Zero Nine: Intrigue – suomihevin huipulla

Intrigue | Megafon 1986

Zero Nine: Intrigue (1986).

Minulla on muisto.

– Katselen luokan ikkunasta, kun keikkabussi pysähtyy koulun viereiselle torille ja bändi tulee ulos. Kiihkeä supina leviää luokassa. Kaikki tuijottavat hotellia kohti astelevia pitkätukkia ja kaljupäätä. Zero Nine! Opettaja vetää verhot kiinni, jotta huomaisimme hänet. Se harmittaa. Hän ja hänen polkuharmoninsa ja murtolukunsa.

Me olimme silloin kuudennella luokalla, ja Zero Ninen jäsenet olivat meille tähtiä. Eivätkä vain meille, hehän soittivat Suomen suosituimmassa hevirokkibändissä, myivät keikkoja loppuun, loistivat Suosikin Rankin Listalla ja olisivat pärjänneet ulkomaillakin, jos ja jos ja jos. Vuonna 1987 Zero Nine oli tiukka livebändi, jolla oli takanaan sopivasti maantietä.

Zero Nine oli yksi suomalaisen hevirockin edelläkävijöistä. Melkein koko 1980-luku oli sille yhtä nousukautta. Kuusamossa vuonna 1978 perustettu bändi julkaisi ensimmäisen singlensä vuonna 1980 ja teki heti pienen läpimurron: Zero Nine voitti television suositun Levyraadin biisillään ’Down The Line’. Ensialbumi Visions, Scenes And Dreams ennätti levykauppoihin tammikuussa 1982.

Sen jälkeen asioita tapahtui vauhdilla. Saman vuoden elokuussa bändi lähti Lontoon Kingsway Recorders -studioon tekemään levyä, jonka tuottajaksi oli saatu itse Ian Gillan. Deep Purplen laulajan satsaus jäi kuitenkin nimelliseksi, ja odotuksiin nähden vaisu Blank Verse (1982) julkaistiin vain Suomessa.
”Tuotin sen läheisestä pubista käsin. Käytännössä tuottajana toimi levyn äänittäjä [Paul Watkins]”, Gillan tunnusti myöhemmin Rockstop-ohjelman haastattelussa. ”Hyvä bändi se oli, minä vain… tajusin omat rajoitukseni tuottajana heti alussa, ja mieleeni tuli fraasi: ’Ilmoittakaa, kun olette valmiit, pubissa on puhelin.’”

Tähtäin pysyi ulkomailla. Kolmas Zero Nine -albumi Headline (1983) ilmestyi Suomen ohella Ruotsissa Tyfon Grammofon -levy-yhtiön kautta. Tukholmassa tehdyn levyn tuotti Börje ”The Boss” Forsberg, ruotsalainen metallimoguli, jonka poika Thomas Forsberg muistetaan Bathory-yhtyeen Quorthonina. Tyfon Grammofonista kehittyi sittemmin metallimerkki Black Mark.

– Kun tunti lopulta päättyy, me juoksemme keikkabussin luo. Rocktähtiä ei näy mailla halmeilla, mutta pelkkä ajatuskin siitä, että he ovat kaupungissa, on jännä. Ne tyypit Suosikin sivuilta! Bussin seinät on piirrelty täyteen nimiä ja kuvia. Mekin jätämme siihen omat jälkemme. Kaikilla kaksitoistavuotiailla on kultatussi taskussaan.

1980-luvun loppupuolella, liki kymmenen vuoden työnteon jälkeen, Zero Nine nousi suosionsa huipulle. Se johtui siitä, että se keksi etsiä ummehtuneisuuteen asti klassisen soundinsa tilalle jotakin raikkaampaa. Tuottaja T.T. Oksalan suuri signature-soundi sopi hevibändille, ja Zero Nine päivitti kitara- ja kosketinosastonsa ajanmukaisemmaksi. Samaan aikaan muuttui moni muukin asia. Bändi ryhtyi yhteistyöhön monikansallisen Virgin-yhtiön kanssa, ja neljäs albumi White Lines (1986) tuli myyntiin muuallakin Euroopassa. Zero Nine satsasi myös showpuoleen. Esiintymisasuja hankittiin, pöllölasit vaihdettiin tyylikkäämpiin ja hiirenväriset suomitukat värjättiin ja pöyhittiin 80-luvulle.

