Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Sterner Stuff – indie rockin suomalaista kärkeä

Sterner Stuff | Fuu Recs 2018

Joonas Holmén + The Lossy Codeca: Sterne rStuff (2018).Rockmuusikko Joonas Holmén on julkaissut uuden levyn marraskuussa 2018. Pitkään työn alla ollut Sterner Stuff tuli ulos Holménin omalla levymerkillä Fuu Recs.

Holmén toteuttaa musiikillista visiotaan itsenäisesti. Sterner Stuff on toteutukseltaan bändialbumi, mutta sillä on vahva sooloalbumin ulottuvuus. Neljä vuotta edellisen Codecs-levyn jälkeen Holménin kunnianhimoinen indie rock kulkee yhä vakuuttavammin. Sterner Stuff nousee yhdeksi vuoden 2018 parhaista rocklevyistä.

Albumin ensimmäisenä singlelohkaisuna tuli ulos ’Launching Down On Tracks’.

Levyhyllyt jututti Holménia joulukuussa 2018

Sterner Stuff ilmestyi viime marraskuussa, onnittelut! Millaisia vaiheita julkaisemisessa oli?

Joonas Holmén: – Julkaiseminen oli varsin pitkä prosessi. Ensin otin yhteyttä eri levy-yhtiöihin, niin pieniin kuin isoihin. Kiinnostusta ei kuitenkaan lopulta tuntunut löytyvän tarpeeksi, joten päätin lopulta tosiaan perustaa oman levy-yhtiöni ja toteuttaa julkaisun itse. Tämä tarkoitti sitä, että minun täytyi tutustua moneen uuteen asiaan aina byrokratiasta levyn julkaisemiseen liittyen, kansien painatukseen ja yhteistyöhön jakelijan kanssa.

Jaan mielessäni levyn olemassaolon kahteen selkeään vaiheeseen: Sen tekemiseen, eli taiteelliseen työhön ja julkaisemiseen liittyvään työhön. Kummatkin prosessit veivät varsin kauan aikaa ja vaikka aluksi olin varsin vastahakoinen uppoutumaan tuohon jälkimmäiseen, tuntuu tällä hetkeltä ihan hyvältä, että se tuli tehtyä. Levyjen julkaisemassa itse on paljon hyviä puolia. Silloin kontrolli pysyy itsellä ja jos ei tule puskettua levyä eteenpäin tarpeeksi, ei ainakaan voi syyttää ketään muuta kuin itseään.

Joonas Holmén.

Joonas Holmén.

Millainen historia sinulla on yhtyeesi The Lossy Codecsin kanssa? Millaista musiikinteko on ollut aiemman bändisi Das Claudiuksen jälkeen?

Das Claudiuksessakin olin bändin ainoa biisintekijä, mutta kyllä tämä sooloartistina musiikin tekeminen on ollut vielä solidaarisempaa hommaa. Codecshan on kokoelma ystäviäni, jotka ovat ammattimuusikoita. Aloitimme Das Claudiuksen kanssa soittamisen varhaisteini-iässä, jo silloin kuin kukaan ei oikeastaan osannut soittaa yhtään mitään. Soittomme muovautuikin satojen, ellei tuhansien treenikertojen myötä ja siinä oli toki puolensa. Yhteishenkemme oli ainakin bändin parhaimpina hetkinä varsin hyvä ja kyllähän se kuului soitosta.

Toisaalta bändin sisäinen dynamiikka saattoi olla tulehtunuttakin ja bändin muut jäsenet eivät yleensä olleet yhtä innoissaan musiikin tekemisestä kuin minä. Nyt kun soitan Codecsin kanssa, saan yleensä luottaa siihen, että homma hoituu. Kaikki jäsenet ovat taitavia soittajia ja treenikertoja ennen keikkoja ei tarvita kovin montaa. Pystyn siis keskittymään omaan juttuuni, mikä on mukavaa, mutta tietynlaista ”bändifiilistä” siitä toki puuttuu.

Toisaalta omalla tavallaan musiikin säveltäminen ei ole muuttunut oikeastaan ollenkaan. Yhä edelleen sävellän kappaleet yksinäni ja koska Sterner Stuff -levyllä Das Claudiuksen rumpali Matti Muhos soitti rummut, toteutui sovitusprosessikin entiseen tapaan. Eli sävelsin ja soitin kaikki muut instrumentit paitsi rummut, johon minulla oli kyllä ideoita, joita sitten Matin kanssa hioimme ja joihin hän toi oman tyylinsä ja soittotatsinsa mukaan. Ensimmäisellä soololevylläni kun soitin rummutkin itse, oli meno siinä suhteessa vähän erilaisempaa Das Claudiukseen verrattuna.

Millainen livekokoonpano The Lossy Codecs on?

Kun kokoaa bändinsä paljon keikkoja tekevistä ammattimuusikoista, on ollut tarpeen varata monta vaihtoehtoa. Bändiimme kuuluu itseni (laulu ja kitara) lisäksi synisti-kitaristi-taustalaulaja Walter Metsärinne, kaksi vaihtelevaa rumpalia (Taneli Korpinen ja Matti Muhos) sekä kolme basistia (Antti Samuelsson, Jussi Karhujoki ja Jonatan Snapir).

Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Antti Samuelsson (vas.), Taneli Korpinen, Joonas Holmén ja Walter Metsärinne. TVO, 17.5.2018. Kuva: Tuomas Pelttari.

Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Antti Samuelsson (vas.), Taneli Korpinen, Joonas Holmén ja Walter Metsärinne. TVO, 17.5.2018. Kuva: Tuomas Pelttari.

