Hullu Ruusu ja Rosita Luu – härskisti kategorioiden ulkopuolella

Rosita Luu (2018).Merita Berg ja Antti Hermaja ovat neljässä vuodessa nousseet rytinällä suomalaisen indiepopin kehutuimpaan kärkijoukkoon. Yhteistä musiikkia he ovat tehneet Hullu Ruusu– ja Rosita Luu -nimikkeillä – mukana on tietysti ollut muitakin muusikkoja, etenkin Rosita Luun nykykokoonpanossa. Karkea jako on kuitenkin, että nyttemmin hajonneeksi ilmoitettu Hullu Ruusu oli Bergin ja Hermajan yhteinen bändi, jossa jälkimmäinenkin sai lauluosuuksia; Rosita Luu taas on Bergin sooloprojekti, jossa Hermaja on kuitenkin mukana pääasiallisena säveltäjänä ja ulkojäsenenä.

Kyse on klassisesta sanoittaja-laulajan ja säveltäjä-mahdollistajan roolijaosta. Hermaja on taustaltaan ammattimuusikko, Berg taas saatiin houkutella tekemään tekstejä ja tulkitsemaan niitä. Yhteistyön dynamiikkaan lienee vaikuttanut paljon kaksikon ilmeisen mutkikas ihmissuhde, josta Berg on avoimesti puhunut haastatteluissa.

Hullua Ruusua on kutsuttu folkrockiksi tai -popiksi, Rosita Luun kohdalla taas puhuttu mieluummin syntikkapopista. Toteutustapojen eroista huolimatta albumeita – kaksi kummallakin nimikkeellä – ei ole vaikea tunnistaa samalta sylttytehtaalta lähteneiksi. Sen verran leimallisia piirteitä Bergin ja Hermajan musiikissa on: iskelmälliset melodiakulut, suuri tarttuvuuspotentiaali, Bergin sanoitukset, joissa seksuaalisuutta, ihmissuhteita ja elämää yleensä käsitellään ulkopuolisen näkökulman takaa, mustan humoristisesti ja jopa provosoivan härskisti.

Usein esitetyt vertaukset Gösta Sundqvistin tuotantoon eivät ole sattumaa. Haastatteluissa Merita Berg ehkä esiintyy sydän vereslihalla, mutta levyillä esiintyy Leevi And The Leavingsin tapaan lakonisella tonninseteli-äänellä elämän omituisempia laitamia koluava tarkkailija. Suloisen sävelkielen ja karkeuteen taittuvan asiasisällön ristiriita assosioituu samaan lähteeseen.

Mutta jos Merita Berg on 2020-luvun Gösta Sundqvist, on hän sitä myös tai nimenomaan teemojen ja näkökulmien päivittämisen puolesta.

Hullu Ruusu (2017).Bergin ja Hermajan koko tuotanto on julkaistu Helmi Levyt -pienyhtiön kautta vuoteen 2020 asti. Lauluntekijäkaksikko tuli julkisuuteen Hullun Ruusun nimettömällä debyyttialbumilla vuonna 2017. Laiskatahtinen ja johdonmukaisen akustinen, välillä sentään eräänlaiseen länkkärikomppiin äityvä levy oli ehdottoman eksentrinen pelinavaus suomalaisen nyky-indien kentällä. Kappaleet olivat tarttuvia, mutta soivat omassa todellisuudessaan, jossa mistään ajantasaisista virtauksista ei ollut kuultukaan. Hullu Ruusu oli helppo luokitella ”Helmi Levyt -musiikiksi”, onhan kyseisen yhtiön perusstrategia ollut nimenomaan outsider-eksentrisyyden ja maakuntahenkisen hippiälykköyden vaaliminen.

Merita Bergin teksteissä oli kuitenkin virkistävän teräviä väläyksiä todellisuuden nuhruisemmista nurkista. Tarkkaan kuunnelleille kävi selväksi, että sanoittajatulokas kuuluu niihin harvoihin, jotka pystyvät kertomaan kokonaisia tarinoita muutamilla virkkeillä.

Yhdessä Hermajan kanssa tehdyssä sanoituksissa Berg kuvaa vaikkapa Lolita-tyylistä pedofiilistä suhdetta (Tenavatähti) tai tuhoon tuomittua fantasiaa maalla luonnon antimien varassa elämisestä (Elonkorjuu). Folk, jazz, iskelmä ja jopa muistumat 70-luvun laululiikkeestä, niistä rakentuu laulujen helposti sulava musiikillinen ilmiasu.

