Tracy Chapman | Elektra 1988

Ei ole olemassa vain yhtä ajan henkeä. Yhteiskunnissa vallitsee samaan aikaan monenlaisia todellisuuksia. 1980-luvulla Bill Cosby Show’ta katsellessa ei välttämättä tullut mieleen, että ne samat jännitteet, jotka Rodney Kingin pahoinpitely ja George Floydin tappaminen myöhemmin laukaisivat mellakoiksi, olivat yhtä lailla olemassa. Ne ovat kyteneet laavana amerikkalaisen arjen pinnan alla jo vuosisatojen ajan, ja aika ajoin tapahtuu jotakin niin käsittämättömän kauheaa, että niiden on päästävä purkautumaan.

Laulaja-lauluntekijä Tracy Chapman (s. 1964) kirjoitti niistä jännitteistä lauluja omaa etnistä taustaansa vasten aikana, jolloin sellaisista epämukavista jutuista ei juuri puhuttu. Hänen biiseillään ei ollut mitään tekemistä 1980-luvun lopun mukavan viihteen kanssa, ja juuri siksi ne myivät miljoonia. Chapmanin kaltaiselle afroamerikkalaiselle protestilaulajalle oli sosiaalinen tilaus.

Fast Car

Menestys iski Chapmaniin heti ensimmäisen levyn aikaan, mutta hänen uraansa ei voi luonnehtia tuhkimotarinaksi. Hän oli alkanut soittaa ja tehdä omia lauluja jo 8-vuotiaana, ja jotkut ensimmäisen levynsä biiseistä hän oli kirjoittanut kuusitoistavuotiaana. Sanoitusten sosiopoliittiset teemat Chapman löysi omasta elämästään. Rotuennakkoluulojen tahraamassa Clevelandissa kiusatuksi ja pahoinpidellyksi joutuminen jätti häneen jälkiä.

Chapmanin ensimmäinen, nimetön albumi oli menestys molemmilla mittareilla. Kriitikot rakastivat sitä, ja kuluttajat ostivat sitä miljoonatolkulla. Kaupallinen menestys tuli artistille suurena yllätyksenä. Hän ei ollut ajatellut, että suuri levy-yhtiö voisi nähdä hänen kantaaottavissa lauluissaan mitään myyntikelpoista. Hänen surumielisiin melodioihin puetut ajatuksensa kuitenkin puhuttelivat suuria ihmisjoukkoja, jotka eivät havainneet minkäänlaista samaistumispintaa siinä bonjoviaalissa poprockissa, jota radioasemat siihen aikaan soittivat. Kapinalle on aina kysyntää.

Across The Lines

Muusikkona Chapman ei ottanut kiinni ajan hengestä vaan tarjosi sille vaihtoehdon. Siloposkisten poppareiden ja isotukkaisten rokkareiden leveiden hymyjen takaa nousi musta nuori nainen, joka lauloi intiimeiksi tuotettuja vakavia lauluja maailmasta, jossa oli ihan oikeita, siis ihastumista suurempia ongelmia. Vähän niin kuin Suzanne Vega hiukan ennen häntä ja Lenny Kravitz vähän myöhemmin, Chapman kantoi laulaja-lauluntekijän, ei poptähden tunnuksia. Hänen debyyttinsä sanoituksia lukiessa huomaa, etteivät ne ole vanhentuneet kolmessa vuosikymmenessä ollenkaan: ”Tonight the riots begin on the back streets of America / They kill the dream of America” (’Across the Lines’).

Tracy Chapmanin epämuodikkaalle albumille oli vaikeaa löytää sopivaa tuottajaa, mutta lopulta hän pääsi töihin David Kershenbaumin kanssa. Tuottaja rakensi Chapmanille soundin ainoalla oikealla tavalla eli tukemalla hienovaraisesti hänen ääntään ja sanojaan. Tuotannollisesti levy ei ole mitenkään kuulijaa haastava tai vaikeasti lähestyttävä, mutta tekemisensä aikaan se kyllä erottui joukosta intiimiydellään. Kahdessa kuukaudessa Hollywoodissa äänitetty nimetön debyytti sai kannekseen seepialla sävytetyn kuvan artistista, joka ei katsonut kameraan.

Viesti oli selvä: kyse ei ollut Tracy Chapmanista vaan hänen musiikistaan, ja jos se oli jonkun ääni, niin ei yksilön vaan ihmisryhmien, vähemmistöjen, hänen kaltaistensa ihmisten. Chapman ei kuitenkaan saarnannut: ’Baby Can I Hold You’, ’For You’ ja ’For My Lover’ osoittivat hänen hallitsevan myös tavallista särmikkäämpien ihmissuhdelaulujen kirjoittamisen. ’Fast Carin’ kantaaottavuus kumpusi springsteenmäisestä lähtemisen tematiikasta, ja ’Mountains O’ Things’ käsitteli materialismia. Kyynikoiden naiiviksi moittimalla ’Why?’:lla Chapman esitti juuri oikeita kysymyksiä, joihin ei vieläkään ole saatu hyväksyttäviä vastauksia.

