John Coltrane & Impulse!
Osa 3 • Vuodet 1965–1967

John William Coltrane 1926–1967

Musiikkia esille kirjastossa
• John Coltrane: Osa 1 • Vuodet 1961–1963
• John Coltrane: Osa 2 • Vuodet 1963–1964

A Love Supreme äänitettiin joulukuussa 1964 ja se julkaistiin nopealla aikataululla heti vuoden 1965 tammikuussa. LP:n maine ei ole ollut ainoastaan jälkipolvien arvostuksen varassa, vaan levyn vastaanotto oli välittömästi innostunutta niin kriitikoiden kuin yleisön taholta. John Coltrane olisi voinut hyvin jäädä paistattelemaan tähänastisen uransa suurimman saavutuksen saamaan suosioon, heittäytyä tuon virran vietäväksi. Mutta hän toimi liki kaikin kuviteltavissa olevin tavoin päinvastoin. Hänen mielensä oli jo muualla, hänen ajatuksensa toisaalla, hän pohti jo seuraavia äänellisiä siirtoja.

Vuosi 1965 avaa John Coltranen myöhäisen kauden: hyvin erityislaatuisen, jazzin ja oikeastaan kaiken luovan musiikin historiassa täysin poikkeuksellisen ajanjakson, jonka aikana ehti tapahtua häkellyttävän paljon – vain puolentoista vuoden aikana. Myöhäisiä kausia ja ”myöhäistä tyyliä” pohti postuumisti julkaistussa kirjassaan On Late Style (2007) myös kulttuurikriitikko ja kirjailija Edward Said (1935­–2003). Said tiivistää myöhäisen tyylin luonteenpiirteet: myöhäisellä kaudellaan taiteilija tavoittaa sellaiset tyylilliset ilmaisukeinot, joilla on voima kuvata lumouksen haihtumisesta aiheutuvaa pettymystä sekä taiteellista nautintoa – ilman että näiden kahden ulottuvuuden ristiriitaa pyritään tai edes halutaan ratkaista. Said näkee nämä ulottuvuudet jännitteisinä, vastakkaisiin suuntiin vetävinä voimina. Ne kuitenkin asettuvat tasapainoon taiteilijan myöhäisen kauden mukanaan tuoman ”kypsän subjektiivisuuden” kautta. Saidin mukaan tästä subjektiivisuudesta on riisuttu ”ylimielisyys” ja ”mahtailevuus”; se ei häpeä erehtyväisyyttä eikä ikänsä mukanaan tuomaa ”vaatimatonta varmuutta”.

Saidin sanat sopivat hienosti myös John Coltranen viimeisten vuosien musiikin kuvaamiseen. Tosin ”myöhäisistä kausista” puhuttaessa on aina muistettava, että puhe niistä värittyy aina jälkiviisaassa valossa. Nuorena kuolleen Schubertin myöhäinen kausi on eri asia kuin melko vanhan iän saavuttaneen Beethovenin myöhäinen kausi. Myös tietoisuus lähestyvästä kuolemasta luonnollisesti antaa värinsä myöhäisen kauden töille; jos taas taiteilijan elämä loppuu yllättäen vaikka onnettomuudessa, varsinkin nuorella iällä, tuntuu melko teennäiseltä alkaa puhua minkäänlaisesta myöhäisestä kaudesta.

John Coltranen kohdalla tilanne on monikerroksinen ja hämmentäväkin. Hän alkoi löytää muusikkona ja taiteilijana omaa ääntään suhteellisen myöhään, oikeastaan vasta kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen. Tämänkin jälkeen kesti vielä hyvän tovin, ennen kuin hän todella alkoi löytää omaa ilmaisuaan. 1960-luvun puolivälissä Coltrane alkoi lähestyä jo neljääkymmentä ikävuotta. Nykynäkökulmasta tarkastellen hän tuntuu olleen kuolleessaan samanaikaisesti nuori ja jo melko iäkäs, sekä kaiken kokenut että vasta jonkin alussa, viisas ja kokeilunhaluinen. (Tai, ehkä kokeilunhaluisuus nimenomaisesti on viisautta – ja päinvastoin.) Kuollessaan heinäkuussa 1967 hän olisi muutaman kuukauden päästä täyttänyt 41 vuotta.

1965 – alkusoinnut

John Coltranen myöhäisen kauden aikana ehdittiin julkaista melko maltillinen määrä levyjä ennen hänen kuolemaansa: neljä studio-LP:tä (pois lukien A Love Supreme), yksi oma livelevy ja vielä kaksi livelevyä, jolla hän yhtyeineen on mukana. Lisäksi LP Expression julkaistiin nopeasti saksofonistin kuoleman jälkeen syyskuussa 1967. Muutoin äänitettyä materiaalia onkin sitten hurja määrä – ja postuumeja julkaisuja on saapunut maailmaan 60-luvun loppupuolelta lähtien LP-kokonaisuuksien ja erinäisten kokoelmien muodossa.

