Kojo: Time Won’t Wait – revanssi Englannissa

Time Won’t Wait | Dig It 1983

Kun se pommi jäi suutariksi, Kojon oli kovin vaikeaa jatkaa mihinkään suuntaan – mutta hän jatkoi. Laulaja puri hammasta ja lähti Lontooseen tekemään englanninkielistä albumia.

Mainittu pommi oli Juice Leskisen sanoittama ja Jim Pembroken säveltämä pasifistinen rockbiisi nimeltä ’Nuku pommiin’, joka sai vuoden 1982 euroviisuissa nolla pistettä. Kojo lauloi kilpailussa juuri niin kuin pitikin, mutta Suomen kansa valitsi hänet silti kollektiivisen viisutappionsa syntipukiksi. 

Kojo jäi ikävään rakoon. Yhtäällä oli suuri yleisö, joka hoivasi kehnoa kansallista itsetuntoaan torumalla maan maineen muka lokaan vetänyttä rääkyjää. Toisaalla kirkasotsaiset rockpiirit nyrpistelivät soulrokkarille, joka oli myynyt itsensä osallistumalla korniin laulukilpailuun. Yhtä hurja tunnemyrsky on pyyhkinyt viisusuomalaisia vain silloin, kun maskeissaan muriseva Lordi oli valittu Suomen edustajaksi eikä sen vielä arvattu voittavan.

Ennen Euroviisuja kotimaista rockia tuntevat olivat tehneet Kojolle kunniaa. Timo Kojo (s. 1953) oli säestänyt Rauli Badding Somerjokea jo vuonna 1974, tehnyt duokeikkaa Dave Lindholmin kanssa, vieraillut Albert Järvisen singlellä ja laulanut bändissä Madame George, jolle oli langennut edelläkävijän epäkiitollinen osa soul- ja funkrockin tuomisessa Suomeen. 

Madame Georgen afroamerikkalaiset vaikutteet kuuluivat myös Kojon soolouralla, jonka hän käynnisti 1970-luvun lopulla. Albumit So Mean (1979) ja Lucky Street (1980) saivat kriitikot kirjoittamaan kansainvälisen tason soulrockista. Kumpikin levy nousi listalla korkealle ja myi kultaa, mikä todisti, että Suomessa kuunneltiin noihin aikoihin muutakin kuin rockabillyä, punkkia ja pateettisia iskelmiä. 

Vuoden 1981 vähemmän funkyksi ja enemmän ajanmukaiseksi sovitettu Go All The Way oli yllättäen ollut notkahdus Kojon suosiossa, ja hän oli alkanut pohtia, kannattaisiko Suomen pienillä musiikkimarkkinoilla kokeilla laulaa myös suomeksi niin kuin toinen kova rockvokalisti Kirka oli hyvällä menestyksellä tehnyt. Niin Kojo tuli kolaroineeksi uransa lommoille Euroviisuissa. Huono menestys ei oikeasti ollut hänen syytään sen enempää kuin kenenkään muunkaan, mutta se ei kiinnostanut ketään. Tarvittiin syyllinen.

Kuin osoittaakseen olevansa muutakin kuin ivattu ”Nolla-Kojo” laulaja palasi tappionsa maille Englantiin levyttämään uuden albumin. Time Won’t Waitin tuotti Madame Georgessa ja Jukka Tolonen Bandissa rumpuja soittanut amerikkalainen Billy Carson. Hän oli myös tehnyt tai ollut mukana tekemässä noin puolta levyn biiseistä. Yhtä suuri osuus oli Jim Pembrokella. Krediittejä saivat myös paikan päältä rekrytoidut kitaristi Gus Isadore ja basisti Paul Williams

Kojolle jäi tulkitsijan rooli. Jos ’Nuku pommiin’ -katastrofille naureskelleet olisivat malttaneet kuunnella Time Won’t Waitin tai minkä tahansa Kojon englanninkielisistä levytyksistä, he olisivat huomanneet hörötelleensä kansainvälisen tason vokalistille. Time Won’t Waitilla Kojo palasi kahden ensimmäisen soololevynsä tunnelmiin, mutta monipuolisemmin. Vaikka kyseessä ei ehkä ollut So Meanin kaltainen klassikko, englannissa tehtiin tasokasta jälkeä. Bändi soittaa svengaten ja napakasti, ja David Baptisten, Nat Augustinin, Colin Granhamin ja Raoul D’Oliveran torvisektio esiintyy edukseen. 

