Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu

School’s Out | Warner 1972

Kun ihminen siirtyy nettiin kuuntelemaan musiikkia, hän menettää kannet. Se on harmi, koska levynkannet eivät ole pelkkä kääre vaan erottamaton osa teoksen kokonaisuutta.

Amerikkalainen sokkirokkari Alice Cooper on ymmärtänyt tämän paremmin kuin moni muu. 1970-luvulla, kun hänen musiikkinsa oli yllättävää ja rajatonta, Cooper teki mitä hienoimpia kansia. Tuotannosta löytyy mm. jättilompakko suurella setelillä (Billion Dollar Babies, 1973), tahraista ruskeaa pakkauspaperia (Muscle Of Love, 1973) ja pään sisään avautuvat kasvo-ovet (From The Inside, 1978). Kurittoman koululaisen pulpettiin ja pikkuhoususisäpussiin sujautettu klassikkoalbumi School’s Out (1972) oli hänen julkaisuistaan näyttävin.

School’s Out on paljon enemmän kuin päältä kaunis kiekko. Vaikka Alice Cooper [=Vincent Furnier, s. 1948] tunnetaan hard rock -artistina, uran alkuvaiheessa hänen teatraalisuuttaan sai säestää melkein millä tahansa. School’s Outilla tapahtuu täsmälleen niin. Bändi nimeltä Alice Cooper (basisti Dennis Dunaway, kitaristit Michael Bruce ja Glen Buxton, rumpali Neal Smith ja laulaja Alice Cooper) soittaa melkein mitä tahansa. Sitä tekisi mieli kuunteluttaa muille rockbändeille malliksi siitä, miksi kannattaa uskaltaa käyttää mielikuvitusta ja karata lokerosta. Kun on vahva, voi tehdä mitä haluaa.

School’s Out on vahvoja mielikuvia synnyttävä seikkailu, jonka punainen lanka venyy, paukkuu ja palaa, mutta ei katkea. Rumpali Neal Smithin kirjoittama ’Alma Mater’ on nostalginen mutta nokkela tunnelmapala myöhempien aikojen Beatlesin tapaan. ’Gutter Cats vs. The Jets’ on svengaava musikaalikappale, jossa lainataan Leonard Bernsteinin ja Stephen Sondheimin West Side Storyyn säveltämää Prologue’ia. Kiihkeä ’Street Fight’ säestää näkymätöntä taistelukohtausta, ja a-puolen päättävä ’Blue Turk’ on sormia napsututtavaa, sinisävyistä kabareejazzia. Kuivakasta Rolling Stones -jammailusta sulavaksi, orkestroiduksi huipennukseksi kasvava ’Grande Finale’ päättää vaudevillehenkisen levyn suurieleisesti ja juhlavasti.

Ja on siellä sitä rockiakin, kuten maailmankuulu nimibiisi ja ’Public Animal #9’, ja myös huolellisesti sovitetut ’My Stars’ ja ’Luney Tune’, jotka tosin ovat korkealla keskinkertaisen rokkirevittelyn yläpuolella. Musiikillinen kunnianhimo kietoutuu viihteellisyyteen harvoin yhtä hienosti kuin Alice Cooperin 1970-luvun arvaamattomassa tuotannossa. Äärimusikaalisella luottotuottaja Bob Ezrinillä oli vahvasti osuutta bändin onnistumisiin studiossa.

School’s Outin ilmestyessä Alice Cooper oli liian suosittu, eskapistinen, kypsymätön, raaka, kitsch ja humoristinen saadakseen arvostusta niiltä, joille rockmusiikki edusti yhteiskunnallista muutosvoimaa ja vakavaa sävel- ja sanataidetta. Tokihan koulun räjäyttämisestä riemuitseva School’s Out on lapsellinen kappale, mutta se myös hehkuu sitä hetkessä elämisen ja vapauden huumaa, jota tuntee juostessaan todistus kädessään luokasta kohti kesää.

School’s Out -albumiin kiteytyi Alice Cooperin suuruus: hän osasi heijastella popkulttuurin ja yhteiskunnan ilmiöitä satiirisiksi ja populistisiksi kuvajaisiksi, jotka olivat raadollisuudessaan oudon kauniita, puhuttelevia, hauskoja, todenperäisiä ja samalla fiktiivisiä. Jos The Doors oli henkevän hippikulttuurin pimeän puolen varjo, Alice Cooper oli sitä samaa 1970-luvun alun materialistiseen ja populaariin tapaan – hän oli valtavan syvän sukupolvien välisen kuilun pimeydessä syntynyt friikki, joka näki ajassa ja todellisuudessa asioita, joista vanhemmilla ei ollut mitään havaintoa. Ei ollut mikään ihme, että nuoret rakastivat häntä.

