Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa

Pantheon Of The Nightside Gods | Century Media 2019

Sarjakuvamaisia bändejä riittää Kissistä Lordiin ja Immortalista Ramonesiin. On myös yhtyeitä, joiden jäseniksi on kehitelty piirros- tai virtuaalihahmoja, kuten Gorillaz ja ja Studio Killers. Mutta onko yksikään bändi herännyt eloon sarjakuvasta? Kyllä vain, esimerkiksi suomalainen Belzebubs, jonka musta ja metallinen viikate niittää ihastuksen satoa.

Todella trve ja kvlt black metal -akti Belzebubs luonnosteltiin paperille viitisen vuotta sitten, kun sarjakuvataiteilija JP Ahonen kaipasi terapiaprojektia. Viimeksi kuluneen neljän vuoden ajan sitä on manattu maailmalle virkeällä strippi viikossa -tahdilla. Mustavalkoisen yhtyeen ensimmäinen reaalimaailmassa julkaistu albumi Pantheon Of The Nightside Gods ilmestyi keväällä 2019.

Belzebubs-sarjakuva kertoo söpöstä black metal -perheestä (isä Sløth, äiti Lucyfer, poika Leviathan ja tytär Lilith) ja isän luotsaamasta Belzebubs-yhtyeestä. Ahonen leikkii hyvän ja pahan teemoilla, kivan ja julman kontrasteilla sekä lapsiperhearjen ja blackmetalkulttuurin stereotypioilla ja kliseillä. Sillä ei yksin Levyhyllyt-blogin suosituksia saisi, mutta Belzebubs lausuikin portinvartijan penäämän tunnussanan tekemällä toimivan black metal -albumin, joka heittää Ahosen konseptin aivan uuteen ulottuvuuteen.

Belzebubsin musiikillista kehitystä Quis Novit Daemonis Astusin (2006) ja Moth Of Satanasin (2009) jälkeen on paha kuvailla, koska bändin kaksi ensimmäistä albumia ovat ilmestyneet ainoastaan sarjakuvamaailmassa. Pantheon Of The Nightside Gods -levyllä laulaja-basisti Hubbath, soolokitaristi Obesyx, kitaristi-laulaja Sløth ja rumpali Samaël soittavat suurieleistä, täyteläistä ja vereväksi orkestroitua äärimetallia, jossa on sekä black metalin että death metalin aineksia. Hubbath kärisee räikeän saatanalliset lyriikat demonisesti, mutta kitara- ja kosketinosuuksista löytyy paljon melodioita ja harmaan sävyjä.

Ei bändi sinänsä mitään uutta ja rajoja rikkovaa luo, mutta Belzebubsin musiikilliset ansiot ovat kiistattomat. Pantheon Of The Nightside Gods on enemmän kuin sarjiksen sivutuote. Se on mielenkiintoiseksi sovitettu metallialbumi, joka briljeeraa sekä tiukkuudella että ilmavuudella, ja tässä vaiheessa konseptin kehitystä se tekee vaikutuksen. Sarjakuvahahmojen nimissä toimivien muusikkojen henkilöllisyyksien arvaileminen tuntuisi ankealta, mutta he ovat aivan selvästi alan miehiä – esimerkiksi ’The Crowned Daughtersin’ kaltaista folkista helvettiin kulkevaa eeposta ei päivätöiden ohessa luoda. Levyllä vierailevat Arcturusissa, Dimmu Borgirissa ja Borknagarissa vaikuttanut hahmo ICS Vortex ja Cradle Of Filthin kosketinsoittaja-taustalaulaja Lindsay Schoolcraft.

Belzebubs kulkee virtuaalisen death metal -bändi Dethklokin avaamaa tietä ja jalostaa edelleen Ahosen Perkeros-sarjakuvassaan ideoimaa bänditeemaa. Samalla se heijastaa black metalin nykyistä tilaa: paha pingviini -estetiikka hymyilyttää jo niin suuria massoja, että Belzebubsin menestystarinaa voi jatkaa vaikka mihin.

