Tiisu: III – elämää, ei sen vähempää

III | Kaiku Entertainment/Lipposen levy ja kasetti 2022

Musiikkia esille kirjastossa

Tiisu: III (2022).Sorsajengi-yhtyeellä on kappale nimeltä ’Henrik Illikainen on maailman paras pano’. Kyseinen Illikainen on Tiisu-yhtyeen johtohahmo, jonka puoliso laulaa Sorsajengissä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Illikaiseen ja hänen bändiinsä kohdistuvat odotukset on nostettu kohtuuttoman korkealle.

Kun Helsingin Sibelius-lukiota käyneiden muusikoiden perustama Tiisu sai levytyssopimuksen vuonna 2014 ja julkaisi sellaisia radioonkin kelvanneita biisejä kuin ’Elämältä turpiin sain’ ja ’Tänään sä musta hullaannut’, suomirockin tulevaisuudesta huolestuneet hihkaisivat helpotuksesta. Viimeinkin uusi bändi, jolla tuntui olevan jotakin tuoretta sanottavaa! 

Tiisun debyyttialbumi Elämän koulu (2015) sai peräänsä Tänne ei jää kukaan -pitkäsoiton (2017). Sitten tuli hiljaista. Suomirockin määrätietoisen kehitystyön sijaan bändin jäsenet keskittyivät muihin musiikkiprojekteihinsa ja opintoihinsa.

Kuollaaan me kaikki.

Toissa vuonna varmistui, että huhut Tiisun hiipumisesta olivat liioiteltuja. Bändi alkoi tiputella digisinkkuja ja edetä hissukseen kohti kolmannen albumin julkaisua. Tammikuun 2022 puolivälissä julkaistu III on yhtyeen itsensä mukaan enemmän bändilevy kuin edeltäjänsä, vaikka laulaja Illikainen onkin edelleen Tiisun visiomies ja lauluntekijä. III on tehty itsenäisesti ilman ulkopuolista tuottajaa. Bändin mielestä se avaa uuden aukeaman yhtyeen tarinassa. 

Aukeaman värit ovat lempeitä ja kirkkaita. Tiisun III ja etenkin sen avausraita ’Olipa kerran’ ovat tunnelmaltaan vähän kuin Monty Pythonin ’Always Look on the Bright Side of Life’ – optimistisia, humoristisia ja realistisia elämän ja olemassaolon tutkielmia. ’18v’ tavoittaa täysi-ikäistymisen ensihuuman ja ’Lapsettaa’ toteaa aikuistumisen käytännössä mahdottomaksi. ’Paperivuorella’ ja ’Valitettavasti valintamme ei osunut sinuun’ pureutuvat itsenäisen elämän käytännön hankaluuksiin eli tematiikkaan, jonka ’On se kyllä vaikeeta’ summaa jo nimessään.

Me olemme me. Ohjaaja: Henrik Illikainen.

Rakkaudesta laulamisen voisi (näin kuulujan kannalta) lopettaa kokonaan, eikä Tiisun III saa muuttamaan tätä käsitystä. Onneksi lemmenlurituksia on levyllä vain kaksi. Mutta toisaalta: vaikka vieraiden ihmisten väliset lämpimät tunteet kiinnostavat (kaltaisiani) suorastaan olemattoman vähän, niin jos laulaa elämästä, voiko sittenkään olla laulamatta rakkaudesta? Ehkä ei sen enempää kuin kuolemastakaan. 

Levyn tarttuvin ja ärsyttävin kappale löytyy juuri kutuosastolta. ’Me olemme me’-biisin 80-lukulaisesti retroileva nostatushenki ja taivaalliset klassiskuviot tuovat mieleen The Arkin, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Toinen rakkauslaulu ’Kaikki tuntuu kaikelta’ on sekin huomattavan juustoinen esitys, mutta vähemmän riemastuttavasti.

On se kyllä vaikeeta. 

