Yes: Fragile – progen herkkää ylivoimaa

Fragile (Atlantic, 1971)

Yes: Fragile (1971).Yksi progressiivisen rockin suurimmista yhtyeistä on Lontoossa vuonna 1968 perustettu Yes. Brittilbändi etsi ilmaisunsa suuntaa kahdella ensimmäisellä albumillaan, ja alkuvuodesta 1971 julkaistu kolmoslevy The Yes Album osoittautui ansaituksi läpimurroksi. Haasteita pelkäämätön kombo kehittyi huimaa vauhtia. Vielä vuoden -71 puolella ilmestynyt Fragile oli jo mestariteos. Se nostaa bändin tasolle, josta The Yes Album antoi viitteitä.

Kuten progebändeissä usein on tapana, myös Yes muutti kokoonpanoa tarpeen mukaan. Kitaristi Steve Howe tuli mukaan jo edelliselle albumille. Tony Kayen tilalle tullut kosketinsoittaja Rick Wakeman sai nostettua Yesin jäsenten muusikkoutta yhä paremmin esiin. Wakemanin innovatiivisuus ja kyvyt sovittajana istuivat hedelmälliseen maaperään, koska toisinaan Yesin pursuavia musiikillisia ajatuksia oli vaikea toteuttaa ja nitoa yhteen. Kosketinsoitinvelhon avulla Yes pääsi omimman soundinsa ääreen vaivattomammin. Fragilen harppausta yhä kohti taiteellista kokonaistavoitetta kuvaa hyvin Roger Deanin ensimmäinen Yesille tekemä levynkansi.

Akustisen kitaran lyyriset huiluäänet koristavat albumin alkua. ’Roundabout’ alkaa pulputa täydellisessä yhteistyössä rytmiryhmän kanssa. Rumpali Bill Bruford ja basisti Chris Squire luovat svengiin vastustamattoman pohjan. Intron kitarointiin palataan raidan keskivaiheilla, ja pian seuraa Rick Wakemanin urkusoolo. Kitaristi Steve Howen ja vokalisti Jon Andersonin säveltäjäroolit heijastuvat toteutukseen: edetään kitara ja laulu edellä.

Fragilen lyhykäiset sooloraidat rikastavat kokonaisuutta. Wakeman saavuttaa jotain Wendy Carlosin riemukkaasta klangista soolonumerolla ’Cans & Brahms’. Andersonin kaanon ’We Have Heaven’ antaa vokalistin kerroksille tilaa hengittää. Raidan lopun narisevasta ovesta ja askeleiden äänistä syntyy hauska yhtymä Kate Bushin albumiin Never For Ever.

A-puolen päättävä ’South Side Of The Sky’ on yksi Yesin klassikoista. Se lähtee liikkeelle ukkosmaisen tuulen ja kumun voimalla. Squiren tasapainoa uhkaava bassottelu möyrii maskuliinisesti. Wakeman yltää puolivälin piano-osuudessaan kenties runollisimpaan antiinsa. Jazzmainen brufordismi etenee läpi majesteetillisen kokonaisuuden, ja muuttuu tarpeen mukaan mäiskeeksi. South Side on myös erinomainen esimerkki Yesin laulutaiteesta. Moniääniset harmoniat ovat täydellisyyttä.

B-puolella jatketaan soolopaloja. Brufordin bravuuri ’Five Per Cent For Nothing’ jää hieman lyhyeksi, mutta ’Long Distance Runaround’ on sekin Brufordin juhlaa. Andersonin sävellys nivoutuu saumattomasti Squiren legendaariseen teokseen ’The Fish (Schindleria Praematurus)’. Yesin instrumentalismi yltää huippuunsa. Toimitus suosittelee lämpimästi myös Fragilen monikanavamiksausta, jossa ’The Fish’ välittyy mahtavan herkkänä vyörynä.

Howe tekee soolonumerosta ’Mood For A Day’ mielenkiintoisemman kuin The Yes Albumin vastaava teos Clap. Albumin päätösraita ’Heart Of The Sunrise’ antaa tiukan virvelirummun kehystää motiivin rakentelua. Squiren kurottava bassokuvio pureutuu mellotronin pitkiin sointuihin. Jännästi yhtä lailla kaahaavan että kiireettömän intron jälkeen paneudutaan kauniiseen laulumelodiaan. Vajaan neljän minuutin jälkeen Andersonin, Squiren ja Brufordin yhteinen sävellys tuo keskiöön sanat SHARP–DISTANCE.

’We Have Heavenia’ kierrättävä outro pyörryttää. 41 minuuttia kuluvat todella nopeasti. Joko tämä on ohi?

Fragile
Jon Anderson – laulu
Bill Bruford – rummut, lyömäsoittimet
Chris Squire – bassokitara, laulu
Steve Howe – akustinen kitara, sähkökitara, laulu
Rick Wakeman – urut, piano, sähköpiano
Tuottajat: Yes ja Eddie Offord

Yesin 70-luvun alun trilogia The Yes AlbumFragileClose To The Edge säilyy progen klassikkokannassa vuosikymmenestä toiseen. Yhdessä tuottaja Eddie Offordin kanssa bändi pystyi luomaan jotain poikkeuksellisen vetovoimaista. Yksi todiste Yes-musiikin kuolemattomuudesta kuultiin vuoden 2017 Rock & Roll Hall of Fame -juhlassa. Esiintyminen Chris Squiren (1948–2015) muistolle on juhlava hetki. Squiren tilalla bassokitaraa soittaa Rushin laulaja-basisti Geddy Lee.