Neljäkymmentäseitsemän vuotta School’s Outin ilmestymisen jälkeen Alice Cooper on edelleen voimissaan. Hän on ikääntynyt paheksutusta villitsijästä takuulaatuiseksi klassikkorockaktiksi, mutta laulaa paremmin kuin koskaan, julkaisee uutta musiikkia, rundaa jatkuvasti ja eikä tingi showstaan. Yksi keikkojen pakollisista numeroista on School’s Out, jota faneista vanhimmat kai diggailevat lastenlastensa kanssa.

Konserttien klassikkokimarat eivät kuitenkaan anna kokonaista kuvaa Alice Cooperista. Eivät myöskään hänen myöhempien aikojen levytyksensä, jotka ovat olleet enemmänkin opportunistista ajan henkeen tarttumista kuin uranuurtamista. Hänen outo ja hauska maailmansa avautuu parhaiten School’s Outin ja muiden 1970-luvun albumikokonaisuuksien kautta.

Ja ne kannet, ne ovat tosi siistit.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Alice Cooper | kotisivu
Alice Cooper | Facebook
Alice Cooper | Instagram

Varaa School's Out kirjastosta.

Varaa Alice Cooperin klassikko School’s Out kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi

1960-luku

Pretties For You | Straight 1969

1970-luku

Easy Action | Straight 1970
Love It To Death | Straight/Warner Bros. Records 1971)
Killer | Warner Bros. Records 1971
School’s Out | Warner Bros. Records 1972
Billion Dollar Babies | Warner Bros. Records 1973
Muscle Of Love | Warner Bros. Records 1973
Welcome To My Nightmare | Warner Bros. Records 1975
Alice Cooper Goes To Hell | Warner Bros. Records 1976
Lace And Whiskey | Warner Bros. Records 1977
From The Inside | Warner Bros. Records 1978

1980-luku

Flush The Fashion | Warner Bros. Records 1980
Special Forces | Warner Bros. Records 1981  Levyt, jotka Alice unohti
Zipper Catches Skin | Warner Bros. Records 1982
DaDa | Warner Bros. Records 1983
Constrictor | MCA Records 1986
Raise Your Fist And Yell | MCA Records 1987
Trash | Epic 1989

1990-luku

Hey Stoopid! | Epic 1991
The Last Temptation | Epic 1994

2010-luku

Welcome 2 My Nightmare | UMe 2011
Hollywood Vampires  Hollywood Vampires | Republic/UMe 2015
Paranormal | Ear Music 2017
Rise  Hollywood Vampires | Ear Music 2019

2020-luku

Detroit Stories | Ear Music 2021

Boksit ja kokoelmat
Alice Cooper | Finna.fi

The Beast Of Alice Cooper | Warner Bros. Records 1989
Classicks | Epic 1995
Classics | Epic/Sony Music 2012
The Studio Albums 1969–1983 ‎• 15CD | Rhino Entertainment Company 2015

Hollywood Vampires
[= Alice Cooper • Johnny Depp • Joe Perry]
Finna.fi

Hollywood Vampires | Republic/UMe 2015
Rise | Ear Music 2019

Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Levyt, jotka Alice unohti – Special Forces | Zipper Catches Skin | DaDa
Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Pantera: Vulgar Display Of Power – puhdistavaa väkivaltaa
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Lue lisää Alice Cooperista | Finna.fi

Alice Cooper, golfhirviö – Rokkarin 12 askelta golfaddiktiksi  Alice Cooper & Keith Zimmerman & Kent Zimmerman & kääntäjä K. Männistö, 315 sivua | Like 2008

Alice Cooper – Welcome To My Nightmare  Dave Thompson, 306 sivua | Omnibus Press cop. 2012
No More Mr Nice Guy – The Inside Story Of The Alice Cooper Group  Michael Bruce, 160 sivua | SAF Publishing 1996
The Last Temptation  Neil Gaiman & Michael Zulli & Alice Cooper, 102 sivua | Dark Horse Comics 2000

Alice Cooper: School’s Out (1972).

Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual – toisinajattelijoiden taidemanifesti

Ritual De Lo Habitual | Warner 1990

Jane's Addiction: Ritual De Lo Habitual (1988).1980-luvun lopulla Los Angelesissa raikasi hiuslakantuoksuinen pophevi. Glam metalista tuli niin suuri ilmiö, että Troubadourin, Rainbow Bar & Grillin ja Whisky a Go Go’n kaltaisten menomestojen nimet opittiin tuntemaan Suomessa asti.

Tuffin ja Wildsiden kaltaiset Sunset Stripin yhtyeet eivät kuitenkaan olleet koko totuus kaupungista. LA:ssa oli myös vahva underground-skene, jonka toiminta keskittyi Scream-klubille. Sen tunnetuin bändi oli Jane’s Addiction, jonka keikkojen ympärillä kävi niin kova kuhina, että levymogulitkin kiinnostuivat.

Laulaja Perry Farrellin, kitaristi Dave Navarron, basisti Eric Averyn ja rumpali Stephen Perkinsin vuonna 1985 perustama Jane’s Addiction julkaisi ensimmäisen levynsä, livenä Roxy Theatressa taltioidun Jane’s Addictionin vuonna 1987. Heti sen jälkeen bändi siirtyi riippumattomalta Triple X Recordsilta Warner Brosille. Vuoden 1988 Nothing’s Shocking, Jane’s Addictionin ensimmäinen studioalbumi, myi reilut parisataatuhatta kappaletta.

Ritual De Lo Habitual äänitettiin Hollywoodissa Track Record -studiolla vuoden 1989 loppupuoliskon aikana. Levyn tuotti Dave Jerden, joka oli tehnyt Jane’s Addictionin kanssa myös Nothing’s Shockingin. Toisen studioalbumin biisit olivat olleet olemassa jo pitkään: Jerden oli saanut jo ennen Nothing’s Shockingin äänityksiä Farrellilta kasetin, jolla oli kahdeksantoista biisiä. Niistä puolet äänitettiin Nothing’s Shockingille, loput päätyivät Ritual De Lo Habitualille.

Se ei kuulosta hyvältä lähtökohdalta levyn tekemiselle. Ensimmäiseltä levyltä yli jääneet kappaleet olisivat monien bändien tapauksessa olleet nimenomaan sitä itseään, ylijäämäkamaa, josta ei ollut levytettäväksi. Jane’s Addictionin tapauksessa niin ei kuitenkaan ollut. Jerden on jopa nimennyt Ritual De Lo Habitualin suosikikseen kaikista tuottamistaan levyistä. ”Siinä on outo viba, jota on vaikea määritellä… Se tuntuu tulleen jostakin muualta, enkä oikein tiedä, miten se tapahtui”, hän pohdiskeli LA Weeklyn haastattelussa vuonna 2015.

Sellainen viba syntyy, kun kaikki – sekä harkittu että sattumanvarainen – osuu kohdalleen. Nothing’s Shockingin aikaan Jane’s Addiction tuskin olisi vielä ollut valmis kaikkeen, mitä Ritual De Lo Habitual siltä vaati. Esimerkiksi eeppinen bakkanaalikuvaus ’Three Days’, albumin suurteos, pantiin purkkiin yhdellä ainoalla otolla. Levyn tunnetuimman biisin ’Been Caught Stealingin’ svengi alkoi keinua vasta studiossa, ja biisillä kuultava koiran haukahtelu saatiin mukaan sattumalta, kun Farrellin rakas Annie intoutui räksyttämään juuri sopivassa kohdassa.

Ritual De Lo Habitualista tehtiin kaksiosainen, niin sanotusti takapainoinen kokonaisuus, melkein kuin kahdesta ep:stä niputettu albumi. Alkupuoli Stop!:ista Been Caught Stealingiin koostuu iskevistä ja tunnelmoivista rockbiiseistä, jollaisista myös Nothing’s Shocking oli tehty. Napakan funkyssa No One’s Leavingissa ja Ain’t No Rightissa (jonka rajusti sätkivää rockia värittävät hävittäjälentokoneen äänet) Jane’s Addiction kuulostaa suorastaan pitelemättömältä, mutta samalla Navarron, Perkinsin ja Averyn yhteistyö on äärimmäisen hallittua.

