Paul McCartney: Tug Of War – popmusiikin käsityön mestaruutta

Paul McCartney: Tug Of War (Parlophone, EMI, 1982)

Muusikko ja laulaja-lauluntekijä Paul McCartneyn sooloura alkoi The Beatlesin hajoamisen aikohin vuonna 1970. Yhtyeen kuulasääninen basisti suuntasi energiansa aluksi lähes eksentriseen tuotantoon. Tulevina vuosina McCartneyn (s. 1942) musiikintekoa hallitsi selkeimmin yhtye Wings, jonka huippuhetkiä ovat albumit Band On The Run, Venus And Mars ja London Town. Useita kokoonpanoja läpikäyneen bändin viimeiseksi levyksi jäi sekavahko Back To The Egg (1979).

Uuden vuosikymmenen alussa Macca tarttui jälleen soolouraansa, ilman vakibändiä. Paikoin lähes holtiton McCartney II tuntui terapiamaiselta selviytymispaketilta, johon vaikutti Japanissa tammikuussa 1980 tapahtunut pidätys. Kannabiksen tuomisesta maahan olisi voinut seurata vuosien vankeus, mutta onneksi McCartney selvisi reilun viikon pidätyksellä. Wings oli kuopattu lopullisesti, ja luvassa oli jotain suurempaa.

Tug Of Warin sisäkannen valokuvassa Paul McCartney on kirjoitustyössä. Kiinnostavaa biisimateriaalia syntyi kiitettävästi, ja Tug Of War toi jälleen esiin lauluntekijän kutkuttavimmat piirteet: loisteliaan melodiankuljetuksen, yllätyksellisyyden, viimeistelytaidon sekä herkkyyden draamaan. Hittejäkin oli tulossa. Näytön paikaksi syntyvän albumin keskityttiin myös tuotantotyössä. Lo-fi jäi taakse kun The Beatles-tuottaja George Martin tuli mukaan. Martinin tuottaman Bond-tunnussävelmän Live And Let Die lailla oltiin jälleen rikkaan äänikuvan ääressä.

Albumi alkaa köydenvedon tunnelmalla. Sydänalassa tuntuvat kontrabassot sykähtelevät taustalla. Suuri sävellys, suuri toteutus. Melodia on yksi McCartneyn kantavimmista.

Maccan salaisia aarteita on Stevie Wonderin kanssa tehty What’s That You’re Doing? Irrottelevia säkeistöjä kantaa tanssitatsi, jonka rumpuraidat ovat McCarneyn. Diskoilu on täynnä säkenöivää duetointia, jossa molemmat solistit kiihtyvät enemmän kuin täyteen vauhtiin. Svengi huipentuu käsittämättömän vetoavaan kertosäkeeseen, Linda McCartneyn (1941–1998) ja Eric Stewartin juhlallisten taustalaulujen siivittämänä. Jopa The Beatles ja She Loves You-viittaus vilahtaa ohi kuin huomaamatta. Ad lib!

Aluksi kertakäyttöiseltä vaikuttava Carl Perkins-duetto Get It tasapainottaa tulevaa. Dress Me Up As A Robber liihottaa falsetissa, upean riffin ja rumpali Dave Mattacksin takaiskujen ympäröimänä. Jännitettä viritellään Steely Danin tyylisesti pitkin matkaa. Levyn päättävä superhitti Ebony And Ivory iskee varmana, muttei sittenkään liian imelänä. 80-luvun alun message tasa-arvosta säilyy universaalin ajankohtaisena. Videolle ikuistettu Wonderin ja McCartneyn hengailu mustavalkoisen pianonkoskettimiston päällä on lähes ikonista.

