Nirvanan Nevermind teki vaihtoehdosta valtavirtaa

Nirvana: Nevermind | Geffen Records / DGC 1991

Musiikkia esille kirjastossa
Montage Of Heck – The Home Recordings Kurt Cobain | Universal Music 2015

Nirvana: Nevermind (Geffen Records / DGC 1991).

Kun Nirvana saapui Los Angelesiin äänittämään toista albumiaan, se asui Oakwood Apartmentsissa, jossa muusikot ja näyttelijät usein majoittuivat työskennellessään L.A:ssa. Samassa paikassa sattui tuolloin asumaan ruotsalainen hardrockbändi Europe, joka oli tekemässä seuraajaa valtavan suosituille The Final Countdownille (1986) ja Out Of This Worldille (1988). Jälkeenpäin ajatellen ruskettuneiden hevirokkareiden ja rähjäisten grungemiesten kohtaaminen Oakwood Apartmentsin uima-altaan reunalla oli eräänlainen rock’n’rollin vallanvaihto.

Kun Europen viides albumi Prisoners Of Paradise ilmestyi 23. syyskuuta 1991, myyntiluvut olivat pettymys edellisiin julkaisuihin nähden. Kiertueiden päätyttyä Europe jäi vuosikausiksi tauolle. Kun Nirvanan Nevermind ilmestyi 24. syyskuuta 1991, siitä tuli rockin viimeisen suuren vallankumouksen soundtrack, jota myytiin yli 30 miljoonaa kappaletta. Trio teki vaihtoehdosta valtavirtaa ja pysyi huipulla aina laulaja-kitaristi Kurt Cobainin (1967–1994) itsemurhaan saakka.

Smells Like Teen Spirit • albumilta Nevermind
1991

Kun Nevermindin tuottaja Butch Vig äänitti ensimmäiset demosessiot Nirvanan kanssa, bändin rumpalina oli vielä Chad Channing ja se levytti riippumattomalle Sub Popille. Yhteistyö katkesi, kun tuuli toi Seattlen suunnalta seteleiden tuoksun suurten levy-yhtiöiden pamppujen neniin, ja Nirvana joutui tarjouskilpailun kohteeksi. Aikaa kului, ja Vig ehti jo melkein unohtaa koko hankkeen, joka vielä tässä vaiheessa ei ollut hänelle tai kenellekään muullekaan mitään sen suurempaa kuin albumiprojekti muiden joukossa.

Sitten Nirvana otti häneen uudelleen yhteyttä. Bändi oli vaihtanut rumpalikseen lujaa lyövän Dave Grohlin ja tehnyt diilin Geffen Recordsin kanssa, ja Nirvana halusi edelleen Vigin tuottajakseen. Hän sai postissa epäselvästi äänitetyn treeninauhan, jossa oli uusia biisejä. Yhdessä oli hauska koukku; ”hello, hello, how low…”

Tuottaja ja yhtye kokoontuivat North Hollywoodiin kolmen päivän esituotantosessioihin. Sen jälkeen tiedossa oli 16 päivää äänityksiä Sound City -studiossa. Vigin työtä helpotti se, että viimeksi kuluneen puolen vuoden ajan Nirvana oli treenannut joka päivä – bändi oli tiukka ja biisit olivat hallussa. Tuottajana Vig lähinnä viimeisteli sovituksia, auttoi valintojen tekemisessä ja ehdotti muutoksia. Lopputuloksen kannalta yksi hänen tärkeimmistä ideoistaan oli Cobainin lauluraitojen tuplaaminen. Artisti suostui siihen vasta kuultuaan Vigiltä, että John Lennonkin oli aina tehnyt niin.