Parhaiten Belzebubsia ymmärtänevät ne, joilla on kokemusta sekä alakulttuureista että keski-ikäisyydestä. Okkultistisen black metal -lapsiperheen arki sijoittuu ihmiselon kontekstissa nuoruuden ja aikuisuuden väliseen limboon, rajapinnalle, vapauden ja vastuun väliseen kiirastuleen. Kun katsoo siitä vinkkelistä tämän päivän festivaaliyleisöjä, näkee paljon potentiaalisia Belzebubs-faneja – tuo välitilahan on yhden sukupolven henkinen koti. Toivottavasti Hubbath, Obesyx, Sløth ja Samaël nousevat vielä lavoille. Jos Ronnie James Dion hologrammi pystyy siihen, mikseivät hekin.

Vain se harmittaa, että Belzebubsin logo ei ole trve ja kvlt. Se ei muistuta lainkaan kuolevan papin rintamukselle kuivahtanutta veriysköstä vaan on luettavaa tekstiä. Ettei vain olisi niin, että Belzebubsin herra ja mestari tahtoo luomuksensa tulevan tunnetuksi?

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Belzebubs kotisivu
Belzebubs Instagram
Belzebubs Facebook

Hae Belzebubs-klassikko ’Pantheon Of The Nightside Gods’ kirjastosta.

Hae Pantheon Of The Nightside Gods kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna
Belzebubs

Pantheon Of The Nightside Gods | Century Media 2019

Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Levyt, jotka Alice unohti – Special Forces | Zipper Catches Skin | DaDa
Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa

Lue lisää | Finna

Ahonen, JP: Belzebubs, 127 sivua | Kustannusosakeyhtiö Kumiorava 2018
Ahonen, JP: Belzebubs (englanniksi), 127 sivua | Top Shelf Productions 2018

JP Ahosen muita sarjakuvia | Finna.fi

Ahonen, JP & Kangasluoma, Jussi: Villimpi Pohjola – Northern overexposure, 84 sivua | Daily Hero Press 2007
Ahonen, JP: Ink Retrospect, 24 sivua | Daily Hero Press 2008
Ahonen, JP & Kangasluoma, Jussi: Villimpi Pohjola – Northern overexposure 2, 98 sivua | Daily Hero Press 2009
Ahonen, JP: Kypsyyskoe, 88 sivua | Arktinen Banaani 2011 / WSOY 2019
Ahonen, JP: Puskaradio, 63 sivua | Arktinen Banaani 2012
Ahonen, JP & Alare, KP: Perkeros, 185 sivua | WSOY 2013
Ahonen, JP: Pelinavaus, 163 sivua | Arktinen Banaani 2013
Ahonen, JP: Lapsus, 98 sivua | Arktinen Banaani 2014
Ahonen, JP & Alare, KP: Sing no evil (Perkeros englanniksi), 180 sivua | Abrams 2014
Ahonen, JP: Valomerkki, 96 sivua | WSOY 2015
Ahonen, JP: Irtiotto, 96 sivua | WSOY 2018

Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods (2019).

Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä

Hexed | Nuclear Blast 2019

Kaipa se on vain metallia. Children Of Bodomin lokerointi on aina tuottanut päänvaivaa. Luokittelijat ovat viskelleet sitä melodeathilla, powermetallilla, thrashmetallilla, hevimetallilla ja jopa blackmetallilla sekä metalcorella – mikä on jo vähän liikaa – mutta pitkän linjan suomalaisbändi ei ole puhtaasti mitään. Sen tyyli on raskasmetallien sulatusuuni, ja vuodet ovat karkaisseet Bodomin tappoterän kestäväksi. Viimeisin osoitus siitä on Hexed, yhtyeen kymmenes studioalbumi.