Helmikuussa 1965 Coltrane palasi studioon: silloin sekä myöhemmin toukokuussa syntyi LP The John Coltrane Quartet Plays, joka julkaistiin saman vuoden elokuussa. A Love Supremen kokonaisuutta korostavan sarjamuotoisuuden jälkeen LP oli taas yksittäisistä kappaleista koostuva julkaisu. Kaksi sävellystä, ’Song Of Praise’ sekä ’Brazilia’, olivat Coltranen omaa käsialaa; kaksi muuta kappaletta taas olivat lainasävelmiä ja standardeja. Eden Ahbezin ’Nature Boy’ kääntyi hyvin luontevasti Coltranen kuuloiseksi versioksi. ’Nature Boylla’ Coltrane jälleen etsii laajennetun soundin mahdollisuuksia, kun mukana kappaleella on toinenkin basisti Art Davis. Maija Poppasesta napattu sopraanosaksofonilla soitettu musikaalisävelmä ’Chim Chim Cheree’ oli kenties tiivistetympi pyrkimys ’My Favorite Thingsin’ maisemiin, joissa Coltrane pystyi sekä nojaamaan tuttuun reseptiin että samalla tutkimaan soittimensa mahdollisuuksia uudelleen.

Chim Chim Cheree • albumilta The John Coltrane Quartet Plays
1965

The John Coltrane Quartet Plays -LP:n sessioiden välissä maaliskuussa sekä myöhemmin toukokussa Coltrane oli kvartetteineen esiintymässä Half Note -klubilla New Yorkissa. Äänityksestä huolehti WABC-FM -radiokanava, mutta levymuodossa äänitykset ilmestyivät vasta vuonna 2005. Live At The Half Note: One Down, One Up alkaa sen nimikappaleella ’One Down, One Up’, ja se on hyvä indikaattori Coltranen ja hänen yhtyeensä livestaminasta. Kappale kestää liki puoli tuntia, ja samalla se antaa osviittaa tulevista, kestoltaan aina hurjemmiksi käyvistä konserttikappaleista.

One Down, One Up • albumilta One Down, One Up: Live At The Half Note.
Konserttiäänitys 26.3.1965, julkaistu 2005

Maaliskuun lopulla runoilija, jazzkriitikko ja kansalaisaktivisti LeRoi Jones (myöhemmin Amiri Baraka) järjesti hyväntekeväisyyskonsertin New Yorkin Village Gate -klubilla. Esiintyjälista on hurjaa luettavaa: John Coltrane, Cecil Taylor, Albert Ayler, Archie Shepp, Sun Ra… Konsertista julkaistiin LP The New Wave In Jazz, jolla Coltrane on mukana rinta rinnan nuoremman sukupolven vapaan jazzin soittajien kanssa. Sun Ran ja Cecil Taylorin yhtyeet eivät ole mukana julkaisulla, mutta Aylerin, Sheppin, trumpetisti Charles Tolliverin ja pasunisti Grachan Moncur III:n yhtyeet puolestaan ovat. Konsertti ja sitä seurannut LP-julkaisu alleviivasi sitä, mikä aikaisemmin oli saattanut vaikuttaa häilyvämmältä: John Coltrane halusi kiinnittyä yhä voimakkaammin uuden polven soittajien ilmaisuun sekä samalla lähestyä omaa yhteisöään yhä konkreettisimmin tavoin.

Coltranen kvartetilta LP:lle mukaan tuli versio Eden Ahbezin sävellyksestä Nature Boy.

Nature Boy • kokoelma-albumilta The New Wave In Jazz. Konserttiäänitys 28.3.1965, julkaistu 1965. Tässä kokoelmalta Coltrane – Legacy yhdessä kappaleen One Down, One Up kanssa.

Ascension – kohti korkeuksia

Tunnettu Coltrane-tuntija Lewis Porter, joka on kirjoittanut myös mahdollisesti arvostetuimman Coltranen elämäkerran John Coltrane: His Life And Music (University of Michgan Press, 1998) kirjoittaa Ascension-levyn CD-julkaisun saateteksteissä näin: ”Vielä vuosikymmeniä levyn äänittämisen jälkeen, Ascension on hyvä keino saada aikaan kiista. Yksille se merkitsee Coltranen varsinaista läpimurtoa, todellista itsenäisyysjulistusta vallitsevista musiikillista rajoitteista. Toisille se taas merkitsee sitä hetkeä, kun lahjakas muusikko alkaa häiritsevästi lipua kohti kaaosta. Yksi asia on kuitenkin näiden kiistojen tuolla puolen: kyseessä oli vedenjakaja-albumi.”

Itse kuulun vankasti tuohon ensin mainittuun ryhmään – jopa siihen pisteeseen asti, että mielestäni kaikkein hienoin, hurjin, puhuttelevin ja syvimmälle ihmisyyteen käyvä musiikki oli Coltranelta tässä vaiheessa vasta tulossa. Kuten tästä kirjoitussarjasta on taatusti käynyt ilmi, tämä ei myöskään tarkoita, ettenkö ymmärtäisi ja rakastaisi John Coltranen varhaisempia Impulse-merkin äänityksiä – päinvastoin. Mutta, kuten Porter huomauttaa, Ascensionin myötä saavumme rajalle: on Coltranen musiikki ennen ja Coltranen musiikki jälkeen tämän levyn. Porterin näkemykseen siitä, että Coltrane näyttäytyy levyn myötä jonkinlaisena uuden jazzilmaisun – kutsutaan sitä sitten nimillä Free Jazz, New Thing tai vaikka Fire Music – isähahmona, on helppo yhtyä. Mukana Rudy Van Gelderin studiolla kesäkuun lopulla vuonna 1965 olikin Coltranen kvartetin lisäksi iso joukko nuoremman polven soittajia.

