The Auditorium Vol. 1 | Loma Vista Recordings 2024
Mikäli Commonin (Lonnie Rashid Lynn, Jr., s. 1972) ja Pete Rockin (Peter Phillips, s. 1970) pysyvät paikat rytmimusiikin hiphop-osaston ylähyllyn vitriineissä eivät ole entuudestaan tuttuja, on aihetta alan peruskurssin kertaamiselle. Kumpikin artisti kuuluu ylähyllylle, jossa näkyvyys on taattu. Siellä olevat eivät jää kaiken vuosien saatossa maailman harteille kasaantuneen ryönän taakse. Toisaalta ylähylly on myös se, joka helpoiten kerää päälleen pölyä. Karistaako kaksikko vuoden 2024 yhteislevyllä tuota pölyä harteiltaan?
Pete Rock (vas.) ja Common. Kuva: Associated Press On YouTube
Päiväunelmiako, ja kenen?
Levyn käynnistää Commonin läpitunkeva ääni ilman taustaa. Sielun tähdistöstä… hän lupaa levystä ensi töikseen. Aretha Franklin -samplella silattu avausraita Dreamin’ kerkeää varsinaisten räppiensä osalta lähes neljänteen tahtiinsa, ennen J. Dillan nimen mainitsemista. Todellakaan väheksymättä vuonna 2006 edesmenneen tuottajalegenda James Yanceyn muistoa, tulee ihmetelleeksi rap-kiintotähden tarvetta tämän nimen pudottamiseen näin nopeasti. Okei, heti perään paljastuu että biisin onkin tarkoitus olla nimilista, eikä ollenkaan huono sellainen. Itse asiassa suorastaan prototyypinen rap tarjoilee muutamaan kymmeneen sekuntiin Dillan perään muiden muassa H. Rapp Brownin, Kool G Rapin, DJ Polon, Princen, Morris Dayn ja Gladys Knightin nimet (ja tässä on vasta listan alku). Traagista on että Polo (Thomas Pough) menehtyi 63-vuotiaana, vain muutamaa viikkoa tämän levyn julkaisun jälkeen.
Common & Pete Rock: Dreamin’ • live session
Common unelmoi tekstissä tiputtelemiensa merkkihenkilöiden, ja näiden teosten kautta. Tietylle rapin parissa kasvaneelle ikäluokalle ja koulukunnalle myös tämän levyn toteutuminen, sen tekijöiden yhteistyö, tuntuu olleen kuin todeksi käynyt unelma. Sen on helppo sanoa lunastavan odotukset, vaikkei täysin päinvastainenkaan näkemys ole poissuljettu. Itselleni lopputulos on jossain määrin antikliimaksi, mutta paljon pelkäämääni pienempi sellainen. Kaksikko ei petä osaamisellaan, vaan eipä myöskään tarjoa juuri mitään uutta. Olisin pitänyt tästä levystä vuonna 2000 vielä paljon enemmänkin, ja se todella olisi voinut muutamaa pientä viilausta vaille ilmestyä jo neljännesvuosisata sitten – niin perusasioista on kautta linjan kyse.
Enimmäkseen ääni
Edesmennyt GURU (Keith Elam, 1961–2010) totesi Gang Starrin Mostly Tha Voice -raidalla (albumilta Hard To Earn, 1992), että räppärin viestin perillemenossa on kyse enimmäkseen tämän äänestä.
It’s mostly the voice, that gets you up
It’s mostly the voice, that makes you buck
A lot of rappers got flavor, and some got skills
But if your voice ain’t dope then you need to chill
Gang Starr: Mostly The Voice
Commonin – samoin kuin toki GURUn itsensä – kohdalla tästä voi olla varsin yhtä mieltä. Chicagolainen voi periaatteessa puhua mitä tahansa (ei tosin niin että täysin tyhjää yleensä jauhaisi), ja jollain asteella homma toimii. Vastaavahan on varsin tuttua myös vaikkapa politiikan saralla; esiintymistaidoilla, puhujan luontaisen äänenvärin lisäksi, vaikuttaa usein olevan enemmän merkitystä kuin sanotun sisällöllä. Vaikka kyseessä ei artistin pääinstrumentti olekaan, pätee edellä mainittu osin myös Pete Rockiin. Vaikka hän tällä levyllä varsinaisesti räppää vasta myöhemmissä vaiheissa, ovat tavaramerkin omaiset “say what”, “yeah”, “uh huh” -adlibit kuulokuvassa mukana jo albumin ensi sekunneilta saakka.
