Plutonium 74 – epärealistiset optimistit kohtalon kourissa

Helsinkiläisen Plutonium 74:n tyyliä on luonnehdittu ”psykedeeliseksi rytmimusiikiksi” ja ”haikean merelliseksi grooveksi”. Pitkän linjan bändin jäsenet ovat sanoneet bändin rumpalin ja perustajajäsenen Ville Pystysen keksineen nuo määreet itse jaloviinaa juotuaan. Pystynen kuittaa väitteet huomauttamalla, ettei asiasta löydy todisteita.

Erno Haukkala ja Joanna Sulonen yhtyeestä Plutonium 74. Kuva: Ylermi Rajamaa.

Siitä sen sijaan löytyy evidenssiä, että Plutonium 74 on pitkästä aikaa aktiivisessa tilassa. Bändi on parhaillaan laajalla Suomen-kiertueella, ja pitkään työstetty kolmas albumikin hahmottuu hiljalleen.

Plutonium 74 on ollut olemassa yli 20 vuotta. Ville Pystynen kertoo, että bändin laulaja-kosketinsoittaja Ylermi Rajamaa on ensimmäinen ihminen, jonka kanssa hän on tehnyt musiikkia.

– Lapsuudenystäväni Lauri Johansson, joka perusti Plutonium 74 -yhtyeen kanssani, esitteli minut ja Ylermin toisillemme noin vuonna 1996. Lauri myös keksi bändin nimen. Kuulemma 74 kuulosti siistimmältä kuin plutoniumin oikea järjestysluku 94. Mentiin yläasteen musaluokkaan soittamaan grungea. Siitä asti Ylermi on ollut sielunkumppanini musan tekemisessä ja muutenkin elämässä. Meillä on ollut pahoja riitoja, mutta vaikeistakin asioista voi päästä yli. Se, mitä me tehdään yhdessä, on niin siistiä, etten luopuisi siitä mistään hinnasta.

Vuonna 2003 julkaistu ensialbumi Pasilasta Kallioon oli arvostelumenestys, joka nosti Plutonium 74:n kulttisuosioon. Pystynen muistelee levyn tekemistä lämmöllä.
Pasilasta Kallioon syntyi kokeilunhalusta, nuoresta innosta ja rakkaudesta usvaiseen rytmimusiikkiin. Levy tehtiin niin, että ensin äänitettiin treeniksellä pohjat ja sitten mentiin Harjun nuorisotalon studiolle yöksi ja kokeiltiin, miten laitteet toimivat. Ihmeteltiin, että ”mitä tosta vivusta tapahtuu?” ja että ”vau, onpa siisti kaiku”, ja sitten Ylermi sanoi, että ”älä laita noin paljon. Kaiku toimii niin, että sitä on juuri sopivassa suhteessa kuivaan signaaliin. Pitää löytää se oikea suhde.” Me leikittiin Mad Professoria ja hulluteltiin. Kaikki oli uutta. Ei ollut mitään fakkiutunutta työtapaa, joka olisi estänyt etenemisen.

Viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt Peittoalueen ulkopuolella oli debyyttiä seesteisempi kokonaisuus ja toteutukseltaan bändilevy.
– Melkein kaikki Peittoalueen ulkopuolella -levyn biisit soitettiin studiossa livenä sisään Antti Patrosen hellässä huomassa. Jälkityöt tehtiin Neitsytpolun pahamaineisella matalakattoisella studiolla. Jasse Kesti miksasi levyn – me yritettiin ensin miksata se itse, mutta koska ei lähtenyt, Jasse sai homman hoitaakseen.

Plutonium 74:n kolmannen pitkäsoiton ilmestymispäivää on arvioitu moneen kertaan, mutta albumi antaa edelleen odottaa itseään. Pystynen kertoo sen ilmestyvän sitten, kun se on valmis.
– Kaksi ensimmäistä levyä kuulostavat hyviltä. Olen tuhottoman ylpeä, kun voin sanoa olleeni tekemässä niitä. Kolmas levy tulee olemaan näiden kahden levyn epäpyhä liitto. Sille on tehty matskua koko ajan, pikkuhiljaa sulatellen ja makustellen. Me ollaan oltu kunnon studiomyyriä ja nysvätty potikkaa oikeen huolella. Eikä me tehdä virheitä musiikissa tai elämässä – suoritus on aina sataprosenttinen. Yritin sämplätä yhteen biisiin jopa norjalaista deathmetallia, mutta vielä se ei ainakaan sinne uponnut. Täytyykin tästä kokeilla taas.

