Von Hertzen Brothers: Red Alert In The Blue Forest – suuntana vapaus

Red Alert In The Blue Forest | DoingBeingMusic/Warner Music 2022

Musiikkia esille kirjastossa

Von Hertzen Brothers: Red Alert In The Blue Forest (2022).Aikana, jona sinkkubiisin tulisi edetä kliimaksiinsa niin nopeasti, ettei striimauspalvelun asiakas ehdi käyttää mahdollisuuttaan biisien rajattomaan skippaamiseen, Von Hertzen Brothersin albumikokonaisuus on kuin antiteesi sille, millaista musiikin ”pitäisi” olla. Soittotaitoon ja bändikemiaan luottavien veljesten progen, klassikkorockin ja taiderockin fuusiolla on kuitenkin yleisönsä. Siksi Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin perustamalla yhtyeellä on takanaan jo parin vuosikymmenen ura.

VHB julkaisi ensimmäisen albuminsa Experiencen vuonna 2001. Kun Approach (2006), Love Remains The Same (2008) ja Stars Aligned (2011) myivät kultaa, juuri ja juuri listalla piipahtanut debyytti vaikutti enää tarinan esinäytökseltä. Myös tasaiseen tahtiin ilmestyneet seuraavat albumi Nine Lives (2013), New Day Rising (2015) ja War Is Over (2017) olivat listamenestyksiä. Sellainen on myös viiden vuoden levytystauon päättänyt Red Alert In The Blue Forest, joka on tätä kirjoitettaessa Suomen virallisen albumilistan sijalla kaksi. 

All Of A Sudden, You’re Gone. Ohjaaja: Kie von Hertzen

VHB:n 2010-luvun albumeilta saattoi aistia, että kansainvälinen menestys kiehtoi yhtyettä. Tuolloin se kirjoitti polveilevamman materiaalin joukkoon yllättävänkin koukuttavia rockbiisejä, joihin ihmisten olisi helppo tarttua. Bändi huomioitiin Classic Rockin vuosiäänestyksissä ja Progressive Music Awardsissa ja se teki ulkomaankiertueita, mutta läpimurto antoi odottaa itseään. War Is Overilla yhtye kääntyi haastavampaan suuntaan kuin hyväksyen, että bändin oli parempi keskittyä musiikin eikä suosion kehittämiseen. 

Red Alert In The Blue Forestia ei ole tehty helpoksi. Enemmän sitä määrittelee vapauden ihanne. Yhtye sovittaa melodisen musiikkinsa juuri sellaiseksi kuin oikealta tuntuu, ja lopputulos on hyvin omaleimainen. Suuret linjat kaartuvat yhtyeen käsissä vaivattomasti. ’Northern Lights’ kulkee huomaamatta synteettisestä sykkeestä akustisten kitaroiden kautta puhallinten ylentämään loppuun. Eepoksista eeppisin on yhdeksänminuuttinen ’Blue Forest’, ja toisessa ääripäässä on höpsö ’Pirates Of The Raseborgian’, josta voi löytää eräänlaista huumoria. Herkkä ’Anil’ tuo mieleen 1970-luvun alun brittifolkin hauraat ja pohdiskelevat tunnelmat. Yksi hienoimmista on ’The Promise’, jossa puiset instrumentit soivat raakoina ja kauniina.

Disappear There.

Vaikka sitä ei silmiä kirvelevän kansitaiteen perusteella uskoisi, Red Alert In The Blue Forest sisältää kaunista musiikkia. Kaikkein koskettavin biisi on levyn päättävä ’Disappear There’, joka kertoo ajasta ikuisuuteen astumisesta. Sanoitusten aiheet eivät muutenkaan ole kevyimmästä päästä. ’Day Of Reckoning’ on kappale siitä, miten luonto reagoi ihmisen tekoihin. ’Anil’ käsittelee koulukiusaamista ja ’Blue Forest’ luonnon tuhoamista veljesten omien kokemusten kautta.

Red Alert In The Blue Forest on musiikillisesti vauras ja sanoituksiltaan merkityksellinen albumi. Vaikka sen kaikista biiseistä ei saa saman tien otetta, niitä ei tee mieli skipata.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Von Hertzen Brothers | kotisivu
Von Hertzen Brothers | Facebook
Von Hertzen Brothers | Instagram

Red Alert In The Blue Forest
Mikko von Hertzen 
Kie von Hertzen 
Jonne von Hertzen 
Robert Engstrand 
Sami Kuoppamäki

Max Lilja – sello
Klaara Pyrhönen – viulu
Janne Toivonen – trumpetti
Tero Toivonen – käyrätorvi
Juho Viljanen – pasuuna

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Don Huonot – taidelukiosta Tokyomaniin
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja – ajan hermolla
Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja
Jaakonaho: Ghost Riot – tuottaja-kitaristin music noir -albumi
Kingston Wall: II – tanssi pieni transsi

Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä
Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – koskettava tarina ulkopuolisuudesta
The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth – sana ja asenne kohdallaan

Von Hertzen Brothers
Finna.fi

2000–2009

Experience | BMG Finland/Zen Garden Records 2001
Approach | Dynasty Recordings/Universal 2006
Love Remains The Same | Dynasty Recordings/Universal 2008

2010-luku

Stars Aligned | Universal Music 2011
The Best Of | DoingBeingMusic/Universal Music 2012
Nine Lives | DoingBeingMusic/Universal Music 2013
New Day Rising | DoingBeingMusic/Universal Music 2015
War Is Over | Mascot Music 2017

2020-luku

Red Alert In The Blue Forest • 2LP • CD | DoingBeing Music/Warner Music 2022

Lue lisää Von Hertzen Brothersista
Soundi

Luonnollisen kuuloiset veljekset Aki Nuopponen | Soundi 3/2022 • Sivut 30–33

Lue lisää Von Hertzen Brothersista
Finna.fi

Kingston Wallin perintö Kimmo Aroluoma, 400 sivua | Like 2022

Von Hertzen Brothers: Red Alert In The Blue Forest (2022).
Von Hertzen Brothers: Red Alert In The Blue Forest (2022)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.