Duff McKagan – luoteisen maan punkkari

Luoteisen maan punkkari

Duff McKagan: How To Be A Man, EP (2015).Michael Andrew ”Duff” McKagan (s. 1964) tunnetaan parhaiten suuren Guns N’ Rosesin basistina ja yhtenä Hollywoodin hard rockin tunnetuimmista naamoista. Hän on kuitenkin tehnyt paljon muutakin kuin Appetite For Destructionin – kuten toiminut kolumnistina ja kirjailijana, piipahtanut bändeissä Alice In Chains ja Jane’s Addiction, bassotellut Velvet Revolverin, Neurotic Outsidersin ja Kings Of Chaosin kaltaisissa superyhtyeissä, suorittanut yliopistotutkinnon liiketaloudessa, pyörittänyt omia bändejään, päihittänyt pahan päihdeongelman ja levyttänyt sooloartistina.

Vähimmälle huomiolle on jäänyt se, mistä McKagan on tullut. Hän on kotoisin Seattlesta ja operoi teinivuosinaan Yhdysvaltain luoteisosien punkskenessä. Teini-ikäinen Duff oli raivaamassa tietä sille ilmiölle, joka 1990-luvulla opittiin tuntemaan Seattle-soundina.

McKaganin ensimmäinen bändi oli Vains. Vuonna 1980 seattlelainen No Threes Records julkaisi bändin ensimmäisen levyn, You May Not Believe In Vains -ep:n. Sillä oli mukana kuusitoistavuotiaan McKaganin kirjoittama ja laulama The Fake – hänen kaikkien aikojen ensimmäinen oma biisinsä. ”Yhtäkkiä en halunnut tehdä mitään muuta kuin soittaa musiikkia. Yötä päivää”. hän kirjoitti ensimmäisessä kirjassaan It’s So Easy And Other Lies ensimmäisen keikkansa tunnelmista. ”Opettelin soittamaan eri instrumentteja, jotta voisin liittyä bändeihin soittamaan mitä tahansa.”

Se oli toimiva idea: McKagan pääsi rumpaliksi Fastbacksiin. Vuonna 1979 perustettu punkbändi tuli ajan mittaan tunnetuksi siitä, että sen rumpali vaihtui usein. McKagankaan ei pysynyt pestissään pitkään, mutta oli kuitenkin mukana yhtyeen ensimmäisellä singlellä. No Threes Records julkaisi singlen It’s Your Birthday//You Can’t Be Happy vuonna 1981. Fastbacks jatkoi toimintaansa vuosituhannen vaihteeseen saakka ja levytti muun muassa SubPopille.

Fastbacksia seurasi raaka The Fartz, jossa McKagan soitti rumpuja 1982–1983. Hänen pestinsä yhdessä Seattlen ensimmäisistä hardcorebändeistä kesti vain muutaman kuukauden, mutta Duffin aikaisen The Fartzin tuotantoa saatiin lopulta levylle asti. 1980-luvun alun demoäänityksistä julkaistiin vuonna 1990 You, We See You Crawling -niminen levy. Ensimmäisen kerran The Fartz soi cd:ltä vuonna 1998, kun Alternative Tentacles julkaisi bändin koko tuotannon albumina nimeltä Because This Fuckin’ World Still Stinks.

The Fartzin aikoihin McKagan soitti myös kitaraa The Livingissä. Se oli paikallisesti suosittu bändi, joka kiehtoo vaihtoehtorockista viehättyneitä jälkipolvia eniten siksi, ettei se jättänyt jälkeensä mitään konkreettista. The Strangest Tribe -sivusto kutsuu The Livingiä “Seattlen suureksi kadonneeksi bändiksi.” Koska kaikki The Livingin musiikin taltioinnit, mikäli sellaisia on koskaan tehtykään, ovat kadonneet historian hämäriin, on luotettava rumpali Greg Gilmoren sanaan. Hän kuvaili bändiään suoraviivaiseksi power popiksi: ”Meillä oli laulaja, joka osasi oikeasti laulaa. Bändi oli melko samantyylinen kuin Agent Orange”.

The Fartzista kehittyi muutaman kokoonpanonvaihdoksen kautta 10 Minute Warning, jossa McKagan soitti kitaraa. Alkuaikoina sen tärkein vaikuttaja oli Discharge, jonka kanssa se keikkailikin länsirannikolla. Musiikki kuitenkin muuttui – McKagan kertoo It’s So Easy and Other Liesissa 10 Minute Warningin alkaneen luoda uutta soundia leipääntymisen kautta: “Siinä vaiheessa monet skenessämme olivat kyllästyneet valmiiseen muottiin tehtyyn hardcoreen. 10 Minute Warningin ratkaisu oli hidastaa musiikkia reippaasi ja lisätä siihen liejuista, raskasta psykedeliaa.” Face First -biisin riffi ei ole kovin kaukana Guns N’ Rosesin You Could Be Minesta eikä biisin groove Seattle-rockin myöhempien aikojen grungetunnelmista.