Tiisun kolmannen perusteella elämä vaikuttaa elämisen arvoiselta, eikä kuolemakaan lopulta niin huono homma ole. III on myös tekijänsä paras albumi. Bändi on karsinut ulosannistaan kaikkein rasittavimman taidelukionokkeluuden, ja simppeli mutta mietitty tuotanto palvelee duurivoittoisia ja mieleenpainuvia ajattelevan miehen poplauluja mainiosti. 

Kaksi viimeistä kappaletta vain ovat väärässä järjestyksessä. Viimeiseksi sijoitettu, herkkä, pitkä ja hitaasti kasvava ’Hiillos’ on kokonaisuuden hienoin teos, mutta ’Kuollaan me kaikki’ olisi silti osuvampi, ytimekkäämpi ja luonnollisempi päätös tällaiselle levylle.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tiisu | Facebook
Tiisu | Instagram

Tiisu
Henrik Illikainen – laulu 
Petteri Pulkkinen – kitara
Mikko Aaltio – kitara 
Antti Vuorenmaa – kosketinsoittimet
Väinö Karjalainen – bassokitara, synabasso, autoharppu 
Riku Sonkkanen – rummut, lyömäsoittimet

Levyhyllyt
Tiisu
Finna.fi

Elämän koulu | Sony Music 2015
Tänne ei jää kukaan | Sony Music 2017
III | Kaiku Entertainment/Lipposen levy ja kasetti 2022

CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Jumissa mahdollisuuksien vilinässäTiisu teki albumin elämästä joka ei etene
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi – arpia ja avohaavoja
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin
Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus
Ursus Factory: ”Pelastajanhommat eivät kiinnnosta!”

Lue lisää Tiisusta
Finna.fi

Artikkelihaku Tiisu

Tiisu: III (2022).
Tiisu: III (2022)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Lyyti: Toiveet ja helyt – sanat soivat kuin sävelet

Toiveet ja helyt | Luova Records 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Lyyti: Toiveet ja helyt (2021).Kun Lydia Lehtola nimesi musiikkinsa ”runoelmapopiksi” ensimmäisten julkaisujensa aikoihin, sanaan tartuttiin mediassa hanakasti. Valmis luokitus on kätevä ja helppokäyttöinen, eikä runoelmapop ole virheellinen kuvaus Lyytin tekemisistä. Verbi ”kirjoittaa” tuntuu hänen tapauksessaan juuri oikealta, kun puhe on biisien tekemisestä. Hän rakentaa kappaleensa lyriikan varaan, ja sävellys saa alkunsa lyriikan rytmistä. 

Tämän lähtökohdan vuoksi sen pop-puolen kanssa on vähän niin ja näin. Lyriikka edellä kirjoitetun biisin tunnistaa usein jonkinlaisesta paperinmakuisuudesta. Lyytin tapauksessa maku on hyvä, mutta hänen sanoituksiin perustuvat kappaleensa eivät myöskään ole niitä, joita Tehosekoittimen sanoin ”messissä hoilataan”. Jos banaali erottelu sallitaan, hän tekee enemmän taide- kuin viihdemusiikkia. Mutta toisaalta, melodista materiaaliahan Lyyti laatii, ja hänen sanansa soivat, ja on sitä abstraktimpaakin musiikkia popiksi kutsuttu. 

Mihin voi soittaa?

Lyytin matka artistiksi näyttää lähteneen kutsumuksesta ja edenneen määrätietoisesti. Ennen ensimmäisen albuminsa ilmestymistä hän kertoi Soundissa käyneensä Joensuussa konservatorion pop-jazz-linjaa päämääränään oppia säveltämään omia kappaleita. Siinä vaiheessa tekstien tekeminen oli ollut hänelle tärkeää jo pitkään, ja (näin on pakko saada sanoa edes kerran tässä jutussa) jo alkoi Lyyti kirjoittaa myös sävelmiä. 

Muutettuaan Helsinkiin vuonna 2016 Lehtola tutustui musiikillisiin hengenheimolaisiin ja uusiin soittajiin, ja oma musiikillinen visio selkeni ja kirkastui. Sitten artistinimellä Risto tunnettu Risto Ylihärsilä kiinnostui Lyytin demoista ja tuotti hänen kappaleitaan, ja myöhemmin Lyyti sainattiin Litku Klemetin ja Pekka Tuomen levy-yhtiölle Luova Recordsille. Kun Meitä ei ole kutsuttu -levy ilmestyi keväällä 2020, sitä tuskin erotti sakean kriitikkosuitsutuksen seasta. 

