Sade – sensuellia viileyttä

Sade • Vuodet 1983–2024
Diamond LifePromiseStronger Than PrideLove DeluxeLovers RockSoldier Of Love
Musiikkia esille kirjastossa

Sade: Diamond Life (Epic 1984).

Saden nousukiito suosioon alkoi jo ennen ainuttakaan julkaisua. Alkuvuonna 1983 Lontoossa kohistiin uudesta artistista siinä määrin, että tuhatpäinen joukko ensimmäiselle Saden nimellä tehdylle keikalle tulleita jouduttiin käännyttämään yökerho Heavenin ovelta. Seuraavana vuonna Sade virvoitti Suomessakin, kun debyyttialbumi Diamond Life (1984) kipusi meillä listakolmoseksi. Harva välttyi tuolloin kuulemasta Saden tunnetuinta hittiä ’Smooth Operator’, ja olen omakohtaisesti huomannut sen tulleen tutuksi ja mieluisaksi myös tämän päivän teineille.

Smooth Operator • albumilta Diamond Life
1984

Sade on oikeastaan yhtye, vaikka se luonnollisesti henkilöityykin upeaan laulajattareensa. Helen Folasade (kutsumanimeltään Sade) Adu syntyi vuonna 1959 Nigeriassa täkäläiselle isälle ja brittiäidille. Vanhempien erottua Sade Adu muutti nelivuotiaana äitinsä ja isoveljensä kanssa Englantiin. Aikuiseksi vartuttuaan hän opiskeli lontoolaisessa taidekoulussa muotisuunnittelijaksi ja ehti tehdä myös mallin töitä ennen omistautumistaan musiikille. Vaikutteita hän ammensi vanhoilta poplaulajattarilta, soulista sekä brasilialaisesta musiikista.

80-lukulaista estetiikkaa. Yksityiskohta Saden Promise-levyn sisäkannesta. Valokuvat: Toshi Yajima •  Kansitaide: Graham Smith

Vuonna 1981 Adu liittyi laulajaksi Arriva-nimiseen latinosoulbändiin. Arriva vaihtui Prideksi, kun mukaan tulivat saksofonisti-kitaristi Stuart Matthewman ja basisti Paul S. Denman. Tässä vaiheessa käynnistyi Adun ja Matthewmanin tiivis yhteistyö laulujen kirjoittamisessa, joskin ’Smooth Operatorin’ Adu oli kirjoittanut Arrivan kitaristin Ray St. Johnin kanssa. Levy-yhtiöiden edustajien mielenkiinto heräsi Adun, Matthewmanin, Denmanin, rumpali Paul Cooken sekä uuden tulokkaan, pianisti Andrew Halen esittäessä omaa settiään Priden keikoilla. Tammikuussa 1984 ensisingle ’Your Love Is King’ esitteli Saden elegantin tyylin, joka on korvia hivelevä sekoitus aikuispoppia, r&b:tä, soulia ja smooth jazzia. Liveartistina Sade oli ehtinyt hurmata Yhdysvallatkin jo edellisvuonna.

Your Love Is King • albumilta Diamond Life
1984

Tuottaja Robin Millarin johdolla kuudessa viikossa äänitetty Diamond Life on yksi koko 1980-luvun menestyneimpiä esikoisalbumeita – pelkästään naisartisteista puhuttaessa jopa menestynein. Kotimaassaan se sai tyytyä hopeaan ja Yhdysvaltain Billboard-listalla viidenteen sijaan, mutta monessa Manner-Euroopan maassa sekä Uudessa-Seelannissa levy paistatteli listaykkösenä. Pitkälti rakkaussuhteiden tematiikkaan keskittyvän levyn unohdetumpia kappaleita ovat Pelastusarmeijasta kertova ’Sally’ sekä ’When Am I Going To Make A Living’, jonka sanoitukset Adu oli vähävaraisena rustannut pesulakuitin taakse. Enää hänen ei tarvinnut moisia pohtia.

Sade: Promise (Epic 1985).

Samalla tuotantotiimillä jatkettiin kakkosalbumin äänityksiin, joille suotiin aikaa reilut puoli vuotta. Sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa listaykköseksi noussut Promise (1985) nojaa yhä varmemmin Adun sensuelliin ääneen ja bändin kykyyn maalata viipyileviä tunnelmia jazzin notkeudella. Ennakkosingle ’The Sweetest Taboo’ upposi parhaiten amerikkalaisiin. Albumin olemusta kuvastaa hienosti sen avausraita ja toinen sinkkulohkaisu ’Is It A Crime?’. Yli kuuden minuutin mitassaan se todella kietoo kuulijan pauloihinsa Sade Adun kysellessä ”onko se rikos, että rakastan häntä näin paljon”. 

