The Doors – vallankumouksen lähtölaukaus

The Doors | Elektra 1967

The Doors: The Doors (1967)Vuosi 1967 lisäsi rockin kaanoniin monta suurta klassikkoa. The Beatles julkaisi Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin ja The Rolling Stones pyrki rinnalle Their Satanic Majesties Requestilla, Jimi Hendrix uudisti käsitykset kitaransoitosta levyillään Are You Experienced? ja Axis: Bold As Love, The Velvet Underground avasi vaihtoehtorockille väylän The Velvet Underground & Nicolla, ja Pink Floyd debytoi The Piper At The Gates Of Dawnilla… Täydellinen tärkeiden levyjen lista olisi todella pitkä. 

Yhdysvalloissa vuosi 1967 jäi historiaan psykedeelisen rockin, rakkauden kesän, hippiliikkeen ja vastakulttuurin vuotena, mutta toisaalta myös sukupolvien välisen kuilun, mielenosoitusten, kylmän sodan, rotumellakoiden ja Vietnamin sodan vuoksi. Beatlesin ja Stonesin tavoin The Doors julkaisi sinä vuonna kaksi albumia. Kaikista aikakauden levyistä amerikkalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kuplintaa ja kahtiajakautumista heijasti tarkimmin The Doorsin tammikuun 1967 alussa julkaistu nimetön debyytti. 

Break On Through (To The Other Side).

The Doors perustettiin heinäkuussa 1965, kun Los Angelesissa elokuva-alaa opiskelleet laulaja Jim Morrison ja kosketinsoittaja Ray Manzarek päättivät alkaa tehdä musiikkia yhdessä. Kuukautta myöhemmin rumpaliksi tuli John Densmore, johon Manzarek oli tutustunut meditaatiotunneilla. Klassinen kokoonpano oli valmis myöhemmin samana vuonna, kun kitaristi Robby Krieger liittyi bändiin. 

Keväällä 1966 The Doors soitti usein L.A:ssa London Fog -nimisessä klubissa. Noilla keikoilla se pääsi esiintymisen makuun – Morrisonilla ei ollut siitä aiempaa kokemusta – ja kehitteli repertoaariaan, josta hahmottui bändin ensimmäinen albumi. Toukokuussa 1966 The Doors sai sarjan keikkoja Whisky A Go Go’sta. Siellä Love-yhtyeen Arthur Lee näki The Doorsin lavalla ja vihjasi levy-yhtiönsä Elektran johtaja Jac Holzmanille ja tuottaja Paul A. Rothchildille uudesta bändistä. The Doorsin perustamisesta oli kulunut vasta vähän yli vuosi, kun bändi allekirjoitti Elektran tarjoaman levytyssopimuksen 18.8.1966. 

Light My Fire.

Ensimmäisen albumin tekeminen käynnistettiin välittömästi, ja The Doorsin debyytti valmistui alle kuukaudessa elo-syyskuussa 1966. Ajalle tyypillisesti äänitykset tehtiin neliraitasysteemillä: basso ja rummut yhdelle raidalle, kitara ja kosketinsoitin toiselle, laulu kolmannelle ja täydentävät osuudet neljännelle. Ensimmäiseksi singleksi valittiin albumin avausbiisi ’Break On Through (To The Other Side)’. Tuo kohtalokas tuntemattomaan sukeltamisen oodi muodostui merkittäväksi osaksi Morrison-myyttiä, mutta julkaisunsa aikaan ensisingle ei myynyt häävisti.

Läpimurtonsa The Doors teki Kriegerin säveltämällä ’Light My Firella’, jonka singleversio editoitiin radiokelpoiseen mittaan albumiversiosta, jolla oli pituutta seitsemän minuuttia. ’Light My Fire’ meni Yhdysvaltain virallisella singlelistalla ykköseksi ja kiskoi The Doors -levyn albumilistan toiselle sijalle, The Beatlesin Sgt. Pepperin kannoille.