Mitä vapaan jazzin vaiheisiin tulee, Ascensionia edeltää tietysti Ornette Colemanin tupla-kvartetilla äänitetty LP Free Jazz, joka oli julkaistu jo syksyllä 1961. Taustalla on myös lukuisat muut yhtyekokeilut lähtien Cecil Taylorin bändeistä jo vuodesta 1956 alkaen, Charles Mingusin vapaammat kokeilut, Sun Ran yhtyeiden kollektiivinen soundi. Myös Albert Aylerin pienemmän yhtyeen triolevy Spiritual Unity oli vasta julkaistu toukokuussa 1965, ja juuri Ayler oli yksi keskeisiä vaikuttimia Coltranen myöhäisemmälle soinnille.

Siinä missä A Love Supreme oli korostuneen omakohtainen ja paikoin sisäänpäin kääntynyt kokonaisuus, Ascension aukeaa ulospäin, myös ja ennen kaikkea kohti yhteisöä. Saksofonistin kvartetin lisäksi mukana oli kaksi muuta tenorisaksofonia (Shepp ja Pharoah Sanders), kaksi trumpettia (Dewey Johnson ja Freddie Hubbard), kaksi alttosaksofonia (Marion Brown ja John Tchicai) sekä toinen basso (Art Davis) – kaikkiaan levyllä on yksitoista soittajaa.

Ascension alkaa muutamasta nuotista koostuvalla kutsuhuutomaisella sävelkululla, jonka suunta on levyn nimen mukaisesti nouseva. Coltrane aloittaa teeman, muut tulevat asteittain mukaan. Soundi kasvaa, nousee, kohoaa. Aivan alkuhetket eivät ole niin kaukana A Love Supremen avauksesta, mutta pian kollektiivisen soinnin ote avaa aivan toisenlaisen näkymän. Avausosassa soinnin modaalista kotipaikkaa siirretään muutaman kerran (selvästikin yhteisesti sovitusta merkistä) ja reilun kolmen minuutin jälkeen alkavat soolo-osuudet.

Coltrane aloittaa nämä väkevällä, tulivoimaisella tenorisaksofonillaan. Tämän jälkeen levyn juoni alkaa paljastua kuulijalle. Coltranen sooloa seuraa taas avausjaksoa muistuttava valtava, moneen suuntaan kulkeva kollektiivinen soundi – ja sen jälkeen on taas seuraavan solistin vuoro. Eli etenemme kaavalla: yhtyeen avaus – soolo – yhtye – soolo – yhtye… kunnes taas lopulta päädymme päättävään yhtye-osaan. Levyllä on selkeä suunta ja struktuuri, ja näiden rakenteiden puitteissa kukin soittaja tuo mukaan oman, vapaan äänensä.

Sävellyksestä otettiin kaksi ottoa. Coltrane teki valintansa, mutta pian julkaisun jälkeen hän kuitenkin muutti mielensä (eroa ottojen välillä on soittajajärjestyksessä ja kokonaiskestossa, toki myös itse improvisoiduissa osuuksissa). Ensin julkaistu Edition I väistyi seuraavista painoksista Edition II:n tieltä. LP-julkaisuissa tämä tosin kävi ilmi ainoastaan vinyylilevyn matriisiin kaiverretusta tiedosta. Vuoden 2000 CD-julkaisulla tosin mukana on kumpikin versio (molemmat versiot oli julkaistu myös kahden CD:n kokoelmalla The Major Works of John Coltrane 1990-luvun alussa). Lisäksi mukana on jo mainitut Lewis Porterin erinomaiset saatetekstit, tarkat äänitystiedot sekä Ascensionin kahden eri version rakenne solisteineen. Haluankin vahvasti muistuttaa, että tällaisia tietoja ei suoratoistopalveluista pysty löytämään! Julkiset kirjastot fyysisine tallenteineen näyttävät voimansa jälleen kerran.

Ascension, edition II. Äänitetty 28.6.1965, julkaistu 1966.

1965 – loppusoinnut

Ascensionin jälkeen John Coltranen myöhäinen kausi alkoi kulkea kiihtyvällä vauhdilla kohti muutosta, kohti uutta. Kokeilut laajennetuilla kokoonpanoilla alkoivat yhä enenevissä määrin vieraannuttaa pianisti McCoy Tyneria ja rumpali Elvin Jonesia. Klassinen kvartetti oli Ascensionin aikaan kesällä 1965 tullut liki tiensä päähän – aavistivat soittajat tätä tässä vaiheessa tai eivät. On myös syytä huomauttaa, että Coltranen muutos oli tässä vaiheessa niin nopeatempoista, että ulkomaailma oli auttamatta lukuisia askeleita jäljessä. Esimerkiksi Ascension julkaistiin ”vasta” helmikuussa 1966; elokuussa 1965 julkaistu LP The John Coltrane Quartet Plays oli vielä ikään kuin ”Coltranen vanhaa maailmaa”.

