Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Helvetisti järkeä | Warner Music Finland 2001

Zen Café: Helvetisti järkeä (2001).Kaikki kunnia alkuperäisen kokoonpanon kitaristille Mikko Oeschille ja rumpalille Tuomo Mäkipaavolalle tähdellisestä pohjatyöstä, mutta heidän lähtönsä oli Zen Cafélle todella hyvä juttu. Vasta kahden miehen poistuttua kuvasta bändi saattoi kiteytyä siksi trioksi, jonka säästäväistä soundia 2000-luvun suomirockin ystävät oppivat rakastamaan.

Kysyttäessä useimmat fanit luultavasti sanoisivat pitävänsä eniten Samuli Putron tarkkailevista sanoituksista ja lakonisesti laulamista melodioista. Mutta kuten kriitikot jo aikoinaan huomasivat, Zen Cafén tehokkuus perustui konseptin kokonaisvaltaisuuteen. Laulaja-kitaristi Putron, basisti Kari Nylanderin ja rumpali Pete Parkkosen jäntevässä soitossa ja vähäeleisissä sovituksissa oli tärkeintä se, että niistä puuttui lähes kaikki tarpeeton, ja siinä ne rinnastuivat Putron teksteihin ja tulkintoihin. Sytytyslangat paloivat niin pitkään pienellä liekillä, että räjähdykset todella ravistelivat kuulijaa.

Samaa voi sanoa Zen Cafén urasta. Bändi lähti nousuun niin hitaasti, että se on saattanut hyvin koetella niin soittajien kuin levy-yhtiönkin uskoa. Onneksi joku yhtyeen ammatillisessa lähipiirissä uskoi siihen, että bändien ja artistien täytyi saada etsiä oma soundinsa ja yleisönsä kaikessa rauhassa, ajan kanssa. Putro, Nylander ja Parkkonen olivat muodostaneet Zen Cafén klassisen kokoonpanon jo ennen kuin bändi teki ensimmäiset levytyksensä, mutta heidän liittonsa ei muodostunut instant-menestykseksi. Rocklehdet kyllä valelivat Warnerin kiinnittämää modernia suomirockbändiä neljän ja viiden tähden arvosteluilla heti alussa, mutta suuri yleisö löysi Zen Cafén vasta paljon myöhemmin.

Jos Zen Cafén ura etenikin hitaasti, se teki niin myös varmasti. Romuna-debyytin (1997) tarttuvaa ’Sellaa’ hoilasi hyvin pieni fanijoukko, mutta hoilasi kuitenkin. Idiootin (1998) ’Todella kaunis’ kasvoi vähitellen Zen Café -klassikoksi, mutta jäi ilmestyessään vielä melko vähälle huomiolle. Vasta kolmas albumi Ua Ua (1999) sisälsi oikeita hittejä. Sellaiset biisit kuin ’Harri’ ja ’Mies eikä poika enää’ toivat Zen Cafélle paljon uusia faneja, minkä johdosta Ua Ua oli ihan hilkulla nousta albumilistan kärkeen.

Neljännellä albumilla se viimeinenkin lukko loksahti auki. Tammikuussa 2001 julkaistu Helvetisti järkeä nousi hitaasti mutta varmasti listaykköseksi. Se tuntui ansaitulta palkinnolta pitkäjännitteisestä ja näkemyksellisestä työstä, etenkin kun kyse oli myös suuresta taiteellisesta onnistumisesta. Ensimmäisten vuosiensa aikana ja ensimmäisiä levyjään tehdessään Zen Café ei ollut pelkästään rakentanut suosiotaan. Se oli kehittänyt jatkuvasti myös soundiaan. Helvetisti järkeä oli se albumi, jolla idea kirkastui lopullisesti.

Helvetisti järkeä -levyllä Parkkonen, Putro ja Nylander laajensivat Zen Cafén ilmaisua pumppaavilla soul-rytmeillä sun muulla svengaavalla, mutta varoivat yhä visusti sortumasta machoiluun ja mahtailuun. Olennaiseen keskittymisen ideologia tuntui suomirockin kontekstissa hyvin raikkaalta. Resepti oli samantapainen kuin se, jota turkulainen Sweatmaster-yhtye sovelsi hyvällä menestyksellä englanninkieliseen garagerockiin.

