Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa

Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree (Bad Seed Ltd, 2016)

Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree (2016).Skeleton Treetä on mahdotonta kuunnella ajattelematta olosuhteita, joissa se on tehty. Se on ensimmäinen albumi, jonka Nick Cave on julkaissut lapsensa kuoleman jälkeen. Hänen Arthur-poikansa putosi Brightonissa kalliolta heinäkuussa 2015 ja menehtyi saamiinsa vammoihin vain viisitoistavuotiaana.

Tuo tieto vaikuttaa jopa siihen, miltä levy näyttää. Ennen Skeleton Treen kuuntelemista vaikuttaa erehdyttävästi siltä, että sen kuvaruutukansi on musta. Ei sellainen metallicamusta, josta voisi valoa vasten tiirailemalla bongata rajun käärmeen, vaan musta kuin olemattomuus ennen elämän valonpilkahdusta ja sen jälkeen.

Nick Cave. Kuva: Kerry Brown, Playground Music.

Nick Cave. Kuva: Kerry Brown, Playground Music.

Muutaman kuuntelun jälkeen alkaa kuitenkin vaikuttaa siltä, ettei kansi ole niinkään musta kuin tyhjä. Ehkä edes tuhannen sanan veroinen kuva ei riitä kertomaan, mitä levy sisältää. Vaikka levyn avaava Jesus Alone painaa kipukohtaa heti sanoituksen alkuriveillä, kenties Cave (s. 1957) kuitenkin haluaa jokaisen kuulijan käärivän musiikin omiin mielikuviinsa.

Skeleton Tree on varmasti syntynyt suurelta osin siitä, mitä lapsen kohtalo on Cavessa herättänyt. Surun, rakkauden, tyhjyyden, raivon, syyllisyyden, ikävän ja muiden (irrationaalistenkin) tunteiden sekamelska löytyy siltä helposti. Samoin hämmennys kaiken tarkoituksettomuudesta ja siitä, ettei elämä ole enää entisellään. Cave ei ole koskaan kuulostanut yhtä hauraalta kuin ’Girl In Amberissa’, joka on levyn riipaisevin kappale. Tapahtuneen valossa tuntuu kuitenkin tungettelevalta alkaa tehdä oletuksia siitä, mitä sanoittaja kenties on saattanut ajatella yksittäisiä rivejä kirjoittaessaan.

Rummut ja perkussiosoittimet ovat Skeleton Treellä sivuroolissa, samoin koko The Bad Seeds -bändi, ja kokonaisuutta kannattelee Caven ääni. Sillä tavalla levylle on luotu harras ja pysähtynyt tunnelma. Jokainen kappale on pinnalta hiljainen, mutta sisällä velloo tuskainen levottomuus, joka voi ilmetä yhtä hyvin ’Jesus Alonen’ painostavana dronena, Anthrocenen hiljaisena myrskynä tai ’I Need Youn’ anovana melodiana.

Skeleton Tree vie pimeisiin paikkoihin mutta johdattaa myös ulos niistä. Lopullisuus on läsnä myös toiseksi viimeisessä kappaleessa ’Distant Sky’, mutta se huokuu armoa ja levollisuutta. Niin tekee myös nimikappale, joka päättää albumin valonkajastukseen. Viimeiset sanat ovat ”and it’s alright now”, ja toivo on käsin kosketeltavissa.

Skeleton Tree
Nick Cave – laulu, piano, sähköpiano, syntetisaattori, vibrafoni
Warren Ellis – syntetisaattori, loopit, sähköpiano, piano, baritonitenorikitara, viulu, alttoviulu, rumpuohjelmointi, taustalaulu
Martyn Casey – bassokitara
Thomas Wydler – rummut
Jim Sclavunos – perkussiot, vibrafoni, putkikellot, taustalaulu
George Vjestica – akustinen kitara, taustalaulu

Else Torp – laulu
Ellie Wyatt – viulu
Charlotte Glason – alttoviulu
Joe Giddey – sello

Samaan aikaan albumin kanssa julkaistiin dokumenttielokuva One More Time With A Feeling, jonka tehtävänä on pitää perheen suru yksityisenä. Cave ei halua antaa haastatteluja Skeleton Treen tiimoilta, koska tragedian julkista puimista olisi vaikeata välttää.