Pystysen mukaan tulevan levyn tekijät kyllä tunnistaa.
– Jengi, joka on kuullut tulevia biisejä, on sanonut, että kuulostaa ihan Plutskuilta. On hienoa, että bändillä on tunnistettava soundi, vaikka takana on 20 vuotta ja paljon kilometrejä. Mun on vaikea käsittää, että olen keski-ikäinen. Soittaessa taantuu parikymppiseksi ja kokee olevansa voittamaton. Se on todella siistiä!

Miten studiosessiot ovat sujuneet?
– Kerran kävi niin, että oltiin just tehty studiossa jokin hemmetin siisti juttu, kun Ylermi meni laittaa ovenpielessä olevasta valokatkaisijasta valot päälle, jotta voitaisiin pistää pillit pussiin siltä yöltä. No, valokatkaisijan vieressä vähän ylempänä oli studion päävirtakytkin. En tietenkään ollut muistanut seivata hommia. Parin tunnin duuni meni siinä – onneksi, koska se, mitä me tehtiin sen jälkeen, oli saletisti kovempaa matskua, jossa kuului menetyksen tuska. Me päästiin siitä tilanteesta yli huumorilla ja saatiin tehtyä homma valmiiksi.

– Aina, kun näyttää siltä, että nythän tämä meneekin tosi kivasti, tapahtuu jotain tuollaista. Ihan AINA. Koskaan ei uskalla iloita mistään ennen kuin vasta parin viikon päästä, kun ollaan varmasti päästy selville vesille. Olen luonteeltani epärealistinen optimisti, mutta silti koko ajan on takaraivossa fiilis, että joku kuolee tai studiolla tapahtuu vesivahinko. Me otettiin vakuutuskin sen varalta. Yrittivät vielä laittaa päälle soittimen rikkoutumisvakuutuksen. Se ei ollut kallis, ja kysyin, paljonko omavastuu. ”600 euroa.” ”Kuussataa euroa?! Joku roti nyt tohon puuhaan!” Oho, meni vähän sivuraiteille.

Plutonium 74:n uusin julkaisu on syksyllä 2019 ilmestynyt single ’Jonotusmusa’.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Plutonium 74 | Facebook

Plutonium 74
Ylermi Rajamaa – laulu, koskettimet
Stella Kullström – laulu, viulu
Joanna Sulonen – laulu, keytar
Olli Rautiainen – trumpetti, haitari, tinapilli, syntetisaattorit
Eero Savela – trumpetti
Erno Haukkala – pasuuna, huilu
Kaj Kääriäinen – kitara, laulu
Joonatan Kotila – basso
Ilja Juutilainen – perkussiot
Ville Pystynen – rummut, koneet
Eppu Helle – miksaus

Keikat 2019
La 16.11. Tampere, Olympia
Pe 22.11. Turku, Apollo
La 23.11. Hämeenlinna, Suisto-klubi
Pe 29.11. Lahti, Tirra
La 30.11. Helsinki, Tavastia
Su 1.12. Helsinki, Tavastia

Levyhyllyt | Finna.fi

Pasilasta Kallioon | CD • Rapu Records 2003
Peittoalueen ulkopuolella | CD • Stupido Records 2008
Matkalla perille | 2LP • CD • Stupido Records 2020

Plutonium 74:n albumi Matkalla perille julkaistiin kesäkuussa 2020.

Plutonium 74:n albumi Matkalla perille julkaistiin kesäkuussa 2020.

Knipi ja menetysten kauneus

Knipi | Capitol/The Fried Music Oy 2019

Zachris Stierncreutz (s. 1972) on nyt tehnyt itsensä näkyväksi. Erinomaisena laulunkirjoittajana, Egotripin partasuuna ja Knipinä tunnettu muusikko on säveltänyt paljon suosittua musiikkia, mutta henkilönä hän on jäänyt melko huomaamattomaksi. Egotripin lisäksi ainakin Anna Puulle, Irinalle, Jenni Vartiaiselle ja Jonna Tervomaalle lauluja laatinut mies on sanonut suoraan halunneensa jättää maailmaan myös sellaisen jäljen, josta tunnistaa juuri hänet. Tämä sooloalbumi on se jälki.

Knipin levy ei ole tyylillisesti mikään yllätys. Sillä on Egotripin, J. Karjalaisen ja vaikkapa Jonna Tervomaan levyiltä tuttua melodista, suomenkielistä popmusiikkia, jonka katkeransuloinen melankolia ei kumpua Volgan mutkasta vaan paljon lännempää. Sekään ei suoranaisesti sokeeraa, että hän on kirjoittanut levylleen toimivia kappaleita tutulla tyylillä, jonka hän taitaa suvereenisti. Eivät kai muidenkaan käsityöammattien mestarit sähellä pajoissaan käsittämättömyyksiä, kun oma ala kerran on hallussa.