Sitten tultiin korkeimmalle huipulle. Vuoden 1986 Intrigue tehtiin White Linesin antamalla vauhdilla, ja siitä tuli Zero Ninen paras levy. Bändi soitti itsevarmasti ja innokkaasti, ja materiaali oli bändin uran vahvinta. Broadcast-bändistä ponnistaneiden Esa Kaartamon ja Edu Kettusen kanssa kirjoitetut sanoitukset olivat ilahduttavan kaukana hevikliseistä, ja niin oli myös Kettusen suunnittelema minimalistisen moderni levynkansi. Vuonna 1986 julkaistiin monta hienoa suomalaista rocklevyä, kuten Smackin Live Desire, Melrosen debyytti, The Nights Of Iguanan The Gift ja Peer Güntin Backseat, ja Intrigue oli osa tuota ryhmää.

Zero Nine oli myös rocktoimittajien suosiossa, mikä ei ollut hevibändille aivan itsestään selvää. Se johtui luultavasti siitä, että siitä puuttuivat vieraannuttavimmat hevielementit, kuten synkkä pullistelu. Lajityyppiin kuuluvat suuret tunteet olivat toki läsnä, mutta bondagehenkinen roolileikki ei ollut Zero Ninen juttu – se oli rock and roll -bändi hevikauden asetuksilla. Kepa Salmirinne lauloi käheän kiihkeästi oikeasta elämästä, eikä kukaan bändissä ottanut turhan totista roolia. Tv-dokumentissa bändin näki jopa laskettelemassa Kuusamon kotoisilla rinteillä.

Hetken verran kaikki tuntui olevan mahdollista. Zero Ninen keikkatahti kiihtyi entisestään, ja se teki näyttäviä Suomen-kiertueita Backslidersin ja Peer Güntin kanssa. Intriguen julkaisun aikaan se esiintyi Ruotsissa Råsundan jalkapallostadionilla Monsters Of Rock -jättikonsertissa yhdessä Def Leppardin, Ozzy Osbournen ja Scorpionsin kanssa. Huhuttiin, että kulisseissa neuvoteltiin merkittävistä sopimuksista. Mutta vaikka saumoja oli, ne eivät koskaan auenneet. Teosmainen balladi Intrigue, jota bändi ei koskaan soittanut keikoilla, oli erikoinen valinta videobiisiksi. Eikä se videokaan oikein toiminut.

Sitten ajat muuttuivat, ja momentum oli ohi. Kun Zero Ninen kuudes albumi Voodoo You (1988) ilmestyi, raskaan rockin kenttää hallitsivat jo uudet, nopeat, rankat ja nuoret metallibändit, ja heavy rock alkoi vaikuttaa konseptina vanhanaikaiselta. Pian sen jälkeen grungen ja alternative-kansakunnan nousu heikensi hard rock -bändien asemaa entisestään.

Zero Nine ei puskenut itseään väkisin esille. Keikkatahtiaan leppoistanut yhtye julkaisi seitsemännen pitkäsoittonsa Freakshown vasta vuonna 1996. Levy oli onnistunut, ja Zero Nine kiersi pohjoismaita AC/DC:n kanssa, mutta sitten oli taas hiljaista kuin heviosastolla. Bändi jatkoi toimintaansa siitä numeroa tekemättä, entistä periodimaisemmin. N.E. Files (2004) ja IX (2009) saivat positiivisia arvosteluja ja näkyivät albumilistallakin, mutta siinäpä se.

https://youtube.com/watch?v=9gKVbUkWimk

Zero Nine ei ole koskaan virallisesti lakannut olemasta. Jos on ollut oikein tarkkana, bändin on saattanut nähdä keikalla jossakin pohjoisessa vielä viime vuosinakin, mutta mitään sen suurempaa se ei tunnu tavoittelevan. Siksi Zero Ninestä puhutaan usein menneessä aikamuodossa.

Niin muistoista tavataan puhua.

– Lavalla oli Zero Nine. Se soitti ikärajattoman ilmaiskeikan yläasteella. Se oli ensimmäinen rockkonserttini, enkä minä unohda sitä koskaan. Savua, meteliä, valoja, värejä, musiikkia. Illalla keikkabussi ajoi ulos kaupungista, ja sillä oli meidän nimemme kyljissään.

