Camel
Osa 1 • Vuodet 1971–1978
Camel • Mirage • Music Inspired By The Snow Goose • Moonmadness • Rain Dances • Breathless
Osa 2 • Vuodet 1979–2019
Musiikkia esille kirjastossa
Kun kaakkoisenglantilaisesta Surreyn maakunnasta ponnistanut Camel julkaisi samannimisen debyyttialbuminsa vuonna 1973, progressiivisen rockin klassisinta ajanjaksoa oli kestänyt jo hyvän matkaa. Yhtye sai tyytyä hieman pienempään suosioon kuin progen ”kuusi suurta” eli Genesis, Yes, Pink Floyd, King Crimson, ELP ja Jethro Tull, mutta se on kuitenkin vakiinnuttanut asemansa yhtenä rakastetuimmista pitkän linjan progebändeistä.
Camelin esihistoria yltää 60-luvun puoliväliin asti, jolloin kitaristi Andrew Latimer (s. 1949) perusti Guildfordin kaupungissa paikallisbändin nimeltä The Phantom Four. Nimensä Strange Brewiksi vaihtanut kokoonpano hajosi vuonna 1968. Lehti-ilmoitukseen vastannut basisti Doug Ferguson täydensi bluespohjaisen trion The Brew – ja vaati alkuperäisen rumpalin tilalle 14-vuotiaan soittokaverinsa Andy Wardin. Uusi kolmikko alkoi lähetellä demojaan lontoolaisille levy-yhtiöille, minkä ansiosta he pääsivät säestämään laulaja-lauluntekijä Phillip Goodhand-Taitiä tämän albumilla I Think I’ll Write a Song (1971). Levyn flopatessa yhteistyö ei johtanut mihinkään, mutta kokemus pianistin kanssa soittamisesta innoitti The Brewia hakemaan riveihinsä kosketinsoittajaa.
Camel vuonna 1976: Doug Ferguson, Peter Bardens, Andy Latimer ja Andy Ward. Yksityiskohta albumin Moonmadness gatefold-kannesta.
Peter Bardensilla (1945–2002) oli takanaan jo liki vuosikymmenen kokemus musiikkialalla; hänen varhaisia soittokumppaneitaan olivat mm. Van Morrison, Mick Fleetwood, Peter Green ja Rod Stewart. Yhden sinkun (1969) julkaisseessa Village-yhtyeessään Bardens jo suuntautui bluesista psykedeliaan ja siitä vähitellen kehittymässä olevaan progressiiviseen rockiin. Omalla nimellään Bardens julkaisi kriitikoiden kiittelemät mutta huonosti menestyneet albumit The Answer (1970) ja Peter Bardens (1971). Ensin mainitun pitkä instrumentaali ’Homage To The God Of Light’ päätyi varhaisen Camelin keikkasettin. Tässä veto Marquee Clubilta lokakuulta 1974.
Camel: Homage To The God Of Light • Live 1974
Bardens oli jo suunnittelemassa muuttoa Yhdysvaltoihin, kun hän sattui lukemaan The Brew’n ilmoituksen Melody Makeristä. Näin syntyneen kvartetin ensiesiintyminen tapahtui lokakuussa 1971 nimellä Peter Bardens’ On, mutta jo pari kuukautta myöhemmin Wishbone Ashin lämppärinä toimi yhtye nimeltä Camel. Liveaktina taitojaan hiova ryhmä sai sopimuksen MCA Recordsilta ja ryhtyi yhtä kokemattoman tuottajansa Dave Williamsin kanssa äänittämään esikoisalbumiaan. Kun Williamsin kaipaamaa vokalistia ei löytynyt, Latimer, Bardens ja Ferguson jakoivat lauluosuudet keskenään. Todettakoon, että laulaminen ei ole tämän bändin vahvimpia osa-alueita.
Camel: Never Let Go • albumilta Camel
1973
Camel-albumi on vielä hieman karhea ja hajanainen paketti instrumentaalisesti painottunutta progea. Seuraajiensa varjoon jääneenä se voi silti yllättää positiivisesti. Single-editionakin julkaistu Latimer-sävellys ’Never Let Go’ vakiintui yhtyeen livebravuuriksi. Muita kelpo kappaleita ovat Fergusonin laulama, tunnelmallinen ’Mystic Queen’ ja niinikään Peter Bardensin säveltämä vauhdikas päätösinstrumentaali ’Arubaluba’.