Vuonna 1993 Espoossa perustetun Children Of Bodomin matka on ollut pitkä ajassa ja kilometreissä, ja siksi Hexedin virkeys tulee yllätyksenä. Raadollinen ja groovaava avausbiisi ’This Road’ on hieno tilitys mäkisen tien vaatimista veroista. Kertosäkeessä on läsnä piirre, jolla Bodom erottuu monista muista äärimetallibändeistä: se osaa olla tarttuva olematta melodinen ja samaan aikaan svengaava ja raskas.

Uudesta alusta puhuminen olisi liioittelua, sillä Bodom on enimmäkseen ihan ennallaan, mutta pientä uudistumista on kyllä tapahtunut: Hexed on Children Of Bodomin nykyisen kokoonpanon ensimmäinen albumi. Bändistä joitain vuosia sitten poistuneen Roope Latvalan joutsenlauluksi jäi Halo Of Blood [2013], ja I Worship Chaosilla [2015] Alexi Laiho soitti kaikki kitararaidat itse. Vuonna 2016 toiseksi kitaristiksi kiinnitetty Daniel Freyberg esittää Hexedillä sivuroolinsa pieteetillä. Pahaenteiset stemmat raikaavat niin kuin Stonen priimusoppilailla kuuluukin.

Muutkin kuin kitaristit ovat iskussa. Kosketinsoittaja Janne Wirman on sovittanut virtuoosimaiseen sormiotyöskentelyynsä uudenlaisia ideoita, jotka ovat entistä selkeämmin kuuluvilla. Jaska Raatikainen ja Henkka T. Blacksmith pyörittävät rumpu-bassoakselia kuin olisivat soittaneet yhdessä 1990-luvulta asti, kuten ovatkin. Se, että bändissä on potkua, on olennaista tällaisessa musiikissa – ja Bodomissa sitä on, se kuulostaa Hexedillä äkäiseltä ja valppaalta. Siihen on osuutta myös bändin hyvin tuntevalla studiogurulla Mikko Karmilalla.

Bodomin biisintekijä, laulaja-kitaristi ja keulakuva Alexi Laiho on kyhännyt yllättävän monta kovaa riffiä ja terävää koukkua siihen nähden, kuinka pitkään hän on työtään tehnyt. ’Platitudes And Barren Wordsin’ ja ’Under Grass And Cloverin’ soidessa ei ihmetytä yhtään, että ne on valittu Hexedin videosinkuiksi. Tunnelmallisimmillaan ja uhkaavimmillaan Hexed on nimibiisin majesteetillisessa mätössä, synkeässä ’Soon Departedissa’ ja mystisessä ’Hecate’s Nightmaressa’.

Täydellinen levy Hexed ei ole. ’Kick In The Spleenin’ ja ’Say Never Look Backin’ kaltaiset peruspaukutukset unohtuvat varsin nopeasti, ja uusi versio vanhasta ’Knuckledusterista’ lähinnä kaivaa bändin hampaankolosta jotakin, mikä sinne jäi Trashed, Lost & Strungout -ep:n aikaan vuonna 2003.

Tässä kohdassa Children Of Bodomin ja Alexi Laihon saagaa on välitilinpäätöksen paikka. Laihon nelikymppisten tienoilla ilmestyy Petri Silaksen kirjoittama elämäkerta Alexi Laiho – Kitara, kaaos ja kontrolli, joka kertoo Bodomin pomon tähänastisen tarinan. Maailmassa, jossa käsite ”guitar hero” ei enää tuo ensimmäiseksi mieleen soittotaitoista henkilöä, Laiho saattaa olla viimeinen suuri kitarasankari. Hexedin perusteella hänen lippunsa tulee liehumaan vielä pitkään.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Children Of Bodom | kotisivu
Children Of Bodom | Facebook
Children Of Bodom | Twitter

Varaa Hexed kirjastosta.