Keväällä 1983 ilmestyneen Time Won’t Waitin tekee uraauurtavaksi levyksi ’Whatugonnado?’. Tuo Billy Carsonin kirjoittama biisi on ensimmäinen suomalainen raplevytys. (Se kunnia annetaan yleensä General Njassan samana vuonna julkaistulle ’I’m Young, Beautiful And Naturalille’, mutta sehän ei ole raplevytys, vaikka hip-hop-kulttuurista ammentaakin.) Väkevästi Sugarhill Gang -vaikutteinen ’Whatugonnado?’ oli luonnollinen askel funkista inspiroituneelle Kojolle. Suomalaisen rapin alkusanat lausuttiin siis Lontoossa Kojon ja Carsonin suulla vuonna 1983, mutta harva ymmärsi kuunnella.

Time Won’t Wait ei vienyt Kojoa takaisin suuren sukseen vuosiin. Hädin tuskin Suomen albumilistan kolmenkymmenen kärjessä piipahtaneen julkaisun jälkeen Kojo vaihtoi esityskielensä suomeksi, mutta siitäkään ei ollut ihmeemmin etua hänen uralleen. On sääli, ettei suomalaisella musiikkibisneksellä ollut osaamista eikä resursseja auttaa Kojoa laulamaan siellä, mistä hänen rakkaimmat vaikutteensa tulivat. Se olisi saattanut olla jäiden kauppaamista inuiiteille tai sitten jotakin paljon hienompaa.

Kojon vaiheista voi lukea lisää myöhemmin tänä vuonna ilmestyvästä elämäkerrasta Tasasta ku Sveitsissä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Hae Kojon ’Time Won’t Wait’ kirjastosta.

Hae Time Won’t Wait kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Madame George | Finna.fi
What’s Happening?!! | Love Records 1977

Kojo
So Mean | Finnlevy 1979
Lucky Street | Finnlevy 1980
Go All The Way | Finnlevy 1981
Hitparade | 1982
Time Won’t Wait | 1983
Rommia sateessa | 1986
Pyöri maa pyöri kuu | 1990
Kojo And The Great Boogie Band | 1993
Suloinen Maria | 1997
Lentävä pyörätuoli | 2002

Kojo & Jim Pembroke | Finna.fi
Bee tai Pop | Finnlevy 1985

Lue lisää | Finna.fi
Ahomaa
, Petteri: Kojo – Tasasta ku Sveitsissä, 250 sivua | Docendo 2019 (Ilmestyy lokakuussa)
Bruun, Seppo & Lindfors, Jukka & Luoto, Santtu & Salo, Markku: Jee jee jee – Suomalaisen rockin historia, 543 sivua | WSOY 1998
Murtomäki, Asko: Finland 12 points – Suomen Euroviisut, 255 sivua | Teos 2007
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – Tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua | Schildts & Söderströms 2005 & 2014

Kojo: Time Won’t Wait (1983).


Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Luuta ja nahkaa (Johanna Kustannus, Megamania 1997)

Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa (1997).Hannu ”Tuomari” Nurmio (s. 1950) ei pelkää riskien ottamista. Hän on mennyt musiikissaan laidasta toiseen levyttämällä katuromanttista iskelmää, balkanvaikutteista rockia, tangoa, ison orkesterin säestämää psykedeelispainajaismaista taidemusiikkia ja vaikka mitä. Hän on laulanut suomeksi ja englanniksi ja sovittanut biisejään moniin eri asuihin, ja silti hän on aina onnistunut kuulostamaan itseltään. Kaikkein vahvimmin Nurmion uraa onkin leimannut artistin tarve tuoda esiin oma äänensä luovasti ja omilla ehdoillaan. Tinkimätön taiteellinen näkemys on tehnyt hänestä yhden suomalaisen rockin arvostetuimmista artisteista.

