Jerry Lee Lewis: Live At The Star Club, Hamburg – Killer lunastaa lempinimensä

Live At The Star Club, Hamburg | Philips 1964

Sanotaan, että Jerry Lee Lewis on aina pelännyt helvetin liekkejä. Hänellä on siihen syykin: Lewis kasvoi uskonnollisessa ympäristössä (maineikas tv-evankelista Jimmy Swaggart on hänen serkkunsa), jossa rock’n’rollin ja rockabillyn kaltaisen syntiä ylistävän musiikin katsottiin säestävän ihmisen matkaa turmioon.

Rock’n’rollin vaikuttavin puoli on juuri se, joka pääsee lähimmäksi uskonnollisuutta. Siinä on parhaimmillaan samaa riemukasta hurmahenkeä kuin gospelmusiikissa, eikä a-wop-bop-a-loo-bop-a-lop-bam-boom poikkea paljonkaan helluntailaisten kielilläpuhumisesta. Se, täyttääkö maallisten ilojen musiikki ihmisen pyhällä vai pahalla hengellä, on uskon asia.

Jerry Lee on aina uskonut jumalaan, mutta hän ei ole koskaan saanut varmuutta siitä, voisiko niinkin hyvältä tuntuva asia kuin hänen upea musiikkinsa todella olla taivaan isälle riittävä syy toimittaa hänet kadotukseen. Syyskuussa 84 vuotta täyttävä pianisti-laulaja arvelee sen jäävän nähtäväksi.

Kävi miten kävi, Lewisin villin pojan nimi ja musiikki jäävät elämään. Siitä pitävät huolen hänen parhaat levytyksensä, joiden joukossa hehkuu yksi kaikkien aikojen parhaista livealbumeista, vuonna 1964 taltioitu Live At The Star Club, Hamburg. ”Se oli hirviö levyksi”, Jerry Lee on itsekin kehaissut. Ja niinhän se on – pitelemätöntä draivia, syntistä svengiä, jumalaista henkeä ja nippu klassikkobiisejä, mausteeksi ripaus Jerry Leelle luontaista pölkkypäistä komiikkaa.

Livealbumi äänitettiin Hampurissa samalla klubilla, jolla The Beatles oli aiemmin hionut kynsiään. Kaikki kunnia Lennonin jengin saavutuksille, mutta syvästä etelästä saapunut maalaispoika sai liverpoolilaiset kuulostamaan kilteiltä. Jerry Leen paukuttaessaan pianoaan kiimalla, voimalla ja virtuositeetilla ja taustabändi The Nashville Teensin pysytellessä parhaansa mukaan pomonsa kintereillä saksalainen bierkeller muuttui louisianalaiseksi juke jointiksi.

’High School Confidentialin’ soidessa ei ihmetytä yhtään, että juuri tätä levyä pidetään Lewisin laajan tuotannon terävimpänä kärkenä. Eikä myöskään tule mieleen kysyä, miksi Jerry Lee Lewisin lempinimi on Killer.

Äänitteenä Live At The Star Club, Hamburg on sopivan rosoinen, hikinen ja räkäinen taltiointi, jossa ei ole mitään hienostelevaa tai kankeaa. Kolmekymppinen Jerry Lee on pianistina ja showmiehenä parhaimmillaan, ja biisilista on kiihkeydessään armoton. Ainoan hengähdystauon suo versio Hank Williamsin ’Your Cheatin’ Heartista’.

Jerry Lee Lewisin elämäntarina on yksi rock’n’rollin historian värikkäimmistä, ja hänen Hampurin-livensä on juuri oikeaa taustamusiikkia sen lukemiselle – sikäli, kun se taustamusiikiksi suostuu asettumaan. Viisikymmentäviisi vuotta julkaisunsa jälkeen Live At The Star Club, Hamburg menee edelleen tehokkaasti jalan alle ja tanssittaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Live At The Star Club, Hamburg
Jerry Lee Lewis – piano, laulu
Johnny Allen – kitara
Pete Shannon Harris – basso
Barry Jenkins – rummut

Hae Lerry Lee Lewisin ’Live At The Star Club’ kirjastosta.

