Tulenkantajat: Tulenkantajat – tiimi timmein toi rapin Rolloon

Tulenkantajat | Poko Rekords 2001

Internetin keskustelupalstoilla näkee monenlaista mielipidettä. Kerran noilla tyhmyydentiivistysjoukkojen kasarmeilla puhuttiin, että suomiräppiä pitäisi tehdä vain pääkaupunkiseudulla, koska Uudenmaan maakunnan murre on ainoa, joka kuulostaa oikealta.

Oikeat amerikkalaiset räppärit hymyilisivät tuolle Pohjois-Puolan ulkorajoilta kummunneelle käsitykselle empaattisesti, sillä he tietäisivät, että rapissa on olennaisinta toimittaa asiansa omaan tyyliinsä ja omalla kielellään, oli kyseessä sitten äidinkieli tai ei. Toki hip-hop on syntynyt kaupunkiympäristössä, mutta kaupunkilaisuuskin on kovin suhteellista. Rovaniemi esimerkiksi muistuttaa Helsinkiä siinä, että molempien keskusta on jossain määrin urbaanimpi alue kuin taajaman ulkopuolinen seutu.

Halusitte tai ette kuulette Hannibaalii
Joka nakkaa paskaa aamuun saakka siis jaksaa
Jatkaa jatkaa eikä todella lopettakkaan
Talossa tiimi timmein Tulenkantajaat!
Ja Hannibal puottaa sitä rolloslangia.
– Puritaani

Rovaniemeläinen Tulenkantajat sikisi Nuorista Herroista, Headsista, Mugglesista ja Absoluuttisesta Nollapisteestä, soitti funkin, räpin, jazzin, soulin ja Lapin sävyttämää rytmimusaa ja hajosi kolme pitkäsoittoa tehtyään. Tasokkaan tuotannon tärkeimmäksi ja funkeimmaksi teokseksi jäi debyyttialbumi Tulenkantajat, joka antoi äänen pohjoiselle hip-hop-sukupolvelle. Tulenkantajat myös antoi Rovaniemelle uuden nimen. Rankkuudessaan parodisen Rollofunk-singlen ilmestymisen jälkeen Lapin pääkaupunki on yleisesti tunnettu Rollona.

Rovaniemi oli 2000-luvun taitteessa elävä musakaupunki, ja se näkyi bändin kovassa kokoonpanossa. Taitavassa rytmiryhmässä svengailivat basisti J. Karttimo ja Absoluuttisen Nollapisteen rumpali Tomi ”Tomba” Krutsin. Kosketinsoittaja-perkussionisti Janne ”Herra Hadji” Hast on sittemmin vaikuttanut Absoluuttisessa Nollapisteessä, Dxxxa D:n Nukkehallituksessa ja Jaakko Laitinen & Väärä raha -yhtyeessä, jossa soittaa myös Tulenkantajien puhaltaja Jarkko ”UnikJage” Niemelä. Marko Ylianttila on viime vuosina kitaroinut Absoluuttisen Nollapisteen Tommi Liimatan Hot Contents -soolobändissä ja Hastin lailla Nukkehallituksessa. DJ-osastosta ja ajoittain räpeistä vastasi ensilevyn aikaan Mixtec Timmi. Bändin sydän olivat räppärit Hannu ”Hannibal” Stark ja Soni ”Herra Soppa” Yli-Suvanto, joiden sanailun ympärille kaikki muu punoutui.

Tuuppa Rolloon, on se varma soon se pleissi
Tuuppa Rolloon, basa iskee suoraan feissiin (eipä vissiin)
Aivoissa dänkki, vyöllä veitsi
Soon vissi, täällä jengi kusee viskii.
– Rollofunk

”Bändiräppi” ei ole puritaanien mielestä puhdasoppisin tie tällaisen musiikin toteutukselle, mutta Tulenkantajille oli kokoonpanostaan pelkästään etua. Se oli elävästi soiva kokoonpano, joka taipui helposti kipakkaan funkiin, lämpöiseen afrobeatiin, lempeään souliin ja tyylikkääseen jazziin. Hannibalin ja Sopan mölähtelevän pohjoinen räppäys ja taitava sanankäyttö korostuivat sellaista taustaa vasten, eivätkä he suoltaneet murrerunoutta vaan käyttökelpoista kieltä. Tulenkantajien debyytti on makiasti groovaava levy, jonka pohjoiset sävyt värjäävät uniikiksi. Siinä on ollut roolinsa myös tuotantojoukoissa häärineillä Absoluuttisen Nollapisteen Aake Otsalalla ja Headline-studion Jani Viitasella.

