The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy

Squeeze | Polydor 1973

The Velvet Underground: Squeeze (1973).On albumeja, joita ei lasketa. Ne kuuluvat tekijänsä tuotantoon vain nimellisesti, koska niiltä puuttuu jotakin olennaista. Julkaisuja saattaa saatella kovakin tohina, mutta pian ne muuttuvat näkymättömiksi.

Sellaisia ovat esimerkiksi The Doorsin kaksi viimeistä albumia, jotka bändi teki ikonisen laulajansa Jim Morrisonin kuoleman jälkeen, ja Axl Rosen ylikypsäksi hauduttama Chinese Democracy (2008), joka ilmestyi Guns N’ Rosesin nimellä. Harva muistaa sitäkään, että The Velvet Undergroundilla on levy nimeltä Squeeze (1973). Se johtuu siitä, että Squeezelta puuttuu kaikki se, mikä teki The Velvet Undergroundista merkittävän.

Musiikin arvostuksessa on kuitenkin usein kyse mielikuvista. Chinese Democracy olisi kuulostanut paremmalta, jos se olisi julkaistu Rosen sooloalbumina. Mikäli The Doorsin jäsenet olisivat keksineet yhtyeelleen uuden nimen, saattaisivat Other Voices (1971) ja Full Circle (1972) herättää jälkipolvissa muutakin kuin säälinsekaista huvittuneisuutta. Ja jos Squeeze olisi Doug Yulen sooloalbumi, sitä pidettäisiin lupaavana levynä.

Squeezea kohti lähdettiin vuonna 1968, kun John Cale erotettiin The Velvet Undergroundista Lou Reedin vaatimuksesta. Alkuperäisen ydinkaksikon ajatukset bändin musiikillisesta suunnasta (ja siitä, kuka sen päättäisi) olivat niin erilaisia, että Reed ilmoitti hajottavansa koko yhtyeen, ellei Cale katoaisi. Tilalle pestattiin nuori Doug Yule, johon newyorkilaisyhtye oli tutustunut keikkareissulla Bostonissa.

The Velvet Undergroundin uuden kokoonpanon albumit The Velvet Underground (1969) ja Loaded (1970) olivat edeltäjiensä tavoin kaupallisia floppeja mutta musiikillisesti kiinnostavia levyjä. The Velvet Underground & Nicon ja White Light/White Heatin tehneestä tylyn runollisesta hippiaatteen antiteesista oli kasvanut lempeämpi ja popimpi yhtye. Se ei kuitenkaan riittänyt nostamaan bändiä uudelle menestyksen tasolle. Yulen (s. 1947) herkästä popäänestä huolimatta The Velvet Underground ei muuttunut riittävän helpoksi ja kaupalliseksi.

Reed erosi The Velvet Undergroundista elokuussa 1970. Kun kyydistä hyppäsivät myös kitaristi Sterling Morrison ja rumpali Moe Tucker, klassisesta kokoonpanosta ei ollut jäljellä mitään. Omaan varjoonsa kadonneen bändin johtohahmoksi nousi Yule, jonka rooli oli ollut varsin merkittävä jo Loadedilla.

Kun Reedin (1942–2013) viimeisesta keikasta The Velvet Undergroundin riveissä julkaistiin livealbumi vuonna 1973, yhtyeen näppärä manageri Steve Sesnick nappasi momentumista kiinni. Hän passitti Yulen ja kimpun hanttimiehiä The Velvet Undergroundiksi Englantiin keikoille ja studioon. Lontoossa levytetyllä Squeezella Yule soittaa lähes kaiken itse. Rumpaliksi Sesnick tilasi Deep Purplen Ian Paicen.

Sain äskettäin tilaisuuden kysyä Paicen muistoja Squeeze-sessioista. Niiden epämääräisyys tuntuu heijastavan projektin hämäryyttä:
– En minä edes tiennyt, että se oli The Velvet Undergroundin levy, Paice kertoi. – Minulla oli vapaapäivä ja sain kuulla, että joku tarvitsi rumpalia studioon. Lupauduin hoitamaan homman. Soittamiseen meni kolme tai viisi tuntia, enkä ajatellut koko asiaa sen jälkeen. Kymmeniä vuosia myöhemmin joku sitten kertoi minullekin, että soitan The Velvet Undergroundin levyllä.

