Neljä Ruusua [2] • Vuodet 1994–2023
Neljä Ruusua [1] • Vuodet 1982–1993
Musiikkia esille kirjastossa
Haloon ja Pop-uskonnon jättimenestystä seurasi Neljän Ruusun uralla murrosvaihe. Ehkä siihen liittyi hybristä, uskoa siihen, että Suomen suurimpana bändinä voi tehdä mitä tahansa.
Osoittautui, ettei voinut. 1990-luvun lopussa Neljä Ruusua palasi ruotuun ja on siinä suunnilleen pysynyt tuosta asti. Siten yhtye on saanut pidettyä yllä vakaata suosiotasoa, joka toki on lista- ja levymyyntimielessä hiipunut 2000-luvun edetessä samoin kuin kaikilla vanhemmilla bändeillä. Suosio ei ole kuitenkaan perustunut pelkästään vanhaan materiaaliin, vaan myös uusia hittejä on syntynyt. Ja niiden turvallista melankolista tarttuvuutta bändi on kuitenkin on usein osannut tasapainottaa yllättävämmillä vedoilla.
Siinä on pähkinänkuoressa Neljän Ruusun myöhempien vaiheiden tarina.
Syksyllä 1994 yhtye veti henkeä julkaisemalla kokoelmalevyn, muttei aivan tavanomaista sellaista. Energiaa on jaettu kahdelle CD:lle, joista ensimmäinen sisältää lähinnä Mitron, Tommi Lindellin ja Pekka Witikan remixejä kolmen edellisen levyn biiseistä. Kiinnostus konemusan puolella isoksi ilmiöksi nousseeseen remix-kulttuuriin oli yksi seikka, joka erotti Neljää Ruusua aikansa muista suomibändeistä.
Toisella levyllä kuultiin kuuden biisin valikoima Tampereen kaupunginorkesterin kanssa äänitettyjä Neljä Ruusua -biisejä. Bändi oli jonkinlainen uranuurtaja myös yhteistyössä klasaripuolen kanssa.
Toinen juttu sitten on, kuinka hyvin nämä uraauurtavat ideat toimivat. Energiaa sisältää kiinnostavaa materiaalia, mutta on muotopuoli kokonaisuus, ”vain faneille”.
Kaupallisesti oli varmasti viisasta sijoittaa sen kärkiraidaksi ihkauusi nimibiisi, josta tuli kohtalainen hitti. ’Energiaa’ on rehvakkaan, voimainsa tunnossa olevan bändin ”sellainen biisi”, joka tehdään, kun ei ole mitään todisteltavaa. Ja toimiihan se, vaivatta mutta klassikoksi nousematta. Isossa roolissa olevaa sitaria muuten soittaa Ismo Alanko.
Neljä Ruusua: Energiaa • kokoelma-albumilta Energiaa 1994
Neljän Ruusun seuraava peliliike on heidän uransa kiistellyimpiä. Bändi muuntautui englanninkieliseksi 4R:ksi, ja haastatteluissa tavoitteet ”maailmalle lähtemisestä” paalutettiin varsin jämäkästi. Suomella ei tuntunut olevan sen isoimmalle bändille enää annettavaa, ja laman taittuessa hiljalleen nousukaudeksi ja musiikkikulttuurin muuttuessa maailmanlaajuisestikin grungesta poptimismin suuntaan oli aika vuonna 1996 periaatteessa aivan oikea. Ja samalla täysin väärä: suomalainen popvienti oli vielä tasolla, jossa jokaisesta Waltarin keskieurooppalaisessa mediassa saamasta maininnasta tuli erityinen ilonaihe. Vaikuttaa selvältä, ettei 4R:llä ollut riittävää taustavoimatason osaamista hankkeensa toteuttamiseen, ja ylipäätään kaikenlaisia x-tekijöitä ratkaisevasta hittibiisistä alkaen puuttui.
Kahden albumin mittainen projekti lässähti pahasti: Suomessa sille lähinnä naureskeltiin ainakin alun jälkeen, ulkomailla ketään ei kiinnostanut.
