Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin

Keltaisen talon ullakko | Ainoa Productions 2018

Keltaiset talot taitavat olla luovia paikkoja. J. Karjalainen työskentelee tunnetusti sellaisessa (hänellä on Keltaisessa talossa -niminen levykin), ja Laurinmäessä on Keltainen talo -niminen kulttuurikahvila. Aija Puurtinen puolestaan antoi tällä tekstille aiheen julkaisemalla albumin, jonka nimi oli Keltaisen talon ullakko.

Aija Puurtinen. Kuva: Veikko Kähkönen
Aija Puurtinen. Kuva: Veikko Kähkönen

Jalavei-yhtyeen kanssa tehty Keltaisen talon ullakko on Puurtisen viides sooloalbumi. Elokuussa 2019 kuusikymppisiään juhlistanut muusikko tunnetaan rock- ja bluesklubeilla parhaiten Honey B. & The T-Bonesin sheikkaavana basisti-laulajana, mutta on hän tehnyt paljon muutakin. Helsingin Sanomien syntymäpäivähaastattelussa Puurtisen kerrotaan olevan myös säveltäjä, musiikin tohtori sekä Sibelius-akatemian pop-jazz-laulun lehtori ja musiikkikasvatuksen ainejohtaja.

Viiden metrin päähän

Aija Puurtinen siis operoi musiikin kentällä hyvin kokonaisvaltaisesti, mutta Keltaisen talon ullakossa on kyse muustakin kuin hänestä. Se on myös Jukka Alihangan postuumisti julkaistu levy. Työuransa lääkärinä tehnyt Alihanka tunnettiin musiikkipiireissä säveltäjänä ja sanoittajana, joka teki kappaleita eri artisteille sekä elokuviin ja näytelmiin. Vuonna 1987 Susi-Artturi-nimellä tehty nimetön albumi oli Alihangan ainoa oma levy uralla, jolla hän kirjoitti kaikkiaan yli kaksituhatta sanoitusta. Yksi hänen tunnetuimmista kappaleistaan on Tuula Amberlan hitti Lulu.

Puurtisen levyn nimi tulee siitä, että Alihankakin työskenteli keltaisessa talossa. Siellä muuten tehtiin musiikkia myös laulajatar Sira Moksin albumille Keltaisen talon lauluja, joka ilmestyi vuonna 2013 vähän ennen kuin Alihanka menehtyi pitkälliseen sairauteen.

Väinö

Viisi vuotta Jukka Alihangan kuoleman jälkeen julkaistu Keltaisen talon ullakko on sävelletty hänen jäämistöstään löytyneisiin sanoituksiin. Sävellykset ovat Puurtisen ja Jalavei-kokoonpanon käsialaa. Sanoittamiseen ovat osallistuneet myös Love Recordsin yhtenä perustajana tunnettu Atte Blom sekä vapaa kirjoittaja Anu Haapa, jonka tuotantoon kuuluu laululyriikan lisäksi journalistisia tekstejä ja runoutta.

Keltaisen talon ullakon koossa pitävä elementti ja punainen lanka on nimenomaan lyriikka. Sen kappaleet kuulostavat sanoituksiin rakennetuilta, mutta onneksi enimmäkseen hyvässä. Usein tämä metodi tuottaa paasaavia ja kankeita lauluja, mutta Keltaisen talon ullakolla soi notkea musiikki. Siihen on osansa Jalavein paljon ilmaa sisältävällä bändisoitolla sekä sillä, että Puurtinen laulaa hyvin ilmaisuvoimaisesti (mikä ei tässä tarkoita teatraalisuutta vaan sitä, että hänen äänensä pystyy välittämään kaikenlaisia, myös hyvin pieniä tunteita).

Kiuruvesi

Keltaisen talon ullakko on vaihteleva kokonaisuus. ’Viiden metrin päähän’ on raakaa siekkarirockia, ’Banjo’ kuin Catskills-vuorilta tuotua kamaa, ’Kaksi kuumaa tulitikkua’ kuusikymmenlukulainen balladi… Pysäyttävin teksti on ’Väinössä’, ja loppujen lopuksi levyä tuleekin helposti kuunnelleeksi kuin sanoittajamestarille omistettua tribuuttilevyä. Musiikki jää ikään kuin kehykseksi lyriikalle. Keltaisen talon ullakko on viimeinen silmäys siihen, miten Jukka Alihanka maailman näki.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Aija Puurtinen & Brooklynin satu | Facebook

Honey B. & T-Bones | kotisivu
Honey B. & T-Bones | Facebook
Honey B. & T-Bones | Twitter

Honey B. Family | Facebook

Aija Puurtinen & Jalavei
Finna.fi

Keltaisen talon ullakko | Ainoa Productions 2018

Aija Puurtinen & Brooklynin satu
Finna.fi

Lännen maata • LP & CD | Turenki Records 2019

Aija Puurtinen & Rytmiraide Allstars
Finna.fi

Brooklynin satu | CD Turenki Records 2015

Aija B Puurtinen
Finna.fi

Untuvaa ja lasimurskaa | CD Amigo 1995
Sähköinen silmä | CD Spin-Farm/Ranka Recordings 1997
Redlight | CD Rajarecs 2010

Honey B. Family
Finna.fi

Honey B. Family Sings & Plays | LP+CD Blue North Records 2017

Honey B. & T-Bones
Finna.fi

1980-luku

Anytime | LP • Parlophone 1985
Help Me | LP • Parlophone 1986
Queen Bee Against Dr. Oddball | LP & kasetti • Parlophone 1987
Ninety-Nine | LP & CD • Amulet/Polarvox 1988

1990-luku

On The Loose | LP & CD • Sundance 1990
Shake Your Shimmy | CD • Sundance 1992
Supernatural | CD • Bluelight Records 1995
Psychophysical | CD • Wunderbar Records 1998

2000–2009

Now & ∞ [Now & Eternity]  HBTB | CD • Raja Records 2000
Terrifying Stories From T-Bone Town | CD • Bluelight Records 2005
Rockender Tornado aus Finnland | CD • Bluelight Records 2007
Alien Blues | CD • Sound Of Finland 2009

2010-luku

Walking Witness | CD • Sound Of Finland 2011
Alive In Helsinki | 2LP & CD • Sound Of Finland 2012
Time Was | LP & CD • Tuohi Records 2016

2020-luku

Buzzing! 40th Anniversary Album | 2022

Antti Autio: Kaikki talot huojuu – tanssia onnellisuusmuurin raunioilla
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
Hurriganes: Roadrunner – homma ja kuinka se hoidetaan
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Lyyti: Toiveet ja helyt – sanat soivat kuin sävelet

Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Muska: Muska – rocknainen edellä aikaansa
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää Honey Beestä
Finna.fi

Go-Go Shoes – Honey B. & T-Bonesin tarina 1982–2002  Esa Kuloniemi | Like 2002

Lue lisää suomirockista
Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998

Kirjastokaista
Löytöretki musiikkiosastolla | Aija Puurtinen

Aija Puurtinen vieraili Kirjastokaistan ohjelmasarjassa Löytöretki musiikkiosastolla. Jakso on kuvattu Helsingissä Töölön kirjaston musiikkiosastolla 15. huhtikuuta 2019.

Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko (2018)
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko (2018)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.