SIG: Vuosisadan rakkaustarina – kirkkaus valtaa alaa

Vuosisadan rakkaustarina | Johanna 1982

Joskus nimen lataus on vahva. Vuosisadan rakkaustarina on niin vaikuttava otsikko, että se on annettu kahdelle eri elokuvalle, yhdelle kaunokirjalliselle julkaisulle, kolmelle musiikkialbumille ja yhdelle Aku Ankan taskukirjalle. Levyistä tärkein on raisiolaisen SIG-yhtyeen kolmas pitkäsoitto. Bändin laulaja ja biisintekijä Matti Inkinen poimi nimen kirjailija Märta Tikkasen Århundradets kärlekssaga -kirjan suomennoksesta. Nimikappaleesta tuli niin tunnettu, että muut mainitut teokset on nimetty sen mukaan.

Vuosisadan rakkaustarina valmistui SIGin mittapuulla pitkän kaavan mukaan. Syksyllä 1981 ja alkuvuodesta 1982 tehdyn albumin äänitti ja miksasi Wigwamista, Tasavallan Presidentistä ja Blues Sectionista tuttu Måns Groundstroem, joka oli mukana monissa levy-yhtiö Johannan studioprojekteissa. Tuottajana toimi Leevi And The Leavings -legenda Gösta Sundqvist ja tuotantopäällikkönä Johannan pomo Atte Blom.

Kolmas albumi oli SIGille uudistumisen ja kasvamisen paikka. Kahta ensimmäistä levyä hallinneet uuden aallon vaikutteet ovat Vuosisadan rakkaustarinalla läsnä, mutta enemmän hengessä kuin tuotannossa. Silla on aiempaa popmaisemmaksi sovitettua ja jämäkämmäksi tuotettua musiikkia. Groundstroem haki studiossa yhtenäistä rockbändisoundia, jota modernisoitiin tuoreilla syntetisaattorisävyillä ja hetkittäin rumpukoneellakin.

Vaikka ulkoasu muuttui, SIGin tunnisti helposti. Inkisen sälöisestä, vapisevasta ja epävireisestä lauluäänestä (joka voimistui studiossa uuden soundin mukaiseksi) ei voi erehtyä. Hänen tunnistettava persoonallisuutensa häilyy myös biiseissä, joissa on vaikutteita niin 1960-luvun popista kuin tuolloin ajankohtaisesta rockista ja joiden alleviivatussa naiiviudessa oli samaan aikaan tiedostavaa ironisuutta ja sinisilmäistä vilpittömyyttä.

Inkinen napsi mielellään ideoita muiden levyiltä, mutta loi niistä itsensä ja SIGin näköistä musiikkia. Vuosisadan rakkaustarinalta löytyy viittauksia (tai ”kuppauksia”, kuten artisti itse sanoi) muun muassa Sam Cookeen, Shangri-La’siin ja Dictatorsiin. Lyriikoiden puolesta albumi sisältää tietenkin rakkauslauluja. Vain käheästi tulkittu blues ’Pitkä matka Velkuaan’ on toisenlainen tarina.

’Laitakaupungin laulu’ on kummallisista rumpuefekteistään huolimatta hieno avaus albumille. Synkimmillään levy on ’Niin kauan kuin maailma on’ -kappaleessa ja ’En koskaan (sinusta tuu selviytymään)’ -biisissä, joka kaikessa pateettisuudessaan olisi voinut olla Yön ensimmäisellä albumilla. Tunnelma kirkastuu levyn loppua kohden. Nimikappale, ’Mä kierrän maailmaa’, ’Jos taivas on vain pienille enkeleille’ ja ’Bäng-bäng’ ovat mieleenpainuvia, elähdyttäviä popanthemeja.

Vuosisadan rakkaustarina julkaistiin huhtikuussa 1982. Se myi lähes 25 000 kappaletta eli melkein kultaa. SIGin menestys asettui vastaavaan asemaan: levyt myivät hyvin ja biisit soivat radiossa, mutta suursuosio antoi odottaa itseään. Tavallisennäköisistä kavereista ei kai ollut täyttämään nuorison romantiikannälkää, mutta onneksi Dingon säihkyvät idolit tulivat vastaamaan kysyntään vielä samana vuonna.