Camel: Mystic Queen • albumilta Camel
1973
Vaikka esikoisalbumi myikin ihan kohtuullisesti, levytyssopimusta MCA:lla ei jatkettu. Uusi levy-yhtiö löytyi bändiin vankasti uskovan managerin ansiosta. Toisen albumin tuottajaksi houkuteltiin mm. Caravanin ja Genesiksen kanssa työskennellyt David Hitchcock. Mirage (1974) on ensimmäinen todellinen Camel-klassikko. Avauskappale ’Freefall’ on Bardensin tuju rockpala, kun taas hänen vivahteikas instrumentaalisävellyksensä ’Supertwister’ on kaunis esimerkki Andy Latimerin pätevyydestä myös huilistina.
Camel: Supertwister • albumilta Mirage
1974
Miragelta ei lohkaistu ainuttakaan singleä eikä se noussut brittilistoille, mutta sen saama kriittinen vastaanotto oli alusta pitäen ylistävää ja sen asema progen merkkiteoksena on vain kasvanut. Levyltä löytyy yksi Latimerin polveilevimmista sävellyksistä: Tolkienin innoittama, kolmiosainen ’White Rider’. Voimallisimmin tältä erittäin dynaamiselta levyltä on jäänyt elämään liki 13-minuuttinen yhtyesävellys ’Lady Fantasy’, josta muodostui vuosikymmeniksi Camelin odotettu encore-numero. Oheinen versio kuultiin Santa Cruzissa 2003.
Camel: Lady Fantasy • Live At Catalyst 2003
Miragen jälkeen yhtyeessä pohdittiin kuumeisesti, minkä kaunokirjallisen teoksen pohjalta tehtäisiin konseptialbumi. Bardensin ehdotus Hermann Hessen klassikosta Siddhartha (1922) eteni ’Riverman’-nimiseksi biisiksi ennen hyllytystään. Saman kirjailijan Arosusi todettiin liian haastavaksi palaksi, mutta basisti Doug Fergusonin ehdotus yhdysvaltalaisen Paul Gallicon pienoisromaanista The Snow Goose (1941) otti tulta. Adaptaatioon tuli vain yksi pieni käytännön ongelma.
Miragen kansikuvan johdosta yhtye oli kiertueellaan joutunut Camel-savukebrändin promoottoriksi. Kiihkeänä tupakoinnin vastustajana Gallico protestoi sekä levyn nimeämistä teoksensa mukaan että tekstinsä referoimista albumin kansissa, saati mahdollisissa sanoituksissa. Niinpä täysin instrumentaalisen levyn viralliseksi nimeksi tuli Music Inspired by The Snow Goose (1975).
Camel: Rhayader • albumilta The Snow Goose
1975
Bardensin ja Latimerin säveltämä levy seuraa musiikin keinoin Gallicon kertomusta Essexin marskimaille erakoituneen taiteilija Philip Rhayaderin ja paikallisen Fritha-tytön ystävyydestä sekä luodin haavoittaman lumihanhen hoitamisesta takaisin lentokuntoon, taustalla toisen maailmansodan kauhut. Musiikin sinfonista luonnetta korostavat David Bedfordin taidokkaat orkestroinnit parilla raidalla.
Camel: La Princesse Perdue • albumilta The Snow Goose
1975
Melodisesti soljuvasta Snow Goosesta tuli yhtyeen suurin menestys. Englannissa se keikkui listoilla kolmentoista viikon ajan ja saavutti hopealevyyn oikeuttavan 60 000:n haamurajan. Yhdysvalloissa se ylsi sijalle 162 Billboard-listalla. Lumihanhen voitokas lento huipentui lokakuun 1975 konserttin The Royal Albert Hallissa, jolloin mukana oli levylläkin kuultu The London Symphony Orchestra Bedfordin johtamana. Kyseinen Snow Goosen kokonaisesitys muodostaa puolet tupla-albumista A Live Record (1978).
Neljännellä levyllään Camel palasi laulettuun progressiiviseen rockiin. Pääosin kolmessa viikossa sävelletty Moonmadness (1976) on monen fanin rakkain Camel-albumi – myös minun. Konseptuaalisuutta levyllä on (alun ja lopun kuumaisemien ohella) sikäli, että yhtyeen jäsenten persoonallisuudet saivat kukin ”muotokuvansa”. Andy Latimerin leppeää luonnetta heijastelee upean ilmava ’Air Born’.