Levyllä on poikkeuksellisen onnistuneita lauluja rakkaudesta, ikävästä (’Helvetisti järkeä’, ’Tuhannen kilometrin päässä’) ja vähemmän romanttisista ihmissuhteista kaikkine rasittavuuksineen ja kommervenkkeineen. Surullinen ’Älä tee’ saattaa olla suomirockin historian haavoittuvin ja tunnistuksellisin kappale. Levyn suurimmat ansiot ovat kuitenkin erikoisissa aihevalinnoissa, joiden kautta iankaikkiseen lemmentematiikkaan avautuu popin kontekstissa uusia kulmia. Samuli Putro kirjoitti tekstejä aiheista, joita kukaan muu ei ollut aiemmin eikä ole sen jälkeenkään käsitellyt.

Albumin tunnetuin biisi ’Mies jonka ympäriltä tuolit viedään’ on tematiikaltaan omalaatuinen paitsi yleisesti ottaen, myös levyn sisällä. Siinä missä albumin useimmat kappaleet pureutuvat suunnasta tai toisesta rakkauteen, ’Mies jonka ympäriltä tuolit viedään’ on laulu yksin jäämisestä, mikä sekin toki avaa oman kipeän kulmansa ihmissuhteisiin. Sosiaalisissa tilanteissa pärjäämätön, karkeannäköinen ja kyyninen laumaton susi on laulun päähenkilönä uudenlainen antisankari, mutta harvassa ovat ne, jotka eivät häntä tunnista joko kantabaarinsa kulmapöydästä tai omassa itsessään.

Toinen vähän puhuttu mutta paljon pohdittu aihe on kappaleessa ’Kannattaako tunnustaa jos pettää’. Niin, kannattaako vai ei? Omatunnon kolkutus ja itseinho, rehellisyyden ja suoraselkäisyyden itseisarvo, tekojen merkittävyyden suhteellisuus ja kinkkiset kysymykset siitä, miten paljon tuskaa tieto lisää ja pitäisikö toista loukata ja ihmissuhde tuhota lopullisesti omien syyllisyydentunteidensa lieventämisen nimissä, ovat pohdituttaneet syrjäänhypänneitä yhtä kauan kuin yksiavioisuuden on katsottu määrittelevän suhteen laatua. Ennen Samuli Putroa kukaan ei vain ollut kirjoittanut siitä sanoitusta.

Eeppinen ’Eipä tiennyt tyttö’ onnistui kiteyttämään neljään ja puoleen minuuttiin ihmiselämän kaikessa anti-ainutkertaisuudessaan. Se on roudan runteleman Pohjanmaan kuolemankaltaiseen harmauteen sijoitettu kertomus ihmisistä, jotka tietäen tai tiedostamattaan kirjoittavat omat tarinansa edeltäneiden sukupolvien tylsiksi jatko-osiksi ja antautuvat fatalistisen passiivisina elämän pyöritykseen. ’Eipä tiennyt tyttö’ on paitsi sanoitukseltaan todella pakahduttavaa kamaa, myös albumin musiikillisesti intensiivisin esitys. Sen kasvava kiihko heijastaa upeasti kappaleen huomiota siitä, ”kuinka kiihtyy rytmi vuosien” eli kuinka aika tuntuu kuluvan sitä nopeammin, mitä enemmän vuosia on takana ja mitä lähempänä loppu on.

Helvetisti järkeä oli kauttaaltaan vahva levy, jolla määritellyillä asetuksilla Zen Café kulki tiensä loppuun saakka. Vuokralaisen (2002) proosallinen ’Aamuisin’ ja Jättiläinen-kokoelman (2003) murheellinen ’Piha ilman sadettajaa’ auttoivat Zen Cafea myymään platinaa ja jopa tuplaplatinaa. Vuonna 2008, pari vuotta enteellisesti nimetyn STOP-levynsä ilmestymisen jälkeen, Zen Café jättäytyi määrittelemättömän mittaiselle tauolle.