Syksyllä 1967 The Doors myi jo miljoonia levyjä. Karismaattisesta Morrisonista tuli merkittävä amerikkalainen ääni, rocktähti, runoilija ja palvottu ikoni. Hänen myyttinsä soundtrack oli albumin päättävä ’The End’, joka oli kehittynyt simppelistä rakkauslaulusta eksistentialistiseksi, kreikkalaista draamaa ja kuolemaa sivuavaksi teokseksi.  

’Light My Fire’, ’Break On Through’ ja ’The End’ ovat kasvaneet The Doorsin debyytin suuriksi klassikoiksi, mutta myös deep cuts -osastolta löytyy paljon kiinnostavaa materiaalia. ’The Crystal Shipin’ lyriikoiden monitulkintaisuus saa palaamaan kappaleen äärelle yhä uudelleen, ja sävellyksen hienovaraisuus kontrastoi levyn rockimpia raitoja hienosti. Tunnelmallinen ’End Of The Night’, joka julkaistiin ’Break On Through’ -singlen b-puolella, sisältää kirjallisia viittauksia Louis-Ferdinand Celinen ja William Blaken tuotantoon. 

Albumin lainakappaleet, karnevalistinen versio Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin kappaleesta ’Alabama Song (Whisky Bar)’ sekä Willie Dixonin ja Howlin’ Wolfin ’Back Door Manista’ kiinnittävät The Doorsin kahteen traditioon – toisaalta bluesista kehittyneen rockin amerikkalaiseen perimään, toisaalta eurooppalaiseen kirjalliseen kaanoniin. The Doorsin mittapuulla täytebiisejä ovat ’Twentieth Century Fox’ ja ’I Looked At You’, jotka ovatkin albumin unohdetuimmat kappaleet. ’Soul Kitchen’ ja ’Take It As It Comes’ ovat levyn suorimmat rockbiisit, mutta niissä on kiehtovan paljon tulkinnanvaraa.

The Crystal Ship.

The Doors levytti kuusi albumia ennen Jim Morrisonin kuolemaa kesällä 1971 (ja kaksi sen jälkeen). Elämän päättyminen ei suinkaan merkinnyt unohdukseen vajoamista. Oliver Stonen elokuva The Doors (1991) rakensi Morrison-myyttiä aina vain lujemmaksi. Bändin vahvan tunnelmallinen musiikki kiehtoo jo useita sukupolvia, ja Jim Morrisonin lyriikkaa on julkaistu kirjana tänäkin vuonna. 

Jim Morrisonin julkisuuskuvaa ajatellessa mieleen tulee, että ikoniksi muuttuminen merkitsee inhimillisten piirteiden katoamista, ja että läheisilleen hänen täytyi olla jotakin aivan muuta kuin se kohtalokas ja kaunis mies, jota maailma palvoo. Haastatellessani John Densmorea joitakin vuosia sitten kysyin häneltä, mitä hänen mieleensä tulee, kun hän ajattelee edesmennyttä ystäväänsä.

– Mieleeni tulee levoton, älykäs collegenuori, joka rakensi itsestään myytin, Densmore vastasi. – Sitten hän ei pitänytkään siitä, mitä oli rakentanut. Jim oli ylpeä musiikista, jota loimme. Sen sijaan julkisuus ja kohut kyllästyttivät häntä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Doors | kotisivu
The Doors | Facebook
The Doors | Instagram
The Doors | Twitter

Levyhyllyt
The Doors | Finna.fi
Jim Morrison • Ray Manzarek • Robby Krieger • John Densmore

1960-luku

The Doors | Elektra 1967
Strange Days | Elektra 1967
Waiting For The Sun | Elektra 1968
The Soft Parade | Elektra 1969

1970-luku

Morrison Hotel | Elektra 1970

Ray Manzarek • Robby Krieger • John Densmore

Other Voices | Elektra 1971
Full Circle | Elektra 1972

Jim Morrison • Ray Manzarek • Robby Krieger • John Densmore

An American Prayer | Elektra 1978

DVD • BluRay

The Doors Ohjaaja Oliver Stone • DVD | Sony Pictures Home Entertainment 2006 & SPHE Nordic 2006
The Doors Ohjaaja Oliver Stone • BluRay | Universal studios 2011 & SMD Entertainment 2019
When You’re Strange – A Film About The Doors Ohjaaja Tom DiCillo • DVD | Pan Vision/Cinema Mondo 2010
When You’re Strange – A Film About The Doors Ohjaaja Tom DiCillo • BluRay | Pan Vision 2010

Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Bob Dylan: Highway 61 Revisited – tie folkin tuolle puolen
Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
R.E.M. Automatic For The People – huipulla on hiljaista
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Soundgarden: Badmotorfinger – visio kirkastuu
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle

Lue lisää Jim Morrisonista ja The Doorsista | Finna.fi

Jim Jerry Hopkins & Daniel Sugerman & kääntäjä Jorma Veikko Sappinen, 293 sivua | Fanzine Oy 1981
Jim – No One Here Gets Out Alive Jerry Hopkins & Daniel Sugerman & kääntäjä Jorma Veikko Sappinen, esipuheen ja epilogin kääntäjä J. Pekka Mäkelä, 476 sivua | Johnny Kniga 2005

Jim Morrisonista ja The Doorsista kertova kirja No One Here Gets Out Alive julkaistiin suomeksi nimellä Jim, kääntäjänä Jorma-Veikko Sappinen. Kuva: Tuomas Pelttari
Jim Morrisonista ja The Doorsista kertova kirja No One Here Gets Out Alive julkaistiin suomeksi nimellä Jim, kääntäjänä Jorma-Veikko Sappinen.

Read more about Jim Morrison and The Doors | Finna.fi

No One Here Gets Out Alive – The Bestselling Biography Of Jim Morrison Jerry Hopkins & Daniel Sugerman, 387 pages | Warner Books/A Time Warner Company 1981
No One Here Gets Out Alive Jerry Hopkins & Daniel Sugerman, 334 pages | Plexus 2012

Lue lisää Jim Morrisonin runoudestaRead more about Jim Morrison and his writing | Finna.fi

The Collected Works Of Jim Morrison – Poetry, Journals, Transcripts, And Lyrics Jim Morrison & foreword by Tom Robbins & edited and with an introduction by Frank Lisciandro & prologue by Anne Morrison Chewning, 582 pages | Harper Design 2021

Lue lisää John Densmoresta ja The Doorsista • Read more about John Densmore and The Doors | Finna.fi

Riders On The Storm – elämäni Jim Morrisonin ja The Doorsin kanssa John Densmore, 316 sivua | Tammi 1992
Riders On The Storm – My Life With Jim Morrison And The Doors John Densmore, 319 pages | Bloomsbury 1991

Lue lisää Ray Manzarekista ja The Doorsista • Read more about Ray Manzarek and The Doors | Finna.fi

Light My Fire – matkani Doorsin kanssa Ray Manzarek & kääntäjä Jaana Kapari, 350 sivua | Tammi 1999
Light My Fire – matkani Doorsin kanssa Ray Manzarek & kääntäjä Jaana Kapari, 534 sivua | Tammi 2011

The Doors: The Doors (1967)
The Doors: The Doors (1967)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy

Squeeze | Polydor 1973

The Velvet Underground: Squeeze (1973).On albumeja, joita ei lasketa. Ne kuuluvat tekijänsä tuotantoon vain nimellisesti, koska niiltä puuttuu jotakin olennaista. Julkaisuja saattaa saatella kovakin tohina, mutta pian ne muuttuvat näkymättömiksi.

Sellaisia ovat esimerkiksi The Doorsin kaksi viimeistä albumia, jotka bändi teki ikonisen laulajansa Jim Morrisonin kuoleman jälkeen, ja Axl Rosen ylikypsäksi hauduttama Chinese Democracy (2008), joka ilmestyi Guns N’ Rosesin nimellä. Harva muistaa sitäkään, että The Velvet Undergroundilla on levy nimeltä Squeeze (1973). Se johtuu siitä, että Squeezelta puuttuu kaikki se, mikä teki The Velvet Undergroundista merkittävän.

