Blackfield: Welcome To My DNA – paossa ilkeää maailmaa

Welcome To My DNA | Kscope 2011

Blackfield: Welcome To My DNA (2011).Israelilainen Aviv Geffen ja brittimuusikko Steven Wilson perustivat Blackfield-duon vuosituhannen vaihteen jälkeen. Alun perin muusikkokaverukset ryhtyivät työhön tasavertaisina. Vuosien myötä musiikillinen painotus siirtyi enemmän Geffenille – jopa niin, että Wilson taisi erota bändistä. Ero saattoi olla varsin näennäinen, sillä Wilson on ollut mukana duon myöhemmillä levytyksillä. Palaset ovat kohdallaan myös kolmosalbumilla Welcome To My DNA. Sen eskapismi on herkkua.

Blackfield. Steven Wilson (vas.) ja Aviv Geffen.

Blackfield. Steven Wilson (vas.) ja Aviv Geffen.

Pitkän rockuran tehnyt Steven Wilson (s. 1967) oli saanut tunnustusta jo ennen yhteistyötä Geffenin kanssa. Wilsonin bändit Porcupine Tree että No-Man olivat monien musiikkidiggarien arvostamia. Welcome To My DNA:n aikaan myös Wilsonin sooloura oli jo käynnissä. Aviv Geffen (s. 1973) oli tähti omalla maallaan. Lännessä tuntemattomamman Geffenin maailmaa ja yhteiskunnallisuutta kuvataan muusikkovetoisella nettifoorumilla Burning Shed:

–The son of esteemed Israeli poet Yehonatan Geffen and the nephew of Moshe Dayan, Geffen is Israel’s leading counter-culture rock musician. A huge star in his native country, his records have been greeted with critical adulation, earning him a string of gold albums. An outspoken peace campaigner, he controversially refused to do compulsory military service, and his lyrics have been fiercely critical of the Israeli military and their actions.

Kahden studioalbumin ja kiertueen jälkeen Geffen ja Wilson löysivät jälleen yhteistä aikaa Blackfieldiin. Kahteen ensimmäiseen albumiin verrattuna Welcome To My DNA välittyy keskittyneempänä. Arkisempaa poljentoa on ikään kuin jalostettu asteen verran eteenpäin. Welcome To My DNA etenee itsevarmasti raidasta toiseen, ilman täyteraitoja. Kolmoslevylle hyvin istuvat jouset kuulostavat paikoin jopa sokerisilta, mutta ne antavat kokonaisuuteen sopivan kokoista eskapismia. Blackfieldin näkemys musiikista on hioutunut. Se kumpuaa 80-lukulaisen tuotantoestetiikan ja popsensibiliteetin yhdistämisestä klassisen rockin kuvastoon.

Enemmän kuin ripaus sinfonista rock-ilmettä jykevöittää aloitusraitaa. ’Glass House’ tuo kuulijan Blackfieldin maailmaan, joka on aiempaa tuotantoa komeampaa. Albumin kansikuvan lailla eristynyttä elämänkulkua kuvaava ’Go To Hell’ nousee myös, ennen klassikkoraitaa ’Rising Of The Tide’. Geffen ja Wilson vuorottelevat vokalisteina. Laulajat täydentävät toistensa klangia: äänet sointuvat yhteen kuin itsestään. Ero on paikoin lähes huomaamaton.

Uneliaantyylikkään videoraidan saanut ’Waving’ tuntuu loogiselta valinnalta singleksi. Ainekset ovat eeppiset, mutta toteutus on höyhenenkevyt.

Albumin B-puoli starttaa Blackfield-asteikolla liki revittelevästi. ’Blood’ iskee kelttimäiseen tapaan ilakoivaa liitoa haikean johtomelodian kylkeen. ’Go To Hellin’ tapainen tuokiomaisuus korostuu niukassa tekstissä. ’Zigotan’ lopun progehtava vääntö sopii mukavasti mukaan ennen viimeistä raitaa ’DNA’. Kunnon rockalbumin tapaan Welcome To My DNA:n osasista muotoutuu jäntevä kokonaisuus, jossa pienestä on kiinni suuria asioita.

Yksi yhtymäkohta Blackfieldiin voisi olla poptaivaalta pitkäksi aikaa kadonnut brittiryhmä Captain, joka pyrki tosissaan popin syvään päähän albumilla This Is Hazelville. Welcome To My DNA edustaa juuri sellaista eskapismia ja eleganssia, mistä Captain-fanit eivät voineet saada tarpeekseen. On hauska huomata sekin, että albumin B-puolelta löytyvän ’Oxygenin’ on tuottanut Hazelvillen ääressä töitä tehnyt guru Trevor Horn. Klassikoksi haluava raita on mahtava.

Blackfieldillä on mitä ilmeisimmin suuri merkitys molemmille jäsenilleen. Aviv Geffen pääsee esille soolouraa näkyvämmin. Poppaavan classic rockin tekeminen näyttää olevan yksi kiireisen Wilsonin monista intohimoista. Yhtyeen viides albumi ilmestyy vuonna 2017, mukana tuottamassa Alan Parsons. Niin vähän aikaa, niin paljon musiikkia.

Tuomas Pelttari

Blackfield | kotisivu
Blackfield | Facebook
Aviv Geffen | kotisivu
Steven Wilson | kotisivu
Burning Shed | kotisivu

Welcome To My DNA:n kannen kuvitus yhdistää Wilsonin ja Geffenin yhdeksi.

Welcome To My DNA:n kannen kuvitus yhdistää Wilsonin ja Geffenin yhdeksi.

Welcome To My DNA
Aviv Geffen – laulu, piano, kosketinsoittimet, kitara
Steven Wilson – laulu, kitara, kosketinsoittimet

Eran Mitelman – piano, urut
Seffy Efrati – bassokitara
Tomer Z – rummut, lyömäsoittimet
London Session Orchestra – jouset, johtaja Perry Montague Mason
Tuottajat: Steven Wilson, Aviv Geffen sekä Trevor Horn (raita Oxygen)

Welcome To My DNA julkaistiin keväällä 2011. CD:n rinnalla julkaistiin myös gatefold-kantinen LP-painos.

Hae Blackfield III kirjastosta!

Hae Blackfield III kirjastosta!