Squeeze herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Vuodet The Velvet Undergroundissa ovat jättäneet Yulen biisintekotyyliin jälkensä, mutta VU:n vanha sielu, sen kokeelliset piirteet ja sanoitusten outo kauneus menivät Calen (s. 1942) ja Reedin mukana. Paice soittaa rumpuosuudet tyylikkäästi, mutta se vain lihavoi lainausmerkkejä ”The Velvet Undergroundin” nimen ympärillä. Bändi oli kaukana alkuperäisestä epäsovinnaisuudestaan, joka kiteytyi Tuckerin alkukantaiseen paukutukseen.

Mutta jos Squeezen saisi revittyä irti kontekstistaan, sitä kuuntelisi mielellään. ’Crash’ ja ’Louis’ sisältävät Kurt Weillin sävellysten näennäistä kepeyttä, ’Caroline’ on varhaiselle Beatlesille pokkuroivaa ränttätänttää, ja ’Mean Old Man’ sekä ’Dopey Joen’ torviboogie muistuttavat ajan bluesrockyhtyeistä. ’Friends’-balladi ja synkeä ’Wordless’ ovat kivasti kontrastissa reippaiden rockbiisien kanssa. Levy on monin paikoin kliseinen, mutta myös monipuolinen ja hetkittäin omaperäinenkin: ’Jack & Jane’ on perusrockbiisi, jonka kaikki sointukulut eivät ole tavanomaisimmasta päästä.

Yulen nätisti värisevä lauluääni oli persoonallinen ja hän osasi kirjoittaa toimivia biisejä, mutta omaa taiteellista ääntään 25-vuotias muusikko ei ollut vielä löytänyt. Hänen sävellyksensä saattoivat olla jopa parempia kuin Lou Reedin, mutta samaa karismaa ja näkemystä niissä ei ollut.

– Pidän parista levyn biisistä, mutta muuten oloni on vähän kuin kirjailijalla, joka katsoo tekstiään kaksikymmentä vuotta julkaisun jälkeen: ”Voi jeesus, olinpa minä kypsymätön tuohon aikaan!” Ei siitä levystä voi olla kovin ylpeä, mutta sellainen siitä tuli. Se on osa kehitystä. Se ei ole parasta, mitä olen tehnyt, mutta kyllä siitä kuulee, mihin olin matkalla, Yule kertoi vuosikymmeniä myöhemmin PopMattersin haastattelussa.

Kriitikot tinttasivat Squeezen kanveesiin heti kättelyssä silkasta uskollisuudesta oikealle The Velvet Undergroundille. Tyrmääviä arvosteluja niittänyt albumi sai kylkeensä ”kuulematta roskaa” -leiman, joka ei ole vieläkään haalistunut. Tuomio ei kuitenkaan ole oikeudenmukainen. Squeeze ei ole huono. Se vain ei ole The Velvet Undergroundin vaan Doug Yulen levy.

Tai kenties Squeeze on sittenkin Steve Sesnickin albumi. Yule nimittäin kertoi PopMattersille, että manageri junaili koko yhden levyn diilin The Velvet Undergroundin nimissä saadakseen tililleen levy-yhtiön maksamat ennakkorahat. Biisit ja levyn tehnyt Yule sai vaivanpalkaksi kuusi kappaletta Squeezea.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Velvet Underground | kotisivu
The Velvet Underground | Facebook

John Cale | kotisivu
Lou Reed | kotisivu

Squeeze
Doug Yule – kitara, bassokitara, kosketinsoittimet
Ian Paice – rummut

Levyhyllyt | Finna.fi
The Velvet Underground

1960-luku

The Velvet Underground & NicoVerve 1967
White Light/White Heat
 | Verve 1968
The Velvet UndergroundMGM 1969

1970-luku

Loaded | Cotillion 1970
Live At Max’s Kansas City | Cotillion 1972
Squeeze | Polydor 1973

Lou Reed | Finna.fi

1970-luku

Lou Reed | RCA 1972
Transformer | RCA 1972
Berlin | RCA 1973
Rock ’n’ Roll Animal • live | RCA 1974
Sally Can’t Dance | RCA 1974
Lou Reed Live • live | RCA 1975
Metal Machine Music – An Electronic Instrumental Composition | RCA 1975
Coney Island Baby | RCA 1975/1976
Rock And Roll Heart | RCA 1976
Street Hassle | RCA 1978
The Bells | Arista 1979