Alkuvuodesta 1984 10 Minute Warning oli yksi Luoteis-Yhdysvaltain tunnetuimmista marginaalipunkbändeistä. Se tosin ei tarkoittanut juuri muuta kuin parin sadan taalan keikkapalkkioita ja zinehaastatteluita, mutta bändi oli saanut levytyssopimustarjouksen Alternative Tentaclesilta ja äänitti demoja albumia varten. 

Saman vuoden kesään mennessä bändi oli jo hajonnut. Joillakin sen jäsenillä oli huumeongelmia, eivätkä he olleet kaupungin muusikkopiireissä yksin. McKaganista alkoi tuntua, että Seattle saattaisi vielä käydä hengen ja terveyden päälle. Bändihommat eivät muutenkaan tuntuneet enää etenevän mihinkään kotikaupungissa.

Duff McKagan jätti päivätyönsä seattlelaisessa kahvilassa, työnsi Hanoi Rocksin Two Steps From The Moven automankkaan ja lähti ajamaan kohti Los Angelesia.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Duff McKagan | kotisivu
Duff McKagan | Facebook
Guns N’ Roses | kotisivu
Guns N’ Roses | Facebook

Hae Duff McKagania kirjastosta!

Hae Duff McKagania kirjastosta!

Hae Duff McKagania kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
The Fartz

You, We See You Crawling (1990)

10 Minute Warning
10 Minute Warning (1998)

Duff McKagan | Finna.fi
Believe In Me | Geffen Records 1993
How To Be A Man • EP | 2016
Tenderness | Universal Music Enterprises 2019

Neurotic Outsiders | Finna.fi
Neurotic Outsiders | Maveric/WEA 1996

Duff McKagan’s Loaded | Finna.fi
Dark Days | Pimp Records 2001
Sick | Century Media 2009
The Taking | Armoury Records 2011

Velvet Revolver | Finna.fi
Contraband | RCA 2004
Libertad | RCA 2007

Walking Papers | Finna.fi
Walking Papers | 2013
WP2 | Loud & Proud Records 2018

Guns N’ Roses | Finna.fi
Appetite For Destruction | Geffen Records 1987  Levyhyllyt • Appetite For Destruction
GN’R Lies | Geffen Records 1988
Use Your Illusion I | Geffen Records 1991
Use Your Illusion II | Geffen Records 1991
The Spaghetti Incident? | Geffen Records 1993

Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Mad Season: Above – suuri sisäinen kamppailu

Gilby Clarke | Finna.fi
Pawnshop Guitars | Virgin Records 1994
The Hangover | Steamhammer/Paradigm Records 1997
Rubber | Steamhammer 1998
Swag | Gilby Clarke/Spitfire 2001

Izzy Stradlin | Finna.fi
Izzy Stradlin & The Ju Ju Hounds
| Geffen Records 1992
117° | Geffen Records 1998
River | Sanctuary Records 2001

Slash’s Snakepit | Finna.fi
It’s Five O’Clock Somewhere | Geffen Records 1995
Ain’t Life Grand | Koch Records 2000

Slash | Finna.fi
Slash | Roadrunner Records/Dik Hayd Records 2010

Slash Featuring Myles Kennedy And The Conspirators | Finna.fi
Apocalyptic Love | Roadrunner Records/Dik Hayd Records 2012
World On Fire | Roadrunner Records/Dik Hayd Records 2014
Living The Dream | Roadrunner Records/Snakepit Records 2018