Varaa Hexed kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
COB | studioalbumit

Something Wild | Spinefarm 1997
Hatebreeder | Spinefarm/Nuclear Blast 1999
Follow The Reaper | Spinefarm/Nuclear Blast 2000
Hate Crew Deathroll | Spinefarm 2003
Are You Dead Yet? | Spinefarm 2005
Blooddrunk | Spinefarm 2008
Relentless Reckless Forever | Universal Music/Spinefarm/Nuclear Blast 2011
Halo Of Blood | Nuclear Blast 2013
I Worship Chaos | Nuclear Blast 2015
Hexed | Nuclear Blast 2019

DVD

Trashed, Lost & Strungout | 2004
In Your Face | 2005
Chaos Ridden Years – Stockholm Knockout Live | 2006

Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle

Lue lisää | Finna.fi

Silas, Petri: Alexi Laiho – Kitara, kaaos ja kontrolli, 400 sivua | Johnny Kniga 2019

Children Of Bodom: Hexed (2019).

Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja

Queen Of Time | Nuclear Blast 2018

Amorphis: Queen Of Time (2018).Suomea ei ole turhaan sanottu hevimetallin luvatuksi maaksi. On arvioitu, että meillä on väkilukuun suhteutettuna eniten metallibändejä maailmassa. Raskas rockmusiikki on tärkeä kulttuurivientituote ja musiikkiviennin merkittävin osa-alue.

Tähän ei ole tultu yhdessä yössä vaan vuosikymmenten mittaan, pioneerien pohjatyöstä ponnistaen. Yksi tärkeimmistä on Amorphis, jonka ainutlaatuinen yhdistelmä itämaista ja kalevalaista mystiikkaa, brutaalia metallia, progressiivisuutta ja melodista riffittelyä on kumuloitunut maailmanlaajuiseksi menestykseksi. Ja mikä bändin itsensä kannalta tärkeintä, kehitys jatkuu edelleen.

Jos Amorphisin nykyisen aikakauden laskee alkaneen vuoden 2006 Eclipse-albumista, jolla laulaja Tomi Joutsen esittäytyi, Queen Of Timen kohdalla tätä vaihetta on jatkunut jo yli puolet bändin urasta. Vuonna 1990 perustetun yhtyeen tapauksessa se on pitkä aika, mutta Amorphis on onnistunut kiertämään urautumisen ankeimmat karikot. Kitaristi Esa Holopainen ja kosketinsoittaja Santeri Kallio etsivät sävellyksiinsä edelleen uusia ideoita, ja vuoden 2015 Under The Red Cloudilla kuvaan astunut ruotsalainen tuottaja Jens Bogren on onnistunut värittämään vanhan bändin soundia uudenlaiseksi. Hämmästyttävää kyllä, Amorphis kuulostaa nyt virkeämmältä kuin kymmenen vuotta sitten.

Amorphis. Kuva: Nuclear Blast.

Amorphis. Kuva: Nuclear Blast.

Vuonna 2018 julkaistulla Queen Of Timella ovat Bogren ja bändi iskeneet uutta kipinää esimerkiksi orkestraalisuudesta, sinfonisuudesta ja kuorolaulusta. Myös huilut, saksofonit, udit, nais- ja kurkkulaulut ja suomenkielinen lausuntataide virkistävät kuulijaa metallimyrskyn silmässä, ja hetkittäin Amorphis tavoittaa jotakin sellaista, mitä se ei ole ennen tehnyt – ja sitä ei juuri ole liikkeellä saman ikäluokan bändien keskuudessa. Mutta vaikka latvassa humisevat uudet tuulet, ovat Amorphisin juuret syvällä sen omassa pitkässä historiassa. Sen kuulee pistämättömästä, dynaamisesta bändisoitosta.