Musiikin arvostuksessa on kuitenkin usein kyse mielikuvista. Chinese Democracy olisi kuulostanut paremmalta, jos se olisi julkaistu Rosen sooloalbumina. Mikäli The Doorsin jäsenet olisivat keksineet yhtyeelleen uuden nimen, saattaisivat Other Voices (1971) ja Full Circle (1972) herättää jälkipolvissa muutakin kuin säälinsekaista huvittuneisuutta. Ja jos Squeeze olisi Doug Yulen sooloalbumi, sitä pidettäisiin lupaavana levynä.

Squeezea kohti lähdettiin vuonna 1968, kun John Cale erotettiin The Velvet Undergroundista Lou Reedin vaatimuksesta. Alkuperäisen ydinkaksikon ajatukset bändin musiikillisesta suunnasta (ja siitä, kuka sen päättäisi) olivat niin erilaisia, että Reed ilmoitti hajottavansa koko yhtyeen, ellei Cale katoaisi. Tilalle pestattiin nuori Doug Yule, johon newyorkilaisyhtye oli tutustunut keikkareissulla Bostonissa.

The Velvet Undergroundin uuden kokoonpanon albumit The Velvet Underground (1969) ja Loaded (1970) olivat edeltäjiensä tavoin kaupallisia floppeja mutta musiikillisesti kiinnostavia levyjä. The Velvet Underground & Nicon ja White Light/White Heatin tehneestä tylyn runollisesta hippiaatteen antiteesista oli kasvanut lempeämpi ja popimpi yhtye. Se ei kuitenkaan riittänyt nostamaan bändiä uudelle menestyksen tasolle. Yulen (s. 1947) herkästä popäänestä huolimatta The Velvet Underground ei muuttunut riittävän helpoksi ja kaupalliseksi.

Reed erosi The Velvet Undergroundista elokuussa 1970. Kun kyydistä hyppäsivät myös kitaristi Sterling Morrison ja rumpali Moe Tucker, klassisesta kokoonpanosta ei ollut jäljellä mitään. Omaan varjoonsa kadonneen bändin johtohahmoksi nousi Yule, jonka rooli oli ollut varsin merkittävä jo Loadedilla.

Kun Reedin (1942–2013) viimeisesta keikasta The Velvet Undergroundin riveissä julkaistiin livealbumi vuonna 1973, yhtyeen näppärä manageri Steve Sesnick nappasi momentumista kiinni. Hän passitti Yulen ja kimpun hanttimiehiä The Velvet Undergroundiksi Englantiin keikoille ja studioon. Lontoossa levytetyllä Squeezella Yule soittaa lähes kaiken itse. Rumpaliksi Sesnick tilasi Deep Purplen Ian Paicen.

Sain äskettäin tilaisuuden kysyä Paicen muistoja Squeeze-sessioista. Niiden epämääräisyys tuntuu heijastavan projektin hämäryyttä:
– En minä edes tiennyt, että se oli The Velvet Undergroundin levy, Paice kertoi. – Minulla oli vapaapäivä ja sain kuulla, että joku tarvitsi rumpalia studioon. Lupauduin hoitamaan homman. Soittamiseen meni kolme tai viisi tuntia, enkä ajatellut koko asiaa sen jälkeen. Kymmeniä vuosia myöhemmin joku sitten kertoi minullekin, että soitan The Velvet Undergroundin levyllä.

Squeeze herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Vuodet The Velvet Undergroundissa ovat jättäneet Yulen biisintekotyyliin jälkensä, mutta VU:n vanha sielu, sen kokeelliset piirteet ja sanoitusten outo kauneus menivät Calen (s. 1942) ja Reedin mukana. Paice soittaa rumpuosuudet tyylikkäästi, mutta se vain lihavoi lainausmerkkejä ”The Velvet Undergroundin” nimen ympärillä. Bändi oli kaukana alkuperäisestä epäsovinnaisuudestaan, joka kiteytyi Tuckerin alkukantaiseen paukutukseen.