Onko 4R sitten niin huonoa musiikkia kuin asioita kärjistävä popjulkisuus on antanut ymmärtää? Nyt kuunneltuna ei. Mutta ei se loistavaakaan musiikkia ole, ja Ilkka Alangon vaikeudet englannin kanssa niin sanoittajana kuin vokalistina ovat todellinen ongelma. Eniten bändi sai kuitenkin kärsiä takki auki liikenteeseen lähtemisestä. Se kostautuu, jos tuloksia ei tule.
Saksalaisen Andreas ”Broon” Bruhnin tuottama Mood (1996) meni Suomessa vielä ykköseksi ja möi kultaa, lähinnä bändin vanhan suosion siivellä. ’Loving The Alien’ oli isoin hitti, mutta nimikappaleen puolimahtipontinen konerock 4R:n parasta antia. Hyvin hyvin ysäriähän tämäkin toki on.
4R: Mood • albumilta Mood 1996
Not For Sale (1997) oli sekä yritys saada 4R kunnolla lentoon että synkkä floppi. Nyt tuottajaksi saatiin mm. The Curen edellisvuotisen Wild Mood Swingsin kätilöinyt britti Steve Lyon, mutta tuloksena oli kankeaa kovalevyrockia, josta kukaan ei ollut kiinnostunut. Tosin 4R kärsi jo myös naurunaiheeksi muuttumisesta kotimaassaankin, ja jos ei menesty kotikentällä, miten sitten maailmalla? Not For Sale jäi Suomessa listasijalle 23 ja saavutti vaivaiset kaksi listaviikkoa. Levy on kieltämättä kovin jäykkäjalkainen, eikä ’Business Rock’n’Roll’ -singlen tyylinen uuden juppiaikakauden ironialla kyllästetty uho avittanut bändin asiaa. Kun vielä ottaa huomioon levyn nimen ja sen, että se julkaistiin aikansa rumimmissa ysärikansissa ”uhmakkaasti” ilman bändin nimeä, voi kai todeta 4R:n saaneen sitä, mitä tilasi.
Silti esimerkiksi ’Sad Man’s Waltzissa’ on ainekset aivan hyvään biisiin, vaikka tuotanto ja Alangon ääntämys sitä hiekoittavatkin.
4R: Sad Man’s Waltz • albumilta Nor For Sale 1997
Not For Salen mahalaskua seurasi väistämättä tilanteen uudelleenarviointi. Kuinka ollakaan, tämä tarkoitti voittoisaa paluuta suomen kieleen. Syksyllä 1999 ilmestynyt Uusi aalto oli jälleen listaykkönen, vaikkei kultakauden myyntilukemiin yltänytkään.
Kun Neljän Ruusun ”uuden suomenkielisen uran” perusklisee on keskitempoinen melankolia, on syytä huomauttaa, että ainakaan vielä Uudella aallolla tämä sabluuna ei ole vakiintunut. Tanssimusiikin piireistä suomirockiin uineen Rauli ”Rake” Eskolinin tuottama levy on millenniumin tunnelmiin sopivasti edelleen varsin vetreä valikoima, ja melkoisella tempollahan ensihitti ’Varjokin’ takoo, vaikka surullinen rakkauslaulu onkin.
Isoimman senkertaisen hittinsä Ruusut saivat silmää iskevän populistisesta ’Hunningolla’-ryyppäyslaulusta, jonka videolla vilahtelee ajankohdan Helsingin skenejulkkiksia. Ja niissä piireissähän kolmikymppisen Ilkka Alangon tiedetäänkin pyörineen. Mutta sitä maailmaa Uuden aallon biiseistä kuvaa vielä paremmin ärsyttävä, mutta ajankuvana täsmällinen avausraita ’Olen niin pop’, joka todistaa, ettei Neljä Ruusua ollut aivan vielä valmis paikallisradioihin.
Neljä Ruusua: Olen niin pop • albumilta Uusi aalto 1999
Vuosituhannen vaihteen suomiklassikoiden kokoelmabuumin myötä myös Neljän Ruusun ensimmäinen kokoelmalevy Popmuseo ilmestyi syksyllä 2000 kahden CD:n laajuisena. Listaykköseksi yltäneestä levystä tulikin sitten yli 77 000 kappaleen myynnillään bändin menestynein julkaisu. Sitä kiritettiin kahdella uudella biisillä, joista suositulla videolla ryyditetty ’Juppihippipunkkarin’ jatko-osaksi hahmottuva nimikappale oli se iso radiohitti, mutta kohtalaisesti soittoa saanut ’Yön yksinäinen’ ehkä parempi ”deep cut”.