Klassisen kvartetin viimeiset studiohetket tuottivat upeaa, huikeaa musiikkia. Elokuun lopussa äänitettiin LP Sun Ship, ja syyskuun alussa vain muutamien päivien jälkeen levy First Meditations (For Quartet). Kumpaakaan näistä ei julkaistu Coltranen eläessä, vaan ne tulivat kuultaville vasta 1970-luvulla. Vuonna 1971 julkaistu Sun Ship on yksiselitteisesti Coltranen hienoimpia levyjä. Albert Aylerin ja Pharoah Sandersin lisäksi hän tunnetusti ihaili ja arvosti myös tenorisaksofonisti John Gilmorea, joka tunnettiin lähes yksinomaan Sun Ran yhtyeiden vakiojäsenenä. Levyn nimikappaletta ja sen kulmikasta teemaa pidetään laajasti kunnianosoituksena Gilmorelle.

Sun Ship • albumilta Sun Ship. Äänitetty 26.8.1965, julkaistu 1971

Poikkeuksellisesti Sun Shipin äänityksiä ei tehty Van Gelderin studiolla, vaan tällä kertaa RCA Victorin tiloissa New Yorkissa. Tälle ei todennäköisimmin ole sen ihmeellisempää syytä, kuin aikataulupäällekkäisyydet. Levyn CD-uudelleenjulkaisun aikoihin Coltrane-tuntija David Wild pohtii saateteksteissään, että ehkä Van Gelderin studiolla ei ollut aikoja vapaana, mutta tästä huolimatta Coltrane halusi mennä eteenpäin suunnitelmiensa kanssa.

Levyn toinen kappale ’Dearly Beloved’ on tietyllä tavalla sen emotionaalinen kulminaatiopiste. Itselleni se on Coltranen huikaisevimpia hetkiä: alusta saakka liki käsin koskettavalla tunteella puhallettu valituslaulu, jonka voima on kirjaimellisesti pysäyttävää. Kappaletta edeltää harvinainen studiokeskustelu, jossa Coltrane puhuu yhtyeensä kanssa kappaleen suunnasta. Kun kappaletta on kulunut noin neljä ja puoli minuuttia, Coltranen tenorisaksofoni palaa ääneen McCoy Tynerin voimallisen soolo-osuuden jälkeen. Kuulijan sydämen on oltava kiveä mikäli hän ei koe tuon hetken ravisuttavaa, liki pelottavaa surumielisyyttä.

Dearly Beloved • albumilta Sun Ship. Äänitetty 26.8.1965, julkaistu 1971.

Tuon emotionaalisen otteen rajuudesta on puhunut myös saksofonisti Joe McPhee, joka oli paikalla jo mainitulla Village Gaten keikalla (jolta Coltranen soittoa päätyi LP:lle The New Wave In Jazz). Hän kuvailee kokemuksiaan Ben Ratliffin kirjassa Coltrane – A Story of a Sound (2007), ja kertoo kuinka lähestulkoon pelkäsi kuolevansa tuon äärimmäisen voimakkaan äänellisen tunteen vyöryessä hänen ylitseen.

Sivuhuomautus: Ben Ratliffin kirja on saanut kritiikkiä osakseen leväperäiseksi tulkitusta maalailevasta tyylistään. Monet täysin perustellusti nostavat Lewis Porterin vuoden 1998 elämäkerran sekä vuonna 2007 julkaistun Porterin ja muiden toimittaman John Coltrane Reference -kirjan esille, kun puhutaan keskeisimmästä Coltrane-kirjallisuudesta. Mutta vaikkei olisikaan Ratliffin lähestymistavan ystävä, on hänen pohdiskelevan esseistiselle tyylillekin paikkansa. Suomeksi kirja on ilmestynyt Arto Häilän kääntämänä nimellä Coltrane – Erään soundin tarina (Like, 2011).

Sun Shipin jälkeen vuorossa oli paluu sarjamaisuutta painottavaan kokonaisuuteen, kun Coltrane kvartetteineen palasi studioon äänittämään levyä Meditations. Tämä kvartettiversio jäi kuitenkin Coltranen aikana julkaisematta, kun hän pian teki sävellyksestä toisen version isomman yhtyeen kanssa. Toisissa sessioissa mukana olikin jo uusia voimia: saksofonisti Pharoah Sanders sekä nyt ensimmäistä kertaa toinen rumpali, Rashied Ali.

Ensimmäiset sessiot julkaistiin vasta 1970-luvun lopulla nimellä First Meditations (For Quartet) ja myöhemmät, marraskuussa 1965 äänitetyt sessiot näkivät päivänvalon nimellä Meditations kesän 1966 lopulla. Vaikka muutokset ja kehityslinjat olivat pidemmän ajan tulosta, toki näissä kaksissa sessioissa on pähkinänkuoressa se, mikä saattoi ”klassisen kvartertin” tiensä päähän.

Nämä kaksi eri versiota poikkeavat toisistaan myös rakenteeltaan: osien järjestys on eri, ja Meditations-LP:n avaa pitkä The Father and the Son and the Holy Ghost, jota ei kvartettiversiolla ole lainkaan.