Vaikka levyn tunnetuin biisi onkin rokkaava skeneanthem ’Rollofunk’, ja vaikka soul-, funk- ja jazzlaulujen aiheet löytyivät silloisen Sampoaukion välittömästä läheisyydestä, ei bändi sortunut nurkkakuntaisuuteen. Esimerkiksi riemukkaassa ’Hyvät naiset ja herrat’ -biisissä Tulenkantajat kävi yhteistyöhön turkulaisen Ritarikunnan kanssa. Kantaaottavimmillaan bändi oli ’Get Downissa’, jonka nasevasti kiteytetty natsikriittinen sanoma ei vanhene: ”Vihaat vapaa-aikas – ei se sullakaan oo heleppoo”. Erehdyttävästi muusikko-kirjailija-sarjakuvataiteilija Liimatalta kuulostavan Ralf Schnabelin tähdittämä ’Do the Henkirikos’, on kiehtova loppusyvennys joka päättää albumin surrealistisiin noir-tunnelmiin: ”Äiti. Tiedän, ettet ole halunnut lähettää minulle rahaa sen jälkeen, kun kusin huoneeseesi.”

Tulenkantajien debyytti tulee ajankohtaiseksi taas tänä vuonna, kun Svart Records julkaisee sen ensimmäisen vinyylipainoksen. Saman kohtalon soisi myös bändin kahdelle myöhemmälle studioalbumille.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tulenkantajat Facebook

Hae ’Tulenkantajat’ kirjastosta.

Hae debyyttialbumi Tulenkantajat kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Tulenkantajat Poko Rekords 2001 | LP-uusintapainos 2019 Svart Records
Teillä laki, meillä laulu | Poko Rekords 2002
Hyvää syntymäpäivää rouva presidentti | Poko Rekords 2003

Lue lisää | Finna.fi
Miettinen, Karri (Paleface): Rappiotaidetta – suomiräpin tekijät, 251 sivua | Like 2011
Miettinen, Karri (Paleface) & Salminen, Esa: Kolmetoista kertaa kovempi – räppärin käsikirja | Like 2019
Strand, Heini: Hyvä verse – suomiräpin naiset, 200 sivua | Into 2019

Tulenkantajat: Tulenkantajat (2001).

Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella

Mad Juana: Skin Of My Teeth (Spinefarm, 1997)

Mad Juana: Skin Of My Teeth (1997). Kansikuva: Stefan Bremer.Useimmat levyt katoavat. Syystä tai toisesta juuri kukaan ei kiinnostu niistä, ja silloin niiden biisit olisi yhtä hyvin voinut kirjoittaa näkymättömällä musteella. Joillekin niistä soisi mielellään uuden mahdollisuuden, paikan siinä julkisuuden ultraviolettivalossa, joka muuttaisi ne taas näkyviksi. Mad Juanan Skin Of My Teeth (1997) on albumi joka ansaitsisi enemmän huomiota.

Mad Juana tunnetaan Suomessa muusikko ja mediapersoona Sami Yaffan bändinä. Se syntyi New Yorkissa 1990-luvun puolivälissä, kun Yaffan ja Michael Monroen yhtye Demolition 23. hajosi tehtyään yhden vertaansa vailla olevan punkrockalbumin. Suurkaupungin rokkiskene oli hiipunut hiillokseksi, ja yksi aikakausi oli tullut päätökseensä.

Siinä vaiheessa uraansa Yaffa oli kaulaansa myöten rockissa. Hän oli tullut tunnetuksi tarumaisessa Hanoi Rocksissa, kiertänyt maailmaa losangelesilaisen Jetboyn riveissä ja muuttanut New Yorkiin perustaakseen bändin Monroen kanssa. Hänen nimensä oli mainittu, kun Ramones ja Rolling Stones olivat etsineet uutta basistia.

Yaffa rakasti rock’n’rollia niin kuin ennenkin, mutta oli myös musiikillisesti utelias. Hän halusi oppia soittamaan uusia soittimia ja säveltämään biisejä, eikä sen tarvitsisi tapahtua rockin kehyksessä. Yaffa oli jo aiemmin tehnyt puolisonsa Karmen Guyn kanssa erilaisia kokeiluja – cut-up-menetelmällä koottuja sanoituksia, efekti-eksperimenttejä ja kokeellisia biisejä, joilla ei juuri ollut tekemistä rokkaamisen kanssa.