Baby Can I Hold You

Tracy Chapmanin levytysura on kahdenkymmenen vuoden mittainen ja käsittää kahdeksan studioalbumia. Viimeisin levy Our Bright Future on vuodelta 2008. Hänen suosionsa piikkasi heti debyytillä, joka myi kuusinkertaista platinaa pelkästään Yhdysvalloissa. Lähimmäksi tuota huippua pääsi yllättäen vuoden 1995 New Beginning, joka meni Amerikassa kaupaksi viisinkertaisen platinalevyn verran (siinä missä sen edeltäjä Matters Of The Heart oli ylittänyt ”vain” kultalevyrajan).

Artistia itseään myynnit tuskin ovat juuri mietityttäneet debyytin menestyksen jälkeen. Tracy Chapman on keskittynyt työskentelemään ihmisoikeuksien puolesta, lasten hyväksi ja rasismia vastaan.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tracy Chapman | Facebook
Tracy Chapman | Instagram
Tracy Chapman | Twitter

Tracy Chapman
Tracy Chapman – laulu, akustinen kitara, sähkökitara, lyömäsoittimet
Denny Fongheiser – lyömäsoittimet, rummut
Larry Klein – bassokitara
Jack Holder – sähkökitara, Hammond-urut
Ed Black – steel-kitara
Bob Marlette – kosketinsoittimet
David LaFlamme – sähköviulu
Steve Kaplan – kosketinsoittimet
Paulinho Da Costa – lyömäsoittimet
Tuottaja: David Kershenbaum

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Amy Winehouse oli siunattu ja kirottu • Frank [2003] • Back To Black [2006]
Bob Dylan: Highway 61 Revisited – tie folkin tuolle puolen
Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Buffalo Springfield: Buffalo Springfield Again [1967] • Psykedeelisen folk rockin runsaudensarvi
Clannad [1] 1970–1982 • Häilyvä kelttiläisyys ja modernin läsnäolo
Clannad [2] 1983–2024 • Aineettomasta new age -folkista takaisin juurille
Florence + The Machine: Dance Fever – valintojen hinta
Horslips – unohdettu helmi Irlannista • Vuodet 1970–2024
Joni Mitchell: Song To A Seagull [1968] – kun aitous välittyy
Led Zeppelin IV [1971] sinetöi menestysbändin klassikkoaseman
Lenny Kravitz: Mama Said [1991] – soundi jalostuu valmiiksi

Maria Ylipää & Emma Salokoski: Kauniita piikkejä [2024] – raja-aitoja rikkovaa laulelmaa
Neil Young: After The Gold Rush [1970] – elokuvaton soundtrack
N.W.A • Straight Outta Compton [1988] – mistä gangstarapin synkkä lippulaiva N.W.A oikein oli kotoisin?
Paul Simon: Graceland [1986] – silta yli synkän virran
R.E.M. • Automatic For The People [1992] – huipulla on hiljaista
The Replacements: Let It Be [1984] – bändi lunastaa taivaspaikkansa
Scarfacen asema rap-historiassa on vankkumaton
St. Vincent: Daddy’s Home [2021] – kohtauksia selviytymisestä
Suzanne Vega [1] 1985–1992 • Metropolin uusi tähti
Suzanne Vega [2] 1996–2022 • Lauluja ja tarinoita New Yorkista ja elämästä
Taylor Swift etsii jatkuvasti uutta • Midnights [2022]
U2: Achtung Baby [1991] – aitoa parempi levy
Wilco • Yankee Hotel Foxtrot [2001] on minimalistinen ja sydämellinen mestariteos

Tracy Chapman
Finna.fi

1980-luku

Tracy Chapman | Elektra 1988
Crossroads | Elektra 1989

1990-luku

Matters Of The Heart | Elektra 1992
New Beginning | Elektra 1995

2000–

Telling Stories | Elektra 2000
Let It Rain | Elektra 2002
Where You Live | Elektra 2005
Our Bright Future | Elektra 2008

Kokoelmalevyt
Tracy Chapman
Finna.fi

Collection | Elektra 2001
Greatest Hits | Elektra 2015

Lue lisää
Finna.fi

Artikkelihaku Tracy Chapman
She’s A Rebel – The History Of Women In Rock & Roll  Gillian G. Gaar, 467 sivua | Seal Press 1992 • Blanford 1993
She’s A Rebel – The History Of Women In Rock & Roll – Expanded 2nd Edition  Gillian G. Gaar, 516 sivua | Seal Press 2002
Rebellinnen – die Geschichte der Frauen in der Rockmusik  Gillian G. Gaar & übersetzt von Heike Brühl, 462 sivua | Argument 1994