Waltari: Torcha! – aistit ja rajat auki

Torcha! | Roadrunner / Emergo 1992

Musiikkia esille kirjastossa

Waltari: Torcha! (1992).Waltari on niitä harvoja yhtyeitä, jotka ihan oikeasti eivät jätä ketään kylmäksi. Sekä sen ihailijat että vankkumattomat vihaajat (molempia löytyy) triggeröityvät samasta piirteestä. Kari ”Kärtsy” Hatakan (s. 1967) johtaman crossover-bändin ideana on ajaa musiikillisen monimuotoisuuden asiaa ja vastustaa rockin kaavoihin kangistumista, ja se todella kuuluu bändin tuotannossa. Joistakin sen musiikki on täysin tyylitajutonta, toisista nerokasta, ja luultavasti juuri siihen tämä Helsingissä vuonna 1986 perustettu ryhmä on pyrkinyt.

Waltarilla on suomalaisessa rockissa paitsi rajojenavaajan myös tienraivaajan rooli. Tehtyään debyyttialbuminsa Monk Punkin (1991) suomalaiselle Stupido Recordsille bändi solmi kansainvälisen levytyssopimuksen Roadrunner Recordsin kanssa, ja sen jälkeen asiat etenivät vauhdikkaasti. Sopimus julkistettiin maaliskuussa 1992, toinen albumi Torcha! äänitettiin toukokuussa, Mikko Karmila miksasi sen kesäkuussa Finnvoxilla ja Roadrunner julkaisi levyn elokuussa. 

Roadrunner tunnetaan metallijulkaisuistaan, ja vuosimallin 1992 Waltari oli riittävän hevi hollantilaisyhtiön rosteriin. Hatakka oli innostunut speed/thrash-metallista vuonna 1987 kuultuaan helsinkiläisiä Stonea ja Airdashia ja alkanut suodattaa aikakauden uuden metallin vaikutteita oman luovan hulluutensa läpi. Vuonna 1989 Waltariin liittynyt kitaristi Sami Yli-Sirniö ja seuraavana vuonna mukaan tullut rumpali Janne Parviainen olivat oivia valintoja metallivaikutteita ajatellen. Yli-Sirniö on sittemmin soittanut thrashpioneeri Kreatorissa, Parviainen muun muassa Ensiferumissa.

Torchan biiseissä on metallivaikutteiden lisäksi myös muita elementtejä. Avausraita ’Lights Onin’ väliosa viittaa acid housen suuntaan, samoin ’Lust Of Lifen’ piano-osuudet. Rivakka ’Dedicated To The Flyers’ on punk rockia ja ’Fool’s Gold’ Torchan puhtainta metallia. ’Till The Music Nation’ on eräänlainen hard rockin ja 90-lukulaisen vaihtoehtorockin risteytymä. Torchalla on myös vinkeä, funkkaava ja metallinen versio Madonnan ’Voguesta’, johon kiteytyy jotakin olennaista Waltarin syvimmästä olemuksesta. 

Torchan tehnyt yhtye hajotti konventioita hallitusti. Vaikka monet eri tyylit kohtasivat biiseissä, ne eivät kuulostaneet sekavilta eivätkä edes erityisen kikkailevilta, koska kokonaisuuden piti lujana levyn läpi kulkeva vahva metallisuoni. Torcha! olisi iskevämpi muutamaa biisiä lyhyempänä, esimerkiksi ilman hätäistä ’Dance Electricia’ ja kauheaa ’Jukolauta (Don’t Make It)’ -biisiä, jonka ärsyttävä lällättely on malliesimerkki niistä Waltari-kappaleista, jotka saavat vihailijoiden aivoverisuonet ratkeilemaan. Toisaalta juuri linjasta poikkeavat biisit julistavat äänekkäimmin rajattomuuden ja arvaamattomuuden sanomaa.

Torcha! sai aikoinaan todella hyvän vastaanoton rocklehdissä Metal Hammer ja Rock Hard, ja Waltari pääsi tekemään kunnollisia Euroopan-kiertueita. Sittemmin se on kolunnut vanhan mantereen hyvin tarkkaan ja esiintynyt myös Yhdysvalloissa ja Japanissa. Suurta läpimurtoa Waltari ei ole tehnyt, mutta ura jatkuu edelleen. Uusin, neljästoista albumi Global Rock ilmestyi vuonna 2020.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Waltari | Facebook
Waltari | Instagram
Waltari | Twitter

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Amorphis-kitaristien pandemialevyt • Silver Lake by Esa Holopainen [2021] • Bjørkø: Heartrot [2023]
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
Def Leppardin Pyromania muutti hevirockin aseman
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Aika on In Flamesin puolella – Foregone
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited [1987] – elonmerkkejä autotallista

Metallica: Metallica • Black Album [1991] – kun uusi musta oli uusi musta
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Mötley Crüe ja Mayhem Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down [1996] – suunta kohti viimeistä rajaa
Sentencedin sanaton suru • Instrumentaalinen Sentenced 1989–2005
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
Tarot pitää riman korkealla • Vuodet 1982–2024
The 69 Eyesin pimeä tie – Blessed Be
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Waltari
Finna.fi

1980-luku

Waltari • 12″ EP | omakustanne 1988

1990-luku

Mut hei • 12″ EP | Stupido Twins 1990
Monk-Punk • LP • CD | Stupido Twins/Angry Fish Music 1991 • 2CD Special Anniversary Edition Stupido Records 2016
Torcha! • CD | Roadrunner/Emergo 1992
So Fine! | Roadrunner 1994
Big Bang | Spin Records/EMI Electrola 1995
Yeah! Yeah! Die! Die! Death Metal Symphony In Deep C Waltari & Avanti! Symphony Orchestra conducted by Riku Niemi | Spin Records 1996
Space Avenue | Spin Records/EMI Electrola 1997 • 2CD Space Avenue & Yeah! Yeah! Die! Die! Spin Records/EMI Electrola 1997
Radium Round | Edel Records 1999

2000–2009

Channel Nordica Waltari+Angelit | Parlophone/EMI Finland 2000
Rare Species | Vindauga Music/XIII Bis Records 2004
Blood Sample | Blastic Heaven Records/Bluelight Records 2005
Release Date | Blastic Heaven Records/Bluelight Records 2007
Below Zero | Stay Heavy Records 2009

2010-luku

Covers All! • 25th Anniversary Album | Nordic Notes/Stupido Records 2011
You Are Waltari | Stupido Records 2015

2020-luku

Global Rock | Flying Dolphin Entertainment UG/Metalville 2020

DVD

Rare Species Alive • 133 min. • DVD+CD | Midas Studios 2005

Lue lisää Waltarista
Finna.fi

Waltari – suomimetallin pioneerit Pauliina Tuomola, 384 sivua | Like 2011

Lue lisää suomalaisesta metallista ja rockista
Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Waltari: Torcha! (1992).
Waltari: Torcha! (1992)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.