Lue lisää | Finna.fi
Adler, Deanna & Spagnola, Lawrence J.: Sweet Child Of Mine – How I Lost My Son To Guns N’ Roses, 265 sivua | Monarch Publishing 2016
Adler, Steven & Spagnola, Lawrence J.: My Appetite For Destruction – Sex & Drugs & Guns N’ Roses, 286 sivua | Harper Collins 2010
Adler, Steven & Spagnola, Lawrence, J. & Lars Ahlström, översattare: Appetite For Destruction – sex, droger & Guns N’ Roses, 305 sidor | Pocketförlaget 2012
Canter, Mark & Porath, Jason & Lue, Jack: Reckless Road – Guns N’ Roses And The Making Of Appetite For Destruction, 348 sivua | Shoot Hip Press 2007
Davis, Stephen & Petri Silas, kääntäjä: Guns N’ Roses – Watch You Bleed – koko ?!*@ tarina, 486 sivua | Johnny Kniga 2009 • Toinen painos 2010
Guns N’ Roses & Putterford, Mark & Jukka Väänänen, kääntäjä: Guns N’ Roses omin sanoin, 96 sivua | Tammi 1994
Humphrey, Clark: Loser – The Real Seattle Music Story, 227 sivua | Feral House 1995
McCarthy, Jim & Olivent, Marc: Guns N’ Roses – Reckless Life – A Graphic Novel, 160 sivua | Omnibus Press 2015
McKagan, Duff: It’s So Easy (And Other Lies) – The Autobiography, 366 sivua | Orion 2011 & 2012
McKagan, Duff & Pekka Tuomisto, kääntäjä: It’s So Easy (ja muita valheita), 408 sivua | Otava 2012
McKagan, Duffy & Christian Ekvall, översättare: It’s So Easy (och andra lögner), 382 sidor | Ica 2011 • Ponto Pocket 2012
Slash & Bozza, Anthony & K. Männistö, kääntäjä: Slash, 481 sivua | Like 2009
Slash & Bozza, Anthony: Slash – The Autobiography, 481 sivua | Harper Entertainment 2007 • Harper Collins 2008
McKagan, Duff & Kornelis, Chris: How To Be A Man (And Other Illusions), 304 sivua | Da Capo Press 2016
Tow, Stephen: The Strangest Tribe – How A Group Of Seattle Rock Bands Invented Grunge, 272 sivua | Sasquatch 2011
Wall, Mick: Guns N’ Roses – The Most Dangerous Band In The World, 147 sivua | Sidgwick & Jackson 1991
Wall, Mick & Jorma-Veikko Sappinen, kääntäjä: W.A.R – W. Axl Rose, 365 sivua | Like 2011
Wall, Mick & Petri Silas, kääntäjä: Viimeiset jättiläiset – Guns N’ Roses, 567 sivuaJohnny Kniga 2017
Yarm, Mark: Everybody Loves Our Town – A History Of Grunge, 567 sivua | Faber & Faber 2011 & 2017
Yarm, Mark & Jere Saarainen, kääntäjä: Kaikki rakastavat Seattlea – grungen tarina, 588 sivua | Like 2014

Duff McKagan: How To Be A Man, EP (2015).

Duff McKagan: How To Be A Man, EP (2015).

Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko

Softwood Music – Under Slow Pillars | Poko Rekords 1989

Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars (1989).Softwood Music – Under Slow Pillarsin kannessa on perulaisen Pablo Amaringon maalaus. Se kuvaa ayahuasca-rituaalia, jossa shamaanit avaavat psykoaktiivista juomaa nauttimalla itselleen väylän toiseen maailmaan ja puhdistavat itsensä pahasta. Kuva sopi Sielun Veljille, sillä bändi pyrki samaan soittamalla.

Sielun Veljien ainoa (ne muut tehtiin eri nimillä) englanninkielinen levy osoittaa, että vaikka mielen kemiallinen stimulointi kiinnosti bändiä monellakin eri tasolla, sen musiikki ei ollut mitään hörhöilyn oheistoimintaa. Kun yrtintuoksuisen savuverhon puhaltaa pois Softwood Music – Under Slow Pillarsin edestä (eli syventyy kuuntelemaan sitä), biisit paljastuvat niin vahvoiksi ja ehyiksi, että ne toimisivat tyystin erilaisinakin sovituksina. Ei niin, että toisenlaisia versioita tarvittaisiin. Kappaleet ovat mietittyjä, tunnelmallisia, hengittäviä ja maukkaita.

Sielun Veljet otti heti synnyttyään paikan suomalaisen rockin historian pitelemättömimpänä ryhmänä, eikä sen ole vieläkään tarvinnut siitä luopua. Bändin voima säkenöi niin kirkkaana, että kuka sitten ensimmäiseksi keksikin, että sillä voisi valaista alueita myös maamme rajojen ulkopuolella, tuskin joutui väittelemään asiasta. 1980-luvun loppupuolella yhtyeen reviiriä pyrittiin laajentamaan julkaisemalla englanninkielisiä levyjä. L’Amourder-nimellä kansainvälisesti operoinut bändi teki yhteistyötä Hanoi Rocksin managerina tunnetuksi tulleen Seppo Vesterisen kanssa ja Englannin-kiertueen New Model Armyn lämmittelijänä.

Siinä missä L’Amourderin levyt Ritual (1986) ja Shit-Hot (1987) toimittivat Sielun Veljien vanhaa materiaalia kansainvälisesti ymmärrettävämpään muotoon, sisälsi Softwood Music – Under Slow Pillars uusia biisejä. L’Amourderin eläimellisistä rocklevytyksistä poiketen Softwood Music – Under Slow Pillars oli utuinen, kevyesti psykedeelinen ja etnosävytteinen albumi, jolla soivat akustiset kitarat ja jousisoittimet.

