Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta

En kestä kylmää lailla ahvenen | M.dulor 2021

Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021).Suomenkielisen rockin historiassa on nähty lahtelaisen Levy-yhtiön bändeistä lähtenyt hassunnimisten yhtyeiden (Apulanta, Lehtivihreät, Tehosekoitin…) kavalkadi, poplaulajattarien etunimiosasto (Ellinoora, Evelina…) sekä kolmen tavun metallinen kuppikunta (Mokoma, Stam1na…). Nyt saattaa olla syntymässä lempinimi-indien luokka – vai mitä pitäisi ajatella siitä, että vuoden kehutuimpien levytysten joukkoon ovat nousseet Arpan toinen albumi ja Sepikan debyytti? (Toki voi olla, ettei Sepikka ole Joni Seppäsen lempinimi vaan viittaa esimerkiksi Helsingin Sepänmäkeen, joskin todennäköisyys on lähes olematon.)

Vuodet vierii.

Rovaniemeltä Helsinkiin muuttaneen Joni Seppäsen tiedetään soittaneen Oulussa vuonna 2009 perustetussa The Scenesissä, joka on tehnyt kolme indierockalbumia ja tapaillut kansainvälistä uraa kiertueiden merkeissä. Seppäsen tausta kuuluu Sepikan debyytillä vahvasti, mutta ei sävellyksissä eikä sanoituksissa vaan sovituksissa. Näin dynaamiseen instrumentaatio-ilotteluun yltää vain artisti, joka on soittanut paljon muiden ihmisten kanssa. Seppäsen instrumentteja ovat piano, saksofoni ja klarinetti, mistä on epäilemättä ollut etua albumin rakentamisessa. Artisti ei ole tehnyt kaikkea yksin: studio- ja sovituskrediitteihin on merkitty muun muassa Lauri Elorannan, Väinö Karjalaisen ja Mikko Kannialan nimet.

Sepikan debyytin kannessa ja nimessä on ahven, eikä se ole irrallinen elementti niin kuin hauki Ultra Bran laulussa tai Apulannan vanhassa levynkannessa. Luonto on syvällä Sepikan musiikissa. Seppänen pyrkii ja kykeneekin eläytymään jääkannen alla värjötteleviin ahveniin, uhoaviin metsoihin ja hanhiperheisiin. Hän tympääntyy tammikuussa vihertävään yli-innokkaaseen ruohoon ja aamu-usvassa mesoavien lintujen ärsyttävään pätemiseen, ja tietenkin kaiken tuon voi lukea allegorisesti. Näinä aikoina luontolaulujen tekijöiltä osaa odottaa kannanottoja, eikä ’Katso mitä sä sait aikaan’ jätäkään tulkinnanvaraa. Se on viiltävä laulu itsekkään ihmisyksilön naurettavasta uhriutumisesta ekokatastrofin äärellä. 

Juoksee, juoksee.

Luonto ei ole läsnä vain lyriikoissa. Sepikan soundi on suuri mutta herkkä kuin puuskittainen myrskytuuli. Seppälän pauhaava pop tuntuu inspiroituneen virroista ja hiljaisuudesta ja kaikenlaisista kasvavista ja seestyvistä voimista, jotka eivät ole peräisin ihmisistä. En kestä kylmää lailla ahvenen alkaa pianolla ja päättyy viululla, mutta säkenöi myös sähköisenä. Kauniisti soivien klassisten instrumenttien, elektronisten sävyjen ja rockin keskuudessa vallitsee symbioottinen tila. Sitä osaa pitää saavutuksena, kun panee merkille, miten paljon elementtejä yhteen biisiin mahtuu.

Päätös laulaa ensi kertaa itse ja vieläpä suomeksi on täysin oikea. Seppälän kulmikas ja sopivan epävireinen ääni ja hauskat sanavalinnat tekevät musiikista persoonallista, epäsovinnaista, inhimillistä ja hassua vähän niin kuin Risto Ylihärsilän laulu Riston levyillä, mutta Sepikka tulee omasta henkisestä ja maantieteellisestä ilmansuunnastaan. Hänen teksteihinsä on tarttunut pohjoisen sanoja luontevasti kuin Jari Tervolla tai Kauko Röyhkällä, tyystin ilman murrerunouden piinaavia piirteitä. Mitä musiikkiin tulee, hänen suhteensa taiderockiin on samankaltainen kuin kieleen. Sepikalla on niin hyvä huumorin- ja suhteellisuudentaju, että vaikka hänen musiikissaan varmaankin on vaikutteita myös Thom Yorken kaltaisilta tekijöiltä, sitä kuitenkin kuuntelee mielellään.

