Stanley Clarke | Nemperor 1974
Basisti ja säveltäjä Stanley Clarke tuli tutuksi 1970-luvun alussa Chick Corean johtamassa fuusioyhtyeessä Return To Forever. Legendaarisen yhtyeen innovatiiviset levytykset vaikuttivat olennaisesti jazzin ja fuusiomusiikin kehitykseen. Kunnianhimoinen muusikko Clarke (s. 1951) teki varsin nuorena myös soolouraa.
Osin tunnustelunomainen soolodebyytti Children Of Forever sai vuonna 1974 seuraajakseen albumin Stanley Clarke. Bassotaiteilijan toinen soololevy on iskevä kokonaisuus, yksi rockfuusion klassikoista. Dynaamisuus korostuu harkitussa sovitustyössä, jonka Clarke otti debyyttialbumin jälkeen haltuun Chick Corealta. Basistin näkemys syventyi entisestään senkin vuoksi, että kosketinsoittaja Corea sai väistyä myös tuottajan tehtävästä.
Vuonna 1974 Clarken fuusiomusiikki nojasi aiempaa reilummin tulevaisuuteen, sähköisempään sointiin. Bassokitaran selkeän esilläolon lisäksi välittömin jälki tästä lienee kosketinsoittaja Jan Hammerin jännittävä soundi. Moog tuo albumille aivan erityistä ulottuvuutta.
* * *
Avauskappaleen kiihkeä funk tempaa tosissaan mukaansa. Vaskien siivittämä Vulcan Princess on hengästyttävän tiukka aloitus, joka hellittää vasta Clarken lyhyessä laulukappaleessa ’Yesterday Princess’. ’Power’ jatkaa intensiivisen bassokitaran juhlaa. Jan Hammer syventää riffiä samalla kun kitaristi Bill Connors liitää sfääreissä. Michael Gibbsin säveltämä ’Spanish Phases For Strings And Brass’ tuo esiin Clarken ilmiömäiset kyvyt kontrabasistina.
Spanish Phases For Strings And Brass
Suurimmaksi osaksi instrumentaalinen Stanley Clarke päättyy debyyttialbumin lailla pidempään kokonaisuuteen. ’Life Suite I–IV’ on yksi Clarken mestariteoksista. Lyömäsoitintaiteilija Airto Moreiran sävyttämä ’Life Suite’ huipentuu nelososassa. Armottoman tarttuva riffi polkee kuin futukärpäsen pureman saanut Piirpauke-klassikko ’Konevitsan kirkonkellot’. Aivan lopussa palataan intron maagiseen tunnelmaan. Outro on lähes sinfoniallinen.
Life Suite
Stanley Clarke
Stanley Clarke – bassokitara, kontrabasso, piano, laulu, Fuzz Phaser
Jan Hammer – Moog syntetisaattori, sähköpiano, urut, piano
Tony Williams – rummut
Billy Connors – kitara, akustinen kitara
Airto – lyömäsoittimet
Jousisektio: David Nadien, Charles P. McCracken, Jesse Levy, Carol Buck, Beverly Lauridsen, Harry Cykman, Harold Kohon, Paul Gershman, Harry Lookofsky, Emanuel Green.
Brass section: Peter Gordon, David Taylor, Jon Faddis, James Buffington, Lewis M. Soloff, Garnett Brown.
Apulaistuottaja: Ken Scott
Tuottaja: Stanley Clarke
Stanley Clarken levytysura jatkui levyillä Journey To Love (1975) ja School Days (1976). Kuusi albumia sisältävä boksi The Complete 1970s Epic Albums Collection antaa erinomaisen kuvan soolouran vilkkaista käänteistä. The Stanley Clarke Bandin uusin levytys UP julkaistiin vuonna 2014. Yhtye esiintyy 2015 Pori Jazzin Lokkilavalla torstaina 16. heinäkuuta.
Toimitus suosittelee Stanleyn basismipolun seuraamista myös yhtyeessä Return To Forever. Yhteistyö Chick Corean ja muiden huippumuusikoiden kanssa on komeaa fuusiota.