Kymmenen vuotta myöhemmin bändi on edelleen poissa kuvioista. Jos Samuli Putro, Kari Nylander ja Pete Parkkonen vielä palaavat lavoille yhdessä, heillä on siihen varmastikin hyvä syy. Zen Café vaikutti aina bändiltä, joka ei ollut olemassa tavan vuoksi.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Helvetisti järkeä
Samuli Putro – kitara, laulu
Pete Parkkonen – rummut, lyömäsoittimet
Kari Nylander – bassokitara

Martti Salminen – kosketinsoittimet, kitara, taustalaulu
Tuottaja: Martti Salminen
Vastaava tuottaja: Pekka Ruuska

Samuli Putro | kotisivu
Samuli Putro | Facebook

Varaa Helvetisti järkeä kirjastosta.

Varaa Helvetisti järkeä kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Zen Café

1990-luku

Romuna | CD Evidence/Fazer Records/Warner Music Finland 1997
Idiootti | CD Evidence/Fazer Records/Warner Music Finland 1998
Ua ua | CD Evidence/Warner Music Finland 1999 • LP-uusintajulkaisu Lipposen levy ja kasetti 2020

2000–2009

Helvetisti järkeä | CD Evidence/Warner Music Finland 2001 • LP-uusintajulkaisu Lipposen levy ja kasetti 2020
Vuokralainen | CD Evidence/Warner Music Finland 2002
Laiska, tyhmä ja saamaton | CD Evidence/Warner Music Finland 2005
STOP | CD Evidence/Warner Music Finland 2006

Kokoelmalevyt | Finna.fi
Zen Café

Jättiläinen | 2CD Evidence/Warner Music Finland 2003 | 28-sivuinen tekstiliite sisältää laulujen sanoitukset.
Sound Pack | 2CD + DVD Warner Music Finland 2010

Samuli Putro | Finna.fi

Elämä on juhla | CD • LP Warner Music Finland 2009
Älä sammu aurinko | CD Kaiku Recordings 2011
Tavalliset hautajaiset | CD Kaiku Recordings 2012
Taitekohdassa | CD Kaiku Recordings 2014
Valkoinen hetero | CD •  LP Universal Music 2017
Pienet rukoukset | CD • LP • Kasetti Universal Music 2019  Levyhyllyt • Pienet rukoukset

Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Apulanta: Aivan kuin kaikki muutkin – hajoamispisteestä huippusuosioon
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja – ajan hermolla
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Tehosekoitin: Freak Out – monen tempun poni
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Lue lisää | Finna.fi

Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa  Tuukka Hämäläinen, 357 sivua | Idiootti 2011
Pää auki! – säkeitä nuorille  Tuula Korolainen & Riitta Tulusto & Virpi Talvitie, 205 sivua | LK-Kirjat 2010
Kitara, tähdet ja kuu – suomipopin parhaat säkeet  Eila Rikkinen, 127 sivua | F-Kustannus 2006
12 tarinaa kirjoittamisesta  Ronja Salmi & Mikko Toiviainen, 221 sivua | WSOY 2017
Kaapeli 25 – muistikuvia ja muistelmia  toimittajat Annina Vainio & Lauri Törhönen, 286 sivua | Into 2017

Samuli Putro | Kirjastokaista

Kolme kysymystä kirjastosta

Zen Café: Helvetisti järkeä (2001).

Zen Café: Helvetisti järkeä (2001).

Ursus Factory: ”Pelastajanhommat eivät kiinnosta!”

Toisinaan rockbändi suorastaan räjäyttää hymyn kuulijan kasvoille. Ursus Factorylta se käy helposti. Allu Ripatti ja Jussi Pelkonen soittavat silti mieluummin nallediscoa kuin tyydyttävät rokkisetien nostalgiannälkää.

Ursus Factory. Kuva: Eliel Kilkki.

Ursus Factory. Kuva: Eliel Kilkki.

Ursus Factory julkaisi levytysuransa aluksi ep:t Virhe (2015) ja Juhlat (2016), joita seurasi kesällä 2017 kiitelty debyyttialbumi Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby. Juuri nyt duo kerää voimia uusia, yllättäviä käänteitä varten.