Fragile on saanut vuosikymmenten varrella useita uusintajulkaisuja. Vuoden 2003 remaster on erinomainen valinta. Askeleen pidemmälle yltää 2015 julkaistu CD/DVD tai CD/Blu-ray, jolla kuulllaan huolellistesti tehtyjen monikanavamiksausten rinnalla runsas valikoima kiinnostavaa lisämateriaalia. Myös alkuperäispainoksen kuvavihkonen on tuotettu mukaan erinomaisena jäljenteenä.

Tuomas Pelttari

Yes | kotisivu
Yes | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Yes | LP Atlantic 1969 • CD-uusintapainos Atlantic 1994 • CD-uusintapainos Expanded & Remastered Rhino/Elektra 2003 • 2LP-uusintapainos Music On Vinyl 2015
Time And A Word | Atlantic 1970
The Yes Album
 | Atlantic 1971 Levyhyllyt • The Yes Album
Fragile
| Atlantic 1971
Close To The Edge | Atlantic 1972
Yessongs | Atlantic 1973
Tales From Topographic Oceans | Atlantic 1973
Relayer | Atlantic 1974
Going For The One | Atlantic 1977
Tormato | Atlantic 1978
Drama | Atlantic 1980
90125 | Atco 1983
Big Generator | Atlantic 1987
Anderson Wakeman Bruford Howe | LP • CD • Arista Records 1989 • 2CD Gonzo Multimedia Levyhyllyt • Anderson Wakeman Bruford Howe
Union | Arista Records 1991
Talk | Victory 1994 Levyhyllyt • Talk
Keys To Ascension | Essential 1996
Keys To Ascension 2 | 1997
Open Your Eyes | Eagle 1997
The Ladder | 1999
Magnification | 2001
Fly From Here | Frontiers 2011
Heaven & Earth | 2014
Fly From Here – Return Trip | 2018
Yes Featuring Jon Anderson • Trevor Rabin • Rick Wakeman: 50th Anniversary Live At The Apollo | 2CD • 3LP • Eagle Records 2018

Muista Yes-boksit | Finna.fi
Yesyears, 4CD ja 32-sivuinen liitekirja | Atco 1991
In A Word – Yes, 5CD ja 98-sivuinen liitekirja | Elektra/Rhino 2002
Progeny – Seven Shows From Seventy-Two, 14CD ja liitevihko | Atlantic/Rhino 2015

Lue lisää | Finna.fi
Banks
, Peter & James, Billy: Beyond And Before – The Formative Years Of Yes | Golden Treasures 2001
Bruford, Bill: The Autobiography – Yes, King Crimson, Earthworks And More, 352 sivua | Jawbone 2009
Farley, Alan: The extraordinary world of Yes, 254 sivua | iUniverse 2004
Hedges, Dan: Yes – The Authorized Biography, 144 sivua | Sidgwick & Jackson 1981
Heino, Kalevi: Yes – jatkuvan muutoksen portaat, 322 sivua | Pop-lehti 2004
Holm-Hudson, Kevin: Progressive rock reconsidered, 280 sivua | Routledge 2002
Martin, Bill: Music Of Yes – Structure And Vision In Progressive Rock, 272 sivua | Open Court 1996
Morse, Tim: Yesstories – Yes In Their Own Words, 162 sivua | St. Martin’s Press 1996
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2013 • Uusi painos 2017
Popoff, Martin: Time And A Word – The Yes Story, 252 sivua | Soundcheck Books 2016
Romano, Will: Close To The Edge – How Yes’s Masterpiece Defined Prog Rock, 272 sivua | Backbeat Books 2017
Watkinson, David: Yes – Perpetual Change, 192 sivua | Plexus, 2002
Welch, Chris: Close To The Edge – The Story Of Yes, 280 sivua | Omnibus, 1999 • Päivitetty painos: Omnibus 2007
Yes: Fragile, CD ja 16-sivuinen liitevihko, jossa Bill Martinin essee A Brighter Shade Of Green | Elektra & Rhino 2003
Yes: Fragile, CD/Blu-ray tai CD/DVD sekä 16-sivuinen liitevihko, jossa Sid Smithin essee | Atlantic & Panegyric 2015

Yes: Fragile (1971).

Yes: Fragile (1971).

Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa

Hysteria | Phonogram/Bludgeon Riffola 1987

Def Leppard: Hysteria (1987).Sheffieldissä vuonna 1977 perustettu Def Leppard julkaisi suurimman menestysalbuminsa kymmenvuotiaana. Brittibändi oli päässyt muutamassa vuodessa pienistä piireistä isojen joukkoon. Samalla ilmaisun kovin ydin läheni. Levy levyltä pyörryttävän melodinen pop yhdistyi mahtipontiseen rokkaamiseen yhä saumattomammin. Hard rockia popularisoineen bändin kolmas albumi Pyromania oli valtava harppaus sekä taiteellisesti että kaupallisesti. Kymmenen vuotta Def Leppardin perustamisen jälkeen yhtye pääsi todella huipulle. Pitkän hiomisen jälkeen julkaistu Hysteria tuli markkinoille kesän -87 lopulla.

Brittiyhtye Def Leppard: Phil Collen (vas.), Rick Savage, Rick Allen, Joe Elliott ja Steve Clark. Kuva kirjasta Halfin & Fricke: Animal Instinct – The Def Leppard Story (1987).

Def Leppard: Phil Collen (vas.), Rick Savage, Rick Allen, Joe Elliott ja Steve Clark. Kuva kirjasta Halfin & Fricke: Animal Instinct – The Def Leppard Story (1987).