Hae Blackfield III kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Blackfield
Blackfield | LP Gates Of Dawn 2004 • CD Kscope 2004, 2017 • 2CD Snapper Music 2004
Blackfield II | LP Gates Of Dawn 2007 • CD Snapper Music & Kscope 2007, 2017 • LP Kscope 2013, 2017
NYC – Blackfield Live In New York City | DVD Snapper Music 2007 • CD+DVD Kscope 2009, 2016
Welcome To My DNA | LP & CD Kscope 2011
Blackfield IV | LP & CD & CD+DVD Kscope 2013
Blackfield V | 2LP & CD & CD+Blu-ray Kscope 2017
Open Mind – The Best Of Blackfield | 2LP & CD Kscope 2018

Aviv Geffen
diskografia

Steven Wilson | Finna.fi
Insurgentes | Kscope 2008/2009  Levyhyllyt • Insurgentes
Grace For Drowning | 2011
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) | 2013
Hand. Cannot. Erase. | 2015  Levyhyllyt • Hand. Cannot. Erase.
4 ½ | 2016  Levyhyllyt • 4 ½
To The Bone | Caroline 2017
Home Invasion – In Concert At The Royal Albert Hall | 2018 • 5LP Caroline International • Blu-ray+2CD Eagle Vision • DVD+2CD Eagle Vision/Universal Music

Porcupine Tree | Finna.fi
On The Sunday Of Life
 | Delerium Records 1992
Up The Downstair
 | 1993  Levyhyllyt • Up The Downstair
The Sky Moves Sideways
| 1995
Signify
 | 1996
Stupid Dream
 | Snapper Records 1999
Lightbulb Sun
 | 2000
In Absentia
 | Lava Records 2002
Deadwing
 | 2005
Arriving Somewhere..
| 2DVD Snapper Music 2006 & Kscope 2008 • Blu-ray+2CD Kscope 2018
Fear Of A Blank Planet | Roadrunner Records 2007
The Incident
 | Roadrunner Records 2009  Levyhyllyt • The Incident
Octane Twisted
| 2CD+DVD & 2CD Kscope 2012/2013

No-Man | Finna.fi
Speak: 1988–89 | Kasetti • Hidden Art Creations 1993
((Speak))
 | CD • Materiali Sonori 1993/Headphone Dust 2004/Snapper Music 2005 • LP Tonefloat 2006 • CD Kscope 2009
Loveblows & Lovecries – A Confession
 | LP • Kasetti • CD • 2CD • One Little Indian 1993
Flowermouth | 2LP • Kasetti • CD • One Little Indian 1994
Wild Opera | CD & Kasetti • Third Stone 1996 • CD Hidden Art 2009 • 2CD Wild Opera/Dry Cleaning Ray Kscope 2010
Returning Jesus | CD Third Stone 2001 • CD Hidden Art 2002 • 3LP Returning Jesus (Complete Sessions) Tonefloat 2006 • 2LP & 2CD Kscope 2017
Together We’re Stranger | CD Kscope 2003, 2014, 2017 • LP Tonefloat 2005, 2006, 2012, 2013 • CD+DVD-A Snapper Music/Kscope 2007 • 2LP Kscope 2015  Levyhyllyt • Together We’re Stranger
Schoolyard Ghosts | CD, CD+DVD-Audio, CD+DVD-Video Kscope 2008 • 2LP Tonefloat 2008 • 2CD Kscope 2017
Love You To Bits | LP • Kasetti • LP • Caroline International 2019

Muista myös No-Manin kokoelmalevy | Finna.fi
All The Blue Changes – An Anthology 1988–2003 • 2CD | Hidden Art 2006

Katso DVD/Blu-ray | Finna.fi
Hoile, Lasse (ohjaaja) & Wilson, Steven: Insurgentes, 160 min. 2DVD-dokumentti Wilsonista ja hänen musiikinteostaan. Toimituksen lämmin suositus.
Porcupine Tree: Arriving Somewhere.. | 2DVD & Blu-ray+2CD. Sisältää Porcupine Treen livetaltioinnin Deadwing-kiertueelta + 26-sivuisen tekstiliitteen.

Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
David Sylvian: Brilliant Trees – sielukas vokalisti soolouran alussa
No-Man: Together We’re Stranger – eteerisen popin lähteellä
Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä
Porcupine Tree: The Incident – yhtenevä tarina erilaisista ihmiskohtaloista
Steven Wilson: Insurgentes – soolouran komea alku
Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – koskettava tarina ulkopuolisuudesta
Steven Wilson: 4 ½ – silta kohti uutta

Lue lisää | Finna.fi
Porcupine Tree: Stars Die – The Delerium Years ‘91–’91 • 2CD + 40-sivuinen liite | Delerium Records 2002

Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua | Flood Gallery Publishing 2015. Sisältää Wilsonin esipuheen ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Blackfield: Welcome To My DNA (2011).

Blackfield: Welcome To My DNA (2011).

Porcupine Tree: The Incident – yhtenevä tarina erilaisista ihmiskohtaloista

The Incident | Roadrunner Records 2009

Porcupine Tree: The Incident (2009).Steven Wilsonin johtama progebändi Porcupine Tree kulki pitkän matkan albumiin The Incident. Alun perin pienenä sivuprojektina käynnistynyt ”yhtye” julkaisi vain omakustanteita. Nuo kasettijulkaisut ovat haluttuja keräilyharvinaisuuksia, vaikka niiden biisit julkaistiin myöhemmin uusintoinakin. Porcupine Treen toinen albumi Up The Downstair vuodelta 1993 sisälsi Wilsonin sooloilun sijaan jo aitoja bändisävyjä.

Porcupine Tree nautti hyvästä nosteesta erityisesti vuosituhannen vaihteen jälkeen. Kenties viimeiseksi työkseen trance-, pop- ja metallivärejäkin hyödyntänyt nelikko Wilson, Richard Barbieri, Colin Edwin ja Gavin Harrison äänitti 2008–2009 aikana 70-luvulta vaikutteita saaneen konseptialbumin. Porcupine Treen kymmenes studiolevy The Incident on taidonnäyte täynnä ajatonta musiikkia.

Porcupine Tree: Richard Barbieri (vas.), Gavin Harrison, Colin Edwin ja Steven Wilson.

Alun perin lauluntekijä Wilson (s. 1967) aikoi julkaista The Incidentin yksiraitaisena teoksena, joka sisältää 14 osaa. Levy ehtikin striimiksi Spotifyhin alle tunnin mittaisena raitana.  Albumin tarinallisuus kehittyy erilaisten ihmiskohtaloiden tarkastelusta. Kertoja vaihtuu tilanteiden mukaan. Ihmisille tapahtuneiden sattumusten summasta syntyy jotain uutta. Kaiken yhdistäviksi teemaksi nousee alati läsnä oleva tunne ulkopuolisuudesta sekä vahva musiikki.