Sterner Stuff on melodinen ja monitasoinen kooste dynaamisia rockvetoja. Voiko levyltä kuulla esikuviasi?

Kyllä voi, ainakin omasta mielestäni. Monissa kappaleissa minulla oli jopa mielessä joku tietty artisti tai kappale, josta imin vaikutteita. Esimerkiksi Acid-kappaleen sävelsin aikoinaan jo teini- iässä, kun Smashing Pumpkins -faniuteni oli korkeimmillaan. Siksi nämä vaikutteet ovat aika selkeästi kuultavissa. Toisaalta vähän uudemmatkin bändisuosikkini ovat mukana, esimerkiksi surumielisen rehellinen My Fellow Men on ottanut paljon vaikutteita niin Red House Paintersiltä kuin Pedro The Lionilta. Yllättävän monet ovat tuntuneet kuulevan vaikutteita myös Mew’lta, mikä on yksi vanhimmista suosikeistani. En itse näe näitä vaikutteita tällä levyllä niin paljon, vaikka toki esim. Come Of Agen kulmikkaista groovavista kitarariffeistä tulee Bo Madsenin soitto mieleen.

Toisaalta monet ovat kuulleet vaikutteita artisteista, mitä en oikeastaan kuuntele. Esimerkiksi Red Hot Chili Peppers, The Pixies ja Butthole Surfers on mainittu. Tämän lisäksi usein musiikkiani on verrattu …And You Will Know Us By The Trail Of Dead -bändiin, jota en ollut kuunnellut ennen näitä vertailuja ollenkaan. Kun vertaus toistui ja toistui, niin tietysti kuuntelin ja kyllähän kyseisessä bändissä jonkin verran samaa onkin! Minulle oli varsin tärkeää Sterner Stuff -levyllä juuri tuo kappaleiden monitasoisuus. Halusin että siinä on paljon erilaisia tunnelmia, niin musiikillisesti kuin sanoituksellisesti.

Levyn tekstit tuntuvat tunnukstuksilta. Mikä sinua inspiroi?

Tällä levyllä tekstit olivat ehkä itsellenikin poikkeuksellisen omakohtaisia. Aikaisemmin olen yrittänyt enemmän eläytyä kuvitteellisiin tilanteisiin ja tunnelmiin. Uudemmilla, Sterner Stuffin jälkeen sävelletyillä kappaleilla, taas olen kyllä pysynyt omakohtaisuudessa kiinni, mutta vienyt ilmaisuani hieman abstraktimmalle ja runollisemmalle tasolle.

Dinosaur Jr:in kitaristilaulaja J Mascis sanoi joskus jossain haastattelussa jotain vastaavaa kuin ”Kappaleeni ovat surullisia, sillä sävellän niitä yksin kotonani kun olen alakuloinen. Silloin kun olen iloinen, en ole kotona kitara kädessäni, vaan ulkona ystävieni kanssa.” Pystyn eläytymään tähän aika vahvasti. Olen ehkä vähän poikkeuksellisenkin paljon eksistentiaalisesta ahdingosta kärsivä ihminen ja puran yleensä tällaiset ajatukseni kappaleisiini. Olen myös kristitty, mutta en oikein osaa eläytyä kristilliseen musiikkiin, sillä se ei ole omissa silmissäni kovin moniulotteista, vaan pyrkii keskittymään positiivisuuteen. Koen suorastaan tehtäväkseni tehdä musiikkia, jossa kristillinen identiteettini tulee luonnollisen oloisesti esiin ja pääsen näyttämään, että synkistellä mekin osaamme.

Eläydyn muidenkin taiteilijoiden musiikkiin parhaiten silloin, kun heidän oma maailmankuvansa ja ajatuksensa heijastuvat selkeästi ja rehellisesti sanoituksista läpi. Mitä muuta runoudelta ja tarinoilta voikaan toivoa, kuin että näkee maailman edes hetkellisesti toisen henkilön silmin ja toisesta näkökulmasta? Toki on olemassa juuri täysin tarinallista ja fiktiivistä musiikkia, eikä siinä ole mitään vikaa. Itse vaan eläydyn sanoituksiin parhaiten kun ne ovat omakohtaisia, ja koen kyllä myös kuulevani laulajan tuskan tai ilon silloin paremmin, kun lauletaan ”kokemuksen syvällä rintaäänellä”.

Sterner Stuffin toisena videoraitana julkaistiin ’Acid’. Videon ohjaus: Jonathan Guillaume.

Olet kiinnostunut syntetisaattoreista ja peleistä. Huokuuko Sterner Stuffin kannesta pelimaailman estetiikkaa?

Keskustelimme kansien tekijän Ella Kiviniemen kanssa niitä suunnitellessamme CGA– eli Color Graphics Adapter -grafiikoista, joita oli 80-luvun peleissä. Kyseistä väripalettia käyttävät pelit näyttivät räikeydessään mielestäni varsin siisteiltä ja niinpä päätimme hyödyntää niitä levyn kannessa. Tumman sininen ja punainen oli dramaattisen tyylikäs vaihtoehto, joten menimme sillä, emmekä esimerkiksi pinkki ja vaaleansininen -kombinaatiolla, vaikka se oli muistaakseni yleisin. Se olisi ehkä ollut vain ja ainoastaan räikeä, eikä kovin tyylikäs.

Olet kuvaillut muusikon elämää yksinäiseksi. Onko uusi levy muuttanut sinua?