Jos Knipi jostakin tietystä asiasta laulaa, niin menetyksestä. Avausraidassa ’Katkoviivoja’ on kyse paikkaan kuulumisen tunteen menettämisestä. Kappaleessa ’1986’ kertoja on jäänyt sinne, minne kokee kuuluvansa, mutta niin tekemällä hän on menettänyt kaiken sen, mitä lähtemisestä olisi seurannut. ’Sotku’ ja ’Hölösuu’ ovat lauluja parisuhteen menettämisestä. Ensin mainitussa mennyt hyvä on kadotettu peruuttamattoman teon kautta, jälkimmäisessä kaiken annetaan mennä huolimatta siitä, että suhde tahdottaisiin säilyttää.

’Menneestä ajasta’ kertoo ihmisestä, jonka aika on muokannut niin toisenlaiseksi, että hän on menettänyt entisen itsensä. ’Mustassa aukossa’ kertoja on menettänyt mielenrauhansa, turvallisuudentunteensa ja jonkun ihmisenkin. Tyhjentävästi nimetty ’Maitojuna’ on laulu siitä, kuinka omien suurten luulojen vastaisesti rohkealla siirrolla hävitään elämän pelissä enemmän kuin voitetaan. ’Seinäruusu ja kynnysmatto’ -kappaleessa altavastaajat saavat toisensa, mutta sekin johtuu vain siitä, että he näkevät toisissaan menetysten arvet.

Kiehtovin tarina on biisissä ’Se on menoa nyt’. Sen kertoja herää eteisestä vaatteet päällä sormus taskussaan. Hän on selvästikin ollut juopottelemassa, mutta mitä muuta oikein on tapahtunut? Onko hän ottanut vihkisormuksensa pois lähtiessään juhlimaan? Onko sormus palautettu hänelle baarissa erotilanteessa? Hän kertoo tehneensä päätöksen, joka saa hänet kyseenalaistamaan oman täyspäisyytensä – mitä? Mitä ”se on menoa nyt” merkitsee? Ei kai hän sentään itsemurhaa suunnittele? Vai onko hän rakastunut yöllä niin tulisesti, että on päättänyt erota puolisostaan?

Toinen vaikuttava kappale on ’Värejä’. Se kertoo mielen toipumisesta, siitä miten maailman sävyt alkavat taas hehkua kirkkaina pitkän synkeän jakson jälkeen. Katarttinen päätösbiisi on (taas kerran) toimiva ratkaisu – näin surumielisestä albumista jää toiveikas olo. Teosmainen ’Värejä’ on toivoa täynnä myös musiikillisesti. Teemoihinsa nähden Knipin levy voisi olla musiikillisesti paljon synkempikin – mutta hyvä, ettei ole. ’Sotkussa’ lempeä sävellys kontrastoi synkkään tarinaan hämmentävän tunnelman, ja Maitojunaan se tuo itsensä armahtamisen tuntua. Toki levyltä löytyy myös paljon samaa surumielistä silmäkulmain kimmellystä kuin Egotripin albumeiltakin. Merkittävin ero emoyhtyeeseen on Knipin ääni, ja utuiseksi tuotettu laulusoundi istuu hyvin kaihoisaan tematiikkaan.

Knipin levy osoittaa, miten suuri osa Egotripin soundia hän ja hänen kappaleensa ovat. Sopii toivoa, että hänen henkilökohtaiset jälkensä johtavat pitkälle.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Knipi | Facebook
Knipi | Instagram

Levyhyllyt | Finna.fi
Knipi

Knipi | CD • LP The Fried Music Oy/Universal 2019

Levyhyllyt | Finna.fi
Egotrippi

1990-luku

Egotrippi | CD • Sony Music Entertainment Finland 1995
Superego | CD • Zen Garden 1997
Alter ego | CD • Zen Garden 1998

2000–2009

Helsinki–Hollola | CD • Zen Garden 2000
Matkustaja | CD • BMG Finland 2003
Vielä koittaa uusi aika | CD • KHY Suomen Musiikki 2006
Maailmanloppua odotellessa | CD • Suomen Musiikki/Sony BMG/RCA 2008

2010-luku

Pilvien alla, maan päällä | CD • KHY Suomen Musiikki 2013
Vuosi nolla | CD • Warner Music Finland 2015
10 | CD • Warner Music Finland 2017  Levyhyllyt • 10

2020-luku

Aina matkalla jonnekin • live  Egotrippi & Turun Filharmoninen Orkesteri & kapellimestari Antti Rissanen | Warner Music Finland 2020

Levyhyllyt | Finna.fi
The Krispies

Solid Gold Rockstars | CD • Zen Garden 1998

Levyhyllyt | Finna.fi
The Tunes

Bright Yellow Sun | CD • Grandpop Records 2005

Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Vilma Alina: True Crime – parisuhteen viimeisellä rannalla
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Lue lisää | Finna.fi

Egotrippi – aina matkalla jonnekin  Ilkka Mattila, 216 sivua | Minerva 2013
Kitara, tähdet ja kuu – suomipopin parhaat säkeet  Eila Rikkinen, 127 sivua | F-kustannus 2006

Knipi (2019).

Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan – kurjuuden kuningattaret

Kaikki tiet vievät Peltolaan | Is This Art! 2019

Nolottaa myöntää, että kesti yllättävän kauan ennen kuin hoksasin, mistä Maustetyttöjen nimi tulee. Se johtui siitä, miltä he vaikuttavat. Spice Girlsin pirskahteleva voimaannuttamispop on niin kaukana Maustetyttöjen raadollisesta, surumielisestä ja kauniista musiikista, etten pystynyt ajattelemaan molempia yhtyeitä samana päivänäkään.

Maustetytöt. Kuva: Alt Agency 2019.

Maustetyttöjen eli Anna ja Kaisa Karjalaisen yhteinen bändihistoria ulottuu noin kymmenen vuoden taakse. Heidän ja kolmannen sisaren Maija Karjalaisen trio Kaneli julkaisi ainoaksi jääneen albuminsa Hazy Daysin vuonna 2016. Englanninkielinen garagepop ennakoi läpimurtoyhtyeen tuloa mausteikkaalla bändinnimellä ja surumielisellä tunnelmalla. Ensimmäisen singlensä Maustetytöt julkaisi vuoden 2019 helmikuussa, ja nyt on ensialbumin aika.

Kaikki tiet vievät Peltolaan on kymmenen biisin levyllinen lauluja ihmisistä, joista on syytä olla huolissaan. Samanhenkistä karun todellisuuden ja inhimillisen herkkyyden törmäysten kuvausta löytää vaikkapa Charlie Chaplinin ja Aki Kaurismäen elokuvista, joskin bändillä huumori ja toivo piilevät syvemmällä.

Mitä sanoituksiin tulee, lähin vertailukohta Maustetytöille on Pää Kii. Toisin kuin Teemu Bergmanin bändin, Maustetyttöjen musiikilliset vaikutteet eivät tule punkrockista päinkään, mutta muuten yhteistä on aika paljonkin. Molempien lauluissa kauneus löytyy rumuudesta, ihmiset ovat yksin, elämälle ei löydy tarkoitusta, suhteet eivät toimi, ja apteekissa ja Alkossa asioidaan tiuhaan kuin ruokakaupassa, ja keskushermostoa lamaavat yhdisteet tekevät olemisen hiukan siedettävämmäksi. Siinä missä Pää Kii purskahtaa ajoittain kyyniseen nauruun huonojen uutisten edessä, Maustetyttöjen lauluissa alakulo on kroonista sorttia, vaikka alituisen vakavuuden koominen ulottuvuus on tuskin jäänyt heiltä itseltään huomaamatta. Molempien musiikissa pinnalle nousee myötätunto, itseironia ja herkkyys.

Ei tarvitse olla kaksinen musatietäjä tai -guru löytääkseen sylttytehtaalle Viidestoista päivä -kappaleen tai Se oli S.O.S:n viittauksia seuraten, mutta ei Maustetyttöjä silti voi pitää Juice Leskisen tai ABBAn opetuslapsina. Usein tässä yhteydessä mainittu Leevi And The Leavings kuuluu selvästi, mutta toisaalta se on välillistä suomalaisen ja slaavilaisen iskelmän ja 1960-luvun lopun amerikkalaisen popin vaikutusta. Oman, tällaisessa aihepiirissä ennenkuulumattoman äänensä Maustetytöt löytää nuoren suomalaisen naisen kokemusmaailmasta. Vaikka Karjalaiset pitävät yllä tiettyjä perinteitä eivätkä sinänsä keksi mitään uutta, heidät kyllä tunnistaa.

Sinkkubiisit ’Se oli SOS’ ja ’Tein kai lottorivini väärin’ tekivät bändin tunnetuksi, mutta ensimmäistä albumia ei tarvinnut rakentaa niiden varaan. Vahvempaakin materiaalia nimittäin on, ja lujimmasta päästä ovat hienosti sisään tunnelmaan imaiseva ’En saa unta varmaan haudassakaan’, liikuttava ’Soitin sulle sanoakseni ei mitään’, hiukan kuplettimainen ’Kaikki tiet vievät Peltolaan’ ja levyn päättävä ’Mä loistan kuin hämärä’, joka muistuttaa synkistelyn puhdistavasta vaikutuksesta.