Teosmaiset kappaleet ovat levyn loppupuolella. Niihin tuovat juhlavuutta jousisovitukset – Then She Did… -kappaleessa ne luovat elokuvallista laajakangastunnelmaa, ja Of Coursessa ne vievät Lähi-itään Farrellin juutalaisen perhetaustan kautta. Vaikuttava, moniosainen Three Days ja albumin kansitaide saivat innoituksensa Farrellin ystävän kuolemasta. Herkkä päätöskappale Classic Girl tyynnyttelee albumia rajusti ravistelleet tunnemyrskyt, ja loppu on hyvin kaunis.

1990-lukua ei ehtinyt kulua kovinkaan monta vuotta, kun vaihtoehtorock jo kangistui tylsäksi ja kaavamaiseksi uusien kliseiden toisteluksi. Ritual De Lo Habitual oli vielä niistä rasitteista vapaa levy, uraauurtava albumi, jonka vaikutteita ei voinut nimetä kovin yksiselitteisesti. Siinä kuulee The Velvet Undergroundin näkemyksellistä piittaamattomuutta siitä, miten rockia saa soittaa, Jimi Hendrixistä ja psykedeliarockista kumpuavaa kitarankäsittelyä, progen eeppisyyttä ja punkin rosoisuutta, The Contortionsin kaltaisista punk funk- ja no wave -bändeistä periytyvää hallittua kaaosta ja vanhan Alice Cooper Groupin teatraalisuutta ja draamantajua.

Navarro on myöhemmin mytologisoinut Ritual De Lo Habitualin tekemistä sanomalla olleensa sen sessioissa niin aineissa, ettei muista niistä yhtään mitään. Tuottaja Jerden ei usko sen olevan totta. Hän kertoi LA Weeklyssä, ettei nähnyt yhdenkään Jane’s Addictionin jäsenen koskeneen huumeisiin levyä tehtäessä. Ritual De Lo Habitualia kuunnellessa tuottajaa on helpompi uskoa. Jane’s Addictionin läpimurtoalbumi on kaikessa outoudessaan, napakkuudessaan ja psykedeelisyydessään täysin fokusoitunut bändilevy. Navarron hyökyvä kitarismi on todella kaukana nuokkuvan narkkarin räpiköinnistä.

Ritual De Lo Habitual oli tärkeä julkaisu Jane’s Addictionille (sitä on myyty tuplaplatinan verran yksin Yhdysvalloissa) ja rockille ylipäänsä. Farrellin proosarunolliset sanoitukset ja bändin kliseitä karttelevat sävellykset palauttivat uskon siihen, että pinnalliseksi ja tyhjänpäiväiseksi häntäheikkien hölinäksi latistunut suurten yhtiöiden rock voisi taas olla merkityksellinen taidemuoto. 1990-luvun alussa se olikin sitä hetken verran, ja se on osaltaan Jane’s Addictionin ansiota.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Jane’s Addiction | kotisivu
Jane’s Addiction | Facebook

Varaa Jane's Addiction -klassikko Ritual De Lo Habitual kirjastosta.

Varaa Jane’s Addiction -klassikko Ritual De Lo Habitual kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Jane’s Addiction | Finna.fi

Jane’s Addiction • live | Triple X Records 1987 • Warner Bros. Records/Triple X Records 1991 & 1999
Nothing’s Shocking | Warner Bros. Records 1988
Ritual De Lo Habitual | Warner Bros. Records 1990 • 2LP Warner Bros. Records 2020
Strays | Warner Bros. Records 2003
The Great Escape Artist | 2011

Levyhyllyt
Porno For Pyros | Finna.fi

Porno For Pyros | Warner Bros. Records 1993
Good God’s Urge | Warner Bros. Records 1996

Levyhyllyt
Perry Farrell | Finna.fi

Song Yet To Be Sung | Virgin 2001
Kind Heaven | BMG 2019

Levyhyllyt
Perry Farrell’s Satellite Party | Finna.fi

Ultra Payloaded | Columbia 2007

Levyhyllyt
Dave Navarro | Finna.fi

Trust No One | Capitol Records 2001

Kokoelmalevyt
Jane’s Addiction 
| Finna.fi

Kettle Whistle | Warner Bros. Records 1997
Up From The Catacombs – The Best Of Jane’s Addiction | Rhino 2006
A Cabinet Of Curiosities, 3CD + DVD | Rhino 2009
Live In NYC | Hypersonic/Universal, 2013
Sterling Spoon, 6LP | Rhino 2016
Alive At Twenty-Five – Ritual De Lo Habitual 2016 Silver Spoon Anniversary Tour, CD + DVD + Blu-ray | Cleopatra 2017