On vaikuttavaa, että basistin vaihtumisen myötä Amorphiksessa vaikuttaa nyt sen koko alkuperäinen kokoonpano: kitaristit Tomi Koivusaari ja Esa Holopainen, basisti Olli-Pekka Laine ja rumpali Jan Rechberger olivat bändissä jo vuonna 1990. Kallio liittyi mukaan vuonna 1998, ja Joutsenkin on ollut mukana jo neljätoista vuotta. Vaikuttavaa se on siksi, että kaiken jo koetun jälkeen Queen Of Timeltä löytyy paljon potkua. Se on kiinnostava, yksityiskohtainen albumi, joka avaa salojaan vähitellen.

Kolmannentoista albumin perusteella voi hyvinkin väittää, että syksyllä 2020 Amorphis viettää kolmekymmenvuotisjuhlaansa väsymättä. Salaisuus löytyy pyrkimyksestä amorfisuuteen eli siihen, ettei bändi anna elementtiensä jämähtää tuttuihin asemiin.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Amorphis | Kotisivu | Homepage

Hae Amorphis-klassikko 'Queen Of Time' kirjastosta!

Hae Amorphis-klassikko ’Queen Of Time’ kirjastosta!

Hae Queen Of Time kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Amorphis

1990-luku

The Karelian Isthmus | CD 1992 • CD-uusintapainos Relapse Records 2003 • LP-uusintapainos Relapse Records 2018
Tales From The Thousand Lakes | Nuclear Blast 1994 • CD-uusintapainos Relapse Records 2000 • LP-uusintapainos Relapse Records 2018
Elegy | Relapse Records 1996 • CD-uusintapainos Relapse Records 2004
Tuonela | Relapse Records 1999

2000–2009

Am Universum | Relapse Records/Spinefarm Records 2001
Far From The Sun | Oy EMI Finland Ab/Virgin 2003 • U.S. Deluxe Slipcase Nuclear Blast 2004 • 2LP-uusintapainos & CD-uusintapainos Nuclear Blast 2008
Eclipse | Nuclear Blast 2006 • LP-uusintapainokset Black Lodge Records 2006 & Back On Black 2018
Silent Waters | Nuclear Blast 2007 • 2LP-uusintapainos Back On Black 2007, 2LP-uusintapainos Nuclear Blast 2018
Skyforger | 2009 • 2LP-uusintapainos Back On Black 2019

2010-luku

The Beginning Of Times | CD & 2LP Nuclear Blast 2011 2LP-uusintapainos Back On Black 2018
Circle | Nuclear Blast CD, CD+DVD Special Edition & 2LP Nuclear Blast 2013
Under The Red Cloud | CD & 2LP Nuclear Blast 2015 • 2CD Nuclear Blast 2017
Queen Of Time | CD & 2LP Nuclear Blast 2018

Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
HIM: Deep Shadows And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down – suunta kohti viimeistä rajaa
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus

Lue lisää | Finna.fi

Amorphis – Taivaan rumpu – Heavenly Drum  Pekka Kainulainen & kääntäjät Erkki Virta & Ike Vil, 151 sivua | Otava 2017
Amorphis  Markus Laakso, 411 sivua | Like 2015 • Uusi painos, 427 sivua | Like 2016
Amorphis – die officielle Biografie  Markus Laakso & kääntäjä Tina Solda | Edition Roter Drache 2016

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Amorphis: Queen Of Time (2018).

Amorphis: Queen Of Time (2018).

Anthrax: Sound Of White Noise – thrash-titaani tavoitteli tähtiä

Sound Of White Noise | Elektra 1993

Anthrax: Sound Of White Noise (1993).Muutos on usein riski, ja suosion kannalta se on sitä aina. Musiikin maailmassa voi käydä niin, että bändin vanhat fanit eivät pidä bändin uudistumisesta eikä uusia kuulijoita löydy. Ja siltikin jyrkkä käännös on usein ainoa keino estää kuvainnollista kulkuneuvoa kääntymästä katolleen.

Kitaristi Scott Ian kertoo kirjassaan Minä ja Anthrax havainneensa jo Persistence Of Time -albumin (1990) äänityksissä, ettei laulaja Joey Belladonnan ääni sopinut Anthraxin uusiin biiseihin. Sanoitusten aiheet olivat muuttuneet entistä vakavammiksi, eikä klassisen kokoonpanon kirkasääninen vokalisti saanut niitä kuulostamaan tarpeeksi vakuuttavilta.