Come As You Are • albumilta Nevermind
1991

Vig yritti miksata Nevermindin itse, mutta luopui ideasta, koska lopputulos ei kuulostanut tarpeeksi hyvältä (eikä se yhtään auttanut, että Cobain halusi musiikin kuulostavan Black Sabbathilta ja meni näpelöimään miksauspöydästä ylä-äänet liian hiljaiselle). Lopulta miksaajaksi valittiin Andy Wallace, joka oli tehnyt monenlaisia projekteja Madonnasta Slayeriin. Kun Nevermind valmistui, kaikki osapuolet pitivät sitä hyvänä levynä, ja se siitä. Vig siirtyi seuraavaan projektiinsa eikä miettinyt Nirvanaa sen enempää.

Kesän 1991 mittaan alkoi näkyä merkkejä siitä, että jotakin suurta oli tapahtumassa. Kun Vig pani Nevermindin soimaan itsenäisyyspäivän grillibileissään, vierasjoukko hiljeni kuuntelemaan. Lopulta joku totesi, että herranen aika, tämähän tulee muuttamaan maailman. Sitten tuottajan puhelinvastaajaan alkoi kertyä viestejä koskien Nirvanan tulevaa levyä. Kun Vig matkusti Chicagoon katsomaan Nirvanan keikkaa, jono klubille ulottui korttelin ympäri ja sisällä vallitsi beatlemanian kaltainen hurmos. ”Silloin tajusin ensimmäisen kerran, että se levy alkaa elää omaa elämäänsä. Ja se muutti oman elämäni täydellisesti”, Vig on sanonut.

In Bloom • albumilta Nevermind
1991

Miksi niin kävi? Koska materiaali oli vahvaa ja uudenlaista. Koska studiotyöt onnistuivat, bändi oli tikissä ja ajoitus sattumalta täydellinen. Cobainin hypnoottis-popmaiset laulumelodiat, karkeudellaan tikkuja korviin jättävä äänenkäyttö ja enemmän mielentilaa kuin sanomaa välittävä lyriikka muodostivat puhuttelevan taideteoksen. Niin teki myös hänen, Grohlin ja basisti Krist Novoselicin triosoitto, joka oli yksinkertaista, iskevää, jyrkän dynaamista ja äärimmäisen toimivaa. Etenkin rumpuosastolla Nirvana rokkasi energialla, joka oli päässyt unohtumaan 80-luvun kokkelirokkareilta. Nevermindilla ainoastaan ’Lithiumin’ kertosäe jäi jurraamaan pykälää liian pienelle vaihteelle.

Vaikka Nevermindia kuullumpaa levyä on rockhistoriasta vaikea löytää ja vaikka sen soittimeen asettamisen tiellä on siksi tietty kyllästymisen kynnys, puhki soitetun pinnan läpi kuultaa loistavia ansioita. ’Smells Like Teen Spirit’, ’In Bloom’, ’Come As You Are’, ’Breed’ – harvoin on kukaan lyönyt albumin alkuun vastaavaa suoraa… Ja juuri kun bändi alkaa vaikuttaa turhan yksiulotteiselta, tulee akustinen ja sairaalloinen ’Polly’ ja sen perään raivokas ’Territorial Pissings’, jolla Nirvana kerran järkytti ’Teen Spiritiä’ odottanutta tv-yleisöä. Intiimisti jankuttava on ’Something In The Way’ olisi kaunis päätös levylle, ellei sitä seuraisi piilobiisi, tuo CD-aikakaudella hetken hauskalta tuntunut idea.

Lithium • albumilta Nevermind
1991

Syksyllä 1991 minä seisoin levykaupan tiskin takana ja katselin kattoon kiinnitettyä televisiota, jossa oli aina päällä Music Television. Vääristyneissä muistoissani kanavalla esitettiin tuohon aikaan vain kolmea videota. Ne olivat Metallican ’Enter Sandman’, Guns N’ Rosesin ’You Could Be Mine’ ja Nirvanan ’Smells Like Teen Spirit’.

