Fragile | Atlantic 1971
Yksi progressiivisen rockin suurimmista yhtyeistä on Lontoossa vuonna 1968 perustettu Yes. Brittilbändi etsi ilmaisunsa suuntaa kahdella ensimmäisellä albumillaan, ja alkuvuodesta 1971 julkaistu kolmoslevy The Yes Album osoittautui ansaituksi läpimurroksi. Haasteita pelkäämätön kombo kehittyi huimaa vauhtia. Vielä vuoden -71 puolella ilmestynyt Fragile oli jo mestariteos. Se nostaa bändin tasolle, josta The Yes Album antoi viitteitä.
Kuten progebändeissä usein on tapana, myös Yes muutti kokoonpanoa tarpeen mukaan. Kitaristi Steve Howe tuli mukaan jo edelliselle albumille. Tony Kayen tilalle tullut kosketinsoittaja Rick Wakeman sai nostettua Yesin jäsenten muusikkoutta yhä paremmin esiin. Wakemanin innovatiivisuus ja kyvyt sovittajana istuivat hedelmälliseen maaperään, koska toisinaan Yesin pursuavia musiikillisia ajatuksia oli vaikea toteuttaa ja nitoa yhteen. Kosketinsoitinvelhon avulla Yes pääsi omimman soundinsa ääreen vaivattomammin. Fragilen harppausta yhä kohti taiteellista kokonaistavoitetta kuvaa hyvin Roger Deanin ensimmäinen Yesille tekemä levynkansi.
Akustisen kitaran lyyriset huiluäänet koristavat albumin alkua. ’Roundabout’ alkaa pulputa täydellisessä yhteistyössä rytmiryhmän kanssa. Rumpali Bill Bruford ja basisti Chris Squire luovat svengiin vastustamattoman pohjan. Intron kitarointiin palataan raidan keskivaiheilla, ja pian seuraa Rick Wakemanin urkusoolo. Kitaristi Steve Howen ja vokalisti Jon Andersonin säveltäjäroolit heijastuvat toteutukseen: edetään kitara ja laulu edellä.
Fragilen lyhykäiset sooloraidat rikastavat kokonaisuutta. Wakeman saavuttaa jotain Wendy Carlosin riemukkaasta klangista soolonumerolla ’Cans & Brahms’. Andersonin kaanon ’We Have Heaven’ antaa vokalistin kerroksille tilaa hengittää. Raidan lopun narisevasta ovesta ja askeleiden äänistä syntyy hauska yhtymä Kate Bushin albumiin Never For Ever.
A-puolen päättävä ’South Side Of The Sky’ on yksi Yesin klassikoista. Se lähtee liikkeelle ukkosmaisen tuulen ja kumun voimalla. Squiren tasapainoa uhkaava bassottelu möyrii maskuliinisesti. Wakeman yltää puolivälin piano-osuudessaan kenties runollisimpaan antiinsa. Jazzmainen brufordismi etenee läpi majesteetillisen kokonaisuuden, ja muuttuu tarpeen mukaan mäiskeeksi. South Side on myös erinomainen esimerkki Yesin laulutaiteesta. Moniääniset harmoniat ovat täydellisyyttä.
B-puolella jatketaan soolopaloja. Brufordin bravuuri ’Five Per Cent For Nothing’ jää hieman lyhyeksi, mutta ’Long Distance Runaround’ on sekin Brufordin juhlaa. Andersonin sävellys nivoutuu saumattomasti Squiren legendaariseen teokseen ’The Fish (Schindleria Praematurus)’. Yesin instrumentalismi yltää huippuunsa. Toimitus suosittelee lämpimästi myös Fragilen monikanavamiksausta, jossa ’The Fish’ välittyy mahtavan herkkänä vyörynä.
Howe tekee soolonumerosta ’Mood For A Day’ mielenkiintoisemman kuin The Yes Albumin vastaava teos Clap. Albumin päätösraita ’Heart Of The Sunrise’ antaa tiukan virvelirummun kehystää motiivin rakentelua. Squiren kurottava bassokuvio pureutuu mellotronin pitkiin sointuihin. Jännästi yhtä lailla kaahaavan että kiireettömän intron jälkeen paneudutaan kauniiseen laulumelodiaan. Vajaan neljän minuutin jälkeen Andersonin, Squiren ja Brufordin yhteinen sävellys tuo keskiöön sanat SHARP–DISTANCE.
’We Have Heavenia’ kierrättävä outro pyörryttää. 41 minuuttia kuluvat todella nopeasti. Joko tämä on ohi?
Fragile
Jon Anderson – laulu
Bill Bruford – rummut, lyömäsoittimet
Chris Squire – bassokitara, laulu
Steve Howe – akustinen kitara, sähkökitara, laulu
Rick Wakeman – urut, piano, sähköpiano
Tuottajat: Yes ja Eddie Offord
Yesin 70-luvun alun trilogia The Yes Album – Fragile – Close To The Edge säilyy progen klassikkokannassa vuosikymmenestä toiseen. Yhdessä tuottaja Eddie Offordin kanssa bändi pystyi luomaan jotain poikkeuksellisen vetovoimaista. Yksi todiste Yes-musiikin kuolemattomuudesta kuultiin vuoden 2017 Rock & Roll Hall of Fame -juhlassa. Esiintyminen Chris Squiren (1948–2015) muistolle on juhlava hetki. Squiren tilalla bassokitaraa soittaa Rushin laulaja-basisti Geddy Lee.