Sana ”ursus” voi viitata vaikka mihin, kuten karhuihin tai katolisiin pyhimyksiin. Miten asia on teidän tapauksessanne?
– ”Ursus Factory” osui silmään katusoittoreissulla Varsovan kartasta. Siellä on sen niminen hylätty traktoritehdas. Ei me siellä käydä jaksettu, mutta se kuulosti mageelta. Nimeä maisteltiin jonkin aikaa, mutta kyllä sen tiesi heti oikeaksi. Karhuhan on ihmisen sukulainen, mysteeriotus ja jumala jo muinaisista pakana-ajoista lähtien.

Kun bändillä on englanninkielinen nimi, sen olettaisi myös laulavan englanniksi.
– Suomi on ollut meillä aina läsnä. En osaa kirjottaa enkuksi mitään yhtä vivahteikasta, Jussi sanoo. – Suomi tuntui luonnolliselta, ja tuntui myös ursusmaisen randomilta laulaa suomeksi englanninkielisen nimen alla. Markkinoinnin puolesta englanninkielinen nimi ei ole paras ratkaisu suomenkieliselle bändille. Mutta jos Suomen keikkalavat ja taskurahat alkavat vituttaa, nimen puolesta voisi kokeilla tehdä biisejä englanniksi. Se ei kuitenkaan kuulu lähitulevaisuuden suunnitelmiin.

Ulkomaat ovat jo olleet tärkeässä roolissa Ursus Factoryn tarinassa: bändi sai alkunsa katusoittomatkalla Eurooppaan. Reissulla oli merkitystä sille, miltä Ursus Factory kuulostaa.
– Katusoittajan pitää olla kiinnostava, jotta saa kolikoita. Yleisön reaktioita pitää tarkkailla ja olla koko ajan sirkusapinana. Sieltä meidän livemeininki sai kipinän. Viba oli yhteisöllinen, ja me tajuttiin, että pitää vetää täysillä koko ajan. Varsinkin puolalaisia oli vaikea lämmittää, koska ne ovat ihan kuin suomalaisia. Me ollaan kuitenkin saatu molemmat hienot kansakunnat hytkymään.

Mikä oli Ursus Factoryn alkuperäinen musiikillinen idea?
– Me haluttiin soittaa groovaavaa garagerokkia, jossa on paljon sanoja ja jossa saa tehdä mitä vain ilman paineita. Myös yksinkertaisuus oli ohjenuorana, vaikka onhan tässä aika outoakin kamaa tehty. Ja poppia. Eli kuten Iggy Pop sanoi: ”I wanted to make music that would explode me like rocket”, vaikka äijä on vanha kuin Suomen valtio.
– Musiikillisista esikuvista tulee mieleen Prince, White Stripes, Pää Kii ja Gangnam Style. Ohjenuorana on, että kaikkea voi tehdä. Siksi tuotannosta löytyykin esimerkiksi räppiä, bluesballadi ja juustoisia kitarasooloja. Välillä sitä miettii, että mitä onkaan tullut tehtyä.

Ursus Factorysta ei ole vielä kirjoitettu laajalti, mutta sitäkin innokkaammin. Esimerkiksi Nälkä ja Soundi ovat hehkuttaneet sen hienoutta, ja yhtyeen harteille on soviteltu suomenkielisen rockin pelastajan viittaa.
– Kehut tuntuvat aina kivalta. Me kuitenkin kuoriudumme sen viitan alta pikaisesti kuin itsensäpaljastaja konsanaan. Pelastajanhommat eivät kiinnosta. ”Suomirockin pelastaminen” kuulostaa todella konservatiiviselta, ja konservointia se onkin, jos pitäisi kuulostaa samalta kuin musa on vuosikymmenet kuulostanut. Puristipappojen puhetta kuunnellessa tekee lähinnä mieli lopettaa rokin soittaminen ja alkaa tehdä nallediscoa.
– Missä on se nuorisomusiikin vaara, jota tässä luultavasti haetaan, jos jokaisen sukupolven pitäisi kuulostaa samalta ja edustaa samaa? Kyse ei ole siitä, ettei me soitettaisi suomenkielistä rokkia tai fanitettaisi suomalaista uutta ja vanhaa rokkia ja otettaisi sieltä helvetisti vaikutteita. ”Suomalaisen rockin pelastaminen” kuulostaa siltä, että ajat ja musa muuttuvat, kun taas me edustetaan vanhaa hyvää aikaa, joka on kuolemassa. Se on raskas rooli ja leima, jota emme otsaamme halua. Ja sitä paitsi suomenkielinen rock on elossa muutenkin. Maa on täynnä hiton hyviä bändejä.

