Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa

Thunder And Lightning | Vertigo 1983

Thin Lizzy: Thunder And Lightning (1983).

Vuonna 1969 perustettu irlantilaisbändi Thin Lizzy ehti etsiä ilmaisuaan rauhassa. Alun perin triona aloittanut yhtye kasvoi kohti maailmanmainetta juurevan blues rockin saattamana, mutta jo vuonna 1974 blues oli väistymässä hard rockin ja popsävyjen tieltä. 80-luvulla Lizzyn musiikin ansiona on bändin kiihkeyden valjastaminen modernimpaan soundiin. Thin Lizzyn vaiheikkaan uran viimeiseksi albumiksi jäi alkukeväästä -83 julkaistu Thunder And Lightning.

Thin Lizzy oli aito rockelämän kuvajainen. Bändin vaaraa uhkuva ilme kiteytyi Phil Lynottiin, räyhäkkään oloiseen mustaan laulajaan, jonka musiikilliset kyvyt olivat kiistämättömät. Basisti-vokalistin uskottavuus oli ehdoton sekä lavalla että kadulla. Rankkaan elämäntyyliin peilattuna yhtyeen tahti tuntuu tiheältä: vuosina 1971–1983 peräti 12 albumia, livetuplat Live And Dangerous ja Life ja vielä kiertueet päälle. Lynott ehti tehdä -80 luvun alussa jopa kaksi sooloalbumia.

Thin Lizzy: Brian Downey (vas.), John Sykes, Phil Lynott, Scott Gorham ja Darren Wharton. Kuva: heavyharmonies.com.
Thin Lizzy: Brian Downey (vas.), John Sykes, Phil Lynott, Scott Gorham ja Darren Wharton. Kuva: heavyharmonies.com.

Tiiviin rockelämän hinta oli kova – Phil Lynott (1949–1986) kärsi huumeongelmasta. Kitaristi Scott Gorham (s. 1951) tunnisti ystävänsä riippuvuuden oman hätänsä keskeltä, mutta keulakuva ei jaksanut enää kauaa. Suurin odotuksin myös Lizzyn jälkeiseen musiikkiinsa suhtautunut Lynott menehtyi vuonna 1986 vain 36 vuoden ikäisenä.

Reilut kolme vuotta aiemmin viisihenkiseksi muotoutunut Lizzy yllätti ultrakeskittyneellä albumilla monet fanit. Kahden kitaristin ja koskettimien sävyttämä Thunder And Lightiningin täyteläinen soundi rokkasi käsittämättömällä vimmalla. Se iskee astetta tiukemmin kuin 1981 julkaistu Renegade. Lizzyn joutsenlauluksi jäävän levyn sävellysten tekoon osallistuivat Lynottin rinnalla aktiivisimmin rumpali Brian Downey (s. 1951) ja kosketinsoittaja Darren Wharton (s. 1961).

Thin Lizzy: Thunder And Lightning

Thunder And Lightning sisältää useita klassikkobiisejä. Esimerkiksi nimikappale kaahaa upeasti kaasu pohjassa, kiihkeän laulun ja dynaamisten soolojen siivittämänä. B-puolen avaava ’Cold Sweat’ – kitaristi John Sykesin bravuuri – iskee suoraan energian ytimestä. Jo vastustamaton kitarariffi vie jalat haara-asentoon.

Thin Lizzy: Cold Sweat

Mukana oli kuitenkin myös huolta tulevaisuudesta. ’Cold Sweat’ ja ’Bad Habits’ eivät kerro vain seikkailunmakuisen rockelämän ruusuisuudesta. ’Heart Attack’ heijasteli vaikeuksia melko suoraan.

– Papa I’m drinking for an overload
The gun in my pocket is all ready to explode
Papa I’m dying of an overdose
I tried to warn you don’t come too close.

Viimeiseksi singleksi jäänyt ’The Sun Goes Down’ enteili lopun alkua tarkemmin kuin arvasimmekaan.

Thin Lizzy: The Sun Goes Down

Vuosi 1983 oli mallikasta heavyn ja hard rockin aikaa. Thunder And Lightningin ohella monessa levysoittimessa ja kasettipesässä soivat samana vuonna julkaistut Pyromania (Def Leppard), Piece Of Mind (Iron Maiden), Holy Diver (Dio), Lick It Up (Kiss), Flick Of The Switch (AC/DC) sekä Metallican debyytti Kill ’Em All. Thin Lizzyn levytysura päättyi raskaan rockin kulta-aikana.