Hämärän akustisen levyn julkaiseminen L’Amourderin (joka ei ollut vielä ehtinyt tulla tunnetuksi psykoottisesti räjähtelevänä rockbändinäkään) nimellä ei ollut kaikkien mielestä hyvä idea, ja niin sivuprojekti sulautui emoyhtyeeseen nimen kohdalta. Ensisijaisesti Suomen-markkinoille tehdyllä Softwood Music – Under Slow Pillarsilla oli täkäläisten korvissa puolellaan se etu, että sen biisit eivät voineet jäädä kotimaisten versioiden varjoon. L’Amourderin Ritual ja Shit-Hot olivat onnistuneita levytyksiä, mutta biisien vertaamista suomenkielisiin versioihin ei voinut välttää.

Softwood Music – Under Slow Pillars jatkoi Suomi – Finland -albumin (1988) akustispainotteista linjaa, mutta aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Jukka Orma hurahti noihin aikoihin flamenconsoittoon, mikä kuuluu levyn räiskähtelevillä, temperamenttisilla kitararaidoilla. Ismo Alanko kirjoitti levyn kappaleita Intiassa, ja se jätti musiikkiin jälkensä. Alleviivatuimmin se on läsnä Kerala-kappaleessa, aistikkaimmin Bollywood-henkisissä jousisovituksissa.

Taianomaisen ja tarttuvan Mushroom Moonin käynnistämä Softwood Music – Under Slow Pillars on unohdettu klassikko. Sen materiaali on samaan aikaan monipuolista ja linjassa, sekopäistä ja ammattimaista, leikkisää ja vakavaa, hypnoottista ja svengaavaa, villiä ja harkittua. Life Is A Cobra, Hey-Ho Red Banana, Kerala ja Vicious Waltz kiehtovat sekä omillaan että kokonaisuuden osina, ja niistä löytää jokaisella kuuntelulla jotakin uutta. Woe! The Maiden of My Heart on albumin naivistisen kulmikas oudokki, ja ellei Sielun Veljet olisi tehnyt Evil Küblia omillaan, se olisi voinut tehdä sen kimpassa 22-Pistepirkon ja myöhempien aikojen Tom Waitsin kanssa. Old Masterpiece puolistaan saattaisi olla tivolissa käyneen Lou Reedin kirjoittama kappale. Vertailukohdista huolimatta Veljien soundi on täysin originelli.

Softwood Music – Under Slow Pillars on bändin ehdottomasti paras englanninkielinen levy. Miksi sitä ei julkaistu maailmalla L’Amourderin albumina? Siksi, että yhtyeen kansainvälinen ura oli levyn tekemisen aikaan jumissa. Softwood Music – Under Slow Pillars saatiin lisensoitua vain Ruotsiin, jossa se itse asiassa ilmestyikin L’Amourderin levynä.

Hyvin alkanut kansainvälistymisprojekti tyssäsi olemattomiin musiikkivientitaitoihin sekä siihen, että levy levyltä soundiaan ja imagoaan muuttanutta bändiä ei saatu lokeroitua ja tuotteistettua tavalla, joka olisi saanut merkittävät ulkomaiset levy-yhtiöt innostumaan. Yksi syy oli sekin, ettei lentokone voi nousta ja laskeutua yhtä aikaa. L’Amourderin uran olisi pitänyt lähteä nousuun silloin, kun Sielun Veljet jo lähestyi kaarensa luonnollista loppua.

Softwood Music – Under Slow Pillars jäi Sielun Veljien viimeiseksi varsinaiseksi studioalbumiksi. Suomessa bändillä tuskin jäi mitään tekemättä, mutta on sääli, ettei sen potentiaalia saatu realisoitua maailmalla. Lähes kaikki maailman ihmiset olisivat varmastikin pohjimmiltaan halunneet elää Siekkareiden säkenöivästä voimasta. Suurin osa vain ei koskaan saanut tietää siitä mitään.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Sielun Veljet | Facebook
Ismo Alanko | kotisivu
Ismo Alanko | Facebook
Ismo Alanko | Instagram

Softwood Music – Under Slow Pillars
Ismo Alanko
Alf Forsman
Jukka Orma
Jouko Hohko

Karri Koivukoski – alttoviulu
Sanna Salmenkallio – viulu
Jaakko Vuormos – viulu
Tuottaja: Riku Mattila

Varaa Softwood Music kirjastosta.

