Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija

Kuuluisaa sukua (Castafiorello, 2014)

Missä on Maritta Kuula? Luultavasti siellä missä ennenkin, maan alla kirjoittamassa ja laulamassa lauluja, joita kuulevat vain ne vihkiytyneet, jotka tieten tahtoen ovat etsiytyneet undergroundin perimmäisiin onkaloihin, sinne, missä ei kuuluta edes mihinkään skeneen. Sanaa ”kulttiartisti” käytetään leväperäisesti, mutta Kuulaan se sopii – onhan tuo etuliite luotu luonnehtimaan hänen kaltaisiaan pienen piirin suosikkeja ja yksityisyytensä suhteen salaperäisiä taiteilijoita.

”Mun haaveeni liittyvät mahdottomuutta vastaan taistelemiseen”, Kuula kertoi vuonna 2008 rocklehti Sueen tekemässäni haastattelussa. ”Haluan kokeilla asioita, jotka ovat mulle vaikeita sekä väistellä ajalle tyypillisiä asioita. Etsin omaa tietäni valtavirran ulkopuolella.”

Sieltä hänen tiensä myös alkoi. Kuula teki ensimmäiset levytyksensä Kauko Röyhkän kanssa perustamassaan 500 kg lihaa -yhtyeessä. Bändin debyyttialbumi oli vuonna 1982 julkaistu Etkös ole ihmisparka, jonka kappaleet oli sävelletty Antti Achreniuksen, Yrjö Jylhän ja Uuno Kailaan runoihin. Sooloartisti Kuulasta tuli vuoden 1992 Maritta Kuula & Karvanopat -levyllä. Lilithin, Plastic Passionin ja oman Castafiorello-levymerkkinsä kaltaisille riippumattomille toimijoille levyttäneen Kuulan viimeisin studioalbumi Kuuluisaa sukua ilmestyi keväällä 2014.

Kuuluisaa sukua -levyllä Kuulan säveltämiä ja sanoittamia kappaleita ovat sovittaneet Heikki Tikka, Miikka Paatelainen ja Eeva Koivusalo. Kuula kirjoittaa eläytyen lauluja ihmisistä ja heidän kokemusmaailmoistaan – satavuotiaasta naisesta, pyromaanimiehestä, ihmisten säikyttelyä kavahtavasta ennustajasta, elämän pelkäämisestä. Hahmogalleria on varsin laaja, kuten biisien
nimistä (’Veli George’, ’Malli tai laulajatar’, ’Pääsiäisnoita’, ’Runoilija’, ’Arabian Lawrence’) voi päätellä. Jos aiheet eivät ole tavanomaisia, ei sitä ole myöskään musiikki, johon ne on puettu. Lempeä melodia saattaa kuljettaa selässään kipeitä teemoja. Yleisestä käsityksestä poiketen Kuulan sävellykset eivät kuitenkaan ole erityisen hankalia tai omituisia – epätavallisia kyllä, mutta eivät mitenkään abstrakteja.

”Olen kuunnellut paljon viihdemusiikkia, Cole Porteria, Sinatraa ja diskoa”, Kuula kertoi Suessa. ”Siltä pohjalta sitten väännän omaa, sekoboltsista soundiani.”

Tässä multitaskaamisen kulta-ajassa Kuulan suurin haaste on se, että häntä pitäisi oikeasti kuunnella. Hänen biisinsä ovat laulajansa lailla samaan aikaan hillittyjä ja melodramaattisia, eikä niistä aina saa otetta yhdellä läpisoitolla. Kuulan ääni soi tuttuun tapaan vuoroin herkkänä, vuoroin paatoksellisena, mutta aina vähän outona. Tulkitsijana hän voi olla yhtä hyvin heliumia hengittänyt viettelijätär kuin taistolaislauluihin höyrähtänyt vanha kabareetähti. Pinnalta tyynen Kuuluisaa sukua -levyn meininki on menevimmillään ’Veli Georgessa’.

