bob hund: Dödliga klassiker – luokan pelle ja priimus

Dödliga klassiker | Woah Dad! 2016

bob hundin albumista ruotsiksi

bob hund: Dödliga klassiker (2016).

Aika saattaa olla armoton. Kun tekee jotakin oikein pitkään, on vaikeaa pysytellä sopivasti ennallaan. Kuinka säilyttää tekemisissään alkuaikojen kirkassilmäinen into niin, ettei se vaikuta väkinäiseltä? Samalla pitäisi myös osoittaa jonkin verran kypsymisen merkkejä, jotta ei pelkästään toistaisi vanhaa temppua.

On vaikea sanoa kuinka ja miten, mutta ruotsalainen bob hund (joka tahtoo kirjoittaa nimensä pienellä) on onnistunut siinä. Sen syksyllä 2016 ilmestynyt Dödliga klassiker -albumi ilahduttaa yhtyeelle ominaisella leikkisällä teatraalisuudella ja poikamaisella charmilla. Samaan aikaan musiikista hohtaa keski-ikäisen indie-isukin setämäistä lämpöä ja kokeneisuutta.

Hjärtskärande rätt:

Vuonna 1991 perustettu bob hund julkaisi ensimmäisen ep:nsä pari vuotta toimittuaan ja lähti nousuun. Eponyymin ensialbumin ilmestyttyä 1994 bändi valittiin Ruotsin Grammisgalanissa vuoden parhaaksi rockyhtyeeksi. Toinen pitkäsoitto Omslag: Martin Kann (1996) nousi Ruotsin albumilistalla top tenin tuntumaan, ja vuonna 2001 ilmestynyt Stenåldern kan börja meni listaykköseksi.

Thomas Öberg, laulu. Kuva: Anna Brånhede.
Thomas Öberg, laulu. Kuva: Anna Brånhede.

Musiikin omintakeisuudesta saattoi jo varhain päätellä, että kovin suuri yleisö ei koskaan nousisi bob hundin kyytiin. Se tuskin oli yhtyeelle suuri yllätys tai pettymys. Hurmaavan indierockbändin pyrkimykset ovat olleet selkeästi enemmän taiteellisia kuin kaupallisia, ja kompromisseja tekemättäkin se ja sen englanninkielinen alter ego Bergman Rock ovat niittäneet kulttisuosiota myös Ruotsin ulkopuolella. Viihteellisimmillään ja yleistajuisimmillaan bob hund on livebändinä. Laulaja Thomas Öberg on lavalla ihana yhdistelmä rockjumalaa, poptaiteilijaa, indienörttiä ja supersankaria.

Rockabilligt:

Vinyylialbumin kaltaiseksi kaksiosaiseksi teokseksi rakennettu Dödliga klassiker on selväpiirteinen kokonaisuus. Sen hätkähdyttävimmät biisit ovat bowiemaisesti funkkaava ’Brooklyn Salsa’ ja meksikolaismausteinen ’Din Piñata’ – pirteitä poikkeuksia bändin yleisestä melodia- ja rytmilinjasta. Saattaa olla, että nykien kulkeva ’Underklassens clown’ rakentaa analogiaa juuri tästä kulmasta: luokan pelle voi olla myös luokan priimus, eli vaikka bob hundissa on humoristinen puoli, sitä ei kannata aliarvioida.

Johnny Essing, kitara. Kuva: Anna Brånhede.
Johnny Essing, kitara. Kuva: Anna Brånhede.

’Rockabilligt’ on seitsemän minuutin mitastaan huolimatta Dödliga klassikerin intensiivisin biisi, jonka jälkeen loppulevy kuulostaa hillityltä. Matkan päättävät maanläheisesti ’Hollywood nästa’ ja siihen temaattisesti liittyvä ’After-work musik’, joissa Öbergin aina vähän epävireinen lauluääni hehkuu inhimillisyyttä. Alun perin vuonna 2009 julkaistun ’Blommor på brinnande fartygin’ uutta, lämpöisempää versiota liidättää musiikkileirejä tytöille järjestävän Popkollon kuoro. Se ja ’Hjärtskärande rätt’ ovat kappaleita Dödliga klassikerin popeimmasta päästä.

Blommor på brinnande fartyg:

Vaikka bob hund on ahkeroinut julkaisurintamalla koko uransa ajan, Dödliga klassiker onnistuu yllättämään pelkällä olemassaolollaan. Vuonna 2015 ilmestynyt pompöösi konserttitaltiointi #bobhundopera olisi tavallaan ollut looginen ja osuva päätös teatraalisen bändin yli 20-vuotiselle matkalle. Malmön konserttitalossa suuren orkesterin kanssa toteutettuun spektaakkeliin taisi kuitenkin kulminoitua vain yksi puoli tästä taideprojektia muistuttavasta yhtyeestä.