Antti Hermajan kirjoittama ’Uhkarohkeeta’ ottaa lonkeroa kaupasta varastavan, mutta toisiinsa sitoutuneen ja yhteistä lasta odottavan nistipariskunnan näkökulman luontevan autenttisesti. Eipä ihme, että tällaisten teosten jälkeen alettiin puhua Göstasta:

Merita Bergiä kaikkein tarttuvimmat kappaleet tuntuvat usein houkuttavan kaikkein vinoutuneimpiin teksteihin. Hullun Ruusun ehkä kirkkain helmi, todella omituinen hevostyttötarina ’Mikael’, kelpaa esimerkistä:

Hullu Ruusu: Rehab (2019).Hullun Ruusun toinen ja näillä näkymin viimeinen levy Rehab (2019) tuntuu debyytin maltilliselta toisinnolta semminkin kun välissä Rosita Luu -materiaali oli jo ehtinyt herättää suurempaa kiinnostusta. Tekisi mieli sanoa, että parasta albumissa on sen nimi yhdistettynä kansikuvaan, jossa Amerikan alkuperäisväestöä edustava nuori nainen haaveilee päihdekuntoutuksesta ylväässä vuoristomaisemassa. Kuva-idea kytkeytyy levyn avauskappaleeseen ’Cherokee’, jolla Berg taitaa sittenkin kohdistaa haikeanpurevan sanansäilänsä kehen tahansa nykyelämän perimmäistä epäsankarillisuutta vastaan taistelevaan tragikoomiseen ”elämäntapaintiaaniin”:

Singlenä julkaistu ’Sääskitulet’ on tyypillisen surkeanvitsikäs kertomus epäonnistuneesta erämaavaelluksesta ja sikäli jo luonteva luku Bergin pieleen menneitä projekteja kuvaavaan pelikirjaan. On huomattava, että kaikista Hullun Ruusun biiseistä tämä lähestyy tuotannoltaan selvimmin Rosita Luun napakkaa pop-ilmaisua:

Rehab jäi kuitenkin varsin vähälle huomiolle ja tuntuu nyt kahden Rosita Luu -täyspitkän välityöltä. Ne ovatkin tuoneet Bergin ja Hermajan musiikille paljon enemmän huomiota kuin Hullun Ruusun nimellä tehdyt.

Ensimmäinen Rosita Luu -albumi SOS (2018) esitteli syntikkavetoisen popsoundin, jota oli jälleen vaikea olla vertaamatta Leevi And The Leavingsin 80-luvun tuotantoon. Toisaalta esimerkiksi ’Prinsessa’-biisin kitaroiden, koskettimien ja kohtalokkaan kertosäkeen yhdistelmässä kuuluu koko kyseinen vuosikymmen muutenkin, mutta siinä missä Reddie Redford Bogart Co.:n ’Princess’-kasariklassikossa haaveilee harsoisen vaaleanpunaiseksi esineellistyneestä prinsessasta, ottaa Berg tässä jämäkän itsevarman saalistajan roolin, joka on yleensä varattu populaarikulttuurissa vahvaleukaisille miehille. Tällaiset roolinkäännöt ovat Rosita Luu -levyillä hahmottuneet yhä selvemmin osaksi hänen kirjoitustapaansa:

Vastaavasti mainiolla ’Pyramidin huipulla’ -pophelmellä Bergin roolihahmo on espoolainen porvari, joka päätyy miettimään eksistentiaalista kriisiään eräänlaiseen viimeiseen pakopaikkaan, josta voi kai vain hypätä alas tai laskeutua voittajana toteamaan ongelmiensa ratkenneen.

Rosita Luu: Samettisuu (2020).Bergin ja Hermajan todellinen mestariteos on kuitenkin Rosita Luun toinen albumi Samettisuu (2020). Ensimmäisenä heidän teoksenaan levy huomioitiin myös keskeisten musiikkimedioiden vuosiäänestysten kärkipaikoilla ja esimerkiksi Emma-gaalan kriitikojen valinta -kategoriassa.

Vauhtia levylle antoivat epäilemättä bändiin löydetyt uudet jäsenet, joista basisti Tuukka Tervo otti keskeisen vastuun tuotantopuolesta. Myös rumpali Aleksi Karppisen merkitystä on haastatteluissa painotettu. Samettisuu soikin isona ja suorastaan eeppisenä syntikkapoprockina. Kuulokuvan ja tutun tarttuvien melodioiden kädenlyönti entiseen verraten vähintään yhtä arveluttavampien aiheiden kanssa on yhä herkullisempi. Rosita Luu on lähtenyt rohkeasti tekemään musiikkia, jonka pitäisi olla ”isoa”, vaikka kaikki asianosaiset tietävät, ettei siitä nykyisissä pop-oloissa isoa tule.

Yhtyeeksi kasvaneen projektin uusista musiikillisista ulottuvuuksista kertoo ’Mansikkapaikka’, jonka nostalgiaherkistelystä tolkuttomaksi progetykitykseksi kasvava draamankaari vetää edelleen epäuskoisen hymyn kuulijan huulille:

Vastaavasti singlenä julkaistu ’Kuollut monta kertaa’ lienee Bergin ja Hermajan täydellisin ”pophitti” tähän asti. Haastan kenet tahansa kuuntelemaan sen ja välttymään laulun jäämiseltä soimaan päässä!

Samettisuu on helposti kuluvan vuosikymmenen parhaita ja tärkeimpiä suomalaisia poplevyjä. Merita Bergin ja kumppaneiden musiikillinen tulevaisuus näyttää kirkkaalta, vaikka ei liene syytä olettaa heidän ilmaisunsa ja ns. valtavirran välillä olevan eksistentiaalisen kuilun olevan kapenemassa.

