Let It Be | Twin/Tone 1984

The Replacements on jäänyt musiikkibisneksen historiaan bändinä, joka vierasti kaikkea, mitä suosio edellytti, ja teki kaiken mahdollisen torpedoidakseen oman menestyksensä. Musiikin historiaan se onneksi on jäänyt yhtyeenä, jossa oli klassikkotason lauluntekijä ja sitä outoa taikaa, joka alkaa hehkua vain silloin harvoin, kun toisilleen juuri oikeat ihmiset sattuvat päätymään samaan bändiin.

Minneapolisissa vuonna 1979 perustettu The Replacements sai levydiilin paikalliselta Twin/Tone Recordsilta. Ensimmäinen albumi Sorry Ma, Forgot To Take Out The Trash ilmestyi elokuussa 1981, ja laulaja-kitaristi Paul Westerbergin kirjoittajanlahjat olivat nupullaan jo sen energisessä ja karkeassa punkrockissa. Punkskenessä keikkailu ja fanzinejulkisuus jättivät bändiin jälkensä: kesällä 1982 julkaistulla EP-levyllä Stink The Replacements kiristi rockinsa tahdin hardcoren rajamaille.

Tyylin yksi-ilmeisyys ja alakulttuurin rajoittava henki alkoivat kuitenkin pian tympäistä bändiä. Toinen täyspitkä levy, hiukan hajanainen Hootenanny (1983) viitoitti tietä sinne, missä yhtye oli parhaimmillaan. Westerberg kiteytti suunnan sanomalla, että The Replacements halusi alkaa soittaa biisejä, ei julistuksilla ryyditettyjä riffejä.

Favorite Thing

The Replacements lunasti taivaspaikkansa kolmannella albumillaan Let It Be. Westerberg oli säveltänyt sille uudenlaista materiaalia, jonka energia oli muunkin kuin raa’an voiman ja paljaan kiihkon muodossa. Levyn teemat liittyvät enemmän tai vähemmän väljästi nuoruuteen ja aikuistumiseen, ja alle 25-vuotias lauluntekijä oli vielä tarpeeksi nuori tavoittaakseen sanoituksiin etsimänsä tunnemyrskyt.

Mutta ei Let It Be yksin Westerbergin show ollut. Kitaristi Bob Stinson, rumpali Chris Mars ja basisti Tommy Stinson osallistuivat sovittamiseen enemmän kuin ennen – lähinnä kai siksi, että Let It Be oli ensimmäinen kerta, kun bändi todella mietti biisien toteutusta.

Minneapolisin Blackberry Way -studiolla tehdyn Let It Ben tuottajaksi kaavailtiin R.E.M:n Peter Buckia, mutta loppujen lopuksi hän oli mukana vain esituotantovaiheessa ja vierailevana kitaristina. Indie-idolin roolin pienuus ei aiheuttanut epäonnistumista: Let It Ben tunnistaa 1980-luvulla tehdyksi levyksi, mutta siltä puuttuu aikakauden mainstreamille ominainen räikeys ja muovisuus. Se on soundiltaan ajaton, ei ajassa kiinni, eikä siinä aisti laskelmointia tai pyrkyryyttä. Vaikka puoli-instrumentaali ’Seen Your Video’ saattaakin kuulostaa keskeneräiseltä, vielä enemmän se kuulostaa vilpittömältä.

Unsatisfied

Koska täydellisyys ei ole kovin kiinnostavaa, mestariteokset ovat harvoin virheettömiä, eikä ole Let It Bekään. ’Gary’s Got A Bonerin’ turhanpuoleinen puupäärock rämisee teiniparodian rajamailla, ja läpihuutoversiota Kissin (sinänsä mainiosta) ’Black Diamondista’ on paha perustella millään muulla kuin sillä, että The Replacements halusi näyttää tekevänsä ihan mitä sitä huvitti. Sitä ei kiinnostanut mielistellä edes oma yleisöään, joka siihen mennessä oli koostunut lähinnä Kissiä kiroavista vaihtoehtokiihkoilijoista. Toisaalta aggressiivinen ’We’re Coming Out’ tuntuu olevan mukana lähinnä muistuttamassa punkkareita siitä, millaista kamaa The Replacements olisi edelleen voinut soittaa, jos sitä vain olisi huvittanut.

Suurimman vaikutuksen Let It Be teki hiljaisimmilla kappaleillaan. ’Unsatisfied’, ’Sixteen Blue’ ja ’Androgynous’ osoittivat, miten hienoja ja humaaneja biisejä Westerberg oli oppinut kirjoittamaan. Levyn lopussa on huipennus – tuskin on toista albumia, joka päättyy yhtä pakahduttavasti kuin Let It Be. Viimeinen biisi ’Answering Machine’ on yksinäisyyden tuntua korostaen sovitettu laulu yhteyden katkeamisesta. Parhaiten levyn henki kuitenkin kiteytyy avausraita ’I Will Daren’ korkeajännitteiseen, pompahtelevaan optimismiin.