En tiedä, missä määrin seuraavat vaikutelmat ovat mieleni jälkikäteen rakentamia, mutta näin minä sen muistan: ’Enter Sandman’ kuulosti siltä kuin jokin hieno olisi jäänyt taakse ja ’You Could Be Mine’ siltä kuin kaikki pysyisi turvallisesti ennallaan. ’Smells Like Teen Spirit’ taas kuulosti siltä kuin uusi aikakausi olisi alkamassa. Niin kävikin. Rockin soundi, sanoma, asenne ja estetiikka muuttuivat.

Mutta minä ostin Nevermindin vasta 2000-luvulla. Ysärillä kuulin sen puhki ihan kuuntelemattakin.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Nirvana | kotisivu
Nirvana | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Alice In Chains – sumusta selviytyneet • Rainier Fog [2018]
Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi • Auf der Maur [2004]
Black Sabbath – alun loppu ja lopun alku • Black Sabbath & 13 [1970 2013]
BlondieParallel Lines [1978] oli Blondien läpimurto
Dinosaur Jr. – taika on tallella • Sweep It Into Space [2021]
Faith No More – sääntöjä ei ole • The Real Thing [1989]Angel Dust [1992]
Foo Fighters – soitto on surusta tehty • But Here We Are [2023]
Green Day on voimissaan • Saviors [2024]
Green River – grungen juurilla • Dry As A Bone [1987 • 2019]
Hole – kun irvistys kietoutuu hymyyn • Celebrity Skin [1998]
Jane’s Addiction – toisinajattelijoiden taidemanifesti • Ritual De Lo Habitual [1990]
Kurt Cobain – himmeä pala taivasta • Montage Of Heck [2015]
L7 kävi 1990-luvun edellä • Vuodet 1985–2024
Led Zeppelin IV [1971] sinetöi menestysbändin klassikkoaseman

Mad Season – suuri sisäinen kamppailu • Above [1995]
Mark Lanegan – Seattlen surujuhlan soundtrack • Whiskey For The Holy Ghost [1994]
Metallica – kun uusi musta oli uusi musta • Metallica Black Album [1991]
Nine Inch Nails – loikka lähitulevaisuuteen • Pretty Hate Machine [1989]
Oranssi Pazuzu – alitajunnan oudot luonnonlait • Mestarin kynsi [2020]
Patti Smith – runon ja rockin liitto • Horses [1975]
Pearl Jam – grungen elävä klassikko • Ten [1991]
Pretenders tunteiden vuoristoradassa • Relentless [2023]
Red Hot Chili Peppersin myrskyisä 1990-luku • Blood Sugar Sex Magic [1991]One Hot Minute [1995]Californication [1999]
Queens Of The Stone Age – Josh Homme päätyönsä parissa • In Times New Roman… [2023]
Smack – avain kulttisuosioon • On You [1984]
Soundgarden – visio kirkastuu • Badmotorfinger [1991]
Suzi Quatro – tie glamtähdestä klassikkorokkariksi • Vuodet 1964–2024

💿
Nirvana
Bleach
Finna.fi

Bleach | Sub Pop 1989
20th Anniversary Deluxe Edition • CD | Sub Pop 2009

💿
Nirvana
Nevermind
Finna.fi

Nevermind | Geffen 1991
20th Anniversary Deluxe Edition • 2CD | Geffen 2011
20th Anniversary Limited Edition • 4CD + DVD + 90-sivuinen kirja 2011
Nevermind – The Singles • 4LP 10″ | Geffen Records / Sub Pop / UMe 2011
30th Anniversary Edition • LP + 7″ -single | Universal 2021
30th Anniversary Edition • 5CD + Bluray | Universal 2021
30th Anniversary Edition • 8LP + 7″-single | Universal 2022

💿
Nirvana
In Utero
Finna.fi

In Utero | Geffen 1993
20th Anniversary Deluxe Edition • CD • 2CD | Geffen Records 2013
High Fidelity Pure Audio • Bluray | Geffen Records 2013
30th Anniversary Deluxe Edition • 2CD | Geffen Records / UMG Recordings / UMe 2023