Juhlahetkiä on muitakin. Murhatun lauluntekijäkumppani John Lennonin (1940–1980) muistolle tehty Here Today päättää A-puolen kauniisti. Albumin kääntöpuoli antaa viitteitä jopa Abbey Roadin tunnelmaan. Ballroom Dancing puskee eteenpäin, mutta iloisemmin kuin Wings. Fantastinen väliosa säilyy aina kiehtovana. Jännittävää biisinrakennusta on myös The Pound Is Sinking. Lyhyt raita sisältää kaksikin osiota, jossa laulaja irtautuu itsestään. Purjelentomainen Wanderlust tuo hymnimäisen melodian yhteen juhlavien vaskien kanssa. Lopputulos on mykistävä, aivan viimeiseen tekstintavuun asti.

Tug Of War
Paul McCartney – laulu, kitara, akustinen kitara, bassokitara, rummut, syntetisaattorit
Stevie Wonder – syntetisaattori, laulu, sähköpiano, vocoder, lyömäsoittimet, piano
Carl Perkins – kitara, laulu
Denny Laine – kitara, kitarasyntetisaattori, akustinen kitara, bassokitara, syntetisaattori
Eric Stewart – kitara
Steve Gadd – rummut, lyömäsoittimet
Ringo Starr – rummut
Stanley Clarke – bassokitara
George Martin – sähköpiano
Andy Mackay – lyricon
Adrian Sheppard – rummut, lyömäsoittimet
Dave Mattacks – rummut, lyömäsoittimet
Campbell Maloney – military snares
Philip Jones Brass Ensemble
Taustalaulu: Paul & Linda McCartney, Eric Stewart, Stevie Wonder
Tuottaja: George Martin

Tug Of War julkaistiin LP-levynä ja kasettina keväällä 1982. Kirjastoista kannattaa kysyä remasteroituja CD-painoksia, joista uudempi ja laajempi on vuodelta 2015 (McCartney Archive Collection). Lauluntekijän sooloura jatkui virkeänä jo vuonna -83. Tug Of War sai ikään kuin jatko-osan albumista Pipes Of Peace.

Tuomas Pelttari

Paul McCartney kotisivu

Levyhyllyt
Wings
Wild Life
(1971)
Red Rose Speedway (1973)
Band On The Run (1973)
Venus And Mars (1975)
Wings At The Speed Of Sound (1976)
Wings Over America (livealbumi, 1976)
London Town (1978)
Wings Greatest (kokoelma-albumi, 1978)
Back To The Egg (1979)

Sooloalbumit
McCartney
(1970)
RAM (yhdessä Linda McCartneyn kanssa,1971)
McCartney II
(1980)
Tug Of War (1982)
Pipes Of Peace (1983)
Give My Regards To Broad Street (1984)
Press To Play (1986)
Снова в СССР (1988)
Flowers In The Dirt (1989)
Off The Ground (1993)
Flaming Pie (1997)
Run Devil Run (1999)
Driving Rain (2001)
Chaos And Creation In The Backyard (2005)
Memory Almost Full (2007)
Kisses On The Bottom (2012)
NEW
(2013)
Egypt Station
 (2018)

Taidemusiikkialbumit
Liverpool Oratorio
(1991)
Standing Stone (1997)
Working Classical (1999)
Ecce Cor Meum (2006)
Ocean’s Kingdom
(2011)

The Fireman
Rushes (1998)
Electric Arguments (2008)

Lue lisää
Badman, Keith: The Beatles After The Break-Up 1970–2000, 631 sivua. (Omnibus, 1999).
Benson, Ross (Maija-Liisa Remes, kääntäjä): Paul McCartney – Mies myytin takana, 298 sivua. (Kirjayhtymä, 1992).
Du Noyer, Paul: Conversations With McCartney, 352 sivua. (Hodder & Stoughton, 2015).
Harry, Bill: The Paul McCartney Encyclopedia, 935 sivua. (Virgin, 2002).
McCartney, Paul & Miles, Barry (Minna Maijala, kääntäjä): Eilinen, 688 sivua. (Jalava, 2002).
Sounes, Howard (Sami Heino, kääntäjä): Paul McCartney, 655 sivua. (Otava, 2011).

Paul McCartney: Tug Of War (1982).

Paul McCartney: Tug Of War (1982).