Ahven.

Enemmän kuin uusien lempinimi-indieartistien aaltoon odotukset kohdistuvat Sepikan tuleviin keikkoihin. Niillä lienee tunnelmaa, onhan En kestä kylmää lailla ahvenen täydellistä musiikkia tähän syksyyn.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Sepikka | Facebook

Levyhyllyt
Sepikka | Finna.fi

En kestä kylmää lailla ahvenen | M.dulor 2021

Levyhyllyt
The Scenes | Finna.fi

Images Of Animals Crying In Public | Sound Of Finland 2013
Beige | Sound Of Finland 2014
Sex, Drugs And Modern Art | Sound Of Finland 2015

Absoluuttinen Nollapiste: Olos – popmusiikkia, tavallaan
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Tehosekoitin: Freak Out – monen tempun poni
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021).
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus

Waves | Svart Records 2021

Suad: Waves (2021).Ennen kuin Suad Khalifa julkaisi ensimmäiset soolobiisinsä vuonna 2017, hänen nimensä oli tuttu muiden artistien levyiltä. Jo The Call -EP:n kuuleminen sai aikoinaan miettimään, että tällainen kynttilä ei kauan vakan alla pysy. Waves ei kuulostakaan sessiolaulajan kokeilulta vaan albumilta, jonka ehdottomasti piti ilmestyä. 

Ensimmäiset soolojulkaisut esittelivät Suadin artistiksi, joka saattaisi päätyä tekemään melkein mitä tahansa, vaikka elektroindietä, mutta Wavesilla hän näyttäytyy bändin solistina. Elektronisen musiikin, bändisoiton ja akustisuuden kaltaiset toteutustavat ovat vain asuja, joissa olennainen näyttäytyy. Merkittävää on vain se, mitä pinnan alta löytyy. Suad kirjoittaa kappaleita, joita voi pukea monenlaisiin vaatteisiin. Wavesin tapauksessa kitarat, rummut ja piano tukevat hänen melodioitaan ja ilmaisuaan erityisen hyvin. 

Suadin soundi on tummanpuhuva, luonnollinen, lämmin, melankolinen ja ylevä. Tämä pätee sekä hänen lauluääneensä että hienostuneen dramaattiseen ensialbumiinsa, jonka on Suadin kanssa tuottanut Lauri Eloranta. Musiikki ja toteutus kietoutuvat toisiinsa niin kauniisti, ettei saumakohtia erota. Suadin debyyttialbumi on teos, ei irrallisten raitojen kokoelma. Samaan aikaan jokainen kappale edustaa kokonaisuutta niin hyvin, että minkä tahansa olisi voinut julkaista singlenä. Biisit tulevat kuin aallot rantaan, voimakkaina mutta särkyvinä, kaikki erilaisina mutta silti saman ykseyden osina.

Vuosien laulukokemuksesta, mietityistä sovituksista, paneutuneesta kirjoittamisesta ja hyvästä bändistä johtuen Waves kuulostaa vahvalta. Sen vastapainoksi sanoituksissa soi maailmaan heitetyn ihmisen ääni, hänen epävarmuutensa suunnasta, olemisen hauraus ja surun kauneus. En tiedä, miten terapeuttista toimintaa laulujen kirjoittaminen Suadille on, mutta vahvan biisin sisällä on turvallista särkyä. Pimein laakso on ’The Burn’ keskellä albumia, singlenäkin julkaistu päätösraita ’White Lies’ vie kuulijan valoon. 

Waves tuo samankaltaisen olon kuin (lukemattomista vain pari tutustumisen arvoista kotimaista poimiakseni) Antero Lindgrenin Motherin (2012) tai Mannan Shacklesin (2011) kuunteleminen. Tuntuu ihan siltä kuin tässä oltaisiin jonkin merkityksellisen ja syvällisen äärellä, ajattomassa paikassa, jonne päiväperhot eivät pääse. 

