Tulenkantajat: Tulenkantajat – tiimi timmein toi rapin Rolloon

Tulenkantajat | Poko Rekords 2001

Internetin keskustelupalstoilla näkee monenlaista mielipidettä. Kerran noilla tyhmyydentiivistysjoukkojen kasarmeilla puhuttiin, että suomiräppiä pitäisi tehdä vain pääkaupunkiseudulla, koska Uudenmaan maakunnan murre on ainoa, joka kuulostaa oikealta.

Oikeat amerikkalaiset räppärit hymyilisivät tuolle Pohjois-Puolan ulkorajoilta kummunneelle käsitykselle empaattisesti, sillä he tietäisivät, että rapissa on olennaisinta toimittaa asiansa omaan tyyliinsä ja omalla kielellään, oli kyseessä sitten äidinkieli tai ei. Toki hip-hop on syntynyt kaupunkiympäristössä, mutta kaupunkilaisuuskin on kovin suhteellista. Rovaniemi esimerkiksi muistuttaa Helsinkiä siinä, että molempien keskusta on jossain määrin urbaanimpi alue kuin taajaman ulkopuolinen seutu.

Halusitte tai ette kuulette Hannibaalii
Joka nakkaa paskaa aamuun saakka siis jaksaa
Jatkaa jatkaa eikä todella lopettakkaan
Talossa tiimi timmein Tulenkantajaat!
Ja Hannibal puottaa sitä rolloslangia.
– Puritaani

Rovaniemeläinen Tulenkantajat sikisi Nuorista Herroista, Headsista, Mugglesista ja Absoluuttisesta Nollapisteestä, soitti funkin, räpin, jazzin, soulin ja Lapin sävyttämää rytmimusaa ja hajosi kolme pitkäsoittoa tehtyään. Tasokkaan tuotannon tärkeimmäksi ja funkeimmaksi teokseksi jäi debyyttialbumi Tulenkantajat, joka antoi äänen pohjoiselle hip-hop-sukupolvelle. Tulenkantajat myös antoi Rovaniemelle uuden nimen. Rankkuudessaan parodisen Rollofunk-singlen ilmestymisen jälkeen Lapin pääkaupunki on yleisesti tunnettu Rollona.

Rovaniemi oli 2000-luvun taitteessa elävä musakaupunki, ja se näkyi bändin kovassa kokoonpanossa. Taitavassa rytmiryhmässä svengailivat basisti J. Karttimo ja Absoluuttisen Nollapisteen rumpali Tomi ”Tomba” Krutsin. Kosketinsoittaja-perkussionisti Janne ”Herra Hadji” Hast on sittemmin vaikuttanut Absoluuttisessa Nollapisteessä, Dxxxa D:n Nukkehallituksessa ja Jaakko Laitinen & Väärä raha -yhtyeessä, jossa soittaa myös Tulenkantajien puhaltaja Jarkko ”UnikJage” Niemelä. Marko Ylianttila on viime vuosina kitaroinut Absoluuttisen Nollapisteen Tommi Liimatan Hot Contents -soolobändissä ja Hastin lailla Nukkehallituksessa. DJ-osastosta ja ajoittain räpeistä vastasi ensilevyn aikaan Mixtec Timmi. Bändin sydän olivat räppärit Hannu ”Hannibal” Stark ja Soni ”Herra Soppa” Yli-Suvanto, joiden sanailun ympärille kaikki muu punoutui.

Tuuppa Rolloon, on se varma soon se pleissi
Tuuppa Rolloon, basa iskee suoraan feissiin (eipä vissiin)
Aivoissa dänkki, vyöllä veitsi
Soon vissi, täällä jengi kusee viskii.
– Rollofunk

”Bändiräppi” ei ole puritaanien mielestä puhdasoppisin tie tällaisen musiikin toteutukselle, mutta Tulenkantajille oli kokoonpanostaan pelkästään etua. Se oli elävästi soiva kokoonpano, joka taipui helposti kipakkaan funkiin, lämpöiseen afrobeatiin, lempeään souliin ja tyylikkääseen jazziin. Hannibalin ja Sopan mölähtelevän pohjoinen räppäys ja taitava sanankäyttö korostuivat sellaista taustaa vasten, eivätkä he suoltaneet murrerunoutta vaan käyttökelpoista kieltä. Tulenkantajien debyytti on makiasti groovaava levy, jonka pohjoiset sävyt värjäävät uniikiksi. Siinä on ollut roolinsa myös tuotantojoukoissa häärineillä Absoluuttisen Nollapisteen Aake Otsalalla ja Headline-studion Jani Viitasella.