Hae Live At The Star Club kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Jerry Lee Lewis: Live At The Star Club, Hamburg  | Philips 1964

Lue lisää | Finna.fi
Bragg, Rick: Jerry Lee Lewis – His Own Story, 498 sivua | Canongate 2015
Bragg, Rick & Väntänen, Ari (kääntäjä): Jerry Lee Lewis omin sanoin, 566 sivua | Like 2015
Kent, Nick: The Dark Stuff – Selected Writings On Rock Music, 468 sivua | Faber and Faber 2007
Lewis, Myra: Great Balls Of Fire – The Uncensored Story Of Jerry Lee Lewis, 373 sivua | St. Martins Press 1982
Palmer, Robert: Jerry Lee Lewis Rocks, 128 sivua | Delilah 1981
Tosches, Nick: Hellfire – The Jerry Lee Lewis Story | Grove Press 1982
Tosches, Nick: Helvetin tuli – Jerry Lee Lewisin tarina, 287 sivua | Johnny Kniga 2008

Jerry Lee Lewis: Live At The Star Club, Hamburg (1964).

Paul McCartney: Tug Of War – popmusiikin käsityön mestaruutta

Paul McCartney: Tug Of War (Parlophone, EMI, 1982)

Muusikko ja laulaja-lauluntekijä Paul McCartneyn sooloura alkoi The Beatlesin hajoamisen aikohin vuonna 1970. Yhtyeen kuulasääninen basisti suuntasi energiansa aluksi lähes eksentriseen tuotantoon. Tulevina vuosina McCartneyn (s. 1942) musiikintekoa hallitsi selkeimmin yhtye Wings, jonka huippuhetkiä ovat albumit Band On The Run, Venus And Mars ja London Town. Useita kokoonpanoja läpikäyneen bändin viimeiseksi levyksi jäi sekavahko Back To The Egg (1979).

Uuden vuosikymmenen alussa Macca tarttui jälleen soolouraansa, ilman vakibändiä. Paikoin lähes holtiton McCartney II tuntui terapiamaiselta selviytymispaketilta, johon vaikutti Japanissa tammikuussa 1980 tapahtunut pidätys. Kannabiksen tuomisesta maahan olisi voinut seurata vuosien vankeus, mutta onneksi McCartney selvisi reilun viikon pidätyksellä. Wings oli kuopattu lopullisesti, ja luvassa oli jotain suurempaa.

Tug Of Warin sisäkannen valokuvassa Paul McCartney on kirjoitustyössä. Kiinnostavaa biisimateriaalia syntyi kiitettävästi, ja Tug Of War toi jälleen esiin lauluntekijän kutkuttavimmat piirteet: loisteliaan melodiankuljetuksen, yllätyksellisyyden, viimeistelytaidon sekä herkkyyden draamaan. Hittejäkin oli tulossa. Näytön paikaksi syntyvän albumin keskityttiin myös tuotantotyössä. Lo-fi jäi taakse kun The Beatles-tuottaja George Martin tuli mukaan. Martinin tuottaman Bond-tunnussävelmän Live And Let Die lailla oltiin jälleen rikkaan äänikuvan ääressä.

Albumi alkaa köydenvedon tunnelmalla. Sydänalassa tuntuvat kontrabassot sykähtelevät taustalla. Suuri sävellys, suuri toteutus. Melodia on yksi McCartneyn kantavimmista.

Maccan salaisia aarteita on Stevie Wonderin kanssa tehty What’s That You’re Doing? Irrottelevia säkeistöjä kantaa tanssitatsi, jonka rumpuraidat ovat McCarneyn. Diskoilu on täynnä säkenöivää duetointia, jossa molemmat solistit kiihtyvät enemmän kuin täyteen vauhtiin. Svengi huipentuu käsittämättömän vetoavaan kertosäkeeseen, Linda McCartneyn (1941–1998) ja Eric Stewartin juhlallisten taustalaulujen siivittämänä. Jopa The Beatles ja She Loves You-viittaus vilahtaa ohi kuin huomaamatta. Ad lib!

Aluksi kertakäyttöiseltä vaikuttava Carl Perkins-duetto Get It tasapainottaa tulevaa. Dress Me Up As A Robber liihottaa falsetissa, upean riffin ja rumpali Dave Mattacksin takaiskujen ympäröimänä. Jännitettä viritellään Steely Danin tyylisesti pitkin matkaa. Levyn päättävä superhitti Ebony And Ivory iskee varmana, muttei sittenkään liian imelänä. 80-luvun alun message tasa-arvosta säilyy universaalin ajankohtaisena. Videolle ikuistettu Wonderin ja McCartneyn hengailu mustavalkoisen pianonkoskettimiston päällä on lähes ikonista.