Inkisen kuoltua vuonna 2009 arveltiin, että Suomalainen pop-levy (2003) jäisi SIGin viimeiseksi studioalbumiksi. Menneisyydessä kuitenkin riittää yhä tutkittavaa. SIGin jäsenet ovat esittäneet vanhoja lauluja keikoilla Korroosion Jarmo Hauhtosen kanssa. Vuonna 2019 SIG tuli ajankohtaiseksi Aku-Tuomas Mattilan historiikin Portaat purppurasumuun ja Plastic Passionin julkaiseman kokoelman Kuinka paljon sua rakastinkaan – Harvinaisuuksia 1978–2008 myötä. Viimeisimpien someuutisten mukaan SIG aikoo julkaista myös uuden singlen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

SIG kotisivu
SIG Facebook

Vuosisadan rakkaustarina
Ari Hemmilä – bassokitara
Matti Inkinen – laulu
Rauno Linja-aho – kitara
Jukka Merisaari – rummut
Juha Oksanen – kosketinsoittimet, taustalaulu
Tuottaja: Gösta Sundqvist

Levyhyllyt | Finna.fi
SIGin studioalbumit
Matkalla maineeseen | Johanna 1980
Sudet | Johanna 1981
Vuosisadan rakkaustarina | Johanna 1982
Syke | Johanna 1983
Unelmia | Pyramid 1985
Purppura | Pyramid 1985
Rakkauden sävel | Pyramid 1996
Kansanlauluja kaupungeista | Pyramid 1998
Suomalainen pop-levy | Norsu 2003

Lue lisää | Finna.fi
Mattila, Aku-Tuomas: Portaat purppurasumuun – SIG-yhtyeen tarina | Sammakko 2018
Saarinen, Taina: Rockia risteyksestä – Pommari 20 vuotta 1976-1996 – Raisiolaisen rockin historia | Raision kaupunki 1996
Saarinen, Tuomo & Lehtonen, Jouni & Nummela, Marja & Ahonen, Mirja & Inkinen, Matti & Oksanen, Juha: Vuosisadan rakkaustarina – musikaali | Raision teatteri 2015
Saarniemi, Timo: Raisrock -85 | Timo Saarniemi 1985
Tikkanen, Märta & Pennanen, Eila (kääntäjä) & Tikkanen, Henrik (kuvittaja): Vuosisadan rakkaustarina | Tammi 1978

SIG: Vuosisadan rakkaustarina (1982).

Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija

Kuuluisaa sukua | Castafiorello 2014

Missä on Maritta Kuula? Luultavasti siellä missä ennenkin, maan alla kirjoittamassa ja laulamassa lauluja, joita kuulevat vain ne vihkiytyneet, jotka tieten tahtoen ovat etsiytyneet undergroundin perimmäisiin onkaloihin, sinne, missä ei kuuluta edes mihinkään skeneen. Sanaa ”kulttiartisti” käytetään leväperäisesti, mutta Kuulaan se sopii – onhan tuo etuliite luotu luonnehtimaan hänen kaltaisiaan pienen piirin suosikkeja ja yksityisyytensä suhteen salaperäisiä taiteilijoita.

”Mun haaveeni liittyvät mahdottomuutta vastaan taistelemiseen”, Kuula kertoi vuonna 2008 rocklehti Sueen tekemässäni haastattelussa. ”Haluan kokeilla asioita, jotka ovat mulle vaikeita sekä väistellä ajalle tyypillisiä asioita. Etsin omaa tietäni valtavirran ulkopuolella.”