Ari Väntänen | ww.arivantanen.com

Intrigue
Kepa Salmirinne – laulu
Mara Mäntyniemi – kitara
Iso-T Käsmä – kitara
Iro Murtola – kosketinsoittimet
Elmo Harju – bassokitara
Borno Korpela – rummut
Tuottaja: T.T. Oksala

Kim Lönnholm – taustalaulu

Zero Nine | Facebook
Zero Nine | Encyclopaedia Metallum • Metal Archives

Varaa Zero Ninen klassikko Intrigue kirjastosta.
Varaa Zero Ninen klassikko Intrigue kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Zero Nine

1980-luku

Visions, Scenes And Dreams | Dig It 1982 • Warner Music Finland 2001
Blank Verse | Dig It 1982 • Warner Music Finland 2001
Headline | Dig It 1984 • Warner Music Finland 2002
White Lines | Virgin 1985 • Poko Rekords 2003
Intrigue | Megafon Records 1986 • Poko Rekords 2003
Voodoo You | Amulet 1988 • Polarvox 1996 • Warner Music Finland 2004

1990-luku

Freakshow | Poko Rekords 1996

2000–2009

N. E. Files | Poko Rekords 2004
IX | Poko Rekords 2009

Kokoelma | Finna.fi
Zero Nine

Eyes On The Rear-View Mirror | Poko Rekords 2006

Levyhyllyt | Finna.fi
Kepa Salmirinne

Kepa Salmirinne | Fazer 1993

Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Lue lisää | Finna.fi

Artikkelihaku Zero Nine

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002
Heavy-rock  Kari NenonenViihdeviikarit 1986

Heavy Metal – raskaan musiikin pioneerit, jättiläiset ja kapinalliset  Daniel Bukszpan & kääntäjät Lotta Heikkeri & Miki Peltola, 336 sivua | Nemo 2010

Zero Nine: Intrigue (1986).
Zero Nine: Intrigue (1986)

Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus

Appetite For Destruction | Geffen 1987

Guns N' Roses: Appetite For Destruction (1987).

Guns N’ Rosesin lauantaina 1.7.2017 Hämeenlinnaankin ulottuvaa Not In This Lifetime -kiertuetta myydään klassisen kokoonpanon paluuna. Sitä se onkin, jos lukee myös 1990-luvun alun tapahtumat klassisen GN’R:n tekosiksi. Kuten megalomaanisen Use Your Illusion -maailmankiertueen mellakka-alttiilla keikoilla aikoinaan, etulinjassa seisovat basisti Duff McKagan, laulaja Axl Rose ja soolokitaristi Slash. Taustalla on joukko taitavia taustalaulajia, kosketinsoittajia, komppikitaristeja ja muita statisteja, joiden avulla rockkonsertti kasvaa stadionmittoihin.

Meille puristeille Guns N’ Rosesin klassinen kokoonpano käsittää Slashin, Rosen ja McKaganin lisäksi kaksi muutakin korvaamatonta kaveria: komppikitaristi Izzy Stradlinin ja rumpali Steven Adlerin. Kumpikaan heistä ei soita paluukiertueella, mutta eipä sen väliä, koska he olivat paikalla silloin, kun Guns N’ Roses kirjoitti nimensä tähtiin. Se tapahtui Appetite For Destruction -debyyttialbumilla, jonka julkaisusta tulee heinäkuun 21. päivänä kuluneeksi kolmekymmentä vuotta.

Welcome To The Jungle.

Los Angelesissa tuottaja Mike Clinkin kanssa tehty Appetite For Destruction ei ollut välitön menestys. Kuukautta ennen albumin julkaisua ilmestynyt single ’It’s So Easy’ oli edustava näyte bändin rankasta repertoaarista, mutta ei mikään hitti. Toinen sinkku ’Welcome To The Jungle’ ilmestyi lokakuussa 1987, mutta sen video pääsi Music Television -kanavan rotaatioon vasta vuoden 1988 alussa. Guns N’ Roses oli ollut koossa kolme vuotta ja Appetite For Destruction kaupoissa kahdeksan kuukautta ennen kuin television mahti avasi bändille tien tähtiin.

Kolmas single ’Sweet Child O’ Mine’ ratkaisi pelin Guns N’ Rosesin eduksi. Kun se julkaistiin singlenä ja videona kesällä 1988, se nousi Billboardin listan kärkeen, eikä Guns N’ Rosesin mestaruudesta rockin raskaassa sarjassa ollut enää epäilystäkään. ’Sweet Child O’ Mine’ oli herkkyydessään Appetite For Destructionin kaupallisin kappale, mutta pysyi kuitenkin linjassa – se on rakkauslaulu, mutta ei mikään sokerinen hituri. Slashin upeasti kasvava kitarasoolo on yksi hard rockin historian komeimpia.

Sweet Child O’ Mine.

