Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu

Lick It Up | Mercury 1983

Musiikkia esille kirjastossa
Music From The Elder | Casablanca / Polygram / Mercury 1981
Kiss-miesten Rashomon – Gene Simmonsin, Paul Stanleyn, Peter Crissin ja Ace Frehleyn neljä näkökulmaa

KIss: Lick It Up (1983).

Ruotsin televisiossa esitettiin taannoin dokumenttielokuva Kiss och gitarristen som försvann, jossa kerrottiin Kissin vaiheista ja pohdittiin, mihin sen entinen kitaristi Vinnie Vincent on mahtanut hävitä. Dokumentin lopulla muuan yksityisetsivä arvelee, että Vincent elelee nyttemmin uutta elämää naisena nimeltä Angel.

Väite herätti keskustelua, vaikka oli pelkkää vanhan huhun herättelyä. Puheet Vinnie Vincentin sukupuolenvaihdoksesta levisivät jo 1990-luvun alussa – ja samoihin aikoihin hänen sanottiin työskentelevän pankissa tai halpatuotantopornon parissa ja kirjoittavan countryhittejä salanimellä. Noille väitteille ei ole minkäänlaisia todisteita. Eniten ne kertovat siitä, miten arvoituksellisesta hahmosta on kyse.

Se, että kukaan ylipäänsä puhuu Vinnie Vincentistä, johtuu hänen parin vuoden pestistään Kississä. Pimentoon jääneissä bändeissä soittaneen ja muun muassa Onnenpäivät-tv-sarjaan lauluja kirjoittaneen Vincent John Cusanon (s. 1952) esitteli Kissille lauluntekijä Adam Mitchell vuonna 1982. Kitaristin soitto- ja sävellystaidot tekivät vaikutuksen basisti-laulaja Gene Simmonsiin ja kitaristi-laulaja Paul Stanleyyn. Jo samana vuonna Vincent soitti kitaraa Kissin albumilla Creatures Of The Night ja kirjoitti sille biisejä. Vielä tuolloin hän kuitenkin oli pelkkä haamusoittaja. Valokuvissa ja videoilla esiintyi edelleen alkuperäisjäsen Ace Frehley, joka erkani Kissistä pitkän kaavan mukaan.

Kiss: Exciter

Vinnie Vincent julkistettiin Kissin jäseneksi joulukuussa 1982. Supersankaribändi ei ollut vielä luopunut maskeistaan, joten Vincentille luotiin hahmo: vuoden 1983 Creatures Of The Night -kiertueella hän esiintyi mystisenä Ankh Warriorina. Bändin uusi jäsen oli Kissin kaksinvaltiaiden luomus: Simmons ideoi Vinnie Vincent -taiteilijanimen, ja Stanley suunnitteli Ankh Warriorin.

Seuraavalla albumilla Lick It Up Kiss riisui naamionsa, mikä osoittautui hyväksi siirroksi. Kauan kätkettyinä pidettyjen kasvojen paljastaminen herätti niin paljon huomiota, että syyskuussa 1983 julkaistu Lick It Up toi Kissille pitkästä aikaa platinalevyn Yhdysvalloista. Bändin suosio elpyi myös ulkomailla, kun uusi fanisukupolvi otti sen omakseen muiden kovaäänisten pitkätukkabändien mukana. Vaikka Kiss oli toiminut jo kymmenen vuotta, kahdeksankymmentäluvun hard rockissa se oli omiensa joukossa. Lick It Upin rajun heavyn (’Exciter’, ’Fits Like A Glove’) raskaan jytän (’All Hell’s Breakin’ Loose’, ’And On The 8th Day’) ja powerballadin (’A Million To One’) tahdissa kelpasi heilutella hervotonta kieltä, ja poppaava nimiraita kasvoi yhdeksi Kissin tunnetuimmista biiseistä.