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Suad | Facebook
Suad Khalifa | Instagram

Varaa Tilhet, pajut ja muut -levytys Kalifornian taivaan alla kirjastosta.
Varaa Suad -debyytti Waves kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Suad | Finna.fi

The Call • EP | Playground Music 2017
Waves | Svart Records 2021

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Irina: Haluun olla yksin – tiistaiaamun draamaa
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan – kurjuuden kuningattaret
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Tilhet, pajut ja muut – syvän pään romantikot

Suad: Waves (2021).
Suad: Waves (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan | Stupido 2018

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).Koska Levyhyllyt on musiikin ja kirjallisuuden suositusblogi, vuoden viimeisen jutun aiheeksi pääsee Pää Kiin toinen albumi. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan on nimittäin blogistinne mielestä vuoden paras äänilevy, oiva jatke kuuden vuoden takaiselle klassikolle.

Kakkoslevyä pohjustanut sinkku ”Sä veit mun levyt kirpparille” oli kaksipiippuinen tapaus. Toisaalta sen itseironia nauratti ja tarttuvuus ihastutti, mutta samalla se tuntui turhan kepeältä. ”Sä veit mun levyt kirpparille” erottuu albumilta sen harmittomimpana kappaleena. Sellainen tyylirikko on kuitenkin hyvä olla mukana, sillä muuten Pää Kiin maailmassa ei juuri hymyilytä.

Todellisuus lävähtää silmille heti lähdössä. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan alkaa viitasaarelaisen perusmuezzinin rukouskutsulla. ”Takaisin työttömyyskortistoon” hahmottelee kuulijalle biisien päähenkilön, sen pettymyksiä tuottavan luuserin, joka kirjoitti nämä laulut, josta nämä laulut kertovat ja joka näitä lauluja kuuntelee. Koko kuva on valmis, kun ”Isieni maa” maalaa tarinoille miljöön. Se on voittajien ja häviäjien Suomi, jossa toiset potkivat toisiaan pimeässä ja pakkasessa sillä välin kun toiset nostelevat maljoja kristallikruunujen alla.

Siihen nähden, että Pää Kii on vaihtanut levyjen välillä kokoonpanostaan kaiken muun paitsi kitaristi-laulaja-biisintekijän ja basistin, bändi on hienosti nipussa. Vekku Vartiaisen bassolinjat vetävät mukaansa, ja Teemu Bergman on löytänyt ääneensä uusia sävyjä. Maukkaista sovituksista on kiittäminen myös studiomies Lauri Elorantaa, jolla oli jo edellisen levyn aikaan hyvä käsitys siitä, miten loistavista biiseistä tehdään vielä parempia.

Sellaisista biiseistä kuin ”Sweet Home Kouvola”, ”Nyt mä haluun haistaa hieman liimaa”, ”Aina jonon viimeinen” ja ”Yksi musta minuutti” tulee mieleen Johnny Thundersin Heartbreakers. Ne ovat räväkkää rock’n’rollia käsiin räjähtävästä elämästä, ja niiden antisankari joutuu etsimään syitä olla hyppäämättä junan alle, ellei sitten ole jo kuollut, kuten ”Yksi musta minuutissa” on päässyt käymään.

Pää Kiin kyynisen ja pahantuulisen kuoren alla hehkuu empatia ja hyvä tahto. Toisen levyn kappaleista myötätuntoisin on ”Koira lähtee piikille”, jossa karu ihmiskohtalo ja sen syy piirretään muutamalla taitavalla vedolla. Pimeimmillään sielun kaamos on kappaleissa ”Mr. Masennus”, ”Tie kotiin” ja ”Rautamies ruostuu”, joissa synkän veden yllä ei näytä olevan siltaa laisinkaan.

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan ei varsinaisesti yllätä. Se on tuttua Pää Kiitä introjen kitarakuvioita myöten. Se on kooste maailmantuskaisia lauluja kakkosluokan kansalaisista, jotka eivät viihdy porvariräppäreiden, kierojen poliitikkojen ja pösilöitä pillinsä mukaan tanssittavien pahantahtoisten populistien maailmassa. Pää Kiitä voi moittia mustavalkoisesta maailmankuvasta ja pateettisuudesta, mutta silloin jää tajuamatta, että se nyt vain on Teemu Bergmanin taiteen tulokulma maailmaan, ja sillä on itsessään merkityksensä. Näitä biisejä kuunnellessa maailman paino harteilla tuntuu kevenevän. Voin kuvitella, että niin tuntuu myös niitä kirjoittaessa ja soittaessa.