80-luvun Def Leppardin albumijatkumossa pyrittiin askel askeleelta eteenpäin. 2010-luvulla voi jo tuntua hassulta ajatella, että alun perin Leppard oli osa brittiheavyn uutta aaltoa The New Wave Of British Heavy Metal. Tietty glam rockin kutsu kuitenkin muutti bändä. Kulmikkaamman heavyn vastapainoisiksi elementeiksi alkoi hivuttautua popilmaisua jo High ’N’ Dryn (1981) aikaan. Yli 10 miljoonan myyntiin yltänyt Pyromania (1983) toi dramaattisten rockbiisien sovituksiin lisää elementtejä. Neljä vuotta myöhemmin julkaistu Hysteria toi Joe Elliottin antautuvan laulun rinnalle lisää huolellisesti tuotettuja taustalauluköörejä. Nerokkaan kitaradriven kanssa kuultiin paljon synarumpuja ja massiivisen uljaita sovituksia koskettimille.

Hysterian tekeminen oli poikkeuksellisen aikaavievää. Tuottajalegenda Jim Steinmanin kanssa tehty työ lähti käyntiin nihkeästi ja ilman tulosta. Äänitykset aloitettiin alusta, jälleen Robert John ”Mutt” Langen kanssa. Lange onnistui viemään Def Leppardin soundia yhä modernimpaan suuntaan. Luomistyön rinnalla aikaa otti traaginen onnettomuus. Uuden vuoden aattona 1984 rumpali Rick Allen menetti auto-onnettomuudessa vasemman kätensä. Vastoin odotuksia Allen palasi rumpujen ääreen. Sitkeällä työllä ja erikoisvalmisteisella rumpusetillä hän pystyi soittamaan täysipainoisesti. Oikean käden apuna Allen käytti molempia jalkojaan.

Voiko soundeja viilata liikaa? Miten loppuun asti hiottu rockalbumi saadaan hengittämään? Sliipattu Hysteria on kliininen vain periaatteessa. Langen Hysteria-työssä voi kuulla yhtä lailla The Carsin kuin AC/DC:n ja Foreignerin kanssa käytettyjä toteutustapoja. Soundi on suuri, mutta äänikuvan erittelevä instrumentaatio luo tilaa. Harkittu tuotantotyö saa musiikista esiin parhaat puolet: laajakuvamaisessa äänimaisemassa kiehtovat yksityiskohdat limittyvät yhteen. Draaman kaaret täydentyvät huippuunsa, biisi kerrallaan. Hysterian yli tunnin matka on kuin katsoisi kaleidoskooppiin suurennuslasilla.

Hysterian musiikillinen vetovoima perustuu huippuluokan tuotantotyön lisäksi äärimmäisen taipuisaan ja kekseliääseen säveltämiseen. Biisien mahtailu hieman korneine teksteineen on suorastaan vastustamatonta voittokulkua. Vilpittömän oloiset biisit hengittävät rakkautta musiikkiin. Tällaisen rakkauden vastaanotto toi Def Leppardille lopullisen läpimurron.  Ensimmäinen single Animal on täydellisyydessään uskomaton pala raskasta popmagnetismia.

Hysterian aloitusraita Women uhkuu hidasta voimaa. Pitkää ja mahtailevaa raitaa kantaa lihaksikas soundi. Se junttaa läpi kaiken, mutta kitaristit Steve Clark ja Phil Collen mahtuvat hyvin framille. Raketin lailla käyntiin purskahtava Rocket on mahdottoman sujuvaa 80-lukulaista glam rockia. Elliott mainitsee vaikutteensa reilusti: tekstissä vilahtavat viittaukset britti-ikoneihin The Beatles, The Rolling Stones, David Bowie ja Elton John. Leppardin musiikillisesti kiinnostava tarve trippailla riskirajoilla kuuluu biisin puolivälin jälkeen: imukkaan rytmiraidan ylle rakentuvaa äänikollaasia pidetään yllä pitkään. Jännite säilyy, vaikka kertsiin palataan bridgen kautta vasta aivan lopussa.

Nimikappale Hysteria on ansiokas balladi. Raskaankevyt tunnelma tuo mieleen Langen tuottaman Foreigner-albumin ja sen hiturit. Hysterian kenties kuuluisin raita Pour Some Sugar On Me tehtiin sessioiden loppusuoralla. Vihjaileva remellys on välillä kaatua soundirakenteluun, mutta se on osa biisin viehätystä. Biisistä kasvaa ikoninen kesähitti, joka hymyilyttää yhä.

B-puolen avaava Gods Of War on Def Leppardia vaikuttavimmillaan. Kitaristi Clarken bravuuriksi nouseva sävellys on klassikko. Huumava outro kulkee kuolemattoman kitarakuvion varassa läpi sodan soundtrackin kun Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin kuuloiset poliitikot latelevat stereokuvaan litanioita hyökkäyksen välttämättömyydestä. Lopputulos on häikäisevä.

Hysteria nousi Britannian listaykköseksi elokuussa -87. Yhdysvaltojen myynti kasvoi hitaammin. Wikipedian mukaan paikka kärjessä saavutettiin vasta liki vuosi albumin julkaisusta. Suosion asteittaiseen kasvuun vaikutti erityisesti listakakkoseksi noussut Pour Some Sugar On Me. Peräti seitsemän US-singlen sarjan viides lohkaisu Love Bites ylsi ykköseksi. Hysterian myyntiluvuiksi kerrotaan huikeat 25 miljoonaa kappaletta.