Keväällä 2021 Rosita Luu kertoi siirtymästä Playground Musicin artistiksi. Toukokuinen single on nimeltään ’Mullasta noustaan’.

Mainittakoon vielä Antti Hermajan sukunimellään julkaisema sooloalbumi Kultasuoni (2020). Siltä löytyy musiikillisesti miellyttävää melodista aikuispoprockia, joka kieltämättä kuitenkin kärsii Bergin laulajapersoonan ja vinojen visioiden korvautumisesta Hermajan tavanomaisemmalla tyylillä.

Niko Peltonen

Rosita Luu | Facebook
Rosita Luu | Instagram
Hermaja | Facebook

Levyhyllyt
Hullu Ruusu | Finna.fi

Hullu Ruusu | Helmi Levyt 2017
Rehab | Helmi Levyt 2019

Levyhyllyt
Rosita Luu | Finna.fi

SOS | Helmi Levyt 2018
Samettisuu | Helmi Levyt 2020

Levyhyllyt
Hermaja | Finna.fi

Kultasuoni | Helmi Levyt 2020

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Leevi And The Leavings: Hopeahääpäivä – tutunkuuloinen joutsenlaulu
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan – kurjuuden kuningattaret
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia

Lue lisää Merita Bergiä | Finna.fi

LORVIN [opinnäytetyö] Merita Berg, 40 lehteä | Turun ammattikorkeakoulu 2017/2018

Rosita Luu (2018).
Rosita Luu (2018).
Rosita Luu: Samettisuu (2020).
Rosita Luu: Samettisuu (2020).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto

Night People | Liberty 1981

Popmusiikin ja rockmaailman viehätys ja ärsytystaso vaihtelevat ajassa ikuisesti, mutta eivät häviä. Elvis Presleyn lanneliike oli liikaa monelle 1950-luvun aikuiselle, ja The Beatlesin herättämä hysteria jätti monet varttuneemmat kylmäksi. Progen kaupallinen läpimurto 70-luvun alussa herätti niin voimakasta vastustusta nuorissa muusikoissa, että punk rockin ja uuden aallon oli ”pakko puhdistaa ilmaa”. Ajat olivat jälleen uudet kun 80-luku koitti. New Wave Of British Heavy Metalin rinnalla kummastusta herätti häpeilemätön syntetisaattoripop ja koneiden sävyttämä rock. Uudenlainen musiikillinen uskaliaisuus oli usein verhottu itseriittoisen pöyhkeään pukeutumiseen.

Uusromanttiselle musiikille ja muodille oli esikuvansa. Roxy Music ja David Bowie tuntuivat antavan kiinnekohdan meikatun ulkonäön sävyttämälle klangille. Heitä fanittivat esimerkiksi The Blitz Kids -klubin ultramuodikkaat visionäärit. Miten näkemyksellistä olikaan Visagen johtohahmo Steve Strangen ja ystävien vilahtaminen ’Ashes To Ashesin’ videolla.

Classix Nouveaux’n tyypit kävivät hyvin futupoppareista, mutta bändin alkukohta löytyy punkbändistä X-Ray Spex. Se teki klassikkolevyn Germfree Adolescents, vokalistina riemastuttava Poly Styrene, mutta hajosi jo vuonna 1979. Tuhkasta noustiin kun mukaan tuli biisintekijä/laulaja Sal Solo. Classix Nouveaux muovautui nopeasti: Wikipedian mukaan tuore kokoonpano oli lavalla jo elokuussa -80. Singlet ’The Robots Dance’ ja ’Nasty Little Green Men’ herättivät jo jonkin verran huomiota.

Sal Solo (s. 1961) oli tähtiainesta. Pitkä ja hoikka olemus, tiukat asut ja viitat, totinen katse ja kalju… Hän ei ehkä ollut samalla tavalla mieleen jäävä kuin Duran Duranin laulaja Simon Le Bon,  mutta Solon ulkonäkö sopi täydellisesti yhteen viileitä ideoita pursuvaan musiikkiin. Solo johti hienoa settiä luovaa bändiä, joka tarttui kiinni ajan hengestä. Classixille oli itsestään selvää, että popsensibiliteetin lisäksi apokalyptisen yöllisen soundimaailman esille tuomiseen vaadittiin mustaa muotia ja paljon meikkiä.

Ja keväällä ’81 futufaneja hemmoteltiin. Muutaman viikon sisään julkaistiin ensimmäinen Duran-albumi, Kraftwerkin Computer World ja Classixin debyytti. Night Peoplen singlekärki ’Guilty’ ilmestyi jo aiemmin.

Night People istui teatraaliseen musiikkimaisemaan, missä esimerkiksi The Associates, The Human League, Yazoo, Talk Talk ja Ultravox hallitsivat karismaattisine laulajineen. Sal Solon ääniala vakuutti goottimurinasta lasia rikkovaan falsettiin. Mustiin pukeutuva pitkänhuiskea keulakuva otti tilan haltuun kuin Klaus Nomi tai Herra Ylppö.  

