Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa

101 tapaa olla vapaa | Sakara 2018

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa (2018).

Syksyllä 2009 Maj Karma lakkasi olemasta. Se oli parasta, mitä sille oli vähään aikaan tapahtunut. Kultaa myyneen Ukkosen (2006) perään julkaistu Salama (2008) ei vienyt bändiä eteenpäin sen enempää menestyksessä kuin taiteessakaan. Määrittelemättömän mittaiselle tauolle jääminen oli tarpeen sisäisten jännitteiden hölläämiseksi ja paineiden laskemiseksi.

Se naula veti. Välivuosien jälkeen ilmestynyt Peltisydän (2016) sykki ilahduttavan virkeästi.

Maj Karma. Kuva: Marek Sabogal.
Maj Karma. Kuva: Marek Sabogal.

Maj Karman askel oli paluualbumilla niin varma, ettei 101 tapaa olla vapaa -levyn ilmestyminen pääse yllättämään. Niin kuin monet muutkin itsensä koonneet pitkän linjan bändit, se tuntuu palanneen jäädäkseen. Hajoamispisteen kuvajainen häilyy enää Lama lama lama -biisin kertosäkeessä.

Harjavaltalaisyhtyeen kymmenes albumi ei tarjoa suuremmin ihmettelynaiheita. Elementit ovat tuttuja ja paikoillaan. Raskaat, kulmikkaat alternativemetalliriffit ja niiden päällä soivat synkät post-punkmelodiat mantramaisine koukkuineen ovat Karmaa klassisimmillaan ja kliseisimmillään, mutta ovat ne kliseet ainakin itse luotuja.

Maj Karma on parhaimmillaan kun se on jyrkimmillään. Sellaiset uudet biisit kuin Osa minusta kuolee, Ei paholaisii oo, Johnny Deppin näköinen nainen ja Paniikki muistuttavat yhtyeen muinaistuotantoa, jota ei tarvinnut uumoilla kuulevansa koko kansan rockradioista. Balanssia luovat 101 tapaa olla vapaa -biisin, Voimanlähteen ja Äänivallin kaltaiset lempeät sävellykset, jollaisia bändi oppi tekemään Sodankylä-albumin (2004) tienoilla (eli silloin, kun se hyökyi marginaalista suurille lavoille ja radioihin suomenkielisen raskaan rockin aallonharjalla) ja jollaisten avulla Herra Ylppö & Ihmiset -yhtye myi kultaa.

Lyriikoiltaan 101 tapaa olla vapaa on sisäänpäinkääntyneempi kuin Peltisydän. Selväksi käy, että paluualbumille peilautunut seesteisen elämänvaiheen laulut on tältä erää laulettu. Nyt puhe on henkilökohtaisista kriisitilanteista. Siinä missä vaikkapa Osa minusta kuolee tai Voimanlähde avaavat itsensä yleisesti ymmärrettäviksi, ruonansuumaisesti jankuttavaa Onko pakko antaa? -biisiä ja yhtä toisteista nimikappaletta vaivaa samaistumispinnan puute. Niiden sanoituksilla saattaa olla tekijälleen merkitystä, mutta ulkopuolinen tulkitsija jää arvailujen varaan eikä sittenkään tule hullua hurskaammaksi. Käy jopa mielessä, ovatko ne muuta kuin silkkaa muka-arvoituksellista sanahelinää.

Tuo ei ole ainoa ristiriitainen tunne, jonka 101 tapaa olla vapaa pitkään bändiä seuranneessa synnyttää. Maj Karma on soitannollisesti uransa parhaassa iskussa, mutta se ei enää tee asioita niin sanotusti eri tavalla. Mikään ei enää tule puun takaa. Vanhat vaihtoehtosepät aloittivat uransa sellaisissa merkeissä, että heidän toivoisi edelleen takovan jotakin riskaabelia, outoa ja vaikuttavaa.

Johnny Deppin näköinen nainen -biisin kaltaisen maanisen purkauksen soidessa tuntuu silti hassulta olla pahoillaan siitä, että neljännesvuosisadan toiminut rockbändi kuulostaa ihan itseltään. Perspektiivin tähden mainittakoon, että kun The Rolling Stonesilla oli takanaan saman verran vuosia, se äänitti Steel Wheelsiä (1989).

Kun soundi on tunnistettava, sitä voi kutsua omaksi tyyliksi. Läheskään kaikilla ei ole sellaista. Maj Karmalla on.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Maj Karma | Facebook

101 tapaa olla vapaa
Jii Savolainen – rummut
Kimmo Kurittu – bassokitara
Herra Ylppö – laulu
Häiriö – kitara
Tuottajat: Häiriö, Maj Karma & Rake Eskolin

Varaa Maj Karman albumi 101 tapaa olla vapaa kirjastosta.
Varaa Maj Karman albumi 101 tapaa olla vapaa kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Maj Karma • Maj Karman Kauniit Kuvat | Finna.fi

1990-luku

Kaukana puhelimista | Blomster 1996
Iskelmä • EP | Blomster 1997 • Megamania 1998
Kaakao | Megamania/Johanna Kustannus 1998

2000–2009

Ääri | Megamania/Johanna Kustannus 2000
Rautaneito | Megamania/Johanna Kustannus 2001
Metallisydän | Megamania/Johanna Kustannus 2003
Musta Paraati • EP | Megamania/Johanna Kustannus 2004
Sodankylä | Megamania 2004
Ukkonen | Megamania/Johanna Kustannus 2006
Salama | Megamania/Johanna Kustannus 2009

2010-luku

Peltisydän | Ratas Music/Sony Music Entertainment Finland Oy 2016
101 tapaa olla vapaa | Sakara Records 2018

Levyhyllyt
Herra Ylppö & Ihmiset | Finna.fi

2000–2009

Sata vuotta | Columbia/Sony BMG Music Entertainment 2008

2010-luku

Pojat ei tanssi | Sony Music Entertainment Finland Oy/Inkfish Oy 2010
Mies ja nainen | Sony Music Entertainment Finland Oy 2012
Luuranko | Sony Music Entertainment Finland Oy 2013
Parhaat! • 2CD | Sony Music Entertainment Finland Oy 2014

Levyhyllyt
Herra Ylppö & Ex
[Hamid Moeini • Joel Attila • Herra Ylppö] 
Finna.fi

Lovi | Vallila Music House 2020

Vain elämää 11
[Herra Ylppö • Mariska • Arja Koriseva • Jannika B • Ressu Redford • Vesku Jokinen • Stig • Reino Nordin]
Finna.fi

Vain elämää – kausi 11 – ensimmäinen kattaus • 2CD | Kaiku Recordings 2020
Vain elämää – kausi 11 – toinen kattaus • 2CD | Kaiku Recordings 2020

Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Don Huonot – taidelukiosta Tokyomaniin
Knipi ja menetysten kauneus
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Radiopuhelimet: Saastan kaipuu – ihmisyyden intensiivisin taajuus
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Lue lisää Maj Karmasta ja Herra Ylpöstä | Finna.fi

Herra Ylpön sydän  Teppo Vapaus, 334 sivua | Like 2012
Get On! – 101 rocklyriikan parasta  toimittaja Kauko Röyhkä, 217 sivua | Tammi 2000

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa (2018).
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa (2018)