En katsonut elokuvaa ennen Skeleton Treen kuuntelemista enkä ole nähnyt sitä tätä kirjoittaessanikaan. Olisi kiehtovaa tietää, miltä albumi kuulostaisi, ellen tietäisi mitään Arthur Caven kohtalosta. Luultavasti se tuntuisi silloinkin hyvin henkilökohtaiselta levyltä, jota ei heitetä soimaan hetken mielijohteesta. Skeleton Tree on surun kyllästämä albumi, jonka soidessa suljetaan verhot ja hiljennytään. Se kertoo asioista, jotka on pakko hyväksyä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Nick Cave kotisivu

Levyhyllyt:
Nick Cave & The Bad Seeds
From Her To Eternity (1984)
The Firstborn Is Dead (1985)
Kicking Against The Pricks (1986)
Your Funeral… My Trial (1986)
Tender Prey (1988)
The Good Son (1990)
Henry’s Dream (1992)
Let Love In (1994)
Murder Ballads (1996)
The Boatman’s Call (1997)
No More Shall We Part (2001)
Nocturama (2003)
Abattoir Blues/The Lyre of Orpheus (2004)
Dig, Lazarus, Dig!!! (2008)
Push The Sky Away (2013)
Skeleton Tree (2016)

Lue lisää:
Kirjoja Nick Cavesta
Cave, Nick: Meet Me At The Center Of The Earth, 248 sivua. (Yerba Buena Center for the Arts, 2009).
Johnston, Ian: Bad Seed – The Biography Of Nick Cave, 344 sivua. (Little, Brown and Company 1995, Abacus 1997).
Barker, John: The Art Of Nick Cave – New Critical Essays, 282 sivua. (Intellect 2013).
Dax, Maximilian & Beck, Johannes: The Life And Music Of Nick Cave : An Illustrated Biography, 174 sivua. (Die Gestalten Verlag 1999).
Hanson, Amy: Kicking Against The Pricks – An Armchair Guide To Nick Cave, 192 sivua. (Omnibus 2005).

Nick Caven kirjoja
Cave, Nick: King Ink, 193 sivua. (Black Spring Press 1988).
Cave, Nick: Kun aasintamma näki Herran enkelin, 325 sivua. (Like 1992).
Cave, Nick: And The Ass Saw The Angel (Black Spring Press, Harper Collins 1990).
Cave, Nick: King Ink II, 193 sivua. (Black Spring Press 1997).
Cave, Nick: Bunny Munron kuolema, 238 sivua. (Like 2010).
Cave, Nick: The Death Of Bunny Munro, 278 sivua. (Canongate 2009).
Cave, Nick: The Complete Lyrics 1978–2013, 528 sivua. (Penguin Books 2013).
Cave, Nick: The Sick Bag Song, 176 sivua. (Canongate 2015).
Cave, Nick: Balladi pahasta olosta, 169 sivua. (Like 2015).

Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree (2016).

Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree (2016).

Håkan Hellström: Du gamla, du fria – taidetta ja stadionpoppia

Du gamla, du fria (Woah Dad!/Warner Music Sweden, 2016)

Du gamla, du frian ensimmäinen biisi ’I sprickorna kommer ljuset in’ taitaa viitata Leonard Coheniin. Tarkemmin sanottuna ’Anthem’-kappaleen tunnetuimpaan kohtaan there’s a crack in everything, that’s how the light gets in. Cohen halusi kai sanoa sillä jotakin sellaista, että mikään ei ole täydellistä, ja että niin on hyvä, koska puutteet ovat osa kauneutta. Se tärkeä osa, joka saa kauneuden hehkumaan.

Se on oikein sopiva viittaus Håkan Hellströmille, jonka sydämeenkäyvän popmusiikin halkeamista tuikkii lämpöinen valo. Hänen laulunsa eivät kuulosta virheettömiltä vaan hyväntahtoisilta ja inhimillisiltä. Olennainen niistä välittyy jopa ilman sanoja. Hellströmin laulut koskettavat muuattakin bloggaria syvästi, vaikka tämän ruotsinkielentaito hipoo olemattomuutta. Ehkäpä Håkanin valo pääsee sydämeen juuri sen puutteen kohdalta.

Håkan Hellstrom. Kuva: Ellika Henrikson, 2015.

Håkan Hellstrom. Kuva: Ellika Henrikson, 2015.

Du gamla, du frian ensimmäinen videosingle ’Din tid kommer’ julkaistiin keväällä 2016.