 

Marillion: Seasons End – uusi ääni, uusi alku

Seasons End (EMI, 1989)

Marillion: Seasons End (1989).Brittiprogella meni 80-luvulla paremmin kuin ehkä muistammekaan. Hieman odotusten vastaisesti neo-progen johtotähti Marillion saavutti kotimaassaan jopa listaykkösen paikan nelosalbumilla Misplaced Childhood, puhumattakaan lukuisista sinkkuhiteistä. Yhtyeen setämäinen vokalisti Fish oli Music Televisionin myötä tuttu kasvo monille – niillekin, jotka eivät progesta niin välittäneet.

70-luvun lopulla perustettu viisikko vavahti uuden tilanteen äärellä vuonna 1988. Hittien, raskaiden kiertueiden ja livetuplan jälkimainingeissa Fish jätti jo kansainvälistäkin huomiota saaneen kokoonpanon. Karismaattinen tarinankertoja päätti lähteä soolouralle. Mitä viidennestä Marillion-albumista tulisi?

Marillion jatkoi Fishin eron jälkeen rivakasti eteenpäin. Uutena vokalistina aloitti aiemmin yhtyeissä Europeans ja How We Live vaikuttanut Steve HogarthSeasons Endin tuottaja Nick Davis rohkeni nostaa Hogarthin reilusti esiin, ja loihti albumille aiemmasta eroavan värimaailman. Hogarth loi Marillioniin oman kiistämättömän ulottuvuutensa. Hänestä tuli välitön osa bändisoundia. Isosta käänteestä huolimatta Marillion oli edelleen vireästi toimiva bändi, jolla oli sekä biisejä että ajatuksia tulevasta. Aiempien albumien kaltaisten konseptien puutteessa sanoittajaksi tuli apuun John Helmer.

On tietysti vaikeaa lähteä liidaamaan tunnetun bändin soundia, ja viedä musiikkia eteenpäin. Hogarth jää toiseksi Fishille riipaisevan arvaamattomassa pisteliäisyydessä, mutta voittaa kuulaan antaumuksellisella suoruudella. The Uninvited Guest on mutkaton esimerkki uudesta Marillionista.

Albumin A-puolen pitkä aloitus The King Of Sunset Town viillettää mahtipontisesti eteenpäin, aivan kuin mitään vokalistikriisiä ei olisi ollutkaan. Hogarthin rinnalla nelikko Steve Rothery, Ian Mosley, Pete Trewavas ja Mark Kelly iskee antaumuksella. Marillion suoriutuu vaikeuksitta peribrittiläisen progetyöstön ääressä läpi komean sävellyksen – säästelemättä tiettyjä Genesis-kaikuja 70-luvun loppupuolelta. Bändi tuntuu musiikillisesti ilmiselvän voimaantuneelta. Aiempien albumien tapaan Seasons End sisältää myös hittimateriaalia. Yksi helmistä on Easter.

Loppua kohti Seasons End kärsii lievästä yliyrittämisestä. After Me osoittaa, että tunnelman kehittelyyn jäi kasvuvaraa. Pienine puutteineenkin Seasons End puhuttelee silkassa vilpittömyydessään. Berlin esittelee mainion outron, häivähdyksen tulevasta vapautuneisuudesta. Ehkä yhtye mietti hetkittäin jo seuraavaa albumia Holidays In Eden, josta tuli popmaisempi kokonaisuus. Joka tapauksessa monta Marillion-klassikkoa oli vielä kirjoittamatta.

Seasons End
Steve Hogarth – laulu
Steve Rothery – kitara
Mark Kelly – kosketinsoittimet
Mark Trewavas – bassokitara
Ian Mosley – rummut
Tuottaja: Nick Davis

Kirjastosta kannattaa kysyä Seasons Endin remasteroitua laitosta vuodelta 1998. Normipainoksen vihkossa on mukana bändin jäsenten muisteluita. Laajennettu 2CD-painos sisältää lisäksi varhaisia demonauhoituksia. Toimitus suositteleey historiasta kiinnostuneille myös Clutching At Strawsin 2CD-painosta, josta löytyy bändistä eronneen Fishin eli Derek W. Dickin suora puheenvuoro Marillionin hankalista ajoista ennen Seasons Endiä.