Sieltä hänen tiensä myös alkoi. Kuula teki ensimmäiset levytyksensä Kauko Röyhkän kanssa perustamassaan 500 kg lihaa -yhtyeessä. Bändin debyyttialbumi oli vuonna 1982 julkaistu Etkös ole ihmisparka, jonka kappaleet oli sävelletty Antti Achreniuksen, Yrjö Jylhän ja Uuno Kailaan runoihin. Sooloartisti Kuulasta tuli vuoden 1992 Maritta Kuula & Karvanopat -levyllä. Lilithin, Plastic Passionin ja oman Castafiorello-levymerkkinsä kaltaisille riippumattomille toimijoille levyttäneen Kuulan viimeisin studioalbumi Kuuluisaa sukua ilmestyi keväällä 2014.

Kuuluisaa sukua -levyllä Kuulan säveltämiä ja sanoittamia kappaleita ovat sovittaneet Heikki Tikka, Miikka Paatelainen ja Eeva Koivusalo. Kuula kirjoittaa eläytyen lauluja ihmisistä ja heidän kokemusmaailmoistaan – satavuotiaasta naisesta, pyromaanimiehestä, ihmisten säikyttelyä kavahtavasta ennustajasta, elämän pelkäämisestä. Hahmogalleria on varsin laaja, kuten biisien
nimistä (’Veli George’, ’Malli tai laulajatar’, ’Pääsiäisnoita’, ’Runoilija’, ’Arabian Lawrence’) voi päätellä. Jos aiheet eivät ole tavanomaisia, ei sitä ole myöskään musiikki, johon ne on puettu. Lempeä melodia saattaa kuljettaa selässään kipeitä teemoja. Yleisestä käsityksestä poiketen Kuulan sävellykset eivät kuitenkaan ole erityisen hankalia tai omituisia – epätavallisia kyllä, mutta eivät mitenkään abstrakteja.

”Olen kuunnellut paljon viihdemusiikkia, Cole Porteria, Sinatraa ja diskoa”, Kuula kertoi Suessa. ”Siltä pohjalta sitten väännän omaa, sekoboltsista soundiani.”

Tässä multitaskaamisen kulta-ajassa Kuulan suurin haaste on se, että häntä pitäisi oikeasti kuunnella. Hänen biisinsä ovat laulajansa lailla samaan aikaan hillittyjä ja melodramaattisia, eikä niistä aina saa otetta yhdellä läpisoitolla. Kuulan ääni soi tuttuun tapaan vuoroin herkkänä, vuoroin paatoksellisena, mutta aina vähän outona. Tulkitsijana hän voi olla yhtä hyvin heliumia hengittänyt viettelijätär kuin taistolaislauluihin höyrähtänyt vanha kabareetähti. Pinnalta tyynen Kuuluisaa sukua -levyn meininki on menevimmillään ’Veli Georgessa’.

Kuulan vaikutteet tulevat 1960–70-luvuilta – selvimmin siitä kertoo ’Vaaleanpunaista’, jossa Phil Spectorin helisevä ja kohiseva äänimuuri kohtaa napakan diskopopin ja tarinankerronnan. Hänen musiikkinsa on lähellä laulelmaa ainakin siinä, että sanoitukset ovat kaiken keskiössä. Vaikka esimerkiksi ’Talo tulessa’ ja ’Malli tai laulajatar’ ovat kertosäkeellisiä kappaleita, niiden kantava rakenne on tarina. Ei ole lainkaan vaikeaa kuvitella Kuulaa käsikirjoittamassa vaikkapa jotakin musiikkiteatteriin liittyvää. Sellaisia suunnitelmia hänellä ei tiettävästi ole, mutta mikäli Maritta Kuula ei ole muuttanut mieltään viimeksi kuluneen vuoden aikana, jotakin hän tulee vielä julkaisemaan.

”Mulla on voimakas tarve tehdä musiikkia ja teen levyjä niin kauan kuin mahdollista”, Kuula sanoi Suen haastattelussa 2008. ”Kovin helppoa se ei kuitenkaan ole.”

Mihin Maritta Kuula sitten on matkalla? Kuka tietää. Viime aikoina hän on soittanut duokeikkoja eri indieyhteyksistä tutun Janne Lastumäen kanssa. Toivottavasti se ennakoi uuden musiikin julkaisua.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Maritta Kuula Facebook

Hae Maritta Kuulan ’Kuuluisaa sukua’ kirjastosta.

