Are You Experienced | Track Record 1967
Kun The Jimi Hendrix Experience -yhtyeen ensimmäinen albumi Are You Experienced julkaistiin Isossa-Britanniassa toukokuussa 1967, se sai sekä yleisön että kriitikot välittömästi puolelleen. Amerikkalainen laulaja-kitaristi brittiläisine rytmiryhmineen esitti villiä bluesrockia, jossa aikakauden sukupolvikapina ja arvovallankumous muuntuivat säveliksi.
Mitä sähkökitaran soittoon ja lauluntekotyyliin tuli, vastaavaa ei ollut ennen kuultu eikä nähty, vaikka Hendrix selvästi ammensikin afroamerikkalaisen folkin juurilta. Blues oli alun perin orjien musiikkia, ja Hendrixin päivitetty tulkinta siitä puhutteli kapinaan noussutta hippisukupolvea väkevästi.
Buddy & Stacy: Shotgun. Tv-ohjelman Night Train taltionti vuodelta 1965, taustabändin kitaristina Hendrix.
Kun laskuvarjojääkäriksi koulutettu sotamies James Hendrix vapautettiin armeijan palveluksesta vuonna 1962, hän alkoi keikkailla oman bändinsä kanssa sekä tunnettujen soul-, blues ja r&b-artistien kitaristina eri puolilla Yhdysvaltojen eteläosia. Ensimmäisen levynsä hän teki The Isley Brothersin kitaristina keväällä 1964. Sen jälkeen hän kiersi ja levytti Little Richardin kiertuebändissä. Varhaisinta tunnettua Hendrixin videomateriaalia onkin hänen esiintymisensä Night Train -ohjelmassa juuri Little Richardin yhtyeessä.
Seuraavien kuukausien aikana hän jatkoi rivikitaristin töitä muun muassa Curtis Knightin bändissä, mutta kaipasi jotakin muuta. Hän halusi uurtaa artistina omaa uraansa.
Vuonna 1966 Hendrix muutti New Yorkin Greenwich Villageen ja perusti siellä Jimmy James & The Blue Flames -nimisen yhtyeen, joka keikkaili säännöllisesti paikallisessa Cafe Wha?:ssa. Koska elanto oli tiukassa, Hendrix esiintyi yhä myös Curtis Knight & The Squiresin kanssa. Sellaisella keikalla The Rolling Stonesin kitaristin Keith Richardsin silloinen puoliso Linda Keith sattui kuulemaan Hendrixin soittoa. Keith suositteli Hendrixiä Chas Chandlerille, joka oli juuri eronnut The Animalsista ja aikeissa ryhtyä tuottajaksi ja manageriksi.
Purple Haze
Syyskuussa 1966 Hendrix muutti Chandlerin ehdotuksesta Lontooseen ja solmi managerointi- ja tuotantosopimuksen tämän kanssa. Tässä vaiheessa manageri ehdotti, että Jimmy ryhtyisi kirjoittamaan etunimensä coolimmin: J-i-m-i. Kuten on vähäisemmissäkin tapauksissa tapana sanoa, loppu oli historiaa. Hendrixin ympärille koottiin Experience-niminen yhtye, jossa bassoa soitti Noel Redding ja rumpuja Mitch Mitchell.
Bändi soitti ensimmäisen keikkansa lokakuussa Ranskassa, ja samassa kuussa se teki levytyssopimuksen The Whon managerien perustaman Track Record -levymerkin kanssa. The Jimi Hendrix Experiencen ensimmäiset singlet Hey Joe // Stone Free, Purple Haze // 51st Anniversary ja The Wind Cries Mary // Highway Chile olivat top ten -hittejä Isossa-Britanniassa. Sinkkukolmikko esitteli Jimi Hendrixin muuntautumiskykyisenä artistina, jolla oli hurjuutensa lisäksi myös herkkä puoli.
The Jimi Hendrix Experience: Fire
Elokuussa 1967, kun Are You Experienced -albumin amerikkalainen versio ilmestyi, se pysyi Billboardin albumilistalla kaksi vuotta putkeen. Brittiversiolle kertyi listaviikkoja 33. Hendrixistä tuli yksi rocksukupolvensa suurimmista tähdistä. Oli vaikea kuvitella, että vielä vuotta ennen albumin ilmestymistä Jimi Hendrix -nimistä tähteä ei ollut olemassakaan.