Juhlahetkiä on muitakin. Murhatun lauluntekijäkumppani John Lennonin (1940–1980) muistolle tehty Here Today päättää A-puolen kauniisti. Albumin kääntöpuoli antaa viitteitä jopa Abbey Roadin tunnelmaan. Ballroom Dancing puskee eteenpäin, mutta iloisemmin kuin Wings. Fantastinen väliosa säilyy aina kiehtovana. Jännittävää biisinrakennusta on myös The Pound Is Sinking. Lyhyt raita sisältää kaksikin osiota, jossa laulaja irtautuu itsestään. Purjelentomainen Wanderlust tuo hymnimäisen melodian yhteen juhlavien vaskien kanssa. Lopputulos on mykistävä, aivan viimeiseen tekstintavuun asti.

Tug Of War
Paul McCartney – laulu, kitara, akustinen kitara, bassokitara, rummut, syntetisaattorit
Stevie Wonder – syntetisaattori, laulu, sähköpiano, vocoder, lyömäsoittimet, piano
Carl Perkins – kitara, laulu
Denny Laine – kitara, kitarasyntetisaattori, akustinen kitara, bassokitara, syntetisaattori
Eric Stewart – kitara
Steve Gadd – rummut, lyömäsoittimet
Ringo Starr – rummut
Stanley Clarke – bassokitara
George Martin – sähköpiano
Andy Mackay – lyricon
Adrian Sheppard – rummut, lyömäsoittimet
Dave Mattacks – rummut, lyömäsoittimet
Campbell Maloney – military snares
Philip Jones Brass Ensemble
Taustalaulu: Paul & Linda McCartney, Eric Stewart, Stevie Wonder
Tuottaja: George Martin

Tug Of War julkaistiin LP-levynä ja kasettina keväällä 1982. Kirjastoista kannattaa kysyä remasteroituja CD-painoksia, joista uudempi ja laajempi on vuodelta 2015 (McCartney Archive Collection). Lauluntekijän sooloura jatkui virkeänä jo vuonna -83. Tug Of War sai ikään kuin jatko-osan albumista Pipes Of Peace.

Tuomas Pelttari

Paul McCartney kotisivu

Levyhyllyt
Wings
Wild Life
(1971)
Red Rose Speedway (1973)
Band On The Run (1973)
Venus And Mars (1975)
Wings At The Speed Of Sound (1976)
Wings Over America (livealbumi, 1976)
London Town (1978)
Wings Greatest (kokoelma-albumi, 1978)
Back To The Egg (1979)

Sooloalbumit
McCartney
(1970)
RAM (yhdessä Linda McCartneyn kanssa,1971)
McCartney II
(1980)
Tug Of War (1982)
Pipes Of Peace (1983)
Give My Regards To Broad Street (1984)
Press To Play (1986)
Снова в СССР (1988)
Flowers In The Dirt (1989)
Off The Ground (1993)
Flaming Pie (1997)
Run Devil Run (1999)
Driving Rain (2001)
Chaos And Creation In The Backyard (2005)
Memory Almost Full (2007)
Kisses On The Bottom (2012)
NEW
(2013)
Egypt Station
 (2018)

Taidemusiikkialbumit
Liverpool Oratorio
(1991)
Standing Stone (1997)
Working Classical (1999)
Ecce Cor Meum (2006)
Ocean’s Kingdom
(2011)

The Fireman
Rushes (1998)
Electric Arguments (2008)

Lue lisää
Badman, Keith: The Beatles After The Break-Up 1970–2000, 631 sivua. (Omnibus, 1999).
Benson, Ross (Maija-Liisa Remes, kääntäjä): Paul McCartney – Mies myytin takana, 298 sivua. (Kirjayhtymä, 1992).
Du Noyer, Paul: Conversations With McCartney, 352 sivua. (Hodder & Stoughton, 2015).
Harry, Bill: The Paul McCartney Encyclopedia, 935 sivua. (Virgin, 2002).
McCartney, Paul & Miles, Barry (Minna Maijala, kääntäjä): Eilinen, 688 sivua. (Jalava, 2002).
Sounes, Howard (Sami Heino, kääntäjä): Paul McCartney, 655 sivua. (Otava, 2011).

Paul McCartney: Tug Of War (1982).

Paul McCartney: Tug Of War (1982).