Is It A Crime • albumilta Promise
1985

Singlen B-puolelle pääsi Andrew Halen säveltämä albumiraita ’Punch Drunk’, joka instrumentaalisena demonstroi Saden käyvän vallan mainiosti jazzyhtyeestä. Muutamia muitakin instrumentaaleja tuotannosta löytyy. 

Punch Drunk • singlen Is It A Crime? B-puoli
1985

Vuonna 1986 Sade Adu voitti parhaan uuden artistin Grammy-palkinnon sekä debytoi valkokankaalla. Fiftarihenkisessä musikaalissa Absolute Beginners Sade esittää kappaleen ’Killer Blow’, mutta paremmin soundtrackiltä on jäänyt elämään vähän suuremmassa roolissa olleen David Bowien esittämä nimikkokappale. Adun toinen pieni filmirooli on kehnossa rikosdraamassa State Property 2 (2005), jossa vierailee useita artisteja hip-hopin ja r&b:n liepeiltä.

Sade: Stronger Than Pride (Epic 1988).

Yhtyeen itsensä tuottama kolmosalbumi Stronger Than Pride (1988) myi edeltäjiensä tavoin moninkertaista platinaa Yhdysvalloissa. Soundia on paikoittain viety hivenen lähemmäs funkia ja r&b:tä, mistä on hyvänä esimerkkinä viidestä singlestä kenties soitetuin, verevä ’Paradise’. Toki levyllä on myös raukean hidastempoista fiilistelyä, jota ilman moni fani olisikin saattanut tuntea itsensä petetyksi. ’Haunt Me’ soi haikeasti akustisten kitaroiden ja pianon dominoimana, kuulaalla saksofonisoololla viimeisteltynä.

Sade: Haunt Me • albumilta Stronger Than Pride
1988

Sade: Love Deluxe (Epic 1992).

Albumien julkaisutahdin hidastuminen ei suosiota kangistanut. Vaikka Saden klassisin kausi epäilemättä rajautuu monien mielestä 1980-luvulle, myös Love Deluxe (1992) ja Lovers Rock (2000) saivat hyvän vastaanoton. Näiden levyjen välisenä aikana ehdittiin jo huhuilla Sade Adun mahdollisesta depressiosta tai riippuvuudesta, samalla kun Stuart Matthewman, Andrew Hale ja Paul Spencer Denman käynnistivät oman Sweetback-projektinsa. Vierailevia solisteja ja instrumentaalisuutta annostelevaa albumia Sweetback (1996) ei mediassa juuri noteerattu, mutta se tarjoaa mielenkiintoisen sivupolun Saden musiikilliseen maailmaan. Tässä siltä ambientmaalailu ’Cloud People’.

Sweetback: Cloud People • albumilta Sweetback
1996

Nelosalbumilla Love Deluxe Saden elegantti omaleimaisuus ei ollut enää alkuaikojen veroista joidenkin kappaleiden jäädessä hiukan persoonattomiksi r&b-löysäilyiksi kliseisine biitteineen. Kuitenkin vähintään puolet levystä jatkaa nautittavasti kahdelta ensimmäiseltä albumilta tuttua sensitiivistä pehmeyttä. Ennakkomaistiaisena julkaistun ’No Ordinary Love’ -avauskappaleen tunnelma on surumielisen hypnoottinen, ja A-duurissa soiva ’Kiss Of Life’ on taattua valoisampaa Sadea. Yksi albumin kohokohdista on orkestroitu ja dramaattisen pidätteleväinen ’Pearls’. Somalinaisesta kertova kappale vakiinnutti asemansa keikkaseteissä; näin varmaotteisesti Sade Adu hallitsee emotionaaliset vivahteet viimeisimmällä DVD:llään Bring Me Home – Live 2011 (2012).

Pearls • Livetaltionnilta Bring Me Home – Live 2011

Erittäin antoisa niin äänen kuin kuvan osalta on myös Lovers Rockia seuranneelta kiertueelta taltioitu DVD Lovers Live (2002), jonka kohokohdat tosin kiistatta painottuvat vanhempaan klassikkomateriaaliin. Kyseiseltä studioalbumilta ei varsinaisesti erotu suuria hittejä, ja kokonaisuutena se on entistä lähempänä r&b:n ja popin valtavirtaa. Toisaalta Adun tunnistettava lauluääni nostaa heikommankin materiaalin silkan keskinkertaisuuden yläpuolelle.  Artistille tyypillistä rakkaushuolien käsittelyä edustaa ’Somebody Already Broke My Heart’.

Somebody Already Broke My Heart • livetaltionnilta Lovers Live
2002

Ennätyspitkän levytystauon aikana Karibiallakin asustellut Sade Adu muutti Gloucestershiren maalaismaisemiin ja keskittyi hoitamaan vuonna 1996 syntynyttä lastaan. Kuudes albumi Soldier Of Love (2010) jatkaa edeltäjänsä linjoilla tuomatta mitään uutta. Fanit joka tapauksessa pysyivät uskollisina ja uutuus menestyi erinomaisesti nousten listaykköseksi lähes kahdessakymmenessä maassa. Suomessa sijoitus oli yhdeksäs. Tuotannon jälki esimerkiksi johtosinglenä julkaistussa nimikappaleessa tai kakkossinkulla ’Babyfather’ on Saden mittapuulla yllättävän ponteva. Enemmän omaan makuuni ovat herkemmät laulut kuten kauniisti sovitettu päätösraita ’The Safest Place’.