Kiss: Lick It Up

Creatures Of The Nightin rankalla linjalla jatkanut Lick It Up oli Vinnie Vincentin kunniajuoksu. Hän oli mukana kirjoittamassa kahdeksaa levyn kymmenestä kappaleesta ja teki nopeanäppisenä kitaristina vaikutuksen vauhtia ja tekniikkaa arvostaneissa soittajapiireissä. Pian kuitenkin kävi ilmi, ettei Vincent aikonut alkaa Simmonsin ja Stanleyn alaiseksi. Kulissien takana hän vaati saada olla täysivaltainen jäsen, ei rumpali Eric Carrin kaltainen palkollinen. Lavoilla hän haki valokeilaa soittamalla päätähuimaavan tyhjänpäiväisiä ja loputtoman pitkiä kitarasooloja, joita yhtyeen johtajat kuuntelivat lavan laidalla kulmat kurtussa.

Lopulta Kissin oli vaivattomampaa vaihtaa jäsentä kuin yrittää murtaa Vincentin egoa. Kun Lick It Up -kiertue päättyi, kitarasankari sai kenkää. Kissin ikääntyvä fanikunta ei silti koskaan unohtanut Vinnie Vincentiä: Creatures Of The Nightin ja Lick It Upin kipakat kitararaidat kirvoittavat yhä ylistystä fanifoorumeilla. Vincent oli varmasti hankala bändikaveri, mutta myös taitava muusikko, joka ohjasi Kissin kohti parempia aikoja.

All Hell’s Breaking Loose oli Lick It Upin toinen single

Kissin jälkeen Vinnie Vincent teki kaksi albumia Invasion-yhtyeensä kanssa, mutta sen jälkeen hän alkoi vähitellen muuttua näkymättömäksi. Hän kirjoitti kappaleita muille artisteille ja Kissin vuoden 1992 Revenge-albumille ja käynnisteli sooloprojektia, jonka levy ei kuitenkaan koskaan ilmestynyt. Vuonna 1996 hän julkaisi Euphoria-nimisen ep:n lahjaksi seuraavan albuminsa ennakkotilaajille, mutta pitkäsoittoa ei maksaneiden harmiksi ikinä julkaistu. Sittemmin Vincent ei ole saanut aikaiseksi oikein mitään. Vuonna 2011 hän piipahti vastentahtoisesti julkisuudessa, kun joutui tekemisiin poliisin kanssa, mutta sen jälkeen hänestä ei ole kuultu.

Missä Vinnie Vincent on nyt? Miltä hän näyttää? Millä hän elää? Mitä nimeä hän käyttää? Luultavimmin eläkeikäinen mysteerimies asustelee kaikessa hiljaisuudessa jossain päin Amerikkaa, käy netissä lueskelemassa huvittuneena itseään koskevia juttuja, ja kenties kommentoikin niitä salanimien takaa. Voi olla, että hän kopioi tämänkin artikkelin Google Translateen ja myhäilee mahdolliseen partaansa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Vinnie Vincent | fanifoorumi
Kiss | kotisivu
Kiss | Facebook
Kiss | Instagram

Lick It Up
1 Exciter
2 Not For The Innocent
3 Lick It Up
4 Young And Wasted
5 Gimme More
6 All Hell’s Breakin’ Loose
7 A Million To One
8 Fits Like A Glove
9 Dance All Over Your Face
10 And On The 8th Day

Eric Carr – rummut, lyömäsoittimet
Gene Simmons – bassokitara, laulu
Paul Stanley – kitara, laulu
Vinnie Vincent – kitara

Rick Derringer – kitara
Tuottajat: Michael James Jackson, Gene Simmons ja Paul Stanley

