Jerry Lee Lewis: Live At The Star Club, Hamburg – Killer lunastaa lempinimensä

Live At The Star Club, Hamburg | Philips 1964

Sanotaan, että Jerry Lee Lewis on aina pelännyt helvetin liekkejä. Hänellä on siihen syykin: Lewis kasvoi uskonnollisessa ympäristössä (maineikas tv-evankelista Jimmy Swaggart on hänen serkkunsa), jossa rock’n’rollin ja rockabillyn kaltaisen syntiä ylistävän musiikin katsottiin säestävän ihmisen matkaa turmioon.

Rock’n’rollin vaikuttavin puoli on juuri se, joka pääsee lähimmäksi uskonnollisuutta. Siinä on parhaimmillaan samaa riemukasta hurmahenkeä kuin gospelmusiikissa, eikä a-wop-bop-a-loo-bop-a-lop-bam-boom poikkea paljonkaan helluntailaisten kielilläpuhumisesta. Se, täyttääkö maallisten ilojen musiikki ihmisen pyhällä vai pahalla hengellä, on uskon asia.

Jerry Lee Lewis: Whole Lotta Shakin’ Goin’ On

Jerry Lee on aina uskonut jumalaan, mutta hän ei ole koskaan saanut varmuutta siitä, voisiko niinkin hyvältä tuntuva asia kuin hänen upea musiikkinsa todella olla taivaan isälle riittävä syy toimittaa hänet kadotukseen. Syyskuussa 84 vuotta täyttävä pianisti-laulaja arvelee sen jäävän nähtäväksi.

Kävi miten kävi, Lewisin villin pojan nimi ja musiikki jäävät elämään. Siitä pitävät huolen hänen parhaat levytyksensä, joiden joukossa hehkuu yksi kaikkien aikojen parhaista livealbumeista, vuonna 1964 taltioitu Live At The Star Club, Hamburg. ”Se oli hirviö levyksi”, Jerry Lee on itsekin kehaissut. Ja niinhän se on – pitelemätöntä draivia, syntistä svengiä, jumalaista henkeä ja nippu klassikkobiisejä, mausteeksi ripaus Jerry Leelle luontaista pölkkypäistä komiikkaa.

Jerry Lee Lewis: Great Balls Of Fire

Livealbumi äänitettiin Hampurissa samalla klubilla, jolla The Beatles oli aiemmin hionut kynsiään. Kaikki kunnia Lennonin jengin saavutuksille, mutta syvästä etelästä saapunut maalaispoika sai liverpoolilaiset kuulostamaan kilteiltä. Jerry Leen paukuttaessaan pianoaan kiimalla, voimalla ja virtuositeetilla ja taustabändi The Nashville Teensin pysytellessä parhaansa mukaan pomonsa kintereillä saksalainen bierkeller muuttui louisianalaiseksi juke jointiksi.

’High School Confidentialin’ soidessa ei ihmetytä yhtään, että juuri tätä levyä pidetään Lewisin laajan tuotannon terävimpänä kärkenä. Eikä myöskään tule mieleen kysyä, miksi Jerry Lee Lewisin lempinimi on Killer.

Jerry Lee Lewis: High School Confidential

Äänitteenä Live At The Star Club, Hamburg on sopivan rosoinen, hikinen ja räkäinen taltiointi, jossa ei ole mitään hienostelevaa tai kankeaa. Kolmekymppinen Jerry Lee on pianistina ja showmiehenä parhaimmillaan, ja biisilista on kiihkeydessään armoton. Ainoan hengähdystauon suo versio Hank Williamsin ’Your Cheatin’ Heartista’.

Jerry Lee Lewisin elämäntarina on yksi rock’n’rollin historian värikkäimmistä, ja hänen Hampurin-livensä on juuri oikeaa taustamusiikkia sen lukemiselle – sikäli, kun se taustamusiikiksi suostuu asettumaan. Viisikymmentäviisi vuotta julkaisunsa jälkeen Live At The Star Club, Hamburg menee edelleen tehokkaasti jalan alle ja tanssittaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Jerry Lee Lewis | kotisivu

Live At The Star Club, Hamburg
Jerry Lee Lewis – piano, laulu
Johnny Allen – kitara
Pete Shannon Harris – basso
Barry Jenkins – rummut

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Bruce Springsteen – ihmisen uskosta huomiseen • The Rising [2002]
Chicago uudisti bluesin – Muddy Waters • Big Bill Broonzy • Little Walter • Willie Dixon • Howlin’ Wolf • Buddy Guy
Neil Young – elokuvaton soundtrack • After The Gold Rush [1970]
Robert Plant – näin luodaan vanhasta uutta • Carry Fire [2017]
Sister Rosetta Tharpe 1915–1973 • Rock and rollin kummitäti
The Black Crowes – sukellus syvään päähän • Warpaint [2008]
Tom Petty And The Heartbreakers – suuren lauluntekijän muistolle • Damn The Torpedoes [1979]

Jerry Lee Lewis
Finna.fi

Live At The Star Club, Hamburg  | Philips 1964

Lue lisää Jerry Lee Lewisistä
Finna.fi

Jerry Lee Lewis omin sanoin  Rick Bragg & kääntäjä Ari Väntänen, 566 sivua | Like 2015
Helvetin tuli – Jerry Lee Lewisin tarina  Nick Tosches, 287 sivua | Johnny Kniga 2008

Read more about Jerry Lee Lewis
Finna.fi

Jerry Lee Lewis – His Own Story  Rick Bragg, 498 pages | Canongate 2015
Great Balls Of Fire – The Uncensored Story Of Jerry Lee Lewis  Myra Lewis, 373 pages | St. Martins Press 1982
Jerry Lee Lewis Rocks  Robert Palmer, 128 pages | Delilah 1981
Hellfire – The Jerry Lee Lewis Story  Nick Tosches | Grove Press 1982

The Dark Stuff – Selected Writings On Rock Music  Nick Kent, 468 pages | Faber and Faber 2007

Jerry Lee Lewis: Live At The Star Club, Hamburg (Philips 1964).
Jerry Lee Lewis: Live At The Star Club, Hamburg • Philips 1964
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.