Mahtipontisilla aloitusiskuilla lähtevä ’Occam’s Razor’ toimii esinäytöksenä. Alun kolmisoinnun lyönnit kuvastavat sattuman merkitystä, jossa yksi elämänkäänne voi muuttaa kaiken. Konsepti jatkuu saumattomasti kun ’The Blind Horse’ starttaa vastustamattomalla riffillä. Irtonainen raita syventyy hetkeksi ilmeikkääseen bassopohjaan ennen loppuhuipentumaa. Wilsonin sävellystyö on vahvaa.

Porcupine Tree käsitteli klassisen teema-albumin ainesosia taitavasti. Yksi tärkeimmistä elementeistä on tauottoman musiikin jatkuvuus. Biisien vaihtumista voi seurata tarkkaankin, toisaalta syventyminen ikään kuin häivyttää rajakohdat. Yksi esimerkki tästä on nimikappale ja sen ympärille tehdyt ’Drawing The Line’ ja ’Your Unpleasant Family’.

Wilsonilta tuttu junateema johdattaa yhdeksänteen osaan: pitkä ’Time Flies’ on yksi albumin avainraidoista. Omaelämäkerralista ainesta sisältävässä tekstissä mainitaan albumit Sgt. Pepper ja Are You Experienced? Levyn puoliväliin asettuva rauhallinen rakentuminen yltää grooveen ja majesteetilliseen väliosaan. Rullaava sävellys ottaa ansaitusti lähes 12 minuuttia. Videoversio on puolta lyhyempi.

’Degree Zero Of Liberty’ toistaa albumin intron ja lähtee takautumana rakentamaan jatkoa. Alkuun kuulaiden kitaroiden vetämä ’Octane Twisted’ nousee kiihkeäksi riffilataukseksi. Lähes kokonaan instrumentaalinen raita kehystää albumin viimeistä kolmannesta myös rumpali Harrisonin voimin. ’The Seance’ ja ’Circle Of Manias’ saattavat sisältää albumin hyytävintä kitarointia, hieman edeltävän albumin The Fear Of A Blank Planet tyyliin. The Incident polveilee eteenpäin kuin parhaat esikuvansa. Hyvin 2000-lukulaisesti, mutta perinteitä kunnioittaen. Kun päätösraita ’I Drive The Hearse’ alkaa, mielessä käyvät classic rockin klassikot Tommy ja The Wall.

Perinnettä luotiin omalla tavallaan myös The Incidentin kiertueella. Porcupine Tree soitti vasta lyhyen aikaa ulkona olleen levyn kokonaan myös Helsingin jäähallissa lokakuussa 2009. Jotkut fanit yllättyivät noin tunnin yhtäjaksoisesta setistä, mutta konsertti oli mahtavaa kuultavaa. Kiertueelta taltioitiin livelevy Octane Twisted, josta kannattaa etsiä käsiinsä DVD-levyn sisältävä laitos.

The Incident
Richard Barbieri – syntetisaattorit, kosketinsoittimet
Colin Edwin – bassokitara, kontrabasso
Gavin Harrison – rummut. lyömäsoittimet
Steven Wilson – laulu, kitara, kosketinsoittimet

The Incident -kiertueella myös:
John Wesley – kitara, taustalaulu

The Incidentin kiertueen jälkeen Steven Wilsonin ura jatkui soolouralla. Ensimmäinen soololevy Insurgentes ilmestyi jo 2008. Mestarillinen tupla-albumi Grace For Drowning julkaistiin vuonna 2011. Myös Blackfieldin kolmatta albumia Welcome To My DNA suunniteltiin. Porcupine Treen uutta tulemista on odotettu vuosia. On mahdollista, että The Incident ei saa jatkoa koskaan.

The Incident julkaistiin 2CD- ja 2LP-painoksina. Rajoitettu boksieditio sisältää DVD-levyn, jolta löytyy albumin 5.1- ja stereomiksaukset. Visuaalisena lisänä ovat boksiin liitetyt kirjat, joissa on PT:n konserteista tuttuja Hajo Muellerin piirroksia ja Lasse Hoilen valokuvia. Albumin neljä lisäraitaa kannattaa myös ottaa haltuun. Erityisesti ’Bonnie The Cat’ ja ’Remember Me Lover’ jammaavat mukavasti.

Striimaajat saivat PT:n pitkän opuksen soimaan striiminä jo ennen albumin virallista julkaisua. Kymmenen vuotta myöhemmin The Incidentiä kannattaa kysyä kotikirjastosta, sillä levy puuttuu Spotifysta (2/2019).

Tuomas Pelttari

Porcupine Tree | kotisivu

Richard Barbieri | kotisivu
Gavin Harrison | kotisivu
Colin Edwin | kotisivu

Steven Wilson HQ | kotisivu
Steven Wilson HQ | Facebook
Steven Wilson HQ | Instagram
Steven Wilson HQ | Twitter

Headphone Dust | kotisivu
Burning Shed | kotisivu

Hae The Incident kirjastosta!

’The Incident’ puuttuu Spotifysta (tilanne 2/2019). Varaa ’The Incident’ kirjastosta!

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.
Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Porcupine Tree | Finna.fi
On The Sunday Of Life
 | Delerium Records 1992
Up The Downstair | 1993  Levyhyllyt • Up The Downstair
The Sky Moves Sideways | 1995
Signify | 1996
Stupid Dream | Snapper Records 1999
Lightbulb Sun | 2000
In Absentia | Lava Records 2002
Deadwing | 2005
Arriving Somewhere.. | 2DVD Snapper Music 2006 & Kscope 2008 • Blu-ray+2CD Kscope 2018
Fear Of A Blank Planet | Roadrunner Records 2007
The Incident | Roadrunner Records 2009
Octane Twisted | 2CD+DVD & 2CD Kscope 2012/2013

Steven Wilson | Finna.fi
Insurgentes | Kscope 2008/2009  Levyhyllyt • Insurgentes
Grace For Drowning | 2011
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) | 2013
Hand. Cannot. Erase. | 2015  Levyhyllyt • Hand. Cannot. Erase.
4 ½ | 2016  Levyhyllyt • 4 ½
To The Bone | Caroline 2017
Home Invasion – In Concert At The Royal Albert Hall | 2018 • 5LP Caroline International • Blu-ray+2CD Eagle Vision • DVD+2CD Eagle Vision/Universal Music