Tuomas Pelttari

Hae Marillionin 'Seasons End' kirjastosta!

Hae Marillionin ’Seasons End’ kirjastosta!

Hae Seasons End kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt:
Marillion | Fish-kausi
Script For A Jester’s Tear (EMI Records, 1983)
Fugazi (1984)
Misplaced Childhood (1985)
Clutching At Straws (1987)

Marillion | Steve Hogarth -kausi
Seasons End (1989)
Holidays In Eden (1991)
Brave (1994)
Afraid Of Sunlight (1995)
This Strange Engine (Castle Communications, 1997)
Radiation (Castle Communications, Raw Power, 1998)
Marillion.com (Intact Records, 1999)
Anoraknophobia (Liberty Records, 2001)
Marbles (Intact Records, 2004)
Somewhere Else (2007)
Happiness Is The Road (2008)
Less Is More (2009)
Sounds That Can’t Be Made (Ear Music, 2012)
FEAR – Fuck Everyone And Run (2016)

Lue lisää:
Collins, Jon: Marillion – Separated Out… Redux, 381 sivua. (Foruli, 2012).
Marillion: Clutching At Straws, 2CD + 24-sivuinen liitevihko.
Marillion: Seasons End, 2CD + 24-sivuinen liitevihko.
Romano, Will: Mountains That Came Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock, 246 sivua. (Backbeat Books, 2010).

Katso DVD:
Marillion: From Stoke Row To Ipanema – A Year In The Life – June 89 to July 90, 183. min. (EMI, 2003).
Marillion: The EMI Singles Collection, 90 min. (EMI, 2002).

Marillion: Seasons End (1989).

Marillion: Seasons End (1989).

Steven Wilson: 4 ½ – silta kohti uutta

4 ½ (Steven Wilson, Kscope, 2016)

– An interim release between Hand. Cannot. Erase. and his next album, kertoo verkkokauppa Burning Shedin mainos levystä 4 ½. Kyse on siis sillasta Steven Wilsonin nelos- ja vitoslevyjen välillä. Brittiartistin viides albumi julkaistaneen loppuvuodesta 2017.

Kunnianhimoista musiikkiuraa ylläpitävä Steven Wilson (s. 1967) luo vimmaisesti uutta. Kiireinen muusikko on ollut mukana tekemässä Blackfieldin uutta albumia, viides sooloalbumi häämöttää, ja huhut Porcupine Treen paluusta elävät. Keikkojakin Wilsonilla riittää: 4 ½:n ilmestymisen aikana käynnissä oleva alkuvuoden 2016 konserttikiertue poikkeaa Suomeen kahdesti: 11.2. Tampereelle ja 12.2. Helsinkiin.

Kaiken tohinan keskellä vaivihkaa lanseerattu 4 ½ nousee kovaksi näytöksi. Pääosin kahden edeltävän albumin sessioista koostettu kokonaisuus toimii erikoista kiertotietä, mutta ei ole välityö. 4 ½ on kuin harvempaan kuljettu puolisalainen reitti majalle, jonne etsivä kyllä löytää. Polku on mielenkiintoinen.

Puoli viiden soundi on astetta arkisempi kuin emolevyjen Hand. Cannot. Erase. ja The Raven That Refused To Sing. Vähemmän tuotettu ilme toimii mainiosti: esimerkiksi My Book Of Regrets olisi saattanut istua erinomaisesti Wilsonin edelliselle albumille HCE. Liki kymmenminuuttinen eepos operoi Wilsonin omimmilla alueilla: rockin ja modernin hippiprogeilun ytimessä. Osin livepohjiin tehty teos sisältää mietteliään säkeistörakenteen lisäksi vaarallisempaakin menoa. Reilun viiden minuutin jälkeinen napataan hetkeksi kiinni myös biisiin When The Rain Sets In.