Perinteisen popmusiikin vinkkelistä ajatellen Hendrix ei ollut monipuolinen vokalisti eikä kummoinen laulumelodioiden säveltäjä – sillä osastolla hän pitäytyi kiinni bluesin perinteessä. Sen sijaan hän oli äärimmäisen ilmaisuvoimainen ja uutta luova sähkökitaristi, jonka ennenkuulumaton näkemys instrumentin käsittelystä ravisteli musiikkimaailmaa.
Jimi Hendrix • Monterey Pop Festival 1967
The Jimi Hendrix Experiencen soundissa bluesin tuttuus ja kurinalaisuus kohtasi jazzin arvaamattomuuden ja vapauden. Se vetosi sukupolveen, joka tahtoi olla ”stone free”, täysin vapaa fyysisistä, kulttuurisista ja henkisistä kahleista. Lukemattomat nuoret tarttuivat 1970-luvun taitteessa kitaraan juuri Hendrixin innoittamina, ja vaikutukset olivat merkittävät. Esimerkiksi birminghamilainen Tony Iommi saattoi alkaa soittaa The Shadowsin vuoksi, mutta on selvää, kuka hänen bluespohjaisen ja raskaan riffisoittonsa suurin vaikuttaja on. Sittemmin Iommin yhtye Black Sabbath pani alulle uuden genren, jota alettiin kutsua heavy metaliksi – ja tämä on vain yksi esimerkki Hendrixin roolista popmusiikin kehityksessä.
Sytyttäessään kitaransa tuleen Monterey Pop Festivalilla kesäkuussa 1967 Hendrix vain visualisoi sen, mitä oli jo musiikillisesti tehnyt.
Ari Väntänen | www.arivantanen.com
James Marshall ”Jimi” Hendrix
1942–1970
🎶
Noel Redding
1945–2003
🎶
John ”Mitch” Mitchell
1947–2008
Jimi Hendrix | kotisivu
Jimi Hendrix | Facebook
Jimi Hendrix | Instagram
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Blondie • Parallel Lines [1978] oli Blondien läpimurto
Blues uudistui Chicagossa – Muddy Waters • Big Bill Broonzy • Little Walter • Willie Dixon • Howlin’ Wolf • Buddy Guy
Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Buffalo Springfield: Buffalo Springfield Again [1967] • Psykedeelisen folk rockin runsaudensarvi
Faith No More – sääntöjä ei ole • The Real Thing • Angel Dust
Jack White: Fear Of The Dawn – Villin Jackin suklaalevy
Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual – toisinajattelijoiden taidemanifesti
Led Zeppelin IV [1971] sinetöi menestysbändin klassikkoaseman
Lenny Kravitz: Mama Said – soundi jalostuu valmiiksi
Melrose • Melrosen rockissa on rollia • Melrose [1986]
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Patti Smith: Horses – runon ja rockin liitto
Pretenders tunteiden vuoristoradassa • Relentless [2023]
R.E.M. • Automatic For The People [1992] – huipulla on hiljaistaRoky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sister Rosetta Tharpe 1915–1973 • Rock and rollin kummitäti
Smack On You – avain kulttisuosioon
Soundgarden: Badmotorfinger – visio kirkastuu
Sweatmaster: Sharp Cut – ei mikään kopteriklooni
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
The Clashin genre oli protesti
The Doors: The Doors [1967] – vallankumouksen lähtölaukaus
The Doors ilman Morrisonia – tarpeeton kuin tylsä veitsi • Other Voices [1971] • Full Circle [1972]
The Hives: The Death Of Randy Fitzsimmons [2023] – Randy ja pojat vahvasti elossa
The Replacements: Let It Be – bändi lunastaa taivaspaikkansa
The Rolling Stones: Their Satanic Majesties Request [1967] – pahojen poikien kosminen joulu
The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa
Traffic – eklektisen rockin pioneeri • Vuodet 1967–2004
U2: Achtung Baby – aitoa parempi levy
Wilco • Yankee Hotel Foxtrot on minimalistinen ja sydämellinen mestariteos
Jimi Hendrix
Finna.fi
1960-luku
Are You Experienced | Track Record 1967