Consequences (kvartettiversio) • albumilta First Meditations (For Quartet).
Äänitetty 2.9.1965, julkaistu 1977

Consequences (sekstettiversio) • albumilta Meditations.
Äänitetty 23.11.1965, julkaistu 1966

John Coltranen studiovuosi 1965 päättyi marraskuun lopulla Van Gelderin studioilla Meditations-levyn äänityksiin. Mutta samalla hänen yhteistyönsä McCoy Tynerin sekä Elvin Jonesin kanssa alkoi saapua päätökseensä. Tyner oli jo pidemmän aikaa kokenut alkaneensa vieraantua saksofonistin uusista suunnista. Tätä kokemusta vahvisti näiden kaksien Meditations-sessioiden väliin osunut kiertue Yhdysvaltojen länsirannikolla. Silloin Seattlessa nauhalle tallentui jo viime osassa mainittu liveversio A Love Supremesta. Tuon vasta muutama vuosi sitten julkaistun levyn lisäksi tallennettiin myös pitkä livelevy Live In Seattle sekä hurmoksellinen Om. Molemmilla levyillä on mukana Pharoah Sanders sekä myös puhaltaja Donald Garrett. Live In Seattlella voi helposti havaita kuinka kauas A Love Supremen näkymistä Coltrane oli matkannut vain vajaassa vuodessa. Samalla yksittäiset, käytännössä läpikotaisin improvisoidut kappaleet kasvoivat pituutta entisestään.

Evolution • albumilta Live in Seattle.
Äänitetty 30.9.1965, julkaistu 1971

Los Angelesissa nauhalle tallentui pitkiä kappaleita, jotka osin tulivat muodostamaan LP:n Kulu Sé Mama. Mukana oli Seattlen sessioista tutut soittajat, mutta heidän lisäkseen vielä lisää lyömäsoitinvoimaa: perkussionisti ja laulaja Juno Lewis sekä rumpali Frank Butler. Kulu Sé Mamasta tuli viimeinen Coltranen elinaikana julkaistu LP. Los Angelesissa tallentui pitkä nimikappale; Val Gelderin studiolta kesäkuulta 1965 mukaan tuli yksi Coltranen valovoimaisimpia balladeja – ’Welcome’.

Kulu Sé Mama (Juno Sé Mama) • albumilta Kulu Sé Mama.
Äänitetty Los Angelesissa 14.10.1965, julkaistu 1966

Welcome • albumilta Kulu Sé Mama. Äänitetty New Jerseyssä 10.6.1965, julkaistu 1966. Julkaistu myös levyn Transition CD-versiolla.

1966 – uusi alku?

Vaikutti siltä, että vuosi 1966 olisi Coltranen musiikilliselle kehitykselle kokonaan uusi alku. Niin se toisaalta olikin, mutta tämä viimeinen vaihe jäi lopulta kovin lyhyeksi. McCoy Tyner oli lähtenyt yhtyeestä vuoden 1965 loppuun mennessä. Elvin Jones ei ymmärtänyt kahden rumpalin tarvetta: hän koki jäävänsä pelkän äänimassan alle, ja näki Rashied Alin asenteessa muutenkin ärhäkkää kilpailullisuutta. Alkuvuodesta 1966 myös Jones lähti yhtyeestä.

Rashied Alissa Coltranella oli jo uusi rumpali, mutta McCoy Tynerin paikkaaminen oli toinen juttu. Vuonna 1963 hän oli tavannut detroitilaislähtöisen muusikon Alice McLeodin. He olivat pian menneet naimisiin ja nyt nimellä Alice Coltrane hän tuli ottamaan pianistin paikan Coltranen uudessa yhtyeessä. Basisti Jimmy Garrison jäi yhtyeeseen; Pharoah Sanders taas otti paikkansa vakituisena jäsenenä. Klassinen kvartetti oli vaihtunut Coltranen ”myöhäiseen kvintettiin”.

Tietyssä mielessä symbolista on, että ensimmäinen Coltranen uuden kvintetin julkaisu oli paluu New Yorkin Village Vanguard -klubille. Samassa paikassa saksofonisti oli Eric Dolphyn kanssa järkyttänyt jazzmaailman perustuksia viittä vuotta aiemmin. Nyt hän palasi sinne täysin uuden yhtyeen ja täysin uuden soundin kanssa. 28.5.1966 äänitetyllä konserttilevyllä Live At The Village Vanguard Again! mukana on myös lyömäsoittaja Emanuel Rahim. Levy koostuu kahdesta pitkästä Coltranen repertuaarin peruskappaleesta ’Naimasta’ ja ’My Favorite Thingistä’. Näiden väliin osuu Jimmy Garrisonin pitkä soolojohdanto jälkimmäiseen.

Coltranen ensimmäisen vaimon mukaan nimetty ’Naima’ alkaa tutussa, kauniin seesteisessä moodissaan – mutta nyt musiikissa on tietynlaista paikallaan pysyvää virtaa, joka kuitenkin leviää useisiin suuntiin. Pharoah Sandersin mukaantuloon saakka voi vielä melkein kuvitella kuuntelevansa varhaisempia Village Vanguard -äänityksiä – mutta vain melkein.

Naima • albumilta Live At The Village Vanguard Again!
Äänitetty 28.5.1966, julkaistu 1966

Ennen Live At The Village Vanguard Again! -levyn äänityksiä Coltranen uusi kokoonpano oli ollut jo studiossa. Nauhalle tallentui kappaleita, joita julkaistiin postuumisti erinäisillä kokoelmilla. Mukana oli myös aikoinaan pahamaineisia, myöhempien jälkiäänitysten kohteeksi joutuneita kappaleita: 1970-luvun alussa Alice Coltrane teki jousisovituksia joihinkin nyt jo edesmenneen aviomiehensä kappaleisiin, joita julkaistiin levyllä Infinity (1972). Suhtautuminen näihin jälkiäänityksiin on aikanaan ollut yhtä vihamielistä, kuin kriitikoiden suhtautuminen vuoden 1961 Village Vanguard -konsertteihin – joskaan syyt eivät ole täysin yhteismitalliset. Alice Coltranen omat levyt 70-luvun alusta olivat isoin osin jousi- ja orkesterivoimien sävyttämiä. Hän onkin tyytynyt toteamaan, että näitä versioita tehtiin hänen ja John Coltranen käymien keskustelujen pohjalta – ei vain hänen henkilökohtaisten mieltymystensä vuoksi.