Karmen Guy, Mad Juana. Kuva: Derek Plank.

Karmen Guy, Mad Juana. Kuva: Derek Plank.

Kesällä 1995 pariskunta muutti Amerikasta Espanjaan. Mad Juanan ensimmäinen albumi pantiin alulle heidän Mallorcan-kodissaan kasiraiturilla. Vuonna 1996 Yaffan ja Guyn kotiäänitykset päätyivät suomalaisen Spinefarm-yhtiön hoteisiin, ja levy-yhtiö ilmoitti olevansa halukas julkaisemaan albumin. Skin Of My Teeth tehtiin saman vuoden elokuussa Vantaan Revolver-studiossa yhdistelemällä uusia raitoja Yaffan ja Guyn omiin nauhoituksiin.

Mad Juanan debyytti oli Karmen Guyn ensimmäinen levytys, mutta Yaffalle se oli päättäväinen askel pois vanhalta mukavuusalueelta. Skin Of My Teethillä rockbändien luottopakki määritteli itsensä uudelleen. Hän kirjoitti Guyn kanssa kokonaisen levyllisen biisejä ja soitti studiossa melkein kaikkia instrumentteja itse (lyömäsoittimia sentään paukutti Sielun Veljistäkin tuttu rumpaliguru Affe Forsman). Yaffa esiintyi levyn kansiteksteissä Sami Takamäkenä kuin korostaakseen, että mennyt sai jäädä taakse.

Skin Of My Teeth puhui maailmanmatkaajan värikästä murretta. Siinä oli vaikutteita espanjalaisen musiikin rytmiikasta, beat-kirjoittajien sääntöjenvääntelystä, arabimelodioista, Patti Smithin runollisesta rockista, vanhasta jazzista ja no waven kokeilevuudesta. Pohjalla soi blues, mutta ei kahteentoista tahtiin kahlittuna jynkytyksenä vaan kokonaisuuden koossa pitävänä koheesiovoimana, joka toi mieleen PJ Harveyn To Bring You My Loven hypnoottisen aavikkorockin. Karmen Guyn kohtalokas ääni piti kuulijan varpaillaan huuruisimmissakin käänteissä. Kaiken kaikkiaan se kuulosti suuremmin suunnittelematta ja vaiston varassa tehdyltä levyltä.

Mad Juana, 1997
Karmen Guy – laulu, bassokitara, kitara
Sami ”Yaffa” Takamäki – kitara, bassokitara, harmonikka
Affe Forsman – lyömäsoittimet

Mad Juanan ensimmäinen albumi ilmestyi vain Suomessa ja jäi vähälle huomiolle, pelkäksi kuriositeetiksi Hanoi Rocksin entisen jäsenen diskografiassa. Yaffa ja Guy kuitenkin pitivät Mad Juanan liikkeellä. Bändi sukelsi In Your Bloodilla (2001) savuiseen jazziin, kytki sähköt pois Acoustic Voodoolla (2002), ja haki Bruja On The Cornerin (2008) vaikutteet Yhdysvaltain ja Meksikon rajapinnalta. Haaveeksi jääneeseen musikaaliin sävelletyllä Kumpanialla (2011) soi Balkanin seudun romanimusiikki.

Mad Juana, 2014. Kuva: Caroline Conejero.

Mad Juana, 2014. Kuva: Caroline Conejero.

Ilmestyessään Skin Of My Teeth häkellytti Yaffan vanhoja faneja, sikäli kun he huomasivat koko levyä. Nykyisin Mad Juanan debyytti sopii hänen taiteilijakuvaansa saumattomasti. Se oli ensimmäinen askel musiikillisessa seikkailussa, joka hiljattain kulminoitui suosittuun Sound Tracker -tv-sarjaan.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Mad Juana Facebook

Levyhyllyt:
Mad Juanan albumit
Skin Of My Teeth (1997)
In Your Blood (2001)
Acoustic Voodoo (2002)
Bruja On The Corner (2008)
Kumpania (2011)

Lue lisää:
Liimatta, Tommi & Yaffa, Sami & Tiainen, Otso: Sound Tracker, 203 sivua. (Like, 2014).
Liimatta, Tommi & Yaffa, Sami & Tiainen, Otso: Sound Tracker – Kapinamusiikin juurilla, 219 sivua. (Like, 2015).
Liimatta, Tommi: Sami Yaffa – Tie taipuu, 462 sivua. (Like, 2016).