Axis: Bold As Love | Track Record 1967
Smash Hits • kokoelma | Track Record 1968 • Reprise Records 1969
Electric Ladyland | Track Record 1968
1970-luku
Band Of Gypsys | Polydor 1970
Isle Of Wight | Polydor 1971
The Cry Of Love | Polydor 1971
Rainbow Bridge – Original Motion Picture Sound Track | Reprise Records 1971 • LP & CD Experience Hendrix/Legacy/Sony 2014
Hendrix In The West | Polydor 1971 • Reprise Records 1972
War Heroes | Polydor/Reprise Records 1972
Soundtrack Recordings From The Film Jimi Hendrix • 2LP | Reprise Records 1973
Loose Ends • LP | Polydor 1974 • CD Polydor 1988
Crash Landing • LP | Polydor/Reprise Records 1975 • CD Polydor 1988
Midnight Lightning • LP | Polydor/Reprise Records 1975 • CD Polydor 1986
1980-luku
Nine To The Universe • LP | Polydor/Reprise Records 1980
The Jimi Hendrix Concerts • 2LP • CD | CBS/Reprise Records 1982
Kiss The Sky • LP • CD | Polydor/Reprise Records 1984
Jimi Plays Monterey – Original Motion Picture Sound Track • LP • CD | Polydor/Reprise Records 1986
Live At Winterland | Polydor/Rykodisc 1987
Radio One • 2LP • CD | Castle Communications/Rykodisc 1989
1990-luku
Cornerstones 1967–1970 • LP • kasetti • CD | Polydor 1990
Live Isle of Wight ’71 • CD | Polydor 1991
Blues • 2LP • CD | Polydor/MCA Records 1994 • Experience Hendrix 1998
Woodstock • CD • kasetti | Polydor/MCA Records 1994
Voodoo Soup • CD | Polydor/MCA Records 1995
First Rays of The New Rising Sun • CD | Experience Hendrix/MCA Records 1997 • CD & CD+DVD Sony Music/Experience Hendrix/Legacy 2010 • 2LP Experience Hendrix/Legacy/Sony Music 2017
South Saturn Delta • CD | Experience Hendrix/MCA Records 1997 • Experience Hendrix/Legacy/Sony Music 2011
BBC Sessions • 3LP • 2CD | Experience Hendrix/MCA Records 1998 & 2010
2000–2009
The Rainbow Bridge Concert – Halekala Crater, Maui, Hawaii, July 30th 1970 • 2CD | Purple Haze Records 2002
Live At Berkeley – 2nd Show, 10PM • CD | Experience Hendrix 2003 & 2012
Live At Monterey • CD | Experience Hendrix/UMe 2007
2010-luku
Valleys Of Neptune • 2LP • CD | Experience Hendrix/Legacy/Sony Music 2010
Winterland • CD | Legacy/Experience Hendrix/Sony Music 2011
Miami Pop Festival • 2LP • CD | Music On Vinyl/Experience Hendrix/Legacy 2013
People, Hell And Angels • CD | Experience Hendrix/Sony Music 2013
Freedom – Atlanta Pop Festival • 2CD • 2LP | Sony Music/Experience Hendrix/Legacy 2015
Both Sides Of The Sky • 2LP • CD | Experience Hendrix/Legacy/Sony Music 2018
2020-luku
Live in Maui • 3LP+Bluray • 2CD+Bluray | Sony Music/Experience Hendrix/Legacy 2020
Paris 67 • LP | Sony Music/Experience Hendrix/ 2021
Boksit
Stages • 4CD | Polydor 1991
The Jimi Hendrix Experience • 4CD • 8LP | MCA Records/Experience Hendrix 2000 & 2013 & 2015 & 2017
The Monterey International Pop Festival • 4CD | Rhino Records 1992 • Rhino Entertainment 1997 • Union Square Music/Salvo 2013
Winterland • 4CD • 5CD • 8LP | Experience Hendrix/Legacy 2011
DVD • Bluray
Live At Monterey Ohjaaja Bob Smeaton | Experience Hendrix 2007 & 2017
Electric Church – Atlanta Pop Festival July 4 1970 Ohjaaja John McDermott, 105 min. | Experience Hendrix 2015
Woodstock
CD • DVD • Bluray
Woodstock Jimi Hendrix • CD • kasetti | Polydor/MCA Records 1994
Live At Woodstock Jimi Hendrix • 3LP • CD • 2CD | Experience Hendrix/MCA Records 1999 & 2010 & 2012 & 2019
Live At Woodstock Jimi Hendrix • DVD • Bluray | Experience Hendrix/MCA Records 1999
Woodstock 40 – 3 Days of Peace And Music • 2CD • 6CD | Rhino 2009