Tuomas Pelttari
Stanley Clarke | kotisivu
Stanley Clarke | Facebook
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Absoluuttinen Nollapiste – popmusiikkia, tavallaan • Olos [2000]
ECM Recordsin 1990-luvun musiikin sulaumia • Jan Garbarek • The Hilliard Ensemble • John Surman • Sidsel Endresen • Trevor Watts • Keith Jarrett • Meredith Monk • Arvo Pärt • Edward Vesala • Krakatau
Frank Robson 1946–2024 • Paljon muutakin kuin progebändin laulaja
Frank Zappa 1940–1993 • näyttämömusiikin kimpussa – I Was A Teen-Age Malt Shop • 200 Motels • Hunchentoot • Joe’s Garage • Thing-Fish
Jim Pembroke 1946–2021 • Jim Pembroke teki historiaa Suomessa • If The Rain Comes [2014]
Juhani Aaltonen on suomijazzin suurmies ja monipuolinen muusikko • Vuodet 1958–2024
Kuusumun Profeetta – magneettista tajunnanvirtaa • Kukin kaappiaan selässään kantaa [2001]
Pat Metheny – jazztähden ECM-kausi • Vuodet 1974–1984
Pekka Pohjola 1952–2008 • Massiivisen suuri seikkailu • Pewit [1997]Pekka Streng 1948–1975 • Kohti unen maata • Magneettimiehen kuolema [1970] • Kesämaa [1972] • Unen maa [2009]
Tabula Rasa – melodisen suomiprogen klassikko • Tabula Rasa [1975] • Ekkedien tanssi [1976]
Tasavallan Presidentti / Jukka Hauru & Superkings • Poplastuja Liisankadulta 1973 • Pop Liisa 1 & 2 • Live In Studio [2016]
Tommi Liimatta – kasvutarinan kolmas luku • Rokokoo Computer [2016]
Unisono Quartet / Taivaantemppeli – Jazzlastuja Liisankadulta 1973 • Jazz Liisa 1 & 2 • Live In Studio [2016]
Utopianisti – raja-aitoja kaatavaa heittäytymistä • Vuodet 2011–2025
Vesa-Matti Loiri 1945–2022 • Hämäriä tuokiokuvia • 4 + 20 [1971]
Wigwam – historiallisen suomalaisbändin debyytti • Hard N’ Horny [1969]
Wigwam / Taivaanvuohi – Poplastuja Liisankadulta 1973 • Pop Liisa 3 & 4 • Live In Studio [2016]
Stanley Clarke
Finna.fi
Children Of Forever | Nemperor Records 1973
Stanley Clarke | Nemperor Records 1974
Journey To Love | Nemperor Records 1975
School Days | Nemperor Records 1976
Modern Man | Nemperor Records 1978
I Wanna Play For You | Nemperor Records 1979
Rocks, Pebbles And Sand | Epic 1980
Let Me Know You | Epic 1982
Time Exposure | Epic 1984
Hideaway | Epic 1986
If This Bass Could Only Talk | Epic 1988
East River Drive | Epic 1993
At The Movies | Epic Soundtrax 1995
1 ,2 To The Bass | Epic 2003
The Toys Of Men | Heads Up International 2007
The Stanley Clarke Band
Finna.fi
Find Out! | Epic 1985
UP | Mack Avenue 2014
The Message | Mack Avenue 2018
Return To Forever
Finna.fi
Chick Corea • Return To Forever | ECM Records 1972
Light As A Feather | Polydor 1973
Hymn Of The Seventh Galaxy | Polydor 1973
Where Have I Known You Before | Polydor 1974
No Mystery | Polydor 1975
Romantic Warrior | Columbia 1976
Musicmagic | Columbia 1976
Live | Columbia 1977
Return To The 7th Galaxy – The Anthology | 1996
Return To Forever – The Anthology | Concord Records 2008
Returns • live | Eagle Records 2009
The Mothership Returns | Eagle Records 2012
Animal Logic
[Stewart Copeland • Deborah Holland • Stanley Clarke]
Finna.fi
Animal Logic | Virgin 1989
Animal Logic [II] | I.R.S. Records 1991
Lue lisää Stanley Clarkesta
Finna.fi
Artikkelihaku Stanley Clarke
Lue lisää jazzista ja fuusiomusiikista
Finna.fi
All Music Guide to Jazz Vladimir Bogdanov & Chris Woodstra & Stephen Thomas Erlewine, 1472 sivua | Backbeat Books 1994 • 1998 • 4th edition 2002
Jazz Styles – History And Analysis Mark C. Gridley | Prentice-Hall ja muita • Toistakymmentä painosta vuodesta 1978 eteenpäin.
Stanley Clarke • 1974
Spotify
Stanley Clarke • 1974