No-Man [Tim Bowness & Steven Wilson] | Finna.fi
Speak: 1988–89 | Kasetti • Hidden Art Creations 1993
((Speak))
 | CD • Materiali Sonori 1993/Headphone Dust 2004/Snapper Music 2005 • LP Tonefloat 2006 • CD Kscope 2009
Loveblows & Lovecries – A Confession
 | LP • Kasetti • CD • 2CD • One Little Indian 1993
Flowermouth | 2LP • Kasetti • CD • One Little Indian 1994
Wild Opera | CD & Kasetti • Third Stone 1996 • CD Hidden Art 2009 • 2CD Wild Opera/Dry Cleaning Ray Kscope 2010
Returning Jesus | CD Third Stone 2001 • CD Hidden Art 2002 • 3LP Returning Jesus (Complete Sessions) Tonefloat 2006 • 2LP & 2CD Kscope 2017
Together We’re Stranger | CD Kscope 2003, 2014, 2017 • LP Tonefloat 2005, 2006, 2012, 2013 • CD+DVD-A Snapper Music/Kscope 2007 • 2LP Kscope 2015  Levyhyllyt • Together We’re Stranger
Schoolyard Ghosts | CD, CD+DVD-Audio, CD+DVD-Video Kscope 2008 • 2LP Tonefloat 2008 • 2CD Kscope 2017
Love You To Bits | LP • Kasetti • CD • Caroline International 2019

Blackfield [Aviv Geffen & Steven Wilson] | Finna.fi
Blackfield | LP Gates Of Dawn 2004 • CD Kscope 2004, 2017 • 2CD Snapper Music 2004
Blackfield II | LP Gates Of Dawn 2007 • CD Snapper Music & Kscope 2007, 2017 • LP Kscope 2013, 2017
NYC – Blackfield Live In New York City | DVD Snapper Music 2007 • CD+DVD Kscope 2009, 2016
Welcome To My DNA | LP & CD Kscope 2011 Levyhyllyt • Welcome To My DNA
Blackfield IV | LP & CD & CD+DVD Kscope 2013
Blackfield V | 2LP & CD & CD+Blu-ray Kscope 2017
Open Mind – The Best Of Blackfield | 2LP & CD Kscope 2018

Richard Barbieri
Things Buried | Intact Records 2004
Stranger Inside | Kscope 2008
Variants 1–5 | Orange Asylum Records 2017–2018
Planets + Persona | Kscope 2019

Steve Jansen & Richard Barbieri
Worlds In A Small Room | Victor 1985
Stories Across Borders | Venture/Virgin 1991
Stone To Flesh | Medium Productions 1995 • CD-uusintapainos Kscope 2015
Other Worlds In A Small Room | Medium Productions 1996
Lumen | LP Kscope 2015 • CD Kscope 2016

Jansen • Barbieri • Karn
Beginning To Melt | Medium Productions 1993
Seed | Medium Productions 1994
_ISM | Medium Productions 1999
Playing In A Room With People | Medium Productions 2001

Richard Barbieri & Tim Bowness
Flame | One Little Indian/London Records 1994

Jansen • Barbieri • Takemura
Changing Hands | Medium Productions/Flavor Of Sound 1997

Richard Barbieri & Jan Linton
Azure/Cosmic Prophets | Kaeru Cafe 2001 • jansongs 2019

Steve Hogarth + Richard Barbieri
Not The Weapon But The Hand | Kscope 2012
Arc Light | Poison Apple 2013 • Kscope 2014

Katso DVD/Blu-ray | Finna.fi
Hoile, Lasse (ohjaaja) & Wilson, Steven: Insurgentes, 160 min. 2DVD-dokumentti Wilsonista ja hänen musiikinteostaan. Toimituksen lämmin suositus.
Porcupine Tree: Arriving Somewhere.. | 2DVD & Blu-ray+2CD. Sisältää Porcupine Treen livetaltioinnin Deadwing-kiertueelta + 26-sivuisen tekstiliitteen.

Blackfield: Welcome To My DNA – paossa ilkeää maailmaa
Jansen Barbieri Takemura: Changing Hands – ambientin ja popin kirjeenvaihtoa
No-Man: Together We’re Stranger – eteerisen popin lähteellä
Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä
Steven Wilson: Insurgentes – soolouran komea alku
Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – koskettava tarina ulkopuolisuudesta
Steven Wilson4 ½ – silta kohti uutta

Lue lisää | Finna.fi
Porcupine Tree
: Stars Die – The Delerium Years ‘91–’91 • 2CD + 40-sivuinen liite | Delerium Records 2002

Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua | Flood Gallery Publishing 2015. Sisältää Wilsonin esipuheen ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Porcupine Tree: The Incident (2009).

Steven Wilson: Insurgentes – soolouran komea alku

Insurgentes | Kscope 2008

Steven Wilson: Insurgentes (2009).Vuosi 2008 oli käännekohta muusikko Steven Wilsonille, sillä brittiartistin bändien ja projektien takaa teki tuloaan sooloura. Tätä ennen Wilsonin ja Aviv Geffenin perustama Blackfield oli tehnyt kaksi arvostettua, mutta pienen yleisön fanittamaa levytystä. Tim Bowness ja Wilson olivat tehneet kanssa komeita duolevyjä jo pitkään, mutta No-Man oli vähitellen jäämässä tauolle.

Kaupallisen läpimurron kynnyksellä vuosikaudet erinomaisia albumeita tehnyt Porcupine Tree oli kasvanut Wilsonin kotikutoisesta ideasta jäähalliluokan liveaktiksi, jolla tuntui olevan yhä suurempia läpimurron mahdollisuuksia. Wilson, Richard Barbieri (ex-Japan), Colin Edwin ja Gavin Harrison lähenivät mainstreamia Yhdysvalloissakin kun Fear Of A Blank Planet loi uusia uria. Tästä huolimatta Wilson oli varannut aikaa ensimmäisen oikean sooloalbumin tekoon. Insurgentes julkaistiin alkutalvesta 2008.