Kokoelmalevyt
Perry Farrell
Jane’s AddictionPorno For Pyros | Finna.fi

Rev | Warner Bros. Records 1999

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Beastie Boys: Check Your Head – ysärin rajattomuus
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Kurt Cobain: Montage Of Heck – himmeä pala taivasta
Mad Season: Above – suuri sisäinen kamppailu
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä

Lue lisää Perry Farrellista, Dave Navarrosta ja Jane’s Addictionista | Finna.fi

Whores – An Oral Biography Of Perry Farrell And Jane’s Addiction  Brendan Mullen, 324 sivua | Da Capo 2005
Perry Farrell – The Saga Of A Hypester  Dave Thompson, 244 sivua | St. Martin’s Griffin 1995
Don’t Try This At Home – A Year In The Life Of Dave Navarro  Dave Navarro & Neil Strauss, 253 sivua | Regan Books 2004

Lue lisää grungesta ja Seattlen rockskenestä | Finna.fi

Kaikki rakastavat Seattlea – grungen tarina  Mark Yarm & kääntäjä Jere Saarainen, 588 sivua | Like 2014
Everybody Loves Our Town – A History Of Grunge  Mark Yarm, 567 sivua | Faber & Faber 2011 & 2017

Jane's Addiction: Ritual De Lo Habitual (1988).

Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual (1990).

Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko

Walk Among Us | Slash Records/Ruby Records 1982

Misfits: Walk Among Us (1982).Syyskuussa 2016 tapahtui ihme: Glenn Danzig palasi Misfitsiin.

Horror punkin prototyypin klassisen kokoonpanon paluu vaikutti vuosikymmeniä hyvin epätodennäköiseltä. Laulaja Glenn Danzigin ja basisti Jerry Onlyn ei olisi uskonut mahtuvan samalle lavalle kaikkien erimielisyyksiensä ja oikeusjuttujensa jälkeen. Mutta siellä nuo lihaksikkaat ikämiespunkkarit kuitenkin pullistelivat, rinta rinnan Onlyn kehonrakentaja-kitaristiveljen Doyle Wolfgang von Frankensteinin kanssa. Ensi kertaa sitten vuoden 1983.

Jos huhuja on uskominen, Chicagossa ja Detroitissa soitetut Misfits-keikat kuuluivat Danzigin ja Onlyn välisen oikeusjutun sovitteluprosessiin. Tarunhohtoisen ryhmän paluu oli joka tapauksessa onnistunut. Slayerin entisellä rumpalilla Dave Lombardolla ja kauhurokkikitaristi Acey Sladella (mm. Murderdolls) viimeistelty bändi oli vakuuttavin Misfits-miehistö koskaan.

Misfits soittaa ’Skullsin’ Denverin Riot Festissä:

Se taas ei ollut ihme, että kolmasosa keikoilla kuulluista biiseistä oli peräisin Walk Among Usilta, onhan bändin debyyttialbumi sentään ehta klassikko.

Ensimmäisen pitkäsoiton tekeminen oli Misfitsille vaikeaa. Bändi oli yrittänyt julkaista albumia vuodesta 1978 lähtien ja äänittänytkin sellaisen kaksi kertaa, mutta kumpikin tekele jäi pöytälaatikkoon. Suurin osa Walk Among Usin kappaleista taltioitiin New Jerseyssä vuoden 1981 kuluessa. Danzig viimeisteli ne Los Angelesissa tammikuussa 1982, ja kauan odotettu albumi ilmestyi samana keväänä.

Albumin julkaisun lykkääntyminen turhautti määrätietoista yhtyettä, mutta ainakin se oli valmis tositoimiin, kun aika lopulta koitti. Misfitsillä oli alusta saakka vahva konsepti, ja Walk Among Usin tullessa se oli saanut ideansa toimimaan.

Walk Among Usin valttina ovat Danzigin erinomaiset biisit. Ne ovat tyylitajuisia sekoitteita varhaisten punkbändien kiivaasta kohkauksesta, vanhojen pophittien sydämeenkäyvistä melodioista ja raskaan rockin uhkaavuudesta. Misfitsin ensimmäinen albumi ei kuulosta yhtä hurmaavan amatöörimäiseltä kuin sitä edeltäneet singlet ja EP:t, mutta ei sen rosoista soundia ja kolhoa ryskäämistä voi kaupallisenakaan pitää.