Vaikka levyn tunnetuin biisi onkin rokkaava skeneanthem ’Rollofunk’, ja vaikka soul-, funk- ja jazzlaulujen aiheet löytyivät silloisen Sampoaukion välittömästä läheisyydestä, ei bändi sortunut nurkkakuntaisuuteen. Esimerkiksi riemukkaassa ’Hyvät naiset ja herrat’ -biisissä Tulenkantajat kävi yhteistyöhön turkulaisen Ritarikunnan kanssa. Kantaaottavimmillaan bändi oli ’Get Downissa’, jonka nasevasti kiteytetty natsikriittinen sanoma ei vanhene: ”Vihaat vapaa-aikas – ei se sullakaan oo heleppoo”. Erehdyttävästi muusikko-kirjailija-sarjakuvataiteilija Liimatalta kuulostavan Ralf Schnabelin tähdittämä ’Do the Henkirikos’, on kiehtova loppusyvennys joka päättää albumin surrealistisiin noir-tunnelmiin: ”Äiti. Tiedän, ettet ole halunnut lähettää minulle rahaa sen jälkeen, kun kusin huoneeseesi.”

Tulenkantajien debyytti tulee ajankohtaiseksi taas tänä vuonna, kun Svart Records julkaisee sen ensimmäisen vinyylipainoksen. Saman kohtalon soisi myös bändin kahdelle myöhemmälle studioalbumille.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tulenkantajat Facebook

Hae ’Tulenkantajat’ kirjastosta.

Hae debyyttialbumi Tulenkantajat kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Tulenkantajat Poko Rekords 2001 | LP-uusintapainos 2019 Svart Records
Teillä laki, meillä laulu | Poko Rekords 2002
Hyvää syntymäpäivää rouva presidentti | Poko Rekords 2003

Lue lisää | Finna.fi
Miettinen, Karri (Paleface): Rappiotaidetta – suomiräpin tekijät, 251 sivua | Like 2011
Miettinen, Karri (Paleface) & Salminen, Esa: Kolmetoista kertaa kovempi – räppärin käsikirja | Like 2019
Strand, Heini: Hyvä verse – suomiräpin naiset, 200 sivua | Into 2019

Tulenkantajat: Tulenkantajat (2001).

Kojo: Time Won’t Wait – revanssi Englannissa

Time Won’t Wait | Dig It 1983

Kun se pommi jäi suutariksi, Kojon oli kovin vaikeaa jatkaa mihinkään suuntaan – mutta hän jatkoi. Laulaja puri hammasta ja lähti Lontooseen tekemään englanninkielistä albumia.

Mainittu pommi oli Juice Leskisen sanoittama ja Jim Pembroken säveltämä pasifistinen rockbiisi nimeltä ’Nuku pommiin’, joka sai vuoden 1982 euroviisuissa nolla pistettä. Kojo lauloi kilpailussa juuri niin kuin pitikin, mutta Suomen kansa valitsi hänet silti kollektiivisen viisutappionsa syntipukiksi. 

Kojo jäi ikävään rakoon. Yhtäällä oli suuri yleisö, joka hoivasi kehnoa kansallista itsetuntoaan torumalla maan maineen muka lokaan vetänyttä rääkyjää. Toisaalla kirkasotsaiset rockpiirit nyrpistelivät soulrokkarille, joka oli myynyt itsensä osallistumalla korniin laulukilpailuun. Yhtä hurja tunnemyrsky on pyyhkinyt viisusuomalaisia vain silloin, kun maskeissaan muriseva Lordi oli valittu Suomen edustajaksi eikä sen vielä arvattu voittavan.