Varmaan muusikon elämä olisi vähemmän yksinäistä, jos tekisi sitä jossain bändissä tai ryhmässä. Omalla kohdallani kaikki on oikeastaan vaan ajautunut siihen, että suurin osa työstä tulee tehtyä yksin. Enkä puhu pelkästään omasta musiikistani, vaan kun esimerkiksi miksaan muiden musiikkia, niin se on tietenkin keskimäärin aika yksinään tehtävää puuhaa. Musiikkia tehdessä on myös helppo unohtaa muu maailma ja syventyä useaksi tunniksikin vaan omaan tekemiseen. Se on omalla tavallaan hienoa, mutta joo, myös yksinäistä.

En sanoisi, että Sterner Stuff on mitenkään muuttanut minua. Oikeastaan sanoisin ennemmin, että levyni heijastavat omaa persoonaani aina tietyllä hetkellä. Kun minä muutun, levyni muuttuvat. Siinä mielessä Sterner Stuff tosin on muuttanut minua, että olen oppinut sen tekemisen myötä paljon uutta.

Olet säveltänyt ja tuottanut Sterner Stuffin itse. Mitä tavoittelet tuottajana?

Tuotannolliset ideat ovat se tekijä, joka saa minut innostumaan uuden levyn tekemisestä. Kappaleiden säveltäminen on minulle omalla tavalla kuin päiväkirjan kirjoittamista, mutta kun keksin jonkin yhteisen tekijän, josta pystyn ammentamaan jonkin äänitteen tuotannollisen meiningin, innostun ja haluan päästä studiohommiin.

Tähtään tuotannollisesti maksimaaliseen persoonallisuuteen. Tykkään ideoista, joissa jokin äänikuvallinen aspekti viedään äärimmäisyyteen, mutta toisaalta minusta on tärkeää, että levyn ”musiikillinen informaatio” säilyy selkeästi erotettavissa olevana. Tasapainottelen siis näiden kahden ideaalin välillä. Yleensä levyn äänikuvallinen identiteetti lähtee mielessäni liikkeelle sen rumpusaundeista, sillä ne kattavat keskimäärin koko levyn yleissaundista ison osan. Esimerkiksi Sunshine And Someone To Hold -levylläni rummut äänitettiin varsin lofisti, vain kolmella mikrofonilla ja se olikin yksi levyn värittävimmistä tekijöistä. Sterner Stuffilla rummut äänitettiin hifimmin ja soitto oli Matti Muhoksen mukanaolon myötä hienovaraisempaa, joten kaikki muu mukautui siihen.

Miten kuvailisit musiikillista missiotasi?

Haluan tehdä itseni näköistä musiikkia, omilla ehdoillani. Haluan kertoa musiikillani ajatuksistani, siitä mitä itse pidän arvokkaana ja mitä ajattelen niin sanotusti ”tästä kaikesta”. Pyrin tekemään koskettavaa, tehokasta ja mielenkiintoista musiikkia, jossa pääsen kokeilemaan uusia ideoita. Toivon että mahdollisimman moni kuulisi musiikkiani ja saisi siitä mahdollisesti lisäarvoa omaan olemiseensa. Tavoitteeni on saada elantoni omaa musiikkia tekemällä.

Millaista musiikkia teet seuraavaksi?

Tällä hetkellä ajatukseni on tehdä jälleen Matti Muhoksen kanssa uusi levy, joka on aikaisempaa ”fuzzimpi” ja biisikohtaiselta äänikuviltaan yhtenäisempi. Jotta kuuntelija ei kyllästy, luulen että sen täytyy myös olla hieman lyhyempi kuin esimerkiksi Sterner Stuff. Haluan tuoda myös laulumelodioitani selkeämmin esiin, joten aion kuluttaa laulujen tuotantoon entistä enemmän aikaa.

Toisaalta olen myös ajatellut hieman elektronisemman levyn tekemistä. Villeissä unelmissani suunnittelen myös tripla-albumin tekemistä, sillä se olisi niin ihanasti ajan hengen vastaista.

Tuomas Pelttari | toimitus ja livekuva

Joonas Holmén Kotisivu | Homepage
Joonas Holmén | Facebook
Joonas Holmén | Instagram
Joonas Holmén | YouTube
Joonas Holmén | Bandcamp
Fuu Recs | Kotisivu

Varaa Joonas Holmén -albumi Sterner Stuff ei ois kirjastosta.

Varaa Joonas Holmén -albumi Sterner Stuff kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Joonas Holmen & The Lossy Codecs | Finna.fi

Bound To Disappear//The Speeding Is Just For Show | 2010
Sunshine And Someone To Hold | 2014
Sterner Stuff | Fuu Recs 2018

Das Claudius

Walking In The Forest And Noticing A Corpse In The Bushes | 2006
The Star That Shines Eternally And On Its Own | 2007
Matti Lauri Ilmari Muhos EP | 2011

Joonas Holmén + The Lossy Codecs livenä

La 12.1.2019 BaariBaari – Turku Band Festival

Joonas Holmén + The Lossy Codeca: Sterne rStuff (2018).

Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Sterner Stuff (2018).

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan | Stupido 2018

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).Koska Levyhyllyt on musiikin ja kirjallisuuden suositusblogi, vuoden viimeisen jutun aiheeksi pääsee Pää Kiin toinen albumi. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan on nimittäin blogistinne mielestä vuoden paras äänilevy, oiva jatke kuuden vuoden takaiselle klassikolle.