Camel: Air Born • albumilta Moonmadness
1976
Bardensia kuvastaa särmikäs ’Chord Change’ -instrumentaali. Hänen pienimuotoinen sävellyksensä ’Spirit Of the Water’ on laulettua Camelia herkimmillään. Fergusonille omistettu ’Another Night’ puolestaan on Moonmadnessin jäntevin rocklaulu. Andy Wardin persoonaa peilaileva pitkä päätösinstrumentaali ’Lunar Sea’ antoi esimakua Camelin jazzillisemmasta vaiheesta.
Camel: Lunar Sea • albumilta Moonmadness
1976
King Crimsonissa soittaneen puhaltaja Mel Collinsin mukaantulo kiertueelle osaltaan vaikutti jazzsävyjen voimistumiseen. Doug Ferguson ei kokenut niitä omikseen, joten vuoden 1977 alussa hän ilmoitti lähdöstään. Uudeksi basistiksi saapui Canterbury-yhtyeistä Caravan ja Hatfield and the North tuttu Richard Sinclair, jonka kanssa rumpali Andy Ward sukelsi innoissaan kompleksisempaan rytmiikkaan levyllä Rain Dances (1977). Caravanmaisia sävyjä on ainakin ’Metrognome’-kappaleessa.
Camel: Metrognome • albumilta Rain Dances
1977
Harmi, ettei tylsähköä ’Highways Of the Sun’ -sinkkubiisiäkin annettu eleganttiäänisen Sinclairin laulettavaksi. Kokonaisuutena Rain Dances on aiempaa Camelia jazzillisempi myös kokoonpanoon liitetyn Mel Collinsin saksofoniosuuksien ansiosta. Koko viisikon yhteissävellys ’One Of These Days I’ll Get an Early Night’ taipuu funkahtavaksi fuusioksi. Yhtyeelle ominaista herkkyyttä kauneimmillaan edustaa ’Elke’-instrumentaali, jolla vierailee ambient-pioneeri Brian Eno.
Camel: Elke • albumilta Rain Dances
1977
Rain Dances menestyi mukavasti ympäri Eurooppaa yltäen Suomenkin Top 30:iin. Onnistuneessa tyylipäivityksessään se ansaitsee paikkansa Camelin hienoimpien albumien ketjussa. Samalla kokoonpanolla tehty Breathless (1978) sitä vastoin on pophenkisyydessään hieman löysempi ja epätasaisempi. Erinomaiseksi progekohokohdaksi nousee komea ’Echoes’.
Camel: Echoes • albumilta Breathless
1978
Breathlessin syntyä varjosti eripura Andy Latimerin ja Peter Bardensin välillä, ja Bardens erosikin yhtyeestä jo ennen levyn ilmestymistä. Soolotuotantoaan harvakseltaan jatkanut kosketinsoittaja menehtyi keuhkosyöpään vuonna 2002. Latimer luotsasi Camelia urheasti eteenpäin, mutta siitä lisää myöhemmin.
Matti Pajuniemi
Camel | Facebook
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Anderson Bruford Wakeman Howe: Anderson Bruford Wakeman Howe [1989] – kauneutta ja karnevaalia
Annie Haslam – brittiprogen satakieli • Annie In Wonderland [1977]
Blackfield: Welcome To My DNA [2011] – paossa ilkeää maailmaa
Camel [2] 1979–2019 • Melodisen progen konkari
David Gilmour: Luck And Strange [2024] – veteraanin uusi luomisvire
Frank Zappa – multi-instrumentalisti
Frank Zappa näyttämömusiikin kimpussa – I Was A Teen-Age Malt Shop • 200 Motels • Hunchentoot • Joe’s Garage • Thing-Fish
Genesis: Selling England By The Pound [1973] – englantilaisen progen suurteos
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway [1974] – Gabriel ja Rael progen huipulla
Genesis: A Trick Of The Tail [1976] – uuden tanssin alku
Genesis: Wind & Wuthering [1976] – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö
Gentle Giant: Octopus [1972] – svengaavan progen ytimessä
Horslips – unohdettu helmi Irlannista • Vuodet 1970–2024
Juhani Aaltonen on suomijazzin suurmies ja monipuolinen muusikko • Vuodet 1958–2024
King Crimson: In The Court Of The Crimson King [1969] – genreä määritellyt debyytti
King Crimson: Discipline [1981] – uuden progen äärellä
Lunatic Soul: Lunatic Soul [2008] – kun vähemmän on enemmänMagma ja menolippu Kobaïalle • Vuodet 1970–1985
Manuel Göttsching 1952–2022 • Kosmisen kitaramusiikin legenda
Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run) [2016] – pelosta pelon voittamiseen
Mike Oldfield: Tubular Bells [1973] – taiderockin ainutlaatuinen menestystarina