Ennen Euroviisuja kotimaista rockia tuntevat olivat tehneet Kojolle kunniaa. Timo Kojo (s. 1953) oli säestänyt Rauli Badding Somerjokea jo vuonna 1974, tehnyt duokeikkaa Dave Lindholmin kanssa, vieraillut Albert Järvisen singlellä ja laulanut bändissä Madame George, jolle oli langennut edelläkävijän epäkiitollinen osa soul- ja funkrockin tuomisessa Suomeen. 

Madame Georgen afroamerikkalaiset vaikutteet kuuluivat myös Kojon soolouralla, jonka hän käynnisti 1970-luvun lopulla. Albumit So Mean (1979) ja Lucky Street (1980) saivat kriitikot kirjoittamaan kansainvälisen tason soulrockista. Kumpikin levy nousi listalla korkealle ja myi kultaa, mikä todisti, että Suomessa kuunneltiin noihin aikoihin muutakin kuin rockabillyä, punkkia ja pateettisia iskelmiä. 

Vuoden 1981 vähemmän funkyksi ja enemmän ajanmukaiseksi sovitettu Go All The Way oli yllättäen ollut notkahdus Kojon suosiossa, ja hän oli alkanut pohtia, kannattaisiko Suomen pienillä musiikkimarkkinoilla kokeilla laulaa myös suomeksi niin kuin toinen kova rockvokalisti Kirka oli hyvällä menestyksellä tehnyt. Niin Kojo tuli kolaroineeksi uransa lommoille Euroviisuissa. Huono menestys ei oikeasti ollut hänen syytään sen enempää kuin kenenkään muunkaan, mutta se ei kiinnostanut ketään. Tarvittiin syyllinen.

Kuin osoittaakseen olevansa muutakin kuin ivattu ”Nolla-Kojo” laulaja palasi tappionsa maille Englantiin levyttämään uuden albumin. Time Won’t Waitin tuotti Madame Georgessa ja Jukka Tolonen Bandissa rumpuja soittanut amerikkalainen Billy Carson. Hän oli myös tehnyt tai ollut mukana tekemässä noin puolta levyn biiseistä. Yhtä suuri osuus oli Jim Pembrokella. Krediittejä saivat myös paikan päältä rekrytoidut kitaristi Gus Isadore ja basisti Paul Williams

Kojolle jäi tulkitsijan rooli. Jos ’Nuku pommiin’ -katastrofille naureskelleet olisivat malttaneet kuunnella Time Won’t Waitin tai minkä tahansa Kojon englanninkielisistä levytyksistä, he olisivat huomanneet hörötelleensä kansainvälisen tason vokalistille. Time Won’t Waitilla Kojo palasi kahden ensimmäisen soololevynsä tunnelmiin, mutta monipuolisemmin. Vaikka kyseessä ei ehkä ollut So Meanin kaltainen klassikko, englannissa tehtiin tasokasta jälkeä. Bändi soittaa svengaten ja napakasti, ja David Baptisten, Nat Augustinin, Colin Granhamin ja Raoul D’Oliveran torvisektio esiintyy edukseen. 

Keväällä 1983 ilmestyneen Time Won’t Waitin tekee uraauurtavaksi levyksi ’Whatugonnado?’. Tuo Billy Carsonin kirjoittama biisi on ensimmäinen suomalainen raplevytys. (Se kunnia annetaan yleensä General Njassan samana vuonna julkaistulle ’I’m Young, Beautiful And Naturalille’, mutta sehän ei ole raplevytys, vaikka hip-hop-kulttuurista ammentaakin.) Väkevästi Sugarhill Gang -vaikutteinen ’Whatugonnado?’ oli luonnollinen askel funkista inspiroituneelle Kojolle. Suomalaisen rapin alkusanat lausuttiin siis Lontoossa Kojon ja Carsonin suulla vuonna 1983, mutta harva ymmärsi kuunnella.

