Kotiteollisuus: Valtatie 666 [2018] – tie jatkuu itään
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa [2018] – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio [2019 • 2020] – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin

Mokoma: Kuoleman laulukunnaat [2006] – suomimetallin voimannäyttö
Nightwish: Human. :||: Nature. [2020] – maailmojen välissä
Stam1na: Viimeinen Atlantis [2010 • 2020] – maailma valomerkin jälkeen
Stone: Free [1992] – hyvästit vallankumoukselle
Suomihevin juurilla • 1982 – Kimmo Kuusniemi Band • Riff Raff • Hard Rock Sallinen • Zero Nine • Ironcross • Oz
Tarot pitää riman korkealla • Vuodet 1982–2024
Viikate: Rillumarei! [2020] – väliaikaista kaikki on vain
Waltari: Torcha! [1992] – aistit ja rajat auki
YUP: Outo elämä [1998] – harkittua huutoa

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
Finna.fi

1990-luku

Lopunajan merkit | Spinefarm 1999

2000–2009

Itku pitkästä ilosta | Ranka Recordings 2000
In frostigen Tälern | Spinefarm Records 2001
Rajaportti | Ranka Recordings 2002
Kylmä tila | King Foo Records 2004
Hartes Land | Cyclone Empire 2004
Tilinteon hetki 1996–2004 • 2CD-kokoelma | Ranka Recordings 2004

2010-luku

Lauluja Suomesta • LP • CD | Sakara Records 2017
Mahdoton yhtälö • LP • CD | Sakara Records 2020

Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Finna.fi

Kunnes elämä meidät erottaa • LP • CD | Johanna Kustannus 2012
Toinen varoitus • LP • CD | Johanna Kustannus 2014

Lue lisää Timo Rautiaisesta ja metallimusiikista
Finna.fi

Trio Niskalaukaus  Timo Isoaho & Matti Riekki, 238 sivua | Ranka Kustannus 2003
Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002
Heavy-rock  Kari Nenonen | Viihdeviikarit 1986
Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Lopunajan merkit • 1999
Spotify

Lopunajan merkit • 1999