Maustetyttöjen ensimmäisen albumin päättyessä tuntuu, että yksi tie on kuljettu loppuun. Mahdollisilla seuraavilla levyillään heidän olisi hyvä löytää uusia näkökulmia konseptiinsa. Se tuskin tulee tuottamaan ongelmia, sillä se olennaisin eli laulunteon taito on heidän hallussaan. Vaihtoehtoisia reittejä kyllä riittää: esimerkiksi söpösti nakuttavat konerytmit ja minimalistisen kitarasoinnuttelun voisi vaihtaa vaikka jousiorkesteriin ja kalja-särkylääkecocktailit johonkin muuhun eskapistiseen, eikä ideasta katoaisi mitään olennaista.

Siinä mielessä kurjuuden kuningatarten tulevaisuus näyttää yllättävänkin valoisalta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Maustetytöt | Facebook
Maustetytöt | Instagram

Varaa Maustetyttöjen albumi Kaikki tiet vievät Peltolaan kirjastosta.
Varaa Maustetyttöjen albumi Kaikki tiet vievät Peltolaan kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Maustetytöt | Finna.fi

Kaikki tiet vievät Peltolaan | LP • CD • Is This Art! 2019
Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä | LP • CD • kasetti • Is This Art! 2020

Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Leevi And The Leavings: Hopeahääpäivä – tutunkuuloinen joutsenlaulu
Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus

Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan (2019).
Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan (2019)

Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä

One Man Gang | Silver Lining Music 2019

Hanoi Rocks -ajoistaan saakka Michael Monroe on toivonut pääsevänsä bändiin, joka olisi kuin jengi, veljeydelle rakennettu luja liitto, joka pitää yhtä ja vetää pitkää linjaa kohti tuntematonta. Hän löysi sellaisen kymmenisen vuotta sitten, kun uuden Hanoin aika päättyi ja sooloura jatkui. Laulaja Monroe (s. 1962), basisti Sami Yaffa, rumpali Karl Rockfist, kitaristi Steve Conte ja myöhemmin mukaan tullut kitaristi Rich Jones ovat olleet kimpassa pitkään. Se kuuluu siinä, miten heidän bändinsä soi syksyllä 2019. Se kuulostaa ikään kuin entistä enemmän… No niin, jengiltä.

Viiden vahvan jäsenen lisäksi juuri muuta ei tarvitakaan – vain yksi kitarasoolo The Damnedin Captain Sensibleltä, toinen Hanoi Rocksin Nasty Suicidelta, Tero Saartin trumpetti ja Apocalyptican Eicca Toppisen sello. Näillä maileilla ei kaivata edes ulkopuolista valmennusta: One Man Gangin tuottajiksi on merkitty Monroe, Conte ja Jones. Se toimii heille, jotka tietävät mitä haluavat ja kuinka temppu tehdään. Ja näinhän nyt on, sillä tämän jengin levyillä nimituottajienkin rooli on tuntunut lähinnä nimelliseltä.

Statementiksi kärkeen julkaistu rokkaava avausbiisi ’One Man Gang’ ja ensimmäinen varsinainen single, uusimpien Monroe-levyjen nostalgisten kaupunkibiisien perinnettä vastustamattomasti jatkava haikeanpirteä ’Last Train To Tokyo’ eivät kerro kokonaisuudesta omaa osaansa enempää. 2010-luvun neljäs ja viimeinen Michael Monroe -albumi on edeltäjäänsä Blackout Statesia värikkäämpi, dramaattisempi ja vahvempi kokonaisuus ja selkeästi vuoden paras rocklevy.

Yksi levyn jännitteisimmistä sovituksista löytyy sen ainoasta Monroen kirjoittamasta biisistä ’Heaven Is A Free State’, joka starttaa flamencorytmeillä ja mariachi-trumpetilla ja etenee latinohenkiseen säkeistöön vain kiihtyäkseen svengaavaksi rockiksi. Rauhallisimmillaan tunnelma on suurieleisessä sytkäriballadissa ’Midsummer Nights’ ja tyylikkäässä ’In The Tall Grassissa’. Sen jälkeen katupunk rämisee rajuimmillaan, kun äkäinen ’Black Ties And Red Tape’ luo sarkastisen silmäyksen alan nykytilaan.

Rich Jones on kirjoittanut suurimman osan albumin biiseistä ja onnistunut tehtävässään hyvin. Synkeän groovy ’The Pitfalls Of Being An Outsider’, The Rolling Stonesin Goats Head Soupista sekä Hanoi Rocksin hulluista vuosista muistuttava ’Wasted Years’ ja teatraalisen mantran kautta loppuaan lähestyvä ’Low Life In High Places’ ovat hienoja mustia helmiä. Jones osoittautuu myös päteväksi rocklyyrikoksi. Siinä missä aiemmin osa teksteistä oli kirjoitettu vähän liiankin huolella laulajan suuhun, nyt ne ovat luontevampia ja omaäänisempiä. Biiseissä ’In The Tall Grass’ ja ’Helsinki Shakedown’ soivat myös Manic Street Preachersin kaltaisten yhtyeiden vaikutteet.