Kuulan vaikutteet tulevat 1960–70-luvuilta – selvimmin siitä kertoo ’Vaaleanpunaista’, jossa Phil Spectorin helisevä ja kohiseva äänimuuri kohtaa napakan diskopopin ja tarinankerronnan. Hänen musiikkinsa on lähellä laulelmaa ainakin siinä, että sanoitukset ovat kaiken keskiössä. Vaikka esimerkiksi ’Talo tulessa’ ja ’Malli tai laulajatar’ ovat kertosäkeellisiä kappaleita, niiden kantava rakenne on tarina. Ei ole lainkaan vaikeaa kuvitella Kuulaa käsikirjoittamassa vaikkapa jotakin musiikkiteatteriin liittyvää. Sellaisia suunnitelmia hänellä ei tiettävästi ole, mutta mikäli Maritta Kuula ei ole muuttanut mieltään viimeksi kuluneen vuoden aikana, jotakin hän tulee vielä julkaisemaan.

”Mulla on voimakas tarve tehdä musiikkia ja teen levyjä niin kauan kuin mahdollista”, Kuula sanoi Suen haastattelussa 2008. ”Kovin helppoa se ei kuitenkaan ole.”

Mihin Maritta Kuula sitten on matkalla? Kuka tietää. Viime aikoina hän on soittanut duokeikkoja eri indieyhteyksistä tutun Janne Lastumäen kanssa. Toivottavasti se ennakoi uuden musiikin julkaisua.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hae Maritta Kuulan ’Kuuluisaa sukua’ kirjastosta.

Hae Kuuluisaa sukua kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Maritta Kuula | Löydä Finnasta

Maritta Kuula & Karvanopat (LP & CD | Herodes, 1992)
Valo ota vastaan (CD | Lilith, 1997)
Jeesus Hollywoodissa (CD | Lilith, 1999)
9 henkeä (CD | Lilith, 2002)
Koko kirjo (2CD-kokoelma | Lilith, 2006)
Ampiaisten kuningatar (CD | Castafiorello, 2008)
Kuuluisaa sukua (CD | Castafiorello, 2014)

500 kg lihaa | Löydä Finnasta
Etkös ole ihmisparka (LP | Mirror, 1982)
Ruusumajassa (LP | Euros Records, 1987)
Akvaario (LP | Euros, 1988)
Sielu (CD | Plastic Passion, 2004)
Nuori mies (CD | Plastic Passion, 2007)

Muista myös demokokoelma | Löydä Finnasta
500 kg lihaa: Yksinäinen ratsastaja (CD | Karkia Mistika, 2014)

Lue lisää | Löydä Finnasta
Aho, Arja & Taskinen, Anne: Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historia!, 321 sivua. WSOY 2003.
Forss, Timo & Kiiskinen, Satu & Karttunen, Ari: Alumiinikuu – suomalaista rocklyriikkaa, 114 sivua. Kirjayhtymä 1999.
Röyhkä, Kauko: Get on – 101 rocklyriikan parasta, 217 sivua. Tammi 2000.

Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua (2014).

Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia

Turmion suurherttua (Svart Records, 2017)

Kauko Royhka & Severi Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua (2017).Kun kuviot käyvät liian tutuiksi, on aika lähteä liikkeelle. Viimeksi kuluneet kymmenen vuotta ovat olleet Kauko Röyhkälle kokeilujen ja uusiutumisen aikaa. Muusikko-kirjailija on alkanut tehdä taideproosan lisäksi tietokirjallisuutta ja etsiytynyt uudenlaisten soittajien seuraan. Jälki on ollut parhaimmillaan inspiroitunutta.

Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa levytetty Zaia (2008), Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalon indieiskelmälevy Hiekkarantaa (2009), Uhrijuhlan mystiset luontoprogealbumit (2013 ja 2015) sekä Röyhkä, Inginmaa & Hypnomenin Huominen on uni (2016) osoittivat, että Röyhkästä on muuhunkin kuin tutunoloisten röyhkärockbändien luotsaamiseen. Irtiottojen sarjaa jatkaa Severi Pyysalon kanssa tehty Turmion suurherttua, joka imaisee Kaukon jazzin pyörteisiin.

Työnjako on selkeä: Pyysalo on säveltänyt musiikkia Röyhkän sanoituksiin (kaksi kappaleista tosin on rumpali Jussi Lehtosen sävellyksiä). Jazzmiesten melodia- ja rytmikäsitykset ja sovitusideat vetävät Röyhkää jossain määrin irti maneereistaan, mutta päästävät kuuluville äänen ja sanat, joista ei voi erehtyä. Ovia avautuu myös toiseen suuntaan. Röyhkän koruton kirjoitustyyli ja ulkopuolisuuden teemat ovat tylympi maailma kuin mistä Pyysalon ja kumppanit tavallisesti tapaa.

Moniosainen, seitsenminuuttinen avausraita Gulliver hämää hiukan, sillä Turmion suurherttua ei ole niin polveileva ja radikaali kokonaisuus kuin kaksikon ensimmäinen yhteinen kappale antaa ymmärtää. Myös poppia ja jopa iskelmällisyyttä on mukana, ja toisaalta sylttytehtaalle ei aina ole pitkä matka: albumin nimiraita ja Kesävieras ovat vain sovituksen päässä Röyhkän rockbiiseistä. Röyhkän hahmo nousee tässäkin asetelmassa pääosaan ihan luonnostaan, mutta Pyysalon jazzjengin svengi ja soittotyyli ovat hänen yhteydessään uutta. Erityisen kotonaan laulaja-sanoittaja on Lehtosen säveltämissä kappaleissa Joskus pääsee piru irti ja Mä olen orjasi.

Hunajaisen tahmeasti fraseeraava Maarit Hurmerinta on levyllä VIP-vieraan osassa. Hänen äänensä tekee albumista vivahteikkaamman ja perinteisemmän. Maarit laulaa liidiä levyn seesteisimmissä ja herkimmissä biiseissä eli Pieni kahvila -kappaleessa, soulahtavassa Elohopeassa ja Röyhkän kanssa duetoidussa Seuraavaksi Sansibarissa. Ne kuulostavatkin Hurmerintaa varten kirjoitetuilta.

Kauko Röyhkä (vas.) & Severi Pyysalo.

Kauko Röyhkä (vas.) & Severi Pyysalo.

Turmion suurherttua ei ole pelkkä jatkopala Röyhkän ja Pyysalon tuotantoihin. Se on kahden taiteilijan yhteentörmäys, jossa kumpaankin jää toisesta jälki. Se on Röyhkän jazzlevy ja Pyysalon kaukolevy, jolle jää toivomaan jonkinlaista jatkoa. Miltä kuulostaisi, jos Röyhkälle laulatettaisiin vielä jazzimpia melodioita? Millaiseksi Pyysalo tuottaisi Röyhkän rocklevyn? Ja kun Turmion suurherttua voisi olla hurjempikin seikkailu, millainen olisi Röyhkän ja Pyysalon avantgardistinen freejazzlevy?

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Kauko Röyhkä (virallinen) Facebook

Levyhyllyt:
Kauko Röyhkä, Severi Pyysalo & Maarit: Turmion suurherttua (Svart Records, 2017)