Dödliga klassiker
Thomas Öberg – laulu
Johnny Essing – kitara
Conny Nimmersjö – kitara
Mats Hellquist – bassokitara
Jonas Jonasson – kosketinsoittimet
Christian Gabel – rummut

Dödliga klassiker on pitkän linjan bändin varmaotteinen paluu perusasioihin. Onneksi bob hundin viehättävän viisto asenne ja lapsenmielinen anarkistisuus eivät ole kadonneet ajan tuuliin.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

bob hund | kotisivu
bob hund | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

bob hund: Dödliga klassiker – klassens clown och primus [översättning på svenska]
Eva Dahlgren: En blekt blondins hjärta – suosion lakipiste
Finländskt rock på svenska [översättning på svenska]
Hurula: Jehova – blodet flyter klart [översättning på svenska]
Hurula: Jehova – veri virtaa kirkkaana
Håkan Hellström: Du gamla du fria – taidetta ja stadionpoppia
Håkan Hellström: Du gamla du fria – konst och stadionpop [översättning på svenska]
Kent: Tigerdrottningen – Ruotsin suurin näyttää jälleen
Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut [översättning på svenska]

Kent: Då som nu för alltid – kaikki loppuu aikanaan
Magnus Carlson: Den långa vägen hem – tavallisen miehen soullevy
Markus Krunegårdin suomalainen puoli • MämmilärockNokia & Ericsson
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
The Ark: We Are The Ark – syvyys on pinnan alla
The Cardigans: Long Gone Before Daylight – popyhtye ajan yläpuolella
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa
Veronica Maggio: Och som vanligt händer det något hemskt • Kapitel 1 – kyynelkaasua ja glitteriä
Veronica MaggioOch som vanligt händer det något hemskt • Kapitel 1 – tårgas och glitter [översättning på svenska]

bob hund
Finna.fi

1990-luku

bob hund • EP • CD | Silence 1993 • 12″ Silence 2018
bob hund [2]
 • LP • CD | Silence 1994 • LP-uusintapainos 2018
Omslag: Martin Kann • LP • CD | Silence 1996 • LP-uusintapainos 2018
Jag rear ut min själ! Allt skall bort!!! • LP • CD | Silence 1998 • LP-uusintapainos 2018

2000–2009

Stenåldern kan börja • LP • CD | Silence 2001
Ingenting • LP | Dilettante Productions 2002
Folkmusik för folk som inte kan bete sig som folk • CD | 2009

2010-luku

Det överexponerade gömstället • LP • CD | Törncrantz Rock’N’Roll/Bob Hunds Förlag 2011
Låter som miljarder • LP • CD | Törncrantz Rock’N’Roll/Sousafon 2012
Dödliga klassiker • LP • CD | Woah Dad! 2016
0–100 • LP • CD | Adrian Recordings 2019

2020-luku

Drömmen är en råvara/Verkligheten är en raffinerat produkt | Adrian Recordings 2023

Kokoelmalevyt ja livelevyt
bob hund
Finna.fi

bob hund sover aldrig • live • 2LP • CD | Silence 1999
10 år bakåt och 100 år framåt • 3LP • 2CD | Hot Stuff/Silence 2002

2010-luku

#bobhundopera ‎• ‎live ‎• 2LP | Bob Hunds Förlag 2015
KlassiskBOBHUNDkonsert ‎• LP | Bob Hunds Förlag 2018

2020-luku

Bobhundteaterkonsert • EP | Adrian Recordings/bob hund 2020

VHS
bob hund
Finna.fi

bob hund – en film av Dan Sandqvist och Martin Kann  Ohjaajat Dan Sandqvist & Martin Kann, 82 min. | Silence 1999

Bergman Rock
Finna.fi

Bergman Rock | Silence 2003
Bonjour Baberiba Pt II | Silence 2005

Lue lisää bob hundista • Läs mera om bob hund
Finna.fi

Artikkelihaku bob hund

bob hund: Dödliga klassiker (2016).
bob hund: Dödliga klassiker (2016).
Christian Gabel, rummut. Kuva: Anna Brånhede.
Christian Gabel, rummut. Kuva: Anna Brånhede.
Jonas Jonasson, kosketinsoittimet. Kuva: Anna Brånhede.
Jonas Jonasson, kosketinsoittimet. Kuva: Anna Brånhede.
Mats Hellquist, bassokitara. Kuva: Anna Brånhede.
Mats Hellquist, bassokitara. Kuva: Anna Brånhede.
Conny Nimmersjö, kitara. Kuva: Anna Brånhede.
Conny Nimmersjö, kitara. Kuva: Anna Brånhede.
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.