Parasta on se, että Pää Kii pelastaa rockin. Sitä ei pelasteta kokeilemalla kuinka paljon voi kuulostaa Led Zeppeliniltä ennen kuin Jimmy Page suuttuu. Se pelastetaan kirjoittamalla rokkibiisejä, jotka kuulostavat eläviltä ja tärkeiltä tässä ajassa. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan on täynnä niitä.

Nyt, kun Pää Kiin liikaakin odotettu toinen albumi on julkaistu hyvällä menestyksellä, ei ole mitään syytä epäillä, etteikö bändi pelastaisi rockia vielä uudelleenkin.

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan
Teemu Bergman – laulu, kitara
Antti Leppäniemi – kitara
Vekku Vartiainen – bassokitara
Heikki Laaksomies – rummut

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Pää Kii | Facebook

Varaa Jos huonoo onnee ei ois kirjastosta.

Varaa Pää Kiin kakkosalbumi Jos huonoo onnee ei ois kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Pää Kii | Finna.fi

Pää Kii | LP • Airiston punk-levyt 2012 | CD • Stupido Records  Levyhyllyt • Pää Kii
Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan | LPCD • Stupido Records 2018
AP fest Vol 3 | DVD • Airiston punk-levyt 2013

Amyl And The Sniffers: Comfort To Me – Pyhän yksinkertaisuuden kirkossa
Anthrax: Sound Of White Noise – thrash-titaani tavoitteli tähtiä
CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi – arpia ja avohaavoja
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Pää Kii: Pää Kii – suuri rock’n’roll -riemuvoitto
Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia
The Prodigy: The Fat Of The Land – millennium-jännitteen voima

Lue lisää suomipunkista | Finna.fi

Suomipunk 1977–1998  Jarkko Kuivanen, 339 sivua | Kuivanen 1999
Hilse – Suomipunkin alku ja juuri  Kimmo Miettinen, 339 sivua | Like 2008
Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984  Mika Saastamoinen, 429 sivua | Johnny Kniga 2007
Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985–2015  Ville Similä & Mervi Vuorela, 604 sivua | Like 2015
Kun Suomi-rock puri ja löi – kapina-rockin synty, nousu, vaino ja (t)uho  Mato Valtonen & Moog Konttinen & Kjell Starck, 304 sivua | Bazar 2015

Lue lisää punkista Britanniassa | Finna.fi

1977 – Punkvallankumous  Jukka Junttila, 279 sivua | Like 2017
Punk! – Brittipunkin haastatteluhistoria  John Robb & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 511 sivua| Like 2007

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).

Pää Kii: Pää Kii – suuri rock’n’roll -riemuvoitto

Pää Kii | Stupido Records 2012

Pää kii: s/t (2012).

”Huomenta! Tänään on se päivä kun aloitamme äänittämään uutta albumia, Suuri rock n’ roll huijaus”, tiedotti bändi nimeltä Pää Kii sosiaalisessa mediassa maaliskuun 26. päivänä 2018.

Halleluja! Lopultakin! Eikä ollut edes aprillipäivä.

Punkrockbändi Pää Kiin paluu studioon on merkittävä uutinen meille, jotka tiedämme, että sen edellinen ja ensimmäinen pitkäsoitto on yksi parhaista suomenkielisistä rocklevyistä kautta aikojen. Ei, tuossa ei ole ripettäkään liioittelua. Pää Kiin eka oli klassikko jo syntyessään. Se johtui parhaista mahdollisista syistä eli loistavista biiseistä ja tyylikkäästä tuotannosta.

Pää Kii tunnetaan yhden nykypäivän suomipunkin tärkeimmän tekijän, Teemu Bergmanin bändinä. Internetin tila ei valitettavasti riitä hänen kaikkien yhtyeidensä listaamiseen, mutta niiden joukossa Pää Kii on helpoimmin lähestyttävä ryhmä.

Pää Kii -debyytti on suuri rock’n’roll-riemuvoitto, ja siitä on kiittäminen äänittäjä-miksaaja-tuottaja-kitaristi Lauri Elorannan studiotaituruutta. Se ei ole mikään juosten purkkiin kustu punklevy. Sen sovituksia ja muita ratkaisuja on harkittu tarpeeksi mutta ei liikaa. Musiikkia ei ole höselletty talteen, mutta samalla on osattu pitää huoli siitä, ettei valtavirta ole päässyt hiomaan särmää sileäksi.