Klassikkoalbumien määrä kasvoi nopeasti. Uusimman aallon ’79–’82 luottotuottaja Colin Thurston muokkasi Magazinen, Duran Duranin ja Talk Talkin varhaisista levyistä komeita kokonaisuuksia, mutta Mik Sweeney ja Solo tekivät saman omin päin. Hyvä esimerkki tiukasta tuotantotyöstä on albumiraita ’No Sympathy, No Violins’.

Classix Nouveaux’n harkitun oloinen kansitaide, tekstuurit, valokuvat ja kirjailut antoivat kokonaisuuteen outoa tatsia – taiteen kosketuksen. Brittiläisestä pidättyväisyydestä kertoi perienglantilaisen aksentin lisäksi näyttävän bändivalokuvan piilottaminen sisäkanteen. Rohkea veto, joka ei mennyt läpi amerikanmarkkinoilla. 

’Tokyo’ julkaistiin Night Peoplen toisena singlenä, hengästyttävä ’Inside Outside’ kolmantena. Dramaattinen sovitus nojaa Sweeneyn nauhattoman bassokitaran ja kolkkojen perkussioiden varaan.

Magnum opus kuullaan viimeisenä. ’The Protector Of Night’ liikkuu gootahtavan hitaasti kohti majesteetillista loppua.

Classix Nouveaux teki nipun hyviä seiskoja ja kolme albumia. Kohtaloksi näytti lopulta koituvan se, että brittiyleisö ei ottanut bändiä täysin omakseen. Keikkasuosio Suomessa, Ruotsissa ja Keski-Euroopassa ei sittenkään riittänyt. Toinen albumi La Verité oli esikoisen veroinen, hiotumpi kokonaisuus – omalla tavallaan jopa debyyttiä parempi levy.

Tukholmassa tehty livetaltiointi sijoittuu loppuvuoteen 1981. 

Kitaristi Gary Steadman erosi bändistä, mutta suomalaisten kiinnostusta Classixiin lisäsi Jimi Sumén. Hän osallistui singlelle ’The End… Or The Beginning’ ja kolmosalbumille Secret, mutta se vilpittömin viehätys oli jo mennyttä. Tuo viehkous löytyy debyytiltä Night People.

Night People
Sal Solo [=Christopher Scott Stevens] – laulu, syntetisaattorit, kitara
Mik Sweeney – bassokitara, syntetisaattorit, taustalaulu
Gary Steadman – kitara, kitarasyntetisaattori
B.P. Hurding – rummut, saksofoni, taustalaulu
Tuottajat: Sal Solo & Mik Sweeney

Tuomas Pelttari

Classix Nouveaux | Facebook

Levyhyllyt 

Alkuperäisten vinyylien rinnalle toimitus suosittelee uusintajulkaisuja. Cherry Red Records julkaisi 2002–2006 Classix Nouveaux’n kolme studioalbumia CD-formaatissa, mukana tärkeitä lisäraitoja.

Keväällä 2021 Night People löytyy myös Spotifysta, ja Classixin ystäville luvataan muutakin hyvää: uusi 4CD:n boksi The Liberty Recordings 1981–1983 sisältää albumit, singleraitoja ja harvinaisuuksia. 

Classix Nouveaux | Finna.fi

Night People | Liberty 1981
La Verité | Liberty 1982
Secret | Liberty 1983

Kokoelmat 
Classix Nouveaux | Finna.fi

The Very Best Of Classix Nouveaux • CD | EMI Gold 1997
The Very Best Of Classix Nouveaux
• CD | EMI Gold 2003
The Liberty Singles Collection • CD | Cherry Red 2010
The Liberty Recordings 1981–1983 
• 4CD + 20-sivuinen tekstiliite | Cherry Red 2021

Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground – rocktähden laadukas paluu
David Sylvian: Brilliant Trees – sielukas vokalisti soolouran alussa
Duran Duran: Big Thing – iso juttu, unohdettu klassikko
Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine
Jean-Michel Jarre: Electronica 2 – The Heart Of Noise
John Carpenter: Lost Themes III • Alive After Death  – mustan valon loiste
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla

Classix Nouveaux: Night People (1981).

Jean-Michel Jarre: Electronica 2 – The Heart Of Noise

Jean-Michel Jarre: Electronica 2 – The Heart Of Noise | Music Affair 2016

Ranskalainen säveltäjä ja syntetisaattoriguru Jean-Michel Jarre täydensi syksyllä 2015 alkanutta albumijatkumoa jo toukokuussa 2016. Ykkösosasta Electronica 1: The Time Machine jatkaa eteenpäin E2 – The Heart Of Noise. Ykkösosan tapaan E2 perustuu 15 musiikintekijän kanssa tehtyyn yhteistyöhön. Tulos on toistamiseen riemastuttavan antoisa valikoima kollaboraatioita.