💿
Nirvanan livelevyt
Finna.fi

MTV Unplugged In New York | Geffen 1994
From The Muddy Banks Of The Wishkah | Geffen 1996
Live At Reading | Geffen 2009
Live At The Paramount | Geffen 2019

💿
Boksit ja kokoelmalevyt
Nirvana
Finna.fi

Incesticide | Geffen 1992
Singles • 6CD | Geffen 1995
Nirvana | Geffen 2002
With The Lights Out
 • 3CD + DVD | Geffen 2004
Sliver: The Best Of The Box | Geffen 2005
Icon | Geffen 2010

🎼🎶
Nuottialbumit
Nirvana
Finna.fi

The Bass Collection
The Drum Collection
Nirvana
The Albums
Bleach
Nevermind
Incesticide
In Utero
From The Muddy Banks Of The Wishkah

📚
Lue lisää Kurt Cobainista ja Nirvanasta
Finna.fi

Päiväkirjat  Kurt Cobain & kääntäjät Matilda Heinonen & Otto Talvio & Jesper Vuori, 323 sivua | WSOY 2003
Kurt Cobain  Christopher Sandford & kääntäjä J. Pekka Mäkelä, 334 sivua | Like 1996
Nirvana – tositarina  Everett True & kääntäjä J. Pekka Mäkelä, 783 sivua | Johnny Kniga 2007

📚
Lue lisää Seattlen rockskenestä ja grungesta • Read more about the Seattle rock scene and grunge
Finna.fi

Kaikki rakastavat Seattlea – grungen tarina  Mark Yarm & kääntäjä Jere Saarainen, 588 sivua | Like 2014
Everybody Loves Our Town – A History Of Grunge  Mark Yarm, 567 sivua | Faber & Faber 2011 & 2017
Grunge – The End Of Rock And Roll Kyle Anderson, 229 pages | Aurum 2007

📚
Read more about Kurt Cobain and Nirvana
Finna.fi

Cobain – Montage Of Heck  Brett Morgen & Richard Bienstock & Hisko Hulsing & Stefan Nadelman | Omnibus Press 2015
Come As You Are – The Story Of Nirvana  Michael Azerrad | Main Street Books 1994 • Doubleday 1995
The Amplified Come As You Are – The Story Of Nirvana Michael Azerrad, 614 pages | HarperOne 2023
Courtney Love – The Real Story  Poppy Z Brite | Orion 1997
Heavier Than Heaven – A Biography Of Kurt Cobain Charles R. Cross, 381 pages | Hodder & Stoughton 2001 • Hachette Books 2019
Journals Kurt Cobain | Viking 2002 • Penguin 2003
Kurt & Courtney ”Talking” – Kurt Cobain & Courtney Love In Their Own Words  Nick Wise | Omnibus Press 2004
Kurt Cobain – The Last Session  Jesse Frohman & contributions by Jon Savage & Glenn O’Brien 142 pages | Thames & Hudson 2014
Nirvana Tribute – The Life And Death Of Kurt Cobain Suzi Black, 46 pages | Omnibus Press 1994
Nirvana & The Sound Of Seattle  Brad Morrell & Chris Charlesworth, 143 pages | Omnibus Press 1996
Nirvana – In The Words Of The People Who Were There  Carrie Borzillo 232 pages | Andre Deutsch 2014
Nirvana – The Complete Illustrated History  Charles R. Cross & Charles Peterson, 191 pages | Voyageur Press 2013 • Quatro Publishing Group 2016, 208 pages
Serving The Servant – Remembering Kurt Cobain  Danny Goldberg, 294 pages | Trapeze 2019
The Singing Earth  Martin Barrett, 232 sivua | Sunyata Books 2017
Teen Spirit – The Stories Behind Every Nirvana Song  Chuck Crisafulli | Omnibus Press 1996

Nevermind • 1991
Spotify

Nevermind • 1991

Nirvana: Nevermind (DGC 1991).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste 2023. Harri Oksanen & Tuomas Pelttari