Mutta jos Squeezen saisi revittyä irti kontekstistaan, sitä kuuntelisi mielellään. ’Crash’ ja ’Louis’ sisältävät Kurt Weillin sävellysten näennäistä kepeyttä, ’Caroline’ on varhaiselle Beatlesille pokkuroivaa ränttätänttää, ja ’Mean Old Man’ sekä ’Dopey Joen’ torviboogie muistuttavat ajan bluesrockyhtyeistä. ’Friends’-balladi ja synkeä ’Wordless’ ovat kivasti kontrastissa reippaiden rockbiisien kanssa. Levy on monin paikoin kliseinen, mutta myös monipuolinen ja hetkittäin omaperäinenkin: ’Jack & Jane’ on perusrockbiisi, jonka kaikki sointukulut eivät ole tavanomaisimmasta päästä.

Yulen nätisti värisevä lauluääni oli persoonallinen ja hän osasi kirjoittaa toimivia biisejä, mutta omaa taiteellista ääntään 25-vuotias muusikko ei ollut vielä löytänyt. Hänen sävellyksensä saattoivat olla jopa parempia kuin Lou Reedin, mutta samaa karismaa ja näkemystä niissä ei ollut.

– Pidän parista levyn biisistä, mutta muuten oloni on vähän kuin kirjailijalla, joka katsoo tekstiään kaksikymmentä vuotta julkaisun jälkeen: ”Voi jeesus, olinpa minä kypsymätön tuohon aikaan!” Ei siitä levystä voi olla kovin ylpeä, mutta sellainen siitä tuli. Se on osa kehitystä. Se ei ole parasta, mitä olen tehnyt, mutta kyllä siitä kuulee, mihin olin matkalla, Yule kertoi vuosikymmeniä myöhemmin PopMattersin haastattelussa.

Kriitikot tinttasivat Squeezen kanveesiin heti kättelyssä silkasta uskollisuudesta oikealle The Velvet Undergroundille. Tyrmääviä arvosteluja niittänyt albumi sai kylkeensä ”kuulematta roskaa” -leiman, joka ei ole vieläkään haalistunut. Tuomio ei kuitenkaan ole oikeudenmukainen. Squeeze ei ole huono. Se vain ei ole The Velvet Undergroundin vaan Doug Yulen levy.

Tai kenties Squeeze on sittenkin Steve Sesnickin albumi. Yule nimittäin kertoi PopMattersille, että manageri junaili koko yhden levyn diilin The Velvet Undergroundin nimissä saadakseen tililleen levy-yhtiön maksamat ennakkorahat. Biisit ja levyn tehnyt Yule sai vaivanpalkaksi kuusi kappaletta Squeezea.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Velvet Underground | kotisivu
The Velvet Underground | Facebook

John Cale | kotisivu
Lou Reed | kotisivu

Squeeze
Doug Yule – kitara, bassokitara, kosketinsoittimet
Ian Paice – rummut

Levyhyllyt | Finna.fi
The Velvet Underground

1960-luku

The Velvet Underground & NicoVerve 1967
White Light/White Heat
 | Verve 1968
The Velvet UndergroundMGM 1969

1970-luku

Loaded | Cotillion 1970
Live At Max’s Kansas City | Cotillion 1972
Squeeze | Polydor 1973

Lou Reed | Finna.fi

1970-luku

Lou Reed | RCA 1972
Transformer | RCA 1972
Berlin | RCA 1973
Rock ’n’ Roll Animal • live | RCA 1974
Sally Can’t Dance | RCA 1974
Lou Reed Live • live | RCA 1975
Metal Machine Music – An Electronic Instrumental Composition | RCA 1975
Coney Island Baby | RCA 1975/1976
Rock And Roll Heart | RCA 1976
Street Hassle | RCA 1978
The Bells | Arista 1979

1980-luku

Growing Up In Public | Arista 1980
The Blue Mask | RCA 1982
Legendary Hearts | RCA 1983
New Sensations | RCA 1984
Mistrial | RCA 1986
New York | Sire 1989