Conte on tehnyt Jonesin kanssa suurten kertosäkeiden kappaleet ’Last Train To Tokyo’, ’Midsummer Nights’ ja ’Hollywood Paranoia’. Tymäkästi jytäävän ’Junk Planetin’ hän levytti The Crazy Truthin albumille jo kymmenen vuotta sitten. Vaikka säv/san-osastolla ei näy Yaffan ja Rockfistin nimiä, eivät he ole sivuroolissa. Sovitukset ja komppiosaston työskentely rullaavat tavalla, josta monilla olisi oppimista.

One Man Gang on katurockia, glam punkia ja rock and rollia, joka ei kuulosta kuolleeksi puunatulta eikä vireenkorjaimilla siistityltä vielä studiokäsittelyn jälkeenkään. Se on potkiva ja hienostunut rocklevy jengiltä, joka osaa laulaa ja soittaa, ja tässä ajassa sellainen kuulostaa notkealta, elävältä ja hengittävältä. Mikä parasta, sen kuulee tulleen sydämestä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Michael Monroe kotisivu
Michael Monroe Official | Facebook
Michael Monroe Official | Instagram

Levyhyllyt
Michael Monroe | Finna.fi

1980-luku

Nights Are So Long LP • CD | Yahoo Records 1987/1988 • CD-uusintapainos Warner Music Finland 2004 • 2LP-uusintapainos Svart Records 2017
Not Fakin’ It  LP | Polygram Records 1989 • CD Polygram Records 2003

1990-luku

Peace Of Mind CD | Poko Records 1996 • Deadline Records 2000 • 2LP-uusintapainos Svart Records 2017
Life Gets You Dirty CD | Steamhammer 1999

2000–2009

Whatcha Want CD | Steamhammer 2003

2010-luku

Another Night In The Sun – Live In Helsinki • live | Spinefarm Records/ Michael Monroe Music 2010
Sensory Overdrive • CD • LP • CD+DVD | Spinefarm Records 2011
Horns And Halos • LP • CD | Money Cash Flow/Spin-Farm 2013
Blackout States • LP • CD | Spinefarm/Money Cash Flow 2015
One Man Gang • LP • CD | Silver Lining Music 2019

Jerusalem Slim | Finna.fi

Jerusalem Slim CD • Polygram Records 1992
J.S. – The Demos CD-omakustanne • 1998

Demolition 23. | Finna.fi

Demolition 23. | CD Renegade Nation Records/Music For Nations 1994

Levyhyllyt
Hanoi Rocks | Finna.fi

1980-luku

Bangkok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks • LP • kasetti | Johanna 1981 • CD-uusintapainos Love Kustannus 1997 & Love Kustannus 2017 & Sanctuary/BMG 2017 • LP-uusintapainos Back On Black 2017
Oriental Beat • LP • kasetti | Johanna 1982 • CD-uusintapainos Johanna/Love Kustannus 1997, Essential/Castle Music 2001 • LP-uusintapainos Back On Black 2017
Self Destruction Blues • LP • kasetti | Johanna 1982 • CD Essential 1995 • CD Castle Music/Sanctuary Records 2001
Back To Mystery City • LP • kasetti | Johanna 1983 • CD PVC Records 1988 • CD Lick Records 1988 • CD-uusintapainos Essential 1995 • Castle Music/Sanctuary 2001 • Johanna/Love Kustannus 2004
All Those Wasted Years • live • 2LP • CD | 1984
Two Steps From The Move • LP • CD | 1984
Rock & Roll Divorce • live | 1985

2000–2009

Twelve Shots On The Rocks | Major Leiden Productions/RLF Music 2002
Another Hostile Takeover | Major Leidén Productions/Hanoi Productions 2005
Street Poetry | Hanoi Productions/WolfGang Records 2007

Kokoelmalevyt ja boksit | Finna.fi
Hanoi Rocks

Hanoi Rocks • 4CD + 40-sivuinen tekstiliite | Johanna/Love Kustannus 2001
Lightnin’ Bar Blues – The Albums 1981–1984 • 6CD + 12-sivuinen tekstiliite | Sanctuary Records Group 2005
This One’s For Rock’n’Roll – The Best Of Hanoi Rocks 1980–2008 • 2CD + 12-sivuinen tekstiliite | Johanna/Backstage Alliance/Hanoi Productions 2008
Parhaat • CD | Johanna Kustannus 2011
Johanna Years 1980–1984 • 3CD + 12-sivuinen tekstiliite | Johanna Kustannus 2014
Mental Beat 1980–1985 • 6LP + 12-sivuinen tekstiliite | Universal Music 2016