Kakkoslevyä pohjustanut sinkku ”Sä veit mun levyt kirpparille” oli kaksipiippuinen tapaus. Toisaalta sen itseironia nauratti ja tarttuvuus ihastutti, mutta samalla se tuntui turhan kepeältä. ”Sä veit mun levyt kirpparille” erottuu albumilta sen harmittomimpana kappaleena. Sellainen tyylirikko on kuitenkin hyvä olla mukana, sillä muuten Pää Kiin maailmassa ei juuri hymyilytä.

Todellisuus lävähtää silmille heti lähdössä. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan alkaa viitasaarelaisen perusmuezzinin rukouskutsulla. ”Takaisin työttömyyskortistoon” hahmottelee kuulijalle biisien päähenkilön, sen pettymyksiä tuottavan luuserin, joka kirjoitti nämä laulut, josta nämä laulut kertovat ja joka näitä lauluja kuuntelee. Koko kuva on valmis, kun ”Isieni maa” maalaa tarinoille miljöön. Se on voittajien ja häviäjien Suomi, jossa toiset potkivat toisiaan pimeässä ja pakkasessa sillä välin kun toiset nostelevat maljoja kristallikruunujen alla.

Siihen nähden, että Pää Kii on vaihtanut levyjen välillä kokoonpanostaan kaiken muun paitsi kitaristi-laulaja-biisintekijän ja basistin, bändi on hienosti nipussa. Vekku Vartiaisen bassolinjat vetävät mukaansa, ja Teemu Bergman on löytänyt ääneensä uusia sävyjä. Maukkaista sovituksista on kiittäminen myös studiomies Lauri Elorantaa, jolla oli jo edellisen levyn aikaan hyvä käsitys siitä, miten loistavista biiseistä tehdään vielä parempia.

Sellaisista biiseistä kuin ”Sweet Home Kouvola”, ”Nyt mä haluun haistaa hieman liimaa”, ”Aina jonon viimeinen” ja ”Yksi musta minuutti” tulee mieleen Johnny Thundersin Heartbreakers. Ne ovat räväkkää rock’n’rollia käsiin räjähtävästä elämästä, ja niiden antisankari joutuu etsimään syitä olla hyppäämättä junan alle, ellei sitten ole jo kuollut, kuten ”Yksi musta minuutissa” on päässyt käymään.

Pää Kiin kyynisen ja pahantuulisen kuoren alla hehkuu empatia ja hyvä tahto. Toisen levyn kappaleista myötätuntoisin on ”Koira lähtee piikille”, jossa karu ihmiskohtalo ja sen syy piirretään muutamalla taitavalla vedolla. Pimeimmillään sielun kaamos on kappaleissa ”Mr. Masennus”, ”Tie kotiin” ja ”Rautamies ruostuu”, joissa synkän veden yllä ei näytä olevan siltaa laisinkaan.

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan ei varsinaisesti yllätä. Se on tuttua Pää Kiitä introjen kitarakuvioita myöten. Se on kooste maailmantuskaisia lauluja kakkosluokan kansalaisista, jotka eivät viihdy porvariräppäreiden, kierojen poliitikkojen ja pösilöitä pillinsä mukaan tanssittavien pahantahtoisten populistien maailmassa. Pää Kiitä voi moittia mustavalkoisesta maailmankuvasta ja pateettisuudesta, mutta silloin jää tajuamatta, että se nyt vain on Teemu Bergmanin taiteen tulokulma maailmaan, ja sillä on itsessään merkityksensä. Näitä biisejä kuunnellessa maailman paino harteilla tuntuu kevenevän. Voin kuvitella, että niin tuntuu myös niitä kirjoittaessa ja soittaessa.

Parasta on se, että Pää Kii pelastaa rockin. Sitä ei pelasteta kokeilemalla kuinka paljon voi kuulostaa Led Zeppeliniltä ennen kuin Jimmy Page suuttuu. Se pelastetaan kirjoittamalla rokkibiisejä, jotka kuulostavat eläviltä ja tärkeiltä tässä ajassa. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan on täynnä niitä.

Nyt, kun Pää Kiin liikaakin odotettu toinen albumi on julkaistu hyvällä menestyksellä, ei ole mitään syytä epäillä, etteikö bändi pelastaisi rockia vielä uudelleenkin.

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan
Teemu Bergman – laulu, kitara
Antti Leppäniemi – kitara
Vekku Vartiainen – bassokitara
Heikki Laaksomies – rummut

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Pää Kii | Facebook

Varaa Jos huonoo onnee ei ois kirjastosta.

Varaa Pää Kiin kakkosalbumi Jos huonoo onnee ei ois kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Pää Kii | Finna.fi

Pää Kii | LP • Airiston punk-levyt 2012 | CD • Stupido Records  Levyhyllyt • Pää Kii
Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan | LPCD • Stupido Records 2018
AP fest Vol 3 | DVD • Airiston punk-levyt 2013

Anthrax: Sound Of White Noise – thrash-titaani tavoitteli tähtiä
CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi – arpia ja avohaavoja
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Pää Kii: Pää Kii – suuri rock’n’roll -riemuvoitto
Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia
The Prodigy: The Fat Of The Land – millennium-jännitteen voima

Lue lisää suomipunkista | Finna.fi

Suomipunk 1977–1998  Jarkko Kuivanen, 339 sivua | Kuivanen 1999
Hilse – Suomipunkin alku ja juuri  Kimmo Miettinen, 339 sivua | Like 2008
Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984  Mika Saastamoinen, 429 sivua | Johnny Kniga 2007
Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985–2015  Ville Similä & Mervi Vuorela, 604 sivua | Like 2015
Kun Suomi-rock puri ja löi – kapina-rockin synty, nousu, vaino ja (t)uho  Mato Valtonen & Moog Konttinen & Kjell Starck, 304 sivua | Bazar 2015

Lue lisää punkista Britanniassa | Finna.fi

1977 – Punkvallankumous  Jukka Junttila, 279 sivua | Like 2017
Punk! – Brittipunkin haastatteluhistoria  John Robb & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 511 sivua| Like 2007

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).