Samalla kyse oli uuden soundin etsimisestä. Speed/thrash metal -aalto, jonka harjalla Anthrax oli matkannut maineeseen, oli jättänyt metallikulttuuriin pysyvän jäljen, mutta sen aika jäi lopulta aika lyhyeksi. Metalli alkoi painua takaisin undergroundiin ja jakautua uusiksi alakulttuureiksi. Valtavirran täytti se, mikä siihen saakka oli ollut vaihtoehtoista.

Thrashin suurista bändeistä Slayer oli pitäytynyt lestissään, mutta Metallica ja Megadeth olivat nousseet uudelle menestyksen tasolle vuonna 1991 ilmestyneillä, edellisiä helpommin lähestyttävillä albumeillaan. Myös Anthrax yritti ylöspäin. Varsinaisesta opportunismista ei silti ollut kyse. Levy-yhtiö Elektra oli ilmoittanut haluavansa tehdä sopimuksen Anthraxin kanssa, ja bändi oli saamassa siitä neljän miljoonan dollarin ennakon. Laulajan vaihtaminen olisi voinut torpata koko tuottoisan diilin, mutta Belladonna sai silti lähteä.

Uudenlaista ilmaisua hahmotellut Anthrax pyysi laulajakseen Armored Saintissa vaikuttanutta John Bushia, jota Metallicakin oli aikoinaan harkinnut vokalistikseen. Ensin ajatukseen vastahakoisesti suhtautunut Bush innostui kuultuaan uuden ’Only’-kappaleen demon.

Dave Jerdenin (mm. Jane’s Addiction, Alice In Chains) tuottaman Sound Of White Noisen sävelsi enimmäkseen rumpali Charlie Benante, vaikka kappaleet merkittiinkin koko bändin nimiin. Levy oli edeltäjiään tummanpuhuvampi ja rouheampi ja paikoin vaihtoehtoisempi, mutta ero entiseen ei lopulta ollut niin suuri kuin päällisin puolin vaikutti. Siinä missä levyn singlebiisit ’Only’, ’Hy Pro Glo’, ’Room For One More’ ja ’Black Lodge’ olivat enemmän tai vähemmän uudenlaista Anthraxia, esimerkiksi ’Potter’s Field’, ’Burst’ ja ’1000 Points Of Hate’ olisivat hyvin voineet olla Joey Belladonnan kaudelta.

Vastoin todennäköisyyksiä Sound Of White Noise oli Anthraxille ällistyttävä onnistuminen, tai siltä se aluksi vaikutti. Levy myi ilmestymisviikollaan Yhdysvalloissa yli 100 000 kappaletta, mikä oli tuplaten enemmän kuin Anthraxin edellisten levyjen kohdalla. Albumilistalla se nousi seitsemänneksi, ja Anthrax sai kultalevyn kuudessa viikossa.

Lupaava alku hyytyi nopeasti. Elettiin grungen ja alternative rockin kultavuotta 1993, eikä uusi rocksukupolvi tarvinnut Anthraxia oikein mihinkään. Se kuunteli mieluummin uusia bändejä kuin vanhaa bändiä, joka yritti uudistua. Ja kun ’Black Lodgesta’ ei tullut levy-yhtiön toivomaa isoa hittiä, se kääntyi pois ja alkoi satsata resurssejaan muihin, Anthraxia potentiaalisempina pitämiinsä bändeihin.

Scott Ianin kirjoihin Sound Of White Noise jäi lunastamatta jääneeksi suureksi lupaukseksi, jonka menestys tyssäsi singlejen ajoitukseen. ”Jos olisimme julkaisseet ’Room For One Moren’ aiemmin, Sound Of White Noise olisi tehnyt meille saman kuin Countdown To Extinction teki Megadethille”, Ian vakuuttaa kirjassaan. ”Jos olisimme kuunnelleet sydäntämme, olisimme myyneet miljoonia.”