Kokoelmalevy | Finna.fi
Michael Monroe

The Best • 2CD | Universal Music 2017

Amyl And The Sniffers: Comfort To Me – Pyhän yksinkertaisuuden kirkossa
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
J.M.K.E: Külmale maale – vapaata ajattelua vallankumouksen aikaan
Jan Stenfors: Vinegar Blood – kahden elämän taitteessa
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Johnny Thunders: So Alone – malja antisankarille
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Ramones: Rocket To Russia – rockia ulkopuolisilta ulkopuolisille
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin
Smack On You – avain kulttisuosioon
Strängen: Rock på Svenska – aito loppuun asti
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Lue lisää Michael Monroesta ja Hanoi Rocksista | Finna.fi

Michael Monroe  Ari Väntänen, 512 sivua | Like 2011
Michael Monroe – päivitetty   Ari Väntänen, 550 sivua | Like 2014
Hanoi Rocks – All Those Wasted Years  Ari Väntänen & Michael Monroe & Andy McCoy, 445 sivua | Like 2009
Hanoi Rocks – All Those Wasted Years  Ari Väntänen & Michael Monroe & Andy McCoy, 368 sivua | Like-pokkari 2014 & 2016
Razzle – Hanoi Rocks -legendan tarina  Ari Väntänen, 296 sivua | Like 2020
Sami Yaffa – tie taipuu  Tommi Liimatta, 462 sivua | Like 2016 • 2017 • 2018

Läs mera om punk rock | Finna.fi

Please Kill Me – den ocensurerande historien om punken  Legs McNeil & Gillian McCain & översättare Dan Andersson | Reverb 2006, 542 sidor  • Modernista 2016, 602 sidor

Read more about Hanoi Rocks and Michael Monroe | Finna.fi

Hanoi Rocks – All Those Wasted Years  Ari Väntänen & Michael Monroe & Andy McCoy & translated by Andy Stowe, 347 sivua | Cleopatra Press 2016

Lue lisää aiheeseen liittyvää kirjallisuutta | Finna.fi

Sound Tracker  Tommi Liimatta & Sami Yaffa & Otso Tiainen, 203 sivua | Like 2014
Sound Tracker – Kapinamusiikin juurilla  Tommi Liimatta & Sami Yaffa & Otso Tiainen, 219 sivua | Like 2015
Please Kill Me  Punkin sensuroimaton esihistoria  Legs McNeil & Gillian McCain & kääntäjä Ike Vil, 542 sivua | Like 2004
Sopeutumattomien sukupolvi – punkin kummisedän muistelmat  Richard Hell & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 330 sivua | Like 2013

Read more about punk rock influencers | Finna.fi

I Dreamed I Was A Very Clean Tramp – An Autobiography  Richard Hell, 293 sivua | HarperCollins 2013
Johnny Thunders – In Cold Blood  Nina Antonia, 257 sivua | Jungle Books 1987 | Cherry Red Books 2000
Please Kill Me – The Uncensored Oral History Of Punk  Legs McNeil & Gillian McCain, 525 sivua | Little, Brown 1996 • Abacus 1997
Sick On You – The Disastrous Story Of Britain’s Great Lost Punk Band  Andrew Matheson, 337 sivua | Ebury Press 2015
Too Much Too Soon – The Makeup & Breakup Of The New York Dolls  Nina Antonia, 208 sivua | Omnibus 1998 & 2003 • New Edition 2005

Michael Monroe: One Man Gang (2019).
Michael Monroe: One Man Gang (2019)

Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä

Arktista hysteriaa | Poko Rekords 1990

Se oli kaikessa outoudessaan lopulta aivan järkeenkäypää. Kun näki amerikkalaisen Rolling Stonen julkaisseen jutun Santa Luciasta, ensin teki mieli läpsiä itsensä hereille. Mutta kun miettii, millainen bändi Santa Lucia oli ja mihin aikaan, artikkelin kirjoittaneen Hank Shteamerin ilahtumisen kyllä ymmärtää. Mikään ei ollut ihan niin kuin Santa Lucia. Eikä ole vieläkään.

Santa Lucia syntyi ja kuoli teini-iän mukana. Kun bändi perustettiin Kemissä vuonna 1984, sen jäsenet olivat vasta 12-vuotiaita. Ensimmäisen singlensä bändi julkaisi neljä vuotta myöhemmin ja ainoaksi jääneen albuminsa, Arktista hysteriaa, vuonna 1990. Siihen aikaan rockmusiikki oli nuoruuden ääni, ja se kuuluu Santa Luciassa vimmaisuutena ja vilpittömyytenä.