Alun perin Ravenille tarjolla ollut Year Of The Plague tähyilee eteeriseen horisonttiin, eri tapaan kuin Ravenin 70-lukulainen vanhanaikaisempi retroilu. Kitarassa voi kuulla ripauksen Pete Townshendin henkeä. Kolmosraita Happiness III toimii kuin pieni hitti.

Suorastaan huumaavaan svengiin yltyvä instrumentaali Vermillioncore työstää vinkeän riffin perusteellisesti. Kaikkine sovituskerroksineen lopputulos on wilsonmaisen komea. Alun perin Porcupine Treen albumilla Stupid Dream julkaistu Don’t Hate Me on ilahduttava yllätys. Aiemmin varjoon jäänyt sävellys ponnistaa ylemmäksi ilmavamman rumpukompin ja Nina Tayebin antaumuksellisen laulun voimalla.

4 ½
Steven Wilson – laulu, sointusitra, kitara, mellotron, piano, bassokitara, kosketinsoittimet, syntetisaattorit, lyömäsoittimet …
Adam Holzman – piano, kosketinsoittimet, Wurlizer, Hammond urut, Fender Rhodes, Minimoog
Nick Beggs – bassokitara, Stick
Guthrie Govan – kitara
Dave Kilminster – kitara
Craig Blundell – rummut
Marco Minnemann – rummut
Chad Wackerman – rummut
Theo Travis – huilu
Ninet Tayeb – laulu
Tuottaja: Steven Wilson

4 ½ julkaistiin tammikuussa 2016 formaateissa LP, CD, ja Blu-ray. Samalla lanseerattiin myös striimi- ja latausversiot. Blu-ray tarjoaa komean kuvituksen rinnalla erilaisia 5.1-miksauksia. Albumin kansitaiteesta ja screeneistä vastaa taiteilija Lasse Hoile.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Porcupine Tree
On The Sunday Of Life
(Delerium Records, 1992)
Up The Downstair (1993)
The Sky Moves Sideways (1995)
Signify (1996)
Stupid Dream (Snapper Records, 1999)
Lightbulb Sun (2000)
In Absentia (Lava Records, 2002)
Deadwing (2005)
Fear Of A Blank Planet (Roadrunner Records, 2007)
The Incident (2009)

Steven Wilson
Insurgentes (Kscope, 2008/2009)
Grace For Drowning (2011)
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) (2013)
Hand. Cannot. Erase. (2015)
4 ½ (2016)
To The Bone (Caroline, 2017)

Lue lisää:
4 ½ Steven Wilsonin kotisivulla

Steven Wilson: 4 ½ (2016).

Steven Wilson: 4 ½ (2016).

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – King Crimsonia geeneissä?

A Scarcity Of Miracles (Discipline Global Mobile, 2011)

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – A King Crimson ProjeKct.Mitä tehdä jos ikävöi uutta musiikkia King Crimsonilta?  Studioalbumia onkin odoteltu pitkään: toistaiseksi uusin levy The Power To Believe ilmestyi jo 2003. Onneksemme tarjolla on ollut myös King Crimsonin sivuprojekteja. Moninaiset rinnakkaiselossa toimivat kokoonpanot – eräänlaiset crimsoniaaniset geenisekoitukset – yltävät moniulotteiseen improvisaatioon.

”Emoyhtyeen” kuusihenkisen 90-luvun ja vuosituhannen vaihteen inkarnaatioiden vierellä on siis tapahtunut paljon. Levytyssarja ProjeKcts kehkeytyy monista eri livekokoonpanoista, joista osa on myös levyttänyt. Ensimmäiset ProjeKct-albumit ilmestyivät jo 90-luvun lopulla. Yksi sarjan popmaisimmista – ja vehreimmistä – oksista on vuonna 2011 julkaistu A Scarcity Of Miracles. Levytyksen isinä ovat toimineet Jakko Jakszyk, Robert Fripp ja Mel Collins. Levyn alanimekkeenä lukee asiaan kuuluvasti A King Crimson ProjeKct.