Sound Of White Noise jäi kitaristi Dan Spitzin viimeiseksi Anthrax-levyksi: hän muutti Sveitsiin opiskellakseen toiseen tarkkuutta vaativaan ammattiin, kellosepäksi. John Bush lauloi Anthraxissa yli kymmenen vuotta, The Greater Of Two Evils -levyyn asti, ja jatkoi sitten vanhassa bändissään Armored Saintissa.

Anthrax on palannut klassiseen kokoonpanoonsa (ilman Dan Spitziä), ja tehnyt 2010-luvulla kaksi albumia. Kaksikymmentäviisi vuotta julkaisunsa jälkeen Sound Of White Noise ei kuulosta Anthraxin harha-askeleelta vaan sen 1990-luvun tuotannon huipulta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Anthrax | kotisivu
Anthrax | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Anthrax

1980-luku

Fistful Of Metal | Megaforce/Music For Nations/Roadrunner 1984
Spreading The Disease | Megaforce/Island 1985
Among The Living | Megaforce/Island 1987
State Of Euphoria | Megaforce/Island 1988

1990-luku

Persistence Of Time | Megaforce/Island 1990
Sound Of White Noise | Elektra Records 1993
Stomp 442 | Elektra Records 1995
Volume 8: The Threat Is Real | Ignition Records 1998

2000–2009

We’ve Come For You All | Nuclear Blast/Sanctuary Records 2003
The Greater Of Two Evils | Nuclear Blast/Sanctuary Records 2004

2010-luku

Worship Music | Megaforce/Nuclear Blast 2011
For All Kings | Megaforce/Nuclear Blast 2016

Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Levyt, jotka Alice unohti – Special Forces | Zipper Catches Skin | DaDa
Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi – arpia ja avohaavoja
Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa

Lue lisää | Finna.fi

Scott, Ian & Weiderhorn, Jon & Miki Leivo, kääntäjä: Minä ja Anthrax, 361 sivua | Like 2015

Anthrax: Sound Of White Noise (1993).

Anthrax: Sound Of White Noise (1993).

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa

101 tapaa olla vapaa | Sakara 2018

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa (2018).Syksyllä 2009 Maj Karma lakkasi olemasta. Se oli parasta, mitä sille oli vähään aikaan tapahtunut. Kultaa myyneen Ukkosen (2006) perään julkaistu Salama (2008) ei vienyt bändiä eteenpäin sen enempää menestyksessä kuin taiteessakaan. Määrittelemättömän mittaiselle tauolle jääminen oli tarpeen sisäisten jännitteiden hölläämiseksi ja paineiden laskemiseksi.

Se naula veti. Välivuosien jälkeen ilmestynyt Peltisydän (2016) sykki ilahduttavan virkeästi.

Maj Karma. Kuva: Marek Sabogal.

Maj Karma. Kuva: Marek Sabogal.

Maj Karman askel oli paluualbumilla niin varma, ettei 101 tapaa olla vapaa -levyn ilmestyminen pääse yllättämään. Niin kuin monet muutkin itsensä koonneet pitkän linjan bändit, se tuntuu palanneen jäädäkseen. Hajoamispisteen kuvajainen häilyy enää Lama lama lama -biisin kertosäkeessä.

Harjavaltalaisyhtyeen kymmenes albumi ei tarjoa suuremmin ihmettelynaiheita. Elementit ovat tuttuja ja paikoillaan. Raskaat, kulmikkaat alternativemetalliriffit ja niiden päällä soivat synkät post-punkmelodiat mantramaisine koukkuineen ovat Karmaa klassisimmillaan ja kliseisimmillään, mutta ovat ne kliseet ainakin itse luotuja.