Uransa jyrkimmän käänteen Nurmio selvitti yhdeksänkymmentäluvun puolivälin jälkeen. Tehtyään ensin iskelmälevy Karaokekuninkaan (1995) ja tanssimusiikiksi muokattuja Nurmio-originaaleja esitelleen Tanssipalatsin (1996) Hande hätkähdytti albumilla, jonka kuvaavia työnimiä olivat ”Voimalauluja” ja ”Väkivaltaista kansanmusiikkia”. Vuonna 1997 ilmestynyt koruton mestariteos sai lopulta nimekseen Luuta ja nahkaa.

Rannanjärvi elää!

Luuta ja nahkaa oli vaikuttava yhdistelmä priimaluokan biisejä ja primitiivistä toteutusta. Albumin vaihtoehtoinen ugriblues, ”väkivaltainen kansanmusiikki”, kuten Lahjoita ’Luoja lohtusi nyt’, ’Rannanjärvi elää!’, ’Kova luu’ ja kalevalaisiin mittoihin kasvanut ’Laulaja’ löysi henkisen kotinsa Pohjanmaan lohduttomilta lakeuksilta. ”Voimalauluja” Nurmio ammensi luonnosta ja siitä psyyken lovesta, johon shamaanit lankeavat: ’Käärmeen laulu’, ’Suuri peto’, ’Auringon lapsonen’, ’Kuu kulkee hiljaa’. Svengaavimmillaan ja urbaaneimmillaan Luuta ja nahkaa on nimibiisissään, jonka miljöönä on pähdepsykoosin huuruinen maailma.

Nurmio äänitti kolmannentoista studioalbuminsa kotinsa makuuhuoneessa. Studiokalusto koostui Fostexin analogisesta kasiraitanauhurista ja parista hyvästä mikrofonista. Kiihkeästi kähisevän laulajan käsiaseena oli akustinen kitara, jonka soundi on ylätaajuuksissa riipivän säröinen ja alapäässä lämpöinen ja tukeva. Rytmipuolen hän hoiti polkemalla jalalla lattiaa tai tamburiinia, ja taltioi töminän kenkään kiinnittämällään mikrofonilla. Tuomari loi levyn rujon svengin aivan itsekseen. Luuta ja nahkaa -sessioissa perustettu yhden miehen orkesteri on sittemmin havaittu toimivaksi myös soolokeikoilla.

Kova luu livenä vuonna 2010:

Luuta ja nahkaa ilmestyi kesän 1997 kynnyksellä. Mustiin pukeutunut Nurmio poseerasi albumin kannessa murjotusta peltikanisterista ja bassokitaran kaulasta rakennetun kielisoittimen kanssa. Levy oli välitön arvostelumenestys, mutta musiikkina sen verran kiperää tavaraa, että myynti jäi kauas Nurmion iskelmällisempien levyjen lukemista. Mutta sen, minkä Nurmion pubiyleisö hylkäsi liian omituisena, ottivat marginaalimusiikkifanit avosylin vastaan.

Luuta ja nahkaa jäi elämään. Jotkut sen kappaleet soivat yhä Nurmion keikoilla niin kuin klassikoiden kuuluukin.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Tuomari Nurmio kotisivu

Hae Tuomari Nurmion klassikko ’Luuta ja nahkaa’ kirjastosta.

Hae Luuta ja nahkaa kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Löydä Finnasta
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa (CD: Johanna Kustannus 1997 | LP: Svart Records 2019)

Lue lisää | Löydä Finnasta
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 195 sivua. (Kirjayhtymä, 1993)
Lindfors, Jukka & Nurmio, Hannu: Tuomari vastoin tahtoaan – todistusaineistoa Tuomari Nurmion varhaisvuosilta, 200 sivua. (Odessa, 1990)
Lindfors, Jukka & Salo, Markku & Pesonen, Raimo: Dumari – kohdusta hautaan ja paratiisin puutarhaan, 551 sivua. (WSOY, 2010)
Nurmio, Tuomari: Karvainen sielu, 78 sivua. (WSOY, 1994)

Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa (1997 | 2019).