Hae Kuuluisaa sukua kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Maritta Kuula | Löydä Finnasta

Maritta Kuula & Karvanopat (LP & CD | Herodes 1992)
Valo ota vastaan (CD | Lilith 1997)
Jeesus Hollywoodissa (CD | Lilith 1999)
9 henkeä (CD | Lilith 2002)
Koko kirjo (2CD-kokoelma | Lilith 2006)
Ampiaisten kuningatar (CD | Castafiorello 2008)
Kuuluisaa sukua (CD | Castafiorello 2014)

500 kg lihaa | Löydä Finnasta
Etkös ole ihmisparka (LP | Mirror 1982)
Ruusumajassa (LP | Euros Records 1987)
Akvaario (LP | Euros 1988)
Sielu (CD | Plastic Passion 2004)
Nuori mies (CD | Plastic Passion 2007)

Muista myös demokokoelma | Löydä Finnasta
500 kg lihaa: Yksinäinen ratsastaja (CD | Karkia Mistika 2014)

Lue lisää | Löydä Finnasta
Aho, Arja & Taskinen, Anne: Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historia!, 321 sivua | WSOY 2003
Forss, Timo & Kiiskinen, Satu & Karttunen, Ari: Alumiinikuu – suomalaista rocklyriikkaa, 114 sivua | Kirjayhtymä 1999
Röyhkä, Kauko: Get on – 101 rocklyriikan parasta, 217 sivua | Tammi 2000

Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua (2014).

Salaliitto: Melankolia – varmaotteinen indievyöry jatkuu

Melankolia (Plastic Passion, 2017)

Salaliitto: Melankolia (2017).Turkulaisen Plastic Passionin työ suomalaisen rockin julkaisijana vain komistuu. Pienkustantajan arvo kasvoi entisestään kun indienelikko Salaliitto sai ulos toisen levynsä helmikuussa 2017. Melankolia on jatkoa bändin debyytille Salaliitto. Ensimmäisen albumin lailla synkkäsävyisen kanteen pakattu Melankolia huokuu tuttua dekkarimaista tunnelmaa.

Mitä Salaliiton takana on? Raitojen mutkattomuus kuvastaa loppuun asti työstettyä sävellystyötä. Ammattitaidon ääressä on hienoa heittäytyä avoimeen musiikkimaisemaan, jossa kautta albumin väräjävä omintakeinen pahaenteisyys sekoittuu optimismiin.

Bändin professionaali ote on tärkeä elementti, mutta vielä tärkeämpää on karisma. Kitaristi-laulaja Ossi Alisaaren läsnäolo vetää puoleensa. Laulajana hän on sekä easy-going että totinen, muttei paasaa eikä vaivaannuta. Paikoin lähes alleviivaavan loppusointuiset riimit istuvat kokonaisuuteen hyvin. Alisaarta uskoo.

Salaliitto: Raine Hynninen (vas.), Mikko Saaristo, Ossi Alisaari ja Timo Kuismanen. Kuva: Sari Markus.

Salaliitto: Raine Hynninen (vas.), Mikko Saaristo, Ossi Alisaari ja Timo Kuismanen. Kuva: Sari Markus.

Salaliitto toimii suomalaisen americanatrippailun ytimessä. Tummuuden tilat tulevat esiin aiempaa tuotantoa automaattisemmin. Soundi on aikuisen täyteläinen, vailla vertailutarvetta. Vaikutteet toki ovat olemassa. mutta heijasteet esikuvista palvelevat kuuntelukokemusta. Nelikkoa tuntuu johdattavan aivan erityinen bändi-DNA. Sitä annostellaan meille salavihkaisen maltillisesti.

Raine Hynnisen paksu, väräjävä bassosoundi ohjaa videoraitaa Korpit.

