Kent: Då som nu för alltid – kaikki loppuu aikanaan

Då som nu för alltid | Sony Music Sweden RCA 2016

– Kent går i graven – startar sista färden med Egoist.

Näin kertoi ruotsalaisyhtye Kent kotisivullaan maaliskuun puolivälissä 2016. Single Egoist veisi eteenpäin kohti jäähyväiskiertuetta ja viimeistä albumia Då som nu för alltid. Lopettamisuutinen saa monen mielen surulliseksi. Kent on onnistunut luomaan ruotsalaisen rockin rakastetuimpia hittejä ja albumikokonaisuuksia jo kolmen vuosikymmenen aikana, ja 2010-luvun albumit En plats i solen, Jag är inte rädd för mörkret ja Tigerdrottningen ovat bändin onnistuneimpia.

Loppu kuitenkin häämöttää. Mitä ilmeisimmin Kent lopettaa tosissaan, niin paljon työtä on tehty jo kevään videoviestin tunnelman eteen. Nähtävissä on muistumia bändin pitkän uran varrelta. Liikkeessä on mukana diskografian kansikuvia, jotka elävät. Kuin kauneimmat muistot.

Kentin laulaja-lauluntekijä ja vokalisti Joakim Berg pystyy yhä luomaan rocktaiteensa sielun pienestä. Laulut ovat pohjimmiltaan yksinkertaisia molliteoksia, jotka tarttuvat skandinaaviseen mielentilaan. Jokin taika valtaa ihmisen aistit. Bändin viehätys ei riittänyt valtaamaan Yhdysvaltoja eikä muita kaukaisia mantereita. Pohjoismainen suosio on säilynyt, eikä kukaan tahdo enää muista englanniksi tehtyä Kentiä. Ei ole tarvetta.

Single Egoist pohjustaa albumia erittäin hyvin. Kent liikkuu pienellä, mutta ilmaisultaan rikkaalla maalla. Kuten Kentin useimmat hitit, myös Egoistin toteutus tuo pintaan rockmaisen ripauksen itseriittoisuutta. Lähes banaalin yksinkertainen melodia istuu osaksi kansainvälistä soundia kuin itsestään. Jostain syystä vetävä raita on jätetty pois albumilta.

Viimeisen albumin aloitusraita Andromeda lähtee kauniiseen käyntiin verkkaisena, lähes virsimäisenä veisuuna. Joakim Berg vie mennessään jo sykähdyttävässä säkeistömelodiassa. Lapsikuoron huudahdukset, voimakas riffi ja tyylikkäästi kehitetty laulusovitus kruunaavat riisutun kertosäkeen. Hyräiltävyyttä lisää lopun kitarakuvio. Se kulkee eteenpäin juuri sopivan raakana.

Alkuun jopa huvittavan kevyellä tatsilla pulppuava Tennsoldater jää mieleen lähes liian kiireiseiksi tavutetun kertosäkeen ansiosta. Isosti möyrivä Den vänstra stranden kulkee laahaavasti, mutta tämänkin Kent kääntää varmaksi voitoksi. Voima löytyy isoista sointukuvioista, jotka yhdistetään hyvään laulumelodiaan. Vi är för alltid leikkii sisäisen tunnustuksentarpeen kanssa. Kuolemattomuuden askarruttavuus heijastuu Kentin olemassaolosta edelleen. Onko historiamme koskaan hyvissä käsissä?

– Dom kommer sjunga sånger om oss
Vi är för alltid
Dom kommer görä filmer om oss
Vi är för alltid
Dom kommer skriva böcker om oss
Du och jag för alltid.

Albumin loppupuolella harras tunnelma tiivistyy entisestään. Tuttuja U2-kaikuja kuljettava Vi är inte längre där siintää loppupuolella eeppisenä, samoin Förlåtelsen. Yksi kuolemattomimmista Kent-biiseistä kuullaan toiseksi viimeisenä. Pitkä Falska profeter kulkee tyylikkäällä laukkakompilla. Kaiken avaavaa kertosäettä odottaa mielellään.

– Jag ska vara ditt land
Du ska va min armé
Det här är min propaganda
Mina flaggor du ser
Åh Vi har bara varandra
Det är det enda jag vet
Så låt Mig vara ditt krig
Du kan vara min fred.

Kent on avautunut lopettamisestaan, julkaissut viimeisen albuminsa ja jäähyväiskiertueen päivämäärät. Keskityn jälleen levyyn. Päätösraita Den sista sången laahustaa kuin The Curen inspiroimana. Surullista tunnelmaa ”kohottavat” jälleen lasten äänet. Kannessa yhtyeen nelikko viettää laatuaikaa hyvin pukeutuneina luurankoina, esillä drinkit, pelikortit ja savukkeet. Vasta silloin näen yhtyeen logon uusin silmin. Pienen t-kirjaimen sijaan se päättyy ristiin.

Tuomas Pelttari

Kent kotisivu
Kent Facebook
Kent Twitter

Joakim Berg – laulu, kosketinsoittimet/piano
Sami Sirviö – kitara, kosketinsoittimet, ohjelmointi
Markus Mustonen – rummut, perkussiot, taustalaulu, kosketinsoittimet/piano
Martin Sköld – bassokitara, kosketinsoittimet/piano, ohjelmointi
Tuottaja: Kent

Varaa Då som nu för alltid kirjastosta.

Varaa Då som nu för alltid kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Kent

1990-luku

Kent | RCA/BMG 1995
Verkligen | RCA Victor/BMG Sweden 1996
Isola | RCA Victor/BMG Sweden 1997 • englanninkielinen versio 1998
Hagnesta Hill | RCA Victor/BMG Sweden 1999 • englanninkielinen versio 2000

2000–2009

Vapen & ammunition | RCA/BMG Sweden 2002
Du & jag döden | RCA 2005
Tillbaka till samtiden | RCA/Sony BMG 2007
Röd | RCA 2009

2010-luku

En plats i solen | RCA/Sony Music Entertainment Sweden 2010
Jag är inte rädd för mörkret | Sonet/Universal Music 2012
Tigerdrottningen | Sonet/Universal Music 2014
Då som nu för alltid | RCA/Sony Music Entertainment Sweden 2016

Kent-kokoelmat | Finna.fi

B-Sidor 95–00 • 2CD | RCA Victor/BMG Sweden 2000
Box 1991–2008 | RCA/Sony BMG 2008
Best of • 2CD & 3LP | RCA/Sony Music Entertainment Sweden 2016

Kent: Tigerdrottningen – Ruotsin suurin näyttää jälleen
Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut

Lue lisää | Finna.fi

KentBox 1991–2008 • 10CD | RCA/Sony BMG Music Entertainment. Boksi sisältää lähes 100-sivuisen liitevihkon.
Linkola, Hannu: Du & jag – Kent • Rakkaus kuin laulut joita kuulemme, 527 sivua | Kustantamo S&S 2017

Kent: Då som nu för alltid (2016).

Kent: Då som nu för alltid (2016).