Insurgentesin ero Porcupine Treen rockiin on selkeä, ja mietteliäämpi toteutustapa saattoi olla pieni yllätys Wilsonin aiemman tuotannon ystäville. Insurgentes toimii luontevasti runttavassa jumituksessa, taiderockissa ja paikoin jazzinkin kuvastossa, ja kerronta avautuu hitaasti. Ajan kanssa albumista kehkeytyy osasten summaa suurempi kokonaisuus. Wilsonin myöhempiin levyihin – kuten Hand. Cannot. Erase. – verrattuna Insurgentes tuntuu aluksi pidättyväiseltä, jopa sulkeutuneelta. Levynkannen kaasunaamaripäinen artisti tuntuukin enemmän kuin alitajuiselta viittaukselta.

Goottirockista ammentava aloitusraita ’Harmony Korine’ on Wilsonin vaikuttavimpia teoksia. Se sai valokuvataiteilija Lasse Hoilen ohjaaman videon.

Jos ’Harmony Korine’ on rockmainen, komeasti sfääreilevä jumituspaisuttelu, niin ’Abandoner’ sekoittaa Massive Attackia muistuttuvaa tunnelmointia akustiseen kitarointiin. Ilmaisu siirtyy vähitellen painostavaan, lähes haudanvakavaan maaperään. Crimsonmaiset sointukulut voimistuvat riipiviin säröääniin. Sumutorvimainen ’Salvaging’ tuntuu myös hyvin 70-lukulaiselta progeilulta. Raidan vähitellen avautuva moniulotteisuus etenee kiehtovasti erityisesti albumin 5.1 -monikanavamiksauksessa. Loppuosassa nyrjähtävä sävellys yltää äärimmäiseen jännitteeseen.

Yksi avainteoksista on pitkä ’No Twilight Within The Courts Of The Sun’. Kyseessä on modernin jazzrockin riemuvoitto. Lähestulkoon liian haastava riffi on loppua kohden mitä uskomattominta juhlaa.

Toiseksiviimeisenä kuultava hiipivän progeileva ’Get All You Deserve’ jättää pysyvämmän muistijäljen kuin alkuun ajattelisi. Albumin päättävä nimikappale ja Michyo Yagin taituroima bassokoto toimivat eteerisyydessään maagisesti.

Yksi lisäväylä muusikko Steven Wilsonin sielunelämään 2007–2008 on levyn kylkiäiseksi tuotettu Lasse Hoilen ohjaama dokumentti. Wilson palaa nuoruutensa koulumaisemiin, kertoo taiteestaan ja purkaa turhautumistaan mp3-soittimiin ja niiden äänentoistoon. Wilson nostaa esiin myös yleiset kirjastot ja niiden musiikkiosastot. Sieltä voi löytää tärkeitä inspiraation lähteitä, kuten Frank Zappan tai Pink Floydin levyt. Täyspitkä dokumentti ilmestyi myös 2DVD-laitoksena. Kysy dokkaria kotikirjastosta.

Insurgentes julkaistiin alun perin rajoitettuina boksipainoksina, joista toinen oli 2CD + DVD-Audio, toinen neljän 10″ vinyylin laitos. Albumin laajemman levityksen normijulkaisu seurasi helmikuussa 2009.

Insurgentes
Steven Wilson – laulu, kitara, piano, sähköpiano, bassokitara, kosketinsoittimet, mellotroni, harmoni, kellopeli, ohjelmointi …
Gavin Harrison – rummut
Tony Levin – bassokitara
Theo Travis – huilu
Sand Snowman – akustinen kitara
Jordan Rudess – piano
MIke Outram – kitara
Dirk Serries – guitar drone
Clodagh Simmonds – laulu
Susana Moyaho – ääni
London Session Orchestra: jouset
Tuottaja: Steven Wilson

Wilson pystyi irtautumaan Porcupine Treen perinnöstä menestyksekkäästi. Insurgentes ei ollut suuri kaupallinen menestys, mutta osoitti selkeästi tietä kohti tulevia saavutuksia. Porcupine Tree palasi vielä albumilla The Incident, ja mikä parasta – Wilsonin soolouralla teki tuloaan joukko komeita levytyksiä. Vuosien varrelta on julkaistu jopa omanlaisensa ’Best Of’ -albumi Transience. Viides studioalbumi To The Bone julkaistiin vuonna 2017.

Tuomas Pelttari

Steven Wilson HQ | kotisivu
Steven Wilson HQ | Facebook
Steven Wilson HQ | Instagram
Steven Wilson HQ | Twitter
Headphone Dust | kotisivu
Burning Shed | kotisivu

Hae Steven Wilsonin 'Insurgentes' kirjastosta!

Hae Steven Wilsonin ’Insurgentes’ kirjastosta!

Hae Insurgentes kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Steven Wilson | Finna.fi

Insurgentes | Kscope 2008/2009
Grace For Drowning | 2011
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) | 2013
Hand. Cannot. Erase. | 2015  Levyhyllyt • Hand. Cannot. Erase.
4 ½ | 2016  Levyhyllyt • 4 ½
To The Bone | Caroline 2017
Home Invasion – In Concert At The Royal Albert Hall | 2018 • 5LP Caroline International • Blu-ray+2CD Eagle Vision • DVD+2CD Eagle Vision/Universal Music

Porcupine Tree | Finna.fi
On The Sunday Of Life
 | Delerium Records 1992
Up The Downstair
 | 1993  Levyhyllyt • Up The Downstair
The Sky Moves Sideways
| 1995
Signify
 | 1996
Stupid Dream
 | Snapper Records 1999
Lightbulb Sun
 | 2000
In Absentia
 | Lava Records 2002
Deadwing
 | 2005
Arriving Somewhere..
| 2DVD Snapper Music 2006 & Kscope 2008 • Blu-ray+2CD Kscope 2018
Fear Of A Blank Planet | Roadrunner Records 2007
The Incident
 | Roadrunner Records 2009  Levyhyllyt • The Incident
Octane Twisted
| 2CD+DVD & 2CD Kscope 2012/2013

No-Man [Tim Bowness & Steven Wilson] | Finna.fi
Speak: 1988–89 | Kasetti • Hidden Art Creations 1993
((Speak))
 | CD • Materiali Sonori 1993/Headphone Dust 2004/Snapper Music 2005 • LP Tonefloat 2006 • CD Kscope 2009
Loveblows & Lovecries – A Confession
 | LP • Kasetti • CD • 2CD • One Little Indian 1993
Flowermouth | 2LP • Kasetti • CD • One Little Indian 1994
Wild Opera | CD & Kasetti • Third Stone 1996 • CD Hidden Art 2009 • 2CD Wild Opera/Dry Cleaning Ray Kscope 2010
Returning Jesus | CD Third Stone 2001 • CD Hidden Art 2002 • 3LP Returning Jesus (Complete Sessions) Tonefloat 2006 • 2LP & 2CD Kscope 2017
Together We’re Stranger | CD Kscope 2003, 2014, 2017 • LP Tonefloat 2005, 2006, 2012, 2013 • CD+DVD-A Snapper Music/Kscope 2007 • 2LP Kscope 2015 Levyhyllyt • Together We’re Stranger
Schoolyard Ghosts | CD, CD+DVD-Audio, CD+DVD-Video Kscope 2008 • 2LP Tonefloat 2008 • 2CD Kscope 2017
Love You To Bits | LP • Kasetti • CD • Caroline International 2019