Kesällä 1966 Coltranen yhtyeineen oli mahdollista lähteä kiertueelle Japaniin. Reilun kahden viikon mittaisella kiertueella oli konsertteja liki joka päivä: näistä jälkimaailmalle on tallentunut neljän CD:n kokonaisuus Live In Japan, joka julkaistiin 1990-luvun alussa. Jo vuonna 1973 oli tupla-LP:llä julkaistu osa näistä äänityksistä nimellä Concert In Japan. Muusikot esiintyivät laajasti ympäri Japania, mutta Live In Japanilla mukana on äänityksiä vain kahdesta konserttisalista Tokiosta.

Katherine Whatley on vuonna 2016 kirjoittanut tarkemman selonteon tästä Japanin kiertueesta otsikolla Tracing a Giant Step: John Coltrane in Japan. Neljän CD:n kokonaisuudella kuullaan pätkiä myös John Coltranen ja Pharoah Sandersin alttosaksofonin soittoa. Tämä selittynee sillä, että silloin soitinrakennustaan aloitellut Yamaha-merkki lahjoitti muusikoille uusia soittimiaan. Levyboksi on varsin tuhti kokonaisuus. Vaikka kiertueella oli haasteensa – konserttisalit eivät täyttyneet, kriittinen vastaanotto oli osin ymmärtämätöntä – levyiltä tätä ei aisti. Yhdysvaltalaisesta klubitodellisuudesta siirtyminen konserttisaleihin toiselle puolelle maapalloa merkitsi sitä, että Coltrane yhtyeineen pystyin täysin pidäkkeettä kokeilemaan ilmaisunsa rajoja. Mukana Live In Japanilla on myös harvinainen liveversio sävellyksestä ’Crescent’. Kestoa kappaleella on liki tunnin verran.

Crescent • albumilta Live In Japan. Konserttiäänitys Tokiosta 11.7.1966, julkaistu 1991 (sekä aiemmin vuonna 1977 kokoelmalla Second Night In Tokyo).

Japanin kiertueen aikoihin John Coltrane mahdollisesti alkoi tajuta olevansa vakavasti sairas. Varmuutta tästä ei tosin edelleenkään ole – kanssamuusikoiltaan hän salasi sairastumisensa pitkään. Rashied Ali on kertonut kuinka jälkikäteen Japanin kuvia katsellessaan hän oli huomannut, kuinka Coltrane usein kuvissa piteli päätään ja vatsaansa.

John Coltranella oli elinaikaa tässä vaiheessa noin vuosi jäljellä. Hänen sairautensa oli pahinta laatua: maksasyöpä. Monet asiantuntijat pitävät käytännössä varmana, että jo kauan sitten taakse jäänyt päihde-elämä alkoholeineen ja kovine huumeineen oli jättänyt pysyvät jäljet muusikon elimistöön. Japanin kiertueen jälkeen ei vuodelta 1966 paljoa esiintymisiä tai äänityksiä olekaan. Marraskuulta 1966 on Philadelphiassa äänitetty ja vasta vuonna 2014 julkaistu levy Offering: Live At Temple University. Sen lisäksi oli vain pari muuta esiintymistä. Lähtölaskenta oli alkanut ­– ja ehkä se oli alkanut jo hyvän aikaa sitten.

1967 – loppu

Helmikuun lopulla vuonna 1967 rumpali Rashied Ali saapui studioon. Hämmästys oli suuri, kun hän tajusi ettei paikalla ollut hänen lisäkseen kukaan muu soittaja kuin Coltrane. Siltä istumalta ja valmistelematta – tai ainakin Alin osalta täysin valmistelematta – syntyi vapaan jazzin mestariteos ja Coltranen myöhäisen kauden tiivistymä Interstellar Space. Coltrane oli jo aiemmin soittanut duoja Elvin Jonesin kanssa niin keikoilla kuin studiossakin (jälkimmäisestä esimerkiksi käy kappale ’Vigil’, joka on niin Transition- kuin Kulu Sé Mama –CD-julkaisuilla). Joten täysin kartoittamattomasta maaperästä ei ollut kyse.

Mutta, täysin tutkimattomasta tähtikartastosta toisaalta oli kyse. Ajatus kokonaisesta levyllisestä materiaalia, joka koostui ainoastaan tenorisaksofonin ja rumpujen duetoinnista, oli radikaali, rohkea, ennen kuulumaton.

