Haloo Helsinki! • Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli

Älä pelkää elämää | Vallila Music House / Sony Music 2021

Musiikkia esille kirjastossa
Yhden naisen hautajaiset Ellips | Vallila Music House 2019

Haloo Helsinki! • Älä pelkää elämää (Vallila Music House / Sony Music 2021).

Kun Haloo Helsinki! jäi tauolle Hulluuden Highway -levyn ja kiertueiden jälkeen, sen tulevaisuus ei ollut lainkaan hämärän peitossa. Tauko luvattiin kestävän reilut kaksi vuotta, ja seuraava studioalbumi ilmestyisi vuonna 2021. Näin myös tapahtui.

Parempaa ajoitusta keikkatauolle ei näin jälkikäteen osaa kuvitella. Ennen kuin pandemia sammutti kulttuurialan keväällä 2020, laulaja-basisti Elli Haloo ehti levyttää ja esiintyä Ellips-sooloprojektinsa kanssa, samoin kitaristit Leo Hakanen ja Jere Marttila EDM-projektinsa Stereon tiimoilta. Ja nyt, kun maailma näyttää jälleen aukeavan, levännyt Haloo Helsinki! tekee paluun seitsemännellä studioalbumillaan. Vaikka Haloo Helsinki! oli jo takavuosina suurin piirtein ainoa kitararockbändi hittilistoilla, sen jatkuva voittokulku jaksaa hämmentää.

Tulikärpäset

Vuonna 2006 perustettu yhtye on viimeisimmillä levyillään ryhtynyt pukemaan biisejään entistä mielikuvituksellisimpiin asuihin. Älä pelkää elämää -levyllä se pysyy uskollisena tyylittömyydelleen eikä rajaa genreään oikein mitenkään. Poprockbändi harjoittaa huoletonta crossover-hyppelyä konepopista kitararockiin ja jazzahtavasta swingailusta folk-osastolle. Paketti pysyy koossa valtavirtaisuudellaan ja tunnistettavuudellaan. Haloo Helsingin perinteiset poplaulut ovat kauttaaltaan helppotajuisia, ja viimeistään Elli Haloon huipputunnistettava ääni paljastaa esittäjän.

Vaikutteita on haettu kaikkialta. ’Reiviluola’ mätkii konepopin hengessä, mutta on pohjimmiltaan kertosäkeen ympärille rakennettu suomirockbiisi. Elektrosoundeja hyödyntää myös ’Älä länkytä!’, joka on Haloo Helsingin ja varsinkin sen laulajan mittapuulla varsin hillitty teos. Toinen vähäeleinen kappale on avausraita ’Foliohattukauppias’, jonka pohjalla soi sähkökitarablues. ’Lady Domina’ svengailee vanhan ajan orkestereiden tapaan. ’Tulikärpäset’ on tyylipuhdas HH-hitti, joka saattaa jäädä keikkasettiin pitkäksi aikaa.

Piilotan mun kyyneleet

’Piilotan mun kyyneleet’ on levyn sytkäriballadi, jossa draama rakennetaan pianolla ja jousilla. Mainitut soittimet ovat niin muuntautumiskykyisiä, että ne sopivat toisenlaisiinkin tunnelmiin, kuten ’Kukkameren’ hautajaishenkeen ja ’Lady Dominaan’, johon hallitsevat puhaltimet ja vanhan ajan viihdeorkesterin svengi luovat hilpeyttä. Viulu soi myös kansanlaulumaisessa biisissä ’Kerran kuussa’, joka on akustista folkia. Akustisia elementtejä on myös albumin nimikappaleessa, mutta siinä on myös hip-hop-biitti ja rap-laulua.

Lyriikat vaikuttavat hyvin henkilökohtaisilta, oli aiheena sitten rakkaus tai maailmantuska. ’Piilotan mun kyyneleet’ on laulu rakkauden lopusta. Se käsittelee yksin jäämisen tunteen kokemista. Saman skaalan toisessa päässä on ’Tahdon’. Vaikka siinä lauletaan rakkauden alusta, tunnelma ei yllättäen ole niinkään riemukas kuin arasteleva ja jännittynyt – suurten tunteiden pelissä on suuret panokset. ’Kukkameri’ puolestaan saattaa soida muistotilaisuuksissa: se kertoo läheisen kuolemasta, mutta enemmän elävistä kuin kuolleista, luopumisen tuskasta.

Lady Domina

Sanomallisuuttakaan ei ole unohdettu. ’Foliohattukauppias’ on selkokielinen kommentaari aikaamme leimaavasta salaliittovillityksestä. Toinen levyn tähän päivään kiinnittävä biisi on ’Lady Domina’, pinnalta hauska laulu ahneudesta. ’Kerran kuussa’ on laulu rauhan mahdollisuudesta. Se palautuu hyviin ja tarpeellisiin kysymyksiin, jotka ovat lapsille itsestään selviä mutta maailman tyhmentämille aikuisille absurdeja: Miksi pitää olla sotia? Miksi ketään tai mitään pitää vahingoittaa?