Lue lisää:
Kauko Röyhkän romaanit
Tien laidalla Waterloo, 157 sivua. (Weilin + Göös, 1980 | uusintapainos: Like, 2000)
Aave joka maalasi taulun, 151 sivua. (Weilin + Göös, 1982)
Oskar Koposen seikkailut, 349 sivua. (Weilin + Göös, 1985 | uusintapainos: Docendo, 2014)
Magneetti, 179 sivua. (Weilin + Göös, 1987 | uusintapainos: Docendo, 2014)
Kaksi aurinkoa, 252 sivua. (Like, 1996)
Silvia, 205 sivua. (Like, 1997)
Ocean City, 235 sivua. (Like, 1999)
Faust ja muita kertomuksia, 158 sivua. (Like, 2001)
Miss Farkku-Suomi, 303 sivua. (Like, 2003)
Henry ja minä, 176 sivua. (Like, 2004)
Avec, 291 sivua. (Like, 2006)
Job, 201 sivua. (Like, 2007)
Kesä Kannaksella, 185 sivua. (Like, 2009)
Kreikkalainen salaatti, 218 sivua. (Like, 2011)
Poika Mancini, 247 sivua. (Like, 2013)
Lapinpoika, 367 sivua. (Like, 2016)

Tietokirjoja
Röyhkä, Kauko: The Velvet Underground ja Lou Reed, 155 sivua. (Like, 2007)
Röyhkä, Kauko & Metso, Juha: Suursaari, 150 sivua. (Johnny Kniga, 2009)
Röyhkä, Kauko & Metso, Juha: Rajantakainen Karjala, 152 sivua. (Johnny Kniga, 2011)
Röyhkä, Kauko & Metso, Juha & Haapasalo, Ville: Et kuitenkaan usko… Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä, 253 sivua. (Docendo, 2013)
Röyhkä, Kauko & Metso Juha & Haapasalo, Ville: Et muuten tätäkään usko… Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä, 221 sivua. (Docendo, 2014)
Välimaa, Olga (toim.): Kauko Röyhkä – Virallinen, 323 sivua. (Like, 2014)
Röyhkä, Kauko & Alizad, Arman: Armanin maailma, 237 sivua. (Docendo, 2014)
Röyhkä, Kauko & Metso Juha & Haapasalo, Ville: Makujen matka – Georgia, 189 sivua. (Docendo, 2016)

Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo ja Maarit Hurmerinta: Turmion suurherttua (2017).

Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo ja Maarit Hurmerinta: Turmion suurherttua (2017).

 

CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut

CMX: Veljeskunta (Bad Vugum, 1991)

CMX: Veljeskunta (1991).Kirjailija Raymond Chandler kirjoitti aikoinaan, että jos tahtoo tarinan nytkähtävän eteenpäin, voi vaikkapa kirjoittaa miehen astuvan huoneeseen ase kädessään. CMX:n tarinassa sitä kohtausta edustaa Veljeskunta. Bändin toinen albumi oli yllättävä käänne ja johdanto tapahtumille, joita ei osannut ennustaa.

Veljeskunta:

Basisti-laulaja A.W. Yrjänän, rumpali Pekka Kanniaisen ja kitaristi Kimmo Suomalaisen vuonna 1985 perustama CMX soitti hardcorea niin, ettei vaaraa joukkoon sulautumisesta ollut. Bändi erottui skenestä erityisesti Yrjänän sanoituksilla, joissa oli vahva mytologinen lataus. P.Tuotanto -levymerkin Vote Vasko kiinnostui nuoresta torniolaisyhtyeestä Terveet kädet -legenda Läjä Äijälältä saamansa demon perusteella, ja niin CMX:n debyytti-ep Johannes Kastaja ilmestyi aivan vuoden 1988 alussa.

Julkaisu johti toiseen. Uudenlaisen hardcoren airut Johannes Kastaja teki vaikutuksen Kari Heikoseen, joka kiinnitti CMX:n Bad Vugum -yhtiölleen. Liiton sinetti oli vuonna 1989 ilmestynyt Raivo-ep. Bad Vugum luotsasi CMX:n albumikantaan heti seuraavana vuonna. Ensimmäinen pitkäsoitto Kolmikärki (1990) sisälsi aiempien pikkulevyjen tapaan hardcorea, mutta myös muutakin cockrockparodiasta kansanmusiikkivaikutteisiin.