Blackfield [Aviv Geffen & Steven Wilson] | Finna.fi
Blackfield | LP Gates Of Dawn 2004 • CD Kscope 2004, 2017 • 2CD Snapper Music 2004
Blackfield II | LP Gates Of Dawn 2007 • CD Snapper Music & Kscope 2007, 2017 • LP Kscope 2013, 2017
NYC – Blackfield Live In New York City | DVD Snapper Music 2007 • CD+DVD Kscope 2009, 2016
Welcome To My DNA | LP & CD Kscope 2011  Levyhyllyt • Welcome To My DNA
Blackfield IV | LP & CD & CD+DVD Kscope 2013
Blackfield V | 2LP & CD & CD+Blu-ray Kscope 2017
Open Mind – The Best Of Blackfield | 2LP & CD Kscope 2018

Katso DVD/Blu-ray | Finna.fi
Hoile, Lasse (ohjaaja) & Wilson, Steven: Insurgentes, 160 min. 2DVD-dokumentti Wilsonista ja hänen musiikinteostaan. Toimituksen lämmin suositus.
Porcupine Tree: Arriving Somewhere.. | 2DVD & Blu-ray+2CD. Sisältää Porcupine Treen livetaltioinnin Deadwing-kiertueelta + 26-sivuisen tekstiliitteen.

Blackfield: Welcome To My DNA – paossa ilkeää maailmaa
No-Man: Together We’re Stranger – eteerisen popin lähteellä
Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä
Porcupine Tree: The Incident – yhtenevä tarina erilaisista ihmiskohtaloista
Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – koskettava tarina ulkopuolisuudesta
Steven Wilson4 ½ – silta kohti uutta

Lue lisää | Finna.fi
Porcupine Tree
: Stars Die – The Delerium Years ‘91–’91 • 2CD + 40-sivuinen liite | Delerium Records 2002.

Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua | Flood Gallery Publishing 2015. Sisältää Wilsonin esipuheen ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Steven Wilson: Insurgentes (2009).

Steven Wilson: Insurgentes (2009).

Gentle Giant: Octopus – svengaavan progen ytimessä

Octopus | Vertigo 1972

Läpi 70-luvun toiminut Gentle Giant oli progressiivisen rockin innovatiivisimpia yhtyeitä. Lontoolainen bändi sävelsi kunnianhimoista progea, josta kuulsi läpi poikkeuksellista iloa ja häpeilemättömyyttä. Ilakoiva musiikillisuus ja häkellyttävä tahtilaijien viidakko toimi erinomaisesti. Ranskalaisen kirjailijan François Rabelais’n teosten inspiroima Gentle Giant teki muutamia progen klassikoita. Yksi näistä on loppuvuodesta 1972 julkaistu Octopus.

Octopus sijoittuu aikaan hieman ennen Gentle Giantin tuotannon puoliväliä. Takana oli jo kolme albumia ilahduttavan ennakkoluulotonta progeilua. Vuonna 1972 bändi eli hyvin luovaa kautta, sillä edeltävä levytys Three Friends julkaistiin vain puolisen vuotta aiemmin. Rocklehti Rolling Stone valitsi Octopusin 50 parhaan progelevyn joukkoon vuonna 2015.

Gentle Giant.

Gentle Giant.

Verkkosivusto Discogs mainitsee bändin kunnianhimosta näin: The group’s compositional purpose was to ”expand the frontiers of contemporary popular music at the risk of becoming very unpopular.” Kerry Minnear sekä Ray, Derek ja Phil Shulman kirjoittivatkin varsin inspiroitunutta musiikkia. Yhdessä kitaristi Gary Greenin ja bändiin juuri liittyneen John Weathersin kanssa tuotettu Octopus tuo esiin yhtyeen omimman: rokkaavan pohjasvengin ja mielikuvituksellisen sävellystyön. Rumpali Weathers toi bändiin raikkautta. Weathersin mäiskettä on mukava seurata, niin rennolta soitto tuntuu. Gentle Giantin salainen ase oli svengaavuus.

Lähellä varhaisen Soft Machinen avantgardismia liikkuva Knots on albumin helmiä. Useiden instrumenttien hallinnan lisäksi Minnear ja Shulmanit olivat myös erinomaisia laulajia. Poikakuoromainen liihotus tekee yhä vaikutuksen. Harvan bändin laulusoundi on totista ja yhtä aikaa hauskaa. Sävellysten vahvuutta korostaa hyräiltävät melodiat, joihin yhdistyy usein ilotulituksen kaltainen virtuositeetti. Ei muusikkoutta muusikkouden vuoksi – pikemminkin aitoa musiikin iloa. Gentle Giantin musiikkiin kuuluukin erottamattomasti myös rentous.

Livenä Gentle Giant oli taidokas bändi, jonka itsetunto oli kohdallaan. Octopusin avausraidan keskiaikainen rockpoljento vaihtuu nokkahuilujuhlaan kuin itsestään. Vaikka Gentle Giant muistetaan usein hankalasta biisimateriaalista, niin The Advent Of Panurge lähtee liikkeelle kuin seikkailu täynnä funkia.

Yksi albumin kuuluisimmista raidoista on Raconteur Troubadour. Se kulkee keskiaikaisessa tunnelmassaan läpi erilaisten tahtilajien, mutta palaa aina lopulta kauniiseen laulumelodiaan.

Lähellä hard rockia kulkeva A Cry For Everyone kehittyy jännittäväksi riffittelyksi. Kitaran ja erilaisten koskettimien vuorottelu istuu hienosti laulun rinnalle. Instrumentaaliraita The Boys In The Band muistuttaa tunnelmaltaan hieman Canterbury-skeneä. Mieleen tulevat Hatfield And The North ja 70-luvun loppupuolella vaikuttanut The National Health. Octopus on kenties kauneimmillaan raidalla Think Of Me With Kindness.