1990-luku ja 2000–

Songs For Drella  Lou Reed & John Cale | Sire 1990
Magic And Loss | Sire 1992
Set The Twilight Reeling | Warner Bros. 1996
Perfect Night – Live In London • live | 1998

2000–2009

Ecstasy | Reprise 2000
The Raven | Sire 2003
Hudson River Wind Meditations | Sounds True 2007
The Creation Of The Universe  Lou Reed’s Metal Machine Trio | Best Seat In The House Productions 2008

2010-luku

Lulu  Lou Reed & Metallica • 2CD | Vertigo/Warner Bros. Records 2011

Levyhyllyt | Finna.fi
John Cale

1970-luku

Vintage Violence | Columbia 1970
Church Of Anthrax  John Cale & Terry Riley | Columbia 1971
The Academy In Peril | Reprise Records 1972
Paris 1919 | Reprise Records 1973
Fear | Island Records 1974
Slow Dazzle | Island Records 1975
Helen Of Troy | Island Records 1975

1980-luku

Honi Soit | A&M Records 1981
Music For A New Society | Ze Records/Island Records 1982
Caribbean Sunset | Ze Records 1984
Artificial Intelligence | Beggars Banquet 1985
Words For The Dying | Opal/Warner Bros. 1989

1990-luku

Songs For Drella  Lou Reed & John Cale | Sire 1990
Wrong Way Up  Brian Eno & John Cale | Opal/Warner Bros. 1990
Paris s’eveille – suivi d’autres compositions • soundtrack | Les Disques Du Crépuscule 1991
23 Solo Pieces for La Naissance de L’Amour • soundtrack | Les Disques Du Crépuscule 1993
Walking On Locusts | Hannibal Records 1996
Eat/Kiss – Music For The Films by Andy Warhol • soundtrack | Hannibal Records 1997
Dance Music | Detour Records 1998

2000–2009

HoboSapiens | EMI 2003
Process • soundtrack | Syntax 2005
blackAcetate | EMI 2005

2010-luku

Shifty Adventures In Nookie Wood | Double Six Records/Domino Records 2012
M:FANS | Double Six Records/Domino Records 2016

Kokoelmat ja livelevyt | Finna.fi
John Cale

Guts | Island Records 1976
Sabotage/Live • live | SPY/I.R.S. 1979
John Cale Comes Alive • live | Ze Records/Island Records 1984
Even Cowgirls Get The Blues | ROIR 1987
Fragments Of A Rainy Season • live  | Hannibal Records 1992
Seducing Down The Door – A Collection 1970–1990 • 2CD | Rhino Records 1994
The Island Years • 2CD | Island 1996
Close Watch – An Introduction To John Cale | Island Records 1999
Le Bataclan ’72 • live • Lou ReedJohn CaleNico | Alchemy Entertainment 2003
Circus Live | EMI 2007
Conflict & Catalysis – Productions & Arrangements 1966–2006 | Big Beat 2012

David Bowie: hours… – enemmän voimaa rauhallisuudesta
David Bowie★ Blackstar – jazzia ja rockia moderneimmillaan
Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
The Doors: The Doors – vallankumouksen lähtölaukaus

Lue lisää The Velvet Undergroundista | Finna.fi

The Velvet Underground ja Lou Reed  Kauko Röyhkä, 155 sivua | Like 2007

Up-Tight – The Story Of The Velvet Underground  Victor Bockris & Gerard Malanga, 208 sivua | Omnibus Press 1996 & 2002
Beyond The Velvet Underground  Dave Thompson, 96 sivua | Omnibus Press 1989
White Light/White Heat – The Velvet Underground Day-By-Day  Richie Unterberger, 367 sivua | Jawbone 2009
The Complete Guide To The Music Of The Velvet Underground  Peter Hogan, 100 sivua | Omnibus 1997 
What’s Welsh For Zen – The Autobiography Of John Cale  Victor Bockris & John Cale | Bloomsbury 1999

The Velvet Underground: Squeeze (1973).

The Velvet Underground: Squeeze (1973).