’Pelikaani’ on jatkoa noille ajatuksille, herkän ihmisen henkilökohtainen laulu siitä, miten elämä ja maailman tapahtumat sattuvat. Siihen osaavat samaistua ne, joilla on kokemusta päänsisäisestä sekamelskasta ja mielenterveyden haasteista, ja aihe on Elli Haloolle ilmeisen läheinen. ’Pelikaani’ ei ole ensimmäinen eikä varmaan viimeinenkään biisi, johon hän purkaa ahdistustaan.

Älä pelkää elämää

Levyn päättävä ’Älä pelkää elämää’ tuo lohdun kaipuussaan mieleen lapsen iltarukouksen. Pahassa maailmassa voi vain toivoa parasta. Se saanee kyynikot takajaloilleen, mutta eikö yksi popmusiikin tärkeimmistä tehtävistä olekin luoda tunne siitä, että kaikki järjestyy?

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Haloo Helsinki! | Facebook
Haloo Helsinki! | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Behm: Draaman kaari viehättää [2020] – modernin melankolian airut
Behm: Merkittävät erot [2023] – Behm maalaa kauneutta uusilla väreillä
Chisu: Momentum 123 [2019] – suuren muutoksen maisemissa
Don Huonot – taidelukiosta Tokyomaniin • Vuodet 1990–2019
Ellips: Yhden naisen hautajaiset [2019] – hippihenkeä ja sovitustyötä
Irina: Haluun olla yksin [2021] – tiistaiaamun draamaa
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja [1993] – ajan hermolla
Kingston Wall: II [1993] – tanssi pieni transsi
Lasten Hautausmaa: IV [2020] – lohtua ja jatkuvuutta
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä • Vuodet 2016–2020
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa [2021] – arvokasta hölynpölyä
Lyyti: Toiveet ja helyt [2021] – sanat soivat kuin sävelet

Maija Vilkkumaa: Aja! [2015] – kun kaava rikotaan
Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan [2019] – kurjuuden kuningattaret
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä [2020] – olemisen särkyvä hauraus
Neljä Ruusua [1] 1982–1993 • Sukupolvensa suurimmat – Neljän Ruusun varhaisemmat vaiheet
Neljä Ruusua [2] 1994–2023 • Aallonharjalta pohjamutiin ja instituutioksi… ja takaisin… ja takaisin
Nylon Beat: Valehtelija [1999] – popyhtyeen kasvun paikka
Pariisin Kevät: Kaikki on satua [2012] – läpimurto todellisuudesta toiseen
PMMP • Massasuosio, substanssi, sukupolvikokemus • Vuodet 2003–2013 ja 2024
Samae Koskisen hymy hyytyi protestiksi • Mä näin unta että kaikki oli hyvin [2024]
Samuli Putro: Pienet rukoukset [2019] – ihana raastava elämä
Vesala tervehtii melankoliaa • Näkemiin, melankolia [2023]

Haloo Helsinki!
Finna.fi

2000–2009

Haloo Helsinki! | Capitol Records/EMI 2008
Enemmän kuin elää | Capitol Records/EMI 2009

2010-luku

III | Capitol Records/EMI 2011
Maailma on tehty meitä varten | Ratas Music 2013
Maailma on tehty meitä varten – platinapainos • CD+DVD | Ratas Music 2013
Kiitos ei ole kirosana • CD | Ratas Music 2014 • 2LP Ratas Music 2015 & 2021
Kiitos ei ole kirosana – platinapainos • CD+DVD | Ratas Music 2015
Arenalive • 2CD+DVD 2CD+Blu-ray | Ratas Music 2015
Hulluuden Highway • CD | Sony Music/Ratas Music 2017 • 2LP Sony Music/Ratas Music 2021
Texas-EP | Vallila Music House/Sony Music Entertainment Finland 2018

2020-luku

Älä pelkää elämää • LP • CD | Vallila Music House/Ratas Music/Sony Music Entertainment Finland 2021

Boksit ja kokoelmalevyt
Haloo Helsinki!
Finna.fi

Helsingistä maailman toiselle puolen – parhaat 2007–2012 • 2LP • CD | EMI Music Finland 2012
Haloo box! 2007–2017 • 7CD+DVD | Sony Music/Ratas Music 2017

Ellips
Finna.fi

Yhden naisen hautajaiset • LP • kasetti • CD | Vallila Music House 2019

Stereo
[Jere Marttila • Leo Hakanen]
Finna.fi

00740 • LP • CD | Vallila Music House 2019

Nuottialbumi
Haloo Helsinki!
Finna.fi

Haloo Helsinki! Laulut on tehty teitä varten – nuotti- ja kuvakirja, 25 suurinta hittiä  Ville Pekkanen, 132 sivua | Kustannusosakeyhtiö Otava 2017

Älä pelkää elämää • 2021
Spotify

Älä pelkää elämää • 2021

Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää (2021).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.