Tommi Liimatan ylöskirjaama Sami Yaffa -omaelämäkerta Tie taipuu julkaistiin vuonna 2016 (Like).

Tommi Liimatan ylöskirjaama Sami Yaffa -omaelämäkerta Tie taipuu julkaistiin vuonna 2016 (Like).

Mad Juana: Skin Of My Teeth (1997). Kansikuva: Stefan Bremer.

Mad Juana: Skin Of My Teeth (1997). Kansikuva: Stefan Bremer.

Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku

Tommi Liimatta: Rokokoo Computer (Diu Dau Records, 2016)

Tommi Liimatta: Rokokoo Computer (2016).Tommi Liimatta tietää mitä tekee, ja se pätee myös pitkällä aikavälillä. Ulospäin tämä näkyy esimerkiksi siinä, että tuo Absoluuttisesta Nollapisteestä tuttu muusikko, kirjailija ja kuvataiteilija julkaisee sooloalbumin säännönmukaisesti kymmenen vuoden välein. Liimatan Pan Alley ilmestyi 1996, Tropical Cocktail vuonna 2006, Rokokoo Computer syyskuussa 2016.

Julkaisutahdin ansiosta albumit muodostavat samankaltaisen tarinan kuin ihmisistä tasaisin väliajoin otetut valokuvat. Ne kertovat kasvusta ja ketjuuntuvat hienosti myös visuaalisesti. Jokaisessa etukannessa on taiteilijan maalaama omakuva ja takakannessa mökkilaiturilla napattu alastonkuva.

Tommi Liimatta. Kuva: Hannu Iso-Oja.

Tommi Liimatta. Kuva: Hannu Iso-Oja.

Rokokoo Computerin takakanteen vaatteeton foto sopii tavallista paremmin, sillä Liimatta ei ole ennen esiintynyt lauluissaan näin paljaana. Levyn tunnustuksellisin kappale on Peruskauhu, joka kertoo, miltä elämä tuntuu ja miten suhde siihen ja omaan elämäntyöhön ovat muuttuneet (”Niin nuori en ole, että vastauksia rakastaisin / enkä portaissa jähmety kun aikavalo sammuu”). Myös haikea Kuka mä oon (ja haluunko mä edes tietää) on hyvin suorapuheinen biisi, josta pilkottaa henkinen kodittomuus ja tyynen kuoren alla kuohuva mieli. On pysäyttävää huomata kuuntelevansa Liimatan sanoituksia, jotka uskoo ymmärtävänsä tekijän tarkoittamalla tavalla ja joihin osaa jopa samaistua.

Rokokoo Computer ei silti ole mikään tilityslevy. Liimatta osaa yhä tarkkailla ympäristöään, mutta nyt hän tekee sen nelikymppisen pitkähköllä putkella. Avausraita ja lähes nimikappale Rococo Computer on laulu nopeasti pyörivästä maailmasta, jossa historia toistaa itseään ja ilmiöt ilmestyvät, katoavat, palaavat ja kiertävät kehää. Liimatta hahmottaa kokonaiskuvan ja tunnustaa voimattomuutensa sen edessä (”En ehdi tykätä mistään”).

Aivan uudenlaista Liimattaa ovat isän ja pojan keskusteluihin perustuvat Superjätkä ja Burbujas Espaciales. Nekin heijastavat näkökulman vaihtumista, sitä, miten jälkikasvu vaihtaa maailman navan paikan ja kutsuu aivan toisenlaiseen todellisuuteen. ”Maailma on ihmisen suuri rakkaustehtävä / Haluan ehtiä kertoa kaiken mitä on mielessä”, Liimatta laulaa Superjätkän kantrahtavassa kertosäkeessä ja epäilemättä siteeraa nuorta Aapelia.

Rokokoo Computerin kolme ensimmäistä ja kolme viimeistä kappaletta ovat todellista soolomatskua – viidessä kuudesta Liimatta soittaa kaikkia instrumentteja itse. Levyn kuudessa keskimmäisessä biisissä taas esiintyy The Hot Contents -yhtye – rummuissa Absoluuttisen Nollapisteen Tomi Krutsin, bassossa ja pianossa Nightingales-mies Marko Kantola ja kitarassa Marko Ylianttila (mm. Tulenkantajat).