Ja sitä oli itse musiikkikin, joka julkaistiin LP-muodossa vasta vuonna 1974. Tietyssä mielessä kyseessä on Coltranen radikaalein ja äärimmäisin levy – toisaalta sitä voi myös tarkastella saksofonistin kaikkien aikakausien synteesinä, tyylien summauksena ja yhteen sulautumisena. Samalla omalla tavallaan johdonmukaista oli, että lopulta Coltranen etsinnässä jäljelle jäi ”vain” rytmi: hyvin suora, konkreettinen, liki koskettavissa oleva rytmi. Tai, että tuo rytmi jäi jäljelle siitä, mitä hän kanssasoittajaltaan odotti. Coltranen oma soitto on kaikessa vapaudessaan ja ilmaisullisessa tulivoimassaan kaikkea muuta kuin ”vain” rytmiä: teemojen, motiivien ja pienten sävelsolujen loputtomia variaatioita, laajentumisia ja harventumisia, ylöspäin kääntymisiä ja takaperin kulkemisia. Lewis Porter antaakin Coltranen elämäkerrassa paljon tilaa Interstellar Spacen pohdiskelevalle analyysille pureutuen sen musiikillisiin osatekijöihin.

Mars • albumilta Interstellar Space.
Äänitetty 22.2.1967, julkaistu 1974

Levyn avaavaa räjähdysherkkää Mars-kappaletta seuraa valoisampi ja soinniltaan avoimempi Venus. Kappaleiden alkuun ja loppuun Coltrane soittaa aina kulkusmaisia kelloja, kuin pieninä, hädintuskin kuultavina kutsuina suorimman mahdollisen improvisoidun musiikin syvään ytimeen.

Venus • albumilta Interstellar Space.
Äänitetty 22.2.1967, julkaistu 1974.

Alkuvuodesta 1967 John Coltrane kävi yhtyeineen vielä joitakin kertoja studiossa. Jo vähän ennen Interstellar Spacen äänityksiä nauhalle oli tallentunut kappaleita, joita julkaistiin välittömästi saksofonin kuoleman jälkeen ilmestyneellä Expression-levyllä sekä vuonna 1995 julkaistulla postuumilla kokoelmalla Stellar Regions. Jälkimmäisen nimi viitannee Interstellar Spacen suuntaan siksikin, että levyllä olevilla kappaleilla on temaattista yhteyttä Coltranen ja Rashied Alin duolevyn materiaaliin.

Maaliskuussa Coltranen yhtye äänitti lisää materiaalia, joka päätyi Expression-levylle. Helmikuulta mukaan tuli 16-minuuttinen ’To Be’, jolla sekä Coltrane että Pharoah Sanders soittavat huiluja. Maaliskuulta mukaan tuli levyn avaava, Coltranen myöhäiselle tyylille poikkeuksellisen tiivis kappale ’Ogunde’. Sanders oli mukana vain ’To Be’ -kappaleella, joten muutoin levyllä soittaa Coltranen, Alice Coltranen, Jimmy Garrisonin ja Rashied Alin muodostama kvartetti.

Ogunde • albumilta Expression
1967

Coltrane suunnitteli Expression-levyn kokonaisuuden valmiiksi vain muutamaa päivää ennen kuolemaansa yhdessä tuottaja Bob Thielen kanssa. Levy julkaistiin postuumisti syyskuussa 1967, mutta levyn nimi oli yhtä kaikki Coltranen oma ehdotus. Levyn pääosin mustaan kanteen tuli piirros hänestä sopraanosaksofoni kädessään. Levyn nimen alle oli kirjattu hänen elämänsä aikaväli tällä planeetalla: 23.9.1926 – 17.7.1967.

Expression • albumilta Expression
1967

Expression-levyn sessioiden jälkeen Coltrane esiintyi vielä kerran julkisesti. Paikkana oli nigerialaismuusikko Olatunji Babatunden johtama afrikkalaisen kulttuurin keskus New Yorkissa. Coltranen uutta kvintettiä täydennettiin vielä lyömäsoittimin. Mukana oli ainakin Algie DeWitt, mahdollisesti myös Jumma Santos. Huhtikuun lopulla pidetty konsertti myös äänitettiin, joskin tallenteen äänenlaatu on melko heikkolaatuinen ja karu.

Kun levy The Olatunji Concert: The Last Live Recording julkaistiin vuonna 2001, kuuntelin sen muutaman ystäväni kanssa kokonaisuudessaan hyvällä äänentoistolla ja melko tuntuvalla äänenvoimakkuudella. Silloin kysymykset äänenlaadusta eivät kiinnostaneet vähääkään – tallenteen välittämä henki oli niin hurja.

Mutta siinä vaiheessa henki oli liki puhallettu loppuun. John Coltranen kuolema järkytti koko uuden jazzin yhteisöä suuresti. Hänen kuolemansa tuli yllätyksenä monille – harva tiesi hänen olleen sairas, saati sitten vakavasti sairas. Kun kuuntelee Interstellar Spacea, ei sairaudesta kuule vihjaustakaan. Kun kuuntelee Expressionia, tiettyä haurautta ja toisaalta tilanteen hyväksyvää rauhaa voi havaita. Kun taas kuuntelee The Olatunji Concert -levyä, ei voi kuin kokea niitä samoja tunteita, joita McPhee koki Village Gaten konsertissa. Tuntuu nimittäin siltä, että se olen minä, kuulija, joka tässä on kuolemassa – ei suinkaan tuo muusikko, joka puhaltaa saksofonistaan luomiskertomusta ja ilmestyskirjaa, tähtienvälistä avaruutta ja suurinta rakkautta.

Topias Tiheäsalo

John Coltrane | Facebook

My Favorite Things • albumilta The Olatunji Concert: The Last Live Recording.
Äänitetty 23.4.1967, julkaistu 2001.

