Black Sabbath | Vertigo 1970
13 | Vertigo 2013
Black Sabbath soitti viimeisen konserttinsa viime vuonna. Vuonna 1968 perustettu yhtye päätti matkansa sinne mistä sen aloittikin, Birminghamiin.
Black Sabbathin puolen vuosisadan matka piirsi syvän uran länsimaiseen populaarimusiikkiin. Tony Iommin innovatiivinen tyyli soittaa tuomiopäivän kitarariffejä ja basisti Geezer Butlerin synkeät sanoitukset viittoivat suuntaa heville ja metallille. Laulaja Ozzy Osbournen tinnerihuuruisen demonin lavahabitus ja ääni ja rumpali Bill Wardin jatsahtava groove olivat olennaisia tekijöitä siinä, että Black Sabbath oli niin ainutlaatuinen yhtye. Se synnytti kokonaisen lajityypin ja koulukuntia sen sisälle.
Kaikki alkoi perin vaatimattomasti. Black Sabbathin nimetön debyyttialbumi äänitettiin yhdessä kahdentoista tunnin sessiossa lokakuussa 1969 Lontoon Regent Sound Studiosissa. Levy ilmestyi bändin kotimaassa Englannissa helmikuussa 1970 ja Yhdysvalloissa saman vuoden kesällä. Sabbath merkittiin menestyjäksi saman tien. Albumi kipusi Iso-Britanniassa sijalle kahdeksan, ja amerikkalaisella Billboardin listalla se pääsi sijalle 23. Vuoden kuluttua myytyjä levyjä oli jo toista miljoonaa. Salaman ja jyrähdyksen väli oli vaikuttavan lyhyt.
Menestys ei ollut ihme. Kun Black Sabbathin nimikappaleen pelottava tritonusriffi pyörähti käyntiin ukkosintron jälkeen, tuskin kukaan oli kuullut mitään vastaavaa. Black Sabbath oli ensimmäisellä levyllään jammaileva bluesrockbändi, mutta täysin uudenlaisella tavalla. Aikalaiskriitikot eivät suhtautuneet tehdaskaupungin poikien mekkalaan kovin suopeasti, mikä tuntuu jälkiviisauden valossa koomiselta.
Iommin raskaskätisen soiton kontrasti Wardin irtonaiseen ja kepeään rummutukseen oli herkullinen, ja Osbournen kajahtaneen kuuloinen, kitarariffejä myötäilevä laulu oli hyvin haavoittuvaa ja samaistuttavaa. Musiikki oli synkkää, rumaa ja raskasta, mutta siinä oli myös herkkyyttä ja inhimillisyyttä, joka myöhemmässä metallissa on ollut useammin hukassa kuin hallussa. Soundi oli muodostunut osin sattumien kautta: Iommin soitto- ja sävellystyyliä muokkasi tehdastyössä tullut sormivamma. Hän tuli soittaneeksi levyn kitaraosuudet sittemmin tavaramerkikseen muodostuneella, Sabbath-soundia määrittelevällä Gibson SG:llä vain siksi, että Fender Stratocasterin mikki oli mennyt rikki.
Vuonna 2013 ilmestynyt 13 tuli maailmaan täysin toisenlaisista lähtökohdista. Black Sabbathin merkittävyys ei enää ollut mikään mielipidekysymys vaan itsestään selvä asia. 13 oli ensimmäinen Sabbath-albumi, jonka Osbourne, Butler ja Iommi (Ward ei ollut mukana) tekivät yhdessä sitten vuoden 1978 Never Say Dien. Onnistumisen paineet olivat melkoiset, odotukset riippuivat bändin yllä raskaina kuin sadepilvet, ja ilmassa leijaili kärsimättömiä kysymyksiä. Neljäkymmentäviisi vuotta on pitkä aika. Olisiko yhtä jäsentä vajaan klassisen kokoonpanon enää mahdollista tavoittaa vanhaa taikaa? Sitä jota hippiunelman painajaismaiseen puoleen ihastuneet vastakulttuurinuoret aikoinaan rakastivat ja elitistiset kriitikot inhosivat?
Tavallaan se ei ollut mahdollista. Musiikki ja sen vaikutus on sidoksissa aikaan ja olosuhteisiin. Ikämiehet Ozzy, Tony ja Geezer eivät tietenkään enää voineet säväyttää niin kuin ennen vanhaan: 13 ilmestyi maailmaan, jonka he olivat jo kerran muuttaneet.
Toisaalta se oli mahdollista, mutta ei taikana vaan vanhana temppuna. Kiusallisinta, hauskinta ja ihailtavinta 13:issä oli se, miten moni Iommin riffi oli tieten tahtoen tehty muistuttamaan vuosikymmenien takaisesta kulta-ajasta. Albumilla oli paljon oppikirjamaisia ideoita ja elementtejä, kuten sovituksia, soundeja ja muita tuotantoratkaisuja, jotka oli kopioitu suoraan Sabbathin vanhoilta levyiltä. Se ei ollut edistyksellistä tai luovaa vaan itsevarma muistutus yhtyeen kunnian päivistä ja niiden merkityksestä rockmusiikille. Samalla se teki Black Sabbathista pastissin itsestään.
Bill Ward todella loisti poissaolollaan 13:illä. Rumpaliksi pestattu Brad Wilk hoiti hommansa ammattimaisesti, mutta hänen tatsinsa instrumenttiin oli kaukana Wardin tyylistä (joskaan ei niin kaukana kuin myöhemmin kiertueella soittaneella Tommy Clufetosilla). 13:iä kuunnellessa ei voi olla miettimättä, millaiselta se olisi kuulostanut Wardin komppaamana.