Kotiteollisuus: Valtatie 666 – tie jatkuu itään

Valtatie 666 | Johanna Kustannus 2018

Kotiteollisuus: Valtatie 666 (2018).Vuosituhannen vaihde oli aikamoinen antikliimaksi. Sitä odotettiin huolensekaisella innolla ja siitä kirjoitettiin lauluja, mutta loppujen lopuksi se ei sitten sekoittanutkaan tietokoneita, pudottanut lentokoneita, sytyttänyt sotia tai muuttanut oikeastaan mitään, ei ainakaan käden käänteessä.

Jotkut jutut sentään sattuivat siirtymään 2000-luvulle juuri niihin aikoihin. Yksi niistä oli suomenkielinen rock. Siinä missä esimerkiksi Ultramariini toi siihen uudenlaisia vaikutteita 1990-luvun kitarapopista ja vaihtoehtorockista, sellaiset yhtyeet kuin Viikate, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ammensivat hevistä, ja Maj Karma(n Kauniit Kuvat), Mokoma sekä Stam1na metallista.

Halukkain lukemaan itsensä osaksi suomirockin jatkumoa oli Kotiteollisuus.

Lappeenrantalainen Kotiteollisuus alkoi hahmottua nykyiseen muotoonsa jo 1990-luvun alkupuolella. Bändin pitkä pohjatyö tuotti tulosta hitaasti mutta taatusti. Ensimmäinen albumilistasijoituksen toi Tomusta ja tuhkasta vuonna 2000, ja Helvetistä itään ponkaisi listaykköseksi heti ilmestyessään syyskuussa 2003.

Viisitoista vuotta läpimurron jälkeen ilmestynyt Valtatie 666 on Kotiteollisuuden kuudestoista albumi. Kitaristi-laulaja ja biisintekijä Jouni Hynynen on kuvaillut sitä ihmisen ja perkeleen vuoropuhelusta tehdyksi teemalevyksi. Kun ”perkeleen” ymmärtää sisäisiksi demoneiksi – lannistaviksi ääniksi pään sisällä, ikäviksi muistoiksi, olemisen tuskaksi ja kyynisiksi mielialoiksi – punainen lanka on selkeä. Valtatie 666 vie kauas kohti viimeistä auringonnousua, ja se tie on yhtä kuin elämä.

Mitä musiikkiin tulee, harva asia on muuttunut niin vähän kuin Kotiteollisuuden perusbiisi. Sitä voidaan toki kutsua myös omaksi tyyliksi. Esimerkiksi sellaiset Valtatie 666:n kappaleet kuin Kusipää, Vääräleuka ja Järjen ääni eivät sinänsä kohahduta ennenkuulemattomuudellaan, mutta ne kulkevat ja tarttuvat ja niiden kitararaidat lomittuvat toisiinsa maukkaasti.

Suuren osan levyn 71 minuutin kestosta selittävät (ja kuulijaa eniten yllättävät) jykevä ’Sädekehä’, painavana vyöryvä ’Taakka’ ja ’Maailma nukahtaa’, joista viimeinen kestää uskomattomat 18 minuuttia ja 23 sekuntia. Yli yhdeksänminuuttisen, paikoin ihastuttavan abstraktin ’Taakan’ tietyt kohdat kuulostavat aivan Timo Rautiaisen laulamilta, vaikka eivät ilmeisesti sitä ole (sattuvaa sinänsä, sillä Trio Niskalaukauksellakin on ’Taakka’-niminen kappale). Selkein vastapaino noille suurteoksille ja samalla levyn virkistävin veto on pariminuuttinen ’Valtatie 666’, jonka Hynynen duetoi Radiopuhelimien kiihkeän J.A. Mäen kanssa.

Muutama vuosi sitten nelimiehiseksi muuttunut Kotiteollisuus on jykevältä ja selkeältä soundaavalla Valtatie 666:lla hyvässä peruskunnossa, ja hetkittäin bändi onnistuu jopa yllättämään. Vaikka ensimmäisestä Kotiteollisuus-nimellä julkaistusta albumista Aamenesta tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta, Valtatie 666:n biisit eivät kuulosta lopunaikojen lauluilta. Eedeniin ei ole paluuta ja helvetti on kaukana takana, mutta tie jatkuu itään.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Valtatie 666
Miitri Aaltonen – kitara, taustalaulu
Janne Hongisto – bassokitara, taustalaulu
Jouni Hynynen – laulu, kitara
Jari Sinkkonen – rummut

Kotiteollisuus | kotisivu
Kotiteollisuus | Instagram

Varaa Kotiteollisuuden Valtatie 666 kirjastosta.

