Don Huonot – taidelukiosta Tokyomaniin

Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta (1997).Vuonna 1989 perustettu ja aivan aluksi nimellä George Nirvana Klubi esiintynyt Don Huonot oli aikansa helsinkiläinen rock-komeetta, jonka varhaisvuodet kytkeytyvät oleellisesti niin pääkaupungin taidelukioskeneen kuin rockpyhättö Lepakkoonkin. Laulaja Kalle Aholan ja rumpali Jussi Chydeniuksen perustamalla bändillä olivat kontaktit kunnossa ja pääkaupunkiseudulla se alkoi nopeasti saada keikkaa ja mediahuomiota. Ristiriitaisiakin tunteita Don Huonojen näppärä teiniälykköilmaisu herätti ja maakunnissa oli vuosien ajan vaikeampaa, kunnes yhtye lopulta breikkasi yhdeksi vuosituhannen vaihteen isoimmista suomalaisista rocknimistä.

”Donkkareiden”, joksi bändin kielipelihenkinen nimi ajan saatossa vakiintui, vaikutteet tulivat selvästi niin kotimaisesta taiderockista kuin jäsenten monitaiteisesta taustasta. Kuorolauluharrastus vakiinnutti runsaasti ja raskaskätisesti käytetyt taustalaulut osaksi ilmaisua. Yhteydet näyttämötaiteeseen kuuluvat niin musiikin teatraalisuudessa kuin Aholan tavassa yhdistää teksteissään sanaleikkejä ja nokkeluuksia patetiaan ja melodraamaan.

Don Huonot -albumituotantoa 1991–1994: Silmänkääntötemppu, Kameleontti ja Verta, pornoa ja propagandaa. Kuva: Tuomas Pelttari
Albumit 1991–1994: Silmänkääntötemppu, Kameleontti ja Verta, pornoa ja propagandaa. Kuva: Tuomas Pelttari

Isoimman varhaisen breikkinsä Don Huonot sai päästessään esiintymään vuoden 1991 alussa aikakauden hittiperhesarjaan Ruusun aika. Kuultu kappale oli ’Pieniä sieviä sieniä’, joka myöhemmin samana vuonna päätyi ’Aavaa preeriaa’ -pienkustanteen seuraajaksi bändin ensimmäiseksi julkaisuksi Atte Blomin Pyramid-yhtiölle. Levyraadinkin tämä psykedeliakuvastolla leikittelevä korvamato voitti ja vauhditti vielä vuonna 1991 ilmestyneen Silmänkääntötemppu-esikoisen albumilistan alemmille sijoille.

Mikko Karmilan tuottaman albumin vahvuuksia ovat kaikuisan selkeä iso soundi, vahva melodiantaju ja omaperäisenä tyylipiirteenä jo pitkälle kehittyneet taustalaulut. Kappalemateriaali on toki epätasaista ja näsäviiisasta lukionokkeluutta esiintyy siinä missä vähän huvittavan kirkasotsaista hippisyvällisyyttäkin. Jotain yhtyeen mentaliteetista kertoo kansikuva, jossa ollaan kirjaimellisesti kääntämässä silmää eli raahaamassa valtavaa silmää hankalan näköisesti naruista teatterilavasteiden poikki. Kuitenkin esimerkiksi ’Aika’ ja ’Absurdit sävelkorvat’ ovat kelpo teoksia ja ’Pieniä sieviä sieniä’ puolustaa paikkaansa suomalaisen taiderockin ilahduttavan sekopäisenä klassikkona.

Debyytin jälkeen vasta parikymppiset muusikot ajautuivat tyypilliseen tilanteeseen, jossa musiikin suunnassa oli etsimistä ja jäsenten elämäntilanteet murroksessa. Jälkimmäisestä seurasi kitaristi Joonas Pirttilän vaihtuminen Kie von Hertzeniin ja näin vakiintui Donkkareiden klassinen kokoonpano.