Kolmikärjen jälkeen CMX:n kokoonpano alkoi elää. Helsinkiin muuttaneet Yrjänä ja Kanniainen kiinnittivät yhtyeensä uusiksi kitaristeiksi niin ikään Torniosta pääkaupunkiin siirtyneet Janne Halmkronan ja Pasi Isometsän. Kun bändi oli levyttänyt Bad Vugumille Tanssitauti-ep:n, Isometsä vaihdettiin Timo Rasioon, joka hänkin oli tullut etelään Torniosta. CMX oli hahmossa, joka pysyi ehyenä aina vuoteen 1997 saakka. Rumpalit ovat sittemmin vaihtuneet, mutta Yrjänän, Halmkronan ja Rasion Tornio-trio on pitänyt CMX:n liikkeellä.

Tanssitauti ei ilmestynyt samannimisellä ep:llä, vaan Veljeskunta-albumilla:

Helsingissä keväällä 1991 äänitetty Veljeskunta on olennainen CMX-levy niin kokoonpanon kuin kappaleidenkin puolesta. Se oli yhtyeen ydinkolmikoksi muodostuneen kitaraparin ja basisti-laulajan ensimmäinen yhteinen levytys. Samalla se oli ensimmäisen selkeä opaste sinne, minne entinen hc-pumppu oli musiikillisesti menossa.

Vanhoille faneille Veljeskunta oli hankala paikka, josta ei selvästikään ollut paluuta entiseen. CMX ei ollut ennenkään tehnyt puhdasoppista hardcorea, mutta Veljeskunta ei edustanut sitä ensinkään. Yrjänän ja Halmkronan kirjoittamissa kappaleissa kaahaus sai väistyä uusien ideoiden tieltä. Primitiivinen punkräyhä, progressiiviset tahtilajitemppuilut, metallisen tiukat käänteet ja psykologiset ja mytologiset teemat kehystettiin Veljeskunnalla shamanistiseksi ja vaihtoehtoiseksi taiderockiksi.

Metallipurkaus:

Veljeskunnan ilmestyessä CMX:n maine oli kiirinyt jo sen verran laajalle, että Bad Vugum rohkeni ottaa siitä tuhannen kappaleen ensipainoksen. Se myytiin loppuun, ja perään meni vielä toinen mokoma. CMX oli aivan liian vähän pop saadakseen radiosoittoa, mutta Veljeskunta oli silti alkusoittoa aivan uudenlaiselle suosiolle. Sanat ”indie” ja ”alternative” olivat hiipineet musiikkiväen jargoniin, ja kun Nirvanan Nevermind-albumi ampui kukkoilevalle stadionrockille niskalaukauksen, levy-yhtiöt havaitsivat vaihtoehtorockin epäkaupallisuuden eetoksessa väkevää kaupallista potentiaalia. Aika oli muuttunut otolliseksi CMX:n kaltaisille yhtyeille.

Veljeskunta saatteli CMX:n suurempiin kuvioihin. Albumi päätyi Kauko Röyhkän kautta Herodes-levymerkin Gabi Hakasen kuultavaksi, ja Hakanen tarjosi bändille levytyssopimusta. Herodesista tuli noihin aikoihin suuren EMI:n alamerkki, mikä merkitsi CMX:lle lisää näkyvyyttä. Tähän päivään mennessä CMX:n julkaisuja on myyty yhteensä 400 000 kappaletta.

Bad Vugum julkaisi Veljeskunnan vuonna 1993 cd:nä, joka sisälsi myös Tanssitauti-ep:n. Kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyneellä Veljeskunta: Gold -versiolla mukana on myös Musiikin ystävälliset kasvot -ep. Viime vuosien kattavin katsaus CMX:n alkuvuosiin on 2012 julkaistu Kolmikärjen veljeskunta -boksi, jolla on yhtyeen koko varhaistuotanto. Striimauspalveluista näitä julkaisuja ei löydy.