Varaa Softwood Music kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Sielun Veljet

1980-luku

Sielun Veljet • live | Poko Rekords 1983
Lapset • 12″ EP | Poko Rekords 1983
Hei soturit | Poko Rekords 1984
L’amourha | Poko Rekords 1985
Kuka teki huorin | Poko Rekords 1986
Suomi – Finland | Poko Rekords 1988
Onnenpyörä | Seal On Velvet 1988
Softwood Music – Under Slow Pillars | Poko Rekords 1989

1990-luku

Musta laatikko • 3CD | Seal On Velvet 1991 • Lipposen Levy Ja Kasetti 2018

2000–2009

Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta | Poko Rekords 2007
Kansan parissa 1 – Ilokivi, Jyväskylä 24.5.1989 • live | Poko Rekords 2008
Kansan parissa 2 – Provinssirock, Seinäjoki 2.6.1990 • live | Poko Rekords 2008
Kansan parissa 3 – Tavastia, Helsinki 26.11.1989 • live | Poko Rekords 2009
Kansan parissa 4 – 1990–1991 • live | Poko Rekords 2009

Levyhyllyt | Finna.fi
Hassisen Kone

Täältä tullaan Venäjä | Poko Rekords 1980
Rumat sävelet | Poko Rekords 1981
Harsoinen teräs | Poko Rekords 1982

Levyhyllyt | Finna.fi
L’Amourder

Tin Drum//The Canoe Song • 7″ single | Fun After All 1986
Tin Drum//The Canoe Song/Discophrenia • 12″ single | Fun After All 1986
Ritual • 12″ EP | Fun After All 1986
Shit-Hot | Poko Rekords 1987

Levyhyllyt | Finna.fi
Ismo Alanko

1990-luku

Kun Suomi putos puusta – ääniä vapaan pudotuksen aikakaudelta  Ismo Alanko • LP & CD & kasetti | Seal On Velvet 1990
Kun Suomi putos puusta – Ismo Alangon rock-konsertin taltiointi, 44 min. Ohjaaja Liisa Akimof • VHS | Yleisradio/Tallennepalvelu 1991
Jäätyneitä lauluja  Ismo Alanko • LP & CD & kasetti | Seal On Velvet 1993 • LP-uusintapainos Svart Records 2019
Taiteilijaelämää  Ismo Alanko • CD & kasetti | Poko Rekords 1995 • LP-uusintapainos Svart Records 2018
Irti  Ismo Alanko • CD & kasetti | Poko Rekords 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2018
Pulu  Ismo Alanko Säätiö | Poko Rekords 1998 • LP-uusintapainos Rolling Records 2020
Luonnossa  Ismo Alanko Säätiö • live • 2CD | Poko Rekords 1999

2000–2009

Sisäinen solarium  Ismo Alanko Säätiö | Poko Rekords 2000 • 2LP-uusintapainos Rolling Records 2020
Hallanvaara  Ismo Alanko Säätiö | Poko Rekords 2002 • 2LP-uusintapainos Rolling Records 2020
Elävää musiikkia  Ismo Alanko Säätiö • live | Poko Rekords 2003
Minä ja pojat  Ismo Alanko Säätiö | Poko Rekords 2004 • LP-uusintapainos Rolling Records 2020
Ruuhkainen taivas  Ismo Alanko Säätiö | Poko Rekords 2006 • LP-uusintapainos Rolling Records 2020
Blanco Spirituals  Ismo Alanko Teholla | Fullsteam Records 2008

2010-luku

Onnellisuus  Ismo Alanko Teholla | Fullsteam Records 2010
Maailmanlopun sushibaari  Ismo Alanko • 2LP & CD & 2CD-erikoispainos | Fullsteam Records/Sony Music 2013
33 ⅓  – Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää/Live  Ismo Alanko • 2CD | Fullsteam Records/Sony Music 2013
Ismo Kullervo Alanko  Ismo Alanko • LP+CD & CD | Fullsteam Records/Sony Music 2015
Yksin Vanhalla  Ismo Alanko • 2LP & CD | Fullsteam Records/Sony Music 2017
Minä halusin olla niin kuin Beethoven  Ismo Alanko • LP & CD | Fullsteam Records 2019

Levyhyllyt | Finna.fi
Jukka Orma

Kultahiekkaa | Seal On Velvet 2003
Maailmasta  Roni Martin & Jukka Orma Tanssiinkutsu | Seal On Velvet 2004 • Pretzi Beats 2014
Öisin olemme samanlaisia | TUM Records 2012
Orman oppivuodet | TUM Records 2016

Boksit ja kokoelmat | Finna.fi

Toimitus suosittelee lämpimästi Sielun Veljien, Hassisen Koneen ja Ismo Alangon laajoja kokoelmateoksia.