Håkan Hellström tuli tunnetuksi Broder Daniel -yhtyeen basistina (1988–1994) ja rumpalina (1997–2003). Kulttimaineesta hän kasvoi ulos vuosituhannen vaihteessa alkaneella soolourallaan. Suosion kasvu kulminoitui tämän vuoden kesäkuussa, kun Hellström löi Göteborgin-konserteillaan Pohjoismaiden yleisöennätyksen. Hänen kahdelle stadionkeikalleen myytiin yli 140 000 lippua.

Siihen nähden, että Hellströmin edellinen albumi Det kommer aldrig va över för mig (2013) myi Ruotsissa triplaplatinaa, Du gamla, du fria voisi olla paljon yleistajuisempi levy. Esimerkiksi yllättävä ’Hoppas det ska gå bra för de yngre också’ koostuu napakasta kasaripopista ja Den inre hamnen -dokumentista (1988) samplatuista satamatyöläisten puheista. Lainkaan laulamatta Hellström heittää kauan sitten kadonneet sanat ilmaan ja jättää kuulijan miettimään, kuinka noille kavereille lopulta kävi.

Vielä hämmentävämpi raita on kaksiminuuttinen ’Du Gamla (That’s Alright Since My Soul Got a Seat Up in The Kingdom)’, jossa Hellström soinnuttelee kauniin pohjan Laura Riversin vuonna 1963 äänittämän spirituaalin alle. Se, muuttuuko taivasten valtakunnasta haaveksiva laulu Hellströmin käsissä kuningaskunnan tölvimiseksi, on täysin arvailujen varassa.

’Du Gamla (That’s Alright Since My Soul Got a Seat Up in The Kingdom)’ soi Hellströmin uuden albumin teaser-videossa:

Pääpiirteissään Du gamla, du fria on kuitenkin poplevy, ei abstraktia äänitaidetta tai kannanottamista. Useimmat kappaleet ovat puhdasoppista populaarimusiikkia, joissa ei kaihdeta romantiikkaa tai sentimentaalisuutta. ’Öppen genom hela nattenin’ ja ’Din tid kommerin’ kaltaisten biisien soidessa Hellströmin stadionsuosio ei tunnu lainkaan ihmeelliseltä, ei sen enempää kuin Kentin.

Du gamla, du friaa on sanottu Ruotsissa Hellströmin surullisimmaksi albumiksi. Sikäläinen melankolia on sen verran lohdullisempaa laatua kuin suomalainen, että Håkan Hellströmin kahdeksas soololevy kuulostaa tällä rannalla hitusen murheelliselta mutta silti leikkisältä ja toiveikkaalta. Suomessa samankaltaista romanttista haikeutta löytää Samae Koskisen ja Olavi Uusivirran kappaleista.

Cohen-kohta ei suinkaan ole Du gamla, du frian ainoa viittaus. Hellström kytkee itsensä popin perinteeseen paitsi lauluntekotyylillään, myös biisiensa intertekstuaalisuudella. Albumilta voi löytää muun muassa palan The Churchin Under The Milky Waytä.

Håkan Hellström. ©Photo by Sören Håkanlind / COPYRIGHT

Du gamla, du fria vahvistaa sitä vanhaa faktaa, että helpon ei tarvitse olla yksinkertaista. Muodoltaan perinteinen pop voi olla merkityksellistä taidetta, eikä väkinäisille taiderockmutkille väännelty musiikki ole yhtään sen syvällisempää. Hellström uskaltaa pelata helpoilla peruselementeillä, koska tietää voittavansa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Håkan Hellström kotisivu

Levyhyllyt
Håkan Hellströmin sooloalbumit
Känn ingen sorg för mig Göteborg (2000)
Det är så jag säger det (2002)
Ett kolikbarns bekännelser (2005)
Nåt gammalt, nåt nytt, nåt lånat, nåt blått (2006)
För sent för Edelweiss (2008)
Två steg från Paradise (2010)
Det kommer aldrig va över för mig (2013)
Du gamla du fria (2016)
Illusioner (2018)

Lue lisää
Ekman, Klas: Klas Ekman intervjuar Håkan Hellström – samlade intervjuer 2000–2013, 97 sidor. (Telegram, 2014)

Håkan Hellström: Du gamla du fria (2016).

Håkan Hellström: Du gamla du fria (2016).