Answering Machine

Lokakuussa 1984 julkaistu Let It Be sai kriitikoilta ylistävän vastaanoton, mutta suuri yleisö ei edes huomannut sen ilmestyneen. Huonosti myyneeltä levyltä huokunut potentiaali oli silti niin ilmeinen, että The Replacements levytti seuraavan albuminsa Warnerille. Näin siitäkin huolimatta, että bändi yritti kovasti ampua itsensä alas soittamalla levy-yhtiöiden showcase-keikalla pelkkiä lainabiisejä.

Kuten The Beatlesilta pöllitty albumin nimikin Let It Be kertoo, kuvien kumartelu ei The Replacementsia kiinnostanut.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Replacements | kotisivu
The Replacements | Facebook
The Replacements | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Blondie • Parallel Lines [1978] oli Blondien läpimurto
Buffalo Springfield: Buffalo Springfield Again [1967] • Psykedeelisen folk rockin runsaudensarvi
Dire Straits: Dire Straits [1978] – menestystarinan alkusanat
Elton John – pianistin tie ihmemaahan • Goodbye Yellow Brick Road [1973]
Horslips – unohdettu helmi Irlannista • Vuodet 1970–2024
Markus Krunegårdin suomalainen puoli • Mämmilärock [2007] • Nokia & Ericsson [2023]
Neil Young: After The Gold Rush [1970] – elokuvaton soundtrack
Patti Smith: Horses [1975] – runon ja rockin liitto
Paul Simon: Graceland [1986] – silta yli synkän virran
Pete Shelley • Lepää rauhassa, Pete Shelley – Buzzcocksista ikuisuuteen

Pretenders tunteiden vuoristoradassa • Relentless [2023]
R.E.M. • Automatic For The People [1992] – huipulla on hiljaista
Salaliitto: Salaliitto [2015] – huippuluokan debyyttialbumi
Taylor Swift etsii jatkuvasti uutta • Midnights [2022]
The Clashin genre oli protesti
The Doors: The Doors [1967] – vallankumouksen lähtölaukaus
The Doors ilman Morrisonia – tarpeeton kuin tylsä veitsi • Other Voices [1971] • Full Circle [1972]
The Jimi Hendrix Experience: Are You Experienced [1967] – tanssimusiikkia vapaudenjanoisille
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes [1979] – suuren lauluntekijän muistolle
Tracy Chapman: Tracy Chapman [1988] – altavastaajien ääni
Wilco • Yankee Hotel Foxtrot on minimalistinen ja sydämellinen mestariteos

The Replacements
Finna.fi

1980-luku

Sorry Ma, Forgot To Take Out The Trash | Twin/Tone Records 1981
Hootenanny | Twin/Tone Records 1983
Let It Be | Twin/Tone Records 1984
Tim | Sire 1985 • LP+4CD Tim (Let It Bleed Edition) Sire 2023
Pleased To Meet Me | Sire 1987
Don’t Tell A Soul | Sire 1989

1990-luku

All Shook Down | Sire 1990

2010-luku

Dead Man’s Pop – Don’t Tell A Soul As Originally Intended • LP+4CD | Rhino Records 2019

Boksit ja kokoelmalevyt
The Replacements
Finna.fi

Boink!! | Glass Records ‎1986
All For Nothing – Nothing For All • 2CD | Reprise Records 1997
Don’t You Know Who I Think I Was? – The Best Of The Replacements | Sire/Reprise Records/Rhino Records 2006
Original Album Series | Rhino Records 2012
The Complete Studio Albums 1981–1990 • 8CD | Twin/Tone Records / Sire / Warner 2015
The Sire Years • 4LP | Rhino Records/Sire

Paul Westerberg
Finna.fi

1990-luku

14 Songs | Sire/Reprise Records 1994
Eventually | Reprise Records 1996
Suicaine Gratifaction | Capitol Records 1998

2000–2009

Stereo/Mono • 2CD  Paul Westerberg/Grandpa Boy | Vagrant Records 2002
Come Feel Me Tremble | Vagrant Records 2003
Folker | Vagrant Records 2004
49:00… Of Your Time Life | Dry Wood Music 2008
3oclockcreep | omakustanne 2008

Grandpa Boy
[Paul Westerberg]
Finna.fi

Grandpaboy EP | Soundproof/Monolyth 1997
Mono | Vagrant Records 2002
Stereo/Mono • 2CD  Grandpa Boy/Paul Westerberg | Vagrant Records 2002
Dead Man Shake | Fat Possum 2003

Boksit jakokoelmalevyt
Paul Westerberg
Finna.fi

Besterberg – The Best Of Paul Westerberg | Sire/Reprise Records/Rhino Records/Warner Strategic Marketing 2005
The Resterberg | Rhino Records 2005

Read more about The Replacements and rock in Minneapolis • Lue lisää The Replacementsista ja Minneapolisin rockmaailmasta
Finna.fi

Trouble Boys – The True Story Of The Replacements  Bob Mehr, 521 sivua | Da Capo Press 2017
The Replacements – All Over But The Shouting – An Oral History  Jim Walsh, 304 sivua | Voyager 2007

Complicated Fun – the Birth Of Minneapolis Punk And Indie Rock, 1974–1984. An Oral History  Cyn Collins, 377 sivua | Minnesota Historical Society Press 2017.