Kekseliäisyyden, tyylitajun, tuotantotyön ja erinomaisten sävellysten keskiössä Def Leppardista kasvoi hetkeksi hard rockin 10cc. Hysterian nerokkain elementti lienee biisien bilettävä ja yhtäaikainen mietteliäs imu. Se ominaisuus, joka viettelee ja panee ajattelemaan. Se vie hard rockin klassikon kuolemattomien sarjaan.

Hysteria
Joe Elliott – laulu
Steve Clark – kitara
Phil Collen – kitara
Rick Savage – bassokitara
Rick Allen – rummut
Tuottaja: Robert John ”Mutt” Lange

Hysteria kisaa aina kiihkeästi vuoden 1987 raskaamman rockin parhaimmistossa, jossa mukana ovat mm. Electric (The Cult), 1987 (Whitesnake), Permanent Vacation (Aerosmith), Crazy Nights (Kiss), Sacred Heart (Dio), Tattooed Beat Messiah (Zodiac Mindwarp), Garage Days Re-Revisited (Metallica) ja debyyttialbumin Appetite For Destruction julkaissut Guns N’ Roses. Huomiota herätti myös Death Angel: teini-ikäisten muusikoiden tekemä The Ultra-Violence on huikea.

Hysterian jälkeen Def Leppardin tarina jatkui albumilla Adrenalize, jota hiottiin vielä Hysteraakin pidempään. Kitaristi Steve Clark oli mukana äänityksissä, mutta ei nähnyt lopputulosta. Clark kuoli tammikuussa 1991 vain 30 vuoden ikäisenä.

* * *

Hysteria julkaistiin alun perin elokuussa 1987. Laajennettu 2CD-painos vuodelta 2006 on mainio lisä Leppard-saagaan. Hysterian jatkoksi sijoitetut B-puolet ovat kiinnostavia. Erityisesti I Wanna Be Your Hero ja Ring Of Fire kulkevat hienosti. Toisen CD-levyn remixit ja livebiisit täydentävät Hysteriaa. Deluxe Editionin tekstivihkoon esseen kirjoitti David Fricke. 80-luvun Leppardia ei ollut Spotifyssa vielä kesällä 2017, mutta bändin tuotannon laaja striimaus lanseerattiin tammikuussa 2018.

Muista boksi:
30-vuotisjuhlan aikaan elokuussa 2017 Hysteria sai uudet uusintajulkaisut. ”Normipainosten” (3CD, 2LP) lisäksi julkaistiin Super Deluxe Edition 5CD/2DVD. Laajin laitos sisältää levyjen rinnalla peräti neljä kirjaa ja julisteen. Kysy levyjä ja luettavaa kotikirjastostasi.

Tuomas Pelttari

Def Leppard kotisivu

Def Leppard pitkäaikaisimmassa kokoonpanossaan: Vivian Campbell (vas.), Joe Elliott, Rick Savage, Rick Allen, Phil Collen. Kuva: Ash Newell Photography | Def Leppard kotisivu.

Def Leppard pitkäaikaisimmassa kokoonpanossaan: Vivian Campbell (vas.), Joe Elliott, Rick Savage, Rick Allen, Phil Collen. Kuva: Ash Newell Photography | Def Leppard kotisivu.

Hae 'Hysteria' kirjastosta!

Hae ’Hysteria’ kirjastosta!

Hae Hysteria kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
On Through The Night | Vertigo/Phonogram 1980
High ’N’ Dry | Vertigo/Phonogram 1981
Pyromania | Vertigo/Phonogram 1983
Hysteria | Bludgeon Riffola/Phonogram 1987
Adrenalize | Bludgeon Riffola/Phonogram 1992
Slang | Mercury Records 1996
Euphoria | Bludgeon Riffola/Mercury Records 1999
X | Bludgeon Riffola/Mercury Records 2002
Yeah! | 2006
Songs From The Sparkle Lounge | 2008
Def Leppard | 2015

Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Zodiac Mindwarp and The Love Reaction – rockia ja rockparodiaa

Lue lisää | Finna.fi
Blows, Kirk: Hammered – Heavy Tales From The Hard-Rock Highway, 192 sivua | Plexus 2012
Collen, Phil: Adrenalized – Life, Def Leppard And Beyond, 256 sivua | Bantam 2015
Fricke, David & Halfin, Ross: Animal Instinct – The Def Leppard Story, 144 sivua | Zomba Books 1987
Halfin, Ross: Def Leppard – The Definitive Visual History, 225 sivua | Chronicle Books 2011

David Fricke & Ross Halfin: Def Leppard – Animal Instinct (1987).

David Fricke & Ross Halfin: Def Leppard – Animal Instinct (1987).

Def Leppard: Hysteria (1987).

Def Leppard: Hysteria (1987).

Genesis: A Trick Of The Tail – uuden tanssin alku

A Trick Of The Tail | Charisma 1976

Genesis: A Trick Of The Tail (1976).Let the dance begin! murahtaa Phil Collinsin alarekisteriin skaalattu huudahdus raidan Dance On A Volcano loppupuolella. Lausahdukseen kiinnittyy jotain hyvin kuvaavaa. Muutamalla sanalla Genesis tuntuu irtautuvan uuteen aikaan – voimalla, joka oli olosuhteet huomioon ottaen lähes ennenkuulumaton. Vokalistina kuultiin Peter Gabrielin sijaan Collinsia. Vaikka rumpali oli jo aiemmilla levyillä laulanut taustoja ja pari soolobiisiä, hän ryhtyi laulajaksi varsin vastentahtoisesti. Kaikkine käänteineen on hurjaa, että vuoden 1975 aikana rakentunut Genesis-intensiteetti oli kovempi kuin kukaan osasi odottaa.