Puhalla ja toivo.

Vaikka edellä mainituilla suomi-indien suurhenkilöillä on ollut roolinsa Lyytin uralla, Lydia Lehtolalla ei ole juurikaan musiikillista yhteistä heidän kanssaan. Hänessä ei ole Litkun tai Riston outoutta, itseironiaa ja leikkisyyttä, vaan hän esittää kauniita ja vakavia biisejä, joiden herkkä sävy on täysin hänen omansa. Siinä missä perinteinen poplaulu ymmärtää kuulijaansa, kutsuu eläytymään ja kertoo yleisölle jotakin yleisöstä itsestään, Lyytiä kuunnellessa voi lähinnä yrittää käsittää, miltä hänestä tuntuu. Hänen emotionaaliset ja henkilökohtaiset biisinsä avautuvat samaistumiselle ja tulkinnoille hitaasti kuin runot, mutta metaforinen ilmaisu kätkee sisälleen ihan tavallisia inhimillisiä tunteita. Albumin nimi on poimittu ’Karkauspäivästä’, jossa rakkauden paino vertautuu siirtolohkareeseen, ja levy alkaa ’Siirtolohkare’-nimisellä introlla. Loppujen lopuksi kaikki taitaa kietoutua kahden ihmisen välille.

Vuosisadan sydänsuru.

Lyytin toisen albumin on tuottanut ja äänittänyt Pekka Tuomi, joka oli suuressa roolissa myös debyytin sessioissa. Tuotannon ytimessä ovat Lehtolan ääni ja pianonsoitto. Kitaraa, joka sinänsä sopisi tyyliin, ei ole käytetty liiemmin tai lainkaan ilmeisesti siksi, ettei se veisi tilaa koskettimilta, joita soittaa Lehtolan lisäksi Antti Vuorenmaa. Basisti Samuli Arrelan ja rumpali Lassi Ylösen soittimet ovat vahvasti läsnä varsinkin levyn menevimmissä biiseissä (’Puhalla ja toivo’, ’Kimppu kaipausta’).

Lehtolan laulut ja tunnistettava ääni ovat niin leimallinen ja persoonallinen osa kokonaisuutta, ettei Lyytistä oikein voi puhua yhtyeenä, mutta nyt ollaan lähempänä bändi-ilmaisua kuin koskaan. Ydinkvartetin ulkopuolella Pambikallio-yhtyeen Pauliina Nyman ja Lauri Kallio ovat tehneet levylle hienoja, herkkiä jousisovituksia (’Karkauspäivä’, ’Avosydän’). Ääneen pääsee myös taustalaulaja Tiia Schwartz, joka on sovittanut albumin intron ja outron. 

Tulen sinua vastaan hautausmaalle.

Lydia Lehtolan musiikki ei ole valmiiksi pureskeltua. Saadakseen hänen lauluistaan jotakin niille on annettava jotakin: aikaa ja ajatuksia. Helyt ja toiveet on parhaimmillaan silloin, kun lyriikka palvelee musiikkia, esimerkiksi biiseissä ’Puhalla ja toivo’, ’Mihin voi soittaa’ ja ’Vuosisadan sydänsuru’. Tämä muuten on luultavasti maailman ainoa levy, jolla outro on sijoitettu kolmanneksi viimeiseksi kappaleeksi. Lyyti tekee asiat omalla tavallaan.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Lyyti | Facebook
Lyyti | Instagram

Levyhyllyt
Lyyti
Finna.fi

Meitä ei ole kutsuttu | Luova Records 2020
Toiveet ja helyt | Luova Records 2021

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Hullu Ruusu & Rosita Luu – härskisti kategorioiden ulkopuolella
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää Lyytistä
Soundi | Tarkkailuluokka
Lyyti: Patsaita riittää kaadettavaksi Mirko Siikaluoma | Soundin verkkosivu 18.11.2019

Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.