Mike Oldfield: Five Miles Out [1982] – pelottomasti kohti uusia seikkailuja
Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon [1973] – avain maailmanmenestykseen
Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason [1987] – rentoa jatkoaikaa huipulla
Rush: 2112 [1976] – kuilun reunalta kontrolliin
Rush: A Farewell To Kings [1977] – viileän relasti proge
Rush: Permanent Waves [1980] – rocktrion uusi aalto
Steve Hackett – monipuolinen säveltäjä ja Genesiksen progeperinnön vaalija • Vuodet 1971–2023
The Electric Light Orchestra: I / No Answer [1971] – timantinkirkas debyytti
The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth [2017] – sana ja asenne kohdallaan
Vangelis 1943–2022 • Mestarillinen atmosfäärien luoja • Direct [1988] • The City [1990] • 1492 – Conquest Of Paradise [1992]
Viima: Väistyy mielen yö [2024] – taitoa, herkkyyttä, mielikuvia
Yes: The Yes Album [1971] – yhtyeen ensimmäinen klassikko
Yes: Fragile [1971] – progen herkkää ylivoimaa
Yes: Talk [1994] – uusi uljas auringonnousu
Peter Bardens
Finna.fi
The Answer | Transatlantic Records 1970
Peter Bardens | Transatlantic Records 1971
Long Ago, Far Away – The Recordings 1969–1971 • 2CD | Cherry Red Records 2022
Camel
Finna.fi
1970-luku
Camel | MCA Records 1973
Mirage | Deram / Gama 1974
Music Inspired by The Snow Goose | Decca / Gama 1975
Moonmadness | Decca / Gama 1976
Rain Dances | Decca / Gama 1977
A Live Record • live | Decca / Gama 1978
Breathless | Decca / Gama 1978
I Can See Your House From Here | Decca / Gama 1979
1980-luku
Nude | Decca / Gama 1981
The Single Factor | Decca / Gama 1982
Stationary Traveller | Decca 1984
Pressure Points – Live In Concert • live | Decca / Polydor 1984
1990-luku
Dust And Dreams | Camel Productions 1991
Harbour Of Tears | Camel Productions 1996
Rajaz | Camel Productions 1999
2000–2009
A Nod And A Wink | Camel Productions 2002
2010-luku
The Snow Goose • uusi äänitys | Camel Productions 2013
Live At The Royal Albert Hall • 2CD • DVD • Bluray • live | Camel Productions 2019
Boksit ja kokoelmalevyt
Camel • Peter Bardens
Finna.fi
Echoes – The Retrospective • 2CD | Decca 1993
Lunar Sea – An Anthology 1973–1985 • 2CD | Decca 2001
Rainbow’s End – An Anthology 1973–1985 • 4CD | Decca 2010
Long Ago, Far Away – The Recordings 1969–1971 Peter Bardens • 2CD | Cherry Red Records 2022
Air Born – The MCA & Decca Years 1973–1984 • 27CD+5Bluray | UMR / Decca 2023
Lue lisää progesta
Finna.fi
Progressiivisen rockin sydän Tuukka Hämäläinen, 309 sivua | Aviador 2022
Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979 Matti Pajuniemi, 384 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2013 • Uusi painos 2017
Prog Finlandia Matti Pajuniemi, 336 sivua | Matti Pajuniemi 2016
Unisatama – progressiivinen rock 1980–2020 Matti Pajuniemi, 464 sivua | Matti Pajuniemi 2021
Read more about progressive rock
Finna.fi
Tomorrow Never Knows – Rock And Psychedelics In The 1960s Nick Bromell, 225 pages | University Of Chicago Press 2000
Scented Gardens Of The Mind – A Guide To The Golden Era Of Progressive Rock (1968–1980) In More Than 20 European Countries Dag Erik Asbjörnsen, 548 pages | Borderline 2000
Mountains Come Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock Will Romano, 246 pages | Backbeat Books 2010
The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock Charles Snider, 362 pages | Strawberry Bricks 2007
The Space Between The Notes – Rock And The Counter-Culture Sheila Whiteley, 118 pages | Routledge 2002
Beyond And Before – Progressive Rock Since The 1960s Paul Hegarty, 318 pages | Continuum 2011
Citizens Of Hope And Glory – The Story Of Progressive Rock Stephen Lambe, 224 pages | Amberley 2011
The Snow Goose • 1975
Spotify
Moonmadness • 1976
Spotify
Camel • MCA Records 1973
Music Inspired by The Snow Goose • Decca / Gama 1975
Moonmadness • Decca / Gama 1976