Takana oli jo kuusi albumia, joista tuoreimpia kuunteli yhä sankempi joukko faneja. Edeltävä albumi The Lamb Lies Down On Broadway muotoutui klassikoksi Foxtrotin ja Sellling England By The Poundin rinnalle. Laulaja ja tarinankertoja Gabriel kirjoitti tuplalevyn tekstit omin päin, ja loi lavalle suurta teatteria. The Lamb oli livenä Gabrielin show. Gabriel ärsytti bändin muita jäseniä, sillä tämä kun keräsi kehut bändin keikoista. Yhden henkilön karismaan kulminoituvalla suosiolla oli kuitenkin hintansa. Tilanne kiristyi myös perhesyistä, ja laulaja erosi The Lamb-kiertueen jälkeen. Gabrielin jälkeisen jatkamisen symboliikkaa ja uhoa löytyy esimerkiksi raidalta Squonk:

– If you don’t stand up
You don’t stand a chance.

Vastoin yleisön ja kriitikoiden oletusta Genesis jatkoi yhteistä musiikintekoa eikä hajonnut. Nelihenkinen bändi haki uutta laulajaakin, mutta ilman tulosta. Kukaan ehdokkaista ei yltänyt tavoiteltuun toteuteukseen. Kun Tony Banks, Steve Hackett ja Mike Rutherford eivät taipuneet tekemään Collinsin ehdottamaa instrumentaaliprogeakaan, Collins soitti rummut ja lopulta lauloi myös laulut. Samalla aiemmin niin vakavasta bändistä tuli vähän rennompi. Uusi aluevaltaus tehtiin myös videoraidoilla, joilla kunnostautui jo lapsena näyttellijäntyötä tehnyt Collins. Linkistä videoon ’Ripples’.

Eteenpäin kuljettiin muutenkin. Yhden merkittävimmistä muutoksista toi tuottaja David Hentschel. Hän toi Genesis-soundiin hioutuneemman, kirkkaamman klangin. A Trick Of The Tail uhkuu ammattimaista tuotantotyötä, jonka tasapaino ei järky. Jos -76 Genesis menetti hieman Gabrielin-ajan show’sta ja taiteilijuudesta, niin harva fani tuntui kaipaavan takaisin vanhaan. Hentschelin avulla luotu uusi Genesis hohti jollain selittämättömällä tavalla, aiempaa viehättävämmin. Kosketinsoitin- ja rumpusoundeihin saatiin lisää sfäärejä, ja Collinsin heittäytyminen lauluun on ilmiömäistä.

Kaiken pohjana on nelikon tuoreet sävellykset. Tiivis kirjoittaminen kukoistaa kaikkine rönsyineen yhtenäisenä viestinä: Genesis on määrätietoinen ja kompakti yksikkö, joka tekee levynsä kuten tahtoo. Biisien tekovaiheen on täytynyt olla antoisaa, niin valovoimaista valikoima on. Tony Banks loistaa istrumentaaliosioissa, samoin Steve Hackett. Banks on kreditoitu mukaan jokaiselle kahdeksasta raidasta. Banksin yksin säveltämät Mad Man Moon ja A Trick Of The Tail onnistuvat erinomaisesti.

Instrumentaali päätösraita Los Endos summaa albumin suvereniteettia. Progemainen jazzrock taittuu nelikolta aivan yhtä hyvin kuin liitelevät balladit. Musiikillisen riemuvoiton kaltainen pitkä teos säilyi Genesis-konserttien settilistassa pitkään, aina vuoden 2007 kiertueelle asti. Livenä Collinsin rooli korostui. Instrumentaalibiiseissä hän pääsi soittamaan hetkeksi rumpuja. ATOTT:n kiertueella Bill Brufordin ja myöhemmin Chester Thompsonin kanssa. Ehkä Collinsin kaksoisrooli myös lisäsi bändin jäsenten yhteenkuuluvuutta. Partasuinen Collins oli myös konstailemattomuudessaan varsin aurinkoinen liideri. Juuri sellainen, joka pystyi muovaamaan myös yleisön käsitystä ”vain” kokeneesta progebändistä kohti jotain muuta.

A Trick Of The Tail
Phil Collins – rummut, lyömäsoittimet, laulu
Steve Hackett – kitara
Mike Rutherford – 12-kielinen kitara, bassokitara, bassopedaalit
Tony Banks – piano, syntetisaattorit, urut, mellotroni, 12-kielinen kitara, laulu
Tuottajat: David Hentschel & Genesis

Genesis teki David Hentschelin tuottamana lopulta neljä albumia. Vuoteen 1980 ja Duke-levyyn asti jatkunutta kautta kannattaa kuunnella tarkkaan. Proge on paikoin suoristumassa kohti rockin valtateitä, mutta silti tietty haastavuus vallitsee. Vaikka kitaristi Steve Hackett valitsi lopulta soolouran, hän oli mukana keskikauden puoliväliin.

Kauden levytyksiä pidetään toisinaan vähäpätöisempinä kuin 70-luvun alkupuolen Gabriel-levyjä. Tähän ei ole hyvää syytä. A Trick Of The Tail aloitti ajan, jolla jäsenten muusikkous nousi aivan uudelle tasolle. Eikä hiteiltäkään enää säästytty. A Trick Of The Tail menestyi hyvin, paremmin kuin yksikään Gabrielin ajan Genesis-albumi. Se nousi brittilistalla 3. sijalle, Yhdysvalloissa listapaikalle 31. Genesis-tarina jatkui tiheänä jo joulukuussa -76 kun seuraava albumi Wind & Wuthering ilmestyi.