Ennen miehistönvaihdosta yhtye ehti kuitenkin julkaista syksyllä 1992 tarttuvan singlen ’Hyrrä’. Teksti oli ehkä edelleen ”täyttä dadaa”, mutta musiikillinen ilmiasu suoraviivaisen poprock-kappaleen, jossa on kenties vähän normaalia suomirockia enemmän kepeää rullaavuutta. Radiomafian ahkerasti soittama kappale jäi monen aikalaisen mieleen, mutta jälkikäteen ajatellen sen voi nähdä ensimmäisenä sarjassa singlejä, joilla Don Huonojen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt ponnistaa paljon ”yliopistokaupunkeja” laajempaankin suosioon. Kuulostaahan biisi sitä paitsi melko paljon oman ison läpimurtonsa samana vuonna tehneiltä Neljältä Ruusulta.

Mutta keväällä 1993 ilmestyneen, Mats Huldénin tuottaman Kameleontti-kakkoslevyn myötä Donkkarit tuntui asettuneen luuppiin, jossa sen albumit ylsivät top 40 -listan alemmalle puoliskolle, singlet soivat Mafiassa mutteivät muualla ja keikkapaikoilla riitti väkeä nimenomaan niissä yliopistokaupungeissa. Tämä oli samoihin aikoihin monen muunkin suomenkielisen rockbändin perusongelma. Ajan trendit viittasivat tanssimusiikin ja popiskelmän suuntaan. Suhteellisen helpostikin lähestyttävästä suomirockista oli tullut älykkötyyppien musaa. Donkkareiden asiaa ei ehkä auttanut, että helsinkiläiset nuorisomuusikot kärsivät varsinkin maakunnissa jonkinlaisesta kroonisesta uskottavuuden puutteesta. Ei ollut yhtä vakuuttavaa tykätä Don Huonoista kuin CMX:stä tai Ismo Alangosta.

Kameleontti on hieman hapuileva kakkoslevy, joka ei oikein linjaansa löydä. ’Hyrrä’ ja toinen Mafialla soinut biisi, romanttinen ja melodinen ’Kaunis painajainen’, ovat kyllä muotovalioita. Balladi ’Kuujärven jää’ ei ehkä ole muuten mainitsemisen arvoinen, mutta alleviivaa Aholan kirjoittamisessa vahvistuvaa jopa ylettömän romanttista juonnetta historiallis-myyttisellä tarinallaan.

Sitten taas on ’Ruma rämä romu römö-römö’ oikein tyyppiesimerkki Donkkareiden muusikkohuumorisekoilusta ja omiaan saamaan kuulijan siirtymään seuraavaan levyyn.

Nyt vakiintuneen kokoonpanon tekemällä ja jälleen Mats Huldénin tuottamalla Verta, pornoa ja propagandaa -levyllä (1994) esiintyykin aiempaa määrätietoisempi yhtye, joka varmasti tavoitteli merkittävintä teostaan siihen asti. Sitä kolmoslevy onkin, ja ottaen huomion nopean levytystahdin ja singleille sirotellut ylimääräiset aivan kelpoisat biisit on merkillepantavaa, ettei albumi tasan tunnin mittaisenakaan tunnu ihan hirveän ylipitkältä. Kokonaisuus on ehkä vähän raskas, mutta ei siksi, että mukaan olisi jouduttu änkeämään varsinaista täytemateriaalia.

Sen sijaan levyä kankeuttaa Aholan sanomisen paljous ja yhtyeen siirtyminen hieman tummempiin ja ajoittain jopa metallisiin musiikillisiin maisemiin. Metalli on tässä tapauksessa ennen muuta funk-metallia, ja yhtyeen kielisoittajien voi kuvitella innoittuneen Faith No Moren tapaisista pinnalla olleista bändeistä. Toisaalta Verta sisältää myös runsaasti herkistelykappaleita, mutta kevyttä kuunneltavaa nekään eivät ole.

Ahola pyrkii ottamaan haltuun koko sen aihepaletin, josta 90-luvun puolivälin tiedostava nuori oli huolestunut: luonnon tuhoamisen ja suvaitsevaisuuden puutteen kärkiteemoina. Albumia leimaa selvästi samanlainen tuntevan nuorison ja viileän kyynisen aikuiston vastakkainasettelu kuin vaikka toista saman kesän tyystin erilaista merkkiteosta, The Prodigyn Music For The Jilted Generationia.