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

AC/DC: Power Up [2020] – virta on kytketty
Alice Cooper: School’s Out [1972] – rajaton, ajaton seikkailu
Alice In Chains: Rainier Fog [2018] – sumusta selviytyneet
Anthrax: Sound Of White Noise [1993] – thrash-titaani tavoitteli tähtiä
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods [2019] – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Dave Evans – rakkaudesta lajiin • Vuodet 1974–2023
Deep Purple: Whoosh! [2020] – loppu ei tullutkaan
Def Leppard: Hysteria [1987] – hard rockin valovoimaa
Desmond Child – hittinikkari elämän armosta • Vuodet 1975–2023
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari • Vuodet 1980–1984
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction [1987] – hard rockin kunnianpalautus
Iron Maiden: Powerslave [1984] – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll [1981] – kapinallisen läpimurto
King Diamond: ”Them” [1988] – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Music from ”The Elder” [1981] – maskimiehet eksyksissä
Lordi – kummitusjunalla vuoristoradalle • Vuodet 1992–2022
Lou Reed & Metallica: Lulu [2011] – nainen miesten maailmassa

Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited [1987] – elonmerkkejä autotallista
Metallica: Metallica • Black Album [1991] – kun uusi musta oli uusi musta
Misfits: Walk Among Us [1982] – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock [2016] – lopunajan dokumentti
Mötley Crüe ja Mayhem Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin [1986] – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten [1991] – grungen elävä klassikko
Queen oli seikkailu • A Night At The Opera [1975]
Slayerin teesi, antiteesi ja synteesi • Reign In Blood [1986]South Of Heaven [1988]Seasons In The Abyss [1990]
The Black Crowes: Warpaint [2008] – sukellus syvään päähän
Thin Lizzy: Thunder And Lightning [1983] – joutsenlaulu vailla vertaa
Van Halen: Van Halen I [1978] – kitaristi muutti maailmaa
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa • Tattooed Beat Messiah [1988]Hoodlum Thunder [1991]

💿
Vinnie Vincent Kissin studioalbumeilla
Finna.fi

Creatures Of The Night | Casablanca 1982
Lick It Up | Mercury 1983
Revenge | Mercury 1992 [Vincent mukana levyllä säveltäjänä]

💿
Vinnie Vincent Invasion
Finna.fi

Vinnie Vincent Invasion | Chrysalis 1986
All Systems Go | 1988
Euphoria, EP | 1996

💿
Vinnie Vincent muiden artistien levyillä

Treasure: Treasure | Epic 1977
Dan Hartman: Instant Replay | Epic/Blue Sky 1978
Peter Criss: Let Me Rock You | Casablanca 1982
Wendy O. Williams: WOW | 1984
John Waite: No Brakes | EMI America 1984
The Bangles: Everything | 1988

💿
Tribuuttialbumi

Kiss My Ankh – A Tribute To Vinnie Vincent | 2008

💿
Kiss
Finna.fi

1970-luku

Kiss | Casablanca 1974
Hotter Than Hell | Casablanca 1974
Dressed To Kill | Casablanca 1975
Alive!live | Casablanca 1975
Destroyer | Casablanca 1976
Rock And Roll Over | Casablanca 1976
Love Gun | Casablanca 1977
Alive IIlive | Casablanca 1977
Double Platinum | Casablanca 1978
Dynasty | Casablanca 1979

1980-luku

Unmasked | Casablanca 1980
Music from ”The Elder” | Casablanca 1981
Creatures Of The Night | Casablanca 1982
Lick It Up | Mercury 1983
Animalize | Mercury 1984
Asylum | Mercury 1985
Crazy Nights | Mercury 1987
Hot In The Shade | Mercury 1989

1990-luku ja 2000–

Revenge | Mercury 1992
Alive IIIlive | Polygram / Mercury 1993
MTV Unpluggedlive | Mercury 1996
Greatest Kiss | Mercury 1997
Carnival Of Souls – The Final Sessions | Mercury 1997
Psycho Circus | Polygram / Mercury 1998
The Very Best Of Kiss | Mercury 2002
Kiss Symphony: Alive IVlive | Kiss Records / Sanctuary Records 2003
Sonic Boom | Roadrunner Records 2009
Monster | Universal Music 2012
Kiss 40 Years – Decade Of Decibels | Mercury / Island Def Jam 2014
Kiss Rocks Vegaslive | Eagle Rock Entertainment 2016

Kirjallisuutta Kissistä

Kiss-tarinaa voi varata kirjastosta suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja venäjäksi. Suomeksi käännetyistä toimitus suosittelee Anna Korolaisen ja Ilkka Salmenpohjan kääntämiä historiikkejä sekä Juha Arolan ja Jere Saaraisen kääntämiä elämäkerrallisia. Kysy Kiss-kirjoja kotikirjastostasi.