Nimiraita Melankolian säkeistöissä liikutaan erityisellä jännitteellä. Mustaa uhkuva meno vaihtuu kertosäkeistössä leveisiin sointuihin, joilla jännite purkautuu. Valssi Musta risti jamittaa kohti särökitaraista väliosaa. Helpontuntuiset osaset ovat yhdessä jotain hämmästyttävää. Kuulaan poppaava Harmaa aaltoilee polttamisen ja juomisen avulla tylsyyttä vastaan. Kitaristit Timo Kuismanen ja Alisaari taitavat mestarillisen svengin.

Lisää täydellisyyttä seuraa ennen A-puolen loppua. Ollaan nuorii on mykistävää muisteloa, melko lähellä esimerkiksi Dingon koskettavimpia tekstejä:

– Seisotaan pihalla, poltetaan tupakat
ja katsellaan kuinka pommikoneet lentää 
Naapurikaupunkiin, jossa me tavattiin
Kohta sitäkään paikkaa ei oo enää.
Ollaan nuorii 
Meill’ on aikaa
Kun soitto soi ja laulu raikaa.

– Tänä yönä astutaan laivaan
Tänä yönä lähdetään matkalle kauas pohjoiseen.
Tänä yönä astutaan laivaan
Tänä yönä lähdetään matkalle maahan sohjoiseen.

Lopun istrumentaalikierrossa loihditaan lisäväriä kosketinsoitinten maalailulla. Popmaisen levypuoliskon jälkeen seuraa mietteliäämpi B-puoli. Unennäkijän tiivistetty paine tuottaa hypnoottisen driven. Arpeggiot eivät ole mahtua biisikehikkoon. Säkeistöjen välissä ilmaa halkovat makeat voimasoinnut. Tempon hetkellinen puolittaminen vain korostaa tunnelmaa. Hiipivä majesteetillisuus pukee Salaliittoa täydellisesti.

Pinkfloydmaista raukeutta niistelevä Säärintamien rajalle hidastaa tahtia. Psykedelian verho laskeutuu ylle, ja läpikuultavaan kuosiin on kirjailtu merkintöjä kuten Atom Heart Mother. Rumpali Mikko Saariston elkeet tuntuvat olevan paikoin aivan Nick Masonin tavaramerkistöä. Toiseksi viimeinen raita Lamia jatkaa 70-lukulaista savun leijuttamista. Kiihkeä väliosa potkii kuin Pelle Miljoona Oy:n klassikko Moottoritie on kuuma. Ehkä Lamia viittaa myös alkuperäiseen Genesis-riffiin? Antipako rauhoittaa pistepirkkomaisen vinkeällä otteella. Lähes iskelmänkaltainen klangi valtaa tilan. Pienen tauon jälkeen lopetusbiisi starttaa vielä pitkään neilyoungmaiseen outroon. Kitarat seikkailevat taustalla kiertävän valituksen keskellä. B-puolen keskimmäiset raidat mallintavat hienosti rockpsykedeliaa vuonna 2017.

Jos et ole kokenut kahta Salaliitto-albumia, sinulla on edessä paljon mihin syventyä. Salaliitto yltää vaivatta suomalaisen classic rockin ytimeen – ja maailma olisi paljon parempi paikka jos tällaista musiikkia tehtäisiin enemmän. Melankolia on yksi vuoden 2017 parhaista rocklevyistä. Sen kanssa elämä tuntuu täydemmältä.

Raine Hynninen – bassokitara
Mikko Saaristo – rummut, lyömäsoittimet
Timo Kuismanen – kitara, kosketinsoittimet
Ossi Alisaari – laulu, kitara, lyömäsoittimet
Äänitys: Pekka Alisaari & Timo Kuismanen.

Melankolia julkaistiin ennakkotilaajille 11.2. alkaen. LP ja striimi saavat virallisen julkaisunsa 24.2. Reilua vuotta aiemmin julkaistu debyyttialbumi on saanut hienoa jatkoa.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Salaliitto: Salaliitto (LP, striimi. Plastic Passion, 2015).
Melankolia (LP, striimi. 2017).

Lue lisää:
Salaliitto Facebook
SoundCloud
BandCamp
Plastic Passion

Salaliitto: Melankolia (2017).