Octopus
Kerry Minnear – kosketinsoittimet, vibrafoni, perkussiot, sello, Moog, laulu
Derek Shulman – laulu. alttosaksofoni
Ray Shulman – bassokitara
Phil Shulman – saksofoni, trumpetti, mellofoni, laulu
Gary Green – kitara, lyömäsoittimet
John Weathers – rummut, lyömäsoittimet, ksylofoni

Phil Shulman jätti bändin ennen seuraavaa albumia. Gentle Giantin tarina jatkui vuonna 1973 hieman rockmaisemmalla albumilla In A Glass House.

Tuomas Pelttari

Gentle Giant | kotisivu
Gentle Giant | Facebook

Varaa Octopus kirjastosta.

Varaa Octopus kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Gentle Giant

Gentle Giant | 1970
Acquiring The Taste | 1971
Three Friends | 1972
Octopus | 1972
In A Glass House | 1973
The Power And The Glory | 1974
Free Hand | 1975
Interview | 1976
The Missing Piece | 1976
Giant For A Day | 1978
Civilian | 1980

Kokoelmat ja boksit | Finna.fi
Gentle Giant

Edge Of Twilight • 2CD | Vertigo 1996
I Lost My Head – The Chrysalis Years (1975–1980) • 4CD | Chrysalis 2012 & 2018
Three Piece Suite • CD + Blu-ray | Alucard 2017
Unburied Treasure • 29CD + Blu-ray | Madfish 2020

Anderson Bruford Wakeman Howe – kauneutta ja karnevaalia
Genesis: Selling England By The Pound – englantilaisen progen suurteos
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway – Gabriel ja Rael progen huipulla
Genesis: A Trick Of The Tail – uuden tanssin alku
Genesis: Wind & Wuthering – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö
Karmakanic: In A Perfect World – modernin progen täysosuma
Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run)  – pelosta pelon voittamiseen
Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason – rentoa jatkoaikaa huipulla
Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge
Rush
: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin
Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto
The Electric Light Orchestra: I – timantinkirkas debyytti
Yes: The Yes Album – yhtyeen ensimmäinen klassikko
Yes: Fragile – progen herkkää ylivoimaa

Lue lisää | Finna.fi

Paul Stumpin kirjoittaman bändihistoriikin ja muun progekirjallisuuden lisäksi kirjastosta kannattaa kysyä Octopusin remasteroituja laitoksia. Vuonna 2015 albumi julkaistiin laajennettuna kahden levyn painoksena. Tuon remasterin Blu-ray tarjoaa albumin Steven Wilsonin 5.1.- ja stereomiksauksien lisäksi ”kommenttiraidan”, jota voi seurata TV-ruudulta. Pitkin matkaa voi lukea yhtyeen jäsenten muistoja ja kokemuksia.

Gentle Giant: Octopus • CD+Blu-ray sekä 16-sivuinen liitevihko | Alucard 2015
Hegarty, Paul: Beyond And Before – Progressive Rock Since The 1960s, 318 sivua | Continuum 2011
Lambe
, Stephen: Citizens Of Hope And Glory – The Story Of Progressive Rock, 224 sivua | Amberley 2011
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2013 | Matti Pajuniemi 2017

Romano, Will: Mountains Come Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock, 246 sivua | Backbeat Books 2010
Rutherford, Mike: The Living Years – The First Genesis Memoir, 241 sivua | Thomas Dunne Books 2014
Snider, Charles: The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock, 362 sivua | Strawberry Bricks 2007
Stump, Paul: Gentle Giant – Acquiring The Taste, 188 sivua | SAF Publishing 2005

Gentle Giant: Octopus (1972).

Steven Wilson: 4 ½ – silta kohti uutta

4 ½ | Steven Wilson/Kscope 2016

– An interim release between Hand. Cannot. Erase. and his next album, kertoo verkkokauppa Burning Shedin mainos levystä 4 ½. Kyse on siis sillasta Steven Wilsonin nelos- ja vitoslevyjen välillä. Brittiartistin viides albumi julkaistaneen loppuvuodesta 2017.

Kunnianhimoista musiikkiuraa ylläpitävä Steven Wilson (s. 1967) luo vimmaisesti uutta. Kiireinen muusikko on ollut mukana tekemässä Blackfieldin uutta albumia, viides sooloalbumi häämöttää, ja huhut Porcupine Treen paluusta elävät. Keikkojakin Wilsonilla riittää: 4 ½:n ilmestymisen aikana käynnissä oleva alkuvuoden 2016 konserttikiertue poikkeaa Suomeen 11.2. Tampereelle ja 12.2. Helsinkiin.

Kaiken tohinan keskellä vaivihkaa lanseerattu 4 ½ nousee kovaksi näytöksi. Pääosin kahden edeltävän albumin sessioista koostettu kokonaisuus toimii erikoista kiertotietä, mutta ei ole välityö. 4 ½ on kuin harvempaan kuljettu puolisalainen reitti majalle, jonne etsivä kyllä löytää. Polku on mielenkiintoinen.

Puoli viiden soundi on astetta arkisempi kuin emolevyjen Hand. Cannot. Erase. ja The Raven That Refused To Sing. Vähemmän tuotettu ilme toimii mainiosti: esimerkiksi ’My Book Of Regrets’ olisi saattanut istua erinomaisesti Wilsonin edelliselle albumille HCE. Liki kymmenminuuttinen eepos operoi Wilsonin omimmilla alueilla: rockin ja modernin hippiprogeilun ytimessä. Osin livepohjiin tehty teos sisältää mietteliään säkeistörakenteen lisäksi vaarallisempaakin menoa. Reilun viiden minuutin jälkeinen napataan hetkeksi kiinni myös biisiin ’When The Rain Sets In’.

Alun perin Ravenille tarjolla ollut ’Year Of The Plague’ tähyilee eteeriseen horisonttiin, eri tapaan kuin Ravenin 70-lukulainen vanhanaikaisempi retroilu. Kitarassa voi kuulla ripauksen Pete Townshendin henkeä. Kolmosraita ’Happiness III’ toimii kuin pieni hitti.

Suorastaan huumaavaan svengiin yltyvä instrumentaali ’Vermillioncore’ työstää vinkeän riffin perusteellisesti. Kaikkine sovituskerroksineen lopputulos on wilsonmaisen komea. Alun perin Porcupine Treen albumilla Stupid Dream julkaistu ’Don’t Hate Me’ on ilahduttava yllätys. Aiemmin varjoon jäänyt sävellys ponnistaa ylemmäksi ilmavamman rumpukompin ja Nina Tayebin antaumuksellisen laulun voimalla.