Tuomas Pelttari

Thin Lizzy | kotisivu
Thin Lizzy | Facebook

Thunder & Lightning
Phil Lynott – bassokitara, laulu
Scott Gorham – kitara
John Sykes – kitara
Darren Wharton – kosketinsoittimet
Brian Downey – rummut
Tuottajat: Thin Lizzy ja Chris Tsangarides

Thunder And Lightining julkaistiin laajennettuna 2CD-painoksena albumin juhlavuotena 2013. CD2 sisältää liveraitoja ja demoja. Kysy Thin Lizzyä ja aiheeseen liittyvää kirjallisuutta kotikirjastostasi.

Thin Lizzy tekee yhä satunnaisia keikkoja. Lisää infoa bändin viralliselta kotisivulta.

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Clannad [1] 1970–1982 • Häilyvä kelttiläisyys ja modernin läsnäolo
Clannad [2] 1983–2024 • Aineettomasta new age -folkista takaisin juurille
Dave Evans – rakkaudesta lajiin
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Desmond Child – hittinikkari elämän armosta
Dio: Holy Diver – suuri ääni itsenäistyy
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto

Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Lenny Kravitz: Mama Said – soundi jalostuu valmiiksi
Lordi – kummitusjunalla vuoristoradalle
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
The Jimi Hendrix Experience: Are You Experienced – tanssimusiikkia vapaudenjanoisille
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Thin Lizzy
Finna.fi

1970-luku

Thin Lizzy | Decca 1971
Shades Of A Blue Orphanage | Decca 1972
Vagabonds Of The Western World | Decca 1973
Nightlife | Vertigo 1974
Fighting | Vertigo 1975
Jailbreak | Vertigo 1976
Johnny The Fox | Vertigo 1976
Bad Reputation | Vertigo 1977
Live And Dangerous • live | Vertigo 1978
Black Rose: A Rose Legend | Vertigo 1979

1980-luku

Chinatown | Vertigo 1980
Renegade | Vertigo 1981
Thunder And Lightning | Vertigo 1983
Life • Live | Vertigo 1983

Kokoelmat
Thin Lizzy
Finna.fi

Lizzy Killers | Vertigo 1981
Dedication – The Very Best Of Thin Lizzy | Vertigo 1991
Wild One – The Very Best Of Thin Lizzy | Vertigo 1996
Vagabonds Kings Angels Warriors • 4CD + liitekirja | Mercury/Vertigo 2001 & Earbooks/Mercury/Vertigo 2006
At The BBC • 2CD | Universal/Mercury 2011
Rock Legends • 6CD+DVD | Universal 2020

Phil Lynott
Finna.fi

Solo In Soho | Vertigo 1980
The Philip Lynott Album | Vertigo 1982

Lue lisää Thin Lizzystä ja Phil Lynottista
Finna.fi

Black Rose – Phil Lynott ja Thin Lizzyn tarina  Mark Putterford & Tarja Lipponen, kääntäjä, 312 sivua | Johnny Kniga 2013

Read more about Thin Lizzy and Phil Lynott
Finna.fi

Thin Lizzy – Every Album, Every Song [On Track …]  Graeme Stroud, 121 pages | Sonicbond 2020
The Ballad Of The Thin Man – The Authorized Biography Of Phil Lynott & Thin Lizzy  Stuart Bailie, 193 pages | Boxtree 1996
Thin Lizzy – Soldiers Of Fortune  Alan Byrne, 222 pages | Firefly 2004
Thin Lizzy – The Boys Are Back In Town  Scott Gorham & Harry Doherty, 173 pages | Omnibus 2012
My Boy – The Philip Lynott Story  Philomena Lynott & Jackie Hayden, 189 pages | Virgin 1996
Phil Lynott – The Rocker  Mark Putterford, 288 pages | Omnibus 1998 & 2002
Cowboy Song – The Authorised Biography Of Philip Lynott  Graeme Thomson, 362 pages | Constable 2016

Yle Areena
Phil Lynott • Thin Lizzy

Emer Reynoldsin ohjaama dokumentti Phil Lynott – kun olen poissa (Phil Lynott – Songs For While I’m Away, 2020) on katsottavissa Yle Areenassa 1. maaliskuuta 2022 alkaen.

Thin Lizzy: Thunder And Lightning (1983).
Thin Lizzy: Thunder And Lightning (1983)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.