Ja tie jatkuu. CMX:n uusi single Tuulet ja myrskyt ilmestyi lokakuussa 2016. Se ennakoi alkutalvesta julkaistavaa kokoelmaa Cloaca Maxima III, jonka tiimoilta bändi tekee kiertueen.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

CMX kotisivu
CMX Facebook

CMX albumilla Veljeskunta
A. W. Yrjänä – bassokitara, laulu ja tehosteet
Janne Halmkrona – kitarat
Timo Rasio – kitarat
Pekka Kanniainen – rummut ja lyömäsoittimet

Kikke Heikkinen – taustalaulu
Kim Johannes – kosketinsoittimet

Levyhyllyt
CMX
Kolmikärki. LP (Bad Vugum, 1990).
Kolmikärki. CD, sisältää EP:n Raivo (Bad Vugum, 1993).
Kolmikärki: Gold. CD, sisältää EP:t Raivo ja Johannes Kastaja (Bad Vugum, 2002).
Veljeskunta. LP (Bad Vugum, 1991).
Veljeskunta. CD, sisältää myös EP:n Tanssitauti. (Bad Vugum, 1994).
Veljeskunta: Gold. CD, sisältää myös EP:t Tanssitauti ja Musiikin ystävälliset kasvot. (Bad Vugum, 2002).
Kolmikärjen Veljeskunta (Svart Records, 2012).
Aurinko. LP, KAS, CD (Herodes, EMI, 1992) | Aurinko – 20 v. juhlajulkaisu. 2CD (Herodes, EMI, 2012).
Aura (1994)
Rautakantele (1995)
Discopolis (1996)
Vainajala (1998)
Dinosaurus Stereophonicus, 2CD (2000) | 3LP (Svart Records, 2019)
Isohaara (2002)
Aion (2003)
Pedot (2005)
Talvikuningas (2008) | 2LP (Svart Records, 2017)
Iäti (2010)
Seitsentahokas (2013)
Mesmeria (2015)
Alkuteos (2018)

Ad nauseam – CMX:n verkkosivujen kadonneet aarteet (Like) julkaistiin vuonna 2018.

Ad nauseam – CMX:n verkkosivujen kadonneet aarteet (Like) julkaistiin vuonna 2018.

Lue lisää
Yrjänä, A. W: Arcana, 99 sivua. (Like, 1997).
Yrjänä, A. W: Rota, 71 sivua. (Like, 2000).
Yrjänä, A. W: Somnia, 94 sivua. (Johnny Kniga, 2003).
Yrjänä, A. W: Mechanema, 78 sivua. (Johnny Kniga, 2006).
Yrjänä, A. W: Arcana & Rota, 169 sivua. (Like, 2006).
Yrjänä, A. W: Päiväkirja 1995–2008 – taiteesta ja elämästä, 469 sivua. (Johnny Kniga 2009).
Yrjänä, A. W. & Halmkrona, Janne & Hämäläinen, Tuukka: CMX – Encyclopedia Idiotica, 644 sivua. (Johnny Kniga, 2009).
Yrjänä, A. W: Angelus, 70 sivua. (Johnny Kniga, 2010).
Yrjänä, A. W. & Halmkrona, Janne & Hämäläinen, Tuukka: Ad nauseam – CMX:n verkkosivujen kadonneet aarteet, 719 sivua (Like, 2018).

644-sivuinen CMX – Encyclopedia Idiotica (Johnny Kniga, 2009) sisältää kysymyksiä ja vastauksia CMX:n kotisivun Kysy-palstalta vuosilta 1995–2009.

644-sivuinen CMX – Encyclopedia Idiotica (Johnny Kniga, 2009) sisältää kysymyksiä ja vastauksia CMX:n kotisivun Kysy-palstalta vuosilta 1995–2009.

CMX: Veljeskunta (1991).

CMX: Veljeskunta (1991).