Time Won’t Wait ei vienyt Kojoa takaisin suuren sukseen vuosiin. Hädin tuskin Suomen albumilistan kolmenkymmenen kärjessä piipahtaneen julkaisun jälkeen Kojo vaihtoi esityskielensä suomeksi, mutta siitäkään ei ollut ihmeemmin etua hänen uralleen. On sääli, ettei suomalaisella musiikkibisneksellä ollut osaamista eikä resursseja auttaa Kojoa laulamaan siellä, mistä hänen rakkaimmat vaikutteensa tulivat. Se olisi saattanut olla jäiden kauppaamista inuiiteille tai sitten jotakin paljon hienompaa.

Kojon vaiheista voi lukea lisää myöhemmin tänä vuonna ilmestyvästä elämäkerrasta Tasasta ku Sveitsissä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hae Kojon ’Time Won’t Wait’ kirjastosta.

Hae Time Won’t Wait kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Madame George
What’s Happening?!! | Love Records 1977

Kojo
So Mean (1979)
Lucky Street (1980)
Go All The Way (1981)
Hitparade (1982)
Time Won’t Wait | 1983
Rommia sateessa (1986)
Pyöri maa pyöri kuu (1990)
Kojo And The Great Boogie Band (1993)
Suloinen Maria (1997)
Lentävä pyörätuoli (2002)

Kojo & Jim Pembroke | Finna.fi
Bee tai Pop | Finnlevy 1985

Lue lisää | Finna.fi
Ahomaa
, Petteri: Kojo – Tasasta ku Sveitsissä, 250 sivua | Docendo 2019 (Ilmestyy syksyllä)
Bruun, Seppo & Lindfors, Jukka & Luoto, Santtu & Salo, Markku: Jee jee jee – Suomalaisen rockin historia, 543 sivua | WSOY 1998
Murtomäki, Asko: Finland 12 points – Suomen Euroviisut, 255 sivua | Teos 2007
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – Tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua | Schildts & Söderströms 2005 & 2014

Kojo: Time Won’t Wait (1983).


Magnus Carlson: Den långa vägen hem – tavallisen miehen soullevy

Den långa vägen hem (Amigo/Cosmos, 2017)

Magnus Carlson: Den långa vägen hem (2017).Weeping Willowsin vokalistina Suomessakin tunnettu Magnus Carlson on laulajana klassinen crooner, mutta pienellä kansankotikierteellä. Hänen äänensä on pehmeä, taipuisa, lämmin ja tunteikas, mutta siinä on myös ajamattoman parransängen karheutta. Carlsonin soundissa on sopivassa suhteessa sielukkuutta ja tavallisen keski-ikäisen miehen arkisuutta. Juuri hänenkaltaistaan hahmoa tarvitaan ruotsinkielistä soulia äänitettäessä, ja Carlsonin tuore soololevy Den långa vägen hem sisältää juuri sitä.

Magnus Carlson. Kuva: Per Kristiansen.

Magnus Carlson. Kuva: Per Kristiansen.

Vaikka Carlson on tehnyt useimmat levytyksensä Weeping Willowsissa, toimintaa on ollut emoyhtyeen ulkopuolellakin. Ensimmäiset irtiotot pääbändistä olivat sooloalbumit Allt är bara du, du, du (2001) ja Ett kungarike för en kram (2003). The Moon Ray Quintetin kanssa tehdyt Magnus Carlson & The Moon Ray Quintet ja Echoes ilmestyivät vuosina 2009 ja 2010. Tandem Skyn nimikkolevy sekä Axwellin kanssa tehty Center Of The Universe tulivat vuonna 2013.

Mitt hjärtä livenä televisiossa.

Nyt aika on otollinen uudelle sooloalbumille, sillä Carlson (s. 1968) oli mukana Så mycket bättren eli Ruotsin Vain elämää -sarjan seitsemännellä tuotantokaudella. Suosikkiohjelman synnyttämä momentum on hyödynnetty huolella Den långa vägen hemin julkaisussa. Albumin CD-versiolla on mukana Så mycket bättrestä tuttuja kappaleita. Niillä saa levyjä kaupaksi, mutta siihenpä edut jäävätkin. Varsinainen albumi on jäntevä kymmenen kappaleen runko, bonusraidat kuin sen takkuinen häntä.