Sovitukset on tehty kulloisellekin esitystavalle sopiviksi. Sävykäs Kallioon maalattu tunneli hyötyy Krutsinin taitavasta rumpujensoitosta, mutta progemelodiaa ja punk-otetta yhdistelevässä En tahdo mennä kotiin -kappaleessa primitiivinen kohkaus pukee nuorisoaiheista sanoitusta. Kolmannen musiikillisen ulottuvuuden muodostavat kauniiksi riisutut pianokappaleet (Peruskauhu, Lähtökahvit). Säveltäjä-Liimatan musiikilliset hengenheimolaiset löytyvät 1970-luvulta. Kliseitä karttelevan lauluntekijän ääni on kuitenkin aina ollut niin omanlaisensa, ettei yksittäisten verrokkien mainitseminen kertoisi siitä mitään. Mutta siinä missä Absoluuttinen Nollapiste vaikuttuu 1970-luvun progesta, soolo-Liimatan hengenheimolaisia ovat saman aikakauden folkrock-aktit.

Tommi Liimatan (s. 1976) tuotantoon kuuluu muutakin kuin soololevyjä ja Absoluuttisen Nollapisteen albumeja: romaaneja, sarjakuvaa, antologioita ja paljon muuta. Vuonna 2016 Liimatta on tapetilla paitsi Rokokoo Computerin, myös Sami Yaffan Tie taipuu -elämäkerran ja Jeppis 2 -romaanin tiimoilta.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Tommi Liimatta – virallinen Facebook

Levyhyllyt:
Tommi Liimatan sooloalbumit
Liimatan Pan Alley (Johanna Kustannus, 1996),
Tropical Cocktail (Megamania, 2006),
Rokokoo Computer (Diu Dau Records, 2016),

Absoluuttisen Nollapisteen studioalbumit
Neulainen Jerkunen (Vinylmania, 1994),
Muovi antaa periksi (Johanna Kustannus, 1995),
Simpukka-amppeli (Johanna Kustannus, 1998),
Suljettu (Johanna Kustannus, 1999),
Olos (Johanna Kustannus, 2000).
Nimi muutettu (Johanna Kustannus, 2002).
Seitsemäs sinetti (Johanna Kustannus, 2003).
Mahlanjuoksuttaja (Johanna Kustannus, 2005).
iiris (Johanna Kustannus, 2007).
Musta hiekka (Johanna Kustannus, 2009).
Pisara ja lammas 1 (Diu Dau Records, 2012).
Pisara ja lammas 2 (Diu Dau Records, 2014).

Lue lisää:
Alanko, Tero & Silas, Petri: Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt, 223 sivua. (Johnny Kniga, 2006). Tommi Liimatta on monien suomalaisten muusikoiden rinnalla äänessä Alangon ja Silaksen haastattelukirjassa.
Hämäläinen, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa, 357 sivua. (Idiootti, 2011).

Romaaneja
Liimatta, Tommi: Jeppis 2, 568 sivua. (Like, 2016).
Liimatta, Tommi: Jeppis, 496 sivua. (Like, 2014).
Liimatta, Tommi: Rautanaula, 237 sivua. (Like, 2013).
Liimatta, Tommi: Muovikorvo, 158 sivua. (WSOY, 2010).
Liimatta, Tommi: Nilikki, 179 sivua. (WSOY, 2009).
Liimatta, Tommi: Aksel Sunnarborgin hymy, 320 sivua. (WSOY, 2004).

Sarjakuvia
Liimatta, Tommi: Ei vaikuta keikkaan – 48 boonus-ekstra-sivua vuosilta 1984–2010!, 96 sivua. (WSOY, 2011).
Liimatta, Tommi: Ei vaikuta keikkaan, 48 sivua. (WSOY, 2005).
Liimatta, Tommi: Masturbaatio Ranualla, 80 sivua. (WSOY, 2003).
Liimatta, Tommi: Rengin tarpeet, 48 sivua. (Renkikustannus, 2000).

Proosarunoja
Liimatta, Tommi: Avainlastu, 113 sivua. (WSOY, 2002).

Lyriikkaa
Liimatta, Tommi: Sivuhistoria – levyttämättömiä sanoituksia 1987–2007, 207 sivua. (WSOY, 2008).

Kirjeenvaihtoa
Liimatta, Tommi & Hynynen, Jouni: Rillipää ja läski – kirjeenvaihto 2007–2009, 270 sivua. (Johnny Kniga, 2010).

Tommi Liimatta: Rokokoo Computer (2016).

Tommi Liimatta: Rokokoo Computer (2016).