Salaliitto: Salaliitto – huippuluokan debyyttialbumi

Salaliitto | Plastic Passion 2015

Salaliitto: Salaliitto (2015).

Nelihenkinen Salaliitto on kypsytellyt debyyttialbumiaan hiljalleen, kaikessa rauhassa. Valmis albumi on yksi vuoden valloittavimmista rocklevyistä.

Salaliiton lauluntekijä ja laulaja/kitaristi Ossi Alisaari heittäytyy tunnelmiin tosissaan. Hän voi tehdä sen helposti, sillä hänellä on rinnallaan vahva ja luotettava musiikillinen yksikkö.

Alisaaren kirjoittamat tilannekuvat istuvat täydellisesti biiseihin, joiden rakenteissa riittää seurattavaa. Bändiltä taipuu vaivatta vaikeampikin tahditus. Musiikillinen sujuvuus välittää oivallisesti tekstin tarpeita eteenpäin. Soljunta tuntuu lähes ällistyttävältä. Esimerkiksi ’Pääsiäissaaret’ on rohkeasti sovitettu biisi täynnä sekä levollisuutta että taianomaista jännitettä.

Viimeinen talo, kaupunki loppuu
takana taivas punainen.
Viimeiset valot, asfaltti päättyy
keskellä tietä kasautuu.
Syvän ojan ylitän
viimeisen kerran yritän.

Pääsiäissaaret • debyyttialbumilta Salaliitto
2015

Valssin tahtiin etenevä ’Virhe’ avaa albumin toisen puolen. Värikäs maailma aukeaa jännittävänä kaleidoskooppina. Tarinankerronnassa on jotain kuusumunprofeettamaista seikkailuhenkeä, mystistä tummuutta. Lapsen näkökulmasta kulkeva teksti heijastelee osuvasti pienenä koettua epävarmuutta.

Salaliiton ensimmäisestä singleraidasta tehtiin myös video. Tommi Rantamäen ohjaustyö julkaistiin huhtikuussa 2015.

Virhe • Ohjaaja: Tommi Rantamäki • debyyttialbumilta Salaliitto
2015

Toinen single ’Uuteen elämään’ sai videojulkaisun marraskuussa.

Uuteen elämään. Ohjaaja: Jussi Pajuniemi • debyyttialbumilta Salaliitto
2015

Salaliiton bändisoundi on muheva, jännittävällä tavalla juurekas. Kitarat heläjävät täynnä suurta tunnetta ja ennen kaikkea rentoutta. Läsnä on rockmusiikin yksi tarpeellisimmista elementeistä: heittäytyminen ilman pinnistämistä. Salaliitto on intohimolla tehtyä rockmusiikkia, ilman rasitteita.

Yhtyeen jäsenille on kertynyt kokemusta monista bändeistä, kuten Penniless, Limonadi Elohopea ja Deep Turtle. Salaliittoa kuunnellessa voi miettiä sekä suomalaista että amerikkalaista lauluntekijyyttä. Mielikuvissa vilahtavat ohimennen Neil Young, The Posies, 22-Pistepirkko, Interpol, Kauko Röyhkä, Agents ja R.E.M. Olennaista on se, että Salaliitto saavuttaa oman juttunsa jo debyyttialbumilla. Se on ihailtavaa.

Salaliitto
Ossi Alisaari – kitara, laulu
Timo Kuismanen – kitara
Raine Hynninen – bassokitara
Mikko Saaristo – rummut, lyömäsoittimet

Salaliitto julkaistaan LP-levynä ja striiminä joulukuussa 2015. Yhtye juhlistaa levynjulkaisua lauantaina 19. joulukuuta kahdella keikalla. Akustinen setti Turun musiikkikirjastossa alkaa klo 14. Illalla klo 22 keikkapaikkana on Turun Baari. Molempiin on vapaa pääsy.

Salaliiton albumitarina jatkui levytyksillä Melankolia (2017) ja Puolet (Soit Se Silti 2019). Tiedustele vinyylijulkaisuja kirjastosta!

Tuomas Pelttari

Salaliitto | Facebook
Plastic Passion | kotisivu

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

22-Pistepirkko – outo auto ja viimeinen matka • Lime Green DeLorean [2011]
Absoluuttinen Nollapiste – popmusiikkia, tavallaan • Olos [2000]
Aija Puurtinen & Jalavei – sanoja sieltä jostakin • Keltaisen talon ullakko [2018]
Antti Autio – tanssia onnellisuusmuurin raunioilla • Kaikki talot huojuu [2022]
Bluesounds riisui rockin juurevaksi mutta moderniksi • Black [1980]
Dave Lindholm – muun ohessa syntyi mestariteos • Vanha & uusi romanssi [1979]
Juice Leskinen Grand Slam – sanailua ja syvyyttä • Pyromaani palaa rikospaikalle [1985]
Jukka Nousiainen – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa • Ei enää kylmää eikä pimeää [2018]
Kaseva – suomenkielinen aikuispop kestää aikaa • Vuodet 1974–2024
Lasten Hautausmaa – lohtua ja jatkuvuutta • IV [2020]
Maj Karma – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa • 101 tapaa olla vapaa [2018]

Maritta Kuula – oman tien kulkija • Kuuluisaa sukua [2014]
Marion – täyteen ladattu debyytti • This World And Body [1996]
Neil Young – elokuvaton soundtrack • After The Gold Rush [1970]
Pimeys – elämänmakuista popmusiikkia • Aika tihentyy [2015]
PJ Harvey – himosta ja kaipauksesta • To Bring You My Love [1995]
PK Keränen – toimintaa ilman turvaverkkoa • Serobi Songs [2020]
Radiohead – takaisin epätodellisuuteen • A Moon Shaped Pool [2016]
R.E.M. – huipulla on hiljaista • Automatic For The People [1992]
Salaliitto – huippuluokan debyyttialbumi • Melankolia [2017]
Sielun Veljet – unohdettu klassikko • Softwood Music – Under Slow Pillars [1989]
Tero-Petri & Korvaamattomat – ihmissuhdelauluja kauniilla käsialalla • Olet aina mukana [2021]
The Moontwins – matkalla asioiden ytimeen • Night Times [2025]
The Replacements – bändi lunastaa taivaspaikkansa • Let It Be [1984]
Vesa-Matti Loiri – hämäriä tuokiokuvia • 4 + 20 [1971]

Salaliitto
Finna.fi

Salaliitto • LP • striimi | Plastic Passion 2015
Melankolia • LP • striimi | Plastic Passion 2017
Puolet • LP • striimi | Soit Se Silti 2019
Portaat • 2LP • striimi | Salalevyt 2023

Lue lisää Salaliitosta
Finna.fi

Artikkelihaku Salaliitto

Salaliitto • 2015
Spotify

Salaliitto • 2015

Salaliitto: Salaliitto (2015).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.