Keskimääräistä pienempi auditorio
Commonin vuonna 1992 alkanut albumiputki on päätynyt tilanteeseen, jossa artisti julkaisee uusimman, laskutavasta riippuen lähes kahdennenkymmennen pitkäsoittonsa merkillä nimeltä Loma Vista Recordings. Kun väliin on mahtunut levyjä esimerkiksi sellaisten jättien kuin MCA:n, Geffenin ja Def Jamin suojista, pistää nykyinen label miettimään onko kyse alamäestä, kiinnostuksen lopahtamisesta.
Pieni vilkaisu Loma Vistan taustoihin ja rosteriin huomauttaa, että kyse on enemmänkin miettijän huonosta tietoudesta alan suhteen. Kyseessä on Warner Brosin entisen toimitusjohtajan, Tom Whalleyn 12 vuotta sitten perustama yhtiö, jonka kautta taidettaan maailmalle ovat levittäneet muiden muassa sellaisen nimet kuin Iggy Pop, Killer Mike, Soundgarden ja Robert Glasper. Huolimatta isoista nimistä kautta linjan, kyseessä on joka tapauksessa niin sanotusti riippumaton levy-yhtiö, mikä myös näinä omituisina musiikinlevittämisaikoina tarkoittaa tiettyjä haasteita. Toisesta näkökulmasta on toki selvää, että tämän kaltainen taho on myös valmiimpi ikämieshiphoptaiteilijoitten tapaisia haasteita vastaanottamaan.
Tätä artikkelia kirjoitettaessa levy on ollut ulkona reilun kuukauden päivät. Huolimatta legendastatuksen omaavien tekijöitten takaamasta, reippaasti keskimääräistä anteliaammasta saadusta maailmanlaajuisesta julkisuudesta, sen kuuntelumäärät eivät hivo pilviä. Lukemat ovat toki suhteellisia (tai nimenomaan suhteettomia), mutta kun näistä askelmerkeistä ponnistavan levyn kuunnelluin raita (mainittu avausbiisi Dreamin’) on kerännyt maailman suurimmalla streamausalustalla “vasta” reilut miljoona kierrosta, voidaan puhua pienestä määrästä. Vertailun vuoksi, suurin piirtein yhtä kauan samassa palvelussa tarjolla ollut, esityskielensä puolesta melko lailla rajoitetumman massan ymmärrettävissä oleva Cledos feat. Sexmane: Me vs Maailma -single on sekin loopattu jo yli miljoonaan kertaan. Kyllä, edelleen, kaikki on suhteellista. “Hieman” kärjistäen voidaan myös kuvitella, että kymmenvuotiaat napauttavat saman biisin uudelleen alusta hieman useammin kuin satavuotiaat.
Koulukunnat, todellisuuden armottomuus ja loputon kierto
En usko nostalgian olevan vain ja ainoastaan ajanhukkaa. Samaan aikaan en kuitenkaan osaa nähdä tämän levyn arvoja paljossa muussakaan kuin juuri nostalgiassa – ellei sitten ajattele sitä jonkinlaisen perinteen ylläpitomonumenttina.
1980- ja 1990 -lukujen vaihteesta saakka hiphopin kentällä on käyty (luoja nähköön, oltaisiinko tämän suhteen pian jo imperfektissä) keskustelua niin sanotusta vanhasta ja uudesta koulusta. Jotain asetelman ikääntymisestä kertoo, että esimerkiksi muuan Busta Rhymes teki läpimurtoaan yli 30 vuotta sitten ryhmässä nimeltä The Leaders Of The New School. Ajan kulumisesta huolimatta Rolling Stone -lehti otsikoi The Auditorium Vol. 1 -levyn arvionsa kertomalla, miten “Common ja Pete Rock pitävät True School -hiphopin elossa”. Tosikoulu-nimike (jota ei onneksi juuri tätä ennen ole suomennettuna nähty), ilmaantui aikoinaan kuvaamaan artisteja, jotka pitivät vanhoista perinteistä kiinni, mutta toivat samaan aikaan lautasille uusia sävyjä.