Hittiä Don Huonot tavoitteli tällä kertaa muusta levystä popmaisella tuotannollaan ja yhteislaulukertosäkeellään eroavalla biisillä ’Kissaihmiset’, jossa Ahola duetoi nosteessa olleen laulaja Costin kanssa. Kun kappale vielä kuultiin Kissan kuolema -nuorisoelokuvassa, jossa Ahola itse näytteli toista pääosaa, on jo suoranainen ihme, etteivät varsinaiset hittimarkkinat vieläkään avautuneet Donkkareille. Se oli edelleen nuorisoälykköjen bändi.

Sellaisena se kuitenkin onnistui kolmoslevyllään nostattamaan kierroksia. Ahola teki onnistuneen heittäytymisen oikeutetulta raivolta tuntuneisiin fantasioihin, joista kunnianhimoisimpana esimerkkinä tässä ekologisen suomirockin vihainen avainteos, lähes seitsenminuuttinen eepos ’Metsänelävien puolustusliitto’.

Samoilla perusasetuksilla muusikoiden, levy-yhtiön ja tuottajan osalta tehtiin jälleen nopeaan tahtiin jo neljäs melko lailla edeltäjistään poikkeava albumi, syksyllä 1995 ilmestynyt Kaksoisolento. Monelle rakkain Donkkari-levy käyttää edeltäjiään enemmän akustisia sävyjä, jos kohta myös yhä ysärimäisemmin puleerattuja rock-ratkaisuja. Aholan katse kääntyy sisäänpäin, julistusta aatteellisista teemoista on vähemmän tai se on naamioitu metaforatarinoiden tai lievän nihilismin taakse.

Kappalemateriaali on vahvaa ja kaikesta kuulee, että tässä yhtye yrittää vaikka väkisin pusertaa itsensä uudelle tasolle, ehkä kaupallisestikin, mutta kuitenkin tinkimättä laadusta. Ei se onnistunut aiempaa kummemmin, vaikka nyt avuksi otettiin visuaalisetkin keinot ja bändi lanseerasi mustavalkoruudullisen kuvaston, josta sittemmin festarihatuiksi väännettynä tuli monien verenpainetta nostattanut meemi.

Studioalbumi Kaksoisolento julkaistiin alun perin vuonna 1995. Svart Recordsin julkaisema 2LP-painos ilmestyi 2018. Kuvassa oikealla kokoelmat Nämä päivät, nämä yöt (1996) ja Kultaiset apinat (1999). Kuva: Tuomas Pelttari
Studioalbumi Kaksoisolento julkaistiin alun perin vuonna 1995. Svart Recordsin julkaisema 2LP-painos ilmestyi 2018. Kuvassa oikealla kokoelmat Nämä päivät, nämä yöt (1996) ja Kultaiset apinat (1999). Kuva: Tuomas Pelttari

Kaksoisolennon hittilekaksi oli tarkoitettu hysteerisen nopeasti sätkivä ’Seireeni’, jonka sanatulitus haastaa laulamaan mukana. Yksi koko vuosikymmenen mieleenpainuvimmista suomirock-vedoista tämäkin, mutta ei ehkä omiaan valtaamaan samoihin aikoihin aloittaneen Kiss FM:n taajuuksia.

Toisenlaiseen yleisöön olisi ainakin periaatteessa voinut vedota Aholan teatteriharrastuksen innoittamana syntynyt ’Sininen yö’, Mika Waltarin nuoruuden poltetta uhkuvaan varhaiseen runoon taitavasti sävelletty akustinen laulelma, hyvinkin kenties se yksittäinen Don Huonot -esitys, jossa on kirkkaimmat klassikon ainekset. Ja kyllähän se elämään on jäänytkin, vaikkakaan ei mainstream-radioklassikkona.

Kaksoisolennon ilmestyessä Don Huonojen jäsenet olivat korkeintaan kaksivitosia, mutta pienen Suomen musiikkikentän jauhaminen suunnilleen samalla suosiotasolla vuosien ajan lienee mietityttänyt ilmeisen kunnianhimoista bändiä koko ajan enemmän. Levyn jälkeen tehdyt ratkaisut olivat varsin isoja: Pyramid-sopimus pistettiin nippuun vuoden 1996 Nämä päivät, nämä yöt -kokoelmalla ja siirryttiin monikansallisen BMG:n uudelle Terrier-alamerkille, jonka ensimmäisiä isoja lanseerauksia Don Huonot kesällä ja syksyllä 1997 oli.