Varaa Kotiteollisuuden Valtatie 666 kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Kotiteollisuus

1990-luku

Hullu Ukko ja Kotiteollisuus  Hullu Ukko ja Kotiteollisuus | Megamania 1996
Aamen | Megamania 1998
Eevan perintö | Megamania 1999

2000–2009

Tomusta ja tuhkasta | Megamania 2000
Kuolleen kukan nimi | Megamania 2002
Helvetistä itään | Megamania 2003
7 | Megamania 2005
Iankaikkinen | Megamania 2006
Sotakoira | Megamania 2008
Ukonhauta | Megamania 2009

2010-luku

Kotiteollisuus | Johanna Kustannus 2011
Sotakoira II | Johanna Kustannus 2012
Maailmanloppu | Johanna Kustannus 2013
Kruuna/Klaava | Johanna Kustannus 2015
Vieraan vallan aurinko | Johanna Kustannus 2016
Valtatie 666 | Johanna Kustannus 2018

Maanalainen Armeija [=Jouni Hynynen & Mira Luoti] | Finna.fi

I | Sakara Records 2020

Kotiteollisuuden laulaja-kitaristi-tekstintekijä Jouni Hynynen tunnetaan myös kirjailijana. Hynynen kertoo Turun Kirjamessuilta suoralähetetyssä haastattelussa kirjastaan Muistikuvia (Like, 2018). Kohtaamisessa kuullaan Hynysen tavasta kirjoittaa lyriikoita, tekstintekijöistä joita Hynynen ihailee sekä tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa. Haastattelijana Pete Leppänen.

Mira Luoti teki soolodebyytin – Tunnelivisio loi tien pois varjoista
Mokoma
: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus

Lue lisää
Jouni Hynysen teoksia | Finna.fi

Rakkaudella, Hynynen, 166 sivua | Like 2009
Mies katoaa, 114 sivua | Like 2009
Kesämies, 239 sivua | Like 2010
Rillipää ja läski – kirjeenvaihto 2007–2009  Tommi Liimatta & Jouni Hynynen, 270 sivua | Johnny Kniga 2010
Karjalainen ruletti, 254 sivua | Like 2012
Paskapuhetta  Jouni Hynynen & Tommi Liimatta & Vilja Hynynen, 151 sivua | Like 2013
Kadonnutta tavaraa etsimässä – romaani, 300 sivua | Like 2016
Muistikuvia – tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa, 283 sivua | Like 2018

Lue lisää Kotiteollisuudesta | Finna.fi

Kotiteollisuus – Ukonhauta. Kenelle banjot soivat  Jouni Hynynen & Mikko Karmila, 143 sivua | Like 2009
Kotiteollisuus.com – Vittuilua jo vuodesta 2001  Jouni Hynynen & Jari Sinkkonen, 590 sivua | Like 2012
Kotiteollisuus munasillaan ja muutenkin  Mika Vuoto & Jouni Hynynen, 136 sivua | Johnny Kniga 2015
Muistikuvia – tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa, 283 sivua | Like 2018

Lue lisää suomirockista | Finna.fi

Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa  Tuukka Hämäläinen, 357 sivua | Idiootti 2011
Miten lauluni syntyvät?  Eetu Kauppinen (toim.), 143 sivua | Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017
Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 408 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 359 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005
Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia  Vesa Kontiainen, 667 sivua | Like 2004

Jouni Hynynen: Muistikuvia (Like, 2018).

Jouni Hynynen: Muistikuvia (Like, 2018).

Kotiteollisuus: Valtatie 666 (2018).

Kotiteollisuus: Valtatie 666 (2018).

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet

Rainier Fog | BMG 2018

Kukaan ei ole korvaamaton… vai onko? Jos Alice In Chainsin faneilta olisi kysytty tuota vuonna 2009, kun yhtye julkaisi ensimmäisen ilman laulaja Layne Staleya tekemänsä albumin, vastaus olisi todennäköisesti ollut jämptisti ”on”. 

Tällä viikolla, kun bändi todistaa toisen inkarnaationsa mahdin jo kolmannella laulaja William DuVallin laulamalla pitkäsoitolla, vastaus voisi olla toisenlainen. 

Toisaalta Alice In Chains ei niinkään ole korvannut huhtikuussa 2002 kuollutta vokalistiaan kuin jatkanut ilman häntä. Niin tunnistettava kuin Staleyn ääni olikin, se ei sittenkään ollut ainoa eikä edes vahvin Alice In Chainsia määrittänyt elementti. Paluulevy Black Gives Way To Blue (2009) paljasti, että kitaristi-biisintekijä Jerry Cantrell oli kaiken aikaa ollut yllättävän suuri osa bändin stemmoihin ja synkeisiin melodioihin perustuvaa laulusoundia. Moni jopa kuvitteli DuVallin imitoivan Staleya, kun äänessä oli Cantrell.

Tylyllä yhden soinnun riffillä starttaava The One You Know on osuvasti nimetty avausraita. Alice In Chains on Rainier Fogilla juuri sellainen, tunnistettava oma itsensä. Ja kuinkapa ei olisi – Ovathan Cantrell ja rumpali Sean Kinney soittaneet yhdessä 1980-luvulta lähtien ja basisti Mike Inezin kanssa 25 vuotta. Ja mikä hämmästyttävintä, DuVall on ollut mukana jo kaksitoista vuotta ja levyttänyt yhtä monta Alice In Chains -albumia kuin Staley aikoinaan. 

Pitkän linjan bändin ”kemia” luotsaa tutun tummissa vesissä niin vaivattomasti, että musiikillisia yllätyksiä ja väkinäisiä uusia aluevaltauksia ei kaipaa. Alice In Chainsin 2000-luvun luottomiehen Nick Raskulineczin tuottama Rainier Fog eroaa edeltäjästään The Devil Put Dinosaurs Herestä (2013) lähinnä siinä, että miksaaja Randy Staubin metallisesta soundista on siirrytty Joe Barresin avulla hiukan hengittävämpään suuntaan.