Nimikkeiden ja niiden perusteiden homehtumisesta huolimatta, koulut ja todellisuudet ovat edelleen kivenkovia. Yksi The Auditorium Vol. 1 -levyltä ennakkoon julkaisuista sinkkubiiseistä peilaa kaiken muun ohessa myös tätä tosiasiaa.
Three wise men came to visit where I’ve been
They brought gifts with the Southside blend
One had Hennessey, the other, a book of street ministry
The third gave a mirror and told me to remember meCommon & Pete Rock: Wise Up
Common pudottaa kotikulmiensa, Chicagon Southsiden nimen perinteikkäällä tavalla levyllä todella usein – edellä olevassa esimerkissä verraten verhotusti. Näyte ensimmäisen versen alusta kertoo paljon siitä, miten kiinni sen esittäjä on hoodien reppauksen lisäksi myös muissa vanhoissa perusteissa. Olkoon miten ikävää tahansa, niin se niin sanottu viisastuminen, johon biisi kehottaa, ei tunnu ihmisiä enää pitkiin aikoihin kiinnostaneen. Kuorolle saarnaamisen vertaus osuu tässä kohtaa lähes täydellisesti. Vaikka järjelle todella olisi nykymaailmassa(kin) tilaa, ei sille juuri tilausta tunnu löytyvän. On myös vaikea nähdä viisikymppisten sitä voimiensa tunnossa eläville, tuoreemmille sukupolville välittävän.
Wise Up ei ole biisinä levyn parhaimmistoa, mutta esimerkkinä se toimii mainiosti myös tuotantonsa puolesta. Pete Rock on ollut aina armoitettu sekä vinyylilaarien koluajana, että niistä kaivamiensa samplejen käsittelijänä. Ennen muuta torviosuuksia bronxilainen on tuonut hiphop-historiaan ainutlaatuisella tavalla. Osin taiten käsiteltyjen puhallinsamplejen voimalla kulkee tämäkin raita. Siinä missä kyse on ilman muuta kunniakkaasta nyökkäyksestä Queensbridge-klassikon, Marley Marlin 1980-luvulla MC Shanille tuottaman The Bridgen suuntaan, on tämän tekstin kirjoittajalle samalla häkellyttävää huomata räpänneensä itse samalla samplella rullaavalle taustalle, muutamaa vuotta Commonin tässä tekemää aiemmin.
Common & Pete Rock: Wise Up
MC Shan: The Bridge
Ritarikunta: Entä sitte
Kysyy ja kehottaa toiveikkaasti
Siinä missä Pete Rockin somekäyttäytymisen voisi sanoa olevan hyvin “katutasoista” (mikä toki monelle tulkkautuu myös “aitoutena”), on Commonin vastaava luontaisista syistä melko lailla hiotumpaa. Vuosikymmenet monilla kulttuurin – paikoin hyvin kaupallisillakin – kentillä itseään markkinoinut tekijä tarjosi esimerkin tutusta kaunopuheisuudestaan Instagramissa ennen Auditorium Vol. 1 -albumin ilmestymistä.
”Minulle kaikki tämä alkoi unelmasta. Unelmasta päästä kertomaan maailmalle että olen ollut täällä. Unelmasta päästä olemaan osa hiphop-kulttuuria. Unelmasta päästä olemaan MC tasolla, jolla De La Soulin, A Tribe Called Questin, KRS ONEn ja Ice Cuben kaltaiset tekijät tietäisivät kuka olen. On ollut unelmani päästä tekemään yhteistyötä useamman biisin edestä LEGENDAARISEN Pete Rockin kanssa. Olen unelmoinut koko elämäni…”
Common Instagramissa 11. kesäkuuta 2024. Käännös: Niko Toiskallio
Mr. Lynnillä on luonnollisesti myös paljon kovempi puoli, josta itse sain väläyksen vuonna 2001 helsinkiläisen hotellin aulassa, haastattelutilanteessa. Se on kuitenkin toinen tarina, ja tästäkin kohtaamisesta päällimmäisenä jäi mieleen artistin ääneen ja hahmoon pohjaava karisma.
Kaikenlaisia ideoita – voisivatko ne vielä tavoittaa uusia mieliä?