Syvän merellisen soundin aloittamana The Heart Of Noise lähtee liikkeellee arvokkaasti. Reilun neljän minuutin jälkeen nimiteos nousee rauhoittavaksi pulssiaalloksi. Ollaan Jarren tavaramerkin ytimessä – siellä, missä tavoitellaan syntetisaattorimusiikin syvintä. Verkkainen ote vaihtuu vaahtomaisine mielikuvineen juuri sellaiseksi juhlaksi kuin vain Jarre osaa kutoa.

Miten Jean-Michel Jarre (s. 1948) näkee nykymaailman teknologian? Ovatko kaikki tietomme turvassa mobiililaitteissamme tai pilvessä? Tämänkaltaisten ajatusten kantamana albumi Electronica 2 on omistettu Edward Snowdenille. Jarren ja digiajan tottelemattomuuden ikonin yhteisestä teknobiisistä uutisoi esimerkiksi The Guardian. Musiikillisesti Exit kuvaa pakenemista paniikinomaisin vedoin. Kiihkeä biitti etenee hiostavasti, lopulta kohti Snowdenin (s. 1983) sanoja. Tempo hidastuu hetkeksi kuin turvapaikan suojaan. Kysymys kuuluu:

– Why are our private details that are transmitted on-line, why are private details that are stored on our personal devices any different than the details and private records of our lives that are stored in our private journals? 

Kohokohtia seuraa lisää. Pet Shop Boys iskee raidalla Brick England lähelle omaa klassikkoalbumiaan Electric (2013). Mitä saisimmekaan jos Neil Tennant ja Chris Lowe tekisivät kokonaisen albumin Jarren kanssa? Peachesin indiemäinen What You Want vingahtelee eteenpäin kuin Plan 9 From Outer Space.

Switch On Leon ja The Orb saavat aikaan syvää värinää ja jonkin sortin datalinkin Snowden-raitaan Exit. Yhdistelmä Alex Patersonin trippiä ja Jarren dremaattista maisemaa hivelee lähtemättömästi. Elokuvamusiikin suurnimi Hans Zimmer osallistui Jarren projektiin hyvin mielellään. Zimmer otti levytykseen mukaan tuttua suurelokuvallista paatostaan.

Sample Primal Screamin anthemista Come Together toimii juurena aidolle hippianthemille As One. Jo 70-luvun lopulla huipulle yltänyt Gary Numan on yhä erinomaisessa vireessä. Loistava Here For You toimii kuten useat Numanin hiteistä – hieman liian hitaana tanssilattialle, hieman liian outona todelliseen mainstreamiin.

Jarren kollaboraatiot kulkevat valtavirran lisäksi teknon undergroundissa. Detroit-teknon vaikuttaja Jeff Mills saattaa raottaa kuulijalle ovea kohti tuntemattomampaa – genren suurnimet kun ovat monille vieraita. Mukava yllätys seuraa tupla-albumin nelospuolella. Albumilla She’s So Unusual (1983) tähdeksi noussut Cyndi Lauper nappaa intohimoisesti kiinni Jarren haikeasta tanssibiitistä. Swipe To The Right on loistokas biisi, täydellinen juuri Lauperin laulamana.

Aivan lopussa E2 hieman lopahtaa. Ehkäpä The Heart Of Noisen demon julkaisemisen olisi voinut jättää myöhemmäksi. Kauneusvirhe on kuitenkin pieni, ja Noisen sydän sykkii polttavan auringon lailla. Ja auringon sisältä paistaa diskopallo.

* * *

Electronica 2 julkaistiin toukokuussa 2016. (2LP, CD ja striimi). Jarren synasaagan ensimmäinen osa ilmestyi edellisenä syksynä. Jean-Michel Jarre konsertoi Suomessa 31. lokakuuta 2016.

Tuomas Pelttari

Jean-Michel Jarre | kotisivu
Jean-Michel Jarre | Facebook

Varaa Electronica 2 – The Heart Of Noise kirjastosta.

Varaa Jean-Michel Jarren albumi Electronica 2 – The Heart Of Noise kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Jean-Michel Jarre | studioalbumit

1970-luku ja 1980-luku

Deserted Palace | 1972
Les Granges Brûlées | 1973
Oxygène | 1976
Équinoxe | 1978
Les Chants Magnétiques | Magnetic Fields | 1981
Musique Pour Supermarché | 1983
Zoolook | 1984
Rendez-Vous | 1986
Revolutions | 1988

1990-luku

En attendant Cousteau | Waiting For Cousteau | 1990
Chronologie | 1993
Oxygène 7–13 | 1997

2000–2009

Métamorphoses | 2000
Interior Music | 2001
Sessions 2000 | 2002
Geometry Of Love | 2003
Téo & Téa | 2007
Oxygène – New Master Recording | 2007

2010-luku

Electronica 1 – The Time Machine | 2015
Electronica 2 – The Heart Of Noise | 2016
Oxygène 3 | 2016
Équinoxe Infinity | Columbia 2018

2020-luku

Amazônia | Sony Music 2021

Kokoelmat | Finna.fi
Jean-Michel Jarre

Musik aus Zeit und Raum ‎| Polydor 1983
Essentials & Rarities • 2CD | 2011

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
Depeche Mode: Construction Time Again – kun syntikkabändi löysi äänensä
Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine
John Carpenter: Lost Themes III • Alive After Death  – mustan valon loiste
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla

Lue lisää Jean-Michel Jarresta | Finna.fi

Jean-Michel Jarre  Michael Duguay & Nicolas Kern (English translation), 235 sivua | Coëtquen Editions/Books On Demand 2019

Electro Shock! – Groundbreakers Of Synth Music  Greg Rule, 248 sivua | Miller Freeman 1999
Live & Kicking – The Rock Concert Industry In The Nineties  Mark Cunningham, 359 sivua | Sanctuary 1997

Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Heart Of Noise (2016).

Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Heart Of Noise (2016).

Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine

Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine | Music Affair 2015

Jarre: Electronica 1 – The Time Machine.Miten palata aikakoneen tavoin itse tekemänsä syntikkataiteen kulta-aikaan, ja luoda samalla jotain täysin uutta? Ranskalaissäveltäjä Jean-Michel Jarre teki näin ottamalla levylleen ihailemiaan musiikintekijöitä. Synaguru on toiminut samaan tyyliin aiemminkin, muttei näin suurin harppauksin. Ja miten tyylikkäästi vierailijoiden kanssa tehty elektro-jatkumo liikkuukaan. Ensimmäinen osa The Time Machine onnistuu luomaan toimivia kombinaatioita ilman merkkiäkään vesitetynoloisesta retroilusta. Electronica 1 pulppuaa ajattominta Jarrea sitten 80-luvun.

Jean-Michel Jarre (s. 1948) nousi elektronisen populaarimusiikin suurtekijäksi vuonna 1976. Klassikkoalbumi Oxygènen moniulotteinen analogisyntetisaattorisoundi, viipyilevät toteutukset ja sävellysten näkemys kiinnostivat valtavaa määrää ihmisiä yli pop- ja taidemusiikin tottumusten. Samaan aikaan musiikin tunteikas maanläheisyys ja avaruudellisuus välittyi kunnianhimoisissa levynkansissa ja visuaalisestikin merkittävissä live-esiintymisissä. Wikipedian mukaan Jarren suurimmissa ulkoilmakonserteissa on ollut jopa useita miljoonia kuulijoita.

Studioalbumien korkea taso säilyi läpi 80-luvun. Magnetic Fields, Zoolook ja Rendez-vous veivät Jarren musiikkia eteenpäin. Melko taajaan tehtyjen konserttikiertueiden rinnalla levytystahti on harventunut. Edellinen uutta materiaalia sisältänyt Téo & Téa julkaistiin 2007. Samana vuonna Jarre julkaisi uuden levytyksen klassikosta Oxygène.

* * *

Jarren viidentoista artistivieraan kanssa tehty Electronica 1 on vakuuttava näyttö. Aikakonemaista tunnelmaa voi aistia vierailijakaartin kautta. Jarren ihailemat Tangerine Dream, Pete Townshend ja John Carpenter aloittivat musiikinteon 60-luvulla kuten Jarrekin. Robert Del Naja käynnisti Massive Attackin 80-luvun lopulla. 90-luvulla ensimmäiset hittinsä tehnyt Armin van Buuren on syntynyt vuonna 1976. Musiikillisten vaikuttajien haltuunottoa helpottaa levynkanteen painetut tekstit, joissa Jarre avaa levyntekoon osallistuneiden kanssa tehtyä yhteistyötä.

Albumin musiikillinen suola löytyy siitä, että vierailevat artistit tulevat ikään kuin osaksi Jarren vaikutusta länsimaiseen populaarimusiikkiin. Samalla kaikki raidat kuitenkin ovat myös tribuutteja toiseen suuntaan – myös vierailijoidensa näköisiä yhteisiä teoksia. Yhdistelmä toimii hämmästyttävän hyvin. Juju löytyy myös Jarren ilmiselvästä rakkaudesta synapopin kaanoniin, jossa on monia alalajeja. Boys Noizen kanssa tehty aloitusraita on erinomainen.

Esimerkiksi 90-luvulla debyyttialbuminsa julkaissut ranskalainen Air istuttaa raukean poljentonsa vaivatta Jarren 70-lukulaiseen analogisuuteen. Kenties hykerryttävintä 80-luvun synahitin otetta esittelee Vince Clarke (Erasure, ex-Yazoo, ex-Depeche Mode). Kaksiosainen Automatic hypähtelee Jarren ja Clarken käsissä mahdollisimman tasapainossa. Yhdessä DJ-tähti Armin van Buurenin kanssa tehtyä raitaa valaisee parhaiten haastattelu.

Yksi levyn yllättäjistä on The Whon säveltäjä ja kitaristi Pete Townshend. Hänen kanssaan tehty Travelator toimii hyvin. Mukana on myös Jarren kanssa aiemminkin yhteistyötä tehnyt Laurie Anderson, yksi modernin avantgarden suurista suunnannäyttäjistä. Hän hallitsee puhelaulullaan koko raitaa Rely On Me. Tangerine Dreamin säveltäjä Edgar Froese (1944–2015) teki albumille yhden viimeisimmistä teoksistaan. Jarre on omistanut albumikokonaisuuden menehtyneelle idolilleen. 