💿
John Coltrane
Finna.fi

Giant Steps Atlantic 1960 • 2LP ja 2CD Deluxe Edition Atlantic / Rhino 2020
Africa/Brass Impulse! 1961 • 2CD The Complete Africa/Brass Sessions Impulse! / MCA Records 1995
Live At The Village Vanguard Impulse! 1962 • 4CD The Complete 1961 Village Vanguard Recordings Impulse! / MCA Records 1997
Coltrane Impulse! 1962 • 2CD Deluxe Edition Impulse! / Verve 2002
Impressions Impulse! 1963
Ballads Impulse! 1963 • 2CD Deluxe Edition Impulse! / Verve Music Group 2002
John Coltrane and Johnny Hartman Impulse! 1963
Live At Birdland Impulse! 1964
Coltrane’s Sound Atlantic 1964
Crescent Impulse! 1964
A Love Supreme Impulse! 1965 • 2CD Deluxe Edition Impulse! / Verve Music Group 2002 • 2CD The Complete Masters Impulse! / Verve Music Group 2015
A Love Supreme – Live In Seattle Impulse! / Verve Label Group / UMe 2021
The John Coltrane Quartet Plays Impulse! 1965
Ascension Impulse! 1966
Expression Impulse! 1967

Interstellar Space Impulse! / ABC Records 1974
Live In Japan 4CD | GRP / Impulse! 1991
The Olatunji Concert: The Last Live Recording Impulse! 2001
Offering: Live At Temple University 2CD | Impulse! / Universal Music Special Markets / Resonance Records / The Verve Music Group 2014

💿
Kokoelmia ja bokseja
John Coltrane
Finna.fi

The Major Works Of John Coltrane 2CD | MCA Records / GRP Records 1992
The Classic Quartet – The Complete Impulse! Studio Recordings 8CD + 100-sivuinen kirjaliite | Impulse! / GRP Records Inc 1998
Legacy 4CD + 64 sivuinen liite | Impulse! / The Verve Music Group 2002
Live At The Half Note: One Down, One Up 2CD | Impulse! / The Verve Music Group 2005
Both Directions At Once: The Lost Album Deluxe Version 2CD • Impulse! / Verve Label Group 2018

📚
Lue lisää John Coltranesta
Finna.fi

Kind of Blue – modernin jazzin avain Ashley Kahn & kääntäjä Petri Silas, 273 sivua | Johnny Kniga 2009
Coltrane – erään soundin tarina Ben Ratliff & kääntäjä Arto Häilä, 281 sivua | Like 2011
A Love Supreme – John Coltranen testamentti  Ashley Kahn & kääntäjä Petri Silas, 355 sivua | Aviador 2021 & 2025

📚
Read more about John Coltrane
Finna.fi

Coltrane – A Biography Cuthbert Ormond Simpkins, 287 sivua | Herndon House Publishers 1975
Coltrane – A Biography Cuthbert Ormond Simpkins, 287 sivua | Black Classic 1989
Chasin’ The Trane – The Music And Mystique of John Coltrane J. C. Thomas | Elm Tree Books 1976 • Da Capo Press 1976
John Coltrane Bill Cole, 264 sivua | Schirmer Books 1978
John Coltrane Bill Cole, 272 sivua | Da Capo Press 1993
Ascension – John Coltrane And His Quest Eric Nisenson, 278 sivua | Da Capo Press 1995
John Coltrane – His Life And Music Lewis Porter, 409 sivua | University of Michigan Press 1998
A Love Supreme – The Story Of John Coltrane’s Signature Album Ashley Kahn, 260 sivua | Viking 2002 • Penguin Books 2003

📚
Lue lisää free jazzista ja John Coltranesta
Finna.fi

Free Jazz Ekkehard Jost, 214 sivua | Universal Edition 1974 • Da Capo Press 1994
Free jazz – stilkritische Untersuchungen zum Jazz der 60er Jahre Ekkehard Jost, 256 sivua | B. Schott’s Söhne 1975
As Serious As Your Life – The Story Of The New Jazz Valerie Wilmer, 296 sivua | Useita painoksia: Allison & Busby / Quartet Books 1977 • Lawrence Hill 1981 • Pluto Press 1987
As Serious As Your Life – John Coltrane And Beyond Valerie Wilmer, 296 sivua | Serpent’s Tail 1992
As Serious As Your Life – Black Music And The Free Jazz Revolution, 1957-1977 Val Wilmer & uusi esipuhe Richard Williams, 408 sivua | Serpent’s Tail 2018

📚
Lue lisää Impulsesta ja John Coltranesta
Finna.fi

The House That Trane Built – The Story Of Impulse Records Ashley Kahn, 338 sivua | Granta Books 2006

📚
Lue lisää jazzlevytyksistä
Finna.fi

The Penguin Guide To Jazz Records Richard Cook & Brian Morton | Penguin 1992–2008, yhdeksän painosta

📚
Lue lisää musiikista ja luovuuden muutoksesta
Edward W. Said
Finna.fi

On Late Style – Music And Literature Against The Grain  Edward W. Said, 176 sivua | Pantheon Books 2006 • Bloomsbury 2007 & 2017

The John Coltrane Quartet Plays • 1965
Spotify

Live At The Half Note: One Down, One Up • 2005
Spotify

Ascension • 1966
Spotify

Expression • 1967
Spotify