Sielun Veljet

Myytävänä! – Sielun Veljien suurimmat hitit 1983–1988  Sielun Veljet • LP & CD & kasetti [CD- ja kasettipainokset sisältävät kuusi lisäraitaa] | Poko Rekords 1989
Musta laatikko  Sielun Veljet • 3CD | Seal On Velvet 1991 • Lipposen Levy Ja Kasetti 2018
Aina nälkä – Veljien 20 pahinta hittiä  Sielun Veljet • CD | Poko Rekords 2003 • 2LP Lipposen Levy Ja Kasetti 2020
Maallinen vaellus 1983–2011  Sielun Veljet • 2CD | Poko Rekords 2011

Ismo Alanko • Hassisen Kone • Sielun Veljet

Alangolla – Ismo Alangon lauluja • 4CD + liitevihko | Poplandia 1997

Hassisen Kone

Historia 1980–82  Hassisen Kone • 2LP [sisältää englanninkielisen albumin High Tension Wire] | Poko Rekords 1982 • CD 1988
Tarjolla tänään – Hassisen Kone  Hassisen Kone • CD | Poko Rekords 2000
Jurot nuorisojulkkikset – koko tuotanto koko tarina 1980–1982  Hassisen Kone | Poko Rekords/EMI Finland Oy 2009 | 6CD + 36-sivuinen Juha Nikulaisen toimittama liitevihko. Liitteessä on Jukka Orman historiakatsaus sekä Ismo Alangon haastattelu.
Olemme yhtye nimeltään Hassisen Kone!  Hassisen Kone • 4LP | Svart Records 2020

DVD & VHS | Finna.fi

Taiteilijaelämää vuosilta 1989–2006  Ismo Alanko, 3h 32 min • 2DVD + 16-sivuinen tekstiliite, sisältää diskografian ja Ismo Alangon kuusisivuisen koosteen DVD-kokoelman sisällöistä | Poko Rekords Oy 2006
Kun Suomi putos puusta – Ismo Alangon rock-konsertin taltiointi  ohjaaja Liisa Akimof, 44 min • VHS | Yleisradio/Tallennepalvelu 1991
Saimaa-ilmiö  Aki Kaurismäki & Mika Kaurismäki, 128 min. | Sandrew Metronome 2007 •  Future Film 2014
20 vuotta myöhemmin – Eastpop 2000 Live  Hassisen Kone, 62 min | Poko Rekords 2001

CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
PJ Harvey: To Bring You My Love – himosta ja kaipauksesta
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Lue lisää | Finna.fi

Sanat – täydennetty laitos  Ismo Alanko & Kirsti Kuosmanen, 472 sivua | WSOY 2013
Sielun Veljet – kuvat  Juha Metso & Vesa Siren, 240 sivua | Johnny Kniga | 2013

Rakkaudesta musiikkiin – matka sävelten salaisuuteen  Vesa Linna, 299 sivua | Basam Books 2019
Vaikuttajat korvissamme  Juice Leskinen & Timo Kanerva, 195 sivua | Kirjayhtymä 1993
Tuuliajolla – Suuri rock and roll -risteily  Juho Juntunen, 253 sivua | Like 2008 • 1. painos Fanzine 1981
Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia  Vesa Kontiainen, 667 sivua | Like 2004
Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998

Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars (1989).

Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars (1989).

The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla

The State We’re In (Kumibeat, 1984)

The Dogs d'Amour: The State We're In (1984).Ne, jotka tietävät Dogs D’Amourin, tietävät yleensä sellaisia biisejä kuin ’How Come It Never Rains’ ja ’Satellite Kid’, jotka julkaistiin 1980-luvun lopulla bändin menestyneimmillä albumeilla. Bändin tarinan paremmin tuntevat muistavat myös, että rakkauden koirain tassunjäljet kulkivat Suomen kautta.

Ensimmäisen kontaktin maahamme Dogs D’Amour sai vuonna 1982, kun bändin tuleva pomo Tyla näki Hanoi Rocksin keikalla Lontoossa. ”Andy McCoy pummasi multa röökiä koko illan ja sanoi, että mun pitäisi perustaa bändi, koska näytin hyvältä”, Tyla kertoo kirjassani Hanoi Rocks – All Those Wasted Years. ”Olin silloin perustamassa Dogs D’Amouria, laulaja vain puuttui… Ja varmaan tiedätkin, mitä sitten tapahtui.”

Tapahtui niin, että Timothy ”Tyla” Taylor alkoi kasata rock’n’roll-bändiä, joka soittaisi hänen biisejään. Basistiksi hän löysi Karl Watsonin, jonka silloinen lankomies sattui olemaan tunnettu rockaktiivi Kimmo Miettinen. Dogs D’Amourin varhainen kokoonpano teki demoäänityksiä, jotka vuonna 1984 kantautuivat Miettisenkin kuultavaksi. Hilseen ja Rumban perustajanakin tunnettu suomalainen oli hiljattain käynnistänyt Kumibeat-levy-yhtiön ja tarjosi Dogs D’Amourille albumidiiliä.