JFC:n biisien atakissa voi tuntea vienon 80-lukulaisia sävyjä. Haikeiden syntikkamaisten aaltojen keskeltä ponnistaa sekä lauluntekijyyttä, fuusiota että popmusiikkia, hieman The Police-vokalisti Stingin soolouran tyyliin. Erityisesti A Scarcity Of Miraclesin aloitusraita tuo mieleen Gordon Sumnerin debyyttialbumin The Dream Of The Blue Turtles. Jakko Jakszykin äänestä löytyy sekä perinnettä että popsensibiliteettia. Mielessä käyvät myös Jackson Browne, Peter Cetera, Steven Wilson ja Peter Gabriel.

Nimikappale luo pohjan koko albumille. Rauhallinen klangi luo kiehtovan ongelmattoman tilan. Unenomainen svengi projektin hallitsee koko albumia. Sen keskiössä on Jakszyk. Hän vetää Crimson-ProjeKctia todella antaumuksella. Albumin tekstivihkon ja Wikipedian mukaan Jakszyk työsti albumia Frippin kanssa tehtyjen kitaraimprovisaatioiden pohjalta. Biisit hahmottuivat, ja fonisti Collins täydensi lopputulosta. Prosessimaisuus toimii täydellisesti. Lauluntekijyys on ilmiömäistä.

Aina välillä keskeltä yleistä auvoa puhkeaa esiin kitara. Revittelyn sijaan Fripp täydentää kokonaisuutta. Secrets tuntuu ammentavan aavistuksen verran Jeff Beckin modernimmasta kitarasoundista. Gavin Harrisonin viipyilevän letkeä rumputatsi muistuttaa Vinnie Colaiutan hienostunutta otetta. Fonisti Mel Collins liukuu hämmästyttävän lähelle Sakari Kukon soundia. Piirpauke ja esimerkiksi Theo Travis liippaavat liki joitain Collinsin jazzrockelementtejä.

Ultrajännittävä The Other Man suorastaan kiitää tunnelmasta toiseen. Jälkipuoliskon rytmillisyyttä on lähes mahdotonta mieltää saumattomasti biisin alussa kuultavaan rauhaan. Yllätyksenomaisuudesta kehkeytyy jännittävä kokonaisuus. Biisin innovatiivinen eteneminen on todellista juhlaa. Viimeisenä raitana kuultava The Light Of Day on jäädä hieman irralliseksi, kunnes Fripp ja Collins pääsevät mukaan synapohjaiseen äänimaisemaan. A Scarcity Of Miracles saa kohtalokkaan loppuilmeen.

A Scarcity Of Miracles
Jakko M. Jakszyk – kitara, laulu, cheng, kosketinsoittimet
Robert Fripp – kitara, äänimaisemat
Mel Collins – alttosaksofoni, sopraanosaksofoni, huilu

Tony Levin – bassokitara
Gavin Harrison – rummut, lyömäsoittimet
Tuottajat: Robert Fripp & Jakko Jakszyk

Albumista A Scarcity Of Miracles julkaistiin kaksi CD-painosta. Laajempi CD/DVD-A sisältää 5.1-monikanavaversioita ja muuta lisämateriaalia. Albumin nimikappaleen videoraita ei ole nettijakelussa, mutta sisältyy CD/DVD-painokseen. Kysy levyä kirjastostasi.

Lue lisää:
King Crimson: The ProjeKcts, 4 CD-levyä ja liitevihko, (DGM, 1999). Tien eri ProjeKctien moninaisiin ulottuvuuksiin voi aloittaa myös boksista, johon on kerätty neljän kokoonpanon musiikkia. Mukana on myös informatiivinen tekstivihko.

King Crimson kotisivu

Tuomas Pelttari

Hae Jakszyk, Fripp & Collins ja 'A Scarcity Of Miracles' kirjastosta!

Hae Jakszyk, Fripp & Collins ja ’A Scarcity Of Miracles’ kirjastosta!

Hae Jakszyk, Fripp And Collins kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – A King Crimson ProjeKct (2011).