Miksi juuri teissä nähdään pelastajapotentiaalia?
– Ehkä meihin liitetään ”räjähtävyyttä”, ”aitoutta” tai jotain muuta sellaista, joka on lähellä suomirockin ydintä. Viime vuosina tai vuosikymmeninä kaikki ovat halunneet olla viileitä ja cooleja. Me taas tehdään itsestämme välillä pellejä. Se tuntuu tänä päivänä erikoiselta ja uudelta.
– Ja onhan Ursus Factory livenä aikamoista rockkliseiden juhlaa. Ehkä jengi on innostunut tällaisesta kaiken tennareihintuijottelun, synamattojen ja tanssimusan jälkeen. Ei niissä mitään vikaa ole, mutta tämä on erilaista ja samalla kuitenkin jollain tavalla perinteistä kitarasooloineen ja rokkikukkoiluineen.

Levyhyllyt-blogin toimituksessa Ursus Factorya kuvailtiin ”päivitetyksi Sielun Veljiksi”. Miltä se kuulostaa?
– Me emme ole Siekkareita livenä nähneet, mutta kuvaukset heidän sekoiluistaan ja outoiluistaan kuulostavat vähän samalta kuin meidän keikat, mikä kuulostaa vähän brassailuita, koska Sielun Veljet on se kaikkein kulttimaineikkain livebändi.
– Jos lähtökohtana on yrittää yllättää, provosoida ja perseillä, ja toisaalta velloa useita minuutteja kerrallaan jossain kitarapilviujelluksessa, niin jotain samaa meissä saattaa olla. Olisi kiva kuulla jonkun molempien keikat nähneen mielipide.
– Jos asenne musaan on sama, ehkä musiikissakin on jotakin samaa. Tämä on löyhissä punkraameissa tehtyä outoa, mutta usein hitikästä höpömusaa, jota käyvät katsomassa entiset taidelukiolaiset.

Kahden hengen kokoonpano ei ole lainkaan ennenkuulumaton, mutta aika epätavallinen kuitenkin.
– Siitä katusoittoressusta jäi käteen myös se, että meitä on vain kaksi. Ei me muuten oltaisi keksitty soittaa kahdestaan, tuskin oltaisiin edes perustettu mitään bändiä yhdessä. Reissun jälkeen kokeiltiin kyllä paria basistia, mutta meidän välillemme oli reissun aikana kehittynyt meininki, johon ei oikein mahtunut kolmatta. Me ollaan onnellisia kahdestaan.

Mten koette rajoitukset, joita duokokoonpano asettaa?
– Kyllähän pieni soitin-laulu-soundiarsenaali rajoittaa. On pakko pitää jutut yksinkertaisina. Levylläkin pitää pysyä tuotannollisesti housuissaan, jotta saman meiningin saa päälle myös livenä. Toisaalta rajoitettu soundi tekee sen, että tosi erilaisetkin biisit kuulostaa aina Ursukselta. Simppeli kokoonpano helpottaa erilaisten feattien ja erikoissettien toteuttamista. Keikoilla on vieraillut kaikenlaisia ihania muusikoita saksofoniyhtyeestä räppäreihin ja Pekko Käppiin.

Mitä osaatte kertoa tulevista julkaisuistanne?
– Me ollaan levätty levyn tekemisen jälkeen. Se oli puolen vuoden puristus, vaikka kivaa olikin. Seuraava levy lähtee uuteen, yllättävämpään, pumppaavampaan ja mielenkiintoisempaan suuntaan. Siihen tulee vitunmoista bängeriä. Tulossa on epäkypsä toinen levy – mitä vanhemmaksi tulee, sitä epäkypsempiä biisejä puskee esiin. Mutta kaikki se on vielä alkutekijöissään. Uusien biisien tekeminen on aina vääntöä.