Aikalainen muistaa hyvin sen ratkaisevan ilmastonvaihdoksen, joka yhtyeen ympärillä tuntui lopulta tapahtuneen. 90-luvun lopun visuaalista tyyliä edustaneet hillityn tuunatut promokuvat olivat äkkiä kaikkialla ja musiikki muuttui sulavasti vastaamaan sitä, mitä nyt haluttiin. Sitä paitsi aika oli myös muuttunut suomirockille otolliseksi, jos suomirock vain suostui luopumaan ylettömästä venkoilusta ja puhumaan kieltä, jota isommat ihmisjoukot ymmärsivät. Don Huonoille se ei tunnu olleen ongelma.

Hyvää yötä ja huomenta (1997), Tähti (1999), Don Huonot (2002). Paha kesä EP ja kokoelmalevy Olimme kuin veljet julkaistiin vuonna 2003. Kuva: Tuomas Pelttari
Hyvää yötä ja huomenta (1997), Tähti (1999), Don Huonot (2002). Paha kesä EP ja kokoelmalevy Olimme kuin veljet julkaistiin vuonna 2003. Kuva: Tuomas Pelttari

Hyvää yötä ja huomenta -albumin tuotti sinänsä luontevasti Jussin veli Kalle Chydenius, jonka tausta oli 90-luvun suomisoulin ja muun hittipopin parissa. Mutta Don Huonojen tapauksessa pyrittiin virittämään tappiin kaikki ne asetukset, jotka Kaksoisolennolla olivat jo vihjanneet ison, modernin rockin suuntaan. Rockin ei enää tarvinnut kuulostaa kellarikämpässä soitetulta ja näihin aikoihin alettiinkin puhua ”kovalevyrockista”. Lisäksi muodissa olivat isot kertosäkeet, ja niitä Donkkareilla oli tarjota biisiin kuin biisiin.

Perspektiivistä katsoen voi todeta läpimurtolevyn olleen eräänlainen valheellinen nautinto. Minustakin se kuulosti ensin todella hyvältä. Ajanhenkeen tuntui kuuluvan, että hommien piti muuttua isommiksi ja päheämmiksi.

Eikä Hyvää yötä huono levy olekaan, mutta sitä leimaa yliyrittäminen ja hieman liian vähäisen substanssin kasvattaminen kikkakolmosilla merkittävämmäksi. Nykyään olisi hankala puolustella tekorankan ’Vedä käteen’ -biisin tyyppistä ratkaisua.

Toisaalta bändi oli kiistatta oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Anthem-mainen nimikappale iski sellaisen rockin kultasuoneen, jota tahollaan paisuva Oasis jäljittelijöineen propagoi ja valloitti Donkkareille lopulta kaupallisetkin radiot. Albumi oli seitsemän viikkoa listaykkösenä ja myi yli 70 000. Don Huonojen päivät taiteellisten lukiolaisten omana bändinä olivat lopullisesti ohi.

Ärhäkkä avausraita ’Ruoski minua!’ kuvastanee hyvin sitä puristusta ja draivia, joka läpimurtoaan tavoitelleen yhtyeen tekemisiä leimaa.

Liekö ylidramaattista väittää, että saatuaan viimein haluamansa menetti Don Huonot itse asiassa suunnilleen kaiken sen, mitä oli aikanaan musiikillaan tavoitellut ja parhaimmillaan saavuttanut? Ainakin Hyvää yötä ja huomenta on vedenjakaja, jonka jälkeen paluuta entiseen ei enää ollut.