Bakom masken – mitt liv som Catman i Kiss Peter Criss & Larry Sloman & översättare Manne Svensson • Norstedts 2013

📚
Lue lisää KissistäRead more about Kiss
Finna.fi

Kiss – maskin takaa – virallinen historiikki  David Leaf & Ken Sharp & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 510 sivua | Like 2004 & 2007
Kiss – legendan synty 1972–1975  Ken Sharp & yhteistyössä Paul Stanley & Gene Simmons & kääntäjä Anna Korolainen, 514 sivua | Minerva 2014
Kiss – Behind The Mask – The Official Authorised Biography David Leaf & Ken Sharp, 431 pages | Warner Books 2003 • Aurum 2004
Kiss – Revenge Is Sweet Joe Stevens, 60 pages | Omnibus Press 1996 & 1997

📚
Read more about Kiss
WorldCat.org

Odyssey – The Definitive Examination Of Music From The Elder, Kiss’ Cult-Classic Concept Album Tim McPhate & Julian Gill, 538 pages | KISSFAQ.COM Publishing 2016
Black Diamond – The Unauthorized Biography Of Kiss [10th Anniversary Edition] Dale Sherman, 311 pages | CG Publishing 2009
Black Diamond 2 – The Illustrated Collector’s Guide To Kiss Dale Sherman, 400 pages | Collector’s Guide 1997
Kiss And Sell – The Making Of A Supergroup C.K. Lendt, 350 pages | Billboard Books 1997

📚
Lue lisää Peter Crissistä ja KissistäLäs mera on Peter Criss och KissRead more about Peter Criss and Kiss
Finna.fi

Kissin kissamiehen elämä  Peter Criss & Larry Sloman & kääntäjä Juha Arola, 422 sivua | Like 2013
Bakom masken – mitt liv som Catman i Kiss  Peter Criss & Larry Sloman & översättare Manne Svensson, 403 sidor | Norstedt 2013
Makeup To Breakup – My Life In And Out Of Kiss Peter Criss & Larry Sloman, 365 pages | Scribner 2012

📚
Lue lisää Ace Frehleystä ja KissistäRead more about Ace Frehley and Kiss
Finna.fi

Ei kaduttavaa – Rock’n’roll-muistelmat  Ace Frehley & Joe Layden & John Ostrosky & kääntäjä Juha Arola, 327 sivua | Like 2012
No Regrets – A Rock ’n’ Roll Memoir Ace Frehley & Joe Layden & John Ostrosky, 305 pages | Simon & Shuster 2011

📚
Lue lisää Paul Stanleystä ja Kissistä
Finna.fi

Tehty mikä tehty – minun tarinani  Paul Stanley & kääntäjä Jere Saarainen, 483 sivua | Minerva 2015
Face The Music – A Life Exposed Paul Stanley, 462 pages | HarperCollins Publishers 2014
Backstage-passi Paul Stanley & kääntäjä Jere Saarainen, 232 sivua | HarperCollins Nordic AB 2019
Backstage Pass Paul Stanley, 228 pages | HarperOne 2019

📚
Read more about Gene Simmons and Kiss
Finna.fi

Kiss And Make-Up Gene Simmons, 275 pages | Crown 2001 • Century 2002
Demon snimajet masku • Демон снимает маску Gene SimmonsДжин Симмонс, 285 sivua | Amfora 2016 Амфора

📚
Read more about Eric Carr and Kiss
WorldCat.org

The Eric Carr Story Greg Prato, 256 pages | Greg Prato 2010

Lick It Up • 1983
Spotify

Lick It Up • 1983

KIss: Lick It Up (Mercury 1983).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste 2023. Harri Oksanen & Tuomas Pelttari