Neljä Ruusua: Yön yksinäinen • kokoelma-albumilta Popmuseo 2000
Ruusut vaikuttivat nousseen uudelleen uransa huipulle. Menestysputkea jatkoi syksyllä 2001 Valuva taivas yli 35 000 kappaleen myynnillään. Pöyhkeästi levyä mainostettiin Helsingissä kerrostalon päätyseinän kokoisella muraalilla.
On makuasia, mistä katsoo Neljän Ruusun ”nykyisen vaiheen” alkaneeksi. Valuva taivas on hyvä ehdokas. Mutta vaikka levyllä onkin paljon keskitempoista melankolista konepoppia, joka on kai jo kauan hahmottunut bändin perustyyliksi, tarkemmassa tarkastelussa näilläkin levyillä on paljon sävyjä: linja ei vain levystä toiseen muutu radikaalisti.
Valuvan taivaan isoja hittejä olivat epämääräisesti sanoitettu, mutta mollivetovoimainen nimikappale ja kesäinen teiniseksibiisi ’Missä vaan’. Mutta löytyyhän levyltä vaikka ’Meidät viedään pois’, jonka maltillinen musiikillinen ilmiasu kätkee aikansa oloon radikaalin eläinoikeusmyönteisen tekstin.
Neljä Ruusua: Meidät viedään pois • albumilta Valuva taivas 2001
Neljä Ruusua jatkoi tuottajakseen vakiintuneen Rauli Eskolinin kanssa Karelia Express -albumilla (2004), joka palautti bändin listaykköseksi ja ylitti kultarajan, vaikka edeltäjien myyntilukemista tultiinkin alaspäin. Keskitempoinen melankolia ja räväkämmät bilebiisit alkavat tässä jo vakiintua bändin modus operandiksi. Aiheistossa on silti monipuolisuutta, kun käsitellään mm. isän kuolemaa (Veri) ja rajantakaisia karjalaisia sukujuuria (Vallan alla).
Nostan levyltä silti esiin ajankohtaiselle aiheelle kuittailevan ’Popstars’-singlen, niin hölmöä kuin sen huumori onkin. Silloiset tosi-tv-tähdet rinnastuvat itseironisesti nuoreen Ilkka Alankoon ja bändikavereihin itseensä. ”Kun aallon harjalla killuu nuori kaunis mies / hän saa paljon… kukaties.”
Neljä Ruusua: Popstars • albumilta Karelia Express 2004
Samoilla höyryillä syntyi vuoden 2006 Ensi-ilta, jossa voi jo aistia tiettyä ponnettomuutta, ”tehdään nyt levy kun on pakko”. Sen jälkeen bändi sitten vetäytyikin pitkälle tauolle. ’Tahdon’-biisin läskiksi lyöty perhedraama kertoo levottomuudesta ja vielä toteutumattomasta halusta kokeilla jotain muuta.
Kiinnostavasta kulttuurihistoriallisesta ajankuvasta käy musiikillisesti perusmallinen ’Juovuksissa Lieksassa’, jossa dokataan kieli poskessa nimeltä mainittujen Jussi Ahteen ja sittemmin varsin huonoon huutoon joutuneen Ilja Janitskinin kanssa. Vaikka sekin millennium-hetki, jossa tämänsorttinen skeneily oli viileää, alkoi olla jo ohi.
Neljä Ruusua: Juovuksissa Lieksassa • albumilta Ensi-ilta 2006
Ruusujen tauon aikana Ilkka Alanko kokeili soolouraa vuoden 2009 Elektra-albumilla. Rake Eskolin pysyi tuottajana, mutta kasarin ja ysärin härskeimpiä puolia yhdistellyt konefunk oli selvä irtiotto Neljän Ruusun musiikista: eräänlainen ylväs epäonnistuminen ja keskisormennäyttö odotuksille ja tyylitajulle. Levy menestyi huonosti, mutta sitä ympäröi tietty kulttimaine, mitä on ehkä vahvistanut sen puuttuminen striimauspalveluista suuren osan ajasta. Silloin on voinut kääntyä vaikkapa kirjaston puoleen! Hersyvimmillään Alanko on ’Vaasankatu’-biisin falsettisekoilussa. Siinäpä tuolle kadulle juuri niin nuhruinen oodi kuin se ansaitseekin.