Santa Lucia erottui monella tavalla, ei vähiten sukupuolellaan. Muut teinitytöt eivät soittaneet siihen aikaan sillä tavalla (eivätkä kyllä pojatkaan, mutta naispuolisten soittajien rockbändi oli 1980-luvun Suomessa jo itsessään kuriositeetti, joka sai äijät ymmälleen). Santa Lucian erotti myös kieli. Niin oudolta kuin se nyt tuntuukin, 1980-luvulla ei missään tapauksessa ollut normaalia laulaa metallista rockia suomeksi.

Erottuva oli myös tyyli: Santa Lucian musiikki oli merkillinen yhdistelmä eri elementtejä, joista kuuluvimmat olivat metalli ja post-punk. Kitaristi Aide Pyykkö, basisti Kultsi Kultalahti ja rumpali Häte Mattila olivat kovaotteisia, tiukkoja ja taitavia soittajia, joiden vaikutteet tulivat rockista, hevistä ja metallista. Laulaja Mape Morottaja sen sijaan ei ollut hevilaulaja, vaan tulkitsi kirkkaalla ja pirteällä äänellä melodioita ja sanoituksia, jotka eivät tulleet metallin suunnalta. Sipe Mäen koskettimet tekivät Santa Lucian crossover-soundista juhlavamman, suuremman ja mystisemmän. Hienoimmin tämä kulminoitui Arktista hysteriaa -albumilla.

Niille aikalaisille, joiden käsitys Santa Luciasta perustui vuonna 1988 singlellä julkaistuun höpsöön Miljoona ruusua -huitaisuun, vuoden 1990 Arktista hysteriaa tuli taatusti yllätyksenä. Se oli kunnianhimoinen ja kosiskelematon albumi, jonka luokitteleminen pelkäksi metalliksi olisi vähän liian laiskaa. Vaikka tuplabassarit jytisivät ja riffitulitus oli säälimätöntä, Santa Lucia olisi löytänyt oikeita hengenheimolaisia vasta myöhemmästä vaihtoehto- ja taidemetalliskenestä, hetkittäin vaikkapa Jane’s Addictionista. Bändin viimeiseksi jäänyt levytys, Neljä tunnelia tuonelaan -ep (1992) kuulostaa siltä, että jos Santa Lucia ei olisi hajonnut, se olisi ollut kotonaan 1990-luvulla.

Santa Lucian tuotanto on ollut kuluvalla vuosikymmenellä helposti saatavilla. Pokon vuonna 2011 julkaisema Koko tuotanto 1988–1992 sisälsi kaikki levytykset ja saatteli bändin pitkästä aikaa keikoille. Svart Records julkaisi äskettäin vielä laajemman katsauksen Santa Luciaan. Kolmen vinyylin boksi Perse palaa! sisältää alaotsikkonsa mukaisesti ”kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987–1992.”

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Santa Lucia Facebook

Santa Lucia 1984–1992
Outi-Maria ”Kultsi” Kultalahti – bassokitara
Virpi ”Häte” Mattila – rummut
Eija ”Mape” Morottaja – laulu
Mari-Anne ”Sipe” Mäki – kosketinsoittimet
Kati ”Aide” Pyykkö – kitara

Varaa Arktista hysteriaa kirjastosta.

Varaa Santa Lucian klassikko Arktista hysteriaa kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Santa Lucia | Finna.fi

Arktista hysteriaa | LP • CD Poko Rekords 1990
Arktista hysteriaa – koko tuotanto 1988-1992 | CD • Poko Rekords 2011
Perse palaa! – kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987–1992 | 3LP • Svart Records 2019

Hole: Celebrity Skin – kun irvistys kietoutuu hymyyn
Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual – toisinajattelijoiden taidemanifesti
Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost – Seattlen surujuhlan soundtrack
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart/Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Nightwish: Human. :||: Nature. – maailmojen välissä
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
Viikate: Rillumarei! – väliaikaista kaikki on vain
Waltari: Torcha! – aistit ja rajat auki

Lue lisää Santa Luciasta ja suomalaisesta rockista | Finna.fi

Santa Lucia • 3LP  Perse palaa! – kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987–1992. Sisältää 32-sivuisen historiikkiliitteen | Svart Records 2019

Epe – levymoguli  Timo Kanerva, 331 sivua | Johnny Kniga 2021
Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historia!  Arja Aho & Anne Taskinen, 321 sivua | WSOY 2003
Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998

Svart Recordsin vuonna 2019 julkaisema 3LP-kokoelma Perse palaa! sisältää informatiivisen historiikkiliitteen.