Se, mitä muuta hard rockissa tapahtui Appetite For Destructionin aikaan, teki Guns N’ Rosesista tarpeellisen. Edellisenä vuonna oli julkaistu sellaisia pehmolevyjä kuin Europen The Final Countdown, Poisonin Look What The Cat Dragged In ja Bon Jovin Slippery When Wet, ja Appetiten ilmestymisvuoden satoa olivat Def Leppardin Hysteria, Aerosmithin Permanent Vacation ja Whitesnaken 1987. Noita julkaisuja yhdisti vain se, ettei niissä ollut nimeksikään vaaran tuntua. Uudet, rankat speed/thrash-bändit olivat tehneet vallankumouksen metallissa, mutta hardrockin valtavirrassa Guns N’ Roses oli ainoa yhtye, jossa oli uhmaa teini-ikäisen tarpeiksi. Sellaiselle on aina tilausta.

Toisin kuin Bon Jovin ja Aerosmithin ammattilauluntekijöiden kanssa laatimat levytykset, Appetite For Destruction on aidosti tekijänsä näköinen albumi. Se syntyi, kun sieltä täältä Los Angelesiin ajautuneet nuoret miehet (McKagan tuli Seattlesta, Stradlin ja Rose Indianasta, Slash on syntyjään britti) kohtasivat Sunset Stripin rockskenen sykkeessä ja perustivat bändin. Se bändi oli parhaimmillaan huumaavan hyvä. Sellaiset biisit kuin ’Mr. Brownstone’ ja ’Nightrain’ eivät olleet enempää kuin osiensa summia, mutta osat nivoutuivat toisiinsa niin saumattomasti, että musiikki heräsi henkiin omana olentonaan. Paljosta on kiittäminen myös tuottaja Clinkiä. 1980-luvun lopun läiskähteleviä muotisoundeja fiksusti vältelleessä tuotannossa on taikaa, johon ajan hammas ei pysty.

Paradise City.

Appetite For Destructionin myynti käynnistyi hitaasti mutta kantoi kauas. Levy nousi Billboardin listan hännille elokuussa 1987, ja tasan vuotta myöhemmin se saavutti listan ykkössijan. Yhdysvalloissa listaviikkoja kertyi huimat 147. Kolmessakymmenessä vuodessa Appetite For Destructionia on myyty liki kolmekymmentä miljoonaa kappaletta, ja yli puolet sen biiseistä on edelleen mukana Guns N’ Rosesin ohjelmistossa.

Siinä missä Use Your Illusion -tuplalevypari on sekavuudessaan ja hahmottomuudessaan kuin rocktähteyden buffet-pöydässä itsehillintänsä menettäneen yhtyeen bulimiaoksentelua, on Appetite For Destruction kolme varttia jännittävää, jäntevää ja jännitteistä bändisoittoa. Juuri sitä silkkaa asiaa, mikä Guns N’ Rosesin hard rock & rollissa alun perin viehätti.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Guns N’ Roses | kotisivu
Guns N’ Roses | Facebook
Guns N’ Roses | Instagram
Guns N’ Roses | Twitter

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta.
Varaa Guns N’ Roses -klassikko Appetite For Destruction kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Guns N’ Rosesin studioalbumit
Finna.fi

Appetite For Destruction | Geffen Records 1987
GN’R Lies | Geffen Records 1988
Use Your Illusion I | Geffen Records 1991
Use Your Illusion II | Geffen Records 1991
The Spaghetti Incident? | Geffen Records 1993
Chinese Democracy | Geffen Records 2008

Duff McKagan
Finna.fi

Believe In Me | Geffen Records 1993
How To Be A Man • EP | 2016
Tenderness | Universal Music Enterprises 2019

Neurotic Outsiders
Finna.fi

Neurotic Outsiders | Maveric/WEA 1996

Duff McKagan’s Loaded
Finna.fi

Dark Days | Pimp Records 2001
Sick | Century Media 2009
The Taking | Armoury Records 2011

Velvet Revolver
[Slash • Duff McKagan • Matt Sorum • Dave Kushner • Scott Weiland]
Finna.fi

Contraband | RCA 2004
Libertad | RCA 2007

Walking Papers
Finna.fi

Walking Papers | 2013
WP2 | Loud & Proud Records 2018

Slash’s Snakepit
Finna.fi

[Slash • Gilby Clarke • Eric Dover • Mike Inez • Matt Sorum]

It’s Five O’Clock Somewhere | Geffen Records 1995

[Slash • Rod Jackson • Ryan Roxie • Johnny Griparic • Matt Laug]

Ain’t Life Grand | Koch Records 2000

Slash
Finna.fi

[Slash • Chris Chaney • Josh Freese • Lenny Castro
+🎙Ian Astbury • Ozzy Osbourne • Fergie • Myles Kennedy • Chris Cornell • Andrew Stockdale • Adam Levine • Lemmy Kilmister • Kid Rock • M. Shadows • Rocco DeLuca • Iggy Pop • Koshi Inaba • Cypress Hill • Nick Oliveri • Beth Hart • Alice Cooper • Nicole Scherzinger]