Ilkka Alanko: Vaasankatu • albumilta Elektra 2009
Vuonna 2010 Alanko julkaisi vielä Ilkka Alanko Orchestra -nimellä, jazzahtavan ison orkesterin ja kuoron kanssa, Ruusuja-nimisen albumillisen versioita Neljän Ruusun uudemmista ja vanhemmista kappaleista. Mutta sooloura ei ottanut tuulta alleen, ja pian olikin jo emobändin paluun aika. Soolo-Alankoa on sittemmin kuultu vain vuoden 2013 Vain elämää -kaudella.
Neljä Ruusua palasi vuoden 2012 Katkera kuu -albumilla hyvin turvallisella tavalla eli Rake Eskolinin ohjauksessa ja Kode Koistisen sävellyksin. On niissä irtiottojakin: heti Tyhjä pää -avausraita yrittää rokata ankarammin kuin bändi sitten nuoruutensa, mutta onnistuu aika kankeasti. Hitiksi nousi ilmeinen ja tarttuva ’Seitsemän päivää selvin päin’, mutta oheistetaanpa tähän ’Toiset saa’ -biisi, vaikkapa siksi, että siinä kuullaan vielä parin askelen päässä supertähteydestä ollutta Elli Haloota räppäämässä.
Neljä Ruusua: Toiset saa • albumilta Katkera kuu 2012
Vuoden 2015 Euforia-albumille bändi vaihtoi tuottajaa ja otti yhteistyökumppanikseen rap-artisti Setä Tamun – monenlaisen hittipopin taustavoimana tunnetun Mikko Tammisen. Oleellisesti tämä ratkaisu ei Neljän Ruusun linjaa muuttanut, mutta yhtyeen fokus tuntuu olevan kirkkaampi kuin pitkään aikaan, ja palauttipa albumi heidät myös listaykkösiksi. Levyn eniten radiossa soinut ja muutenkin kuunnelluin biisi ’Sininen sunnuntai’ on suoranainen tyyppikappale myöhempien aikojen Neljä Ruusua -musiikkia.
Neljä Ruusua: Sininen sunnuntai • albumilta Euforia 2015
Edelleen Mikko Tammisen kanssa syntyi vuoden 2018 Mustia ruusuja, joka julkaistiin ensin striimauspalveluihin kahtena EP:nä: kaiketi hapuileva yritys sopeutua musabisneksen toimintalogiikan muutoksiin, mutta vain hämärtää levyn onnistumista pätevänä jatkona edeltäjälleen. Levyltä löytyy muutamakin varsin suosituksi noussut kappale, joista nimibiisi on tällä kertaa se mallikelpoisin esimerkki Neljän Ruusun natriumglutamaatin lailla toimivasta perusmelankoliasta.
Neljä Ruusua: Mustia ruusuja • albumilta Mustia ruusuja 2018
Yhteistyö Tammisen kanssa jatkui vuoden 2022 albumilla 1000X, jolla bändin meininki tuntuu taas vähän vaisuuntuneen. Ilmassa on lievää linjan etsiskelyä, mutta merkittävää uutta ei oikein löydy. Joitakin vahvoja iskusävelmiä tämäkin levy sisältää. Niihin ei oikeastaan kuulu avausraita ’80-luvulla’, mutta ympätään se tähän, koska niin teksti kuin vähän homehtunut konerock-ilmiasu kertovat taakseen katselevan bändin dilemmasta aika mielenkiintoisenkin hyvin. Kuten videokin!
Neljä Ruusua: 80-luvulla • albumilta 1000X 2022
Vuonna 2022 tuli myös 40 vuotta Talouskukkaron perustamisesta: juhlavuosi siis. Neljälle Ruusulle sisäsyntyisesti ominainen hällä väliä -anarkia kenties demonstroituu siinä, että juhlalevyn virkaa sai loppuvuodesta toimittaa vain digitaalisesti julkaistu, yhdeksän biisin ja alle puolen tunnin karaokehenkinen läväytys, kunnianarvoisalta nimeltään 40.