Sen seuraaja Tähti ilmestyi varsin pikaisesti keväällä 1999, mutta levyllä kuulee yhtyeen, joka on pakottanut itsestään jatkoa menestyslevylle eikä tunne oloaan kovin hyväksi. Tunnelmat ovat synkänpuoleisia ja into poissa. Donkkarit olivat aiemminkin tykänneet musiikillisista ja tekstuaalisista viitteistä ja suorista lainoista, mutta Tähdellä on kaksi kappaletta, jotka on nimetty vanhojen Kauko Röyhkä -biisien mukaan, paljon musiikillisia pikkuviitteitä esim. Kingston Wallin tuotantoon ja yleisemmällä tasolla hirveä määrä geneerisiä ratkaisuja jonkinlaisesta tummasävyisen rockin 101-tiedostosta. Laiskaa laulunkirjoittamista, kaikinpuolista apeutta, jotka ehkä kulminoituivat ensisinglenä kuulijoita kosiskelleeseen ’Tule sellaisena kuin olet’ -rykäisyyn. Sen ilmestyessä tämä kuulija ymmärsi vanhan suosikkiyhtyeensä saapuneen huonoon paikkaan.

Kakkossingle ’Kannibaali’ ei ole ihan niin kiusaannuttava, mutta tarjoaa apaattisessa pulskeudessaan varmasti hyvän näköalan Tähden ilmestymisajan tunnelmiin. Asioita ei auta, että biisi toisintaa Don Huonojen kruunun tavallaan varastaneen Ultra Bran jo puoltatoista vuotta aiemmin ilmestyneen klassikon ”vaihtuu aamiaiseksi yön drinkki viimeinen” -säettä – eikä senkään tietäminen, että kappaleet oli tehty samassa tv-ohjelmassa, jossa ohjeena oli nimenomaan tuon lauseen sisällyttäminen lauluun.

Toki Tähti kävi silti listaykkösenä ja myi kultaa. Ultra Bran samoihin aikoihin ilmestynyt Kalifornia jätti sen kuitenkin täysin varjoonsa.

Tämän jälkeen Don Huonot pelasi aikaa ja vaiheili. Syksyllä 1999 se teki Apulannan kanssa kiertueen ja turhanpäiväisen yhteis-EP:n. Sitten Kalle Ahola julkaisi debyyttisoolonsa ja Kie von Hertzen aloitti tunnustellen ja vielä ilman suurta suosiota Von Hertzen Brothersin veljiensä kanssa.

Vuonna 2002 yhtye kokosi rivinsä (melkein) viimeiseen ponnistukseen ja yritti hämätä kuulijoita uskomaan uuteen alkuun jättämällä seitsemännen albuminsa nimeämättä. Rumpaliksi oli vaihtunut Antti Lehtinen – kuinka ollakaan hajonneesta Ultra Brasta – ja tuottajaksi metallimies Hiili Hiilesmaa.

Don Huonot ei ole toivoton levy. Esimerkiksi alle linkitetyssä ensisinglessä ja avausraidassa ’Sydänpuu’ on mantramaista jylhyyttä ja jonkinlaista resignaatiota sen edessä, ettei enää olla mitään nuoria urhoja kilpailemasta paikassa teinien makuuhuoneiden seinillä. Toisaalta levyn tunnetuimmaksi kappaleeksi videon siivittämänä noussut ’Pyhimys’ on varsin raivokas ja ehdoton osoitus halusta vielä näyttää.

Paljon on silti löysää, vaikka Tähden asettaman tason ylle päästäänkin.

Näytön paikka oli ja käytettiin. Ilmeisesti homman ei koettu menneen aivan niin kuin piti. Nimikkoalbumin jälkeen Don Huonot hajosi. Ratkaisu ei osoittautunut lopulliseksi, mutta uutta studioalbumia reunionit eivät ole vielä poikineet.

Vuonna 2002 ei ehkä ollut helposti ennustettavissa, että aktiivisen ja aika monipuolisenkin soolouran tehnyt Kalle Ahola jäisi soittelemaan lehdelle siihen verraten, millaista jopa kansainvälistä menestystä bänditoveri saavutti Von Hertzen Brothersin riveissä. Spekuloidahan voi sillä, kenellä asianosaisella on ollut polttavammat motiivit aktivoida Don Huonot 2010-luvulla muutamaankin kertaan uudestaan.