Nimikappaleessa Cantrell tekee tiliä historian kanssa. Kertosäkeen riviin ”rising through the Rainier fog” kiteytyy Alice In Chainsin pako menneisyyden kahleista. Seattle sijaitsee Rainier-vuoren kupeessa, ja sumu sen rinteillä symboloi kaikkea, mitä sikäläisen rockin noususta aikoinaan seurasi hyvässä ja pahassa. Moni katosi usvaan. Jotkut nousivat sen yläpuolelle ja selviytyivät. 

Alice In Chainsin seesteisempi puoli, jota aikoinaan kuultiin Jar of Flies -ep:llä ja MTV Unplugged -livetaltioinnilla, on sekin läsnä Rainier Fogilla. Fly (liekö biisin nimikin viittaus juuri Jar Of Fliesiin, tuohon purkilliseen kärpäsenkepeitä kappaleita) ja ’Maybe’ erottuvat akustisilla kitaroilla ja lempeillä melodioilla. ’Maybe’ on onnistuneempi: ’Fly’ on vähällä latistua ennalta-arvattavaksi mahtiballadiksi, mutta ’Mayben’ kesäisessä psykedeliassa on kiehtovaa imua.

Parhaiten bändin sielu pääsee esiin ukkospilvenä vyöryvässä Red Giantissa, joka soi eeppisimmilläänkin vaivattomasti. Kuulijaa eivät päästä vähällä myöskään ’Drone’ ja ’Deaf Ears Blind Eyes’, joiden ehdottomuus ilahduttaa. Toisenlaista, seesteisempää suurellisuutta edustaa seitsenminuuttinen päätöskappale ’All I Am’.

Suurimman vaikutuksen Rainier Fog tekee yksittäisten biisien sijaan sillä, miten omaperäinen Alice In Chainsin painostava soundi edelleen on. Se on yhtä aikaa vaihtoehtoinen ja klassinen ja sen vaikutteita voi kyllä luetella, mutta määrittely on vaikeampaa. Siksi Staley ja vuonna 2011 kuollut entinen basisti Mike Starr voivat levätä rauhassa muiden ajasta ikuisuuteen siirtyneiden Seattle-legendojen kanssa. Alice In Chains on jäseniään suurempi ja elossa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Alice In Chains | kotisivu
Alice In Chains | Facebook

Varaa Alice In Chainsin albumi Rainier Fog kirjastosta.

Varaa Alice In Chainsin Rainier Fog kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Alice In Chains | Layne Staley -kausi

Facelift | Columbia 1990
Dirt | Columbia 1992
Jar Of Flies • EP | Columbia 1994
Alice In Chains | Virgin Records 1995
MTV Unplugged • live | Columbia 1996

Alice In Chains | William DuVall -kausi

Black Gives Way To Blue | Virgin Records 2009
The Devil Put Dinosaurs Here | Capitol Records 2013
Rainier Fog | BMG 2018

Jerry Cantrell | Finna.fi

Boggy Depot | Columbia 1998
Degradation Trip | Roadrunner 2002
Degradation Trip – Volumes 1 & 2 | Roadrunner 2002

Kokoelmat
Alice In Chains | Finna.fi

Music Bank • 3CD+CD-Rom | Columbia 1998
Nothing Safe – The Best Of The Box | Columbia 1999
Greatest Hits | Columbia 2001
The Essential Alice In Chains • 2CD | Columbia 2004 • Columbia/Legacy/Sony BMG Music Entertainment 2006 • Columbia/Legacy 2010

Auf der Maur: Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Hole: Celebrity Skin – kun irvistys kietoutuu hymyyn
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual – toisinajattelijoiden taidemanifesti
Kurt Cobain: Montage Of Heck – himmeä pala taivasta
Mad Season: Above – suuri sisäinen kamppailu
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko

Lue lisää Seattlen rockmaailmasta ja grungesta | Finna.fi

Kaikki rakastavat Seattlea – grungen tarina  Mark Yarm & kääntäjä Jere Saarainen, 588 sivua | Like 2014
Everybody Loves Our Town – A History Of Grunge  Mark Yarm, 567 sivua | Faber & Faber 2011 & 2017

The Singing Earth  Martin Barrett, 232 sivua | Sunyata Books 2017
None Too Fragile – Pearl Jam And Eddie Vedder  Martin Clarke, 160 sivua | Plexus 1998
Alternative Rock – From The Pages Of Guitar World Magazine  toimittajat Jeff Kitts & Brad Tolinski & Harold Steinblatt, 343 sivua | Hal Leonard 1999

Alice In Chains: Rainier Fog (2018).

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa

101 tapaa olla vapaa | Sakara 2018

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa (2018).Syksyllä 2009 Maj Karma lakkasi olemasta. Se oli parasta, mitä sille oli vähään aikaan tapahtunut. Kultaa myyneen Ukkosen (2006) perään julkaistu Salama (2008) ei vienyt bändiä eteenpäin sen enempää menestyksessä kuin taiteessakaan. Määrittelemättömän mittaiselle tauolle jääminen oli tarpeen sisäisten jännitteiden hölläämiseksi ja paineiden laskemiseksi.

Se naula veti. Välivuosien jälkeen ilmestynyt Peltisydän (2016) sykki ilahduttavan virkeästi.

Maj Karma. Kuva: Marek Sabogal.

Maj Karma. Kuva: Marek Sabogal.

Maj Karman askel oli paluualbumilla niin varma, ettei 101 tapaa olla vapaa -levyn ilmestyminen pääse yllättämään. Niin kuin monet muutkin itsensä koonneet pitkän linjan bändit, se tuntuu palanneen jäädäkseen. Hajoamispisteen kuvajainen häilyy enää Lama lama lama -biisin kertosäkeessä.