A Trick Of The Tail julkaistiin alun perin gatefold-kantisena LP-levynä alkuvuodesta 1976. Kannen tarinantäyteisen graafisen ilmeen toteuttivat Colin Elgie ja Hipgnosis. Remasteroitu CD-painos ilmestyi 1994. Kenties herkullisin editio on CD/SACD + DVD vuodelta 2007. Se tarjoaa komeat monikanavamiksaukset 5.1 -versiona. Kysy Genesis-kirjallisuutta ja levyjä kirjastostasi.

Tuomas Pelttari

Genesis | Facebook

Hae Genesis-klassikko 'A Trick Of The Tail' kirjastosta!

Hae Genesis-klassikko ’A Trick Of The Tail’ kirjastosta!

Hae A Trick Of The Tail kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Genesis | studioalbumit 1969–1997 | Finna.fi
From Genesis To Revelation | Decca 1969
Trespass | Charisma 1970
Nursery Cryme | Charisma 1971
Foxtrot | Charisma 1972
Selling England By The Pound | Charisma 1973  Levyhyllyt • Selling England By The Pound
The Lamb Lies Down On Broadway | Charisma 1974  Levyhyllyt • The Lamb Lies Down On Broadway
A Trick Of The Tail | Charisma 1976
Wind & Wuthering | Charisma 1976  Levyhyllyt • Wind & Wuthering
…And Then There Were Three… | Charisma 1978
Duke | Charisma 1980
Abacab | Charisma 1981
Genesis | Charisma/Virgin Records 1983
Invisible Touch | Virgin Records 1986
We Can’t Dance | Virgin Records 1991
…Calling All Stations… | Virgin Records 1997

Steve Hackett | 70-luvun studioalbumit | Finna.fi
Voyage Of The Acolyte | Charisma 1975
Please Don’t Touch! | Charisma 1978
Spectral Mornings | Charisma 1979

Tony Banks | Finna.fi
A Curious Feeling | Charisma 1979
The Fugitive | Charisma 1983
A Chord Too Far • 4CD + 60-sivuinen kirja | Esoteric Recordings 2015
Banks Vaults • 7CD+1DVD + 60-sivuinen kirjanen | Esoteric Recordings 2019

Mike Rutherford | Finna.fi
Smallcreep’s Day | Charisma 1980
Acting Very Strange | WEA 1982

Genesis | livealbumit | Finna.fi
Genesis Live | Charisma 1973
Seconds Out | Atlantic 1977
Three Sides Live | Charisma/Vertigo 1982
The Way We Walk – Vol 1. The Shorts | Virgin Records 1992
The Way We Walk – Vol 2. The Longs | Virgin Records 1993
1973–2007 Live • 8CD/SACD + 3DVD | Virgin Records 2009

Genesis: Selling England By The Pound – englantilaisen progen suurteos
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway – Gabriel ja Rael progen huipulla
Genesis: Wind & Wuthering – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö

Lue lisää | Finna.fi
Banks
, Tony | Collins, Phil, | Gabriel, Peter | Hackett, Steve | Rutherford, Mike & Dodd, Philip (toim.): Genesis – Chapter And Verse, 359 sivua | Thomas Dunne Books 2007
Bowler, Dave: Genesis – A Biography, 294 sivua | Sidgwick & Jackson 1992
Collins, Phil: Not Dead Yet – The Autobiography, 447 sivua | Century, 2016
Collins, Phil: Not Dead Yet – Omaelämäkerta, 488 sivua | Minerva 2018
Drewett, Michael & Hill, Sarah & Kärki, Kimi (toim.): Peter Gabriel – From Genesis To Growing Up, 267 sivua | Ashgate 2010
Genesis: 1970–1975, 7 CD/SACD-levyä, 6 DVD-levyä sekä 44-sivuinen liitekirja | Virgin 2008
Genesis: Genesis Archive 1967–1975, 4CD ja 80-sivuinen liitekirja | Virgin Records 1998
Hewitt, Alan: Opening The Musical Box – A Genesis Chronicle, 256 sivua | Firefly 2000
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2013 | Matti Pajuniemi 2017
Rutherford, Mike: The Living Years – The First Genesis Memoir, 241 sivua | Thomas Dunne Books 2014
Snider, Charles: The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock, 362 sivua | Strawberry Bricks 2007
Spencer, Bright: Peter Gabriel – An Authorized Biography, 524 sivua | Sidgwick & Jackson 1988 & 1999

Katso DVD/Blu-ray
Genesis: A Trick Of The Tail | CD/SACD + DVD sisältää vajaan vartin mittaisen haastattelukoosteen. Musiikin rinnalla bändin jäsenet kertovat albumista ja sen tekemisestä. DVD-levyn videoraidoista löytyy myös Ripples, jota ei löydy verkosta tämän artikkelin julkaisuhetkellä (4/2017). Kenties suurin lisäarvo on Tony Maylamin ohjaama livetaltionti Genesis: In Concert vuodelta 1976. Liki kolmen vartin taltiointi on huikea. Collinsin välitön karisma tarttuu kaikkiin, ja yhdessä Bill Brufordin kanssa soitetut rumpuosiot ovat mannaa. Konsertti ei ole kokonainen, mutta yhtä kaikki historiallista rockdokumentointia. Ja vanhat klassikot, kuten Supper’s Ready, toimivat hienosti Collinsin laulamana.