Teemu Bergman osaa kirjoittaa hämmentävän hyviä kappaleita, sydämeenkäyviä katupoikien lauluja, ja niitä debyytillä riittää. Se on avausraidasta ’Apinoiden planeetalla’ alkaen täynnä toinen toistaan puhuttelevampia ja tarttuvampia rockbiisejä. Harvoin joutuu tilanteeseen, jossa on todella vaikea valita, mitkä levyn kappaleista poimisi linkeiksi blogijuttuun. Pää Kiin kohdalla tuo haaste on tosiasia.

Bergmanin biisit ovat usein pinnalta kyynisiä ja pessimistisiä, mutta rivien välistä paistaa aina humaani sanoma. Sanoitus saattaa olla kauttaaltaan mustan huumorin peitossa, mutta sarkasmi vaikuttaa silti vain keinolta kestää pahaa maailmaa. Hänen empatiansa ovat alakynteen jääneen ja päähän potkitun puolella, mistä esimerkeiksi käyvät ’K-18’, ’Ees jotain positiivist’ ja ’Erilainen lapsi’. Omakohtaisimmilta kappaleilta kuulostavat surun ja tunnontuskien sävyttämä ’Kalifornia Dreaming’ ja maailman ankeutta itsetuhoiseen juhlimiseen karkaavien kaverusten tarina ’Nyt skipataan kahvit’.

’Kylän pahalla puolella’ ja ’Kuuden vuoden vitutus’ ovat levyn suoraan poliittisimmat biisit. Ensin mainittu viittaa populistipuolueiden kultivoimaan kaiken vihaamiseen perustuvaan maailmankatsomukseen ja jälkimmäinen Kurren kammottavaan camp-klassikkoon ’Kuuden vuoden kuuliaisuus’, joka ilmestyi presidentti Sauli Niinistön tultua valituksi ensimmäiselle kaudelle.

Rakkauslaulujakin Bergman kirjoittaa, mutta niissä lempi rinnastuu mielenterveysongelmaan, joka hajottaa, tuhoaa ja tekee hulluksi: ’Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas’, ’Tuhoava voima’, ’Luuletsä et mä oon huvikseni näin sekaisin’. Kaiken kehnon povaamisen alta tuntuu silti pilkistävän jotakin sen suuntaista, että rakkaudelle voisi ehkä antaa pienen mahdollisuuden, jos vain osaisi.

Stupido Records julkaisi Pää Kiin debyytin marraskuussa 2012. Se pysyi Suomen albumilistalla 22. viikkoa ja piikkasi kuudentena, ja levyarvostelut olivat ylistäviä. Menestys ei ollut ihme, sillä ensimmäisessä albumissa ei ole muuta vikaa kuin se, että siinä sanotaan liian usein ”vittu”. Kun noitumisen tahti on kuin koululaisbussin peräpenkillä, rumien sanojen teho kärsii.

Jo tässä vaiheessa on varmaa, että Suuri rock’n’roll -huijaus tulee olemaan parempi levy kuin Sex Pistolsin postuumi The Great Rock’n’Roll Swindle. Toivottavasti Pää Kii malttaa satsata sovituksiin ja studiotyöskentelyyn yhtä paljon kuin edellisellä kierroksella. Uuden klassikon ainekset ovat nimittäin käsillä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Pää Kii | Facebook

Varaa Pää Kii kirjastosta.
Varaa Pää Kii -debyyttialbumi kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Pää Kii

Pää Kii | LP • Airiston punk-levyt 2012 | CD • Stupido Records
Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan | LPCD • Stupido Records 2018
AP fest Vol 3 | DVD • Airiston punk-levyt 2013

Anthrax: Sound Of White Noise – thrash-titaani tavoitteli tähtiä
CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi – arpia ja avohaavoja
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin
Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia

Lue lisää suomipunkista | Finna.fi

Suomipunk 1977–1998  Jarkko Kuivanen, 339 sivua | Kuivanen 1999
Hilse – Suomipunkin alku ja juuri  Kimmo Miettinen, 339 sivua | Like 2008
Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984  Mika Saastamoinen, 429 sivua | Johnny Kniga 2007
Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985–2015  Ville Similä & Mervi Vuorela, 604 sivua | Like 2015
Kun Suomi-rock puri ja löi – kapina-rockin synty, nousu, vaino ja (t)uho  Mato Valtonen & Moog Konttinen & Kjell Starck, 304 sivua | Bazar 2015

Pää kii: s/t (2012).
Pää Kii (2012).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.