Ursus Factoryn matka on vasta alussa. Mitä luulette, millainen historiikki vielä joskus kirjoitetaan?
– Vanhoina fantasiadiggareina toivoisimme siitä tulevan tuhatsivuisen saagan, jossa on karhujumalia, miekkoja, magiaa ja seksiä. Hyvää proosaa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Ursus Factory | Facebook
Ursus Factory | Instagram

Soit se silti | kotisivu

Ursus Factory
Jussi Pelkonen – kitara, laulu, Wurlitzer, syntetisaattorit
Aleksi Ripatti – rummut, laulu, kazoo, perkussiot

Varaa Ursus Factorya kirjastosta.

Varaa Ursus Factorya kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Ursus Factory

Virhe • Omakustanne-EP • Suola-Apina Records 2015
Juhlat • Omakustanne-EP • Suola-Apina Records 2016
Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby • LP | Soit se silti 2017
Pinkki pilvi | Monsp Records 2019

Anthrax: Sound Of White Noise – thrash-titaani tavoitteli tähtiä
CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi – arpia ja avohaavoja
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin
Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia

Lue lisää | Finna.fi

Artikkelihaku Ursus Factory

Ursus Factory: Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby (2017).

Ursus Factory: Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby (2017).

Jonna Tervomaan Ääni kasvaa kuunnellessa

Ääni | Johanna Kustannus/Universal Music Finland 2017

Jonna Tervomaa: Ääni (2017).Vuonna 2013 julkaistu Eläköön oli Jonna Tervomaan paluu pitkän tauon jälkeen. Jo sillä hän tuntui tavoittelevan uusia taivaita, mutta vasta Äänellä uudistuminen on perusteellista. Mikä ilahduttavinta, se on myös onnistunut tyylikkäästi.

Tervomaa on tilannut uusia visioita kaukaisilta mailta. Ääni on tehty Suomessa, mutta sen on tuottanut Ken Stringfellow, arvostetussa The Posies -yhtyeessä 1990-luvulla tunnetuksi tullut amerikkalainen muusikko ja multi-instrumentalisti. Stringfellow on soittanut myös R.E.M.-kiertuekokoonpanossa ja kulttiyhtye Big Starin myöhempien aikojen inkarnaatiossa. Suomessa hän on esiintynyt paitsi The Posiesin kanssa, myös sooloartistina ja Ramones-rumpali Marky Ramonen bändissä.

Jonna Tervomaa. Kuva: Sanna Saastamoinen-Barrois.

Jonna Tervomaa. Kuva: Sanna Saastamoinen-Barrois.

Stringfellow ei tullut Tervomaan sessioihin mediaseksikkääksi ulkomaanvahvistukseksi vaan pikemminkin kaveripohjalta. Vuosituhannen vaihteesta toisensa tunteneet muusikot ryhtyivät töihin kaikessa hiljaisuudessa viime vuoden lopulla. ”Jonna haluaa kokeilla studiossa uusia asioita jonkun sellaisen kanssa, joka ei kuulu hänen musiikilliseen lähipiiriinsä”, Stringfellow kertoi Turun Sanomiin kirjoittamassani jutussa helmikuussa 2017. ”Hän pitää lämpöisestä yhtyesoitosta ja muusikoiden välisestä vuorovaikutuksesta. Yritän luoda hänelle mieluisan soundin, mutta niin, ettei lopputulos kuulosta perinteiseltä bändilevyltä.”

Eikä se kuulostakaan. Ääni tekee ensimmäiseksi vaikutuksen mietityillä ja luovilla sovituksillaan. On kuin jokainen ratkaisu olisi punnittu kliseiden ja itsestäänselvyyksien välttämisen nimissä kuitenkaan sortumatta kiusalliseen erikoisuudentavoitteluun. Seuraavaksi huomio kiinnittyy aiemmasta tuotannosta poikkeaviin biiseihin – Tervomaa on säveltänyt ja sanoittanut kaikki Äänen kappaleet itse. Uudistuminen on henkilökohtaista, kokonaisvaltaista ja kuulijaa samaan aikaan haastavaa ja virkistävää.