Harjavaltalaisyhtyeen kymmenes albumi ei tarjoa suuremmin ihmettelynaiheita. Elementit ovat tuttuja ja paikoillaan. Raskaat, kulmikkaat alternativemetalliriffit ja niiden päällä soivat synkät post-punkmelodiat mantramaisine koukkuineen ovat Karmaa klassisimmillaan ja kliseisimmillään, mutta ovat ne kliseet ainakin itse luotuja.

Maj Karma on parhaimmillaan kun se on jyrkimmillään. Sellaiset uudet biisit kuin Osa minusta kuolee, Ei paholaisii oo, Johnny Deppin näköinen nainen ja Paniikki muistuttavat yhtyeen muinaistuotantoa, jota ei tarvinnut uumoilla kuulevansa koko kansan rockradioista. Balanssia luovat 101 tapaa olla vapaa -biisin, Voimanlähteen ja Äänivallin kaltaiset lempeät sävellykset, jollaisia bändi oppi tekemään Sodankylä-albumin (2004) tienoilla (eli silloin, kun se hyökyi marginaalista suurille lavoille ja radioihin suomenkielisen raskaan rockin aallonharjalla) ja jollaisten avulla Herra Ylppö & Ihmiset -yhtye myi kultaa.

Lyriikoiltaan 101 tapaa olla vapaa on sisäänpäinkääntyneempi kuin Peltisydän. Selväksi käy, että paluualbumille peilautunut seesteisen elämänvaiheen laulut on tältä erää laulettu. Nyt puhe on henkilökohtaisista kriisitilanteista. Siinä missä vaikkapa Osa minusta kuolee tai Voimanlähde avaavat itsensä yleisesti ymmärrettäviksi, ruonansuumaisesti jankuttavaa Onko pakko antaa? -biisiä ja yhtä toisteista nimikappaletta vaivaa samaistumispinnan puute. Niiden sanoituksilla saattaa olla tekijälleen merkitystä, mutta ulkopuolinen tulkitsija jää arvailujen varaan eikä sittenkään tule hullua hurskaammaksi. Käy jopa mielessä, ovatko ne muuta kuin silkkaa muka-arvoituksellista sanahelinää.

Tuo ei ole ainoa ristiriitainen tunne, jonka 101 tapaa olla vapaa pitkään bändiä seuranneessa synnyttää. Maj Karma on soitannollisesti uransa parhaassa iskussa, mutta se ei enää tee asioita niin sanotusti eri tavalla. Mikään ei enää tule puun takaa. Vanhat vaihtoehtosepät aloittivat uransa sellaisissa merkeissä, että heidän toivoisi edelleen takovan jotakin riskaabelia, outoa ja vaikuttavaa.

Johnny Deppin näköinen nainen -biisin kaltaisen maanisen purkauksen soidessa tuntuu silti hassulta olla pahoillaan siitä, että neljännesvuosisadan toiminut rockbändi kuulostaa ihan itseltään. Perspektiivin tähden mainittakoon, että kun The Rolling Stonesilla oli takanaan saman verran vuosia, se äänitti Steel Wheelsiä (1989).

Kun soundi on tunnistettava, sitä voi kutsua omaksi tyyliksi. Läheskään kaikilla ei ole sellaista. Maj Karmalla on.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Maj Karma | Facebook

101 tapaa olla vapaa
Jii Savolainen – rummut
Kimmo Kurittu – bassokitara
Herra Ylppö – laulu
Häiriö – kitara
Tuottajat: Häiriö, Maj Karma & Rake Eskolin

Varaa Maj Karman albumi 101 tapaa olla vapaa kirjastosta.

Varaa Maj Karman albumi 101 tapaa olla vapaa kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Maj Karma • Maj Karman Kauniit Kuvat | Finna.fi

1990-luku

Kaukana puhelimista | Blomster 1996
Iskelmä • EP | Blomster 1997 • Megamania 1998
Kaakao | Megamania/Johanna Kustannus 1998

2000–2009

Ääri | Megamania/Johanna Kustannus 2000
Rautaneito | Megamania/Johanna Kustannus 2001
Metallisydän | Megamania/Johanna Kustannus 2003
Musta Paraati • EP | Megamania/Johanna Kustannus 2004
Sodankylä | Megamania 2004
Ukkonen | Megamania/Johanna Kustannus 2006
Salama | Megamania/Johanna Kustannus 2009

2010-luku

Peltisydän | Ratas Music/Sony Music Entertainment Finland Oy 2016
101 tapaa olla vapaa | Sakara Records 2018

Levyhyllyt
Herra Ylppö & Ihmiset | Finna.fi

2000–2009

Sata vuotta | Columbia/Sony BMG Music Entertainment 2008

2010-luku

Pojat ei tanssi | Sony Music Entertainment Finland Oy/Inkfish Oy 2010
Mies ja nainen | Sony Music Entertainment Finland Oy 2012
Luuranko | Sony Music Entertainment Finland Oy 2013
Parhaat! • 2CD | Sony Music Entertainment Finland Oy 2014

Levyhyllyt
Herra Ylppö & Ex [=Hamid Moeini, Joel Attila, Mikko Mäntymäki] | Finna.fi

Lovi | Vallila Music House 2020

Knipi ja menetysten kauneus
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Radiopuhelimet: Saastan kaipuu – ihmisyyden intensiivisin taajuus
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia

Lue lisää | Finna.fi

Herra Ylpön sydän  Teppo Vapaus, 334 sivua | Like 2012
Get On! – 101 rocklyriikan parasta  toimittaja Kauko Röyhkä, 217 sivua | Tammi 2000

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa (2018).

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa (2018).