The Safest Place • albumilta Soldier Of Love
2010

2010-luvun lopulla Sade teki yksittäiset uudet laulut kahteen elokuvaan, Disney-animaatioon A Wrinkle In Time (2018) ja brittiohjaaja Steve McQueenin trilleriin Widows (2018). ’The Big Unknown’ on jälkimmäisen teemalaulu.

The Big Unknown • elokuvasta Widows
2018

65 vuotta täyttäneen laulajan ääni ja ulkoinen karisma ovat edelleen säilyneet hyvässä kuosissa, ja jo pari vuotta yhtyeen on tiedetty työstävän uutta studioalbumia. Klassikon asemansa Sade on kiistatta lunastanut jo aikoja sitten.

Matti Pajuniemi

Sade | Facebook
Sade | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Björk: Debut – oudosti välkkyvä tähti
David Bowie: hours… – enemmän voimaa rauhallisuudesta
Dina Ögon lumoaa lempeästi • Dina Ögon [2021]Oas [2023]Orion [2024]
Eva Dahlgren: En blekt blondins hjärta [1991] – suosion lakipiste
Florence + The Machine: Dance Fever – valintojen hinta
Kate Bush: Hounds Of Love – kun mestariteos on myös kaupallinen menestys
Lauryn Hillin Miseducation [1998] – uraa uurtanut oppitunti kaikille osapuolille
Madonna: Ray Of Light – electronican ja elämän äärellä
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
New Order: Movement – vaiston varassa eteenpäin
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa

Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
Peter Gabriel [1] 1977–1985 • Progeyhtyeen keulakuvasta omavaraiseksi sooloartistiksi
Peter Gabriel [2] 1986–2023 • Taiderockin vanhempi valtiomies
Prefab Sprout: Crimson/Red – lauluntekoa suoraan sydämestä
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
St. Vincent: Daddy’s Home – kohtauksia selviytymisestä
Suzanne Vega [1] 1985–1992 • Metropolin uusi tähti
Suzanne Vega [2] 1996–2022 • Lauluja ja tarinoita New Yorkista ja elämästä
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa
The National: High Violet – kaunis ja yksinäinen
The Stone Roses loi uutta ja ajatonta The Stone Roses [1989]
The The: Mind Bomb – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia

💿
Sade
Finna.fi

Diamond Life | Epic 1984
Promise | Epic 1985
Stronger Than Pride | Epic 1988
Love Deluxe | Epic 1992
Lovers Rock | Epic 2000
Soldier Of Love | RCA/Epic/Sony Music 2010

💿
Kokoelmalevyjä
Sade
Finna.fi

The Best Of Sade | Epic 1994
The Ultimate Collection • 2CD | RCA/Epic/Sony Music 2012
This Far • 6LP | Epic/Sony Music 2020

💿
Sweetback
[Stuart Matthewman • Andrew Hale • Paul S. Denman]
WorldCat.org

Sweetback | Epic 1996

🎥💿
Soundtrack
Eri esittäjiä
Finna.fi

Absolute Beginners – The Original Motion Picture Soundtrack | Virgin 1986 • 2CD Virgin 2020

🎼🎶
Nuottialbumit
Finna.fi

Diamond Life
Stronger Than Pride
The Best Of Sade

📚
Lue lisää SadestaRead more about Sade
Finna.fi

Sade Mark Bego, 104 pages | Columbus Books 1986

Diamond Life • 1984
Spotify

Promise • 1985
Spotify

Love Deluxe • 1992
Spotify

Diamond Life • 1984

Sade: Diamond Life (Epic 1984).

Promise • 1985

Sade: Promise (Epic 1985).

Julien Templen ohjaama Absolute Beginners tuli elokuviin toukokuussa 1986. Sade oli mukana biisillä Killer Blow. Julistetaide: David Scutt

Julien Templen ohjaama Absolute Beginners tuli elokuviin toukokuussa 1986. Sade oli mukana biisillä Killer Blow. Julistetaide: David Scutt

Stronger Than Pride • 1988

Sade: Stronger Than Pride (Epic 1988).

Love Deluxe • 1992

Sade: Love Deluxe (Epic 1992).

Lovers Rock • 2000

Sade: Lovers Rock (Epic 2000).

Soldier Of Love • 2010

Sade: Soldier Of Love (RCA/Epic/Sony Music 2010).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste 2023. Harri Oksanen & Tuomas Pelttari