4 ½
Steven Wilson – laulu, sointusitra, kitara, mellotron, piano, bassokitara, kosketinsoittimet, syntetisaattorit, lyömäsoittimet …
Adam Holzman – piano, kosketinsoittimet, Wurlizer, Hammond urut, Fender Rhodes, Minimoog
Nick Beggs – bassokitara, Stick
Guthrie Govan – kitara
Dave Kilminster – kitara
Craig Blundell – rummut
Marco Minnemann – rummut
Chad Wackerman – rummut
Theo Travis – huilu
Ninet Tayeb – laulu
Tuottaja: Steven Wilson

4 ½ julkaistiin tammikuussa 2016 formaateissa LP, CD, ja Blu-ray. Samalla lanseerattiin myös striimi- ja latausversiot. Blu-ray tarjoaa komean kuvituksen rinnalla erilaisia 5.1-miksauksia. Albumin kansitaiteesta ja screeneistä vastaa taiteilija Lasse Hoile.

Tuomas Pelttari

4 ½ Steven Wilsonin kotisivulla

Steven Wilson HQ | kotisivu
Steven Wilson HQ | Facebook
Steven Wilson HQ | Instagram
Steven Wilson HQ | Twitter

Porcupine Tree | kotisivu
Richard Barbieri | kotisivu
Gavin Harrison | kotisivu
Colin Edwin | kotisivu

Headphone Dust | kotisivu
Burning Shed | kotisivu

Levyhyllyt | Finna.fi
Steven Wilson
Insurgentes | Kscope 2008/2009  Levyhyllyt • Insurgentes
Grace For Drowning | Kscope 2011
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) | Kscope 2013
Hand. Cannot. Erase. | 2015  Levyhyllyt • Hand. Cannot. Erase.
4 ½ | Kscope 2016
To The Bone | Caroline 2017
Home Invasion – In Concert At The Royal Albert Hall | 2018 • 5LP Caroline International • Blu-ray+2CD Eagle Vision • DVD+2CD Eagle Vision/Universal Music
The Future Bites | 2020

Porcupine Tree | Finna.fi
On The Sunday Of Life
 | Delerium Records 1992
Up The Downstair
 | Delerium Records 1993  Levyhyllyt • Up The Downstair
The Sky Moves Sideways
| Delerium Records 1995
Signify
 | Delerium Records 1996
Stupid Dream
 | Snapper Records 1999
Lightbulb Sun
 | Snapper Records 2000
In Absentia
 | Lava Records 2002
Deadwing
 | Lava Records 2005
Arriving Somewhere..
| 2DVD Snapper Music 2006 & Kscope 2008 • Blu-ray+2CD Kscope 2018
Fear Of A Blank Planet | Roadrunner Records 2007
The Incident
 | Roadrunner Records 2009  Levyhyllyt • The Incident
Octane Twisted
• 2CD+DVD & 2CD | Kscope 2012/2013

No-Man [Tim Bowness & Steven Wilson] | Finna.fi
Speak: 1988–89 | Kasetti • Hidden Art Creations 1993
((Speak))
 | CD • Materiali Sonori 1993/Headphone Dust 2004/Snapper Music 2005 • LP Tonefloat 2006 • CD Kscope 2009
Loveblows & Lovecries – A Confession
 | LP • Kasetti • CD • 2CD • One Little Indian 1993
Flowermouth | 2LP • Kasetti • CD • One Little Indian 1994
Wild Opera | CD & Kasetti • Third Stone 1996 • CD Hidden Art 2009 • 2CD Wild Opera/Dry Cleaning Ray Kscope 2010
Returning Jesus | CD Third Stone 2001 • CD Hidden Art 2002 • 3LP Returning Jesus (Complete Sessions) Tonefloat 2006 • 2LP & 2CD Kscope 2017
Together We’re Stranger | CD Kscope 2003, 2014, 2017 • LP Tonefloat 2005, 2006, 2012, 2013 • CD+DVD-A Snapper Music/Kscope 2007 • 2LP Kscope 2015  Levyhyllyt • Together We’re Stranger
Schoolyard Ghosts | CD, CD+DVD-Audio, CD+DVD-Video Kscope 2008 • 2LP Tonefloat 2008 • 2CD Kscope 2017
Love You To Bits | LP • Kasetti • CD • Caroline International 2019

Blackfield [Aviv Geffen & Steven Wilson] | Finna.fi
Blackfield | LP Gates Of Dawn 2004 • CD Kscope 2004, 2017 • 2CD Snapper Music 2004
Blackfield II | LP Gates Of Dawn 2007 • CD Snapper Music & Kscope 2007, 2017 • LP Kscope 2013, 2017
NYC – Blackfield Live In New York City | DVD Snapper Music 2007 • CD+DVD Kscope 2009, 2016
Welcome To My DNA | LP & CD Kscope 2011 Levyhyllyt • Welcome To My DNA
Blackfield IV | LP & CD & CD+DVD Kscope 2013
Blackfield V | 2LP & CD & CD+Blu-ray Kscope 2017
Open Mind – The Best Of Blackfield | 2LP & CD Kscope 2018

Katso DVD/Blu-ray | Finna.fi
Hoile, Lasse (ohjaaja) & Wilson, Steven: Insurgentes, 160 min. 2DVD-dokumentti Wilsonista ja hänen musiikinteostaan. Toimituksen lämmin suositus.
Porcupine Tree: Arriving Somewhere.. | 2DVD & Blu-ray+2CD. Sisältää Porcupine Treen livetaltioinnin Deadwing-kiertueelta + 26-sivuisen tekstiliitteen.

Blackfield: Welcome To My DNA – paossa ilkeää maailmaa
No-Man: Together We’re Stranger – eteerisen popin lähteellä
Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä
Porcupine Tree: The Incident – yhtenevä tarina erilaisista ihmiskohtaloista
Steven Wilson: Insurgentes – soolouran komea alku
Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – koskettava tarina ulkopuolisuudesta

Lue lisää | Finna.fi
Porcupine Tree: Stars Die – The Delerium Years ‘91–91 • 2CD + 40-sivuinen liite | Delerium Records 2002.
Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua | Flood Gallery Publishing 2015. Sisältää Wilsonin esipuheen ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Steven Wilson: 4 ½ (2016).

Steven Wilson: 4 ½ (2016).