Uutta musiikkia näistä comebackeista on kertynyt kourallisen kappaleita verran. Mitään erityisen huomionarvoista sen sijaan ei. 12-tuumaisena EP:nä vuonna 2019 julkaistu Sopeutumattomat ei hämmentävine Tokyoman-kärkiraitoineen saa varsinaisesti odottamaan uutta Don Huonot -musiikkia.

Kultakaudellaan yhtye loi ja julkaisi musiikkia hektistä tahtia ja albumeiden ulkopuolelta löytyy paljon helmiä. Keskeiset 90-luvun B-puolet on koottu vuonna 1999 julkaistun Kultaiset apinat -kokoelman kakkos-CD:lle. Verta– ja Kaksoisolento-levyjen välissä bändi ehti julkaista kaksi kokonaan albumeille päätymätöntä singleä, joista varsinkin intiaaniromanttinen ’Aurinkotanssi’ on priimaesimerkki Donkkareista parhaimmillaan.

Niko Peltonen

Don Huonot | kotisivu
Don Huonot | Facebook

Levyhyllyt
Don Huonot | Finna.fi

1990-luku
[Kalle Ahola • Joonas Pirttilä • Jukka Puurula • Jussi Chydenius]

Silmänkääntötemppu • LP • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1991

[Kalle Ahola • Kie von Hertzen • Jukka Puurula • Jussi Chydenius]

Kameleontti • LP • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1993
Verta, pornoa ja propagandaa • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1994 2CD 20 v. juhlapainos 2014
Kaksoisolento • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1995 2CD 20 v. juhlapainos 2014
Hyvää yötä ja huomenta • CD | BMG Finland/Terrier 1997
Tähti • CD • kasetti | BMG Finland/Terrier 1999
Torremolinos 2000 EP • CD Apulanta & Don Huonot | BMG Finland/Levy-yhtiö/Terrier 1999

2000–2009
[Kalle Ahola • Kie von Hertzen • Jukka Puurula • Antti Lehtinen]

Don Huonot • CD | BMG Finland/Terrier 2002
Paha kesä EP • CD | BMG Finland/Terrier 2003

2010-luku
[Kalle Ahola • Kie von Hertzen • Jukka Puurula • Jussi Chydenius]

Sopeutumattomat EP • 12″ | Warner Music Finland Oy 2019

Kokoelmalevyt
Don Huonot | Finna.fi

Nämä päivät, nämä yöt – kokoelma 1991–1996 • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1996
Kultaiset apinat – hittejä ja harvinaisuuksia 1990–2000 • 2CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1999
Olimme kuin veljet [suurimmat hitit 1989–03] • 2CD | BMG Finland 2003
D on Huono T – Don Huonojen parhaat studiossa ja livenä • 2CD | Sony BMG Music Entertainment/Terrier 2008
Luurangot laatikossa • 3CD+3DVD | Sony Music Entertainment 2010

VHSDVD

Kultaiset apinat – videoita ja vetoja 1994–1999 • VHS • 60 min. | Pyramid 1999
Olimme kuin veljet DVD – 15 livebiisiä vuosilta 90–02. 17 videota vuosilta 90–03 • DVD • 240 min. | BMG Finland 2003

Levyhyllyt
Kalle Ahola | Finna.fi

I | BMG Finland 2000
Kadun aurinkoiselle puolelle | Parlophone/EMI Finland 2005
Huonoa seuraa | Parlophone/EMI Finland 2006
Audio Wunderbaum | Parlophone/EMI Finland 2008
Pääkallolipun alla | Parlophone/EMI Finland 2011
1989 | Sony Music Entertainment Finland/Epic 2013
Valo jota hengitän | Kalle Ahola 2018

Levyhyllyt
Von Hertzen Brothers | Finna.fi

[Jonne von Hertzen • Kie von Hertzen • Mikko von Hertzen]

Experience | Zen Garden/BMG Finland 2001
Approach | Dynasty Recordings/Universal 2006
Love Remains The Same | Dynasty Recordings/Universal 2008
Stars Aligned | DoingBeingMusic/Universal 2011
Nine Lives | DoingBeingMusic/Universal 2013
New Day Rising | DoingBeingMusic/Universal 2015
War Is Over | Mascot Music 2017

Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Apulanta: Aivan kuin kaikki muutkin – hajoamispisteestä huippusuosioon
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja – ajan hermolla
Jonna Tervomaan Ääni kasvaa kuunnellessa
Kingston Wall: II – tanssi pieni transsi
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Tehosekoitin: Freak Out – monen tempun poni
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää Don Huonoista | Finna.fi

Artikkelihaku Don Huonot

Lue lisää Von Hertzen Brothersista | Finna.fi

Von Hertzen Brothers – lähikuvissa Denis Vinokur, 136 sivua | Johnny Kniga 2011
Artikkelihaku Von Hertzen Brothers

Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta (1997).
Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta | CD 1997 • 2LP 2017
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

The Ark: We Are The Ark – syvyys on pinnan alla

We Are The Ark | Virgin 2000

The Ark: We Are The Ark (2000).Vuosina 1991–2011 toiminut ruotsalainen The Ark oli yksi Skandinavian suosituimmista bändeistä. Växjön liepeillä Rottnessa perustettu yhtye löi läpi ensimmäisellä albumillaan We Are The Arkilla vuonna 2000. Debyytti on edelleen sen uran jykevin kulmakivi, eikä We Are The Arkia voi pitää pelkkänä oman aikansa retrotuotteena. Sen sanoma on ajaton ja puhutteleva. 

The Ark piti ensimmäiset treeninsä ja soitti ensimmäisen keikkansa kesän 1991 lopulla. Alkuaikoinaan se esitti omien kappaleidensa ohella 1960–1970-luvun rockklassikoita The Beatlesin, The Rolling Stonesin ja The Whon ohjelmistosta. Tuota vaihetta on kutsuttu The Arkin apokalyptiseksi aikakaudeksi, koska laulaja Ola Salo (s. 1977) haki omien biisiensä sanoituksiin inspiraatiota Raamatun Ilmestyskirjasta. 

Yhtälö, joka lopulta nosti The Arkin menestykseen, muodostettiin siis jo aikaisessa vaiheessa. We Are The Arkilla bändi ei enää soittanut lainabiisejä eikä laulanut dystooppisista aiheista, mutta yhdisteli yhä kohottavaa poppia, kukkoileva rockia ja vakavia teemoja.

Mitä urakehitykseen tulee, ensimmäiset vuodet vierähtivät paikallaan polkiessa. Vasta 1990-loppupuolella syntyi se bändi, jona The Ark opittiin We Are The Arkin aikaan tuntemaan. Konseptin muuttumiseen vaikutti pari asiaa. Kun The Ark soitti yhteiskeikkoja kitaristi Jepsonin ja basisti Learin toisen yhtyeen Stereo Explosionin kanssa, Salo innostui kirjoittamaan popimpia biisejä, joiden soidessa yleisöllä olisi hauskaa. Joulukuussa 1996 Salo näki maskien taakse palanneen Kissin näyttävän konsertin Tukholmassa ja sai idean näyttävästä mutta syvällisestä bändistä, jossa räväkkä show-meininki ja tarttuvat sävellykset sulautuisivat sanomallisiin lyriikoihin. Sanoitusten keskeiseksi teemaksi nousivat erilaisuuden ja poikkeavuuden kokemukset.  

Sitten tähdet olivat lopultakin oikeassa asetelmassa. Seuraavilla demoillaan The Ark sai sekä managerin että levytyssopimuksen. Vuoden 2000 ensimmäisellä puoliskolla julkaistut singlet ’Let Your Body Decide’ ja ’It Takes A Fool To Remain Sane’ muodostuivat hiteiksi Ruotsissa ja saavuttivat suosiota ulkomaillakin. Kun We Are The Ark julkaistiin syyskuussa 2000, siitä tuli yksi Ruotsin historian myydyimmistä debyyttialbumeista. The Arkin ensimmäinen löytyy Ruotsissa 120 000–140 000 kodista. Bändin jäsenet kuvattiin levyn kanteen sileäpintaisina muovinukkeina (mikä poikkesi äärettömän paljon siitä, miltä he näyttivät keikoilla), mutta musiikista huokui inhimillistä lämpöä, joka teki siitä helposti lähestyttävää.