Maj Karma on parhaimmillaan kun se on jyrkimmillään. Sellaiset uudet biisit kuin Osa minusta kuolee, Ei paholaisii oo, Johnny Deppin näköinen nainen ja Paniikki muistuttavat yhtyeen muinaistuotantoa, jota ei tarvinnut uumoilla kuulevansa koko kansan rockradioista. Balanssia luovat 101 tapaa olla vapaa -biisin, Voimanlähteen ja Äänivallin kaltaiset lempeät sävellykset, jollaisia bändi oppi tekemään Sodankylä-albumin (2004) tienoilla (eli silloin, kun se hyökyi marginaalista suurille lavoille ja radioihin suomenkielisen raskaan rockin aallonharjalla) ja jollaisten avulla Herra Ylppö & Ihmiset -yhtye myi kultaa.

Lyriikoiltaan 101 tapaa olla vapaa on sisäänpäinkääntyneempi kuin Peltisydän. Selväksi käy, että paluualbumille peilautunut seesteisen elämänvaiheen laulut on tältä erää laulettu. Nyt puhe on henkilökohtaisista kriisitilanteista. Siinä missä vaikkapa Osa minusta kuolee tai Voimanlähde avaavat itsensä yleisesti ymmärrettäviksi, ruonansuumaisesti jankuttavaa Onko pakko antaa? -biisiä ja yhtä toisteista nimikappaletta vaivaa samaistumispinnan puute. Niiden sanoituksilla saattaa olla tekijälleen merkitystä, mutta ulkopuolinen tulkitsija jää arvailujen varaan eikä sittenkään tule hullua hurskaammaksi. Käy jopa mielessä, ovatko ne muuta kuin silkkaa muka-arvoituksellista sanahelinää.

Tuo ei ole ainoa ristiriitainen tunne, jonka 101 tapaa olla vapaa pitkään bändiä seuranneessa synnyttää. Maj Karma on soitannollisesti uransa parhaassa iskussa, mutta se ei enää tee asioita niin sanotusti eri tavalla. Mikään ei enää tule puun takaa. Vanhat vaihtoehtosepät aloittivat uransa sellaisissa merkeissä, että heidän toivoisi edelleen takovan jotakin riskaabelia, outoa ja vaikuttavaa.

Johnny Deppin näköinen nainen -biisin kaltaisen maanisen purkauksen soidessa tuntuu silti hassulta olla pahoillaan siitä, että neljännesvuosisadan toiminut rockbändi kuulostaa ihan itseltään. Perspektiivin tähden mainittakoon, että kun The Rolling Stonesilla oli takanaan saman verran vuosia, se äänitti Steel Wheelsiä (1989).

Kun soundi on tunnistettava, sitä voi kutsua omaksi tyyliksi. Läheskään kaikilla ei ole sellaista. Maj Karmalla on.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Maj Karma | Facebook

101 tapaa olla vapaa
Jii Savolainen – rummut
Kimmo Kurittu – bassokitara
Herra Ylppö – laulu
Häiriö – kitara
Tuottajat: Häiriö, Maj Karma & Rake Eskolin

Hae Maj Karman musiikkia kirjastosta!

Hae Maj Karman musiikkia kirjastosta!

Hae Maj Karmaa kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Maj Karman studioalbumit

Kaukana puhelimista (1996)
Kaakao (1998)
Ääri (2000)
Rautaneito (2001)
Metallisydän (2003)
Sodankylä (2004)
Ukkonen (2006)
Salama (2009)
Peltisydän (2016)
101 tapaa olla vapaa (2018)

Knipi ja menetysten kauneus
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Radiopuhelimet: Saastan kaipuu – ihmisyyden intensiivisin taajuus
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia

Lue lisää | Finna.fi

Röyhkä, Kauko (toim.): Get On! – 101 rocklyriikan parasta, 217 sivua | Tammi 2000
Vapaus, Teppo: Herra Ylpön sydän, 334 sivua | Like 2012

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa (2018).

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa (2018).