Kumibeat teki läheistä yhteistyötä Poko Rekordsin kanssa, ja Pokon pomon Epe Heleniuksen mielestä valokuvissaan hyvin hanoimaiselta vaikuttanut Dogs D’Amour pörröpäisine, tiukkapöksyisine ja nokisilmäisine soittajineen vaikutti lupaavalta sijoitukselta suomalaiselle levy-yhtiölle. Dogs D’Amour puolestaan tunsi Suomen Hanoi Rocksin kotimaana, mikä ei ainakaan vähentänyt nuorukaisten innostusta lähteä sinne rokkaamaan.

The Dogs D'Amour.

The Dogs D’Amour.

Lontoolaiset siis suostuivat oikopäätä tekemään Dogs D’Amourin debyyttialbumin Kumibeatille – ja lontoolaisilla tarkoitetaan tässä Tylaa ja Watsonia, sillä muille Dogs D’Amourin demoilla soittaneille muusikoille kuukauden mittainen levytys- ja keikkareissu Suomeen ei sopinut. Lähtöön oli aikaa enää kaksi viikkoa, kun bändi etsi vielä rumpalia ja laulajaa. Gunslingers-yhtyeen keikalla Tyla pyysi sen rumpalia Paul Hornbya liittymään Dogs D’Amouriin ja lähtemään Suomeen, mihin tämä suostuikin. Laulajaksi Tyla päätti ryhtyä itse. Toiseksi kitaristiksi saatiin Dave Kushworth, jota suositteli yhteinen ystävä ja kulttiartisti Nikki Sudden.

”Seuraavalla viikolla me kokoonnuimme pubissa Waterloossa – minä, Karl, Hornby ja Kushworth”, Tyla muisteli nettisivuillaan. ”Otimme valokuvia ja paljon kokaa ja soitimme How Do You Fall In Love (Againin) kerran treeneissä. Se oli siinä. Taksi!”

The State We’re In -albumin äänitti Roger Renwall Karjaalla WestSide Studiossa keväällä 1984. Tuottajana toimi Costello Jones, jonka Popeda-fanit tuntevat Costello Hautamäkenä. Bändi ei ollut soittanut yhdessä oikeastaan lainkaan ennen Suomeen lähtöään, joten ensimmäiset studiopäivät jouduttiin uhraamaan treenaamiseen. Siitä huolimatta tulosta syntyi yllättävänkin nopeasti. Tylan biisit olivat hyviä, ja bändi otti ne haltuun osapuilleen aikataulussa. Pienelle tauolle yhtyeen opasti Suomen poliisi, joka ilmaantui studiolle kyselemään työlupia, joita bändiltä ei lainkaan löytynyt. Dogs D’Amour palasi Lontooseen noutamaan tarvittavat paperit ja palasi saman tien Karjaalle töihin. Sillä välin suomalainen lehdistö piti huolen siitä, että ”Huippubändi Englannista” sai kaipaamaansa julkisuutta.

Dogs D’Amour olisi hyvin voinut menestyä jo The State We’re Inillä – bändin rakastettavimmat piirteet olivat vahvasti läsnä jo sillä. Tyla kirjoitti bluesrockin ja glampunkin hengessä rappioromanttisia ja karun runollisia kappaleita, joissa oli mieleenpainuvia melodioita sekä samaistumisen paikkoja, syvyyttä, herkkyyttä, sielua ja älyäkin. Oma viehätyksensä oli bändin itseironisessa huumorintajussa, joka blandasi kohtalokasta ryyppyrockia sopivalla määrällä huolettomuutta.

Saatuaan levyn valmiiksi Dogs D’Amour teki Suomessa kiertueen. Häthätää kootulla ryhmällä ei ollut kokemusta keikkailusta eikä paljon biisejäkään, mutta kun setissä oli sellaisia unohdettuja klassikkoja kuin ’Wired And Wide Awake’, ’Heroine’, ’The State I’m In’ ja ’Unconscious Boy’, laatu korvasi määrän. Haparointi väheni (ainakin tiettyyn rajaan asti) samaa tahtia kuin keikkoja kertyi, ja rundi sujui unohtumattomissa tunnelmissa.
“Tehtiin kaikenlaisia koiruuksia. Se kulminoitui tai pitäisikö sanoa huipentui, kun hukkasin yläproteesini dokauskilpailussa jossakin Pohjoisnavan lähistöllä”, Tyla muisteli Suomen-matkan loppuvaiheita. ”Minä voitin, vaikka Miettinen ei sitä myönnäkään. Suomalainen ylpeys vastaan englantilainen hulluus. Joten kirjattakoon muistiin: julistan sen tasapeliksi”.