Yhteistyö yhdysvaltalaisen Mobyn eli Richard Melville Hallin kanssa sytyttää hitaammin. Useamman kuuntelukerran myötä Suns Have Come nousee yhdeksi parhaista lauluraidan sisältävistä esityksistä. Electronica 1 nojaa syntetisaattoreiden rinnalla myös akustisempaan suuntaan. Huima päätösraita The Train & The River kehittyy rauhassa kohti transsia. Pianistivieras Lang Lang soittaa hurmioituneesti.

Electronica 1 julkaistiin lokakuussa 2015. (2LP, CD ja striimi). Jarren synasaaga sai jatkoa varsin pian. Electronica 2: The Heart Of Noise julkaistiin jo seuraavana keväänä. Syntikkataitelija konsertoi Suomessa 31. lokakuuta 2016.

Tuomas Pelttari

Jean-Michel Jarre | kotisivu
Jean-Michel Jarre | Facebook

Varaa Electronica 1 – The Time Machine kirjastosta.

Varaa Electronica 1 – The Time Machine kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Jean-Michel Jarre | studioalbumit

1970-luku ja 1980-luku

Deserted Palace | 1972
Les Granges Brûlées | 1973
Oxygène | 1976
Équinoxe | 1978
Les Chants Magnétiques | Magnetic Fields | 1981
Musique Pour Supermarché | 1983
Zoolook | 1984
Rendez-Vous | 1986
Revolutions | 1988

1990-luku

En attendant Cousteau | Waiting For Cousteau | 1990
Chronologie | 1993
Oxygène 7–13 | 1997

2000–2009

Métamorphoses | 2000
Interior Music | 2001
Sessions 2000 | 2002
Geometry Of Love | 2003
Téo & Téa | 2007
Oxygène – New Master Recording | 2007

2010-luku

Electronica 1 – The Time Machine | 2015
Electronica 2 – The Heart Of Noise | 2016
Oxygène 3 | 2016
Équinoxe Infinity | Columbia 2018

2020-luku

Amazônia | Sony Music 2021

Kokoelmat | Finna.fi
Jean-Michel Jarre

Musik aus Zeit und Raum ‎| Polydor 1983
Essentials & Rarities • 2CD | 2011

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
Depeche Mode: Construction Time Again – kun syntikkabändi löysi äänensä
Jean-Michel Jarre: Electronica 2 – The Heart Of Noise
John Carpenter: Lost Themes III • Alive After Death – mustan valon loiste
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus

Lue lisää Jean-Michel Jarresta | Finna.fi

Jean-Michel Jarre  Michael Duguay & Nicolas Kern (English translation), 235 sivua | Coëtquen Editions/Books On Demand 2019

Electro Shock! – Groundbreakers Of Synth Music  Greg Rule, 248 sivua | Miller Freeman 1999
Live & Kicking – The Rock Concert Industry In The Nineties  Mark Cunningham, 359 sivua | Sanctuary 1997

Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine (2015).

Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine (2015).

Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan

Aja! | Warner Music Finland 2015

Laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa yllätti kuulijansa seitsemännellä albumillaan Aja! kun aiemmilta levyiltä tutunoloinen kitarabändisoundi siirtyi lähes täysin syntikoiden varaan. Ehkä Vilkkumaa kulki perinteisemmän rockbändin kanssa yhden tien loppuun. Levytystauolla oli aikaa miettiä tulevaisuutta, ja tehdä esimerkiksi kirja. Vilkkumaan romaani Nainen katolla julkaistiin vuonna 2013.

Artisti haki musiikkiinsa uutta soundia jo albumilla Kunnes joet muuttaa suuntaa (2010). Riku Mattila tuotti kelpo levyn, mutta Aja! on kuin loikka tosi kylmään veteen. Ensimmäinen kosketus Vilkkumaan uuteen soundiin oli single Lissu ja mä.

Aja! henkii vapautta, vakautta ja itseluottamusta. Ohjelmoitujen syntikoiden ja kitaroiden säestämänä Vilkkumaalla tuntuu olevan myös rennompaa. Lauluääni väreilee astetta kiihkeämmin. Aiempaa selkeämmin pinnalle miksattu laulu paljastaa sävyjä, jotka ovat olleet hieman piilossa. Intohimoa, ikävää, elämänkokemusta. Vilkkumaa ottaa suuremman tilan  sellaisen, jonka hänen äänensä tarvitsee.

Albumin aloitusraita ’Onnea’ nousee Vilkkumaan klassikkosarjaan, yhdeksi vuoden 2015 biiseistä. Melodisesti vaativa kertosäe tekee vaikutuksen. Loppupuolella tunnelma nousee edelleen muhkeiden perkussioiden voimasta. Draaman kaari on täydellinen, sillä sovitukselle on annettu juuri oikea tila ja mitta.

– Oo-oo-onnea oli pakko saada
Panin arvan taskuun ja juomat laskuun
Huusin ettei mua mikään kaada.
Oo-oo-onnea mikä on sen taksa
Sille pystytät salkoo rystyset valkoisina
Kunnes et enää jaksa.