Kun Portion Boys, Aste, Lukas Leon ja Jyrki 69 ahertavat enimmäkseen uudempien Neljä Ruusua -biisien parissa, ollaan niin syvällä suomipopin pohjamudissa, että merkkipäivälahjaksi itselle tällainen tuntuu vittuilulta.
Mutta siinäpä se onkin: Neljä Ruusua ei ota itseään liian vakavasti. Sen takia kai se on selvinnyt seitsemää päivää pidempäänkin maamme rajallisella pop-kartalla ja luonut jo mittasuhteiltaan ainutlaatuisen uran ja hämmentävän pitkän listan klassikkobiisejä, jos kohta tuubaakin.
Uskon ilman muuta, että Neljältä Ruusulta saadaan vielä kuulla loistavaakin popmusiikkia.
Neljä Ruusua | kotisivu
Neljä Ruusua | Facebook
Neljä Ruusua | Instagram
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Bogart Co. – käsi kädessä kasarin kanssa • Vuodet 1981–1989
Classix Nouveaux: Night People [1981] – futuristisen uusi aalto
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Depeche Mode: Construction Time Again – kun syntikkabändi löysi äänensä
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Don Huonot – taidelukiosta Tokyomaniin
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja – ajan hermolla
Jaakonaho: Ghost Riot [2017] – tuottaja-kitaristin music noir -albumi
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Kolmas Nainen [1] 1982–1991 • Lakeuksilta HelsinkiinKolmas Nainen [2] 1992–2022 • Laman kourista linjakkaaseen melankoliaan
Markus Krunegårdin suomalainen puoli • Mämmilärock • Nokia & Ericsson
Mikko Kuustonen: Aurora – olemassaolon blues
Miljoonasade [1] – innovaation ja populismin rajapinnalla • 1986–1992
Neljä Ruusua [1] 1982–1993 • Sukupolvensa suurimmat – Neljän Ruusun varhaisemmat vaiheet
Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Sir Elwoodin hiljaiset värit [1] 1988–1998 • Keskiolutjazzista keski-ikäiseen kiukkuun
Sir Elwoodin hiljaiset värit [2] 1999–2023 • Rujoa runoutta Linjoilta Lohjalle
Tears For Fears: The Seeds Of Love [1989] – kasaripopin klassikko
Tehosekoitin: Freak Out – monen tempun poni
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta
Neljä Ruusua
Finna.fi
1980-luku
Neljä Ruusua | Parlophone/EMI 1987
Kasvukipuja | Parlophone/EMI 1987
Hyvää päivää | Parlophone/EMI 1989
1990-luku
Hyvää yötä Bangkok | Parlophone/EMI 1990
Haloo | Parlophone/EMI 1992
Pop-uskonto | Parlophone/EMI 1993
Mood 4R | 1996
Not For Sale 4R | 1997
Uusi aalto | 1999
2000–2009
Valuva taivas | 2001
Karelia Express | 2004
Ensi-ilta | 2006
2010-luku
Katkera kuu | 2012
Euforia | 2015
Mustia ruusuja | 2018
2020-luku
1000X | Ratas Music Group/Sony Music Entertainment Finland Oy 2022
Boksit ja kokoelmalevyt
Neljä Ruusua
Finna.fi
Energiaa • 2CD | Parlophone/EMI 1994
Popmuseo 1987–2000 • 2CD | Parlophone/EMI 2000
Poplaulajan vapaapäivä – 20 suurinta hittiä | Ratas Music Group/EMI 2013
40 | Sony 2022
Ilkka Alanko
Finna.fi
Elektra | EMI 2009
Ruusuja Ilkka Alanko Orchestra | Ratas Music Group 2010
Vain elämää 2
[Ilkka Alanko • Maarit • Laura Närhi • Anna Abreu • Pauli Hanhiniemi • Juha Tapio • Jukka Poika]
Finna.fi
Vain elämää – kausi 2 • CD | Warner Music Finland 2013
Vain elämää – kausi 2 jatkuu • CD | Warner Music Finland 2013
Lue lisää Neljästä Ruususta
Finna.fi
Artikkelihaku Neljä Ruusua
Farkut verkkarihousuun – populaarimusiikkia Pohjois-Karjalasta • S. 370–379 Julkaisussa Rajan maakunta – Pohjois-Karjalan historia 1934–2014 Pekka Suutari, 458 sivua | Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2014
Uusi aalto
Spotify