Genesis: The Video Show, 156 min | Virgin Records 2004
Laaja promovideoiden kokoelma vuosilta 1976–1997.

Genesis & Edginton, John: Sum Of The Parts, 118 min | Eagle Rock 2014 Dokumentti tuo samaan huoneeseen klassisen kokoonpanon Hackett, Gabriel, Banks, Rutherford & Collins – lähes 40 vuotta A Trick Of The Tailin julkaisun jälkeen. Sanailu on brittiläisen välitöntä: huumoria, kritiikkiä, jopa tilannetajun puutetta. John Edgintonin ohjaama kaksituntinen dokumentti on arvokas lisä Genesis-saagaan.

Genesis: A Trick Of The Tail (1976).

Genesis: A Trick Of The Tail (1976).

The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth – sana ja asenne kohdallaan

Tardigrades Will Inherit The Earth (Inside Out Music, 2017)

The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth (2017).Brittiläisen bassokitarataiteilija Nick Beggsin projektibändi The Mute Gods jatkaa komeaa rockmissiotaan. Trion toinen albumi riemastuttavampi kokonaisuus kuin vuotta aiemmin julkaistu debyytti Do Nothing Till You Hear From Me. Helmikuussa 2017 julkaistu Tardigrades Will Inherit The Earth on verevä, jarruttelematon rockalbumi täynnä fiilistä ja sanomaa. The Mute Gods on löytänyt aiempaa sielukkaamman poljennon.

The Mute Gods: Roger King (vas.), Nick Beggs ja Marco Minnemann.

The Mute Gods: Roger King (vas.), Nick Beggs ja Marco Minnemann.

Nick Beggs (s. 1961) on vuosikymmenten varrella toteuttanut musiikillisia visioitaan hyvin erilaisissa kokoonpanoissa. Beggsin kenties kuumottavin historiankirjan lehti lienee popbändi Kajagoogoo, vuosina 1983–84 myös Suomen poplistojen kärkisijoille yltänyt ilmiö. Kunnianhimoista listapoppia seurasi kokoonpanot Ellis, Beggs & Howard ja Iona, myöhemmin myös ambientmaiset soololevytykset. The Mute Godsin kosketinsoittaja Roger King ja rumpali Marco Minnemann ovat soittaneet Beggsin kanssa yhdessä jo ennen trioprojektia. 2010-luvulta Beggs ja Minnemann muistetaan Steven Wilsonin albumeilta ja kiertuebändistä.

The Mute Gods taisi lopulta lähteä käyntiin Beggsin ystävän yllytyksestä. Bändin kotisivulla avataan Inside Outin pomon Thomas Waberin vaikutusta: ”You’re doing all this work for all these great solo artists, but nothing of your own. You should be doing more.” Beggs uskoi Waberia ja ryhtyi vetämään omaa rockbändiä. Varsin humoristisessa haastattelussa kerrotaan taustoista lisää.

Vokalisti Beggs tilittää teksteissään maailman tilasta suoraan. Maapallo voi huonosti, poliitikot tekevät huonoja päätöksiä, jotka vievät kohti ymmärtämättömän ihmiskunnan tuhoa. We Can’t Carry On:

Toisella albumilla The Mute Godsin kokonaissoundi nousee aiempaa kantavammaksi. Beggsin kirkas lauluatakki on yhä kihelmöivä yhdistelmä kohtalokkuutta ja pystypäistä enkelikuoroa. Tardigradesille on loihdittu useita yleviä rockbiisejä, toinen toistaa vastustamattomampia. On pieni yllätys, miten bändi iskee nyt riffeillä. Window Onto The Sun toimii kuin parhailta Mission-albumeilta varkain viety klassikko. Loppupuolen kitaraviivyttely on vertaansa vailla. Imu ja tyyli värisyttävät.

Bassonuottien varassa leijuva Lament johdattaa kenties progeimpaan Mute Gods-fuusioon: itäisen Sri Lankan laulavista kaloista ammentava The Singing Fish Of Batticaloa on kuin musiikillista jatkoa Genesis-klassikoille. Vaikutuksen tekee kaiken suvereeni hallinta: myös akustisen kitaran, itkevien jousien ja mellotronin siivittämä väliosa on yhtä juhlaa. Toimituksen lämmin suositus, varsinkin jos kausi A Trick Of The Tail -> Duke on lähellä sydäntäsi.

– Can you hear the singing
It seems to be quite near
Can’t really tell where its coming from
But I know that’s what I hear…

Instrumentaali The Andromeda Strain vie päätösraitaan Stranger Than Fiction. Melodian musikaaliklangi nostaa tunnelmaa kulttiklassikkon Rocky Horror Picture Show suuntaan, kohti musikaalin herkimpiä lauluja, ilman minkään sortin irvailua. Levy päättyy – kasvoilla onnellinen hymy.

Tardigrades Will Inherit The Earth
Nick Beggs – laulu, bassokitara
Roger King – kosketinsoittimet
Marco Minnemann – rummut
Tuottaja: Roger King

The Mute Gods palkittiin jo 2016 Progressive Music Awardseissa debyytistään. Puuttuu vain tilaisuus nähdä bändi livenä – fanit odottavat keikkoja, jotka saattavat olla vuorossa kolmoslevyn jälkeen. Ehkä vuonna 2018? Tai 2019?

Tardigrades Will Inherit The Earth julkaistiin helmikuussa 2017 CD- ja 2LP-painoksina sekä striiminä. Kysy musiikkia kotikirjastostasi.

Lue lisää
The Mute Gods kotisivu

The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth (2017).

The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth (2017).