Woodstock – Back To The Garden – 50th Anniversary Experience • 10CD | Rhino 2019
Woodstock – 3 päivää rauhaa, rakkautta ja musiikkia – ohjaajan versio! Ohjaaja Michael Wadleigh • DVD | Warner Bros/Sandrew Metronome 2002
Woodstock – 3 päivää rauhaa, rakkautta ja musiikkia – ohjaajan versio! – kahden levyn 40-vuotisjuhlaversio Ohjaaja Michael Wadleigh • 2Bluray | Warner Bros. Entertainment 2009
Nuotit
The Jimi Hendrix Experience
Finna.fi
Are You Experienced
Electric Ladyland
Axis: Bold As Love
Highlights From BBC Sessions
The Ultimate Experience – Melody, Lyrics, Chords | Bella Godiva Music/Hal Leonard 1995
Jimi Hendrix – Complete Scores | Experience Hendrix 2019
Tribuuttialbumi
Purple – Celebrating Jimi Hendrix • CD | ACT Music + Vision 2002
Lue lisää Jimi Hendrixistä
Finna.fi
Jimi Hendrix David Henderson & kääntäjä Markku Salo & kuvasuunnittelija Timo Aarniala, 298 sivua | Love Kirjat 1984
Jimi Hendrix – mies, musiikki ja totuus Sharon Lawrence & kääntäjä K. Männistö, 368 sivua | Like 2006 • Toinen painos 2009
Veljeni Jimi Hendrix – Legendan tarina Leon Hendrix & Adam Mitchell & kääntäjä Jere Saarainen, 311 sivua | Minerva Kustannus Oy 2020
Wild Thing – Jimi Hendrixin lyhyt ja vaikuttava elämä Philip Norman & kääntäjä Jussi Niemi, 400 sivua | Aviador 2022
Read more about the making of Are You Experienced • Lue lisää albumin Are You Experienced tekemisestä
Finna.fi
Not Necessarily Stoned, But Beautiful – The Making of Are You Experienced [Vinyl Frontier] Sean Egan, 212 pages | Unanimous 2002
Read more about Noel Redding and Jimi Hendrix • Lue lisää Noel Reddingistä ja Jimi Hendrixistä
Finna.fi
Are You Experienced? The Inside Story Of The Jimi Hendrix Experience Noel Redding & Carol Appleby, 231 pages | Pan Books 1991
Read more about Mitch Mitchell and Jimi Hendrix • Lue lisää Mitch Mitchellistä ja Jimi Hendrixistä
Finna.fi
The Hendrix Experience Mitch Mitchell & John Platt, 176 pages | Pyramid Books 1990 • Mitchell Beazley 1993 • Hamlyn 1998
Read more about Jimi Hendrix • Lue lisää Jimi Hendrixistä
Finna.fi
Cherokee Mist – The Lost Writings Jimi Hendrix & compiled and edited by Bill Nitopi, 136 pages | Bloomsbury 1994
Crosstown Traffic – Jimi Hendrix And Post-War Pop Charles Shaar Murray, 247 pages | Faber and Faber 1989
Crosstown Traffic – Jimi Hendrix And Post-War Pop Charles Shaar Murray, 326 pages | Canongate 2012
Hendrix – A Biography Chris Welch, 104 pages | Ocean Books 1972
Hendrix – A Biography Chris Welch, 103 pages | Omnibus 1982
Hendrix – Setting The Record Straight John McDermott & Eddie Kramer & edited by Mark Lewisohn, 364 pages | Warner 1992
Hendrix – The Illustrated Story Gillian G. Gaar & Dave Hunter & Harvey Kubernik & Chris Salewicz & Jaan Uhelszki, 224 pages | Crestline 2019
Jimi Hendrixi elulugu Philip Norman & inglise keelest tõlkinud Kaisa Ling, 384 sivua | Koolibri 2020
Jimi Hendrix – The Complete Guide To His Music Peter Doggett, 160 pages | Omnibus 2004
Jimi Hendrix – The Ultimate Experience Adrian Boot & Chris Salewicz, 255 pages | 1995
’Scuse Me While I Kiss The Sky – The Life of Jimi Hendrix David Henderson, 384 pages | Bantam Books 1981
Two Riders Were Approaching – The Life And Death of Jimi Hendrix Mick Wall, 310 pages | Trapeze 2019
Wild Thing – The Short, Spellbinding Life of Jimi Hendrix Philip Norman, 391 pages | Weidenfeld & Nicolson 2020
Voodoo Child – The Illustrated Legend of Jimi Hendrix Created & produced by Martin I. Green & illustrated by Bill Sienkiewicz, 128 pages + CD | Penguin Studio/Berkshire Studio 1995