Oo mun kaa -videon julkaisua säesti merkillinen hässäkkä: brittiläisen valokuvaajan perikunta vaati videolla näkyvän, David Bowie -tribuutiksi tarkoitetun kasvomaalauksen peittämistä.

Tietyt piirteet ovat kuitenkin ennallaan. Kun Tervomaa julkaisi (aikuisiän) debyyttinsä vuonna 1998, Suomen popkulttuurissa käännyttiin suomirockista kohti uudenlaista suomenkielistä rockmusiikkia, joka ei kielestään huolimatta kuulostanut leimallisesti kotimaiselta. Myös Ääni on monin tavoin epäsuomalaisen kuuloinen albumi – joskaan myöskään (epä)suomalaisuus ei merkitse täsmälleen samaa kuin 20 vuotta sitten. Surumielisyys ei ole koskaan ollut vierasta Tervomaan kappaleille, mutta sen tulkinta ei ole perinteisen täkäläistä. Poikkeus on Äänen mollimelankolisin sävellys Disco Melancholia, jossa pilkahteleva ihmisen ikävä toisen luo kuulostaa hyvin kotimaiselta ja riipaisevalta. Kontrasti muuhun materiaaliin on vahva. Uudet jumalat soi kuin olisi painoaan keveämpi ja tempoaan menevämpi, koska se kuullaan Disco Melancholian perässä.

Muitakin ääripäitä löytyy. Siinä missä avausbiisi Vaikuttavat aineet on heti ensisekunneillaan auki taivasta myöten, Ääni on minun -kappaleen salaperäinen tunnelma kasvaa hitaasti, ja Jätä minut tähän hämmästyttää rohkealla ja juhlavalla instrumentaatiollaan. Tervomaan vahva lauluääni vaikuttaa paljon biisien luonteeseen. Esimerkiksi Haamun ja Ennenaikojaan-kappaleen melodiakulut ovat sinänsä aika poikkeuksellisia, mutta Tervomaan konstailematon laulutyyli pitää ne ymmärrettävinä ja maanläheisinä. Hänen tulkintoihinsa on uskallettu jättää myös virheitä, jotka luovat inhimillisyyden tuntua. Ääriesimerkki tästä on Mitä jos?, jonka lauluraidalle on haettu epävarmuuden ja haurauden tuntua, jota kauniilla tavalla huuruinen sovitus tukee.

Jonna Tervomaa. Kuva: Sanna Saastamoinen-Barrois.

Jonna Tervomaa. Kuva: Sanna Saastamoinen-Barrois.

Ääni ei ole sen enempää instant-klassikko kuin levyllinen helppoja renkutuksia, vaan vaatii kuulijaltaan aikaa ja syventymistä. Se on vanha kunnon grower, kuunnellessa kasvava äänite, joka asettuu popin taide-viihdeakselilla kiinnostavammalle ja kestävämmälle puolelle. Ääni on niitä levyjä, jonka todellinen syvyys paljastuu vasta ajan kanssa. Sellaisia voisi ilmestyä useammin.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt | Finna.fi
Jonna Tervomaan studioalbumit

Jonna Tervomaa | Sonet 1998
Neljä seinää | Mercury/Universal 1999
Viivalla | Mercury/Universal 2001
Halo | Mercury/Universal 2004
Parempi loppu | Mercury/Universal 2007
Eläköön | 2013
Ääni | 2017

Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Jaakonaho: Ghost Riot – tuottaja-kitaristin music noir -albumi
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää Jonna Tervomaasta | Finna.fi

Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historia!  Arja Aho & Anne Taskinen, 321 sivua | WSOY 2003
Rakkaudesta musiikkiin – matka sävelten salaisuuteen  Vesa Linna, 299 sivua | Basam Books 2019

Lue lisää suomalaisesta rockista ja populaarimusiikista | Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 359 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005

Jonna Tervomaa: Ääni (2017).

Jonna Tervomaa: Ääni (2017).