Danzigia inspiroivat kauhu- ja scifielokuvat, ja hän alleviivasi vaikutteitaan kirjoittamalla sellaisia suoraan asiaan meneviä kappaleita kuin ’Vampira’, ’Night Of The Living Dead’ ja ’Astro Zombies’. Sama pätee kansiin: Walk Among Usin etukannessa on The Angry Red Planet -elokuvasta (1959) tuttu avaruushirviö ja Earth vs. The Flying Saucersissa (1956) pörränneitä lentolautasia.

Walk Among Us on siitä erikoinen vuoden 1982 punklevy, että sillä ei ole yhteiskunnallista viestiä. Se on puolituntinen halloween-juhla, jossa vilisee vampyyrivamppeja, mutaatioita, marsilaisia, avaruuszombeja, aivonsyöjiä, tappajateinejä, sarjamurhaajia ja muita fiktiomuotoisina ilahduttavia asioita. Se niputtaa kolmetoista tarttuvaa rallia kahteenkymmeneenviiteen minuuttiin, ja keskellä törröttää kipeän peukalon lailla romuluinen liveversio kappaleesta ’Mommy Can I Go Out & Kill Tonight’.

Loppukevennys ’Braineaters’ ei ole levyn edustavinta antia, mutta taatusti sen hölmöin esitys.

Walk Among Usin ilmestyessä kaikki oli valmista myös keikkarintamalla. Misfits soitti hyvänä iltana tuhatpäiselle yleisölle. Sen keikat olivat kuin pienen budjetin punkversioita Alice Cooperin friikkishowsta ja Kissin sarjakuvamaisista konserteista. Lavalla heilui bodarikummajaisia, joiden tylyjä kasvoja varjosti nenän päälle nykäisty devilock-letti.

Misfitsin ensialbumin julkaisi kalifornialaisen Slash Recordsin alamerkki Ruby Records. Varhaisia myyntilukuja ei muista enää kukaan, ja aikalaisarviot vaihtelevat viidestä tuhannesta kahteenkymmeneen tuhanteen. Mutta Walk Among Us on ollut jatkuvasti saatavilla pian 35 vuotta. Sen vaikutus on mittaamattomissa mutta taatusti suuri.

Jää nähtäväksi, onko ihmeiden aika nyt ohi, vai versooko Misfitsin paluukeikoista kiertue. Jos kokoonpano jatkaa toimintaansa, Walk Among Us on taas ajankohtainen. Ratkiriemukas ’Skulls’, silmitön ’20 Eyes’ ja muut mieltäylentävät kappaleet kuuluvat takuuvarmasti settiin.

Walk Among Us
Glenn Danzig – laulu (s. 1955)
Jerry Only – bassokitara (s. 1959)
Doyle – kitara (s. 1964)
Arthur Googy – rummut (s. 1961)

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Misfits | kotisivu
Misfits | Facebook

Varaa Walk Among Us kirjastosta.

Varaa Walk Among Us kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Misfits | Glenn Danzig

Walk Among Us | Ruby Records 1982
Earth A.D./Wolfs Blood | Plan 9/Caroline Records 1983
The Misfits • 4CD | Caroline Records 1996
Static Age | Caroline Records 1997

Levyhyllyt | Finna.fi
Misfits | Jerry Only

American Psycho | Geffen Records 1997
Famous Monsters | Roadrunner 1998
Project 1950 | Misfits Records/Rykodisc 2003
The Devil’s Rain | Misfits Records/Rykodisc 2011

Bad Religion: Against The Grain – vastarannankiisket ja digitaalikello
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Ramones: Rocket To Russia – rockia ulkopuolisilta ulkopuolisille
Rancid: …And Out Come The Wolves – myöhempien aikojen punkklassikko
Strängen: Rock på Svenska – aito loppuun asti
Turbonegro: Scandinavian Leather – denim-demonien riemastuttava paluu

Lue lisää | Finna.fi

This Music Leaves Stains – The Complete Story Of The Misfits  James Jr Greene, 208 sivua | Scarecrow Press 2013
Touch And Go: The Complete Hardcore Punk Zine ’79–’83  toimittajat Tesco Vee, Dave Stimson & Steve Miller, 546 sivua | Bazillion Points Books 2010

Misfits: Walk Among Us (1982).

Misfits: Walk Among Us (1982).