Slash | Roadrunner Records/Dik Hayd Records 2010

Slash featuring Myles Kennedy And The Conspirators
Finna.fi

Apocalyptic Love | Roadrunner Records/Dik Hayd Records 2012
World On Fire | Roadrunner Records/Dik Hayd Records 2014
Living The Dream | Roadrunner Records/Snakepit Records 2018
4 | Gibson Records/BMG 2022

AC/DC: Power Up – virta on kytketty
Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa

Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin
Slash featuring Myles Kennedy & The Conspirators: 4 – rock’n’roll-synergiaa
Smack On You – avain kulttisuosioon
Viikate: Rillumarei! – väliaikaista kaikki on vain
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Lue lisää Appetite For Destructionista • Read more about Appetite For Destruction
Finna.fi

Reckless Road – Guns N’ Roses And The Making Of Appetite For Destruction Mark Canter & Jason Porath & Jack Lue, 348 pages | Shoot Hip Press 2007

Lue lisää Guns N’ Rosesista
Finna.fi

Guns N’ Roses – Watch You Bleed – koko ?!*@ tarina Stephen Davis & kääntäjä Petri Silas, 486 sivua | Johnny Kniga 2009 • Toinen painos 2010
Guns N’ Roses omin sanoin Guns N’ Roses & Mark Putterford & kääntäjä Jukka Väänänen, 96 sivua | Tammi 1994
Viimeiset jättiläiset – Guns N’ Roses Mick Wall & kääntäjä Petri Silas, 567 sivuaJohnny Kniga 2017

Lue lisää Slashistä • Read more about Slash
Finna.fi

Slash Slash & Anthony Bozza & kääntäjä K. Männistö, 481 sivua | Like 2009
Slash – The Autobiography Slash & Anthony Bozza, 481 pages | Harper Entertainment 2007 • Harper Collins 2008

Lue lisää Axl Rosesta Read more about Axl Rose
Finna.fi

W.A.R – W. Axl Rose Mick Wall & kääntäjä Jorma-Veikko Sappinen 365 sivua | Like 2011
W. Axl Rose – The Unauthorized Biography Mick Wall, 352 pages | Sidgwick & Jackson 2007

Lue lisää Duff McKaganista • Läs mera om Duff McKagan • Read more about Duff McKagan
Finna.fi

It’s So Easy (ja muita valheita) Duff McKagan & kääntäjä Pekka Tuomisto, 408 sivua | Otava 2012
It’s So Easy (And Other Lies) – The Autobiography Duff McKagan, 366 pages | Orion 2011 & 2012
How To Be A Man (And Other Illusions) Duff McKagan & Chris Kornelis, 304 pages | Da Capo Press 2016
It’s So Easy (och andra lögner) Duff McKagan & översättare Christian Ekvall, 382 sidor | Ica 2011 • Ponto Pocket 2012

Lue lisää Steven Adleristä • Läs mera om Steven Adler • Read more about Steven Adler
Finna.fi

My Appetite For Destruction – Sex & Drugs & Guns N’ Roses Steven Adler & Lawrence J. Spagnola, 286 pages | Harper Collins 2010
Appetite For Destruction – sex, droger & Guns N’ Roses, Steven Adler & Lawrence J. Spagnola & översättare Lars Ahlström, 305 sidor | Pocketförlaget 2012
Sweet Child Of Mine – How I Lost My Son To Guns N’ Roses Deanna Adler & Lawrence J. Spagnola, 265 pages | Monarch Publishing 2016

Lue lisää Guns N’ Rosesista • Read more about Guns N’ Roses
Finna.fi

Guns N’ Roses – The Most Dangerous Band In The World Mick Wall, 147 pages | Sidgwick & Jackson 1991
Guns N’ Roses – Reckless Life – A Graphic Novel Jim McCarthy & Marc Olivent, 160 pages | Omnibus Press 2015

Läs mera om Guns N’ Roses
Finna.fi

Appetite For Destruction – sex, droger & Guns N’ Roses Steven Adler & Lawrence J. Spagnola & översättare Lars Ahlström, 305 sidor | Pocketförlaget 2012
It’s So Easy (och andra lögner) Duff McKagan & översättare Christian Ekvall, 382 sidor | Ica 2011 • Ponto Pocket 2012

Guns N' Roses: Appetite For Destruction (1987).
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction (1987)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa

Hysteria | Phonogram/Bludgeon Riffola 1987

Def Leppard: Hysteria (1987).