Fragile on saanut vuosikymmenten varrella useita uusintajulkaisuja. Vuoden 2003 remaster on erinomainen valinta. Askeleen pidemmälle yltää 2015 julkaistu CD/DVD tai CD/Blu-ray, jolla kuulllaan huolellistesti tehtyjen monikanavamiksausten rinnalla runsas valikoima kiinnostavaa lisämateriaalia. Myös alkuperäispainoksen kuvavihkonen on tuotettu mukaan erinomaisena jäljenteenä.
Tuomas Pelttari
Levyhyllyt | Finna.fi
Yes | LP Atlantic 1969 • CD-uusintapainos Atlantic 1994 • CD-uusintapainos Expanded & Remastered Rhino/Elektra 2003 • 2LP-uusintapainos Music On Vinyl 2015
Time And A Word | Atlantic 1970
The Yes Album | Atlantic 1971 Levyhyllyt • The Yes Album
Fragile| Atlantic 1971
Close To The Edge | Atlantic 1972
Yessongs | Atlantic 1973
Tales From Topographic Oceans | Atlantic 1973
Relayer | Atlantic 1974
Going For The One | Atlantic 1977
Tormato | Atlantic 1978
Drama | Atlantic 1980
90125 | Atco 1983
Big Generator | Atlantic 1987
Anderson Wakeman Bruford Howe | LP • CD • Arista Records 1989 • 2CD Gonzo Multimedia Levyhyllyt • Anderson Wakeman Bruford Howe
Union | Arista Records 1991
Talk | Victory 1994 Levyhyllyt • Talk
Keys To Ascension | Essential 1996
Keys To Ascension 2 | 1997
Open Your Eyes | Eagle 1997
The Ladder | 1999
Magnification | 2001
Fly From Here | Frontiers 2011
Heaven & Earth | 2014
Fly From Here – Return Trip | 2018
Yes Featuring Jon Anderson • Trevor Rabin • Rick Wakeman: 50th Anniversary Live At The Apollo | 2CD • 3LP • Eagle Records 2018
Muista Yes-boksit | Finna.fi
Yesyears, 4CD ja 32-sivuinen liitekirja | Atco 1991
In A Word – Yes, 5CD ja 98-sivuinen liitekirja | Elektra/Rhino 2002
Progeny – Seven Shows From Seventy-Two, 14CD ja liitevihko | Atlantic/Rhino 2015
Anderson Bruford Wakeman Howe – kauneutta ja karnevaalia
Genesis: Selling England By The Pound – englantilaisen progen suurteos
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway – Gabriel ja Rael progen huipulla
Genesis: A Trick Of The Tail – uuden tanssin alku
Genesis: Wind & Wuthering – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö
Karmakanic: In A Perfect World – modernin progen täysosuma
Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run) – pelosta pelon voittamiseen
Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason – rentoa jatkoaikaa huipulla
Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge
Rush: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin
Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto
Rush: Snakes & Arrows – ilmeikkään itseluottamuksen paluu
The Electric Light Orchestra: I – timantinkirkas debyytti
Yes: The Yes Album – yhtyeen ensimmäinen klassikko
Yes: Talk – uusi uljas auringonnousu
Lue lisää | Finna.fi
Banks, Peter & James, Billy: Beyond And Before – The Formative Years Of Yes | Golden Treasures 2001
Bruford, Bill: The Autobiography – Yes, King Crimson, Earthworks And More, 352 sivua | Jawbone 2009
Farley, Alan: The extraordinary world of Yes, 254 sivua | iUniverse 2004
Hedges, Dan: Yes – The Authorized Biography, 144 sivua | Sidgwick & Jackson 1981
Heino, Kalevi: Yes – jatkuvan muutoksen portaat, 322 sivua | Pop-lehti 2004
Holm-Hudson, Kevin: Progressive rock reconsidered, 280 sivua | Routledge 2002
Martin, Bill: Music Of Yes – Structure And Vision In Progressive Rock, 272 sivua | Open Court 1996
Morse, Tim: Yesstories – Yes In Their Own Words, 162 sivua | St. Martin’s Press 1996
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2013 • Uusi painos 2017
Popoff, Martin: Time And A Word – The Yes Story, 252 sivua | Soundcheck Books 2016
Romano, Will: Close To The Edge – How Yes’s Masterpiece Defined Prog Rock, 272 sivua | Backbeat Books 2017
Watkinson, David: Yes – Perpetual Change, 192 sivua | Plexus, 2002
Welch, Chris: Close To The Edge – The Story Of Yes, 280 sivua | Omnibus, 1999 • Päivitetty painos: Omnibus 2007
Yes: Fragile, CD ja 16-sivuinen liitevihko, jossa Bill Martinin essee A Brighter Shade Of Green | Elektra & Rhino 2003
Yes: Fragile, CD/Blu-ray tai CD/DVD sekä 16-sivuinen liitevihko, jossa Sid Smithin essee | Atlantic & Panegyric 2015
Yes: Fragile (1971).
Vaikeista olosuhteista voi ponnistaa uuteen alkuun. Kanadalaisen rocktrio Rushin rumpali ja tekstintekijä Neil Peart menetti tyttärensä auto-onnettomuudessa vuonna 1997. Alle vuoden surutyön jälkeen Peartin vaimo kuoli syöpään. Apuna toimi aika, jota Peart kulutti moottoripyörän selässä. Maisemien ja elämäntilanteen muutoksista kehkeytyi kirja Ghost Rider – taipaleita toipumisen tiellä.