Siitäkin huolimatta, etteivät uudet kappaleet saaneet pientä sivuroolia kummempaa osaa Black Sabbathin maailmanlaajuisella nostalgia- ja jäähyväiskiertueella, 13 ei ollut varsinaisesti pettymys levyksi. Se ei vain enää merkinnyt juuri mitään kenellekään. Ja jos merkitsi, oli vaikea sanoa, mitä. ”Is this the end of the beginning or the beginning of the end?”, ihmetteli Ozzy Osbourne itsekin albumin ensimmäisessä biisissä.
13 oli molempia – Black Sabbathin alun loppu ja lopun alku.
Ari Väntänen | www.arivantanen.com
Black Sabbath
Ozzy Osbourne – laulu
Tony Iommi – kitara
Geezer Butler – bassokitara
Bill Ward – rummut
Tuottaja: Rodger Bain
13
Ozzy Osbourne – laulu
Tony Iommi – kitara
Geezer Butler – bassokitara
Tuottaja: Rick Rubin
Black Sabbath | kotisivu
Black Sabbath | Facebook
Black Sabbath | Instagram
Black Sabbath | Twitter
Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.
Levyhyllyt
Black Sabbath | Finna.fi
1970-luku
Black Sabbath | Vertigo 1970
Paranoid | Vertigo 1970
Master Of Reality | Vertigo 1971
Vol. 4 | Vertigo 1972
Sabbath Bloody Sabbath | Vertigo 1973
Sabotage | Vertigo 1975
Technical Ecstasy | Vertigo 1976
Never Say Die! | Vertigo 1978
1980-luku
Heaven And Hell | Vertigo 1980
Mob Rules | Vertigo 1981
Born Again | Vertigo 1983
Seventh Star | Vertigo 1986
The Eternal Idol | Vertigo 1987
Headless Cross | I.R.S. Records 1989
1990-luku
Tyr | I.R.S. Records 1990
Dehumanizer | I.R.S. Records 1992
Cross Purposes | I.R.S. Records 1994
Forbidden | I.R.S. Records 1995
2010-luku
13 | Vertigo 2013
Ozzy Osbourne | Finna.fi
1980-luku
Blizzard Of Ozz | Jet 1980
Diary Of A Madman | Jet 1981
Bark At The Moon | Epic 1983
The Ultimate Sin | Epic 1986 Levyhyllyt • The Ultimate Sin
No Rest For The Wicked | Epic 1988
1990-luku
No More Tears | Epic 1991
Ozzmosis | Epic 1995
2000–2009
Down To Earth | Epic 2001
Under Cover | Epic 2005
Black Rain | Epic 2007
2010-luku ja 2020-luku
Scream | Epic 2010
Ordinary Man | Epic 2020
Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Dinosaur Jr. • Sweep It Into Space – taika on tallella
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Jack White: Fear Of The Dawn – Villin Jackin suklaalevy
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Smack On You – avain kulttisuosioon
The Doors: The Doors – vallankumouksen lähtölaukaus
The Rolling Stones: Their Satanic Majesties Request – pahojen poikien kosminen joulu
Zodiac Mindwarp and The Love Reaction – rockia ja rockparodiaa
Lue lisää | Finna.fi
Sabbath Bloody Sabbath Joel McIver & kääntäjä K. Männistö, 423 sivua | Like 2007 & 2010
Iron Man – muistelmat Tony Iommi & T.J. Lammers & kääntäjä Jussi Niemi, 441 sivua | Like 2012
Ozzy Sue Crawford & kääntäjä Reija Tanninen, 222 sivua | Johnny Kniga 2003
Minä, Ozzy Ozzy Osbourne & Chris Ayres & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 414 sivua | Like 2014
Jag är Ozzy Ozzy Osbourne & Chris Ayres & översättare Linnéa Olsson, 368 sidor | Norstedts 2011
Täysillä – omaelämäkerta Sharon Osbourne & Penelope Dening & kääntäjä Maria Lyytinen, 384 sivua | Ajatus 2006
Iron Man – My Journey Through Heaven And Hell With Black Sabbath Tony Iommi & T.J. Lammers, 383 sivua | Simon & Shuster 2011 & 2012
Sabbath Bloody Sabbath Joel McIver, 405 sivua | Omnibus Press 2006 & 2014
Black Sabbath Steven Rosen & Ozzy Osbourne, 205 sivua | Sanctuary 2001
Black Sabbath Steven Rosen & Ozzy Osbourne, 279 sivua | Sanctuary 2002
Wheels Of Confusion – The Story Of Black Sabbath Steven Rosen & Ozzy Osbourne, 205 sivua | Castle Communications 1996
Paranoid – Black Days With Sabbath & Other Horror Stories Mick Wall, 222 sivua | Mainstream Publishing 1999
I am Ozzy Ozzy Osbourne & Chris Ayres, 368 sivua | Sphere 2009
Mina olen Ozzy Ozzy Osbourne & Chris Ayres & tõlkinud Hels Hinrikson, 344 sivua | Kunst 2016
Ozzi – vsjo, Tsto mne udalos vspommit – avtobiografija bes tsenzury – Оззи : всё, что мне удалось вспомнить : автобиография без цензуры Ozzy Osbourne & Chris Ayres & kääntäjä Крис Аирс, 415 sivua | Bombora 2018
Ozzy – Unauthorized Sue Crawford, 224 sivua | Michael O’Mara
Extreme – My Autobiography Sharon Osbourne & Penelope Dening, 372 sivua | Time Warner 2005