Sheffieldissä vuonna 1977 perustettu Def Leppard julkaisi suurimman menestysalbuminsa kymmenvuotiaana. Brittibändi oli päässyt muutamassa vuodessa pienistä piireistä isojen joukkoon. Samalla ilmaisun kovin ydin läheni. Levy levyltä pyörryttävän melodinen pop yhdistyi mahtipontiseen rokkaamiseen yhä saumattomammin. Hard rockia popularisoineen bändin kolmas albumi Pyromania oli valtava harppaus sekä taiteellisesti että kaupallisesti. Kymmenen vuotta Def Leppardin perustamisen jälkeen yhtye pääsi todella huipulle. Pitkän hiomisen jälkeen julkaistu Hysteria tuli markkinoille kesän -87 lopulla.

Brittiyhtye Def Leppard: Phil Collen (vas.), Rick Savage, Rick Allen, Joe Elliott ja Steve Clark. Kuva kirjasta Halfin & Fricke: Animal Instinct – The Def Leppard Story (1987).
Def Leppard: Phil Collen (vas.), Rick Savage, Rick Allen, Joe Elliott ja Steve Clark. Kuva kirjasta Halfin & Fricke: Animal Instinct – The Def Leppard Story (1987).

80-luvun Def Leppardin albumijatkumossa pyrittiin askel askeleelta eteenpäin. 2010-luvulla voi jo tuntua hassulta ajatella, että alun perin Leppard oli osa brittiheavyn uutta aaltoa The New Wave Of British Heavy Metal. Tietty glam rockin kutsu kuitenkin muutti bändä. Kulmikkaamman heavyn vastapainoisiksi elementeiksi alkoi hivuttautua popilmaisua jo High ’N’ Dryn (1981) aikaan. Yli 10 miljoonan myyntiin yltänyt Pyromania (1983) toi dramaattisten rockbiisien sovituksiin lisää elementtejä. Neljä vuotta myöhemmin julkaistu Hysteria toi Joe Elliottin antautuvan laulun rinnalle lisää huolellisesti tuotettuja taustalauluköörejä. Nerokkaan kitaradriven kanssa kuultiin paljon synarumpuja ja massiivisen uljaita sovituksia koskettimille.

Hysterian tekeminen oli poikkeuksellisen aikaavievää. Tuottajalegenda Jim Steinmanin kanssa tehty työ lähti käyntiin nihkeästi ja ilman tulosta. Äänitykset aloitettiin alusta, jälleen Robert John ”Mutt” Langen kanssa. Lange onnistui viemään Def Leppardin soundia yhä modernimpaan suuntaan. Luomistyön rinnalla aikaa otti traaginen onnettomuus. Uuden vuoden aattona 1984 rumpali Rick Allen menetti auto-onnettomuudessa vasemman kätensä. Vastoin odotuksia Allen palasi rumpujen ääreen. Sitkeällä työllä ja erikoisvalmisteisella rumpusetillä hän pystyi soittamaan täysipainoisesti. Oikean käden apuna Allen käytti molempia jalkojaan.

Voiko soundeja viilata liikaa? Miten loppuun asti hiottu rockalbumi saadaan hengittämään? Sliipattu Hysteria on kliininen vain periaatteessa. Langen Hysteria-työssä voi kuulla yhtä lailla The Carsin kuin AC/DC:n ja Foreignerin kanssa käytettyjä toteutustapoja. Soundi on suuri, mutta äänikuvan erittelevä instrumentaatio luo tilaa. Harkittu tuotantotyö saa musiikista esiin parhaat puolet: laajakuvamaisessa äänimaisemassa kiehtovat yksityiskohdat limittyvät yhteen. Draaman kaaret täydentyvät huippuunsa, biisi kerrallaan. Hysterian yli tunnin matka on kuin katsoisi kaleidoskooppiin suurennuslasilla.

Hysterian musiikillinen vetovoima perustuu huippuluokan tuotantotyön lisäksi äärimmäisen taipuisaan ja kekseliääseen säveltämiseen. Biisien mahtailu hieman korneine teksteineen on suorastaan vastustamatonta voittokulkua. Vilpittömän oloiset biisit hengittävät rakkautta musiikkiin. Tällaisen rakkauden vastaanotto toi Def Leppardille lopullisen läpimurron.  Ensimmäinen single ’Animal’ on täydellisyydessään uskomaton pala raskasta popmagnetismia.

Animal.