Carlson on tehnyt sooloalbuminsa northern soulin hengessä. Se on Pohjois-Englannissa modnuorten keskuudessa muinoin syntynyt liike, joka ilmeni pukeutumisessa, tanssityyleissä ja musiikkimaussa – northern soul -jengi intoili muun muassa amerikkalaisten pienlevy-yhtiöiden harvinaisista souljulkaisuista. Puitteet ja henkilökunta ovat kunnossa: Den långa vägen hem on äänitetty Englannissa myöhempien aikojen modkuninkaan Paul Wellerin studiossa, sillä soittaa Wellerin bändi, ja sen on tuottanut sooloartistina ja Wellerin basistina tunnettu Andy Lewis.

Brinner i bröstet ohjelmassa Så mycket bättre:

Levyllä on useita ruotsinnoksia Carlsonin soulsuosikeista, ja sitä voikin pitää johdatuksena häntä innoittaneeseen musiikkiin (tai voisi, ellei biisien tekijätietoja joutuisi kaivamaan esiin kaksin käsin). Jag hatar hat on alun perin Razzy Baileyn I Hate Hate (1974), kohottavan Mitt Hjärtan teki alun perin Eddie Holman nimellä I Surrender (1969), ja Tack vare dig on versio Jackie Wilsonin Because Of Yousta (1973). Kepeän ja tarttuvan vuosikertasoulin lisäksi mukana on tuoreempaa lainamateriaalia. Vill du verkligen vara ensam on käännös Paul Wellerin ja Andy Lewisin Are You Trying To Be Lonelysta (2012), ja Det brinner i bröstet on morrisseymainen ja menevä sovitus ruotsalaisen Danny Saucedon parin vuoden takaisesta popballadista.

Den långa vägen hem on tyylitajuinen albumi, joka täyttää genren kriteerit mutta välttää pastissimaisuuden karikot. Maltillinen toteutus, monipuoliset covervalinnat ja genressään eksoottinen laulukieli tekevät musiikista Carlsonin näköistä. Hillitysti kipinöivä ja kaikenlaista kiihkoilua kartteleva levy ei ole niinkään valkoisen miehen kuin tavallisen miehen soulia. Laulaja ei ole juurikaan säveltänyt levylle, mutta tulkitsee kappaleet omikseen. Carlson on kertonut haaveilleensa ruotsinkielisen soullevyn tekemisestä jo kymmenen vuoden ajan, mikä selittää albumin nimen. Matka on ollut pitkä, mutta omalle soulkiekolle päästyään hän on kuin kotonaan.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt:
Weeping Willows: Broken Promise Land (1997)
Weeping Willows: Endless Night (1999)
Weeping Willows: Into The Light (2002)
Magnus Carlson: Allt är bara du, du, du (2001)
Magnus Carlson: Ett kungarike för en kram (2003)
Weeping Willows: Presence (2004)
Weeping Willows: Singles Again (2005)
Weeping Willows: Fear & Love (2007)
Magnus Carlson & The Moon Ray Quintet: s/t (2009)
Magnus Carlson & The Moon Ray Quintet: Echoes (2010)
Tandem Sky: s/t (2013)
Axwell feat Magnus Carlson: Center Of The Universe (2013)
Weeping Willows: The Time Has Come (2014)
Weeping Willows: Tomorrow Became Today (2016)
Magnus Carlson: Den långa vägen hem (2017)

Lue lisää:
Allen, Candace: Soul Music – The Pulse Of Race And Music, 188 sivua. (Gibson Square, 2012).
Guralnick, Peter (Esa Kuloniemi, kääntäjä): Sweet Soul Music – Etelän soulin nousu ja tuho, 571 sivua. (Johnny Kniga, 2006).
Hirshey, Gerri: Nowhere To Run – The Story Of Soul Music, 384 sivua. (Southbank, 2006).

Magnus Carlson: Den långa vägen hem (2017).

Magnus Carlson: Den långa vägen hem (2017).