We Are The Arkin luonnehtiminen 70-lukulaiseksi glam rockiksi ei ole väärin. The Arkin debyytti tuo ensimmäiseksi mieleen David Bowien vuosina 1972–1974 Ziggy Stardust -hahmonsa kautta luoman seksikkään mutta taiteellisen glam rockin. Samaan aikaan musiikissa on myös Queenin höpsähtänyttä majesteettisuutta ja Ola Salon pintaan miksatussa laulussa on jotakin hyvin ruotsalaista. Kaikessa retroudessaan The Ark oli myös ajassa kiinni: tämän vuosituhannen alussa kimaltavalle rockille oli jälleen tilausta – Suomessa sen todistivat ainakin Negative, Jann Wilde ja Hanoi Rocksin uudelleensyntymä, Ruotsissa The Arkin lisäksi Melody Club ja miksei Backyard Babieskin. Vaikka särökitarat olivat sivuroolissa The Arkin musiikissa, sen elämänmyönteinen, ulkopuolisuutta juhlistava pop ratsasti glam-aallolla vaivattomasti.

The Ark teki 2000-luvulla viisi albumia, kunnes jätti jäähyväiset syksyllä 2011. Bändi julkisti paluukiertueensa helmikuussa 2020, eikä ajoitus olisi voinut olla yhtään epäonnisempi Covid-19-rajoituksia ajatellen. 

Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä. 2020-luvulla, kun seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin kaltaiset asiat ovat näkyvästi pinnalla, We Are The Ark tuntuu ajankohtaisemmalta kuin julkaisunsa aikaan. Levyn biiseissä on vahvuutta, joka ei perustu machoiluun ja itsensä ylentämiseen vaan omanarvontuntoon ja muiden ihmisten arvostamiseen. Sen rivien väliin on kirjoitettu vihanvastainen sanoma, joka vastaa yksiselitteisesti moneen vaikeana pidettyyn kysymykseen. 

Niin kauan kuin ei vahingoita ketään, ihminen saa elää kuten tahtoo ja olla sellainen kuin on. Ei se sen vaikeampaa ole.    

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Ark | Facebook
The Ark | Instagram

We Are The Ark
Ola Salo – laulu, piano, kosketinsoittimet, lyömäsoittimet
Martin Axén – kitara, taustalaulu 
Mikael Jepson – kitara
Leari Ljunberg – bassokitara, taustalaulu
Sylvester Schlegel – rummut, taustalaulu
Tuottajat: Marco Manieri & The Ark

Varaa Då som nu för alltid kirjastosta.
Varaa The Arkin klassikkolevy We Are The Ark kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
The Ark | Finna.fi

2000–2009

We Are The Ark | Virgin 2000
In Lust We Trust | Virgin 2002
State Of The Ark | Virgin 2004
Prayer For The Weekend | Roxy Recordings 2007

2010-luku

In Full Regalia | Universal Music/Ark Records 2010

Kokoelmat
The Ark | Finna.fi

Arkeology – The Complete Singles Collection | EMI 2011
It Takes A Fool To Remain Sane 2000–2011 | Woah Dad 2019

Levyhyllyt
Ola Salo | Finna.fi

Wilderness | Universal 2015

bob hund: Dödliga klassiker – klassens clown och primus [översättning på svenska]
bob hund: Dödliga klassiker – luokan pelle ja priimus
Hurula: Jehova – blodet flyter klart [översättning på svenska]
Hurula: Jehova – veri virtaa kirkkaana
Håkan Hellström: Du gamla du fria – taidetta ja stadionpoppia
Kent: Hagnesta Hill – aikansa ajaton kuva
KentTigerdrottningen – Ruotsin suurin näyttää jälleen
Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut [översättning på svenska]
Kent: Då som nu för alltid – kaikki loppuu aikanaan
Magnus Carlson: Den långa vägen hem – tavallisen miehen soullevy
Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
Strängen: Rock på Svenska – aito loppuun asti
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa
Turbonegro: Scandinavian Leather – denim-demonien riemastuttava paluu

Lue lisää The Arkista | Finna.fi

Artikkelihaku The Ark

The Ark: We Are The Ark (2000).
The Ark: We Are The Ark (2000).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.