Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja

Queen Of Time (Nuclear Blast, 2018)

Amorphis: Queen Of Time (2018).Suomea ei ole turhaan sanottu hevimetallin luvatuksi maaksi. On arvioitu, että meillä on väkilukuun suhteutettuna eniten metallibändejä maailmassa. Raskas rockmusiikki on tärkeä kulttuurivientituote ja musiikkiviennin merkittävin osa-alue.

Tähän ei ole tultu yhdessä yössä vaan vuosikymmenten mittaan, pioneerien pohjatyöstä ponnistaen. Yksi tärkeimmistä on Amorphis, jonka ainutlaatuinen yhdistelmä itämaista ja kalevalaista mystiikkaa, brutaalia metallia, progressiivisuutta ja melodista riffittelyä on kumuloitunut maailmanlaajuiseksi menestykseksi. Ja mikä bändin itsensä kannalta tärkeintä, kehitys jatkuu edelleen.

Jos Amorphisin nykyisen aikakauden laskee alkaneen vuoden 2006 Eclipse-albumista, jolla laulaja Tomi Joutsen esittäytyi, Queen Of Timen kohdalla tätä vaihetta on jatkunut jo yli puolet bändin urasta. Vuonna 1990 perustetun yhtyeen tapauksessa se on pitkä aika, mutta Amorphis on onnistunut kiertämään urautumisen ankeimmat karikot. Kitaristi Esa Holopainen ja kosketinsoittaja Santeri Kallio etsivät sävellyksiinsä edelleen uusia ideoita, ja vuoden 2015 Under The Red Cloudilla kuvaan astunut ruotsalainen tuottaja Jens Bogren on onnistunut värittämään vanhan bändin soundia uudenlaiseksi. Hämmästyttävää kyllä, Amorphis kuulostaa nyt virkeämmältä kuin kymmenen vuotta sitten.

Amorphis. Kuva: Nuclear Blast.

Amorphis. Kuva: Nuclear Blast.

Vuonna 2018 julkaistulla Queen Of Timella ovat Bogren ja bändi iskeneet uutta kipinää esimerkiksi orkestraalisuudesta, sinfonisuudesta ja kuorolaulusta. Myös huilut, saksofonit, udit, nais- ja kurkkulaulut ja suomenkielinen lausuntataide virkistävät kuulijaa metallimyrskyn silmässä, ja hetkittäin Amorphis tavoittaa jotakin sellaista, mitä se ei ole ennen tehnyt – ja sitä ei juuri ole liikkeellä saman ikäluokan bändien keskuudessa. Mutta vaikka latvassa humisevat uudet tuulet, ovat Amorphisin juuret syvällä sen omassa pitkässä historiassa. Sen kuulee pistämättömästä, dynaamisesta bändisoitosta.

On vaikuttavaa, että basistin vaihtumisen myötä Amorphiksessa vaikuttaa nyt sen koko alkuperäinen kokoonpano: kitaristit Tomi Koivusaari ja Esa Holopainen, basisti Olli-Pekka Laine ja rumpali Jan Rechberger olivat bändissä jo vuonna 1990. Kallio liittyi mukaan vuonna 1998, ja Joutsenkin on ollut mukana jo neljätoista vuotta. Vaikuttavaa se on siksi, että kaiken jo koetun jälkeen Queen Of Timeltä löytyy paljon potkua. Se on kiinnostava, yksityiskohtainen albumi, joka avaa salojaan vähitellen.

Kolmannentoista albumin perusteella voi hyvinkin väittää, että syksyllä 2020 Amorphis viettää kolmekymmenvuotisjuhlaansa väsymättä. Salaisuus löytyy pyrkimyksestä amorfisuuteen eli siihen, ettei bändi anna elementtiensä jämähtää tuttuihin asemiin.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Amorphis Kotisivu | Homepage

Hae Amorphis-klassikko 'Queen Of Time' kirjastosta!

Hae Amorphis-klassikko ’Queen Of Time’ kirjastosta!

Hae Queen Of Time kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
The Karelian Isthmus (1992)
Tales From The Thousand Lakes (1994)
Elegy (1996)
Tuonela (1999)
Am Universum (2001)
Far From The Sun (2003)
Eclipse (2006)
Silent Waters (2007)
Skyforger (2009)
The Beginning Of Times (2011)
Circle (2013)
Under The Red Cloud (2015)
Queen Of Time, CD & 2LP. (2018)

Lue lisää
Kainulainen, Pekka & Virta, Erkki (kääntäjä), & Vil, Ike (kääntäjä): Amorphis – Taivaan rumpu, Heavenly Drum, 151 sivua. Otava 2017.
Laakso, Markus: Amorphis, 411 sivua. Like 2015.

Amorphis: Queen Of Time (2018).

Amorphis: Queen Of Time (2018).