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – A King Crimson ProjeKct (2011).

Salaliitto: Salaliitto – huippuluokan debyyttialbumi

Salaliitto: Salaliitto (Plastic Passion, 2015)

Salaliitto: Salaliitto (2015).Nelihenkinen Salaliitto on kypsytellyt debyyttialbumiaan hiljalleen, kaikessa rauhassa. Valmis albumi on yksi vuoden valloittavimmista rocklevyistä.

Salaliiton lauluntekijä ja laulaja/kitaristi Ossi Alisaari heittäytyy tunnelmiin tosissaan. Hän voi tehdä sen helposti, sillä hänellä on rinnallaan vahva ja luotettava musiikillinen yksikkö.

Alisaaren kirjoittamat tilannekuvat istuvat täydellisesti biiseihin, joiden rakenteissa riittää seurattavaa. Bändiltä taipuu vaivatta vaikeampikin tahditus. Musiikillinen sujuvuus välittää oivallisesti tekstin tarpeita eteenpäin. Soljunta tuntuu lähes ällistyttävältä. Esimerkiksi Pääsiäissaaret on rohkeasti sovitettu biisi täynnä sekä levollisuutta että taianomaista jännitettä.

– Viimeinen talo, kaupunki loppuu
takana taivas punainen.
Viimeiset valot, asfaltti päättyy
keskellä tietä kasautuu.
Syvän ojan ylitän
viimeisen kerran yritän.

Valssin tahtiin etenevä Virhe avaa albumin toisen puolen. Värikäs maailma aukeaa jännittävänä kaleidoskooppina. Tarinankerronnassa on jotain kuusumunprofeettamaista seikkailuhenkeä, mystistä tummuutta. Lapsen näkökulmasta kulkeva teksti heijastelee osuvasti pienenä koettua epävarmuutta.

Salaliiton ensimmäisestä singleraidasta tehtiin myös video. Tommi Rantamäen ohjaustyö julkaistiin huhtikuussa 2015.

Toinen single Uuteen elämään sai videojulkaisun marraskuussa. Ohjaus: Jussi Pajuniemi.

Salaliiton bändisoundi on muheva, jännittävällä tavalla juurekas. Kitarat heläjävät täynnä suurta tunnetta ja ennen kaikkea rentoutta. Läsnä on rockmusiikin yksi tarpeellisimmista elementeistä: heittäytyminen ilman pinnistämistä. Salaliitto on intohimolla tehtyä rockmusiikkia, ilman rasitteita.

Yhtyeen jäsenille on kertynyt kokemusta monista bändeistä, kuten Penniless, Limonadi Elohopea ja Deep Turtle. Salaliittoa kuunnellessa voi miettiä sekä suomalaista että amerikkalaista lauluntekijyyttä. Mielikuvissa vilahtavat ohimennen Neil Young, The Posies, 22-Pistepirkko, Interpol, Kauko Röyhkä, Agents ja R.E.M. Olennaista on se, että Salaliitto saavuttaa oman juttunsa jo debyyttialbumilla. Se on ihailtavaa.

Ossi Alisaari – kitara, laulu
Timo Kuismanen – kitara
Raine Hynninen – bassokitara
Mikko Saaristo – rummut, lyömäsoittimet

Salaliitto julkaistaan LP-levynä ja striiminä joulukuussa 2015.

Yhtye juhlistaa levynjulkaisua lauantaina 19. joulukuuta kahdella keikalla. Akustinen setti Turun musiikkikirjastossa alkaa klo 14. Illalla klo 22 keikkapaikkana on Turun Baari. Molempiin on vapaa pääsy.

Levyhyllyt:
Salaliitto: Salaliitto (LP, striimi. Plastic Passion, 2015).
Melankolia (LP, striimi. 2017).

Lue ja kuuntele lisää:
Salaliitto Facebook
SoundCloud
BandCamp
Plastic Passion 

Tuomas Pelttari

Salaliitto: Salaliitto (2015).

Salaliitto: Salaliitto (2015).