Yhteistyö tuottaja Hank Solon kanssa toimii erittäin hyvin, koko albumin mitalla. Ensiyllätyksen jälkeen synasoundi istuu Vilkkumaalle erinomaisesti. Hienovaraisen sielukkaat sovitukset ottavat voimaa 80-lukulaisesta kouraisevuudesta, jonka sisällä sykkii lämmin sydän. Useammilla kuuntelukerroilla Aja! paljastaa mehukkaita yksityiskohtia. Erilaiset hälyäänet, taustalaulut ja kekseliäät fillit on toteutettu huolella. Hank Solo pystyy loihtimaan musiikintekijän kanssa oman maailman, oli viitekehyksenä sitten suuri avaruus tai kipeänoloinen videopelinitkutus.

Tuotanto nojaa sokeriseen helppouteen vain näennäisesti. Pinnan alta pulpahtaa herkullisia viittauksia Kate Bushin ja Depeche Moden äänimaailmojen kerrostuneisuudesta. Moneen otteeseen leikitellään menestyksekkäästi myös maskuliinisella epävireisyydellä. Omituisen yllättävä ujellus voi löytyä korviin asti vasta pitkän ajan päästä, mutta siellä se on koko ajan vaikuttanut.

Vilkkumaan rock täydentyy rososta myös synapopissa. Ja Ajan kanssa levytysura ulottuu yhteen artistin parhaista levyistä.

Aja!
Maija Vilkkumaa – laulu
Hank Solo – ohjelmointi, kitarat, bassokitara, kosketinsoittimet, taustalaulu
Mikko Kosonen – kitarat
Sovitukset: Hank Solo ja Maija Vilkkumaa
Tuottaja, äänittäjä: Hank Solo

Aja! julkaistiin CD-levynä ja striiminä syyskuussa 2015. Albumi nousi Suomen virallisen listan sijalle seitsemän (vko 39/2015). Aja!-konserttikiertue on käynnissä helmi-maaliskuussa 2016.

Tuomas Pelttari

Maija Vilkkumaa | kotisivu
Maija Vilkkumaa | Facebook
Maija Vilkkumaa | Instagram
Maija Vilkkumaa | Twitter

Levyhyllyt | Finna.fi
Maija Vilkkumaa

1990-luku

Pitkä ihana leikki | Evidence/Warner Music Finland 1999 • Peltipainos 2000

2000–2009

Meikit, ketjut ja vyöt | Evidence/Warner Music Finland 2001
Ei | Evidence/Warner Music Finland 2003
Se ei olekaan niin | Evidence/Warner Music Finland 2005
Totuutta ja tehtävää • CD+DVD | Evidence/Warner Music Finland 2006
Ilta Savoyssa • 2CD-livealbumi | Evidence/Warner Music Finland 2007
Superpallo | Warner Music Finland 2008

2010-luku

Kunnes joet muuttaa suuntaa | Warner Music Finland 2010
Aja! | Warner Music Finland 2015
Joku muu, mikä | Warner Music Finland 2017  Levyhyllyt • Joku muu, mikä
Maija! – Hitit 1999–2019 • 2CD-kokoelma | Warner Music Finland 2019

Vain elämää 4
[Maija Vilkkumaa • Sanni • Virve Rosti • Pave Maijanen • Anssi Kela • VilleGalle • Antti Tuisku]
Finna.fi

Vain elämää – kausi 4 • päivä | Warner Music Finland 2015
Vain elämää – kausi 4 • ilta | Warner Music Finland 2015

Vain elämää 10
[Maija Vilkkumaa • Erin • Vesala • Lauri Tähkä • Samu Huber • Elastinen • VilleGalle • Antti Tuisku]
Finna.fi

Vain elämää – kausi 10 – ensimmäinen kattaus • 2CD | Warner Music Finland 2019
Vain elämää – kausi 10 – toinen kattaus • 2CD | Warner Music Finland 2019

Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Don Huonot – taidelukiosta Tokyomaniin
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Irina: Haluun olla yksin – tiistaiaamun draamaa
Jonna Tervomaan Ääni kasvaa kuunnellessa
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Vilma Alina: True Crime – parisuhteen viimeisellä rannalla

Lue lisää | Finna.fi

Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historia!  Arja Aho & Anne Taskinen, 321 sivua | WSOY 2003
Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Maija  Luca Gargano & Maija Vilkkumaa, 255 sivua | WSOY 2004
Rock – Tähtien elämää kulissien takana  Heta Hyttinen, 303 sivua | Readme.fi 2016
Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa  Tuukka Hämäläinen, 357 sivua | Idiootti 2011
Miten lauluni syntyvät?  Eetu Kauppinen (toim.), 143 sivua | Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017
Suomi-rockin tiekartta  Petri Nevalainen, 216 sivua | Gummerus/Ajatus 2005
Nainen katolla  Maija Vilkkumaa, 334 sivua | Kaiku Books 2013

Maija Vilkkumaa: Aja! (2015).
Maija Vilkkumaa: Aja! (2015).