Levyn käännyttyä jo loppupuolelleen, kuullaan ’All Kind Of Ideas’ -biisillä viimein myös täysimittainen Pete Rock -verse. Tuotannollisen näkemyksensä tukemana hän on lähes aina löytänyt räpätessään biiseistä ne “taskut”, joista jalkapallossa puhutaan. Lainatermistöä samalta suunnalta edelleen käyttäen; hän tietää minne sijoittaa riiminsä niin että ne vievät peliä eteenpäin, ja osaa lisäksi joustaa, tulla vastaan, ennakoida. Niin käy nyt, yhtä lailla kuin kävi vuoden 1992 mestariteoksella Mecca And The Soul Brother (Pete Rock & CL Smooth, Elektra) – jolla hän toki oli mikorofoniosastolla kakkosroolissa nähden partneriinsa Corey Brent Penniin.
Pete Rock & CL Smooth: Soul Brother #1
Selkeämpää vanhaa koulua Pete edusti mikrofonissa kaksikon vuonna 1991 ilmestyneellä ’The Creator’ -sinkulla. Tuosta tähän päivään saakka pätee se, että hän räppää lähinnä omasta tekemisestään, eikä tarjoile Commonin tapaan “syvällisempiä” ajatuksia tai metaforia. Tiukkaa ja oikein nojailevaa toimitus tästä huolimatta on ollut aina.
Pete Rock & CL Smooth: The Creator
Kun asian toimittamisen välineenä toimivat vokalistien äänet ja heidän rytmilliset, paikoin harmoniallisetkin taitonsa, ollaan Auditoriumilla ehdottomasti korkealla tasolla. Jopa sellaisella, jonka syvällä sisimmässään toivoisi tavoittavan paljon nyt nähtyä suurempia massoja. Tai edes muutaman, sanotaan vaikka Kendrick Lamar -tasoisen poikkeuksellisen lahjakkuuden, jonka voisi uskoa pystyvän kantamaan soihtua edelleen. Sanokaa mitä sanotte, omalta osaltani käynnistän edellä mainitusta huolimatta tätä levyä mieluummin uudelleen vaikkapa Like Water For Chocolaten tai Mecca And The Soul Brotherin.
Niko Toiskallio
Common | kotisivu
Common | Facebook
Common | Instagram
Pete Rock | Facebook
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Asa [1] 2000–2011 • Roihuvuoresta Roihuvuoreen, Rähinästä rentouteen
Asa [2] 2011–2022 • Jatkojen jatkoilta perustekemisen pariin
Beastie Boys: Check Your Head [1992] – ysärin rajattomuus
De La Soul: 3 Feet High And Rising [1989] • Long Islandilta Törnävänsaarelle – De La Soulin nousu kolmen jalan korkeudesta täynnä ristiriitoja
Draama-Helmi on ääni pään sisällä • Draama-Helmi kuistilla [2022]
Eevil Stöö – kuinka hiisaavasta hiihtopipomiehestä tuli legit • Vuodet 2002–2022
Guru: Guru’s Jazzmatazz Vol. 1 [1993] – savunsininen jazz rap -sekoitus
Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual [1990] – toisinajattelijoiden taidemanifesti
Kojo: Time Won’t Wait [1983] – revanssi Englannissa
Lauryn Hillin Miseducation [1998] – uraa uurtanut oppitunti kaikille osapuolille
Little Simz loistaa moniäänisen brittirytmin kruununjalokivenä – väliteoksellaankin • Vuodet 2014–2024Mariska: Toisin sanoen [2002] – raikas uusi kulma
N.W.A • Straight Outta Compton [1988] – mistä gangstarapin synkkä lippulaiva N.W.A oikein oli kotoisin?