Haken: Affinity – juhlavan progressiivista 80-lukulaisuutta

Affinity (InsideOut Music, Century Music Media, 2016)

Haken: Affinity (2016).Brittiläinen Haken kulkee progetietään rohkeasti eteenpäin. Yhtyeen nelosalbumi Affinity on suorempi kokonaisuus kuin vuonna 2013 julkaistu edeltäjä, 70-lukulaiselta tuntuva The Mountain. Affinity on selkeästi 80-luvun estetiikkaa juhlistava kokonaisuus – runsaat koskettimet, läiskähtelevät rumpusoundit ja tietysti elämää suurempi tunne. Affinity onnistuu suoruudellaan valloittamaan itselleen uutta yleisöä.

Yhtyeen kitaristi Charles Griffiths kertoo levyn taustoista verkkofoorumilla Burning Shed:

–The 1970s was a golden age for prog music. In the past we’ve taken a lot from bands of that era, especially Gentle Giant, but this time, we’ve gone more towards the next decade for our inspiration. It means albums like 90125 from Yes, Toto IV and King Crimson’s Three of a Perfect Pair. We all love the sounds they used and we’ve incorporated some of that approach on Affinity.

Lontoolaisbändi on loihtinut taidokasta progea vuodesta 2007 lähtien. Jo ensialbumi Aquarius (2010) sai innokkaan vastaanoton. Promokuvien ja videoiden perusteella Haken-kuusikko vaikuttaa leppoisalta ryhmältä, joka ei ota itseään liian tosissaan. Totisuuden sijaan Hakenin jäsenet ovat innoissaan progemetallista. Nelosalbumi, myös nimellä HKN4 tunnettu kokonaisuus, jättää metallipainotukset hieman aiempaa vähemmälle. Affinityn ensimmäinen single Initiate julkaistiin maaliskuussa 2016.

Reiluun neljään minuuttiin tiivistetty alkusoittomainen biisi vaihtuu hyvin erilaiseen äänimaisemaan. Kolmosraita 1985 sukeltaa ehkä hieman kieli poskessa menneiden vuosikymmenten soundeihin. Kultainen 80-luku on isompi kehys, josta hypähdetään täysin huomaamatta hetkeksi vuosituhannen vaihteen pomppuhevin kitaramaneereihin. Korn ja Tool ovat yhtä lailla Hakenin lähteitä kuin progen kanadalainen sielunvelikokoonpano Saga. Kaikkine virikkeineen yhdeksänminuuttinen 1985 tuntuu puolta lyhyemmältä.

Yllätyksiä tarjoaa lisää nelosraita Lapse. Säkeistöjen välejä komistaa hämmästyttävän kuulaat sointukuviot – kuin suoraan Prefab Sproutin säveltäjän Paddy McAloonin mielenmaisemasta. Miten tähän yhdistyy esimerkiksi fuusiomainen kitarasooloilu? Kaikki toimii hienosti yhdessä Ross Jenningsin konstailemattoman kauniin laulun kanssa.

The Architect kumartaa Dream Theateriin päin. Haken tuo luotevasti rinnan esimerkiksi harpun ja pikametallisävyjä. Albumin pääteokseksi ponnisteleva kunnianhimoinen eepos jää Affinityn mitassa hivenen kulkevampien biisien jalkoihin. Single Earthrise valloittaa tilan niin kuin progebändin juhlavuus vain voi.

HKN4:n maisemia laventaa edelleen Red Giant. Alkuun lähes väliraidalta tuntuvan teoksen äänimaailma on taidokas. Toimii hienosti myös kuulokkeilla. Metallisävyisempi The Endless Knot on superkulkevaa virtuositeettia – ilman liikaa kikkailua tai sormiharjoitusta. Bound By Gravityn rauhallisuus korostaa Hakenin kykyä luoda varsin perinteisistä aineksista uskottava rock-anthem. Loppupuolella soitetaan tunnelmat kerrostuvat. Kuulaan haikeita kelloja, outron progetatsia. Herkistytään. Sitten kaikki on ohi.

* * *

Haken kulkee yhä odottamattomia musiikillisia polkuja ja kiertoteitä pitkin. Musiikin painotuksen siirtymää tekee mieli verrata Rushin kehitykseen 1980-luvulla. Synat laajensivat myös kanadalaistrion levytysten sfäärejä yllättävän paljon. Hakenin avaus 80-luvun progen suuntaan onnistuu hienosti. Edellä mainittujen esikuvien lisäksi Affinity voi iskeä esimerkiksi tanskalaisbändi Mew’n tai suomalaisen The Postin faneille.

Ross Jennings – laulu
Diego Tejeida – kosketinsoittimet, sound design
Richard Henshall – kitara
Charlie Griffiths – kitara
Conner Green – bassokitara
Ray Hearne – rummut

Einar Solberg – laulu ’The Architect’
Pete Rinaldi – akustinen kitara ’Bound By Gravity’

Affinity julkaistiin CD- ja 2LP-painoksina sekä striiminä. Laajennettu 2CD sisältää albumin raidat instrumentaaliversioina. Albumi nousi Suomen virallisen listan sijalle 23, Vko 18/2016. Alkuvuodesta 2017 julkaistiin Hakenin kahden ensimmäisen albumin laajennetut uusintapainokset. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

Levyhyllyt:
Aquarius (2010, 2CD uusintapainos 2017)
Visions (2011, 2CD uusintapainos 2017)
The Mountain (2013)
Affinity (2016)

Lue lisää:
Haken kotisivu
I
nsideOut Music kotisivu

Haken: Affinity (2016).

Haken: Affinity (2016).