Paras raportti Dogs D’Amourin Suomen-vierailusta on Miettisen luultavasti erittäin vahvasti tositapahtumiin perustuva romaani LoveLies, jonka Like Kustannus julkaisi vuonna 2011.

Ikävä kyllä The Dogs D’Amourin ensimmäinen ulkomaanmatka ei päättynyt niin mukavissa merkeissä kuin olisi voinut. Tyla ei ollut tyytyväinen kaikkiin sopimusasioihin eikä siihen, että The State We’re Iniä oli miksattu uudelleen ja sille oli lisätty syntetisaattoreita häneltä kysymättä. Kun suivaantunut Dogs-pomo kieltäytyi luovuttamasta levy-yhtiölle tekemäänsä kansitaidetta, The State We’re In julkaistiin eri kansilla, jotka eivät miellyttäneet Tylaa. Loppukeväällä julkaistu ’How Do You Fall In Love Again?’ piipahti rocksinkkujen top tenissä, mutta elokuussa ilmestynyttä The State We’re Iniä ei näkynyt Suomen virallisella albumilistalla eikä sitä koskaan lisensoitu muihin maihin.

The State We’re In muuttui nopeasti eräänlaiseksi kadonneeksi levyksi. Sen alkuperäiset nauhat jyrättiin uusien äänitysten tieltä, eikä sitä siksi voi julkaista uudelleen sen enempää sellaisenaan kuin uudelleen miksattunakaan. Sen saattaa löytää vain Discogsin kaltaisilta levynkeräilijöiden metsästysmailta, jos on valmis pulittamaan parisataa euroa. Tai kirjastosta.

The Dogs D’Amour hajosi pian palattuaan Englantiin. Muutamaa vuotta myöhemmin Tyla palasi parrasvaloihin kokoonpanoltaan täysin uudistuneen bändin kanssa. Sellaiset albumit kuin In The Dynamite Jet Saloon ja Errol Flynn (joka julkaistiin Yhdysvalloissa nimellä King Of The Thieves) kävivät hyvin kaupaksi, ja EP A Graveyard Of Empty Bottles nousi Britannian listalla komeasti kuudenneksitoista. Dogs hajosi 1990-luvun alussa, mutta palasi myöhemmin kuvioihin. Tällä hetkellä se toimii klassisen kokoonpanon muiden jäsenten harmiksi nimellä Tyla’s Dogs D’Amour.

Sekavien aikojenkaan jälkeen Tyla ei koskaan unohtanut, mitä tapahtui Suomessa vuonna 1984. Dogs D’Amour levytti pari debyyttinsä biisiä uudelleen myöhemmille albumeilleen, ja vuonna 2003 The State We’re Inistä ilmestyi alkuperäiselle miksaukselle uskollinen CD-versio. Sen masternauhana oli jouduttu käyttämään toisen tai kolmannen sukupolven C-kasettikopiota ja se kuulostaa aivan hirveältä, mutta ainakin Tyla sai debyyttinsä kauppoihin siedettävillä kansilla. Vuonna 2014 hän julkaisi uuden The State We’re Inin, jolle hän teki sekä sähköiset että akustiset versiot ensialbuminsa biiseistä.

Kuinka heidän kävi? Paul Hornby muutti Yhdysvaltoihin ja kuoli syöpään vuonna 2015. Karl Watson asettui Saksaan ja teki töitä äänittäjänä. Dave Kusworth asuu Englannissa ja keikkailee edelleen. Tyla jatkaa muusikon, lauluntekijän, taidemaalarin, kirjailijan ja runoilijan uraansa… Tai ehkei tuo sanavalinta ole kovin osuva. ”Ei minulla ole uraa”, Tyla itse huomautti kerran. ”Minulla on elämäntapa.”

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Tyla ja Dogs D’Amour netissä

Hae 'The Dogs D'Amouria' kirjastosta!

Hae ’The Dogs D’Amouria’ kirjastosta!

Hae The Dogs D’Amouria kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt:
Dogs D’Amour: The State We’re In (Kumibeat, 1984)
Dogs D’Amour: The State We’re In (GVR/Rock Treasures 2003)
Tyla J. Pallas: The State We’re In (King Outlaw 2014)

Lue lisää:
Miettinen, Kimmo: LoveLies, 256 sivua. (Like, 2011).

The Dogs d'Amour: The State We're In (1984).

The Dogs d’Amour: The State We’re In (1984).