Paleface: Helsinki–Shangri-La [2010] – sanomaa suomen kielellä
Paperi T – ulkopuolisesta kolmekymppisten ääneksi • Vuodet 2010–2021
Public Enemy: It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back [1988] – muutoksen pitelemätön voima
Pyhimys: Mikko [2020] – reflektointia mielikuvien suojassa
Scarfacen asema rap-historiassa on vankkumaton • Vuodet 1988–2024
Sleeping Bag Records • 1980-luvun New Yorkissa hitsattiin historiaa oikeilla kohtaamisilla
The Prodigy: The Fat Of The Land [1997] – millennium-jännitteen voima
The Streets • Mike Skinner luomus on sekä kaunotar että hirviö – eikä mahdu mihinkään • Vuodet 2001–2023
Tulenkantajat: Tulenkantajat [2001] – tiimi timmein toi rapin Rolloon
💿
Common
Finna.fi
Can I Borrow A Dollar? Common Sense | Relativity Records 1992
Resurrection Common Sense | Relativity Records 1994
One Day It’ll All Make Sense | Relativity Records 1997
Like Water For Chocolate | Geffen 2000
Electric Circus | MCA Records 2002
Be | Geffen / GOOD Music 2005
Finding Forever | Geffen / GOOD Music 2007
Thisisme then – The Best Of Common | Relativity / Legacy / Sony BMG Music Entertainment 2007
Universal Mind Control | Geffen / GOOD Music 2009
The Dreamer / The Believer | Think Common / Warner Bros. 2011
Nobody’s Smiling | ARTium Recordings / Def Jam Recordings 2014
Black America Again | ARTium Recordings / Def Jam Recordings 2016
Let Love | Loma Vista Recordings 2019
A Beautiful Revolution Pt. 1 | Loma Vista Recordings 2020
A Beautiful Revolution Pt. 2 | Loma Vista Recordings 2021
💿
Pete Rock
Finna.fi
All Souled Out • EP • Pete Rock & C. L. Smooth | Elektra 1991
Mecca And The Soul Brother Pete Rock & C. L. Smooth | Elektra 1992
The Main Ingredient Pete Rock & C. L. Smooth | Elektra 1994
Soul Survivor | Loud Records 1998
Soul Survivor II | Rapster / BBE Records 2004
NY’s Finest | Nature Sounds 2008
📚
Lue lisää Commonista • Read more about Common
Finna.fi
One Day It’ll All Make Sense – A Memoir Common with Adam Bradley & Dr. Mahalia Hines, 305 pages | Atria Paperback 2012
📚
Lue lisää hiphopsukupolvesta • Läs mera om hiphop-generationen • Read more about the hip-hop generation
Finna.fi
Can’t Stop, Won’t Stop – hiphopsukupolven historia Jeff Chang & kääntäjä Laura Haavisto, 527 • Like 2008
Can’t Stop, Won’t Stop – hiphop-generationens historia Jeff Chang & översättare Carina Ernst & Tony Ernst, 589 sidor • Reverb 2006
Can’t Stop, Won’t Stop – A History Of The Hip-Hop Generation Jeff Chang & introduction by DJ Kool Herc, 546 pages • Picador 2005 • Ebury Press 2007
📚
Lue lisää hip-hopista • Read more about hip-hop
Finna.fi
Bring The Noise – 20 Years Of Writing About Hip Rock And Hip-Hop Simon Reynolds, 428 pages | Faber And Faber 2007
Fight The Power – Rap, Race And Reality Chuck D with Yusuf Jah, 273 pages | Payback Press 1997 & 1999
📚
Lue lisää hip-hopista • Read more about hip-hop
Brian Coleman
Finna.fi
Rakim Told Me – Hip-Hop Wax Facts, Straight From The Original Artists – The ’80s Brian Coleman & Introduction by Dave Tompkins, 238 pages • Wax Facts 2005
Check The Technique – Liner Notes For Hip-Hop Junkies – Stories Behind 36 Immortal Rap Albums, Straight From The Original Artists – Updated And Hugely Expanded Edition Of The Underground Classic Rakim Told Me Brian Coleman & Introduction by Ahmir ”?uestlove” Thompson, 509 pages • Villard 2007
Check The Technique • Volume 2 – More Liner Notes For Hip-Hop Junkies – In-Depth Stories Behind 25 Classic Hip-Hop Albums From The 1980s And ’90s, Straight From The Original Artists Brian Coleman & Foreword by Adam Mansbach & Photographs by Romanowski • Wax Facts Press 2014
The Auditorium Vol. 1 • 2024
Spotify
Mecca And The Soul Brother • 1992
Spotify
Like Water For Chocolate • 2000
Spotify
The Auditorium Vol. 1 • 2024
Mecca And The Soul Brother • 1992
Like Water For Chocolate • 2000
Electric Circus • 2002