1980-luku

Growing Up In Public | Arista 1980
The Blue Mask | RCA 1982
Legendary Hearts | RCA 1983
New Sensations | RCA 1984
Mistrial | RCA 1986
New York | Sire 1989

1990-luku ja 2000–

Songs For Drella  Lou Reed & John Cale | Sire 1990
Magic And Loss | Sire 1992
Set The Twilight Reeling | Warner Bros. 1996
Perfect Night – Live In London • live | 1998

2000–2009

Ecstasy | Reprise 2000
The Raven | Sire 2003
The Creation Of The Universe  Lou Reed’s Metal Machine Trio | Best Seat In The House Productions 2008

2010-luku

Lulu  Lou Reed & Metallica • 2CD | Vertigo/Warner Bros. Records 2011

Levyhyllyt | Finna.fi
John Cale

1970-luku

Vintage Violence | Columbia 1970
Church Of Anthrax  John Cale & Terry Riley | Columbia 1971
The Academy In Peril | Reprise Records 1972
Paris 1919 | Reprise Records 1973
Fear | Island Records 1974
Slow Dazzle | Island Records 1975
Helen Of Troy | Island Records 1975

1980-luku

Honi Soit | A&M Records 1981
Music For A New Society | Ze Records/Island Records 1982
Caribbean Sunset | Ze Records 1984
Artificial Intelligence | Beggars Banquet 1985
Words For The Dying | Opal/Warner Bros. 1989

1990-luku

Songs For Drella  Lou Reed & John Cale | Sire 1990
Wrong Way Up  Brian Eno & John Cale | Opal/Warner Bros. 1990
Paris s’eveille – suivi d’autres compositions • soundtrack | Les Disques Du Crépuscule 1991
23 Solo Pieces for La Naissance de L’Amour • soundtrack | Les Disques Du Crépuscule 1993
Walking On Locusts | Hannibal Records 1996
Eat/Kiss – Music For The Films by Andy Warhol • soundtrack | Hannibal Records 1997
Dance Music | Detour Records 1998

2000–2009

HoboSapiens | EMI 2003
Process • soundtrack | Syntax 2005
blackAcetate | EMI 2005

2010-luku

Shifty Adventures In Nookie Wood | Double Six Records/Domino Records 2012
M:FANS | Double Six Records/Domino Records 2016

Kokoelmat ja livelevyt | Finna.fi
John Cale

Guts | Island Records 1976
Sabotage/Live • live | SPY/I.R.S. 1979
John Cale Comes Alive • live | Ze Records/Island Records 1984
Even Cowgirls Get The Blues | ROIR 1987
Fragments Of A Rainy Season • live  | Hannibal Records 1992
Seducing Down The Door – A Collection 1970–1990 • 2CD | Rhino Records 1994
The Island Years • 2CD | Island 1996
Close Watch – An Introduction To John Cale | Island Records 1999
Le Bataclan ’72 • live • Lou ReedJohn CaleNico | Alchemy Entertainment 2003
Circus Live | EMI 2007
Conflict & Catalysis – Productions & Arrangements 1966–2006 | Big Beat 2012

David Bowie: hours… – enemmän voimaa rauhallisuudesta
David Bowie★ Blackstar – jazzia ja rockia moderneimmillaan
Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille

Lue lisää | Finna.fi

Up-Tight – The Story Of The Velvet Underground  Victor Bockris & Gerard Malanga, 208 sivua | Omnibus Press 1996 & 2002
Beyond The Velvet Underground  Dave Thompson, 96 sivua | Omnibus Press 1989
White Light/White Heat – The Velvet Underground Day-By-Day  Richie Unterberger, 367 sivua | Jawbone 2009
The Complete Guide To The Music Of The Velvet Underground  Peter Hogan, 100 sivua | Omnibus 1997 

The Velvet Underground ja Lou Reed  Kauko Röyhkä, 155 sivua | Like 2007
What’s Welsh For Zen – The Autobiography Of John Cale  Victor Bockris & John Cale | Bloomsbury 1999

The Velvet Underground: Squeeze (1973).

The Velvet Underground: Squeeze (1973).