Salaliitto: Melankolia (2017).

Salaliitto: Salaliitto – huippuluokan debyyttialbumi

Salaliitto: Salaliitto (Plastic Passion, 2015)

Salaliitto: Salaliitto (2015).Nelihenkinen Salaliitto on kypsytellyt debyyttialbumiaan hiljalleen, kaikessa rauhassa. Valmis albumi on yksi vuoden valloittavimmista rocklevyistä.

Salaliiton lauluntekijä ja laulaja/kitaristi Ossi Alisaari heittäytyy tunnelmiin tosissaan. Hän voi tehdä sen helposti, sillä hänellä on rinnallaan vahva ja luotettava musiikillinen yksikkö.

Alisaaren kirjoittamat tilannekuvat istuvat täydellisesti biiseihin, joiden rakenteissa riittää seurattavaa. Bändiltä taipuu vaivatta vaikeampikin tahditus. Musiikillinen sujuvuus välittää oivallisesti tekstin tarpeita eteenpäin. Soljunta tuntuu lähes ällistyttävältä. Esimerkiksi Pääsiäissaaret on rohkeasti sovitettu biisi täynnä sekä levollisuutta että taianomaista jännitettä.

– Viimeinen talo, kaupunki loppuu
takana taivas punainen.
Viimeiset valot, asfaltti päättyy
keskellä tietä kasautuu.
Syvän ojan ylitän
viimeisen kerran yritän.

Valssin tahtiin etenevä Virhe avaa albumin toisen puolen. Värikäs maailma aukeaa jännittävänä kaleidoskooppina. Tarinankerronnassa on jotain kuusumunprofeettamaista seikkailuhenkeä, mystistä tummuutta. Lapsen näkökulmasta kulkeva teksti heijastelee osuvasti pienenä koettua epävarmuutta.

Salaliiton ensimmäisestä singleraidasta tehtiin myös video. Tommi Rantamäen ohjaustyö julkaistiin huhtikuussa 2015.

Toinen single Uuteen elämään sai videojulkaisun marraskuussa. Ohjaus: Jussi Pajuniemi.

Salaliiton bändisoundi on muheva, jännittävällä tavalla juurekas. Kitarat heläjävät täynnä suurta tunnetta ja ennen kaikkea rentoutta. Läsnä on rockmusiikin yksi tarpeellisimmista elementeistä: heittäytyminen ilman pinnistämistä. Salaliitto on intohimolla tehtyä rockmusiikkia, ilman rasitteita.

Yhtyeen jäsenille on kertynyt kokemusta monista bändeistä, kuten Penniless, Limonadi Elohopea ja Deep Turtle. Salaliittoa kuunnellessa voi miettiä sekä suomalaista että amerikkalaista lauluntekijyyttä. Mielikuvissa vilahtavat ohimennen Neil Young, The Posies, 22-Pistepirkko, Interpol, Kauko Röyhkä, Agents ja R.E.M. Olennaista on se, että Salaliitto saavuttaa oman juttunsa jo debyyttialbumilla. Se on ihailtavaa.

Ossi Alisaari – kitara, laulu
Timo Kuismanen – kitara
Raine Hynninen – bassokitara
Mikko Saaristo – rummut, lyömäsoittimet

Salaliitto julkaistaan LP-levynä ja striiminä joulukuussa 2015.

Yhtye juhlistaa levynjulkaisua lauantaina 19. joulukuuta kahdella keikalla. Akustinen setti Turun musiikkikirjastossa alkaa klo 14. Illalla klo 22 keikkapaikkana on Turun Baari. Molempiin on vapaa pääsy.

Levyhyllyt:
Salaliitto: Salaliitto (LP, striimi. Plastic Passion, 2015).
Melankolia (LP, striimi. 2017).

Lue ja kuuntele lisää:
Salaliitto Facebook
SoundCloud
BandCamp
Plastic Passion 

Tuomas Pelttari

Salaliitto: Salaliitto (2015).

Salaliitto: Salaliitto (2015).