Hysterian aloitusraita ’Women’ uhkuu hidasta voimaa. Pitkää ja mahtailevaa raitaa kantaa lihaksikas soundi. Se junttaa läpi kaiken, mutta kitaristit Steve Clark ja Phil Collen mahtuvat hyvin framille. Raketin lailla käyntiin purskahtava Rocket on mahdottoman sujuvaa 80-lukulaista glam rockia. Elliott mainitsee vaikutteensa reilusti: tekstissä vilahtavat viittaukset britti-ikoneihin The Beatles, The Rolling Stones, David Bowie ja Elton John. Leppardin musiikillisesti kiinnostava tarve trippailla riskirajoilla kuuluu biisin puolivälin jälkeen: imukkaan rytmiraidan ylle rakentuvaa äänikollaasia pidetään yllä pitkään. Jännite säilyy, vaikka kertsiin palataan bridgen kautta vasta aivan lopussa.

Nimikappale ’Hysteria’ on ansiokas balladi. Raskaankevyt tunnelma tuo mieleen Langen tuottaman Foreigner-albumin ja sen hiturit. Hysterian kenties kuuluisin raita ’Pour Some Sugar On Me’ tehtiin sessioiden loppusuoralla. Vihjaileva remellys on välillä kaatua soundirakenteluun, mutta se on osa biisin viehätystä. Biisistä kasvaa ikoninen kesähitti, joka hymyilyttää yhä.

Pour Some Sugar On Me.

B-puolen avaava ’Gods Of War’ on Def Leppardia vaikuttavimmillaan. Kitaristi Clarken bravuuriksi nouseva sävellys on klassikko. Huumava outro kulkee kuolemattoman kitarakuvion varassa läpi sodan soundtrackin kun Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin kuuloiset poliitikot latelevat stereokuvaan litanioita hyökkäyksen välttämättömyydestä. Lopputulos on häikäisevä.

Gods Of War.

Hysteria nousi Britannian listaykköseksi elokuussa -87. Yhdysvaltojen myynti kasvoi hitaammin. Wikipedian mukaan paikka kärjessä saavutettiin vasta liki vuosi albumin julkaisusta. Suosion asteittaiseen kasvuun vaikutti erityisesti listakakkoseksi noussut ’Pour Some Sugar On Me’. Peräti seitsemän US-singlen sarjan viides lohkaisu ’Love Bites’ ylsi ykköseksi.

Love Bites.

Kekseliäisyyden, tyylitajun, tuotantotyön ja erinomaisten sävellysten keskiössä Def Leppardista kasvoi hetkeksi hard rockin 10cc. Hysterian nerokkain elementti lienee biisien bilettävä ja yhtäaikainen mietteliäs imu. Se ominaisuus, joka viettelee ja panee ajattelemaan. Se vie hard rockin klassikon kuolemattomien sarjaan.

Hysteria
Joe Elliott – laulu
Steve Clark – kitara
Phil Collen – kitara
Rick Savage – bassokitara
Rick Allen – rummut
Tuottaja: Robert John ”Mutt” Lange

Hysterian myyntiluvuiksi kerrotaan huikeat 25 miljoonaa kappaletta. Se kisaa aina kiihkeästi vuoden 1987 raskaamman rockin parhaimmistossa, jossa mukana ovat mm. Electric (The Cult), 1987 (Whitesnake), Permanent Vacation (Aerosmith), Crazy Nights (Kiss), Dream Evil (Dio), Abigail (King Diamond), Rock ’N’ Roll (Motörhead), Tattooed Beat Messiah (Zodiac Mindwarp), Garage Days Re-Revisited (Metallica) ja debyyttialbumin Appetite For Destruction julkaissut Guns N’ Roses. Huomiota herätti myös Death Angel: teini-ikäisten muusikoiden tekemä The Ultra-Violence on huikea.

Hysterian jälkeen Def Leppardin tarina jatkui albumilla Adrenalize, jota hiottiin vielä Hysteraakin pidempään. Kitaristi Steve Clark oli mukana äänityksissä, mutta ei nähnyt lopputulosta. Clark kuoli tammikuussa 1991 vain 30 vuoden ikäisenä.

* * *

Hysteria julkaistiin alun perin elokuussa 1987. Laajennettu 2CD-painos vuodelta 2006 on mainio lisä Leppard-saagaan. Hysterian jatkoksi sijoitetut B-puolet ovat kiinnostavia. Erityisesti ’I Wanna Be Your Hero’ ja ’Ring Of Fire’ kulkevat hienosti. Toisen CD-levyn remixit ja livebiisit täydentävät Hysteriaa. Deluxe Editionin tekstivihkoon esseen kirjoitti David Fricke. 80-luvun Leppardia ei ollut Spotifyssa vielä kesällä 2017, mutta bändin tuotannon laaja striimaus lanseerattiin tammikuussa 2018.

Tuomas Pelttari

Def Leppard | kotisivu
Def Leppard
| Facebook
Def Leppard
| Instagram
Def Leppard
| Twitter

Def Leppard pitkäaikaisimmassa kokoonpanossaan: Vivian Campbell (vas.), Joe Elliott, Rick Savage, Rick Allen, Phil Collen. Kuva: Ash Newell Photography | Def Leppard kotisivu.
Def Leppard pitkäaikaisimmassa kokoonpanossaan: Vivian Campbell (vas.), Joe Elliott, Rick Savage, Rick Allen, Phil Collen. Kuva: Ash Newell Photography | Def Leppard kotisivu.
Hae 'Hysteria' kirjastosta!
Varaa Def Leppardin klassikko Hysteria kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Def Leppard

Finna.fi

1980-luku

On Through The Night | Vertigo/Phonogram 1980
High ’N’ Dry | Vertigo/Phonogram 1981
Pyromania | Vertigo/Phonogram 1983
Hysteria | Bludgeon Riffola/Phonogram 1987

1990-luku

Adrenalize | Bludgeon Riffola/Phonogram 1992
Slang | Mercury Records 1996
Euphoria | Bludgeon Riffola/Mercury Records 1999

2000–2009

X | Bludgeon Riffola/Mercury Records 2002
Yeah! | 2006
Songs From The Sparkle Lounge | Bludgeon Riffola/Mercury Records 2008

2010-luku

Def Leppard | Ear Music 2015

2020-luku

Diamond Star Halos | Bludgeon Riffola/Mercury Records 2022

Boksit ja kokoelmat 
CD Box Sets Volumes One • Two • Three
Finna.fi

CD Collection Volume 1 • 7CD | UMC 2018
CD Collection Volume 2 • 7CD | UMC 2019
CD Collection Volume 3 • 6CD | UMC 2021

Hysteria

Elokuussa 2017 Hysterian 30-vuotisjuhlan aikaan julkaistiin klassikkolevyn päivitettyjä painoksia. ”Normipainosten” 3CD ja 2LP lisäksi julkaistiin Super Deluxe Edition 5CD/2DVD. Laajin laitos sisältää levyjen rinnalla peräti neljä kirjaa ja julisteen. Kysy levyjä ja luettavaa kotikirjastostasi.

Hysteria • 2CD Deluxe Edition | Bludgeon Riffola 2006
Hysteria • 2LP • 3CD Expanded Deluxe • 5CD+2DVD | UMC/Bludgeon Riffola 2017

AC/DC: Power Up – virta on kytketty
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Jack White: Fear Of The Dawn – Villin Jackin suklaalevy
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Nightwish: Human. :||: Nature. – maailmojen välissä
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Slash featuring Myles Kennedy & The Conspirators: 4 – rock’n’roll-synergiaa
Temple Balls: Pyromide – hard rockin pelastaja
Waltari: Torcha! – aistit ja rajat auki
Zodiac Mindwarp and The Love Reaction – rockia ja rockparodiaa

Lue lisää Def Leppardista • Read more about Def Leppard
Finna.fi

Adrenalized – Life, Def Leppard And Beyond  Phil Collen, 256 pages | Bantam 2015
Animal Instinct – The Def Leppard Story  David Fricke & Ross Halfin, 144 pages | Zomba Books 1987
Def Leppard – The Definitive Visual History  Ross Halfin, 225 pages | Chronicle Books 2011
Biographize – The Def Leppard Story Dave Dickson, 234 pages | Sidgwick & Jackson 1995
Def Leppard – Two Steps Ahead Dave Bowler, 149 pages | Boxtree 1996
Def Leppard Jason Rich, 120 pages | Orion 1994
Def Leppard – No Safety Net Chris Collingwood, 144 pages | Castle Communications 1994

Läs mera om Def Leppard och hårdrock och världens andra metalgiganter
Finna.fi

Jag sålde min själ till hårdrocken Carl Linnaeus, 299 sidor | Bokfabriken 2016

Lue lisää hard rockista • Read more about hard rock
Finna.fi

Hammered – Heavy Tales From The Hard-Rock Highway  Kirk Blows, 192 pages | Plexus 2012

David Fricke & Ross Halfin: Def Leppard – Animal Instinct (1987).
David Fricke & Ross Halfin: Def Leppard – Animal Instinct (1987).
Def Leppard: Hysteria (1987).
Def Leppard: Hysteria (1987)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.